Termistä ja aiheesta olen kirjoittanut aiemminkin.

Downshifting-pyörittely porukassa jatkuu myöhemmin keväällä.  Näillä näkymin myös ensi keskiviikon Hesarissa on aihetta sivuava kolumnini. Olen lupaillut kokoavani julkaistuja kolumnejani nettiin, mutta se on edelleen tekemättä.

Vaihdantaa ja uusia aluevaltauksia

Kirjoitin Jääskeläisen Jannen pyynnöstä tekstin hänen yritysblogiinsa.  Tässä tapauksessa ei vaihdeta rahaa, vaan aion tietysti jossain välissä hyödyntää Jannen osaamista: pienyrittäjien win-win-meininkiä siis!

Janneakaan en ole koskaan kasvokkain tavannut, mutta blogien myötä olen saanut sen verran positiivisen mielikuvan, että yhteistyöhön on hauska lähteä.

Nyt olen toteuttanut myös uuden bisnesaluevaltauksen. Pari viikkoa sitten törmäsin Ohjelmistoyrittäjien edustajaan, vaihdettiin ajatuksia viestinnästä, kerroin blogi- ja mikroblogitouhuistani…. Ja niin päädyin ensimmäistä kertaa tekemään korvausta vastaan reaaliaikaista tapahtumaraportointia. Kysessä oli Ohjelmistoyrittäjien jäsentilaisuus, ja raportoin sen Qaikuun. Lisäksi laadin tilaisuudesta koosteen nettisivuille.

Twitterissä vastaava raportointi ei onnistu yhtä hyvin: sinne voi heitellä  viestejä, mutta seminaarien “koostemainen” raportti ei toimi. Siksi siis qaikuilen, ja onhan se tietysti Jaikun jälkeen helposti omaksuttava alusta.

Twitterin kanssa en ole vieläkään päässyt sinuiksi, mutta myönnän, etten sitä niin suuresti ole yrittänytkään.

Mutta näin siis löytyi uusi bisnes meikäläiselle. Raportointi on kivaa ja koen sen osaavani. Tietysti jatkan sitä edelleen myös maksutta tilaisuuksista, joissa joka tapauksessa istun.

Ja ihan kaikkiin tilaisuuksiin en varmaan lähtisi isommastakaan korvauksesta. Tällaiseen raportointiin omalla nimellä ja naamalla liittyvät samat kysymykset kuin blogeihinkin ja omaan maineeseen.

Mitä on menestys?

Ohjelmistoyrittäjien tilaisuudessa peräänkuulutettiin suomalaisyrityksiltä halua tehdä voittoa ja saavuttaa menestystä. Niinpä, itsehän olen juuri sellainen tyypillinen pienyrittäjä, joka ei haaveile kasvusta ja massiivisista tulovirroista. Minulla on tiettyä nälkää oppia ja kokea sekä vaikuttaa maailmaan omalla tavallani, ja teen sitä tyytyväisenä pienimuotoisemmin. Minun menestyksen mittarini ovat toisenlaiset kuin maailmoja valloittavan kasvuyrittäjän.

Suhteeni työhön on varmasti erilainen kuin vanhempieni, eli kuten Serenitas pohti, niin downshiftaamisessa on varmasti kyse pitkälti juuri työhön liittyvän ajattelun muutoksesta.

(Aion lomailla muutaman päivän ja yritän pysytellä pois myös netistä. Siksi siis kommentteihin tai sähköposteihin en välttämättä hetkessä reagoi, eivätkä blogit päivity.)

Suviko ansiokkaasti raposi kirjoitellen Qaikuun ja Kitti striimasi videot Qikiin (osa 1 ja osa 2). Näin saimme mukaan myös etäosallistujia, ja tietysti tallenteet ovat tutustuttavissa nyt myöhemminkin.

Panelisteina toimivat siis Salla Laaksonen (HY), Jussi-Pekka Erkkola (Nokia) ja Tommi Lehtonen (Whitevector). En vielä ole ehtinyt kuunnella keskusteluja läpi, mutta pari ajatusta jäi muhimaan, niin kirjoitan nyt fiilispohjalta.

Minä toimin keskustelun vetäjänä, mutta onneksi yleisö oli aktiivista ja kyseleväistä. Koska mukana oli selvästi monia, joita aihe kiinnosti nimenomaan bisnesnäkökulmasta, niin se painottui keskustelussa. (Tietysti myös miespuoliset panelistit edustivat nimenomaan yrityspuolta.) Eli jos nyt itselleni tilaisuuden järjestäjänä vähän annan kritiikkiä, niin ehkä olisi pitänyt ottaa paneeliin mukaan vielä joku ihan eri vinkkelistä verkkokeskusteluja tutkaileva. Taisi olla muuten ensimmäinen paneelikeskustelu, jonka vedin.

Mutta hyvä näin, sillä keskustelu oli runsasta ja toi myös ihan konreettisesti esiin yritysten kohtaamia haasteita nettikeskustelujen kanssa.

Kilpailijoitakin seurataan

Selväksi tuli se, että pelkkä seuraaminen ei tee autuaaksi, etenkään isossa yrityksessä, jossa keskustellaan paljon. Tärkeintä olisi löytää jotain relevanttia ja yrityksen kannalta oleellista. Siinä sivussa seurataan myös kilpailijoita ja heidän tuotteitaan. Ja sitten sitä saatua tietoa pitäisi hyödyntää. Keskusteluihin osallistuminen on jo uusi askel.

Se Nokialta saamani yhteydenotto blogini vuoksi, josta keskustelussa mainitsin, on tietysti aikoinaan raportoitu tänne blogiin.

Miten ja mitä mitataan?

Yhdeksi aiheeksi nousi mittaaminen, eli miten yritykset voivat tietää, miten verkkokeskusteluihin uhratut panostukset (seuranta, osallistuminen jne.) tuottavat. Tähän ei tietysti kenelläkään ollut yksiselitteistä vastausta, vaikka niitä lukuja yritysmaailmassa tietysti halutaan.

Jäin miettimään asiaa omalla kohdallani. Minulle netti on tuonut myös bisnestä, mutta minun ei ole kuitenkaan tarvinnut pohtia, kannattaako kirjoittaa blogia tai osallistua: se on kivaa, hyödyllistä ja opettavaista. Selvät taloudelliset hyödyt tulevat, jos tulevat.

Yksi etu, jota en voi millään mitata, ovat tietysti ihmiset ja luodut kontaktit. On hienoa, että voin olla mukana kokoamassa fiksuja ihmisiä juttelemaan netistä. En minä tällaisia tilaisuuksia olisi koskaan organisoimassa, ellen pörräisi blogeissa, Jaikussa ja nyt Qaikussa. Onneksi ei silti tarvitse edes laske, mikä on nettiaktiivisuuteni ROI!

Ymmärtävätkö ihmiset, että heitä seurataan?

Yhtenä aiheena olen välillä mielessäni pyöritellyt sitä, ymmärtävätkö ihmiset, että heidän verkkokommenttejaan oikeasti voidaan seurata. Jussi-Pekka oli aiemmin kertonut, miten hän seuraa Twitterissä Nokian keskusteluja ja kysyin häneltä siitä, miten ihmiset suhtautuvat, jos siellä yrityksen edustaja reagoi. Jussi-Pekka sanoi, että kommentit otetaan hyvin vastaan: osa on yllättynyt, osa toivoisi näkyvyyttä yrityksiltä vielä enemmän.

Mutta kuten illan keskusteluissa tuli ilmi, niin valtaosa suomalaisista yrityksistä on vielä vähän ymmällään sosiaalisen median kanssa.

Illassa läsnäolleet olivat tietysti ainakin suurelta osin henkilöitä, jotka uskovat verkon, kuluttajien ja joukkojen voimaan, mutta välttämättä ei ole kovin helppo vakuuttaa muita. Mutta vinkkejä on netti pullollaan: Vassisen Riku kirjoittaa Daily Diego -blogissa aiheesta otsikolla Sosiaalisen median raamit kuntoon.

On kivaa kun on hauskaa!

Tilaisuudesta on myös kuvia, eli Ilkalta löytyy useampi otos.

Kuten usein käy, niin illan viimeinen on hauskin: Suviko nappasi ns. Facebook-kuvan, sillä olihan yksi illan puheenaiheista Facebook ja sen uudistukset. Tietysti moni nettiaihe: ideoimme esimerkiksi Vuoden mikrobloggaajat -gaalaa (eilen olleen Grand Onen innoittamana), ja suunnittelu jatkui tietysti mikroblogissa vielä tänään.

Kiitos vielä kerran kaikille mukana olleille, tilaisuutta tallentaneille ja etänä osallistuneille!

- – -

Jatkossa Kulutusjuhla ry järjestää tietysti lisää jotain meininkiä. Todennäköisesti seuraavalla kerralla mennään lähemmäksi ruohonjuuritason kulutusta, mutta tietysti netti keskusteluineen pysyy aina mukana. Jos Kulutusjuhlan jäsenillä on ideoita tai toiveita, niin niitä saa tietysti esittää.

Kyseinen keskustelu on mielestäni hieno esimerkki siitä, miten ajatukset netissä pääsevät esiin ja miten voitaisiin saada vinkkejä yritystoimintaan. Tähän liittyen nettikirjoittelusta ja sen valvonnasta voi lukea ansiokkaat ajatukset mm. Haakanalta (osa 1 & osa 1,5).

Ja kun nyt lähdin vinkkailemaan muiden teksteihin, niin Aallon Tuija on kirjoittanut hyvin otsakkeella “Sosiaalinen media vaatii asennetta“.

“Blogi on erinomainen verkkoidentiteetin perusta asiantuntijalle, joka haluaa puhutella omasta alastaan kiinnostuneita ihmisiä. Blogin perustaminen on kuitenkin vasta pieni vaiva verrattuna siihen työhön, joka on sen tunnetuksi tekemisessä. Blogin kirjoittajan on luettava ja kommentoitava muita blogeja, jotta blogsfäärissä noteerataan sen olemassaolo. Blogilistalle ilmoittaminen on yksi keino tulla näkyväksi. Mikrobloggaaminen ja Facebook -näkyvyys auttavat nekin – niiden avulla voi tiedottaa kaveripiirilleen uusista päivityksistä.”

Nettivideolähetyksethän toimivat!

Itsekin aktivoiduin ensimmäistä kertaa seuraamaan kunnolla netin kautta tullutta videolähetystä eli viime torstain eduskunnan tietoyhteiskunta-akatemiaa. Videolähetys oli koneella päällä, kun tein muita hommia, ja välillä vilkaisin Jaiku- keskustelua. Kovin tiivistä seuraamiseni ei siis ollut, mutta mieleen jäivät esimerkiksi Sulakkeen Sulka Haron (jaikuttuna & kalvot) ja Jyrki J. Kasvin (jaikuttuna & kalvot + Kasvin oma blogikirjoitus tapahtumasta, mm. Jaikun käytön huomiointi)  hyvät esitykset.

Tällaisesta nettilähetyksestä jäi kiva fiilis. Kiinnostava seminaaria jaksaa seurata netin välityksellä, mutta samalla pystyy tekemään muutakin.  Myös Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksia voisi seurata nettitelevision välityksellä Helsinki-kanavalla ja niistä jää myös tallenteet. Mikäs sen loistavampaa kuin mahdollisuus tsekata, mitä kokouksessa oikeasti puhuttiin, jos kansalaista aihe oikeasti kiinnostaa.

Martti Tulenheimo oli seurannut kokousta ja kirjaa fiiliksensä seuraavasti:

“Aika kului täysin huomaamatta ja vasta kokouksen lähennellessä loppuaan havaitsin, kuinka tarkasti olinkaan itse asiassa kuunnellut – työskennellen samalla tehokkaasti.

En jaksa uskoa, että valtuustokokousten suorana lähetyksenä seuraamisesta tulee koskaan laajojen kansankerrosten illanvietettä, mutta itse taidan kokeilla uudestaankin.

Keskustelut kulkivat sujuvina, yhteys oli ensiluokkainen ja asiat olivat jopa kiinnostavampia kuin edes vaalien aikana kuvittelin.”

Blogipikkujoulut 12. joulukuuta Weeruskassa

Blogipikkujoulut järjestetään perjantaina 12. joulukuuta, paikkana ravintola Weeruska. Kiitos pni:lle ja Virkanaiselle siitä, että ottivat tämän tapahtuman järjestelyt hoidettavaksi: näin ollen minun ei itse tarvitse hermoilla siitä, että ehdinkö paikalle heti alkuun eli kuudeksi. Se on kiva, sillä sen verran monta miittiä on pitänyt olla paikalla ajoissa. Nyt voi ottaa vähän rennommin!

“- – - eiliseen merkintääni oli tullut kommentteja kolmeen eri paikkaan: tänne blogiin, Jaikuun ja Facebookiin. En ihmettelisi, vaikka joku kommentoisi vielä Flickriinkin, tai johonkin muuhun paikkaan, jonne näitä syötteitä olen viljellyt.

Alkaa siis jo käydä työstä pysyä kärryillä siitä, kuka kommentoi, mitä ja missä!”

Ongelma on tullut tutuksi jo itsellenikin, onhan se harmi, että kommentit ovat hajallaan. Toisaalta koen, että kukin käyttäjä valitkoon ne luontevimmat paikat kommentointiin. Esimerkiksi osa blogiteksteistä on sellaisia, että ne selvästi aktivoivat helpommin kommentoimaan Jaikuun kuin tänne blogiin. Jaikussa keskustelu on tietyllä tavalla vaivattomampaa ja voi hyvin rönsyillä muihin suuntiin.

Ja toisaalta blogitekstit herättävät kommentteja muuallakin niin, ettei niitä jää mitään nettijälkeä. Kuten blogimiitissä kerroin Sun Äidille, niin oma äitini soitti taannoin hyväntuulisena. Hän oli käynyt katsomassa Yearbook-kuvia blogissani ja soitti kertoakseen, miten hauskoja ne hänestä olivat. Näytin kuulemma kiharatukkaisena aivan hänen siskoltaan joskus menneinä aikoina. (Näytän kyllä paljon myös äidiltäni, joten samaa sukua ollaan.)

Äitini lienee yksi aktiivisimmista kommentoimaan blogiani puhelimitse: hän kertoo lukeneensa blogistani jotain, saattaa siis myös aloittaa keskustelun toteamalla jotain kirjoituksistani, ja yleensä sitten selvitän asiaa tarkemmin. Koskaan hän ei kuitenkaan kirjoita kommentteja blogiini, sillä kokee ilmeisesti kynnyksen siihen liian korkeaksi. En tosin ole koskaan kysynyt syytä, miksei hän kommentoi, pitäisi varmaan selvittää.

On toisaalta harmillista, ettei niitä keskusteluja saa mitenkään tallennettua. Usein minäkin viittaan muiden kirjoituksiin keskusteluissa: “Luin yhdestä blogista, että….”

- – -

Ja jos joku vielä kaipailee Jaiku-tunnusta, niin pistä sähköpostia minulle. Laitan kutsun tulemaan.

Tom Hodginson on julkaissut kymmenen vuoden aikana kolme kirjaa, Matkaopas joutilaisuuteen, Joutilaisuuden ylistys ja Vapauden ylistys, jotka kehottavat hyppäämään pois kiireisestä arjesta ja katselamaan maailmaa laiskanpulskeasta näkökulmasta.

Osmo Soininvaara on pyrkinyt ajamaan läpi ajattelua siitä, että tehtäisiin vähemmän töitä ja otettaisiin enemmän aikaa.

Kalle Haatanen julkaisi vuonna 2005 Pitkäveteisyyden filosofian, jossa hän mm. totesi onnellisuuden löytyvän arkisista askareista, mutta ei työpalavereista. Ja kuinka elämämme suurelta osin joka tapauksessa kuluu sellaiseen määrittelemättömään oleiluun.

Nämä ovat joitakin esimerkkejä siitä, miten haluttaisiin muuttaa sitä meillä vallitsevaa elämäntapaa vähän rennompaan ja vähemmän materialistiseen suuntaan. Tämä näkyy myös kulutustempauksissa: tehdään ostolakkoja, pyritään omistamaan vain sata tavaraa, koetetaan viettää vuosi ilman öljyä tai lähiruokaa hyödyntäen.

Sain jokin aika sitten kuulla, että eräs henkilö oli kommentoinut minua “vähän boheemiksi”. Boheemius on mitä ilmeisimmin keskiluokkaisessa ajatusmaailmassa negatiivisia mielikuvia herättävää, hiukkasen epäilyttävää toimintaa.

Mutta niin taitaa olla joutilaisuuskin.

Kun sanon pyrkiväni joutilaisuuteen, se mielletään helposti silkaksi laiskuudeksi tai haluksi elää yhteiskunnan varoilla tekemättä mitään. Siitä ei tietysti ole kyse, vaan siitä, että elämäni tuntuisi kiireettömältä ja voisin panostaa niihin asioihin, jotka koen merkittäviksi. Siinä sivussa sitten tienata tarpeeksi rahaa elämiseen ja verojen maksuun.

Mutta missä ovat joutilaan elämän puolesta puhuvat naiset? Naiset kyllä ilmaisevat tavoitteensa elämän yksinkertaistamisesta, hitaammasta tahdista sekä työn ja materian vähentämisestä, mutta harva heistäkään sanoo pyrkivänsä joutilaisuuteen.

No, minä ilmaisen asian joutilaisuuteen pyrkimisenä.

On aikaa ajaa polkupyörällä, joten ei tarvitse autoa alleen. On aikaa laittaa ruokaa kotona, niin voi panostaa edulliseen kasvissyöntiin. On aikaa roikkua netissä tai lukea kirjoja, perehtyä työhommiin niin, että itsekin on tyytyväinen lopputulokseen, makoilla aamulla pitkään sängyssä eikä tarvitse riuhtaista itseään heti ylös herätyskellon avulla. On aikaa olla yksin ja ystävien kanssa.

Tai aikaa tehdä videoita, joissa voin höpistä joutilaisuudesta ja boheemiudesta (kesto 1.48):

Osastolla muita merkittäviä asioita:

Haakana kärsii, koska Jaiku on ollut alhaalla jo liian monta päivää. Eikä hän ole kärsimyksessään yksin. Miten moisesta nettipalvelusta onkin tullut arjen tuttu ja turvallinen väylä kokea olevansa yhteydessä muihin, heitellä satunnaisia mielipiteitä ja fiiliksiä, tiedottaa tapahtumista ja raportoida tilaisuuksia?

Ei, se ei ole meille aktiivijaikuajille vain mikroblogi, johon kerrottaisiin, mitä juuri nyt teen. Eikä Twitteristä ole Jaikun korvikkeeksi.

Minulle Jaiku on pitkälti kahvipöytäkeskustelujen korvaaja, kun ei ole omaa työyhteisöä. Siinä missä tietysti nettiyhteisöt ja muut meiningit muutenkin.

Sain eilen Trendi Look-lehden. Tapahtuma on blogihistoriallinen, sillä lehti tuli minulle, koska Trendin Kerstin Lönnrot jätti tähän blogiin kommentin Trendin muotiblogäänestystä käsitelleeseen kirjoitukseeni ja tarjosi ilmaista lehtinäytettä.

Kyseessä on siis ensimmäinen kerta, kun olen saanut jotain tavaraa blogini perusteella: Kulutusjuhlassa olemme kertoneet, että meitä saa yrityksistä lähestyä, mutta mitään ei ole tähän mennessä tipahdellut.

Blogit, yritykset ja markkinointi keskustelu on nyt kuohunut muotiblogeissa. Jo aiemmin blogaajia lähestynyt ja tilaisuuksiin kutsunut Miltton järjesti viime viikonloppuna Fashion & Design -brunssin, johon oli kutsuttu joukko muotiblogaajia. Tapahtumasta rapotoivat mm. Colour me -blogi, Muoti ja trendit -blogin Salla ja Fluxor.

Nyt blogeissa on noussut kommentteja, joissa tyrmätään ajatus tällaisesta yritysten ja blogaajien yhteistyöstä. Jotkut lukijat epäilevät, että tilaisuudet ja mahdolliset tuotelahjat saavat kirjoittamaan silkkaa suitsutusta. Tähän kommentointiin ovat omissa blogeissa vastanneet mm. Nelliina ja Kirsikka, jotka myös osallistuivat kyseiselle brunssille. Kirsikka kirjoittaa:

“Joku ehtikin jo esittää huolestuneen kommentin siitä, miten hyväuskoiset (lue: tyhmät) bloggarit hullaantuvat kutsuista ja ilmaislahjoista ja sitten ilman mitään kritiikkiä täällä blogeissa markkinoivat ja kirjoittelevat jonkun mainostajan valmiiksi saneleman kaavan mukaan. Ja aivottomuudessaan eivät edes tajua mainostavansa, voi että! (Ja lukijatko ovat sitten niin tyhmiä, että painelevat heti kauppaan ostamaan bloggaajan mainitseman tuotteen?)” – - -

Kärkkäimmin tätä tapahtumaa ovat tietenkin arvostelleet ne, jotka itse eivät olleet paikalla ja joiden käsitys jutusta oli ehkä siksi vähän turhankin kriittinen. “Siellä ne istu aivopestävänä, tajuskohan ees että se oli mainontaa…” Ei tajuttu, kun kutsussakin luki vaan kissankokoisin kirjaimin firman logo! “Käskettiinkö niitten kirjottaa just sillee ja sillee?” Ei käsketty kirjoittamaan lainkaan, ja jos olisi käsketty niin miksi ylipäänsä olisin totellut? Niin joo siksi, kun olen aivoton ja medialukutaidoton kana, jonka sielu ostetaan sillä mozzarellasalaatilla ”

Tällainen blogikuohunta tuskin tulee yllätyksenä. Suomalaisissa blogeissa on saatu elellä aika rauhaisaa eloa, kotikutoisesti ja kivasti, tasa-arvoisesti siltä kannalta, etteivät useimmat meistä ole saaneet tai tienanneet blogillaan mitään. Nyt muotiblogien kasvun myötä tilanne on muuttunut: bloginpitäjiä on nyt kohdeltu pienimuotoisesti kuin toimittajia, joita kutsutaan avajaisiin sun muihin tilaisuuksiin ja joille tyrkitään mukaan firmojen materiaalia ja tuotteita. Mutta toimittajathan eivät sitä jutuissaan kerro. Blogeissa sen sijaan oletetaan, että nämä mahdolliset kytkökset tulevat julki.

Kuten ennenkin on tullut todetuksi, niin suurta ongelmaa asiassa ei ole, kun se vain on suhteellisen läpinäkyvää (pieniä ongelmia on helppo keksiä, ja niitä ruoditaan tuolla muotiblogien kommenttiosastoilla laajasti). Ruotsin esimerkit blogista ja piilomainonnasta ovat toivottavasti jotain sellaista, jota Suomessa ei tarvitse ihmetellä.

- – -

Eilen olin kuuntelemassa Sulakkeen järjestämässä tilaisuudessa virtuaalisesta markkinoinnista. Aallon Tuija kirjoitteli aiheesta blogiinsa ja kimpassa teimme muistiinpanoja Jaikuun, aineena mm. Sulakkeen nuorisotutkimus.

Ja tilaisuudessa sai sekä juomaa että ruokaa ja vielä t-paidan poislähtiessä.

Suomen ja Ruotsin lainsäädännöt ovat käsittääkseni näiltä osin melko samanlaisia, joten Ruotsin ennakkotapausta voidaan helposti soveltaa myös Suomessa.

Sähköinen julkaisukanava 

Tinka oli lehdestä napannut tiedon Torniossa järjestettävästä blogikurssista ja kirjoittaa:

“Oheisessa lehtileikkeessä kun sanotaan selvällä suomen kielellä, mitä nämä blogit ovat. Sähköisiä julkaisukanavia.

Siinä se on. Hienoa! Yksinkertaista, kun sen oivaltaa! Eivät ne kaikki niputa näitä päiväkirjoiksi.”

Noita blogikursseja muuten taidetaan järjestää jo yleisimminkin monessa kansalais- tai työväenopistossa. Ainakin itse olen törmännyt pääkaupunkiseudulla muutamiin ilmoituksiin. Sähköisiä julkaisukanavia on minun mielessäni paljon muitakin kuin blogit, mutta toki termi selittää blogeja kattavammin kuin nettipäiväkirja.

Tinka kiinnittää huomiota myös siihen samaan ilmiöön, jonka minäkin olen havainnut (ja jonkun blogistakin tästä vähän aikaa sitten luin, mutta enpä pistänyt ylös, että kuka ja missä). Blogin yhdestä merkinnästä käytetään sanaa “blogi”: siis tätä tekevät ne, jotka eivät yleensä erityisen hyvin sisällä ole blogikulttuurissa. Eli minultakin on kysytty tyyliin “kuinka pitkä sen blogin pitäisi olla?” ja vasta tarkennusten jälkeen olen hoksannut, että toinen tarkoittaa nimenomaan yhtä blogikirjoitusta.

Pahasti muuten näyttää siltä, että me blogaajat olemme jäämässä alakynteen ja bloggaajat saavat vallan. Mikä tietysti on jo ajat sitten todettu virallisemmaksi. Mutta minä en luovuta, sillä edelleen meikäläisen mielessä b(/p)lokkaaja kerää tuoppeja.

Ja Blogilistan beta on avautunut testaajille, kuten Erkka eilen kirjoitti. Itse olen pikaisesti vilkaissut, mutta fiksummat ovat jo ehtineet Jaikussa kommentoidakin. Jaikuun on muuten näköjään saanut mahdollisuuden kutsua lisää käyttäjiä, eli jos joku kaipaa tunnusta, niin minulle voi mailata ja pistän kutsun tulemaan.

Nettisensuurin vastustus jatkuu

Ensin edelleen jatkuva nettisensuurikeskustelu. Tästä ovat lukuisat henkilöt kirjoittaneet minua paljon paremmin (hyvä tiedonlähde linkkeihin ja tietoihin on aiheesta käyty Jaiku-keskustelu, ja blogeissa asaa ovat pohtineet mm. Pörrö ja Merten), joten tyydyin vain ottamaan osaa varsinaiseen mielenosoitukseen. Mutta eihän tämä keskustelu ole ohi, ja sitä on tietysti syytä jatkaa niin kauan, ennen kuin homma järkevöityy.

Eikä tämä sensuurin vastustus katoa netistä ihan pian. Nyt You Tubessa on sensuurin vastainen video, johon jokainen voi osallistua lähettämällä oman kuvansa tai videopätkän osoitteeseen sensuurivideo(at)gmail.com. Lisätietoa hommasta saa wikistä. Hieno suoritus tämä video, täytyy myöntää, ja toivottavasti materaalia eli teipattuja suita kertyy lisää!

Jaiku oppimisen apuna

Tiistain Hesarissa Tiede & luonto -sivuilla oli Kari A. Hintikan kirjoittama juttu internetin meiningeistä, kuten syötteistä ja Jaikusta. Ja sinnehän oli mainintana päässyt myös tiedeviestintä-kurssimme, jolla Jaikua hyödynsimme (kuva tekstipätkästä Flickrissäni, kurssimme mainittu tuossa Ideariihi-sanalla alkavassa kappaleessa).

Mää en jaksa!

Sun Äitis sanaili tavalla, jonka tunnistin itsestäni:

“Ihan vain tiedoksi: olen kyllästynyt sosiaaliseen mediaan! Milloin tästä katosi kaikki hauska? Milloin sosiaalisen median haltuunotto muuttui suorittamiseksi? Hei, eiks tän pitänyt olla paikka, jossa istuskellaan aloillaan ja odotetaan, että kookospähkinät putoavat syliin! Miksi minusta sitten välillä tuntuu naparetkelle varustautuvalta? Milloin minä itse oikeastaan viimeksi olin hauska? “

Ja Verkkoyhteisöjä tutkiva Miia jatkaa:

“Jos kriittisesti avataan maailma sanojen takana, jääkö jäljelle muuta kuin joukko saitteja, egon boostausta (hyvästi sisäsyntyinen motivaatio), informaatioroskan levittämistä (näkemiin tiedon syventäminen) ja ulkoiseen kontrolliin perustuvaa reittaamista (so long luottamus)?

Minua loputtomat osaamispääomat, verkostot, teknoyhteisöllisyys ja innovaatiostrategiat riepovat siihen malliin, että alan vaihtaminen väitöskirjan jälkeen on muodostunut kuluvan talven mittaan itsestäänselvyydeksi.”

(Molemmat yllämainitut kirjoittajat viittavat myös HETKY:n sosiaalista mediaa käsittelevään teemanumeroon, siellä niitä on, blogeja ja Facebookia ja kaikkea.)

Tämän päälle kun sitten jatkuvasti silmiin sattuu tekstejä, joissa hehkutetaan yhteisöllisyyttä, niin tuntuu, että ei ehkä aina jaksa, mutta ehkä pitäisi vaan ottaa kannustus vastaa: Finfoodin uutista havaitsin otsikon “Hyvän olon viesti luo yhteisöllisyyttä ja kannustaa jaksamaan”. Uutisesta paljastui Maa- ja kotitalousnaisten kampanja, jota varten on ajanhengen mukaisesti perustettu myös blogi. Aika hiljaista on ainakin toistaiseksi tuolla ollut hyvän mielen jakaminen.

Virtuaalimaailmaan, no jaa

Eilen istuin virtuaalimaailmoja syleilleessä Tekesin järjestämässä tilaisuudessa. Myyntipuheet Second Lifen hyödyntämiseen olivat melkoiset, mutta virtuaalimaailmojen haasteet ja ongelmat sivuttiin hyvin pikaisesti. Nimittäin oikeasti se Second Life on kuitenkin kovin raskas alusta ja myös hankala käyttää (jep, olen yrittänyt opetella). Aktiivisten käyttäjien määräkään ei loppujen lopuksi vielä niin suuri ole. Eikä se edes näytä visuaalisesti kovin hyvältä.

Järkevimmät näkemykset aiheeseen esitti mielestäni Simon Green Koneelta. Hänelle vain oli varattu kovin lyhyt aika. Miehen ajatuksia voi kuunnella videohaastattelusta, jonka Tuija oli tehnyt tilaisuuden jälkeen. Että ensin muu nettimeininki kuntoon ja sitten ehkä harkitaan, jos myös virtuaalimaailmoihin.

Tilaisuuden kyselyosuudessa joku mies ihmetteli, onko joku muka valmis ostamaan oikean auton virtuaalimaailmassa. “Kun pitäisihän se auto päästä kokeilemaan ja tuntemaan.”

Ihmiset ovat jo nyt valmiita ostamaan autoja netin kautta. Toki renkaita voi käydä liikkeessä potkimassa tai vaikkapa tutkailla tutun autoa, mutta lopullisen tilauksen moni olisi valmis tekemään netissä: ei tarvitse jaaritella myyjän kanssa, käyttää aikaa liikkeessä ja auto mahdollisesti tuodaan vielä oven eteen.

Minulle netissä ostamisen hyvyyttä on sen ajasta ja paikasta riippumattomuus ja oma rauha tehdä valintoja. Siksi se, että virtuaalimaailmojen kaupankäynnissä tuodaan voimakkaasti esiin mahdollisuus päästä suoraan kontaktiin asiakaspalvelijan kanssa, ei ole mielestäni mikään suunnaton etu kaltaiselleni myyjää välttelevälle henkilölle. Mutta toki on hyvä, jos apua saa, jos tahtoo: esimerkiksi Ikean virtuaaliassistentti Anna on tullut testattua ja sehän oli ihan kelvollinen. Kysymyksen naputtelun jälkeen ruudulle lävähti toivottu vastaus, eikä tarvinnut siis soitella tai olla muuten varsinaisesti suorassa yhteydessä kehenkään.

Tällä viikolla kansalaisjournalistisella puolella mentiin harppaus eteenpäin, kun Erkka julkaisi suoraa lähetystä nettiin kännykkänsä avulla kuntaliitosta käsitelleestä Jyväskylän maalaiskunnan kokouksesta.

Homma toimi ilmeisen hyvin ja sai näkyvyyttä myös blogeja laajemmin. Eli kun viime viikolla kirjoitin videoiden tulosta blogeihin, niin nyt sitten puhutaankin jo livelähetyksistä. Erkka ilmeisesti kirjoittaa aiheen teknisestä puolesta lisää, kunhan ehtii, joten kiinnostuneiden kannattaa seurailla sitä puolta.

Tietysti tälläiset nettiin suorana tulevat pätkät vaativat vähän pureskelua: esimerkiksi Sun Äitis -blogissa mietitään tekijänoikeuksiin ja yksilönsuojaan liittyiä asioita.

Minun kännykkäkalustoni on sen verran heikkoa, että en ihan heti mitään nettiin suorana tule lähettämään. Eilen tosin vierestä seurasin, miten Ignite:Helsinki -tilaisuudessa pistettiin pöydälle pystyyn kännykkää ja siitä striimiä verkkoon. Illasta voi lukea Jaikusta: itse en tällä kertaa raportoinut.

Mutta taisin sen sijaan luvata, että ensi kerralla kiipeän puhumaan jo pelkästään siksi, että eilen kaikki lavalle nousseet olivat miehiä (ja minuahan pyydettiin kyllä mukaan, mutta tyypilliseen suomalaiseen tapaan halusin nähdä, mikä on meininki ennen kuin itse menen häröilemään). Tapahtumaa järjestellyt Antti lupaili, että ennen kesää järjestetään toinen tilaisuus. Ignitellä on tietysti myös oma Facebook-ryhmänsä, jonka kautta tiedotusta varmasti kulkee.

Samalla kannattaa vilkaista myös ryhmä Bar Camp, jonka järjestelyihin taidan huomaamattani sotkeentua: viikko sitten Jeren kanssa juteltiin Bar Campista ja sitten toisaalla heti perään jo asiaa ryhdyttiin suunnittelemaan: näin se nykymaailma toimii.

Viikon blogikokemuksiin kuuluu myös eräiden blogikissojen synttäreiden juhlimiseen osallistuminen nelijalkaisten blogissa. Aika kiinnostavaa ja hauskaa, miten aikuiset ihmiset (minä mukaan luettuna) heittäytyvät lemmikkiensä kautta leikkiin netissä. Blogiin kertyi noin 170 kommenttia: kissojen onnitteluita, virtuaalista leikkimistä, herkuttelua, yleistä kommentointia, huikkailua ja muuta letkeää menoa eli hyväntuulista, paljon puhuttua yhteisöllisyyttä parhaimmillaan. Hyvä muistutus siitä, ettei tätä touhua todellakaan tarvitse ottaa niin vakavasti.

Mutta sen tietysti muistan aina kertoa, että blogit pärjäävät hyvin: ne ovat aktiivisesti päivittyviä sivustoja, joihin oleellisena osana liittyy linkitykset. Ja näitä asioita Google arvostaa.

Reilu kuukausi sitten Erkka halusi testata, miten hän, perusbloginpitäjä, pärjäisi Googlessa, jos laittaisi tekstin otsikolla “hakukoneoptimointi”. Minä nappasin tästä kiinni ja laitoin Marinadi-blogiin tekstin samaisella otsikolla. Myös PA liittyi joukkoon.

Varsin hyvin olemme pärjänneet noiden joukossa, jotka tosissaan pyrkivät optimoimaan Google-hakua kyseisen sanan kohdalla. Minun ja Erkan tekstit löytyvät nyt kolmannelta hakusivulta.

En siis ole mitenkään tarkemmin seurannut hakukoneoptimoinnista käytävää keskustelua. Jotenkin on tullut fiilis, että se on nyt “so last season”, ja nyt pitäisi netissä pyrkiä johonkin muuhun. Toisaalta Googlen valta netinkäyttäjien joukossa on sen verran vankka, että toki markkinoinnissa kannattaisin usein mieluummin sanoa, että “googlaa tällä tuotenimellä” kuin ilmoittaa jokin vähänkin hankalampi nettisivun osoite.

Ja ainakin aina kannattaisi firmoissa katsoa, erityisesti mainoskampanjoita aloittaessa, mitä niillä hakusanoilla tipahtaa ruudulle. Ainakin itse käytän Google-hakuja kymmeniä kertoja päivässä sen sijaan, että naputtelisin www-sivujen osoitteita.

Blogeissahan on yhtenä huvina aina katsella omituisia hakusanoja, joilla blogiin on päädytty. Tähän blogiini ei kovin ihmeellisiä hakuja kohdistu, koska sisältö ja sanat ovat ilmeisen tylsähköjä. Oma nimeni ja nimimerkkini ovat ne suosituimmat. Marinadi-blogista sen sijaan kaivataan aiheita laidasta laitaan: treffineuvoja, dallaspullia, Jaakko Teppoa, umpilisäkeleikkausta, tissikuvia ja miesten sukkahousuja.
- – -

Ennen netin yleistymistä olin aika riippuvainen päivän lehdistä. Ärsytti, jos se ei jostain syystä ilmestynyt. Nyt huomaan samaa ärtymystä, kun tietty palvelu, jonka päivittäiskäyttöön olen tottunut, ei toimi: Jaiku on ollut alhaalla eilisillasta lähtien ja minä käyn tasaisesti testaamassa, josko se jo nyt… Onneksi virheilmoitus on ollut sympaattinen!

Oma historiani SL:ssa on varsin lyhyt. Ennen MacBookin hankkimista eli elokuuta vanha läppärini ei pyörittänyt ohjelmaa niin, että SL:ssa olisi voinut toimia. Niinpä avattareni Marikoo Marjeta on vielä nuori, ja omakohtainen tuntumani virtuaalimaailmaan on keveä.

Second Life ei ole mitenkään helposti omaksuttava, kuten esimerkiksi Facebook. Jo pelkkä liikkumisen oppiminen vie aikaa. Ja kun siellä liikkuu, niin kiinnostavaa, tutustumisen arvoista ei ihan tuosta noin vain tule vastaan.

Mutta kunhan tekniikka kehittyy, niin uskoisin ihan mieluusti käyttäväni virtuaalimaailmaa (oli se sitten Second Life tai jokin muu, kuten HiPiHi) esimerkiksi opiskeluun osallistumalla seminaareihin. Avataren ”tuunaaminen” ihan rahalla kiehtoisi myös.

Päivän esitykseni löytyy taas Slide Sharesta. Näytin myös konkreettisesti, miten Second Life toimii ja miltä se näyttää.

”Pääcasena” oli Nokian Sandbox, joka on avattu lokakuussa. Nokian toiminta SL:ssa perustuu aktiivisiin työntekijöihin ja paljolti sen oppimiseen, miten ihmiset virtuaalimaailmassa toimivat ja miten kännykät voisivat siihen yhdistyvät. Näin minulle kertoi Milka Pietikäinen Nokian viestinnästä. Nokian on kiinnostunut mm. siitä, kuinka virtuaalimaailmasta voisi lähettää tekstiviestin offline-maailmaan tai miten avatar voisi ohjata lukutaidottoman henkikön kännykänkäyttöä.

Second Lifea ei nähdä enää Nokian PR:n kannalta mitenkään erityisenä paikkana. Käytännön ongelmat koetaan myös melkoisina, eli ohjelma vaatii paljon läppäriltä ja erilaiset turvasoftat voivat estää käytön kokonan.

Kiitokset esitykseni tiedohhaussa menevät myös Tuijalle ja SulaPinta -podcastille sekä -blogille, samoin myös Pirkalle vinkkauksesta hyvään tietopakettiin Marketing in Second Life and Other Virtual Worlds (pdf) ja toki myös hänen päivän puheenvuorostaan.

- – -

Päivässä oli puhumassa myös mm. Uusisuomi.fi:n päätoimittaja Markku Huusko, jonka puheenvuorosta vähän laittelin Jaikuun ja keskusteluakin heräsi sinne.

Ohjelman voi siis nyt kuunnella myös ihan perinteisesti radiosta eli Radio Peilistä lauantaina klo 12:55 ja sunnuntaiaamuyöstä klo 04:44.

- – -

Google siis osti Jaikun, ja tällä hetkellä jaikuilijaksi pääsee vain käyttäjien kutsujen kautta. Mikäli joku haluaa kirjautua Jaikuun, niin minulla on kutsuja jaettavaksi eli saa laittaa mailia tai kommentin.

- – -

Uusi Suomi avautui ja luottaa blogaajiin, jotka ovat lähinnä muusta julkisuudesta tuttuja naamoja (niih, ei edes minua kysytty, eheh!). Kuten Haakana ehti jo eilen kommentoida:

“Tässä kohtaa ei oikeastaan vielä voi sanoa, ovatko Uuden Suomen bloggaajat enemmänkin vanhan polven kolumnisteja. Toistaiseksi US:n bloggaajista vain Jukka Relander on ehtinyt osallistumaan kirjoituksestaan syntyneeseen keskusteluun. Eihän tässä nyt tietenkään ole vielä kulunut päivääkään, mutta kyseessä on juuri se päivä.”

Eipä näytä blogikommentteihin vastaaminen tänäänkään suuresti edistyneen. Toivottavasti tilanne paranee: menee vähän tylsäksi, kun kommentoijat vain esittävät mielipiteitään, mutta tekstin laatijat reagoivat hitaasti tai eivät lainkaan.

Users, though, are thrilled with their “social peripheral vision,” says Jyri Engestrom, cofounder of Jaiku, a Helsinki, Finland, firm that allows people to embed photos with their location messages. Services like loopt, Plazes and Jaiku are augmenting the digital data consumed by people on the move, blurring the boundary between online and offline. There’s even a word for this: “bothline.”

Newsweekin artikkeli Mobile Phones: Where are you?

“Ai blogit, joo… Olen minä niistä kuullut, mutta en kyllä viitsi lukea.”

Ja toinen:

“Minä en ainakaan halua kertoa itsestäni mitään nettiin.”

Ensimmäinen lausahdus kertoo mielestäni siitä, että asenteet blogeja kohtaan ovat muuttuneet. Vielä vuosi sitten sain selitellä, että mitä ne blogit ovat. Nyt moni tuntuu hieman jopa häpeilevän sitä, ettei lue blogeja, erityisesti, jos henkilö työskentelee markkinoinnin, viestinnän tai vastaavan parissa.

Olen toki koettanut vakuuttaa, ettei kaikkien tarvitse seurata blogeja, mutta samalla tuoda esiin sitä, että blogeista saa paljon arvokasta tietoa ja ajateltavaa. Että kannattaisi edes vilkaista, jotta oikeasti saisi käsitystä siitä, mitä täällä on meneillään.

Minä, mie ja itse

Toinen kohta eli se, miten ihmiset kokevat haluavansa pysyä kuitenkin vielä poissa netistä, vaatii vähän erilaista lähestymistapaa. Pohjaan ajatteluani Majavan Jeren jo ajat sitten esittelemään julkisuudenhallinta-näkökulmaan, ja olen tästä itsekin aikaisemmin kirjoittanut.

Kun kirjoitan nettiin omalla nimelläni, voin määritellä sitä, mitä minussa verkossa on. Jos en kirjoita mitään, muiden viittaukset nimeeni pääsevät esiin ainoina: ne voivat olla harmittomia tietoja osallistumisesta opiskelu- tai järjestötoimintaan, mutta toisaalta myös vuosia vanhaa, joka on jo ajat sitten menettänyt merkityksensä.

Blogaamista aloittaessani suhtauduin eri tavalla, ja kirjoitin anonyyminä. Silloin hain sitä roolia ja rajaa, miten ilmaista itseään virtuaalisesti. Nyt, kun mielestäni olen oppinut nämä tavat, omalla nimellä toimiminen netissä on luontevaa.
Täysnimikaimoja eli Mari Koistisia taitaa olla Suomessa kaksinumeroinen määrä. Kun nimeni laittaa googleen, niin etusivulle tulee viittauksia lähinnä minuun, vain yksi on toiseen henkilöön.

Nyt netissä on jo niin paljon aineistoa, joka viittaa minuun, että mikään yksittäinen pikkujuttu ei pääse nousemaan ainoana esiin. Toki kyse on pitkälti siitä, miten vastaanottaja tulkitsee sen, mitä minusta netistä löytää ja mitä vaivautuu lukemaan.

Suhtaudun aika huolettomasti itsestäni netissä kertomiseen: jos kerran esimerkiksi vaadin yrityksiltä läpinäkyvyyttä ja rehellisyyttä toiminnassa, niin toki minunkin pitää siihen pystyä.

Tämä aihe tuntuu jo itsestäni kovin paljon vanhan kertaukselta, niin paljon olen sitä viimeisen vuoden aikana käsitellyt. Kovasti se kuitenkin tuntuu kiinnostavan niitä, jotka eivät netissä liiku.

- – -

Aiheeseen liittyen:

Lisää keskustelua suomalaisen blogistanian tilasta on Pirkan Digikko-blogissa.

Jere Majavan aloittama Jaiku-keskustelu “Blogit ovat…”

Blogiroolista ja kenties sen vangiksi joutumisesta kirjoittaa Varapygmi.

Marinadi-blogiin aikoinaan laatimani teksti nettipaljastelustani.

New York Magazinen jo vanha, mutta silti yhä toimiva juttu siitä, miten teinit huoletta kertovat itsesään netissä kuvin ja sanoin.

- – -

Aiheeseen liittymättä:

Heiskasen Tero kokeilee oma-aloitteista mikromaksamista:

“Jaan 10€ edestä tietosenttejä (1000kpl) erilaisten tietosisältöjen (blogit, podcastit, foorumit, tietopalvelut jne.) julkaisijoille. Mikromaksuni julkaisen Jaiku-kanavalla.”

- – -

Blogimiitti on nyt perjantaina 5. päivä Kalliossa ravintola Luftissa alkaen klo 18. Tervetuloa sinne, tilaisuus on avoin kaikille, oli blogia tai ei!

Jaikussa kuienkin nousi esiin kiinnostavia pohdintoja. Näin kirjoitteli ubiq eli Kari A. Hintikka:

“- – -esimerkiksi siitä, että kun pollataan kommentit, niin selvitetään samalla esm se, mihin kommentit johtavat ja muodostettaisiin graafi asiasanojen verkostosta eli millaiseen kontekstuaaliseen kokonaisuuteen ao. aiheen / tilaajan käsittely liittyy.”

Tsekatkaa vaikka www.touchgraph.com. Se avaa hieman paremmin mitä ajan takaa.”

Pitihän tuo käydä testaamassa, ja lisäsin jo Facebookiini kuva otoksen Touchgraphin avulla muodostuneesta, tuttujeni välisestä verkottoitumisesta. Kiehtovaa, ja kenties tuosta edetään esimerkiksi Heiskasen Teron Jaikussa visioimaan suuntaan:

“Esim. firmalla on toimenanto, että selvitä mitä netissä on käynnissä on tietyn tuotteen suhteen. Otetaan vaikka lenkkimakkara. Firma luotaa nettiä ja tekee tietokannan sisällöistä, joissa mainitaan lenkkimakkara, makkara, nuotio, takka, syöminen, sinappi, mökkiharrastukset jne. Sitten firma antaa värvätylle joukkovoimalla tietokannan käyttöön ja he alkavat käymään läpi ainestoa, muodostaen vaikka tuollaista touchgraph-verkostoa. Eli jos löytyy sisältöä joka liittyy lenkkiin mutta ei makkaraan niin se raakataan ulos. Tästä sitten aukeaa vaikka mitä mahdollisuuksia. Joukkovoimaan löytyy halukkaita lenkkimakkaran syöjät r.y:stä ja sama homma otetaanpa mikä tahansa muu asia.”

Jaikussa arvuuteltiin sitä, millaisilla tekniikoilla ja valinnoilla esim. nettiseurantaa harjoittavat jo mainittu Esmerk, M-Brain ja Whitevector (josta M-Brain osti juuri osan) tällä hetkellä todellisuudessa skannailevat. Joten jos näistä firmoista halutaan avata systeemiä blogaajille nettisivuilla kerrottuja tietoja syvällisemmin, niin kiinnostuneita kuulijoita ilmeisesti riittäisi. (Vinkvink: asialliselle blogimiitille on tilausta, joten minuun saa ottaa yhteyttä ja voin kyllä organisoida).

Olen aiemmin pohtinut blogiseurantaa ja sen järkevyyttä, vaikka en missään nimessä väitä olevani tämän osa-alueen asiantuntija. Ja edelleen olen sitä mieltä, että jos ns. kansalaismediakeskustelua seuraavilta yrityksiltä palvelua ostaa, niin todellakin kannattaisi selvittää, mitä oikeasti seurataan ja miten. Netissä puhistaan ja pöhistään niin paljon, että seuranta voi painottua omituisesti.

- – -

Ja sitten vielä jotain muuta:

Medis kehittelee blogi-TV:tä, joten kaikki tällaisesta toiminnasta kiinnostuneet, menkääpäs sinne!