Mari Koo

Avainsanalla 'jakaminen' merkittyjä kirjoituksia

Miksi et kirjoita Wikipediaan?

perjantai 18. helmikuuta 2011 klo 15.04 kirjoittajana Mari Koo

Pari viikkoa sitten uutisoitiin, miten Wikipedian kirjoittajista suurin osa, 87 prosenttia, on miehiä. Tämä näkyy myös Wikipedian sisällöissä:

”Naisten vähyys Wikipedian kirjoittajissa näkyy esimerkiksi muoti-ilmiöitä koskevien artikkelien suppeudessa. Ystävyysrannekkeista on kirjoitettu vain neljä kappaletta, vaikka ne ovat olleet osa länsimaista nuorisokulttuuria useiden vuosikymmenten ajan. Kuuluisimmistakaan vaatesuunnittelijoista ei ole välttämättä Wikipediassa kirjoitettu kovin kattavasti.”

Itse aloitin Wikipediaan kirjoittamisen vasta viime vuonna. Jostain syystä kynnys artikkelien täydentämiseen tai korjailemiseen oli suuri. Wikipedia tuntuu viralliselta areenalta, kun taas blogeissa ja muissa nettisivustoilla voi temmeltää vapaammin. Vaikka eihän Wikipedian muokkaamisessa ei ole välttämättä kyse kuin kirjoitusvirheiden korjaamisesta, eli ei sinne heti tarvitse luoda uutta, syväluotaavaa ja tasokasta artikkelia.

Kun kerran käyttää, niin kai sitä voi täydentääkin?

Silti minullakin siis meni kovin pitkään, ennen kuin aloitin Wikipedian muokkaamisen, vaikka Wikipediasta itse ahkerasti lueskelen artikkeleita, niin suomeksi kuin englanniksi. Tällä hetkellä päädyn usein myös saksankieliseen versioon, kun haeskelen tietoa esimerkiksi paikallisista Sveitsi-nähtävyyksistä ja paikkakuntien historiasta.

Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että saksa-englanti -käännökset Google Translaten kautta tuntuvat toimivan yllättävän hyvin, vaikka suomenkieliset käännökset ovatkin melkoista sekamelskaa.

Uskon, että on monia muita kaltaisiani, sekä naisia että miehiä, joilla olisi asiantuntemusta suomenkielisten artikkeleiden parantamiseen tai uusien luomiseen.

Moni tyyliblogisti varmasti hallitsee esimerkiksi noita kaivattuja muotiaiheita. Ruokablogin kirjoittaja taas voisi lisätä tietoa eri elintarvikkeista tai ruuanvalmistustavoista.

Wikipedia on osa maineenhallintaa

Viime syksynä Forsgårdin Christina (eli tutummin Kitti) puhui jossakin tilaisuudessa siitä, miten viestintäammattilaiselle Wikipedian pitäisi olla jo varsin luonteva osa työtä. Suhde-kirjassa, jonka Christina on kirjoittanut yhdessä Juha Freyn kanssa, todetaan:

”Wikipedia-artikkelien ajantasaisilla ja tasapuolisilla tiedoilla organisaation todellisuudesta on yrityksen maineenhallinnan kannalta iso merkitys, joka vain kasvaa.” (Emt, 47)

Yrityksille, yhteisöille ja yritysten tuotteisiin liittyvälle tiedolle Wikipedia on siis tärkeä, ja tällöin luulisi motivaatiota tietojen päivittämiseen löytyvän.

Mutta mikä sitten motivoisi muita päivittämään Wikipediaa? Miksi kynnys on erityisesti naisille niin korkea? Onko kyse hakkerikulttuurin vierastamisesta?

”Wikipedian käyttökulttuuria tutkineen Joseph Reaglen mukaan tietosanakirjasivustolla viihtyvät hyvin hakkerikulttuuriin tottuneet. Harvardissa verkkotutkijana työskentelevä Reagle uskoo tämän käyttökulttuurin voivan rajoittaa naisten innostusta osallistua sanakirjan kokoamiseen.”

Taitaa siis olla haasteen paikka. Jos tunnustat lueskelevasi Wikipediaa, mutta et ole vielä luonut tunnusta, niin tee se nyt. Sen jälkeen kokeile päivittää tai muokata jotakin artikkelia, johon sinulla voisi olla annettavaa.

– – –

Oma ikuisuuskeskustelunsa on sitten se, onko Wikipedia luotettava tietolähde. Minun mielestäni on ja ei, kuten en voi sanoa sitäkään, että esimerkiksi jokin sanomalehti olisi aina luotettava tietolähde. Riippuu niin monesta seikasta. Tunnetusti kriittisyys minkä tahansa lähteen parissa on tarpeen.

Mutta Wikipedia on usein näppärä tapa saada jonkinlainen käsitys monista aiheista. Vaikka sveitsiläisestä Arlesheimin kunnasta, jossa nyt asun.

Muistutukseksi mainittakoon, että arkista sveitsitarinointiani on Leben im Loft -blogissa sekä Kulutusjuhlassa Sveitsin kulutusmaailman tarkkailua: viimeisimpänä noin 30 euron arvoisen kirjastokortin hämmästelyä. Päivittäistavarakauppojen alennuksista kirjoitin myös Kaupan liiton blogiin.

Pyydä ja tee palveluksia – se kannattaa

tiistai 14. joulukuuta 2010 klo 16.51 kirjoittajana Mari Koo

Ulla-Maaria Engeström totesi Future Female -tapahtumassa marraskuussa mm. sen, että palveluksia kannattaa sekä pyytää että tehdä. Verkostojen voima ja hyvien tyyppien apu kannattaa hyödyntää.

Tämä on tietysti tuttua niin arkielämästä kuin sosiaalisesta mediasta. Kun antaa, niin myös saa: kun jakaa tietoja ja kokemuksia, niin myös muut ovat valmiimpia auttamaan tarvittaessa.


Vinkit Galleriakierrokselle Nopsassa

Eilen ilmestyi nettiin julki yksi tehty palvelus, joka linkittyy myös Ulla-Maaria Engeströmiin. Hän on lähimatkailupalvelu Nopsan toinen kehittäjä, ja toisena taas toimii HelLooksin Liisa Jokinen. Mielestäni Nopsa on hieno esimerkki ja ajatustenherättäjä siitä, miten kokemuksia voi saada oman elämän lähipiiristä. Suotta Nopsaa ei ole siis palkittu.

Liisa taannoin mainitsi kohdatessamme, että kunpa ihmiset laittaisivat jakoon niitä omia suosikkipaikkojaan tai -reittejään. Kovin suurta pohdintaa ei tarvittu, kun Samin kanssa ilmoitettiin, että voimme tallentaa jonkin sunnuntaisen galleriakierroksen. On mukavaa tehdä pieni palvelus, johon ei sisälly mitään vastavuoroisuuden vaatimusta, vaan pelkästään haluaa kannattaa hyvää toimintaa.

Siellä se nyt sitten on: helsinkiläisgallerioita kuvataiteilija Sami Lukkarisen suosittelemana.

Samille galleriakierrokset ovat tärkeä sunnuntaiden harrastus. Hänen rinnallaan minäkin olen oppinut nauttimaan ilmaisista taide-elämyksistä.

Myönnän, etten aiemmin ollut mitenkään erityisen kiinnostunut nykytaiteesta, mutta nyt oma käsitys on sentään kehittynyt asiantuntijan rinnalla kulkiessa. Osaan jo kiinnittää huomiota niin ripustukseen kuin taiteilijan käyttämään tekniikkaan, mutta sen lisäksi myös taidan kyetä nauttimaan laaja-alaisemmin erilaisista teoksista. Eli en heti ole vänkäämässä, että mitä tämä teos nyt tarkoittaa ja onko tässä nyt suurempi viesti ja ääh, en ymmärrä.

Ilmaisia elämyksiä ja näkökulmia taiteesta

Kehotan muitakin rohkeasti lähtemään galleriakierrokselle. Se ei edes maksa mitään, mutta voi saada yllättäviä näkökulmia ja hienoja elämyksiä. Juuri nyt on esimerkiksi Galleria Sculptorissa Markus Kåhren Pidot-teos (2.1. asti), jossa puhutaan kiehtovalla tavalla rakkaudesta.

Myös Jani Hännisen näyttely Anhavalla (19.12. asti) kannattaa kurkata. Jutta kirjoittaa näyttelystä:

”Vaikka aivan nappiin minun makuni kanssa työt eivät mene, todeta täytyy, että hyviä ovat. Niistä näkee jotenkin maallikkokin, että mies on tiennyt mitä tekee. Homma on niin sanotusti hanskassa.

Kuvat ovat graffitin ja hienostuneen taiteen yhdistelmiä. Ne ovat hyvin hyvin monikerroksisia. Niissä on mielenkiintoisia detaljeja, joita saa arvuutella. Sitten ne vievät johonkin suurempaan kokonaisuuteen ja nivoutuvat mielenkiintoisesti keskenään. Hyvä kompositio, taiteilijaystäväni sanoi.”

– – –

Tässä palveluksista kirjoittaessa pitää vielä kiittää Kemikaalikimaran Anjaa, joka Ruffe-haasteensa myötä lähetti pienen ylläripalkinnon ja käsinkirjoitetun kirjeen. Pitänee pistää ylläri kiertämään eli raapustella perinteisesti kynällä paperille ja laittaa postia jollekin.

Kiitos kaikille muillekin, jotka ovat auttaneet, vinkanneet, ohjanneet, kertoneet, pohtineet ja muuten tehneet minulle palveluksia tänäkin vuonna. Teitä on paljon!

Varastiko joku ideasi vai pesittekö vain pottunne samassa vedessä?

tiistai 21. syyskuuta 2010 klo 20.18 kirjoittajana Mari Koo

Välillä nousee esiin keskustelu siitä, että nappasiko joku jonkun toisen juttuidean (esim. freelancerin idea olisi heitetty toisen toimittajan tehtäväksi). Ja muissakin tilanteissa joku mutisee, että minä keksin kyllä idean, ja nyt sen joku toinen vei.

Tässä vuosien varrella olen oppinut, että yleensä omat ideani eivät ole mielettömän ainutlaatuisina. Taatusti sama idea on voinut muhia myös jonkun toisen päässä.

Sen kertoo myös ruotsalainen taiteilija Ernst Billgren vastaus kysymykseen ”Miten on mahdollista että toiset ehtivät vohkia minun ideani niin vikkelästi?

”Japanin liepeillä olevilla saarilla elää apinoita, jotka syövät perunoita. Alun perin ne söivät vain ne kohdat, joissa ei ollut multaa, siten yksi apina pudotti perunan veteen, luultavasti vahingossa, ja saattoi sen jälkeen syödä perunan kokonaan. Kaikki sen saaren apinat oppivat vikkelästi pesemään perunansa, se ei ole mikään kumma, mutta jonin ajan kulutta rupesivat myös ympäröivien saaren apinat pesemään perunoitaan, vaika apinat eivät osaa uida. [- – -]
Eivät ne vohki sinun ideoitasi, te vain pesette pottunne samassa vedessä.

(teoksesta Mitä on taide ja sata muuta tositärkeetä kysymystä)

Kuvaava ja hyvin samantyyppinen on myös Juha Jokelan yksi alaviitteistä hänen Esitystalous-teoksessaan.

”On äärimmäisen imartelevaa huomata, että luomani fiktiiviset henkilöt poimivat ideoita samasta kollektiivisen alitajunnan lohkosta kuin Suomen hallituksen virallinen visionääri filosofi Pekka Himanen.
OT, Rami ja Tanja suunnitteleat Tapiolasta selvästi jotain samanlaista, mitä Himanen Kukoistuksen käsikirja -raportissaan nimittää ”henkiseksi pääkaupungiksi”. [- – -] Ideat eivät ole omiamme. Ne ovat ammennettavissa yhteisestä lähteestä.”

Koska ”sama pottujenpesuvesi”, ”kollektiivinen alitajunta” ja ”yhteinen lähde” ovat siis olemassa, niin kannattaahan ne hyödyntää.

Siksi olen ilahtuneena havainnoinut toimittaja- ja muiden tovereiden aktiivisuutta Uutisraivaaja-kimppaideoinnissa. Uutisraivaaja: Hacks&Hackers -tilaisuus kuulostaa jo nyt mainiolta. Viisaita päitä ja hyviä tyyppejä – ja oletettavasi ideoita jalostettavaksi.

Itse en pääse tuonne lokakuun tilaisuuteen, sillä olen silloin matkoilla. Mutta onneksi työhuonetoveri Olli on aktiivinen niin verkossa kuin ihmisten yhdistämisessä.

Hyvä sisältö kiehtoo eli kiitoksia kiinnostaville kirjoittajille

maanantai 7. kesäkuuta 2010 klo 10.06 kirjoittajana Mari Koo

En ole aikoihin tainnut kiitellä täällä hyviä kirjoittajia, osaavia ihmisiä tai muuten elämää piristäviä havaintoja. Nyt siis poimintoja sekalaisesti luullakseni sellaisiin tahoihin, joita en ole aiemmin tai ainakaan äskettäin tässä blogissa edes maininnut:

Anja Alasillan kirjoitukset ympäri nettiä

Mahtavaa, että viestinnän asiantuntija kirjoittaa näkemyksiä maailmansta blogiinsa, jakaa kirjoitusvinkkejä Facebook-sivulla ja kommentoi aktiivisesti Twitterissä.

Katleena Kortesuon viestintäblogi

Toinen viestinnänkouluttaja, jolla on kiinnostava ja mainio blogi.

Merkintöjä mediasta

Outi Vainionkulma-Immonen kuuluu myös viestintäammattilaisiin, jonka blogia on ilo seurata.

Ajattelun ammattilainen

Lauri Järvilehto kirjoittaa niin yleisiä elämänvinkkejä kuin pienempiä, ajattelun arvoisia näkökulmia.

Innovaatiojournalismin seuran blogi

Tämä blogi on päässyt mukavasti liikkeelle tänä vuonna: usean kirjoittajan voimin toteutettua, vaihtelevaa sisältöä.

Kelan tutkimusosaston blogi

En olisi osannut arvata pari vuotta sitten, että voisin tykätä myös Kelan blogista. Hienoa, että näin on nyt käynyt!

Pekka Pekkalan kolumnit

Kaikinpuolin hieno mies, johon minulla on ollut ilo ja kunnia tutustua, ennen kuin hän lähti Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Nyt Pekka on palannut, ja viimeinen HS-kolumni on taas osoitus siitä, että Pekalla on paljon fiksuja ajatuksia, jotka hän osaa myös tuoda hyvin julki.
(Ja tähän mielipiteeseen ei vaikuta se, että pari päivää sitten onnistuin kohtaamaan Pekan ja hän antoi ”Kallion kohtuuposselle” Laura Leen kirjan Broke Is Beautiful. Living and Loing the Cash-Strapped Life. Kiitos vaan, teoksesta pitää laatia vielä omakin kirjoituksensa.)

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen blogi

Aktiivisesti päivittyvä, monen kirjoittajan voimin toteutettu blogi, josta saa niin tietoa kuin iloa.

Ei saa mennä ulos saunaiholla

”Synkeässä Savossa syntyneen, Hämeeseen joutuneen eronneen keski-ikäisen naisen kirjoitelmia” sisältävä blogi tuo mieleen sen, miksi blogeihin aikoinaan tykästyin. Arjen havaintoja ja kadehdittavaa kielenkäyttöä.

– – –

Tästä jäi nyt varmasti puuttumaan monta mainitsemisen arvoista tuotosta ja sisällöntuottajaa. Lisäksi tietysti olen iloinen, että moni vanha suosikkini jaksaa edelleen blogata. Kaiken muun nettipöhinän keskellä blogit ovat minulle edelleen tärkeitä, vaikka itsekään en ihan samaan tahtiin kirjoitakaan joka paikkaan.

Myönnän myös sen, että uusia blogeja ei välttämättä seurattavakseni päädy kovin helposti. Jo ennestään minulla on paljon luettavaa, ja toisaalta uusia blogilöytöjä en edes aktiivisesti etsi. Tässäkin siis tärkeitä ovat muiden suositukset ja linkit.

Lisäys:

Syntilistani jatkoksi pitää tietysti mainita, että oma kommentointini muiden blogeihin on myös jäänyt turhan vähäiseksi. Eli vaikka tykkäisi tai teksti herättäisi ajatuksia, niin silti jää tekemättä kommentti tai kiitokset. Siksi näitä kehuja pitää välillä kerätä oman blogitekstin verran.

Verkkoelämäkin on vain osa elämää – Kalle Haatasen radio-ohjelman mietteitä

tiistai 1. kesäkuuta 2010 klo 9.15 kirjoittajana Mari Koo

Kalle Haatanen pyysi ohjelmaansa juttelemaan sosiaalisesta mediasta, ja minä tietysti suostuin. Nikottelin hieman tittelille ”sosiaalisen median asiantuntija”, mutta menee se kai muiden nimikkeitteni jatkoksi.

Kallehan on fiksu mies, jonka tapasin ensikerran vuonna 2007, kun hän pyysi minut silloiseen Populaari-ohjelmaansa keskustelemaan shoppailusta.

Ohjelma on kuunneltavissa YLE Areenalta. Lisäksi Anne Rongas kuunteli ohjelmaa radiosta ja pisti Qaikuun ylös muutamia poimintoja. Kiitos siis sosiaaliselle medialle jälleen kerran!

Muutamia omia nostojani aiheen tiimoilta:

Sosiaalinen media on minulle se internet, jota varmaan visioitiin jo silloin verkon alkumetreillä. Kuten Tuomas Rinta kirjoitti äskettäin:

”Voitaisiinko tästä ja siitä mihin internetin käyttömme on menossa jopa vetää niinkin hurja johtopäätös että käsite sosiaalinen media on virheellinen vaan pitäisi oikeastaan puhua verkon käytön sosiaalistumisesta? Eli ehkä meillä ei olekaan tiettyjä sosiaalisia medioita (kuten Facebook, Twitter, Qaiku, yms) vaan suhtautumisemme verkkoon ja omaan läsnäoloomme siellä on muuttunut radikaalisti 2000-luvun aikana ja muutos on todennäköisesti pysyvä.

Joten sen sijaan että meillä on esim. ”Yrityksen viestintä sosiaalisessa mediassa” ja ”Parhaat Facebook -strategiat” -koulutuksia, pitäisiköhän meillä olla yrityksille tarjolla ”Näin puhut oikeasti asiakkaidesi kanssa, kun ne muuten nykyään osaavat ottaa yhteyttä ja puhua sinusta. Oli väline mikä tahansa.” -kursseja?”

Haluamme näyttää olevamme hyviä ihmisiä – verkossa ja sen ulkopuolella

Juteltiiin Kallen kanssa paljon Facebookista, mm. siitä, miten monien elämä näyttäytyy niin kivalta ja kuinka kaikenlaisiin nettiaddresseihiin laitetaan helposti nimi alle.  Verkossa kun pätevät pitkälti samanlaiset sosiaalisen toiminnan koodistot kuin muuallakin. Haluamme helposti näyttää itsestämme parempia puolia. Usein yritämme olla nokkelia, älykkäitä tai hauskoja, sillä sen myötä olemme muiden silmissä mukavampaa seuraa. Hengaamme ennemmin samanmielisten ja -kaltaisen kanssa kuin niiden, joiden arvo- ja ajatusmaailma poikkeaa omastamme.

Tästä aiheesta ja elämässämme vaikuttavasti sosiaalisen valikoinnin periaatteesta kirjoitti Tiede-lehden Skeptikon päiväkirjassaan Marko Hamilo:

”Facebook on kiintoisalla tavalla palauttanut nettiin sieltä puuttuneita sosiaalisia suodattimia. Siellä voi käydä keskustelua myös ennestään tuntemattomien ihmisten kesken – mikä tavallaan on juuri yksi nettikeskusteluiden viehätys – ilman että tarvitsisi kuunnella “täysiä pösilöitä”, jotka haluavat “tölviä ja loukata ihmisiä”. Kaverit on valinnut itse, ja kaverin kaveritkaan eivät voi ihan täysiä pösilöitä olla.”

Alakulttuureissa elää into ja aitous, jota usein on vaikea siirtää yrityksiin

Kanslaisaktivismin ja alakulttuurien kannalta netti on mainio tapa tuoda esiin ajatuksia ja innostaa ihmisiä. Moni yritys näyttää tässä jäävän heikommalle, sillä niistä usein puuttuu samanlainen sitoutuminen ja tekemisen meininki. Sosiaaliseen mediaan ei voi pakottaa, eikä siellä pörrääminen tietenkään ole mikään kaikkien velvollisuus.

Lisäksi yrityksissä tietysti hämmentää se, ettei nettiviestintää voi hallita. Ei sitä voi yksilökään: esimerkiksi radio-ohjelman nauhoitusta edeltävänä päivänä minun viaton Facebook-statuspäivitys ”Rakkauden puurosta” sai kommenttiketjun, jota en osannut ennakoida. Mutta mitäs siitä, sillä tällainen riehaantuminen ja hauskuus ovat olennainen osa nettimenoa siinä, missä muutakin elämää.

Minä luotan monessa suhteessa jakamisen ja avoimuuden voimaan. Mutta jokaisen kannattaa itse pohtia, mitä haluaa verkkoon laittaa. Myös keskustelujen moderointi on paikallaan. Kari Haakana kirjoitti taannoin verkkokirjoittelusta medianäkökulmasta, ja siellä kommenttiosastolle aihetta pohdittiin laajasti.

Eilisen ja tämän päivän aikana Facebookista on eronnut arvioiden mukaan noin 30 000 ihmistä vastalauseena Facebookin toiminnalle, ja Facebookin yksityisyysasetukset ovat olleet tarkan syynin alla. Erityisen ärsyttävää on tietysti ollut jatkuvat muutokset. Yksityisyysasetukssiin liittyen voi tehdä tarkistuksen esim. Reclaim Privacyn kautta.

Älä ole yli-innokas somehörhö!

Mutta tästä nyt taas tuli yksi sosiaalisen median kirjoitus lisää, joka käsitteli sosiaalista mediaa. Esimerkiksi Kriisi on saanut tarpeekseen somehehkutuksesta, jota hän vertaa uskonnolliseen julistukseen:

”Jos yrittää viettää elämäänsä verkossa – todella käyttää oikeasti näitä hypetettyjä juttuja – voi olla aivan varma, että joku tulee julistamaan täysin asiaan liittymättä kuinka käyttämäni sosiaalisen median väline on taas riemuvoitto sille tälle ja tuolle tai miettimään miten aiheesta olisi hyötyä tuleville somehankkeille. Pahimmillaan tällainen somehörhö houkuttelee paikalle parven muita kaltaisiaan ja tappaa alkuperäisen läpän sille seisovilleen.”

Lainatut mielipiteet ja varastetut ajatukset

Tunnetusti radiohaastattelussakin hyödynsin muilta oppimaani eli ajatukset ja mielipiteet ovat suurelta osin poimittu ympäri nettiä, osin tietysti myös omista kokemuksista. Valitettavasti lähteet ovat unohtuneet ja sekoittuneet, ja sen myötä on muodostunut se höpinä, joka radiohaastatteluun asti päätyi. Kiitos kaikille teille, jotka jaatte näkemyksiä ja tietoja!

Viimeaikaisista sosiaalisen median käyttäjiin liittyvistä tilastoja ja ajatuksia on hienosti koottuna Harto Pönkän esitykseen. Tietysti myös samaisen miehen Lehmätkin lentäis -blogi on täynnä asiaa.

Ja Kalle Haatasta saa tietysti fanittaa Facebookissakin: minä pistin fanisivun talvella pystyyn, kun huomasin sen puuttuvan. Päivittämisen Kalle hoitaa itse.

« vanhemmat kirjoitukset