YLE julkaisi eilen jutun, jossa käsitellään downshiftingin, kohtuullistamisen, ideologiaa. Aiemmin tänä vuonna Anu Silfverberg käsitteli teemaa kolumnissaan:

“Tänä päivänä on elitistinen teko luopua vakituisesta työstä”, hän selitti. “Se ei ehkä tee rikkaaksi, mutta se edellyttää sosiaalista pääomaa. Ja siitä luokassa on kyse. Työstä ei luopuisi ellei odottaisi, että asiat järjestyvät itselle parhain päin.

Huomautin ystävälle, että köyhä hän kuitenkin on monella mittarilla. Hän kohautti olkapäitään. “Aristokratia ja köyhät ovat habitukseltaan muistuttaneet aina enemmän toisiaan kuin keskiluokkaa.”

Niin: toinen vain on joutilas ja toinen raataa. Downshifting on etuoikeutettujen hommaa.”

Minunkaltaisten kohtuullistajien, vakituisesta palkkatyöstä vapaaehtoisesti poisheittäytyneiden, on helppo kertoa, miten mukavaa vähemmät työt, mahdollisuus määrittää omaa ajankäyttöään ja pienemmät tulot ovat. Kuten noin vuosi sitten kirjoitin HS:n kolumnissa:

“Vähäistä kulutusta ja joutilaisuutta arvostetaan, kun niitä toteuttaa ihminen, joka halutessaan voisi helposti olla myös kiireinen ja hyvätuloinen.”

Itse en tajunnut kolumnissani nostaa esiin sosiaalista pääomaa ja sosiaalisten verkostojen merkitystä. Työtitteli ei ole niin tärkeä, vaan se, mitä olen ja missä piireissä toimin. Siihen auttaa myös netti.

YLEn jutussa tutkija Minna Autio toteaa:

“- Yhteiskunta on muuttunut sillä tavoin, että sosiaaliseen elämään ei välttämättä tarvita suuria määriä rahaa. Työtön tai rahaton nuori voi kuulua esimerkiksi nettiyhteisöjen kautta erilaisiin pienryhmiin, eikä rahan tai työn puute sulje häntä enää yhteiskunnan ulkopuolelle, Autio sanoo.”

Tietysti olisi hienoa, jos kohtuullistamisen aate saisi jalansijaa niin kulutuksessa kuin ajankäytössä. Tällä hetkellä on aika hankalaa vaatia esimerkiksi nelipäiväistä työviikkoa ilman pätevää perustetta. Työajan lyhennyksestähän on jo pitkään puhunut esimerkiksi Osmo Soininvaara.

Olen omaan elämääni ja valintoihini toki tyytyväinen. Määräysvalta omaan ajankäyttöön ja tekemiseen on hienoa: en minä odota suuresti kesälomaa, koska arkenikin on vallan mukavaa, ja työn ja vapaa-ajan raja hyvin häilyvä (mutta kun se on oma valinta, niin se ei siis vaivaa).

Rahaa riittää yli arjen pakollisten menojen, verojakin saan maksaa yhteiskunnan pyörittämiseksi ja intoa riittää myös esimerkiksi yhdistystoimintaan tai Porkkanamafiaan. Koen hyvää omaatuntoa siitä, että kulutusvalinnoillani voin toimia niin kuin opetan. Eli siis tämä kaikki on tietynlaista “itsensä toteuttamista”.

Toiset varmasti saavat mainioita fiiliksiä hyväpalkkaisista töistä ja kiireisemmästä arjesta, eli en siis halua tyrkyttää kaikille omaa tapaani elää.

Tiedostan myös, että toisinkin elämässäni olisi voinut mennä: sattumalla on merkityksensä. Enkä tiedä, mitä tulevaisuus tuo. Saati, että elämäni olisi koko ajan onnea ja ihanuutta.

Eikä tämä downshifting-puhe tähän jää. Lisää on luvassa huomenna torstaina YLEn aamu-tv:ssä, johon lupauduin haastateltavaksi: nettikirjoitteluni kautta minut tuonnekin löydettiin. Paikalla lienee joku toinenkin antamassa asiantuntijanäkemystä. (Muokkaus: saamieni tietojen mukaan edustan aihetta ihan itse).

- – -

Lisäys: aihetta käsittelevä Voimalan jakso on myös vielä katsottavissa YLE Areenalta: “Tuoko vapaaehtoinen köyhyys paremman elintason. Rahasta ja kohtuullistamisesta puhuvat Jaakko Rytsölä, reppumatkailija Tero Tähtinen, tj. Ilkka Seppälä, tutkijat Tuuli Hirvilammi ja Ritva Rajander-Juusti.”

Lisäys 2: muita kirjoituksiani aiheesta

3.9.2009: Kohtuullista onnea ja kulutusta, riittävä elanto ja Ihmisen osa

15.6.2009: Taantuman tunnelmissa

26.3.2009: Heittäytyen netissä ja naamakkain

20.2.2009: Viipaleita elämästä – joutilasta avoimuutta

9.11.2008: Downshifting-termin ongelmallisuudesta

27.8.2008: Joutilaisuutta, yksinkertaisuutta vai boheemiutta

“Että mikä se ihmiselle piisaa? Se mikä oli meille tarpeeksi, on monelle nyky-yrittäjälle aivan liian vähän. Se mikä me käsitettiin vauraudeksi, on toiselle kituuttamista.”

Näin pohtii Paavo Malmikunnas eli yksi Kari Hotakaisen Ihmisen osa -romaanin henkilöistä. Kirjassa vieraillaan niin leipäjonoissa kuin irtisanomistilanteissa ja vauhdikkaan auton ratissa. Yhteiskunnallisesti kantaaottava, kiinnostava ja hyvinkirjoitettu kirja, jota ei voi kuin suositella.

Elokuussa kerrottiin, että kyselyjen mukaan suomalaiset eivät kaipaa lisää rahaa.

“Nyt korostuvat paremmat ihmissuhteet, turva ja vapaus. Kaikkiaan yhdeksän kymmenestä ei ole motivoitunut tekemään lisää rahaa ja kasvua.”

Onhan se havaittu jo ajat sitten, että tietyn raha- ja tavaramäärän jälkeen onni ei kasva. Mutta vaikeahan sitä on uskoa:

“Eilispäivän ylellisyystavaroista on yhtäkkiä tullut tämän päivän “välttämättömyystavaroita”, ja tätä sanomaa, etteivät menestyvät ja onnelliset ihmiset tule toimeen ilman niitä, mainokset tukevat rummuttamalla. Ihminen, joka ei pysy mukana ostokarusellissa ja hanki upeita tavaroita, leimataan helposti häviäjiksi.” (Kari Nars: Raha ja onni, 2006)

Mutta olisiko tämä muuttumassa? Tulisiko niukkuudesta oikeasti hyve?

Hotakaisen kirjassakin tätä mietitään, kun taantuma on saapunut Suomeen (s. 255):

“Ihmiset eivät enää kuluta. Tai kuluttavat, mutta eivät niitä ylellisyystuotteita. Kaikki puhuvat nyt välttämättömästä, kukaan ei puhu enää luksuksesta.”

Oma suhteeni tavaraan ja omistamiseen on nurinkurinen. On paljon sellaista “kivaa”, joka kiehtoo, mutta omistaminen silti ahdistaa.

Olen hiukkasen kateellinen niille, joiden koko omaisuus mahtuu muutamaan pahvilaatikkoon. Se on mielestäni tavoiteltavampaa kuin huikeat tavaramäärät.

Siksi olen opetellut pistämään mm. kirjoja kiertoon sen sijaan, että uskottelisin täyden, ison kirjahyllyn kertovan sivistyksestäni. Ihmisen osan lainasin tietysti kirjaston Bestseller-hyllystä.

Rikkaudesta tai varakkuudesta kohdallani ei todellakaan voi puhua, mutta toimeen tulen ilman kitkuttelua.

“Ja mitä varakkaampi on, sitä vähemmän on vapauksia. Varakkuudesta maksettava hinta voi olla yllättävän korkea.” (s. 180)

Rahan ja onnen korrelaatio ei yhteiskunnissakaan ole selkeä:

“Jos vauraus ja yhteiskunnan stabiilit olot eivät yksin selitäkään onnellisuuseroja, yhteiskunnan kehittymisellä näyttäisi olevan jotain tekemistä asian kanssa. Onnellisuuteen vaikuttaa siis se, menevätkö asiat parempaan vai huonompaan suuntaan.”

Niin kai se on omassakin elämässä. Nyt, kun koen, että minulla on valtaa vaikuttaa arkeeni ja tehdä sellaista, mistä pidän, koen onnellisuutta. Sitä ei pysty rahalla ostamaan.

Enkä vaivaudu olemaan kateellinen niille, jotka ansaitsevat enemmän (no, ehkä hiukkasen kuitenkin olen). Ehkä siksi, että minäkin olen ollut hyvätuloisempi ja olisi ollut mahdollista kivuta kohti vielä parempaa ansaintaa. Tiedän, ettei isompi palkkatulo kasvattaisi tyytyväisyyttäni.

“Sinä luulet, että olen kyllästynyt markkinatalouteen ja sen lakeihin, sen kylmään logiikkaan. Erehdyt. En ole lainkaan kyllästynyt kaupantekoon ja lisäarvoon ja laskutukseen ja voittoihin ja tappioihin ja viidakkoon ja kaikenmaailman pisteleviin sittisontiaisiin, joita se tarjoilee kaupan päälle. Minä olen kyllästynyt siihe, että jokaikinen uusi johtaja rahtaa tänne esikuntansa ja armeijansa ja tuuppaa jokaisen kalenterin täyteen palavereja ja komiteoita ja mietintökä ja vetäytymissemininaareja ja strategiatyöryhmiä ja jokainen uusi väliportaan sirkuspelle nostaa hatusta uuden powerpointipupun joka paapattaa amerikanenglannilla ikivanhoja veisuja uusilla sanoilla.” (s. 104.)

Päätin aloittaa elokuun blogimeiningin vadelmapuskassa videolle juttelemalla. Nämä tällaiset hetket nimittäin saavat ajatuksia sinkoilemaan.

Videota kuunnellessa tosin huomaa, ettei spontaani jutteluni ole kovinkaan loogista tai järkevää. Jossain välissä videota on myös hiljainen hetki, kun säpsähdin, tuleeko Kulosaaren vattupuskaan joku muukin, enkä sitten vaivautunut editoimaan tätä pätkää pois. Myös muutoin teknisellä tasolla ei taaskaan juhlita, mutta tarkoitus olisi syksyn mittaan kehittyä videojulkaisijana.

Videolle kerron muun muassa omasta ns. staycation-lomailusta. Luin viime viikolla Anna Mårdin kolumnin, jossa hän kertoi, että kyseinen staycation-sana on nyt kehitetty Englannissa kuvaamaan lähilomailua: oman kotipaikan lähellä tai ainakin kotimaassa tapahtuvaa vapaa-ajanviettoa. Trendikästä tästä on tullut nyt taantuman vuoksi.

Minulla koko elämä on pitkälti “lähielämää”. Sehän on osaltaan myös joutilaisuutta ja downshiftingia. Videolla höpisen kesäni tekemisistä, niin pyöräilyistä kuin muusta edullisesta lähielosta.

Vadelmapuskassa havaitsi jälleen, miten kannattaa katsoa vähän tarkemmin, sillä niin voi paljastua jotain uutta. Omasta lähiympäristöstäkin voi siis oppia kaikenlaista ja sitä voi hyödyntää eri tavoin, kuten esimerkiksi Dodo ry:n kaupunkiviljelyssä on tehty (aihetta käsitellään myös Globaali piknik -blogissa).

Mutta ei lähiloma välttämättä tule halvaksi. Moision Tepon tapauksessa Helsingissä vietetyllä lomalla rahat ovat kuluneet fillariin. Mutta selvästi pyöräilyllä on nyt nostetta. Pyöräliikennesuunnittelija Marek Salermo toteaa Hesarin jutussa (via pe3):

“Massa-autoistumisen aikaan 1960-luvulla pyöräilystä tehtiin lasten ja vanhusten liikkumismuoto. Siitä ajatuksesta ei ole päästy eroon”, hän sanoo.

Nyt näyttäisi, Tepon ja muiden innokkaiden myötä, pyöräilyllä olevan trendikästä nostetta. Monella on jo useampi kuin yksi pyörä, ja fillareita laitellaan ja kasataan itse. Toivottavasti polkupyörästä tulisi kaikin puolin vakavasti otettu liikenneväline tämän kulutukseenkin linkyttyvän trendin myötä.

Videon loppukevennyksenä esittelen vadelmienpoimintatekniikkani. Marjoja kertyi vajaat pari litraa, joka oli mielestäni hyvä saalis kulosaarelaispuskassa.

- – -

Jos lauantaina ei sada, niin Kulutusjuhlan lähitoiminta jatkuu parkkipaikkapiknikin hengessä Hakaniemessä klo 12-14. Tervetuloa moikkaamaan ja juttelemaan kulutuksesta, netistä, pyöräilyistä ja kaikesta muusta!

Omassa elämässäni taantuma ei ainakaan vielä tunnu, eli töitä siis näyttäisi riittävän syksylläkin. Kulutukseenikaan tilanne ei toistaiseksi vaikuta, eli siis edelleen ajatuksena on “ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot”.

Mutta kaveripiirissä irtisanomiset ja töiden saamisen vaikeus on jo kohdattu. Esimerkiksi it-, mainonta- ja viestintäalat eivät nyt suuresti vedä. Moni muukin ala on lopettanut aktiivisen rekrytoinnin. Tämä on uutisten (€) mukaan havaittu myös esimerkiksi korkeakoulutettuihin työnhakijoihin keskittyneessä Kluuvin työvoimatoimistossa.

“Kluuvin-yksikön paikallisjohtaja Tom Åhlgrenin mukaan vastavalmistuneiden ja akateemisten työttömien lisääntyminen on selvästi kasvattanut kävijämäärää. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä oli maaliskuun loppuun mennessä kasvanut 29 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Nyt kesäkuun alussa työnhakijoiden määrä Kluuvissa on 42 prosenttia edelliskesän tilannetta suurempi.”

Joidenkin näkemysten mukaan meidän kolmekymppisten sukupolvi joutuu tässä taantumassa tiukille.

“Kun äsken työnantajat lähes tappelivat näistä nuorista leijonista, nyt isoissa saneerauksissa heille voidaan näyttää ovea siinä missä muillekin.

Henkilökohtainenkin talous voi olla tiukilla: on iso asuntolaina, paljon kalliita harrastuksia, ei säästöjä.

DINK-sukupolvi (Double Income, No Kids) huomaakin olevansa suuressa NINJA-joukossa (No Income, No Jobs Around).”

Itse en tosin allekirjoita jutussa julkituotua näkemystä siitä, etteikö edellistä lamaa oltaisi tajuttu nuoren iän vuoksi. Kyllähän se 1990-luvun lama varmasti väistämättä jätti nuorenkin mieleen tietyn tunteen siitä, ettei mikään, eikä ainakaan hyvinvointivaltion ja markkinatalouden jatkuva voittokulku, ole varmaa.

Sitä paitsi vuosituhanteen vaihteen it-buumi varmasti kolautteli monia. Silloin minunkin työsuhteeni päättyi yrityksen (Wapit) konkurssiin.

1990-luvulta muistan vakuuttelut siitä, kuinka suurten ikäluokkien eläköityminen tuo meille nuoremmille töitä, ja samaa taidetaan vakuutella nuorille edelleen. Vanhustenhuollossa ja vastaavissa palveluissa töitä riittää, mutta monella muulla alalla ennustaminen taitaa olla paljon vaativampaa.

Enkä minä vieläkään tiedä, mitä isona teen. Tietyllä tavalla takaraivossani väijyy koko ajan ajatus siitä, että työt voivat  loppua milloin tahansa. Yhtäkkiä kukaan ei ehkä halua ostaa tekstejäni, luennointejani tai muita palveluitani, ja rahaa ei tule mistään.

Siksi taidan elellä taloudellisesti tietyllä varovaisuudella, kuten tähänkin asti, eli ei ole isoja asuntolainoja tai kalliita harrastuksia. Niin kai downshiftingin ja joutilaisuuden hengessä kuuluukin olla.

Edullisia harrastuksia sen sijaan riittää. Esimerkiksi juhannus olisi tarkoitus viettää kotimaassa pyöräillen ja telttaillen.

Ja jos hyvin käy, niin ukulelebändimme vetää jonakin kauniina heinäkuun päivänä ulkoilmakeikan Kalliossa. Ihan ilmaista huvia siis tarjolla myös niille, joiden henkilökohtainen talous on notkahtanut!

Jossain vaiheessa päätin, etten tässä blogissani sen suuremmin pahoittele, jos en aktiivisesti päivitä. Tämä on kuitenkin ennen kaikkea harrastus, ja jos muun elämän kiireet tunkevat päälle, niin blogi hiljenee.

Oleellinen syy päätökseen on silti ollut se, että tietyllä tavalla tunnen syyllisyyttä monista asioista (“pitäisi siivota”, “lukea se ajankohtainen kirja”) turhan helposti. Siis luon itselleni paineita, että pitäisi toimia tietyllä tavalla ja jos en niin tee, niin takaraivossa oma ääni nalkuttaa. Vaikka tiedän, ettei kukaan minulta edes odota kyseistä toimintaa enkä ole kenellekään mitään luvannut.

Tunnettu tosiasiahan on, että elämä on lyhyt ja se pitää käyttää mielekkäisiin asioihin. Jos blogikirjoittamiselle ei jää aikaa, niin ei siitä kukaan kärsi. Mutta jos minulla ei ole aikaa tavata ystäviä, harrastaa liikuntaa, nauttia ruuasta, nukkua, puuhastella mukavia tai ottaa rennosti, niin minä kärsin. Tietysti pitää myös hoitaa luvatut työt ja muut oikeat velvollisuudet.

Välillä koen outona, kun ihmiset tuskailevat, ettei heillä ole aikaa ainakaan nettipörräämiseen. Ikään kuin nettielämä olisi jotenkin velvollisuus. Ei tietenkään ole mikään pakko lukea tai kirjoittaa blogeja tai kirjautua Facebookiin, vaan kannattaa tehdä sitä, minkä kokee mielekkääksi.

Sitten, kun minulta kysytään, miten minulla on aikaa, niin vastaan, että koen saavani netistä niin paljon eli ajalle tulee vastinetta. Tietysti kerron myös, etten omista televisiota, joten käytän sen ajan verkossa. Tai että teen työni tietokoneella ja netissä liikahtelu on siinä rinnalla huomaamatonta.

Toisaalta moni ilmoittaa, miten poistaa tiettyjä nettitoimintoja elämänmuutosten myötä, kuten Anu kertoo lapsensaamisen muuttaneen prioriteetteja. Näinhän se menee monessa muussakin tekemisessä: jos tulee jotain tärkeämpää, vähemmän tärkeä tipahtaa pois.

Nyt en siis ole päivittänyt tätä blogia hetkeen. Konkreettinen yksi syys oli toukokuun aikatauluja yllättäen muuttanut ulkomaanmatka. Reissussa tapasin myös ensikertaa Maurelitan. Sain kohdata muulta matkassa olleelta porukalta sitä tuttua ihmetystä blogituttujen kohtaamisesta.

“Siis tapaat jonkun kaverisi?”
“Mjoo, no siis tavallaan, en ole koskaan häntä oikeasti nähnyt tai puhelimessa jutellut, mutta netin kautta koen kyseisen ihmisen tuntevani.”
“Siis et ole koskaan tavannut ja nyt sitten noin vain menet moikkaamaan lounaalle?!”

Minulle tämä ei tietysti enää ole mitään ihmeellistä, koska olen niin moniin ihmisiin saanut ensikontaktin verkossa ja sitten vasta tavannut naamakkain. Lähes kaikki ovat olleet, kuten myös Maurelita, hyvin pitkälti mielikuvan mukaisia.

Minulle sosiaalinen media on siis myös sitä, että se tuo ihmisiä offline-elämäänikin. Esimerkiksi tänään vietin iltapäivää takapihalla neljän ystävän kanssa ruokaillen ja höpötellen. Kolmeen heistä ensikontakti on ollut aikoinaan verkossa, mutta eihän tutustumistapa ystävyyttä suuremmin määritä.

Mutta siis: elämää on tietysti muuallakin kuin netissä. Se muu elämä on myös minulle tärkeää. Jos blogi ei kesän mittaan aktiivisesti päivity, niin olen toivottavasti viettämässä sopivan joutilasta, monin tavoin riittävää, mukavaa ja  leppoisaa elämää.

Siihen elämään minulla kuuluu myös tietokone ja netti, eli en minä totaalisia poistumia edes tavoittele. Netti helpottaa arkeani ja esimerkiksi yhteydenpitoa ystäviin, joten en koe tarpeelliseksi totaalista pidäyttäytymistä online-elämästä.

- – -

Loppukevennys: eräs ystävä lähetti juuri linkin tähän videoon. Ilmeisesti ajatteli sen sopivan minulle, heh!