Olin viime viikolla energia-alan järjestämässä viestintäseminaarissa puhumassa ennenkaikkea Porkkanamafiasta ja sosiaalisesta mediasta, koska olen siinä mukana hääräillyt.

Tosin en tietysti malttanut pitäytyä vain tässä, koska kuulin kummasteluja mm. siitä, ketä mahtavat olla ne, jotka vaikkapa kommentoivat blogeja keskellä yötä. Tunnustin itse kuuluvani tähän joukkoon.

Seminaarissa oli mukana myös mm. Ville Lehtovirta (Aleksin Kaiku-firmasta) Ydinreaktioita-blogin tiimoilta. Kyseisen blogin tavoite on saada sekä ydinvoiman puolustajat että vastustajat keskustelemaan samaan paikkaan. Toistaiseksi Ydinreaktioita on tavoittanut erityisesti puolustajat: vastustajat toimivat aktiivisesti omilla tahoillaan netissä.

Eikä tämä minua sinällään ihmetytä. Kun Ydinreaktioita nopeasti vilkaisee, niin tulee tunne, että tässä nyt energia-ala puffaa ja ydinvoimaa vastustavat kirjoitukset tuntuvat lähinnä näennäiseltä kuorrutukselta tyyliin “keskustelemme kyllä avoimesti aiheesta”.

Jäin miettimään, miksi vieläkään ei näe kovin paljon niitä blogeja, jotka kokoaisivat keskustelua muista blogeista, kuten Kulutusjuhlassa teemme. Esimeriksi ydinvoimasta ja Suomen energiapolitiikasta kirjoitetaan runsaasti blogeista, joten luulisi, että olisi helppo ottaa lainauksia näistä. Silloin ei tarvitisisi itse edes suoraan tuottaa sisältöjä, mutta saisi niitä eri näkemyksiä samalle sivustolle. Tällöin myös blogi luontevasti linkittyisi muihin blogeihin.

Tietysti toisten blogien lukemisessa on oma vaivansa. Mutta ei se nyt mahdotonta ole, ja ainakin Kulutusjuhlan osalta se on ollut todella tärkeä tapa koota blogien kuluttajakeskustelua.

Samaa tekniikkaa voisi käyttää monen muunkin blogiporukan kokoamisessa. Onko esimerkiksi olemassa blogia, joka keräisi yhteen suomalaisten poliitikkojen blogitekstejä? Tai koirablogien seuraajaa? Entäs ihmissuhteiden kartoittaja? Tai kunnonkohottajien etenemistä kartoittava? Mainostoimistojen blogien viikkokatsaus?

Olisin kiitollinen, jos joku tietää tällaisia blogeja ja voisi niistä vinkata.

Torstaina olin mukana Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen KEPAn järjestämässä “Keskustelua sosiaalisista medioista järjestömaailmassa” -aamiaistilaisuudessa.

Olin paikalla kertomassa Porkkanamafian tavoista hyödyntää nettiä (esitykseni kalvot), ja toisena alustajana toimi Mari Tikkanen M4ID:stä (lue lisää Marista ja hänen erittäin kiinnostavasta yrityksestään Vihreän Langan jutusta). Liverapoilin paikalta Qaikuun.

Tikkasella oli hyvä pohjustus aiheeseen ja monta hyvää näkemystä, jotka sopivat paitsi järjestöille niin myös yrityksille. Tikkanen totesi mm. sen, että järjestöt eivät vielä ottaneet tarpeeksi huomioon, miten kollektiivista tekemistä voisi hyödyntää. Esimerkiksi Wikipedia on suosittu lähde terveysasioissa, joten vaikkapa WHO:n asiantuntijan pitäisi osata (ja haluta) muokata artikkelia esimerkiksi sikainfluenssasta.

Jälleen todettiin myös se, että verkkomaailman keskusteleva, avoimuutta vaativa kulttuuri on monille vieras ja sitä pelätään. Lisäksi netissä käytetään usein epämuodollista, henkilökohtaista viestintätapa, eikä senkään omaksuminen tuosta noin ole vaivatonta.

“Communication officer” ei ole enää merkittävin viestinlevittäjä, vaan yhteisö välittää ja kenties myös muokkaa viestejä. Erityisen tärkeitä ovat verkon mielipidejohtajat (“e-fluentials”, ihmiset, joilla on voimakas vaikutus sosiaalisessa mediassa omalla sektorillaan tai vaikka kaveripiirissä): viestin pitää tavoittaa nämä henkilöt.

Tähän liittyy myös tarve jokaisen henkilökohtaiseen sosiaalinen pääoman kehittämiseen. Tietysti minäkin haluan näyttää hyvältä omassa porukassani, yhtä lailla kuin myös antaa kuvan omasta asiantuntijuudesta.

Järjestöissä sosiaalisen median käyttöön ottoa helpottaakin, jos porukassa on edes yksi tällainen netti-intoilija. Organisaation sisäisessä toiminnassa “sosiaalisen median evankelisti” helpottaa asioiden viemistä läpi ja kenties vähentää muutosvastarintaa.

Alustusten jälkeen virisi kiinnostavia kommentteja ja ajatuksia. Yhtenä kohteena oli esimerkiksi netin viihteellisyys ja tiedon luotettavuus. Tähän Tikkanen totesi, että sosiaalista mediaa käytetään yhä enemmän nimenomaan “hyötymielessä”, vaikka tietysti “hömpälle” on oma paikkansa.  Ihmiset haluavat käyttää sosiaalista mediaa yhä enemmän oman elämän hallintaan.

Ei myöskään pitäisi aliarvioida ihmisen kykyä arvioida nettitietoa ja sen levittäjien luotettavuutta.

Asiatiedon merkitystä kuvasi myös Lukiolaisten liitossa toimineen nuoren kommentti IRC-gallerian hyödyntämisessä asiakampanjoinnissa. IRC-galleria on kaupallistunut ja yritysten mainosviesteihin voidaan suhtautua kielteisesti, mutta käyttäjät haluavat kuitenkin asiatietoa, vaikuttamismahdollisuuksia, kannanottoja. IRC-galleriassa voi luoda keskustelupaikan esim. nuorten mieltenterveystyöhön.

Lisäksi nousi esiin, ettei liittyminen johonkin Facebook-ryhmään todellakaan tarkoita, että olisi valmis vielä toimimaan konkreettisesti.

Samalla keskusteltiin myös jälleen siitä, että vaikka sosiaalinen media on periaatteessa edullista, niin silti se vaatii resursseja. Siis runsaasti aikaa. Eikä käsitys sosiaalisesta mediasta tai osaaminen verkossa toimimiseen ihan noin vain sormia napsauttamalla synny.

Haluaisin jotenkin aina mys muistuttaa, ettei netti ole muuttanut ihmismieliä niin paljon kuin välillä tunnutaan ajattelevan. Verkkoa syytetään siitä, että olemme lyhytjänteisempiä tai emme halua ottaa vastuuta samaan tapaan kuin ennen. Onkohan se todella näin? Ovat monet varmasti ennenkin ajatelleet, että olisipa hienoa tehdä hyväntekeväisyystyötä ja ensi maanantaina menen kyllä tuonne, mutta ajatuksen tasolle se meneminen kuitenkin on jäänyt: nyt verkossa aikomuksetkin voi tehdä julkisiksi.

Ja monet nettikäytökseen ja -toimintaan liittyvät kysymykset ovat niitä samoja, jotka ovat ihmisten sosiaalisessa toiminnassa olleet läsnä aina: verkko tuo vain ne esiin toisella tavalla.

Porkkanamafia on ollut Suomessa olemassa jo vuoden, ja yhtä lailla minä olen ollut toiminnassa enemmän tai vähemmän mukana sieltä ensimmäisestä tempauksesta lähtien. Nyt olen järjestellyt yksivuotiaan kunniaksi miniseminaaria eli lauantaina Vanhalla ylioppilastalolla keskustellaan klo 12-13 (Tiedekuntasali, 2. krs) Porkkanamafiasta ja kuluttamisesta (FB-kutsu).

Sosiaalisen median tutkija Petri Kola eli nettitutummin Pe3 aloittaa seminaarin otsikolla  “Palasia Porkkanamafiasta – uusia naamoja ja parveilua, hyvää satoa ja ongelmapaikkoja”.  Petrihän on ollut mukana Porkkanamafiassa etenkin nettisysteemien pohdinnoissa ja on tietysti muutenkin fiksu ja mukava torkkelinmäkeläinen.

Toisena puhujana on akatemiatutkija Mika Pantzar otsikolla “Pelkkä porkkana ei riitä”. Hän kommentoi minulle puhujapyyntöä siihen tyyliin, että tulee kyllä, jos saa puhua siitä, miksi nyt kuluttajien sijaan pitäisi aktivoida yritykset toimimaan toisin: lainsäädännön ja sanktioiden vaikutus on suurempi kuin kuluttajien huonon omantunnon kautta toimiminen.

Kolmas puhuja on, tadaa, minä itse. Otsikokseni kirjasin “Kuluttajat kylvävät kokemuksiaan nettiin” eli sitä tuttua asiaa, jota blogiinkin on tullut runsaasti kirjattua.

Yksivuotisseminaari järjestetään Dodo ry:n todella mielenkiintoisen Megapolis 2024 -tapahtuman yhteydessä. Eli Porkkanamafian seminaarin jälkeen kannattaa jäädä kuuntelemaan  puhetta hyvästä ruuasta ja kaupunkilaisuudesta.

Porkkanamafian juhlinta jatkuu iltabileissä (FB-kutsu), joiden tuotolla seuraavana päivänä vietetään brunssia (FB-kutsu).

Eli tulkaahan kuuntelemaan ja moikkaamaan!

Tänään kävin Helsingin kauppakorkeakoululla pitämässä luennot aiheesta Maineenhallinta ja vuorovaikutus verkossa. Kun kerran maineesta puhuttiin, niin tietysti otin lähteekseni Sallan mainion gradun Organisaatiomaineen tarinat sosiaalisen median keskusteluissa (pdf).

Nettiin voi päätyä epävirallinenkin keskustelu

Yhtenä ajatuksena heitin taas sen, miten yritysten pitäisi tiedostaa se, että julkisissa tilanteissa lausutut sanat voivat päätyä verkkoon ja sitä kautta laajempaan levitykseen kuin mitä henkilö itse osaisi ajatella. Tästä julkisesta puheesta olen kirjoittanut aiemminkin, mutta asia tuli mieleeni eilen, kun luin Leo Straniuksen tekstiä Suomen Luonnonsuojeluliiton Ilmastoblogista:

“Heti seminaarin jälkeen HK Ruokatalon kaupallinen johtaja Antti Lauslahti liimautui kylkeeni kiinni ja halusi keskustella tarkemmin ruokapolitiikasta. Hänen mukaansa vaarannamme suomalaisten proteiinin saannin ja ruuan omavaraisuuden, mikäli esitämme lihansyönnin korvaamista kasvispohjaisilla tuotteilla. Yritin täsmentää hänelle sitä, että proteiinin tarve on kyllä tyydytettävissä soijapohjaisilla tuotteilla ja palkokasveilla sekä kerroin KotiMIPS-hankkeen yhteydessä tehdystä työstä liittyen elintarvikkeiden luonnonvarojen kulutukseen.”

Tuskin HK Ruokatalon Lauslahti oli tullut miettineeksi, että Leo kirjoittaa hänen kommenttinsa nettiin. Ja minä sitten levitän sitä sekä täällä että Kulutusjuhlassa.

Kun radiotoimittaja Kiasman johtajaa haastatteli

Mielenkiintoinen on myös Kiasman johtajan Berndt Arellin kirjoituksen siitä, miten hän koki radiotoimittajan työskentelytavan epäammattimaiseksi. Samalla tämä on yksi esimerkki lisää siitä, miten haastatellut voivat julkaista blogissaan oman näkemyksensä jutusta ja sen teosta, eli maineenhallintaa myös tätä kautta:

“Kyseisen haastattelun aluksi hän laittoi päälle nauhurin, alkoi lukea ennakkoon valmisteltuja kysymyksiä suoraan paperista ja nostamatta katsettaan siirtyi parin ensimmäisen kysymyksen jälkeen käsittelemään kokonaan toista aihepiiriä: millainen olen museonjohtajana ja johtajana ylipäätään. Emme olleet sopineet tällaisesta ennakkoon eikä hän käsitellyt asiaa lainkaan ennen haastattelun alkua. Vaikutti siltä, että tämä aihepiiri olikin itse asiassa ollut koko haastattelun pääasia.

Minulla ei sinänsä ole mitään tällaista keskustelua vastaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että toimittaja tässä yhteydessä toimi epäammattimaisesti ja epäeettisesti täysin turhaan.”

Päivän esityksen kalvot ovat pitkälti tuttua tavaraa, yritysblogeista jne., ja tutusti ne ovat julki SlideSharessa.

Helmikuussa minusta ja blogiharrastuksestani tehtiin juttu Keskisuomalaiseen. Eilen sama juttu oli julkaistu myös Karjalaisessa (tosin pääkuva oli nyt eri, eli kissa pääsi vielä paremmin esiin). Taustalla on oletettavasti Väli-Suomen sanomalehtien harjoittama yhteistyö.

Jos olisin tiennyt, että juttu julkaistaan myös Karjalaisessa, olisin halunnut siihen vähän toisenlaisia kommentteja. Tämä johtuu tietysti omasta pohjoiskarjalaisesta syntyperästäni eli elämäni ensimmäiset 18 vuotta olen asunut Joensuun naapurikunnassa Liperissä ja vanhempani asuvat siellä edelleen. Todennäköisesti jutun näki nyt suhteellisen moni sellainen, joka tietää minut ja/tai vanhempani. Sitä paitsi olen niin paljon äitini näköinen, että nimi ja naama yhdistynevät jo sitä kautta, heh.

Olisin varmaan kommentoinut ainakin sen, että itse asiassa ensimmäiset julkiset tekstini julkaistiin nimenomaan Karjalaisessa. Kirjoitin teininä nimimerkin takaa nuortensivuille mielipiteitä ja turhanpäiväisiä runoja (tyyliin “Sinun katseesi on kuin auringonpaiste / ja minä / kuin auringossa sulava lumi“), sillä niistä sai mielestäni melkoisen hyvät rahat. Palkkio taisi olla kutakuinkin 90 markkaa per julkaistu teksti.

Eli kun nyt on puhuttu paljon siitä, kuinka julkaistaan lukijoiden tuottamia sisältöjä lehdissä ja verkkosivuilla, niin on sitä tietysti tehty jo pitkään. Ja haluni saada tekstejä julki jollain lailla on ollut olemassa jo ennen internetiä. Lisäksi olen varmasti tienannut paremmin noilla nuortensivupalkkioilla kuin blogeillani, mikäli mittarina pidetään suoraa ansiota. (Sittemmin olin myös Karjalaisessa kuukauden harjoittelijana ja kirjoitin ihan oikeita juttuja.)

Mutta siis toimittajanäkökulmastanii katsoen Karjalaisen juttuun olisi saanut paikallisempaa otetta varsin vaivatta, joka nyt artikkelista yhteistyökuvion kautta puuttui.

Haastatellun näkökulmasta taasen olisi ollut mukavaa tietää etukäteen, että juttu voi päätyä myös muualle kuin Keskisuomalaiseen, josta tekohetkellä oli puhe. Journalistin ohjeiden mukaan haastateltavalla olisi oikeus tietää, mikäli haastattelua voidaan käyttää useammassa välineessä. Mutta enpä usko, että jutun tehnyt freetoimittaja oli selvillä jutun mahdollisesta laajemmasta käytöstä.

Siis omalta kohdaltani uskon, että juttu olisi voinut olla lukijoiden näkökulmasta mielenkiintoisempi ja paikallisemman tuntuinen, mikäli taustani olisi tullut paremmin esiin. Muutoinhan saman jutun käytöllä kahdessa eri lehdessä ei kannaltani sen suurempaa merkitystä ole.