Tapasin tällä viikolla nettiaktiivia tuttua, joka nimesi Facebookin ja muun vastaava sosiaalisen median hehkutuksen sekä viestinnän “höpöhöpöhallelujaksi”.

Nyökyttelin ja ymmärsin hyvin fiiliksen.

“Olen aina ollut juorunnälkäinen ja perso huomiolle. Facebookissa pystyin siekailematta ruokkimaan molempia paheitani – jopa työajalla.”

Olenhan tässä itsekin välillä kokenut, että sosiaaliseen mediaan lastataan kaikenlaisia odotuksia maailmanrauhasta köyhyyden poistamiseen ja ilmastonmuuutoksen pysäyttämiseen. Puhumattakaan siitä, miten tietysti yritykset luovat asiakassuhteitaan, saadaan ihmiset tuottamaan sisältöjä ja yhteiskunnallinen hyvinvointi kehittyy.

Osa muistaa kommentoida, että älkääs viitsikö, onhan näitä tullut ja mennyt, tuskin some (kuten sosiaalinen media nykyisin lyhennetään) nyt mitään niin hienoa on.

Ihmekös tuo, että tuntuu sekavalta ja hankalalta.

Facebookiin voi heitellä höpöhöpöä ja kertoa, mitä on juuri syönyt, kuinka uusi iPhone (“rakas heroiini”) toimii tai mikä biisi pistää tänään jalat notkumaan. Twitterissä välitetään linkkejä sosiaalisen median tutkimuksiin, erilaisin uutisiin, kerrotaan väliin jotain arjesta ja vietetään #taskubileitä.

“Puhuttuaan 45 minuuttia ohjelmistosovelluksista, sähköisistä lukulaitteista ja älypuhelimistä Sunila huokaisee.
“Minua ärsyttää se, miten paljon ihmiset käyttävät aikaa erilaisten alustojen pohtimiseen, sillä loppujen lopuksi vain sisällöllä on väliä. Sen kehittämisestä puhutaan aivan liian vähän.”

Kun nyt “tunnen” satoja ihmisiä ja jaan sisältöjä, niin hienosti menee. Vai meneekö?

Kenelle kertoo sen, että rakastaa? Tai että pelottaa, kun läheisellä on vakava sairaus? Entä kun herää keskellä yötä maailmantuskaan ja kaikki ahdistaa?

Loppupeleissä ratkaisevat ne tärkeimmät ihmiset. Ne, joiden kanssa elää arkeaan.

Mikä merkitys sillä sitten on, millaista asiantuntijuutta rakentaa verkossa, ellei olisi niitä, jotka voi herättää keskellä yötä ja sanoa, että nyt itkettää.

Voi sen ahdistuksen blogiinkin kirjoittaa. Tai kertoa Facebookiin:

“Kun kohtaan vaikeuksia työssä tai siviilielämässä, tiedän että Facebookissa minua ymmärretään.”

Mutta ei se nyt vaan ole sama asia kuin jutella ääneen, jollekin tärkeälle.

Myönnän, että hetkittäin ahdistaa lukea, että pitäisi luoda nettistrategiaa, valita “oikeita” kanavia tai miettiä verkkomainettaan.

“Iso kysymys on pian se, miten rentoutua ja irtautua virrasta. Ihmiset ovat niin hirveän kytkeytyneitä laitteisiinsa”, Erkkola toteaa ja vilkaisee puhelimensa kelloa.

Toisinaan pohdin, pitäisikö silti, noin niin kuin oman tulevaisuuden turvaksi, muuttaa kotikonnuille Pohjois-Karjalaan ja opetella kasvattamaan omat perunansa ja porkkanansa. Ihan siltä varalta, että maailma ajautuu tilanteeseen, jossa on huomattavasti tärkeämpää hallita kasvienkasvatus kuin mobiilin päätelaitteen käyttö.

Mutta enhän minä malta nettielämästäni luopua. Enkä edelleenkään vähättele sen merkitystä elämälleni.

Kunhan vain muistuttelen itselleni, että mikä on oikeasti tärkeää. Eli eipä tässäkään kirjoituksessa siis tehty muuta kuin lisätty hälyä verkkoon.

Siirryn siis tiskaamaan eilisen madekeittoon pohjautuneen illanvieton jäljiltä astioita ja odottelemaan isää, joka saapuu liperiläisen mehu-, hillo- ja karjalanpiirakkalastin kanssa tänään luokseni.

- – -

Lainaukset Vihreän Langan (5.2.2009) Anu-Elina Lehden jutusta iElämä. Mainitut henkilöt Nokian markkinointipäällikkö Jussi-Pekka Erkkola ja viestintätalouden asiantuntija Arto Sunila.

Muita kirjoitukseen ja pohdintaan tällä viikolla vaikuttaneita linkkejä:

Mashable: 5 Essential Tools for Mobile Journalist (via PekkaPekkala)

7 Days to turn your blog into a Social Media Hub (via Kittikatti)

Katri Lietsala (Gemilo): Sosiaalisen median ohjeistus auttaa alkuun

Jarkko Vesa: Some ja hypekäyrä

Riku Vassinen: Tyttö sinä olet brändi

Emma London lähetti Anna-lehden päätoimittajalle palautetta paljon kohua herättäneestä Audi-jutusta ennen, kuin kohu varsinaisesti käynnistyi. Hän julkaisi oman ja vastaukseksi saamansa viestit blogissaan.

Nyt London on saanut Yhtyneet Kuvalehdet Oy:tä ja Anna-lehden päätoimittajaa edustavalta lakitoimistolta kirjeen, jossa vaaditaan poistamaan blogista sähköpostivaihto.

“Reagointia seuraa myöhemmin, mutta sanottakoon nyt tässä että jos Emma Koivula olisi lähettänyt minulle sähköpostia ja kohteliaasti pyytänyt viestin poistamista, olisin sen poistanut ilman muuta. Mutta kun ensimmäinen yhteydenotto tulee juristilta niin ensimmäinen reaktio on soittaa omalle vastaavalle.”

Saatiin siis taas uusi esimerkki siitä, miten blogiteksteihin ei todellakaan pidä reagoida. Etenkään, jos siihen ei ole oikeita perusteita.

Lakimiesten usuttaminen blogien kimppuun ensimmäisenä tekona on jo ajat sitten havaittu huonoksi keinoksi julkisuudenhallinnan kannalta (case Lehtovaara). Kai sen nyt jokainen osaisi myös terveellä järjellä päätellä.

Aiheesta keskustellaan myös Qaikussa. Linkit ja kommentit näyttävät myös jo leviävän sosiaalisessa mediassa (esim. Ihmiskunta).

Mielenkiinnolla jään seuraamaan tapauksen kehittymistä.

Lisäys klo 12.05:

Emma London jätti kommentin tänne blogitekstiin (kiitos siitä, järkevä selitys koko touhulle):

“Itse uskon, että joku siellä uskoo minun vinkanneen asiasta medioille ja siten aiheuttaneen koko kohun. Mikä on toki imartelevaa, mutta ei sinne päinkään totta. Jos Anna lähettää 2000 lehteä media-alan ammattilaisille, niin lulisi että enemmän kuin yksi ihminen saa saman idean viedä asia julkisuuteen. Ja nyt sitten yritetään ampua kärpästä norsukiväärillä.”

Esa Mäkinen on tehnyt nyt aiheesta jutun Hesariin.

“London työskentelee kriisiviestinnän konsulttina ja media-analyytikkona. Hän sanoo, että ei aio poistaa kirjoitusta blogistaan.

“En aio poistaa viestiä. Minulla on oma kotijuristi, jonka kanssa neuvottelin asiasta”, London sanoo.

“Tietenkin normaali-ihmisenä ensin pelästyin, ja sitten vihastuin. Kyllä siinä yöunet lähti pieneltä ihmiseltä, kun saa lakitoimiston kirjepaperilla olevan ystävällisen kirjeen, jossa sanotaan että suuremman vahingon välttämiseksi tee näin”, London sanoo.

“Totta kai tulee mieleen, että en tee näin, keitä te oikein luulette olevanne.”

Kulutusjuhla ry haki ja sai verkkojulkaisulleen Kulutusjuhla 2 000 euroa Opetusministeriön kulttuurilehtitukea.

Yksi syy yhdistyksen perustamiseen blogin taustalle vuosi sitten olikin tämä mahdollisuus hakea avustuksia. Olen esim. palvelinmaksut maksanut itse, ja kaikesta koodaustyöstä mielestäni kuuluisi korvaus tekijälle. Eikä pahitteeksi olisi, jos sisällöntuottajatkin saisivat edes pienen korvauksen.

Kaupalliset muodot, kuten mainosrahoitteisuus tai sponsorien hakeminen, eivät toistaiseksi tuntuneet parhailta ratkaisuilta Kulutusjuhlan kaltaiselle sivustolle.

Ajatukseen kulttuurilehtituen mahdollisuudesta sain kimmokkeen Kari Haakanan blogitekstistä:

“Tuen jakaminen on monessa mielessä hämmentävää hommaa. Kuten olen jo aiemmin todennut, on jokseenkin turhauttavaa olla jakamassa rahaa, joka suurimmilta osiltaan menee Itellan ja kirjapainoyritysten taskuun. Lehtien tekijät eivät useinkaan saa edes kirjoituspalkkioita työstään. Kulttuuri- ja mielipidelehtiä tehdään suurelta osin talkootyönä. [- - -] Ja edelleen odotan, että joku jengi pistäisi pystyyn yhdistyksen, alkaisi julkaista kulttuuriaiheista blogia ja hakisi sille tukea.”

Tällöin kyselin Karin blogikommenteissa, olisikohan Kulutusjuhlalla periaatteellisia mahdollisuuksia tukeen, jos meillä olisi yhdistys. Kari kommentoi, että periaatteessa kyllä.

Kulttuurilehti ja sen tukeminen nähdään OPM:ssa varsin laajasti:

“Opetusministeriö myöntää kulttuurilehtitukea Suomessa ilmestyville, pääsääntöisesti maksullisille, ei sanomalehtityyppisille lehdille, jotka ylläpitävät yhteiskunnallista keskustelua kulttuurista, tieteestä, taiteesta tai uskonnollisesta elämästä.

Avustusta voidaan myöntää kulttuurilehden kustantajalle kehittely-, toimitus-, painatus-, jakelu- ja kuljetuskustannusten peittämiseen, edellyttäen, että lehti ilmestyy säännöllisesti ja on ilmestynyt vähintään yhden vuoden ajan. Avustusta voidaan myöntää myös kulttuurilehtien levikin edistämiseen, verkkosivujen tai verkkolehden kehittämiseen sekä yhteistyö- ja muihin kehittämishankkeisiin koskien esimerkiksi lehtien toimittamista, markkinointia, myyntiä ja sisällöllistä kehittämistä sekä kansainvälistä yhteistyötä. “

Kulutusjuhla, kuten muutkin verkkojulkaisut (luettelo tukea saaneista, pdf), ovat tukea saaneet otsikon “Jakelun tukemiseen” alla. Tiedotteen mukaan “tukea verkkojulkaisujen tekemiseen myönnettiin neljälletoista taholle”, eli siis kyse näyttää olevan nimenomaan sanamuodoilla kikkailuista, ei niinkään siitä, että tuki olisi tiukasti rajattava jakelutoimiin. 

Lipsasen Niko pohtii omassa tekstissään “Kulutusjuhlaa valtion tuella“, onko järkeä, että Kulutusjuhla ottaa iloiten vastaan yhteiskunnallisen tuen, mutta ei silti halua mainoksia sivuille. Hyvää kritiikkia ja tietysti käsittelee myös laajemmin yhdistysrahoitusta. Kommentoinkin sinne omalta osaltani.

Kulutusjuhlan pyörittämisen kannalta tuen saaminen on tietysti hyvä taloudellinen helpotus. Enää rahoja palvelimiin yms. ei tarvitse kaivella omasta kukkarosta. Tietysti myös jäsenmaksuista (10 e/v) tulee tuloja, mutta jäsenhankinta ei nyt niin valtaisaa ole. Jäsenet ovat tietysti tärkeitä yhdistystoiminnan pyörimikseksi ja itse koen ilahduttavaksi sen, että ihmiset ovat valmiita maksamaan tuon summan Kulutusjuhlan kannattamiseksi.

Yksi tämän vuoden merkittävä toimi yhdistyksessä, myös taloudellisesti, on ollut se, että Kulutuskapula ry on lakkauttanut omaa toimintaansa ja siirtyy nyt Kulutusjuhla ry:n alle. Kapulan toiminta ei ole ollut erityisen aktiivista ja yhdistysmuodollisuuksien pyörittämisen vuoksi “uusi koti” Kulutusjuhlan alla oli Kulutuskapulan kehittäjän Wesa Aapron mielestä sopiva ratkaisu. Samaa mieltä olimme Kulutusjuhla ry:ssä: Aapro jatkaa Kulutuskapulan parissa ja kuuluu nyt myös Kulutusjuhla ry:n hallitukseen.

- – -

Vuosi on vierähtänyt nopeasti! Blogin ohella olemme järjestäneen myös keskustelutilaisuuden. Nyt syksyllä on tarkoitus järjestää toinen tilaisuus ja sitä ennen vähän kepeämpää piknikiä.

Kulutusjuhlan nettielämä tietysti porskuttaa menemään omalla painollaan, ja olen erityisen ilahtunut sinne tulevien kommenttien määrästä ja hyvästä laadusta. Toivottavasti asiallinen ja monipuolinen keskustelu jatkuu hyvävoimaisena pitkään.

Kulutusjuhla ry:n toimintaan liittyviä blogitekstejä Kulutusjuhlassa:

27.5.2008: Kiitos & juhlat! – Kulutusjuhla palkittiin Parhaana yhteiskunnallisena blogina Digitodayn blogiäänestyksessä. Tästä yhdistyksen perustaminen sai vielä reippaan kimmokkeen.

31.5.2008: Kulutusjuhla-yhdistys aloittelee toimintaansa

11.11.2008: Liity nyt Kulutusjuhlaan! – Ilkka sai liittymislomakkeen ja jäsenrekisterin kasaan. Matkan varrella on ollut teknistä ongelmaa, kun Wordpress jotenkin mystisesti tiputtaa lomakkeen pois tms. Mutta Ilkka on uskollisesti säätänyt ja vääntänyt. Muutoin jäsenrekisterimme on toiminut oikein näppärästi.

26.11.2008: Kulutusjuhla mediassa – yhdistyksen perustaminen toi myös juttuja muualla

8.12.2008: Kulutusjuhla-yhdistys suunnittelee myös tulevia – vuosikokousraporttia ja vuoden 2009 hallituksen esittelyä

3.7.2009: Kulutusjuhla onkin kulttuurilehti

Vihreän Langan päätoimittaja Elina Grundström toteaa viimeisimmässä pääkirjoituksessa:

“Vihreys on tänä vuonna lyönyt itsensä läpi suomalaisessa yhteiskunnassa ihan uudella tavalla. Ilmastonmuutoksesta puhuvat jo kaikki, Helsingin Sanomia, Kauppalehteä ja konservatiivisimpia poliitikkoja myöten.”

Itselleni mieleenjääneitä juttuja ovat mm. Anu Partasen juttu “Lihan himo” Imagessa, Talouselämän  Seija Holtarin “Valitse mistä luovut” ja tietysti Kuukausiliitteen Anu Nousiaisen “Hiilijalankälki kertoo, oletko hyvä ihminen“. Viimeksi mainittu laajeni myös netissä hiilijalanjälkilaskuriksi, joka on saannut jo melkoisen suosion. Sen ilmestyttyä tuntui, että Facebookissa pompahti vähän väliä silmille jonkun tutun laskelma.

Tähän päälle voi tietysti lisätä mm. John Websterin elokuvan “Katastrofin aineksia” ja televisiotarjonna.

Eipä ihme, että ekologisuus näkyy blogeissakin. Viimeisen vuoden aikana erilaisia eettiseen ja ekologiseen kuluttamiseen keskittyviä blogeja on syntynyt varmasti sankka joukko, joista minunkaan haaviini ei varmasti ole päätynyt kuin osa.

Kemikaalicocktail maustaa näkyvästi

Merkittävä ja hyvin suosittu on YLEn Kuningaskuluttajan toimittajana tutuksi tulleen Noora Vanhasen Kemikaalicocktail.

Ihmekös tuo, kun siinä yhdistyvät monet hyvään blogiin kuuluvat elementit: asiastaan innostunut ja kiinnostunut sekä tietoa paljon keräävä kirjoittaja, sujuvaa tekstiä, aktiivista päivitystä, mielipiteitä, tunteita, kommentteihin reagoimista. Toimittajana Nooralla on varmasti hallussa niin tiedonhaku kuin kriittisyyskin, toisaalta myös tietty suhdeverkosto. Noora pitää huolta “Kempparin” yhteisöstä, jaksaa kehitellä uutta ja innostavaa.

Itse olen tyyliltäni ja kirjoituksissani enemmän keskitien kulkija. En jaksa suhtautua kovin intohimoisesti siihen, mitä kosmetiikkaa mahdollisesti minulle itselleni aiheuttaa, vaan olen kiinnostuneempi laajemmista ympäristövaikutuksista: välillä Kempparin linjaukset tuntuvat omaan maailmaani vierailta ja ärhäköiltä. Itse kun näen tärkeimpänä kaikenlaisen kulutuksen minimoimisen, ja se pätee myös kosmetiikkaan.

Naamarasvat, meikit ja tökötit ovat loppujen lopuksi aika harvoin ostoslistallani enkä niin suuresti mieti sitäkään, mitä suuhuni pistän (se lihan ostamattomuus on toki edelleen voimissaan, ja mm. maitotaloustuotteet vähenemään päin). Enkä ole sinällään kiinnostunut muodistakaan, vaan siihen muuten liittyvistä ilmiöistä.

Mutta epäilemättä kemikaalikysymys on se, joka nousee koko ajan enemmän ja enemmän esiin. Kuluttajat tulevat vaatimaan yhä tarkempaa tietoa tuotteista ja ainesosien alkuperästä.

Muutamia muita ekologiseen kuluttamiseen tai ympäristönäkemyksiin liittyviä blogeja:

Ekoelämää

Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta

Arkipäivän aktivisti

Ei nukuta

Vaiheinen

Mantelipirtelö

Kotiäidin luomulaakso

Palkallista bloginpitoa WWF:lle

Ensi vuonna otan myös itse askelia tiukempaan ekologiseen blogikirjoittamiseen. Olen sopinut Suomen WWF:n kanssa, että helmi-maaliskuussa tuotan sisältöjä Kulutusviidakko-työnimellä (kenties lopullisestikin) kulkevaan blogiin, jossa pohditaan kuluttamista ja sen vaikutuksia erityisesti sademetsien näkökulmasta.

Odotan innolla projektia: mikäs sen parempi tapa taas lisätä omaa tietoisuuttaan kuin kirjoittaa blogia! Samalla tulee testattua, miltä tuntuu pitää blogia jonkun toisen yhteisön alla.

Viime heinäkuussa kohtasin lenkillä selvännäkijä-joogiksi itsensä esitelleen, ulkomaalaissyntyisen miehen. Mielenkiinnoista jäin häntä kuuntelemaan, ja hän lateli näkemyksiään aurastani, persoonastani ja elämäntyylistäni. Puolen tunnin kohtaaminen päättyi siihen, että mies tyrkytti puhelinnumeroaan ja kehotti ottamaan yhteyttä, jotta saisin lisää neuvontaa, toki maksua vastaan.

Kirjoitin tästä Mieto marinadi -blogiini: itse otin tilanteen aika kepeänä huvina, mutta epäilin, että herkemmässä mielentilassa äijän horinat voisiva tehdä jopa haittaa. Sain useita kommentteja ja joukossa myös niitä, jotka kertoivat törmänneensä samaan tyyppiin ja saaneet häneltä jopa törkeitä ajatuksia.

Eilen samaan tekstiin tuli vielä yksi kohtalotoverin kommentti:

“Hei! Oli ilo löytää kirjoituksesi. Olin nimittäin puoli tuntia sitten lenkillä keskuspuistossa ja taisin törmätä tuohon samaiseen joogiin. Lähdin lenkille nimenomaan selvittelemään ajatuksiani kun mieli oli maassa. Olin päässyt vasta alkuvauhtiin kun mies ilmestyi pyöräillen viereeni. Luulin hänen kysyvän tietä ja otin napit pois korvista. Ja sen jälkeen tarniasi kuulostaa hyvin tutulta – samoja kysymyksiä ja samoja “diagnooseja”. Hän tosin pyöräili vierelläni kun minä jatkoin juoksemista ja vältyin koskettelulta. Lopulta sain tarpeekseni kun hän kertoi, että minua pidettäisiin Intiassa huorana ja joutuisin vankilaan, koska minulla oli ollut muutama poikaystävä. Ahdistuin todella pahasti hänen puheistaan ja ajattelin koko kotimatkan, että aurani on niin musta, että ohikulkijatkin sen huomaa. Kotona päätin heti katsoa netistä, josko löydän tästä tyypistä jotain tietoa – niin hämärältä se vaikutti. Ja hakusanoilla trmäsinkin tähän sinun kirjoitukseesi. Mikä ihana helpotus oli huomata, että en ole ollut aina hänen “uhrinsa” ja että hän taitaa ladella kaikille samat jutut. Aurani tuntui heti kirkastuvan =). Terkuin, eräs toinen lenkkipolun tyttö”

Tämä on mielestäni yksi blogien tärkeä tehtävä: jakaa tietynlaista vertaistukea henkilökohtaisten kokemusten kautta. Jos nyt googlaa “joogi selvännäkijä”, komeilee ensimmäisenä viittauksena tuo kyseinen blogitekstini.

Kun kerran ainakin yksi ihminen sai huomattavaa helpotusta tuosta tekstistäni, niin silloin se on näkemykseni mukaan tärkeä. Perinteisessä mediassa näin ei voi oikein ajatella, vaan pitäisi huomioida laajempi kiinnostavuus.

Tästä voisi siis taas jatkaa taas siihen keskusteluun ns. kansalaismedian merkityksestä. Henrik Anttonen tuskaili (jälleen) tällä viikolla, miten vaikeaa on löytää sisältöä hänen luotsaamaansa YLE:n viikottaiseen Kansalaismediakatsaukseen. Rekisteriselosteen mukaan Kansalaismediakatsaus “etsii nasevia näkemyksiä yhteiskunnallisista aiheista – asiaa ja ajankohtaista viikon varrelta”.

Olen seuraillut Kansalaismediakatsauksen feediä, mutta yleensä en vaivaudu ohjelmaa kuuntelemaan, vaan tsekkaan vain ohjelmaan päätyneet linkit. Olen ilolla havainnut, että katsaukseen on päätynyt usein samoja linkkejä, jotka olen laittanut myös Kulutusjuhlaan (esim. viime aikojen poiminnoista Jemoryn “Jaksuhalit, Neiti Suomi” ja Meidän Perhe-lehden alla olevasta blogista “Turhuuksien turuilla“). Kulutus on mitä suurimmissa määrin myös yhteiskunnallista, joten hienoa, että tekstit löytävät tiensä myös Kansalaismediakatsaukseen.

Mutta tuollaiset joogikohtaamisen kaltaiset pätkät lienevät sitten jotain muuta. Silti ne ovat mielestäni siis vähintään yhtä tärkeitä, koska voivat yksilötasolla koskettaa huomattavasti.

Henrikille toivotan kuitenkin hyvää jatkoa Kansalaismediakatsauksen parissa. Omalta osaltani sympatiapisteet kyllä siihen suuntaan vähenevät sitä mukaa, mitä useammin havaitsen hänen tuskailevan sitä, miten vaikeaa on löytää aineistoa. Ehkä minä luen blogeja eri mielellä, mutta mielestäni suomalaisissa blogeissa ja muussa kansalaismediaksi tässä tapauksessa luokitelluiksi aineistoiksi on kyllä niitä yhteiskunnallisiakin aiheita viikottain yhden pienen radiolähetyksen verran.