Nyökyttelin ja ymmärsin hyvin fiiliksen.

“Olen aina ollut juorunnälkäinen ja perso huomiolle. Facebookissa pystyin siekailematta ruokkimaan molempia paheitani – jopa työajalla.”

Olenhan tässä itsekin välillä kokenut, että sosiaaliseen mediaan lastataan kaikenlaisia odotuksia maailmanrauhasta köyhyyden poistamiseen ja ilmastonmuuutoksen pysäyttämiseen. Puhumattakaan siitä, miten tietysti yritykset luovat asiakassuhteitaan, saadaan ihmiset tuottamaan sisältöjä ja yhteiskunnallinen hyvinvointi kehittyy.

Osa muistaa kommentoida, että älkääs viitsikö, onhan näitä tullut ja mennyt, tuskin some (kuten sosiaalinen media nykyisin lyhennetään) nyt mitään niin hienoa on.

Ihmekös tuo, että tuntuu sekavalta ja hankalalta.

Facebookiin voi heitellä höpöhöpöä ja kertoa, mitä on juuri syönyt, kuinka uusi iPhone (“rakas heroiini”) toimii tai mikä biisi pistää tänään jalat notkumaan. Twitterissä välitetään linkkejä sosiaalisen median tutkimuksiin, erilaisin uutisiin, kerrotaan väliin jotain arjesta ja vietetään #taskubileitä.

“Puhuttuaan 45 minuuttia ohjelmistosovelluksista, sähköisistä lukulaitteista ja älypuhelimistä Sunila huokaisee.
“Minua ärsyttää se, miten paljon ihmiset käyttävät aikaa erilaisten alustojen pohtimiseen, sillä loppujen lopuksi vain sisällöllä on väliä. Sen kehittämisestä puhutaan aivan liian vähän.”

Kun nyt “tunnen” satoja ihmisiä ja jaan sisältöjä, niin hienosti menee. Vai meneekö?

Kenelle kertoo sen, että rakastaa? Tai että pelottaa, kun läheisellä on vakava sairaus? Entä kun herää keskellä yötä maailmantuskaan ja kaikki ahdistaa?

Loppupeleissä ratkaisevat ne tärkeimmät ihmiset. Ne, joiden kanssa elää arkeaan.

Mikä merkitys sillä sitten on, millaista asiantuntijuutta rakentaa verkossa, ellei olisi niitä, jotka voi herättää keskellä yötä ja sanoa, että nyt itkettää.

Voi sen ahdistuksen blogiinkin kirjoittaa. Tai kertoa Facebookiin:

“Kun kohtaan vaikeuksia työssä tai siviilielämässä, tiedän että Facebookissa minua ymmärretään.”

Mutta ei se nyt vaan ole sama asia kuin jutella ääneen, jollekin tärkeälle.

Myönnän, että hetkittäin ahdistaa lukea, että pitäisi luoda nettistrategiaa, valita “oikeita” kanavia tai miettiä verkkomainettaan.

“Iso kysymys on pian se, miten rentoutua ja irtautua virrasta. Ihmiset ovat niin hirveän kytkeytyneitä laitteisiinsa”, Erkkola toteaa ja vilkaisee puhelimensa kelloa.

Toisinaan pohdin, pitäisikö silti, noin niin kuin oman tulevaisuuden turvaksi, muuttaa kotikonnuille Pohjois-Karjalaan ja opetella kasvattamaan omat perunansa ja porkkanansa. Ihan siltä varalta, että maailma ajautuu tilanteeseen, jossa on huomattavasti tärkeämpää hallita kasvienkasvatus kuin mobiilin päätelaitteen käyttö.

Mutta enhän minä malta nettielämästäni luopua. Enkä edelleenkään vähättele sen merkitystä elämälleni.

Kunhan vain muistuttelen itselleni, että mikä on oikeasti tärkeää. Eli eipä tässäkään kirjoituksessa siis tehty muuta kuin lisätty hälyä verkkoon.

Siirryn siis tiskaamaan eilisen madekeittoon pohjautuneen illanvieton jäljiltä astioita ja odottelemaan isää, joka saapuu liperiläisen mehu-, hillo- ja karjalanpiirakkalastin kanssa tänään luokseni.

- – -

Lainaukset Vihreän Langan (5.2.2009) Anu-Elina Lehden jutusta iElämä. Mainitut henkilöt Nokian markkinointipäällikkö Jussi-Pekka Erkkola ja viestintätalouden asiantuntija Arto Sunila.

Muita kirjoitukseen ja pohdintaan tällä viikolla vaikuttaneita linkkejä:

Mashable: 5 Essential Tools for Mobile Journalist (via PekkaPekkala)

7 Days to turn your blog into a Social Media Hub (via Kittikatti)

Katri Lietsala (Gemilo): Sosiaalisen median ohjeistus auttaa alkuun

Jarkko Vesa: Some ja hypekäyrä

Riku Vassinen: Tyttö sinä olet brändi

Nyt London on saanut Yhtyneet Kuvalehdet Oy:tä ja Anna-lehden päätoimittajaa edustavalta lakitoimistolta kirjeen, jossa vaaditaan poistamaan blogista sähköpostivaihto.

“Reagointia seuraa myöhemmin, mutta sanottakoon nyt tässä että jos Emma Koivula olisi lähettänyt minulle sähköpostia ja kohteliaasti pyytänyt viestin poistamista, olisin sen poistanut ilman muuta. Mutta kun ensimmäinen yhteydenotto tulee juristilta niin ensimmäinen reaktio on soittaa omalle vastaavalle.”

Saatiin siis taas uusi esimerkki siitä, miten blogiteksteihin ei todellakaan pidä reagoida. Etenkään, jos siihen ei ole oikeita perusteita.

Lakimiesten usuttaminen blogien kimppuun ensimmäisenä tekona on jo ajat sitten havaittu huonoksi keinoksi julkisuudenhallinnan kannalta (case Lehtovaara). Kai sen nyt jokainen osaisi myös terveellä järjellä päätellä.

Aiheesta keskustellaan myös Qaikussa. Linkit ja kommentit näyttävät myös jo leviävän sosiaalisessa mediassa (esim. Ihmiskunta).

Mielenkiinnolla jään seuraamaan tapauksen kehittymistä.

Lisäys klo 12.05:

Emma London jätti kommentin tänne blogitekstiin (kiitos siitä, järkevä selitys koko touhulle):

“Itse uskon, että joku siellä uskoo minun vinkanneen asiasta medioille ja siten aiheuttaneen koko kohun. Mikä on toki imartelevaa, mutta ei sinne päinkään totta. Jos Anna lähettää 2000 lehteä media-alan ammattilaisille, niin lulisi että enemmän kuin yksi ihminen saa saman idean viedä asia julkisuuteen. Ja nyt sitten yritetään ampua kärpästä norsukiväärillä.”

Esa Mäkinen on tehnyt nyt aiheesta jutun Hesariin.

“London työskentelee kriisiviestinnän konsulttina ja media-analyytikkona. Hän sanoo, että ei aio poistaa kirjoitusta blogistaan.

“En aio poistaa viestiä. Minulla on oma kotijuristi, jonka kanssa neuvottelin asiasta”, London sanoo.

“Tietenkin normaali-ihmisenä ensin pelästyin, ja sitten vihastuin. Kyllä siinä yöunet lähti pieneltä ihmiseltä, kun saa lakitoimiston kirjepaperilla olevan ystävällisen kirjeen, jossa sanotaan että suuremman vahingon välttämiseksi tee näin”, London sanoo.

“Totta kai tulee mieleen, että en tee näin, keitä te oikein luulette olevanne.”

Yksi syy yhdistyksen perustamiseen blogin taustalle vuosi sitten olikin tämä mahdollisuus hakea avustuksia. Olen esim. palvelinmaksut maksanut itse, ja kaikesta koodaustyöstä mielestäni kuuluisi korvaus tekijälle. Eikä pahitteeksi olisi, jos sisällöntuottajatkin saisivat edes pienen korvauksen.

Kaupalliset muodot, kuten mainosrahoitteisuus tai sponsorien hakeminen, eivät toistaiseksi tuntuneet parhailta ratkaisuilta Kulutusjuhlan kaltaiselle sivustolle.

Ajatukseen kulttuurilehtituen mahdollisuudesta sain kimmokkeen Kari Haakanan blogitekstistä:

“Tuen jakaminen on monessa mielessä hämmentävää hommaa. Kuten olen jo aiemmin todennut, on jokseenkin turhauttavaa olla jakamassa rahaa, joka suurimmilta osiltaan menee Itellan ja kirjapainoyritysten taskuun. Lehtien tekijät eivät useinkaan saa edes kirjoituspalkkioita työstään. Kulttuuri- ja mielipidelehtiä tehdään suurelta osin talkootyönä. [- - -] Ja edelleen odotan, että joku jengi pistäisi pystyyn yhdistyksen, alkaisi julkaista kulttuuriaiheista blogia ja hakisi sille tukea.”

Tällöin kyselin Karin blogikommenteissa, olisikohan Kulutusjuhlalla periaatteellisia mahdollisuuksia tukeen, jos meillä olisi yhdistys. Kari kommentoi, että periaatteessa kyllä.

Kulttuurilehti ja sen tukeminen nähdään OPM:ssa varsin laajasti:

“Opetusministeriö myöntää kulttuurilehtitukea Suomessa ilmestyville, pääsääntöisesti maksullisille, ei sanomalehtityyppisille lehdille, jotka ylläpitävät yhteiskunnallista keskustelua kulttuurista, tieteestä, taiteesta tai uskonnollisesta elämästä.

Avustusta voidaan myöntää kulttuurilehden kustantajalle kehittely-, toimitus-, painatus-, jakelu- ja kuljetuskustannusten peittämiseen, edellyttäen, että lehti ilmestyy säännöllisesti ja on ilmestynyt vähintään yhden vuoden ajan. Avustusta voidaan myöntää myös kulttuurilehtien levikin edistämiseen, verkkosivujen tai verkkolehden kehittämiseen sekä yhteistyö- ja muihin kehittämishankkeisiin koskien esimerkiksi lehtien toimittamista, markkinointia, myyntiä ja sisällöllistä kehittämistä sekä kansainvälistä yhteistyötä. “

Kulutusjuhla, kuten muutkin verkkojulkaisut (luettelo tukea saaneista, pdf), ovat tukea saaneet otsikon “Jakelun tukemiseen” alla. Tiedotteen mukaan “tukea verkkojulkaisujen tekemiseen myönnettiin neljälletoista taholle”, eli siis kyse näyttää olevan nimenomaan sanamuodoilla kikkailuista, ei niinkään siitä, että tuki olisi tiukasti rajattava jakelutoimiin. 

Lipsasen Niko pohtii omassa tekstissään “Kulutusjuhlaa valtion tuella“, onko järkeä, että Kulutusjuhla ottaa iloiten vastaan yhteiskunnallisen tuen, mutta ei silti halua mainoksia sivuille. Hyvää kritiikkia ja tietysti käsittelee myös laajemmin yhdistysrahoitusta. Kommentoinkin sinne omalta osaltani.

Kulutusjuhlan pyörittämisen kannalta tuen saaminen on tietysti hyvä taloudellinen helpotus. Enää rahoja palvelimiin yms. ei tarvitse kaivella omasta kukkarosta. Tietysti myös jäsenmaksuista (10 e/v) tulee tuloja, mutta jäsenhankinta ei nyt niin valtaisaa ole. Jäsenet ovat tietysti tärkeitä yhdistystoiminnan pyörimikseksi ja itse koen ilahduttavaksi sen, että ihmiset ovat valmiita maksamaan tuon summan Kulutusjuhlan kannattamiseksi.

Yksi tämän vuoden merkittävä toimi yhdistyksessä, myös taloudellisesti, on ollut se, että Kulutuskapula ry on lakkauttanut omaa toimintaansa ja siirtyy nyt Kulutusjuhla ry:n alle. Kapulan toiminta ei ole ollut erityisen aktiivista ja yhdistysmuodollisuuksien pyörittämisen vuoksi “uusi koti” Kulutusjuhlan alla oli Kulutuskapulan kehittäjän Wesa Aapron mielestä sopiva ratkaisu. Samaa mieltä olimme Kulutusjuhla ry:ssä: Aapro jatkaa Kulutuskapulan parissa ja kuuluu nyt myös Kulutusjuhla ry:n hallitukseen.

- – -

Vuosi on vierähtänyt nopeasti! Blogin ohella olemme järjestäneen myös keskustelutilaisuuden. Nyt syksyllä on tarkoitus järjestää toinen tilaisuus ja sitä ennen vähän kepeämpää piknikiä.

Kulutusjuhlan nettielämä tietysti porskuttaa menemään omalla painollaan, ja olen erityisen ilahtunut sinne tulevien kommenttien määrästä ja hyvästä laadusta. Toivottavasti asiallinen ja monipuolinen keskustelu jatkuu hyvävoimaisena pitkään.

Kulutusjuhla ry:n toimintaan liittyviä blogitekstejä Kulutusjuhlassa:

27.5.2008: Kiitos & juhlat! – Kulutusjuhla palkittiin Parhaana yhteiskunnallisena blogina Digitodayn blogiäänestyksessä. Tästä yhdistyksen perustaminen sai vielä reippaan kimmokkeen.

31.5.2008: Kulutusjuhla-yhdistys aloittelee toimintaansa

11.11.2008: Liity nyt Kulutusjuhlaan! – Ilkka sai liittymislomakkeen ja jäsenrekisterin kasaan. Matkan varrella on ollut teknistä ongelmaa, kun Wordpress jotenkin mystisesti tiputtaa lomakkeen pois tms. Mutta Ilkka on uskollisesti säätänyt ja vääntänyt. Muutoin jäsenrekisterimme on toiminut oikein näppärästi.

26.11.2008: Kulutusjuhla mediassa – yhdistyksen perustaminen toi myös juttuja muualla

8.12.2008: Kulutusjuhla-yhdistys suunnittelee myös tulevia – vuosikokousraporttia ja vuoden 2009 hallituksen esittelyä

3.7.2009: Kulutusjuhla onkin kulttuurilehti

“Vihreys on tänä vuonna lyönyt itsensä läpi suomalaisessa yhteiskunnassa ihan uudella tavalla. Ilmastonmuutoksesta puhuvat jo kaikki, Helsingin Sanomia, Kauppalehteä ja konservatiivisimpia poliitikkoja myöten.”

Itselleni mieleenjääneitä juttuja ovat mm. Anu Partasen juttu “Lihan himo” Imagessa, Talouselämän  Seija Holtarin “Valitse mistä luovut” ja tietysti Kuukausiliitteen Anu Nousiaisen “Hiilijalankälki kertoo, oletko hyvä ihminen“. Viimeksi mainittu laajeni myös netissä hiilijalanjälkilaskuriksi, joka on saannut jo melkoisen suosion. Sen ilmestyttyä tuntui, että Facebookissa pompahti vähän väliä silmille jonkun tutun laskelma.

Tähän päälle voi tietysti lisätä mm. John Websterin elokuvan “Katastrofin aineksia” ja televisiotarjonna.

Eipä ihme, että ekologisuus näkyy blogeissakin. Viimeisen vuoden aikana erilaisia eettiseen ja ekologiseen kuluttamiseen keskittyviä blogeja on syntynyt varmasti sankka joukko, joista minunkaan haaviini ei varmasti ole päätynyt kuin osa.

Kemikaalicocktail maustaa näkyvästi

Merkittävä ja hyvin suosittu on YLEn Kuningaskuluttajan toimittajana tutuksi tulleen Noora Vanhasen Kemikaalicocktail.

Ihmekös tuo, kun siinä yhdistyvät monet hyvään blogiin kuuluvat elementit: asiastaan innostunut ja kiinnostunut sekä tietoa paljon keräävä kirjoittaja, sujuvaa tekstiä, aktiivista päivitystä, mielipiteitä, tunteita, kommentteihin reagoimista. Toimittajana Nooralla on varmasti hallussa niin tiedonhaku kuin kriittisyyskin, toisaalta myös tietty suhdeverkosto. Noora pitää huolta “Kempparin” yhteisöstä, jaksaa kehitellä uutta ja innostavaa.

Itse olen tyyliltäni ja kirjoituksissani enemmän keskitien kulkija. En jaksa suhtautua kovin intohimoisesti siihen, mitä kosmetiikkaa mahdollisesti minulle itselleni aiheuttaa, vaan olen kiinnostuneempi laajemmista ympäristövaikutuksista: välillä Kempparin linjaukset tuntuvat omaan maailmaani vierailta ja ärhäköiltä. Itse kun näen tärkeimpänä kaikenlaisen kulutuksen minimoimisen, ja se pätee myös kosmetiikkaan.

Naamarasvat, meikit ja tökötit ovat loppujen lopuksi aika harvoin ostoslistallani enkä niin suuresti mieti sitäkään, mitä suuhuni pistän (se lihan ostamattomuus on toki edelleen voimissaan, ja mm. maitotaloustuotteet vähenemään päin). Enkä ole sinällään kiinnostunut muodistakaan, vaan siihen muuten liittyvistä ilmiöistä.

Mutta epäilemättä kemikaalikysymys on se, joka nousee koko ajan enemmän ja enemmän esiin. Kuluttajat tulevat vaatimaan yhä tarkempaa tietoa tuotteista ja ainesosien alkuperästä.

Muutamia muita ekologiseen kuluttamiseen tai ympäristönäkemyksiin liittyviä blogeja:

Ekoelämää

Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta

Arkipäivän aktivisti

Ei nukuta

Vaiheinen

Mantelipirtelö

Kotiäidin luomulaakso

Palkallista bloginpitoa WWF:lle

Ensi vuonna otan myös itse askelia tiukempaan ekologiseen blogikirjoittamiseen. Olen sopinut Suomen WWF:n kanssa, että helmi-maaliskuussa tuotan sisältöjä Kulutusviidakko-työnimellä (kenties lopullisestikin) kulkevaan blogiin, jossa pohditaan kuluttamista ja sen vaikutuksia erityisesti sademetsien näkökulmasta.

Odotan innolla projektia: mikäs sen parempi tapa taas lisätä omaa tietoisuuttaan kuin kirjoittaa blogia! Samalla tulee testattua, miltä tuntuu pitää blogia jonkun toisen yhteisön alla.

Kirjoitin tästä Mieto marinadi -blogiini: itse otin tilanteen aika kepeänä huvina, mutta epäilin, että herkemmässä mielentilassa äijän horinat voisiva tehdä jopa haittaa. Sain useita kommentteja ja joukossa myös niitä, jotka kertoivat törmänneensä samaan tyyppiin ja saaneet häneltä jopa törkeitä ajatuksia.

Eilen samaan tekstiin tuli vielä yksi kohtalotoverin kommentti:

“Hei! Oli ilo löytää kirjoituksesi. Olin nimittäin puoli tuntia sitten lenkillä keskuspuistossa ja taisin törmätä tuohon samaiseen joogiin. Lähdin lenkille nimenomaan selvittelemään ajatuksiani kun mieli oli maassa. Olin päässyt vasta alkuvauhtiin kun mies ilmestyi pyöräillen viereeni. Luulin hänen kysyvän tietä ja otin napit pois korvista. Ja sen jälkeen tarniasi kuulostaa hyvin tutulta – samoja kysymyksiä ja samoja “diagnooseja”. Hän tosin pyöräili vierelläni kun minä jatkoin juoksemista ja vältyin koskettelulta. Lopulta sain tarpeekseni kun hän kertoi, että minua pidettäisiin Intiassa huorana ja joutuisin vankilaan, koska minulla oli ollut muutama poikaystävä. Ahdistuin todella pahasti hänen puheistaan ja ajattelin koko kotimatkan, että aurani on niin musta, että ohikulkijatkin sen huomaa. Kotona päätin heti katsoa netistä, josko löydän tästä tyypistä jotain tietoa – niin hämärältä se vaikutti. Ja hakusanoilla trmäsinkin tähän sinun kirjoitukseesi. Mikä ihana helpotus oli huomata, että en ole ollut aina hänen “uhrinsa” ja että hän taitaa ladella kaikille samat jutut. Aurani tuntui heti kirkastuvan =). Terkuin, eräs toinen lenkkipolun tyttö”

Tämä on mielestäni yksi blogien tärkeä tehtävä: jakaa tietynlaista vertaistukea henkilökohtaisten kokemusten kautta. Jos nyt googlaa “joogi selvännäkijä”, komeilee ensimmäisenä viittauksena tuo kyseinen blogitekstini.

Kun kerran ainakin yksi ihminen sai huomattavaa helpotusta tuosta tekstistäni, niin silloin se on näkemykseni mukaan tärkeä. Perinteisessä mediassa näin ei voi oikein ajatella, vaan pitäisi huomioida laajempi kiinnostavuus.

Tästä voisi siis taas jatkaa taas siihen keskusteluun ns. kansalaismedian merkityksestä. Henrik Anttonen tuskaili (jälleen) tällä viikolla, miten vaikeaa on löytää sisältöä hänen luotsaamaansa YLE:n viikottaiseen Kansalaismediakatsaukseen. Rekisteriselosteen mukaan Kansalaismediakatsaus “etsii nasevia näkemyksiä yhteiskunnallisista aiheista – asiaa ja ajankohtaista viikon varrelta”.

Olen seuraillut Kansalaismediakatsauksen feediä, mutta yleensä en vaivaudu ohjelmaa kuuntelemaan, vaan tsekkaan vain ohjelmaan päätyneet linkit. Olen ilolla havainnut, että katsaukseen on päätynyt usein samoja linkkejä, jotka olen laittanut myös Kulutusjuhlaan (esim. viime aikojen poiminnoista Jemoryn “Jaksuhalit, Neiti Suomi” ja Meidän Perhe-lehden alla olevasta blogista “Turhuuksien turuilla“). Kulutus on mitä suurimmissa määrin myös yhteiskunnallista, joten hienoa, että tekstit löytävät tiensä myös Kansalaismediakatsaukseen.

Mutta tuollaiset joogikohtaamisen kaltaiset pätkät lienevät sitten jotain muuta. Silti ne ovat mielestäni siis vähintään yhtä tärkeitä, koska voivat yksilötasolla koskettaa huomattavasti.

Henrikille toivotan kuitenkin hyvää jatkoa Kansalaismediakatsauksen parissa. Omalta osaltani sympatiapisteet kyllä siihen suuntaan vähenevät sitä mukaa, mitä useammin havaitsen hänen tuskailevan sitä, miten vaikeaa on löytää aineistoa. Ehkä minä luen blogeja eri mielellä, mutta mielestäni suomalaisissa blogeissa ja muussa kansalaismediaksi tässä tapauksessa luokitelluiksi aineistoiksi on kyllä niitä yhteiskunnallisiakin aiheita viikottain yhden pienen radiolähetyksen verran.

Sen sijaan olen odotellut, että eri blogiryhmittymien alle tulisi omia Blogisanomien kaltaisia koonteja. Kulutusjuhlassa linkitän kulutusta käsitteleviin blogiteksteihin, ja samaan tapaan voisi tehdä esimerkiksi kissa-, media-, ruoka-, laihdutus-, kulttuuri-, politiikka- tai muotiblogeista, tai vaikka tällaisista sosiaalisen median ilmiöitä käsittelevistä.

Eli jos seuraa oman kiinnostuksensa kohteita sillä silmällä, niin vaikka viikottain voisi tekaista tekstin, johon koostaisi mielensä mukaisesti nostot kirjoituksista ja/tai kuvista sekä kertoisi keskustelua herättäneistä teemoista.

Tällaiset “koontiblogit” kokoaisivat porukkaa ja saisivat taatusti uteliaita lukijoita. Onhan esimerkiksi Valokuvatorstai osoittautunut toimivaksi ja suosituksia, eikä se niin suuresti poikkea ajatukseltaan tämänkaltaisesta.

Kokonaisvaltaisten Blogisanomien ylläpito olisi ainakin minusta kovin työläs harrastus. Todennäköisesti siitä tulisi myös kitkerämpää palautetta: kyseltäisiin, miksi suositaan jotain eikä koskaan huomioida toisia jne. Tietysti tällaisen blogin voi tehdä porukassa, mutta tunnetusti myös kimppablogeissa on ne omat ongelmansa.

Lisäys:

Unohtui mainita oma erinomaisuus, eli Halo Efekti pisti tähän suuntaan Excellent-merkin, jonka osoitti samanaikaisesti kaikille blogeilleni, heh. Kiitos vaan! Koska edellisten tunnustuksien jakamisesta on vielä niin vähän aikaa, niin olen tällä kertaa tylsä ja jätän tämän blogin osalta erinomaisuuksien eteenpäinvälittämisen väliin.

Tällä viikolla kansalaisjournalistisella puolella mentiin harppaus eteenpäin, kun Erkka julkaisi suoraa lähetystä nettiin kännykkänsä avulla kuntaliitosta käsitelleestä Jyväskylän maalaiskunnan kokouksesta.

Homma toimi ilmeisen hyvin ja sai näkyvyyttä myös blogeja laajemmin. Eli kun viime viikolla kirjoitin videoiden tulosta blogeihin, niin nyt sitten puhutaankin jo livelähetyksistä. Erkka ilmeisesti kirjoittaa aiheen teknisestä puolesta lisää, kunhan ehtii, joten kiinnostuneiden kannattaa seurailla sitä puolta.

Tietysti tälläiset nettiin suorana tulevat pätkät vaativat vähän pureskelua: esimerkiksi Sun Äitis -blogissa mietitään tekijänoikeuksiin ja yksilönsuojaan liittyiä asioita.

Minun kännykkäkalustoni on sen verran heikkoa, että en ihan heti mitään nettiin suorana tule lähettämään. Eilen tosin vierestä seurasin, miten Ignite:Helsinki -tilaisuudessa pistettiin pöydälle pystyyn kännykkää ja siitä striimiä verkkoon. Illasta voi lukea Jaikusta: itse en tällä kertaa raportoinut.

Mutta taisin sen sijaan luvata, että ensi kerralla kiipeän puhumaan jo pelkästään siksi, että eilen kaikki lavalle nousseet olivat miehiä (ja minuahan pyydettiin kyllä mukaan, mutta tyypilliseen suomalaiseen tapaan halusin nähdä, mikä on meininki ennen kuin itse menen häröilemään). Tapahtumaa järjestellyt Antti lupaili, että ennen kesää järjestetään toinen tilaisuus. Ignitellä on tietysti myös oma Facebook-ryhmänsä, jonka kautta tiedotusta varmasti kulkee.

Samalla kannattaa vilkaista myös ryhmä Bar Camp, jonka järjestelyihin taidan huomaamattani sotkeentua: viikko sitten Jeren kanssa juteltiin Bar Campista ja sitten toisaalla heti perään jo asiaa ryhdyttiin suunnittelemaan: näin se nykymaailma toimii.

Viikon blogikokemuksiin kuuluu myös eräiden blogikissojen synttäreiden juhlimiseen osallistuminen nelijalkaisten blogissa. Aika kiinnostavaa ja hauskaa, miten aikuiset ihmiset (minä mukaan luettuna) heittäytyvät lemmikkiensä kautta leikkiin netissä. Blogiin kertyi noin 170 kommenttia: kissojen onnitteluita, virtuaalista leikkimistä, herkuttelua, yleistä kommentointia, huikkailua ja muuta letkeää menoa eli hyväntuulista, paljon puhuttua yhteisöllisyyttä parhaimmillaan. Hyvä muistutus siitä, ettei tätä touhua todellakaan tarvitse ottaa niin vakavasti.

“Virallisempaa” julkaisumuotoa edustaa Medis, jolla on nyt Rautasilta-televisio. Myös muut saavat osallistua lähetysten tekoon, ja tässä Medikseltä tullutta tietoa:

“Voin antaa halukkaille ns. kameraoikuksia, joilloin voin kenen tahansa oikeuden omaavan pistää suoraan lähetykseen omalta koneeltaan mistä päin maailmaa tahansa.

Tietysti sillä edellytyksellä, että hänellä on webbikamera tms.

Annan näitä ns. kameraoikeuksia sähköpostiosoitteessa info (at) rautasilta.com”

Medis siis koostaa parhaillaan lähetystä ja voi noutaa materiaaleja siihen myös You Tubesta.

Ja tasapuolisuuden vuoksi maininnan ansaitsee myös Striimi.net, kansalaismediaportaali, jossa vaikuttaa podcasteilla tutuksi tullut Järvisen Hessu. Striimi.netin tarkoituksena on tuottaa monenmoista sisältöä ja tarjota esimerkiksi bändeille mahdollisuutta promota itseään.

Mutta tokihan videopätkiä ympätään blogeihin muutenkin. Esimerkiksi Aallon Tuija julkaisi viime kuussa videota Sulakkeen Juhani Lassilan haastattelusta. Tuolla muotiblogipuoluella Colour me! -blogia pitävä ia julkaisi videon, jossa esittelee huonettaan. (Ja minä itse olen Villi-kissan blogiin yhdistänyt You Tubeen lataamiani videoita, joissa digikameralle kuvatuissa pätkissä lässytän kissalle, mutta en nyt pitäisi niitä merkittäväni videojulkaisuina suomalaisessa blogosfäärissä.)

Mikä videomuodossa sitten kiehtoo pelkkään ääneen eli podcasteihin? Ei välttämättä mikään.

Eihän sitä televisiotakaan välttämättä intensiivisesti katsota. Mutta videon kautta on tietysti mahdollista saada lisää meininkiä, ja moni asia ei toimisi ilman kuvaa. Teknisesti videoiden teko alkaa olla helppoa: niiden laatu on tietysti olla eri juttu. Ei kirjoittaminenkaan vaikeaa ole, mutta hyvin kirjoittaminen vaatii jo vähän enemmän.

Yrityspuolella näköjään suomalainen sijoituspalveluyritys Seligson & Co julkaisee tekstimuotoisen blogin lisäksi videoita, joissa käsitellään tietysti sijoittamisen kenttään liittyviä aiheita.

- – -

Lisäksi mainittakoon, että nyt lauantaina 16. päivä on blogimiitti klo 19 alkaen ravintola Juttutuvassa Helsingin Hakaniemessä. En ole tilaisuuden organisoija, joten en myöskään välttämättä ole siellä heti seiskan aikaan, mutta jossain vaiheessa varmasti piipahdan.

Mutta toisaalta monet jenkkiblogit, joita minä seuraan, ovat nimenomaan ammattimaisille bloginpitäjille tarkoitettuja. Ohjeiden tavoitteena on siis antaa vinkkejä siihen, miten blogista saisi sellaisen, että sillä voisi tienata.

Varmasti globaali maailma yhtenäistää myös viestintäkulttuureja netissä, mutta muuttaako se silti suomalaisen viestintätyylin jenkkimäiseksi? Ylipäätään Suomessa ei olla yhtä näkyvästi julistettu omia poliittisia tai uskonnollisia kantoja, eikä meillä ole samanlaista väittelykulttuuriakaan.

Pitäisikö ohjeiden suomalaiseen blogikirjoittamiseen siis olla jotenkin pehmeämpiä, vai omaksummeko tietyllä tavalla räväkämmän jenkkityylin luontevasti? Olemmeko ylipäätään varovaisempia tuomaan itseämme julki netissä?

Ainakin nuoret tuntuvat tietysti monin tavoin olevan enemmän jenkkimäisiä kuin vanhempansa, mutta tuskin kansallinen tapamme viestiä on vielä niin suuresti muuttunut. Vai onko? Ovatko jenkkiblogien neuvot käännettävissä Suomeen pelkällä kielen muuttamisella vai millaisia tapojemme eroja pitäisi nettiviestinnässä(kin) huomioida?

- – -

Paikalliselta tasoltamme vielä muutama huomio. Medis sai parintonnin avustuksen konseptisuunnitteluun BlogiTV-projektilleen audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKilta. Onnittelut siitä, mukavaa seurata edistymistä!

Medishän myös kritisoi Nelosen Elämäsi uutisia, eli sitä, ettei Nelonen tarjoa mahdollisia uutispätkiä lähettäville tekijänoikeuksia tuotoksiinsa.

- – -

Ja huomioidaan nyt sekin, että Blogilista koki pieniä uudistuksia viime viikolla. Palautetta ja ideoita otetaan näköjään vastaan Blogilistan kehitysblogissa. Hyvä, että jotain tapahtuu: moni alkoi varmaan jo miettiä, että kovinpa kestää uudistusten tulo, joten siksi näillä pienilläkin askeleilla on merkitystä.

Ihmiskunnan hra Jäppinen järjesti Keskustelutiedusteluyksikkönsä kautta Vuoden blogit -äänestyksen. Vuoden blogiksi eniten ääniä saivat Kemppinen ja SusuPetal, onnea heille!

Äänestäjiä kertyi reilut 400.

Omista tuotoksistani Mieto marinadi sai maininnan Vuoden sosiaalisin (10 % kategoriassa annetuista äänistä) ja Kulutusjuhla Vuoden ryhmäblogi (14,75 % kategoriassa annetuista äänistä).

Äänestys ei näkemykseni mukaan herättänyt kovin merkittävää kuhinaa blogeissa. Minä ja joukko muita blogeja toki linkitimme siihen, ja esimerkiksi minua Petja infosi jo ennen äänestyksen alkua asiasta (vuosi sitten hän läimäisi Marinadille Vuoden seksikkäin -arvonimen).

Suomalaisia blogejahan aiemmin on äänestetty Kultainen kuukkeli -arvonimillä, ensimmäiset varustettuna vuosiluvulla 2003, joilloin minulla ei vielä ollut oikeastaan suhdetta blogeihin. Viimeiseen pariin vuoteen tätä ei enää ollut. ButtUglyn Janne taannoin ilmoitti, että voisi antaa kyseisen brändin lainaan, jos taho onnistuu vakuuttamaan hänet.

Petjan äänestys herätti SusuPetalissa joukon kysymyksiä ja kommentteja, joissa äänestyksen mielekkyyttä, kategorioita, syitä jne. ruodittiin. Monen mielestä blogien paremmuusjärjestykseen asettaminen on outoa ja kyseenalaistaa koko blogaamisen luonteen: alkavatko ihmiset blogata vain saadakseen tunnustusta? Ja onko kyseessä vain taas tietyn porukan omannavan esiintuontia?

Petja vastasi mm. kategorioihin ja blogiäänestyksen järjestämisen motiiveihin omassa blogissaan. Silloin hän totesi myös seuraavaa:

“Tällä hetkellä, kun äänestysaikaa on viikko jäljellä, olen huolissani äänestyksen rakenteesta. Äänestyksen löytäneet ovat tulleet muutaman harvan linkin kautta, vaikka äänestäneitä onkin aika paljon.”

Näistä kommenteista näkyvätkin tämän äänestyksen suurimmat ongelmat. Se ei ole levinnyt niin laajalta blogaajien keskuusteen, kuin sen olisi pitänyt tietyn tasapuolisuuden ja kokonaisvaltaisuuden saavuttamiseksi tehdä. Esimerkiksi Petjan oma blogi oli saanut eniten ääniä Muotiblogi-ryhmässä: tämä kertonee mielestäni siitä, ettei ainakaan muotiblogeja aktiivisesti seuraava porukka äänestykseen osallistunut laajoin joukoin.

Ja tietysti myös omien blogieni saamista äänistä osa johtuu varmasti siitä, että linkkasin kisaan sekä tässä Mari Koo- että Marinadi-blogissa. Kulutusjuhlaan en linkkejä vienyt.

Ilmeisen moni suhtautui kovin epäluuloisesti koko hommaan, eikä siksi halunnut lähteä mukaan. Oltiin epäileväisiä sen suhteen, mitkä ovat Petjan motiivit järjestää äänestys oman yrityksensä nimissä. Nyt Petja tarkensi kyselynsä käyttötarkoitusta seuraavasti:

“Tietoa tullaan käyttämään Keskustiedustelupalvelun sisarpalvelun, Pilana Stadin myöhemmin julkaistavissa kirjoissa ja palveluissa.”

Kultainen kuukkeli -äänestys aikoinaan tavoitti laajemmin blogiyhteisöä (tosin toki silloin porukka oli pienempi, mutta kuitenkin): sillä oli tietyllä tavalla uskottava ja positiivinen vire. Toki sekin sai omaa kritiikkiään, mutta siitä sentään keskusteltiin laajemmin.

Eli nyt tämä äänestys ei jätä yhtä vakuuttavaa fiilistä. Mutta siis toki kiitos heille, jotka ovat blogejani äänestäneet. Marinadi-blogin saamat äänet koen jonkinlaisena kiitoksena blogimiittijärjestelyistä yms. Saaran kritiikki sosiaalisuuden määritelmistä on sinällään varmasti ihan kohdallaan:

“Mutta Mari Koo ja Kemppinen saivat siellä useampia voittoja, jotka minusta olivat turhia. Susu olisi voinut voittaa ihan yksinään koko kakun ja vuoden sosiaalisin blogi olisi kuulunut Ikkunaiinekselle. Ei missään muualla käydä niin kiihkeitä keskusteluja. Sosiaalisuus blogeissa ei minusta ole sitä, että tavataan livenä, vaan sitä, että se sosiaalisuus tapahtuu juuri netissä.”

Kuka tahansahan toki voi laittaa pystyyn äänestyksiä mistä tahansa. Myös blogeista. Maailmalla on ties millaisia blogipalkintoja ja äänestyksiä (esim. Blog Awards), joita järjestävät eri tahot. Kenties Blogilista.fi:n kehityksen myötä Sanoma Digital pistää pystyyn myös äänestyksiä. Kyseinen yritys olisi tähän kuitenkin luonteva taho, vaikka taatusti sekin herättäisi närkästystä.

Tai sitten Kultainen kuukkeli herää henkiin jossain muodossa. Jos nyt vaikka jonkinlainen “kansalaismediajärjestö” syntyy ja se ottaa yhdeksi tehtäväkseen tämänkaltaiset äänestykset. Tai blogiyhteisö kehittelee jotain muita tapoja.

Se on tietysti selvää, etteivät luetuimmat blogit ole sama asia kuin parhaina pidetyt blogit. Eipä sitä ihmisten lempiruokakaan ole usein se sama, jota he eniten syövät. Ontuva vertaus, myönnän, mutta periaatteessa sama kaava toiminee niin kirjoissa, lehdissä, nettisivuissa, tv-ohjelmissa jne.

Mutta ei kai kukaan voi väittää, etteikö jossain muodossa kanssablogaajilta saatu tunnustus hyvästä työstä edes vähän lämmittäisi mieltä? Yhteisö ja yksilöt toki jakavat jatkuvasti kiitosta ja kannustusta monin tavoin, ja erilaiset “arvonimetkin” kiertävät meemeinä (juuri tällä hetkellä ainakin “You make my day” -titteli pyörii blogeissa). Jälleen kerran tunnen huonon omantunnon pistoksen siitä, etten viime aikoina ole kovin paljon toisia blogeja kehunut.

Nyt sitten edes yksi maininta: minusta yksi viime vuoden yksittäisistä blogitempauksista parhaita on Tepon 100 tuntematonta. Hieno projekti, joka on saanut Flickrissä osallistujia kansainvälisestikin. Itse en ole osallistunut, mutta on ollut ilo seurata Tepon projektin edistymistä.

Nykyisessä elämässäni tämä reaalielämän identiteetti aiheuttaakin paljon enemmän päänvaivaa kuin netti-identiteettini. Kun minun pitää esitellä itseni, pitäisi kertoa myös se, mitä teen. Tilanteen mukaan oma määrittelyni vaihtelee esimerkiksi seuraavasti:

• (free)toimittaja, kirjoittaja, tekstintuottaja
• kuluttajaekonomisti, maatalous-metsätieteiden maisteri
• blogaaja, blogiaktiivi; kansalaisjournalistikin (vai Jannen lanseeraama “blogipiirin keskiö”)?
• kuluttaja- ja nettiaktiivi
• jatko-opiskelija, väitöskirjaa aloitteleva, joskus jopa tutkija
• yrittäjä, konsultti

Kaikki liittyvät kaikkeen, eikä yhtä hyvää titteliä tunnu olevan. Joissakin tilanteissa jokin toinen rooli on parempi ja toimivampi kuin toinen. Toiset olen itse omaksunut vahvemmin, toisia vähän vierastan.

Esimerkiksi “kansalaisjournalisti” on termi, jota en itseeni osaa liimata. Yrittäjänäkään en itseäni ole tainnut vielä esitellä, vaikka sitä tietysti nyt hyvin leimallisesti olen. Blogipiirin keskiö -tyylisiin nimityksiin ei ole tarkoituskaan suhtautua kovin vakavasti!

Mieti, mikä olisi sitten sopivaa. Päähän lennähti sanapari sosiaalinen medianisti. Ei vain taitaisi sekään olla erityisen hyvin myyvä titteli!

Ja näytti toimivan, kun kokeilin yhdistää lasten haalareiden myrkkypitoisuuksia käsitelleen uutisen Kulutusjuhlan tekstiin. Ilmoitin blogin ja linkki ilmestyi uutisen alle hyvin nopeasti, varmaan minuutissa tai parissa. Tosin sivuilla kerrotaan, että viive voi olla huomattavasti pidempikin, joten ei kannata hermostua, jos joutuu linkin näkymistä odottelemaan.

Positiivinen ja tervetullut uudistus, sen verran olen minäkin tainnut nurista siitä, etteivät suomalaiset mediasivustot kovin aktiivisesti linkkaa. Kesällä kitisin omanapaisesti mm. siitä, miten syvälinkit puuttuivat Hesarin blogeja käsitelleessä jutussa.

Tietysti visuaalisesti tuo palkki (Uutiset – Luetuimmat – Blogatuimmat – Tästä blogattua) uutisen alla ei mielestäni ole kovin silmiinpistävä ja ihan heti en itse hoksannut logiikkaa, mutta toki nyt, kun tuon tietää, niin osaa myös hakea sen esiin.

Jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten uudistus otetaan blogeissa vastaan ja miten se näkyy Hesarin sivuilla.

Mielestäni tällainen laite ei oikein voi olla ympäristöä säästävä. Koska elantoani pyrin tienaamaan osittain myös toimittajana, ehdotin aiheesta pientä juttua Kuluttaja-lehteen. Kun aiheelle näytettiin vihreää valoa, ryhdyin kaivelemaan lisätietoja ja päädyin puhelinkeskusteluihin sekä sähköpostivaihtoon laitteen maahantuojan, AGA:n, Suomen markkinointipäällikön kanssa.

Verrataanko kraana- vai pulloveteen?

Suuri näkemyseromme aiheessa oli siitä, mihin laitetta tulisi verrata: vesijohtoveteen (minun mielipiteeni) vai kaupan pullotettuun veteen (AGA:n näkemys). AGA:lta todettiin, että verrattuna kotiin kannettavaan Lidlin tms. hiilihapotettuun pulloveteen on selvästi ympäristöystävällisempää itse hiilihapottaa vesi.

AGA:n edustaja kirjoitti minulle, että harrastamani vertailu kraanaveteen on ”omenan ja päärynän vertailemista. Monelle hiilihapotettua vettä juovalle tavallinen vesi ei ole vaihtoehto! Sähköautokaan ei ole ekoteko verrattuna polkuautoon, mutta hyväkin ekoteko verrattuna katumaasturiin! Mutta kun moni ei suostu ajamaan polkuautolla.”

AGA:lta myös toimitettiin linkkejä erilaisiin sivustoihin (mm. “Kranvatten är bättre…; Det dyra vattnet), joilla vakuutettiin siitä, miten pullovesi on ympäristölle haitallista. Tästä olen toki edelleen täysin samaa mieltä.

En vain sulata sitä, että pulloveden haitallisuus oikeuttaisi markkinoimaan tällaisia laitteita ympäristöä säästävinä.

Suomessa pullovesien kulutus on kuulemma nyt 50 miljoonan litran luokkaa, ja valtaosa tästä määrästä hiilihapotettuja. AGA:n näkemyksen mukaan olisi siis ympäristöystävällistä, jos kyseiset vedet hiilihapotettaisiin kotona.

Minä taas kuvittelen, että keskivertosuomalaisen hiilihapotetun veden kulutus on kuitenkin niin vähäistä, että hiilihapotuslaite kotona olisi varsin turha. Reissussa ostan näitä vesiä virvoitusjuoman tilalla, jolloin kotona nököttävä, sadan euron hintainen, hiilihappoa käytössä tarvitseva laite, ei paljon hyödyttäisi. Kotiin ostan isoja pulloja kivennäisvettä joskus helleaikaan. Mutta voisin kyllä elää ilman niitäkin.

Vänkäsimme siis aiheesta AGA:n kanssa puhelimessa. Myönnettäköön, että minä suhtauduin aiheeseen asenteellisesti, mutta ei toimittajanakaan sentään tarvitse olla mielipiteetön. Olen lukuisat kerrat toivonut yrityksiltä aitoutta toimintaan. Tätäkään juttua en olisi laatinut ilman sitä Säästä ympäristöä -mainoslausetta. Ympäristöystävällisyyden nimissä myydään tuotteita hatarin perustein muutenkin.

Kuplat samat nesteestä riippumatta

Kysyin myös siitä, miksi pitäisi olla erilliset laitteet veden ja limonadin hiilihapotukseen. Vastauksesta vedin johtopäätöksen, että kyse on markkinoinnista: veden ja limpparin kuluttajat ovat eri porukkaa, joten heille myydään omia laitteitaan. Samalla vehkeellä kuitenkin voi hiilihapottaa nesteen kuin nesteen.

AGA:n edustaja kertoi myös, että he ovat pyrkimässä neuvottelemaan Suomen Luonnonsuojeluliiton kanssa, jotta liitto antaisi lausunnon tyyliin ”Suosittelemme hiilihapotuslaitetta”. Tämän johdosta soitin Luonnonsuojeluliiton tiedottajalle, joka totesi, että he suosittelevat edelleen vesijohtovettä ekologisena vaihtoehtona.

Juttupätkäni on siis julkaistu muutama viikko sitten ilmestyneen lokakuun Kuluttajassa 9/2007 Lyhyesti -palstalla (s. 46, kuva klikkaamalla isommaksi). AGA:n sivuilta löytyi myös mm. Aamulehden juttu (pdf) laitteesta. Talousanomien tämän päivän jutun perusteella hiilihapotuslaite kuuluu tänä vuonna ruotsalaisten suosikkijoululahjoihin.

Toimittajan ja blogaajan roolien erot

Tämän tapauksen pohjalta jäin miettimään näitä toimittajan hommiin ja blogaamiseen liittyviä kysymyksiä, esimerkiksi sitä, kuinka paljon blogitekstin ja lehtijutun tuottaminen eroaa omassa toiminnassani.

Jos olisin aiheesta vain blogannut Kulutusjuhlaan, niin en olisi vaivautunut edes kysymään maahantuojan näkemystä. Blogaajana yleensä heitetään esiin omat mielipiteet ja lähinnä voidaan odotella, tuleeko vastapuoli kommentoimaan. Harvoin tietenkään tulee.

Toimittajana soittelu ja tiedonhankinta kuuluu normaaliin jututekoprosessiin, eli selvitetään myös toisen osapuolen näkemystä ainakin näennäisen tasapuolisuuden saamiseksi.

Näissä on toki myös kirjoittajana eronsa, muussakin kuin siinä, että toisesta maksetaan palkkio ja toisesta ei. Kun tekstini ilmestyy lehdessä, on siellä nimi alla, mutta harva lukija siihen kiinnittää huomiota (itse asiassa tässä tapauksessa nimeni ei suoraan edes ollut jutun alla, vaan koska kyseessä on useasta lyhyestä pätkästä koostuva palsta, niin kaikkien palstan tekoon osallistuneiden nimet näkyivät sivun yläosassa).

Tässä blogissa teksti henkilöityy välittömästi minuun. Täällä voin esittää mielipiteeni, mutta myös lukija välittömästä näkee, kuka olen, ja voi vaivatta selvittää taustojani ja tehdä päätelmänsä siitä, onko minulla mitään todellista asiantuntijuutta esittää tällaisiin aiheisiin mitään mielipiteitä.

Tilaa, kommentointia ja arkistoitumista 

Lisäksi lehden palstatila on rajallista. Jutun enimmäispituus sai olla 1 800 merkkiä, joka ei ole kovin paljon. Tämä blogiteksti on huomattavasti pidempi. Tämä myös arkistoituu nettiin. Tulevaisuus näyttää, kohoaako pätkä esimerkiksi Googlen hauissa johonkin asemaan.

Kun julkaisen tämän tekstin, toimitan linkin myös AGA:an. Toisin kuin painetussa lehdessä, täällä voidaan jatkaa julkista keskustelua ja mielipiteenvaihtoa aiheesta.

Luonnollisesti toivon kommentteja myös muilta heränneistä ajatuksista.

YLEn tämän syksyinen Kansalaismediakatsaus on ohjelmatuote, jolta sopii odottaa paljon. Tehtävä vaikuttaa mahdottomalta: kuinka löytää tuhansista ja tuhansista viikon aikana julkaistavista blogipostauksista jotakin yleisesti kiinnostavaa yhteen viisiminuuttiseen?

Kansalaismediakatsaus aloitti lainaamalla minun blogistani tekstiä, kiitän huomiosta ja tietysti totean, että hieno startti, heh!

Kieltämättä oli hieman hassu fiilis kuulla blogiteksti puhuttuna. Täytyy myöntää, että itse ennemmin edelleen lueskelen blogitekstit kuin kuuntelen niitä. Esimerkiksi mahdolliset linkitykset jäävät tietysti selviämättä kuunneltaessa. Blogitekstin on miettinyt kuitenkin nimenomaan luettavaksi ruudulta, joten kuultuna pätkä ei välttämättä aina toimi. Luulen, ettei esimerkiksi tuo kyseinen oma tekstini ja viittaukset toisiin blogeihin täysin selviä, jos vain kuuntelee Henrik Anttosen luennan.

On toki haastavaa valita noita pätkiä katsauksiin, mutta hienoa, että Ylellä riittää tällaiseen tekemiseen halua. En epäile sitä, etteikö kiinnostavia pätkiä olisi riittävästi, mutta ongelmahan on juuri se rajaaminen ja valinta.

Ja kiitos myös siitä, että Henrik kertoo myös blogaajilla tekstien siteeramisesta Kansalaismediakatsausta. Välttämätöntähän se ei olisi, mutta on toki kohteliasta ja varmasti myös omalta osaltaan markkinoi kyseisestä katsausta.

Paljolti siis samaa (YouTube, blogit, MySpace, Second Life, tagit, Habbo Hotel jne.), josta on nyt viime aikoina puhuttu. Ja sitäkin, ettei kyse ole mistään varsinaisesta mullistuksesta, vaan yhteisöllisyys on aina kuulunut perusluonteeseemme; tai sitä, että kaikenlaiset palvelut luovat pirstaleisuutta; ja virtuaalisia identiteettejä voi olla monenlaista.

Mutta tokihan myös ajatuksia heräsi. Koska minun rakkain juttuni ovat tietysti blogit, niin keskityn nostamaan tähän muutaman ajatuksen siltä puolelta.

Blogiyhteisöllisyyttä

Ensinnäkin Katri Lietsala puhui siitä, miten blogit luovat yhteisöllisyyttä ja kuinka esimerkiksi blogien linkkilistat toimivat yhteenhitsaavana liimana tai jotenkin palkitaan toisia lukijoita, vaikka fyysisillä tavaroillakin. Hän pohdiskeli sitä, miten teksti ja mainonta voivat hämärtyä blogeissa tai kuinka tiettyjen tuotemerkkien tuominen vapaaehtoinen esiintuominen blogeissa kertovat tästä kyseisestä netti-identiteetista.

Lietsala tuntui olevan vähän huolissaan tästä kehityksestä. Minusta siinä ei sinällään ole mitään ihmeellistä: helpommin Niken logon saa pois blogistaan kuin Swoosh-tatuoinnin iholtaan. Siis sitä tuttua jorinaa: elämme kulutusyhteiskunnassa ja elämäntapamme ja -tyylimme näkyy myös kulutuksessa ja suosikkituotteissa.

Kari A. Hintikka kommentoi sitä, että yksittäisen blogaajankin ympärille voi kehittyä yhteisö. Samoin yleisesti ottaen hän totesi, että You Tuben menestystarinaa on siivittänyt käyttäjien tekemä markkinointi, eli esimerkiksi blogaajien aktiivinen linkittäminen.

Kauppalehden blogaajat vanhempia kuin oletettiin

RedTail Median Janne Kujanen kertoi esimerkiksi Kauppalehti Presson blogeista. Eilen oli ollut kyseisen yhteisön kasvokkaistapaaminenkin. Kyseisessä mediassa ollaan kuulemma oltu yllättyneitä siitä, kuinka korkea keski-ikä porukan blogaajilla on (eli puhutaan enemmän neli- kuin kaksikymppisistä).

Kommentoin, ettei tämä minusta ole mitenkään yllättävää: itse en kyseiseen palveluun todellakaan blogiani olisi laittanut, koska silloin tietyllä tavalla leimautuisin kauppalehteläiseksi ja toisaalta ärsytti se, että palvelua markkinointiin aluksi sanalla “ilmainen”. Niinhän on tämä perus-Wordpress tai Blogger. Kujanen myönsikin, että tässä suhteessa hommassa tehtiin virhe.

Palkkio tehdystä työstä kansalaisjournalistille

Mediapuolen mielenkiintoisemmat kommentit esitti Aamulehden kehityspäällikkö Ari Hurtola. Hän totesi, että Aamulehteen ei tule mitään nettikirjeenvaihtajaa, ja netti on todellakin vain väline siinä missä muutkin. Lisäksi hän muistutti myös siitä, että valtaosa ihmisten nettikommenteistakin on aika tyhjänpäiväistä. Ja siitäkin, että ansaintamalli puuttuu vielä, eli raha tulee sieltä perinteisestä lehdestä eikä sitä olla lopettamassa: bannerimainonta ryssittiin alkuvaiheessa, eikä sitä ole saatu toimimaan.

Toisaalta sekin oli totta, ettei oikeastaan ole mitään uutta myöskään siinä, että ihmisille maksetaan sisältöjen tuottamisesta. Sainhan minäkin teininä mukavasti taskurahaa, kun tein surkeita nössörunoiluja Karjalaiseen.

Apu-lehtihän on nyt Matti Lintulahden avustuksella tätä sisällöntuotanto- ja palkkionmaksupuolta kehittänyt Apureportterissaan.

Sehän on Erkka!

Väliaikojen avulla tapasin ensi kertaa kasvokkain Erkan, jonka kanssa oli ilo jutella myös blogiasiaa (ainakin tageista diggaamisen kautta ja kommentoinnista, sekä siitä, kuinka paljon minä käytän aikaa blogeissa. Liikaahan tässä menee, heh.)

Muutoinkin ihmisten kasvokkaiskohtaamisella on suuri arvonsa, myös näinä virtuaali-identiteetin aikoina.

- – -

Marjut on jo ehtinyt blogaamaan tilaisuudessa julkistetusta Parteco-projektin osallistumistalousraportista. Mediapuolen juttuja, joten jätän tällä kertaa sen väliin.