Mari Koo

Avainsanalla 'kirja' merkittyjä kirjoituksia

Nettideittailun aikakausi vaatii hyvää viestintää

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017 klo 19.56 kirjoittajana Mari Koo

Nykyisin moni löytää kumppanin suuremmalla todennäköisyydellä verkon välityksellä kuin esimerkiksi opiskelujen tai työpaikan yhteentuomina. Modern Romance -kirja kaivelee nykyistä nettideittailua sekä laajemminkin parisuhteiden muodostumista ja ylläpitoa.

Kirjan ykköskirjoittaja on koomikko Aziz Anzari, ja asiantuntemusta on tuonut sosiologi Eric Klinenberg. Kirjaa varten kaksikko on tehnyt omat tutkimuksensa ja reissanut kyselemässä ihmisten mielipiteitä eri maissa.

Kelpo teos, jossa on monin kohdin helppo nyökytellä: tutulta tuntuu!

Olin ensimmäisillä nettitreffeilläni ehkä vuonna 1998, Jyväskylässä ja Deitti.netin kautta. Sen jälkeen olen kerryttänyt paitsi omaa kokemustani, niin vaihtanut ajatuksia ystävien kanssa.

Vuosien aikana muutos on ollut melkoinen: niistä kuvattomista ilmoituksista ja nettideittailun tietystä häpeällisyydestä on hypätty Tinderin kuvavirtaan ja siihen, että iso osa kumppania etsivistä hyödyntää nettipalveluita.

Tinder jyllää ja karsii

Tällä hetkellä nettideittailusta ei voi puhua ilman mainintaa Tinderistä. Kirjan mukana Tinderin valtteja ovat mm. helppokäyttöisyys (ei tarvitse täyttää esimerkiksi pitkiä listoja harrastuksista ja muista), pelillisyys ja kuvien käyttö.

Lisäksi Tinder tuo erityisesti naisille miellyttävämpää käyttökokemusta, koska viestejä ei voi lähettää kenelle tahansa, vaan vain matcheille. Näin viestilaatikkoon ei noin vain tipahtele satunnaisia peniskuvia tai seksiehdotuksia, jos nainen ei niitä halua.

Hyvät kuvat, toimivat viestit ja pian tapaamaan

Vaikka kuvat ovat Tinderissä tärkeitä, ei nettideittailu etene ilman jonkinlaista tekstintuottoa. Minä kuulun niihin, jotka korostavat hyvää kirjallista ilmaisutapaa, mutta niin tekee moni muukin. Se ei tarkoita virheetöntä kirjoittamista, vaan sitä, että ylipäätään osaa tuottaa tekstiä ja vielä suht kivasti. Modern Romance vahvistaa sen, että hyvä viestittely ja kieliopin osaaminen ennustaa todennäköisempää kasvokkaista kohtaamista.

Sen kohtaamisen pitäisi kirjan mukaan tapahtua suhteellisen pian, ja tämäkin on tietysti helppo allekirjoittaa. Aivomme tekevät kasvokkaistapaamisessa nopeasti päätöksen siitä, vetoaako tämä ihminen minuun. Pitkä viestittely jonkun kanssa menee ikään kuin hukkaan, jos sitä vetovoimaa ei olekaan.

Lisäksi pitkässä viestittelyssä on muita riskejä. Se luo mielikuvia, jotka eivät välttämättä pidä paikkaansa. Jokin yksittäinen pieni maininta saattaa nousta kohtuuttoman suureksi.

“Ai se pitää tuosta biisistä! Itse en tykkää siitä yhtään. Ei tästä voi tulla mitään suhdetta.” Kasvokkaisessa keskustelussa tällainen pikkujuttu jäisi todennäköisesti muiden tärkeämpien ominaisuuksien varjoon, mutta lyhyessä viestittelyssä siitä tulee kynnyskysymys.  

Aziz Ansarin mielestä ihmisten pitäisi olla ensitreffeilä kenties armollisempia. Eli vaikka ensitapaamisen arvosanaksi antaisi vain “ihan kivan”, voisi lähteä toisillekin treffeille, koska ne kakkostreffit onnistuvat yleensä paremmin.

Itse olen tästä eri mieltä. Aika on rajallista, joten olen valmis luottamaan niihin ensivaikutelmiin. Jos kolahtaa, niin sitten toiset treffit. Mutta jos ei kipinöi, niin suotta tuhlata kummankaan aikaa.

Entä jos ei kolahda, niin miten viestiä?

Yksi viestinnällisesti kiinnostava vaihe on se, kun takana on yhdet tai useammat treffit, ja toista kiinnostaisi, mutta toista taas ei. Miten tilanteen hoitaa se, jota ei enää kiinnosta?

Modern Romance’n mukaan useimmat eivät tohdi suoraan sanoa, että nyt ei kolahtanut, vaan jättävät esimerkiksi vastaamatta viesteihin tai vetoavat kiireisiin, jotka mukamas estävät tapaamisen. Lähes kaikki kuitenkin sanovat, että he haluaisivat itse kuulla suoraan, jos toista ei innosta viritellä suhdetta eteenpäin. Ikävien asioiden kertominen on hankalaa, joten ihmiset siis toimivat itse toisin, kuin mitä toivoisivat toisten tekevän.

Tästä kommunikaation ongelmavaiheesta on esimerkkejä Foreveralone-blogin tekstissä. Kirjoittaja kertoo käyneensä viisillä ensitreffeillä. Näistä parit treffit olivat kirjoittajan mielestä erinomaiset ja hän oletti, että jatkoa on tulossa, mutta toisin kävi. Miehet vain käytännössä hiljenivät:

Totuus kuitenkin on se, että jos jostain on tarpeeksi kiinnostunut, löytyy motivaatiota tavata uudestaan. Se, miten niitä omia tuntemuksiaan kommunikoi on kuitenkin tärkeää. Vaatii paljon enemmän rohkeutta sanoa selkeästi (mutta kohteliaasti) ettei kiinnosta, mutta silloin tekee myös treffikumppanilleen palveluksen. Se, että vain jättää vastaamatta/ei otakaan sovitusti yhteyttä on välinpitämättömyyttä. Siinä säästää itseään ikäviltä velvollisuuksilta ja satuttaa toista osapuolta kohtuuttomasti.”

Sinällään voisi kuvitella, että teknologia olisi tehnyt helpommaksi ilmaista tapailuvaiheessa, ettei nyt tunnu kipinää. Eihän se vaadi kuin lyhyen viestin. Mutta ilmeisen monelle sen viestin kirjoittaminen on ylivoimaista, ja tavallaan kai tuntuu helpommalta vedota niihin kiireisiin.  

Lue kirja, niin saat puheenaiheen treffeille

Modern Romance käy läpi paljon muutakin ihmissuhteisiin ja nettideittailuun liittyvää. Ei se ehkä tarjoa mitään suuria oivalluksia aiheesta, mutta kyllä siitä saa monia hyviä puheenaiheita niille Tinder-treffeille.

Miksi japanilaiset eivät löydä kumppaneita ja tee lapsia? Millainen on hyvä profiilikuva? Kannattaako deittiehdokas googlata ennen ensitreffejä? Millaiset ovat hyvät ensitreffit? Onko nettideittailun helppous tehnyt meistä sitoutumiskammoisempia?

 

Kuva: Maaseudun Tulevaisuuden Ystävää etsimässä -palstalta vuonna 2017.

Onneksi tietokirja ei vaadi mielikuvitusta

torstai 26. tammikuuta 2017 klo 16.05 kirjoittajana Mari Koo

Lapsena haaveilin kirjailijan ammatista. Haaveilin myös kirjastonhoitajan työstä. Vähän vanhempana hautasin molemmat haaveet: totesin, ettei mielikuvitukseni riitä kirjojen kirjoittamiseen, eikä kirjastopestikään enää tuntunut niin hienolta.

Nyt olen kuitenkin julkaissut toisen tietokirjan. Tämän viimeisemmän, Ruokamysteerit, tein yhdessä ystäväni Leena Putkosen kanssa.

Tietokirja on mielestäni monin tavoin helpompi tuotos kuin kaunokirja: tarvitaan vain hyvä idea, mielikuvitusta ei tarvitse olla, voit kirjoittaa faktoja ja kustannussopimuksenkin voi neuvotella pelkästään näytetekstin avulla. Sitä paitsi tietokirjat on paljon helpompi saada kustannusputkeen kuin romaanit, ja jonkun apurahankin voi saada (mutta epätodennäköistä on, että saa niin hyvän apurahan, että se vastaisi keskituloisen palkkatuloa).otavankirjat17

Ruokamysteereiden tekeminen haukkasi viime vuonna aikaa ja aivotyötä. Kun kirja joulukuussa oli käsissäni, tiesin, etten kykene sitä itse vielä hetkeen lukemaan: itse havaitsisin siitä ennen kaikkea puutteet ja ne kohdat, joihin olisin vielä halunnut panostaa.

Tällaisia kirjoja ei tietenkään tehdä siksi, että niillä tienaisi. Motivaattorit ovat muita, kuten uskoa siihen, että tästä aiheesta kannattaa valistaa muitakin. Ja oman egon pönkitys on tietysti yksi tärkeä tekijä, kirjan julkaisemalla voi kuvitella olevansa jonkinlainen asiantuntija.

Kirjan tekstien koostaminen oli todella mielenkiintoista, ja koska ravitsemus ei ole minulle tuttua, opin paljon myös Putkosen kirjoituksista. Nyt sitten jännätään, mitä lukijat ovat kirjasta mieltä. Onhan kirja melkoinen soppa, ja ehkä yritimme haukata liian ison palan, kun tungimme kirjaan aiheita laidasta laitaan, laihdutuksesta geenimuunteluun ja sokerista elintarvikkeiden hiilijalanjälkiin, luomutuotannosta lisäaineisiin. Mutta kai se tavallaan kuvastaa ruokakeskustelun monipuolisuutta ja sen monipuolisuuden mukaan tuomaa vaikeutta.  

Saa nähdä, milloin kumpuaa seuraavaa kirjaidea ja johtaako se uuteen teokseen. Vaikka kirjan tekeminen ei olekaan silkkaa iloa, niin totta kai lopputuloksen saaminen käsiin on palkitsevaa.