Kesä on ollut hieno. Sen myötä tauko tämän blogin kohdalla venähti pidemmäksi kuin kuvittelin.

Tauko on hyvä päättää yhdellä lukuisista runoista, jotka luin kesän mittaan. Kai Nieminen on yksi suosikkirunoilijoistani, ja jotain oleellista on tässä kerrottu. Kun aika moni lomien jälkeen esimerkiksi muistelee salasanojaan, minäkin sain kesällä punkin kiinni nahkaani, helteen ohessa on saatu ihailla ukkosia ja nukkuminen on aina tärkeää:

“Elämä on muuttunut kovin jännittäväksi:
jos unohdat salasanasi, menetät yhteytesi todellisuuteen,
mutta muista vaihtaa salasana säännöllisin väliajoin,
älä avaa epäilyttäviä viestejä,
torju virukset,
pystytä palomuuri,
muista varmuuskopiot,
varo vakoojia,
muista ulkoilla ainakin neljänä päivänä viikossa
vähintään puoli tuntia kerrallaan,
jos tapaat lenkkipolulla karhun, vetäydy hitaasti selkä edellä,
mutta varmista ensin ettei sen pentu ole takanasi, suojaudu punkeilta,
ukkosen uhatessa irrota kaikki pistokkeet seinäkoskettimista,
nuku rauhassa, tarvitset kuusi tuntia yhtäjaksoista unta yössä,
valvo lastesi verkonkäyttöä, älä stressaannu, ei ole minun
vikani, jos elämä nykyisin omaksuu luettelon hahmon.

- Kai Nieminen

En ole aikoihin tainnut kiitellä täällä hyviä kirjoittajia, osaavia ihmisiä tai muuten elämää piristäviä havaintoja. Nyt siis poimintoja sekalaisesti luullakseni sellaisiin tahoihin, joita en ole aiemmin tai ainakaan äskettäin tässä blogissa edes maininnut:

Anja Alasillan kirjoitukset ympäri nettiä

Mahtavaa, että viestinnän asiantuntija kirjoittaa näkemyksiä maailmansta blogiinsa, jakaa kirjoitusvinkkejä Facebook-sivulla ja kommentoi aktiivisesti Twitterissä.

Katleena Kortesuon viestintäblogi

Toinen viestinnänkouluttaja, jolla on kiinnostava ja mainio blogi.

Merkintöjä mediasta

Outi Vainionkulma-Immonen kuuluu myös viestintäammattilaisiin, jonka blogia on ilo seurata.

Ajattelun ammattilainen

Lauri Järvilehto kirjoittaa niin yleisiä elämänvinkkejä kuin pienempiä, ajattelun arvoisia näkökulmia.

Innovaatiojournalismin seuran blogi

Tämä blogi on päässyt mukavasti liikkeelle tänä vuonna: usean kirjoittajan voimin toteutettua, vaihtelevaa sisältöä.

Kelan tutkimusosaston blogi

En olisi osannut arvata pari vuotta sitten, että voisin tykätä myös Kelan blogista. Hienoa, että näin on nyt käynyt!

Pekka Pekkalan kolumnit

Kaikinpuolin hieno mies, johon minulla on ollut ilo ja kunnia tutustua, ennen kuin hän lähti Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Nyt Pekka on palannut, ja viimeinen HS-kolumni on taas osoitus siitä, että Pekalla on paljon fiksuja ajatuksia, jotka hän osaa myös tuoda hyvin julki.
(Ja tähän mielipiteeseen ei vaikuta se, että pari päivää sitten onnistuin kohtaamaan Pekan ja hän antoi “Kallion kohtuuposselle” Laura Leen kirjan Broke Is Beautiful. Living and Loing the Cash-Strapped Life. Kiitos vaan, teoksesta pitää laatia vielä omakin kirjoituksensa.)

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen blogi

Aktiivisesti päivittyvä, monen kirjoittajan voimin toteutettu blogi, josta saa niin tietoa kuin iloa.

Ei saa mennä ulos saunaiholla

“Synkeässä Savossa syntyneen, Hämeeseen joutuneen eronneen keski-ikäisen naisen kirjoitelmia” sisältävä blogi tuo mieleen sen, miksi blogeihin aikoinaan tykästyin. Arjen havaintoja ja kadehdittavaa kielenkäyttöä.

- – -

Tästä jäi nyt varmasti puuttumaan monta mainitsemisen arvoista tuotosta ja sisällöntuottajaa. Lisäksi tietysti olen iloinen, että moni vanha suosikkini jaksaa edelleen blogata. Kaiken muun nettipöhinän keskellä blogit ovat minulle edelleen tärkeitä, vaikka itsekään en ihan samaan tahtiin kirjoitakaan joka paikkaan.

Myönnän myös sen, että uusia blogeja ei välttämättä seurattavakseni päädy kovin helposti. Jo ennestään minulla on paljon luettavaa, ja toisaalta uusia blogilöytöjä en edes aktiivisesti etsi. Tässäkin siis tärkeitä ovat muiden suositukset ja linkit.

Lisäys:

Syntilistani jatkoksi pitää tietysti mainita, että oma kommentointini muiden blogeihin on myös jäänyt turhan vähäiseksi. Eli vaikka tykkäisi tai teksti herättäisi ajatuksia, niin silti jää tekemättä kommentti tai kiitokset. Siksi näitä kehuja pitää välillä kerätä oman blogitekstin verran.

Viime viikolla uutisoitiin MTT:n tutkimus, jossa vertailtiin ruokavalioiden ilmastonmuutosvaikutuksista. MTT:n omissa tiedotteissa otsikkona oli “Ilmastonmuutos ei pysähdy vain syömällä“.

Muutama otsikkopoiminta mediasta:

Terveellinen ruokavalio säästää ilmastoa (Vihreä Lanka)

Ilmastoystävällinen kansa ryhtyisi fennovegaaneiksi (Ruokatieto)

Tutkimus: Kasvissyönti ei pelasta maailmaa (Aamulehti)

Tutkija: Kasvissyönti ei pelasta maailmaa (Iltalehti)

Riippuen siis siitä, mitä mediaa sattuu seuraamaan, niin otsikon perusteella saa hieman eri käsityksiä tutkimuksen tuloksesta. Ilmiö toki toistuu mediassa usein.

Tietysti näitä ruoka ja ilmastonmuutos -juttuja pohtineena on helppo älähtää parille alimmalle otsikolle. Että eihän kukaan kai ole väittänytkään, että pelkällä kasvissyönnillä pallo pelastuisi. Tai että tutkimuksessa laskettu kahdeksan prosentin vähennys suomalaisten kulutuksen kokonaispäästöistä tuntuu melko suurelta eli merkittävältä.

Journalistinen tasapuolisuusvaatimus luo myös tilaa skeptikoille

Pari viikkoa sitten olin käväisemässä eräässä tilaisuudessa puhumassa mm. toimittajan työstä sosiaalisen median aikakaudella. Siellä tuli esiin myös se, kuinka ihmiset etsivät netistä tietoa ja luottavat mitä erilaisimpiin lähteisiin, mutta eivät välttämättä asiantuntijoihin tai tutkijoihin. Esimerkiksi ilmastonmuutosta epäillään mitä erilaisimmilla perusteilla, samoin mainittiin Rokotusinfo.

Itse kyllä tässä hieman osoittelen myös median suuntaan. Tiedetoimittaja Pasi Toiviainen kirjoitti Ilmastonmuutos. Nyt -kirjassaan journalistisen tasapuolisuuden vaatimuksen haittapuolesta:

“Ilmastokeskustelussa tämä periaate johti siihen, että skeptikoiden saatua kerran äänensä kuuluviin oli muodostunut journalistinen ikiliikkuja. Ilmastonmuutoksesta puhuttaesa myös skeptikoita piti kuulla, tasapuolisuuden nimissä.”

Eli ihmekös tuo, että ihmiset epäilevät ilmastonmuutosta tai vähättelevät ruuan hiilidioksidipäästöjen merkitystä. Media osaltaan tekee otsikoita ja juttuja, joissa voidaan antaa samasta aiheesta hyvinkin erilainen kuva riippuen siitä, kuka pääsee ääneen ja miten sanat valitaan.

Auktoriteettiuskon rapiseminen voi olla myös hyväksi

Mutta samalla tämä on tietysti hyvä haaste meille toimittajille. Miten luoda sellaisia juttuja, joissa tieto saataisiin välittymään? Miten paljon annetaan millekin taholle mediatilaa?

Ja toisaalta: monien mielestä suomalaiset ovat kai olleet hyvin auktoriteettiuskoisia monii muihin kansoihin verrattuna. Ehkä on myös hyvä, että erilaiset näkemykset tulevat laajemmin julki netin avulla? Tällöin kai myös virallinen taho joutuu perustelemaan kantojaan yhä paremmin.

Tai toisaalta: ovatko erilaiset epäilijät oikeasti suuri ryhmä vai onko pieni joukko netissä näkyvä ja äänekkäs?

Honkalan Heikki heitti haasteen vastailla kysymyksiin siitä, millainen downshiftaaja olen. Lienee ihan paikallaan toisinaan koota perusajatuksia ja -tietoja ylös, eli tämän nyt täyttelin.

Taannoinen televisioesiintymiseni ja nettikirjoittelut ovat herättäneet paljon kommentointia ja myös muita blogitekstejä (ja yhteydenottoja vanhoilta tutuilta sekä keskusteluja vakiokahvilani omistajan kanssa, heh!). Hyvä niin, kiinnostuksella olen keskustelua seurannut, vaikka en siihen itse niin kovin aktiivisesti ole ottanut kantaa. Kukin toimii tavallaan, eikä todellakaan ole yhtä tai kahta oikeaa tapaa pyrkiä elämään mielekkäästi.

Tällainen downshiftaaja olen

1. Kuka?

Mari, 32, 161 cm, viestivä netti- ja kuluttaja-aktiivi.

2. Missä?

Helsingin Kalliossa Torkkelimäellä 27 neliön yksiössä, jossa osana vuokrasuhteeseen kuuluu välillä kissanhoito.

3. Kotoisin?

Liperistä Joensuun vierestä, kylästä nimeltä Mattisenlahti, maatalousyrittäjäperheen kolmesta lapsesta keskimmäinen ja ainoa tytär.

4. Suhteesi leipätyöhösi/pääaktiviteettiisi?

Olen ollut kiinnostunut kuluttajuudesta ja viestinnästä pitkään. Kirjoittamalla tienasin ensimmäisiä rahoja murrosikäisenä, ja onneksi löysin sitten myöhemmin kuluttajaekonomian oppiaineen.

Nautin siitä, että voin myydä tätä osaamistani eteenpäin sen verran, että tulen omalla mittapuullani riittävän hyvin toimeen. Työt ja harrasteet menevät sekaisin, sillä kirjoitan ja seuraan kuluttajakeskustelua myös huvikseni, ennen kaikkea netissä.
Kirjoitustöiden lisäksi jonkun verran luennoin samoista teemoista eli sosiaalisesta mediasta, kuluttamisesta ja eettis-ekologisuudesta.

5. Mitä harrastat?

Kivojen ihmisten kanssa olemista, lenkkeilyä, ukulelensoittoa, fillarointia. Ruokaa, lukemista, kirjoittamista. Kulttuuririentoja (kuten taidenäyttelyitä), sunnuntaikävelyitä, kahvilaistuskelua. Blogeja, nettikirjoittelua, yhdistystoimintaa ja muuta vastaavaa.

6. Kerro luonteestasi

Ulospäinsuuntautunut, itsepäinen, mukavuudenhaluinen, tiedonjanoinen. Toisinaan kovin itsekriittinen.

7. Milloin tunnet olevasi eniten oma itsesi?

Lähimpien ihmisten seurassa, kun ei ole kiire mihinkään ja ollaan vaan. Tai yksin puuhastellen niitä näitä.

8. Huvittavin heikkoutesi?

Onneton nimimuisti.

9. Itsellesi tärkein vahvuutesi (No, rohkeasti vain!)?

Sosiaaliset taidot.

10. Suhteesi sosiaaliseen mediaan?

Hyvin aktiivinen käyttäjä, monia eri välineitä. Ensimmäinen blogi vuonna 2004, nykyisin FB vie paljon aikaa ja Twitteriinkin olen itseni opettanut. Nykyisin mukana kulkee iPhone, jonka myötä voi vielä helpommin käyttää sos. mediaa. Jonkun verran myös luennoin aiheesta, eli sikäli pitää myös pysyä ajan hermolla.

11. Suhteesi downshiftaukseen?

Haluan elää elämää, josta nautin. Lähtökohtana ajatus, että aika on rajallisempi resurssi kuin raha.

12. Muita slow life -mausteita?

Pyrin elämään hieman ekologisemmin. Tällöin on mielestäni perusteltavampaa vaatia sitä myös yrityksiltä ja yhteiskunnalta. Liikun mielelläni Helsingissä joko jalan tai fillarilla (tosin pyörä on usein nopeampi kuin julkiset kulkuvälineet tai auto). Kokkailen mielelläni itse, ja viimeisin ruokaan liittyvä harjoitteluni kohde on itujen kasvatus.

13. Miten slow life näkyy arjessasi?

Kuten tuli mainittua, niin liikkuminen on yksi tekijä (autoa en omista). Nautin mm. kiireettömistä aamuista (ja tietysti nukkumisesta).

14. Suurin henkilökohtainen slow life-/ekohaaste?

Olen taipuvainen haalimaan elämääni kaikenlaista puuhaa: haaste on osata sanoa “ei” kivoille jutuille, jotka kuitenkin voisivat aiheuttaa liikaa kiireen tuntua tai muuten stressiä.
Yksittäisenä kulutuskohteena kengät: niitä ostelin parempituloisena huolettomammin, mutta nyt pyrin rajoittamaan hankintoja enkä pidä perusteltuna ostaa edes kirpputorilta “ihan kivoja” tavaroita. Kenkien ja muiden tuotteiden pitää olla niin kivoja, että niille on oikeasti käyttöä.
Suurimmat haasteet voivat vielä olla kokematta. Luulisin, että ekohaasteena voi jossain vaiheessa joutua pohtimaan lapsia (lapsiahan minulla ei vielä ole) ja mahdollisen jälkikasvun tuomaa “kulutuslisää”.

15. Miten sinusta tuli kohtuullistaja tai miten kiinnostuit aihepiiristä?

Vakituisesta palkkatyöstä vuonna 2007 hyppäsin pois varmaan noin vuoden verran mietittyäni, mitä haluan tehdä. Siihen ajoittui myös tapahtumia, jotka saivat pohtimaan elämän tarkoituksia ja muuta syvällistä voimakkaammin. En tosin edelleenkään koe, että olisin kovin merkittävää muutosta omassa elämässäni tehnyt. Aihepiiri ja mm. slow-ajattelu, ekologisuus jne. ovat toki kiinnostaneet kuluttajanäkökulmasta pitkään.

16. Mielikirjasi?

Vaihtelee fiiliksen mukaan. Omassa kirjahyllyssäni säilytän eniten runoutta (muut kirjat menevät nopeasti kiertoon). Nuoruudessa vaikutuksen teki “Sadan vuoden yksinäisyys”.

Tällä viikolla olen tykännyt Tiina Raevaaran “En tunne sinua vierelläni” -novellikokoelmasta ja Harri Närhen “Apinamorsian” -romaanista.
Viime vuonna mm. Hotakaisen “Ihmisen osa” veti mukanaan. Anna-Leena Härkösen tyylistä olen kateellinen.
Luen laidasta laitaan, eniten suomalaista proosaa. Osaan jo nykyisin jättää kirjat kesken, jos ei vain uppoa.

17. Mitä teet, jos sinulle tarjoutuu tunnin luppoaika tilanteessa, jossa et sellaista odottanut.

Saattaisin ottaa nokoset. Tai mennä istuskelemaan kahvilaan ja lueskelemaan lehtiä.

19. Kahvi maidolla vai ilman?

Kotona yleensä kauramaidolla, työhuoneella kahvikermajauheella (ei ole jääkaappia) ja muualla maidolla. Mustanakin voin juoda tarvittaessa. Enkä ole niin kahviriippuvainen, että tarvitsisin välttämättä yhtään kupillistä päivässä, mutta useimmiten menee pari kuppia. Aamuisin juon nykyisin vihreää teetä.

20. Mitä muuta haluat sanoa?

Kaverin bileissä piti viikko sitten täyttää Aikuisten ystäväkirjaan mm. motto. Kirjasin siihen: “Älä sure epäonnistumisia. Niitä tulee aina lisää.”

Tapasin tällä viikolla nettiaktiivia tuttua, joka nimesi Facebookin ja muun vastaava sosiaalisen median hehkutuksen sekä viestinnän “höpöhöpöhallelujaksi”.

Nyökyttelin ja ymmärsin hyvin fiiliksen.

“Olen aina ollut juorunnälkäinen ja perso huomiolle. Facebookissa pystyin siekailematta ruokkimaan molempia paheitani – jopa työajalla.”

Olenhan tässä itsekin välillä kokenut, että sosiaaliseen mediaan lastataan kaikenlaisia odotuksia maailmanrauhasta köyhyyden poistamiseen ja ilmastonmuuutoksen pysäyttämiseen. Puhumattakaan siitä, miten tietysti yritykset luovat asiakassuhteitaan, saadaan ihmiset tuottamaan sisältöjä ja yhteiskunnallinen hyvinvointi kehittyy.

Osa muistaa kommentoida, että älkääs viitsikö, onhan näitä tullut ja mennyt, tuskin some (kuten sosiaalinen media nykyisin lyhennetään) nyt mitään niin hienoa on.

Ihmekös tuo, että tuntuu sekavalta ja hankalalta.

Facebookiin voi heitellä höpöhöpöä ja kertoa, mitä on juuri syönyt, kuinka uusi iPhone (“rakas heroiini”) toimii tai mikä biisi pistää tänään jalat notkumaan. Twitterissä välitetään linkkejä sosiaalisen median tutkimuksiin, erilaisin uutisiin, kerrotaan väliin jotain arjesta ja vietetään #taskubileitä.

“Puhuttuaan 45 minuuttia ohjelmistosovelluksista, sähköisistä lukulaitteista ja älypuhelimistä Sunila huokaisee.
“Minua ärsyttää se, miten paljon ihmiset käyttävät aikaa erilaisten alustojen pohtimiseen, sillä loppujen lopuksi vain sisällöllä on väliä. Sen kehittämisestä puhutaan aivan liian vähän.”

Kun nyt “tunnen” satoja ihmisiä ja jaan sisältöjä, niin hienosti menee. Vai meneekö?

Kenelle kertoo sen, että rakastaa? Tai että pelottaa, kun läheisellä on vakava sairaus? Entä kun herää keskellä yötä maailmantuskaan ja kaikki ahdistaa?

Loppupeleissä ratkaisevat ne tärkeimmät ihmiset. Ne, joiden kanssa elää arkeaan.

Mikä merkitys sillä sitten on, millaista asiantuntijuutta rakentaa verkossa, ellei olisi niitä, jotka voi herättää keskellä yötä ja sanoa, että nyt itkettää.

Voi sen ahdistuksen blogiinkin kirjoittaa. Tai kertoa Facebookiin:

“Kun kohtaan vaikeuksia työssä tai siviilielämässä, tiedän että Facebookissa minua ymmärretään.”

Mutta ei se nyt vaan ole sama asia kuin jutella ääneen, jollekin tärkeälle.

Myönnän, että hetkittäin ahdistaa lukea, että pitäisi luoda nettistrategiaa, valita “oikeita” kanavia tai miettiä verkkomainettaan.

“Iso kysymys on pian se, miten rentoutua ja irtautua virrasta. Ihmiset ovat niin hirveän kytkeytyneitä laitteisiinsa”, Erkkola toteaa ja vilkaisee puhelimensa kelloa.

Toisinaan pohdin, pitäisikö silti, noin niin kuin oman tulevaisuuden turvaksi, muuttaa kotikonnuille Pohjois-Karjalaan ja opetella kasvattamaan omat perunansa ja porkkanansa. Ihan siltä varalta, että maailma ajautuu tilanteeseen, jossa on huomattavasti tärkeämpää hallita kasvienkasvatus kuin mobiilin päätelaitteen käyttö.

Mutta enhän minä malta nettielämästäni luopua. Enkä edelleenkään vähättele sen merkitystä elämälleni.

Kunhan vain muistuttelen itselleni, että mikä on oikeasti tärkeää. Eli eipä tässäkään kirjoituksessa siis tehty muuta kuin lisätty hälyä verkkoon.

Siirryn siis tiskaamaan eilisen madekeittoon pohjautuneen illanvieton jäljiltä astioita ja odottelemaan isää, joka saapuu liperiläisen mehu-, hillo- ja karjalanpiirakkalastin kanssa tänään luokseni.

- – -

Lainaukset Vihreän Langan (5.2.2009) Anu-Elina Lehden jutusta iElämä. Mainitut henkilöt Nokian markkinointipäällikkö Jussi-Pekka Erkkola ja viestintätalouden asiantuntija Arto Sunila.

Muita kirjoitukseen ja pohdintaan tällä viikolla vaikuttaneita linkkejä:

Mashable: 5 Essential Tools for Mobile Journalist (via PekkaPekkala)

7 Days to turn your blog into a Social Media Hub (via Kittikatti)

Katri Lietsala (Gemilo): Sosiaalisen median ohjeistus auttaa alkuun

Jarkko Vesa: Some ja hypekäyrä

Riku Vassinen: Tyttö sinä olet brändi