Mari Koo

Avainsanalla 'kirjoittaminen' merkittyjä kirjoituksia

Sitaattimerkkejä käytetään ”oudosti” jutuissa

maanantai 2. huhtikuuta 2012 klo 21.30 kirjoittajana Mari Koo

Tänään linkkasin Facebookissani Taloussanomien jutun, jonka otsikko oli
Foxconnin tehtailla ”vakavia” työlakien rikkomuksia

Tietysti aihe oli tärkeä, mutta ennen kaikkea kiinnitin huomiota otsikon sitaattimerkkeihin. Tuollaisesta yhden sanan lainausmerkeistä tuli tunne, että kyseessä eivät olekaan niin vakavat rikkomukset. Että ironiaa, hei. Vaikka se ei tietenkään ollut jutun tavoite.

Kommenttini perusteella Aleksi kiitti huomiosta, ja otsikko on nyt muutettu.

Mutta aiheesta syntyi vilkasta kommentointia Facebookissani. Syyksi sitaattimerkkien epämääräiseen käyttöön epäiltiin mm. kääntämistä englannista sekä sitä, ettei osata tai viitsitä lainata kunnolla.

Pari muuta linkattua juttua FB-keskustelun yhteydessä:
Finanssivalvonta: Ilmarisen ja Vehviläisen kauppa ”poikkeuksellinen” (HS)
Huippujuristille varoitus: Rinnasti epäillyn ”hulluun koiraan” (IS)

Tallennan nyt osan noista Facebook-kommenteista tänne, niin jäävät paremmin talteen ja muut voivat jatkaa pohdintaa (linkkaukseni oli julkinen, joten keskustelu oli laajemmin nähtävissä, ja pistin nyt tiedoksi, että teen blogitekstin. Ja kun tunnen keskustelijat, niin uskon, etteivät harmistu lainaamisesta):

Erkka:

Mistä (ajassamme) kertoo muuten se, että sitaateissa oleva sana tulkitaan jo uutisteksissä herkemmin sarkastiseksi kuin, no, sitaatiksi?

Outi:

Jos uutistekstissä on oikea sitaatti, siinä on mukana johtolause: ”plaaplaa”, sanoo yrityksen edustaja; tiedotteen mukaan ”diipadaapa”.

Keskellä tekstiä ilman selitystä oleilevat lainausmerkit tuovat merkityksen niin sanottu, muka.

Olisiko kyse siitä, ettei osata tai yksinkertaisesti viitsitä lainata pitkän kaavan mukaan?


Olli
:

Tuossa otsikossa sävyongelma tulee siitä, että on ”siteerattu” vain yksi sana.

Ongelman olisi ehkä voinut kiertää, jos siinä olisi lainattu ”kaksi sanaa”.

Tai sitten ei, koska tyhmältähän tuo nytkin näyttää. Hmm, ehkä sittenkin kyse on siitä, että ”vakava rikkomus” ei vaikuta sitaatinomaiselta lausahdukselta, kun se on niin yleiskielinen. Ja toisaalta siitä, että toimittaja hedgaa bettinsä käyttämällä siinä lainausmerkkejä eikä ottamalla väitettä omaan suuhunsa.

ja

Applen tehtailla paljastui ”kuvottavia väärinkäytöksiä”

Applen tehtailla paljastui ”kuvottavia” väärinkäytöksiä

Erkka:

Hmm. Toistaalta tuo ”kuvottava” on toisaalta sana, joka sitaatteihin laittaminen kuulostaa sitaatilta.

”Applen” tehtailla paljastui kuvottavia väärinkäytöksiä

(Applen tehtaana esittäytyvä tehdas)

Applen ”tehtailla” paljastui kuvottavia väärinkäytöksiä

(Ei olekaan tehda)

Applen tehtailla ”paljastui” kuvottavia väärinkäytöksiä

(Oli jo tiedossa)

Applen tehtailla paljastui ”kuvottavia” väärinkäytöksiä

(Jokun muun mielestä, mutta väitettä ei voida allekirjoittaa)

Applen tehtailla paljastui kuvottavia ”väärinkäytöksiä”

(Epäkohtia, jotka eivät ole vakavia)

Sitten ainoat mahdolliset (järkevät) kahden sanan sitaatit ovat:

Applen tehtailla paljastui ”kuvottavia väärinkäytöksiä”.

”Applen tehtailla” paljastui kuvottavia väärinkäytöksiä.

(Tuota muotoa voisi kai perustellusti käyttää Foxconnista jos haluaa Applen otsikkoon, koska se ei ole Applen tehdas, vaan Apple on sen asiakas?)

Olli:

Voisin vielä vähän peesata Outia: musta tuntuu, että suomalaiseen otsikointikäytäntöön ei kuulu kovin vakiintuneesti yksittäisten sitaattisanojen käyttö. Se lienee enempi angloamerikkalaista tyyliä, ja
on sikäli omiaan lisäämään hämmennystä.

Tämä on toki täysin perstuntumaa, eli voin olla väärässäkin.

Lehtirunoilu eteni Hesarin kilpailuksi

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012 klo 22.16 kirjoittajana Mari Koo

Joskus blogimaailman ilmiöt etenevät nopeammin tai hitaammin. Sanomalehtirunoiluni kohdalla kävi nopeammin: helmikuussa aloittamani tuotanto sai julkisuutta Hesarissa lauantaina. Samalla HS julkisti lehtirunokisan.

Mielenkiinnolla odotan, millaisia tuotoksia kilpailu kerää. Tosin olen jo nyt ollut ilahtunut, kun ihmiset ovat linkanneet omista runoiluistaan. Näyttää siltä, että lehtirunoilusta on helppo innostua. Blogimaailmassa minua on aina kiehtonut vuorovaikutus, ja lehtirunoilu osaltaan luo virtuaalisia kontakteja ihmisten välille, jotka eivät muuten edes tunne.

Lisäksi lehti ja tussi tarjoavat mahdollisuutta monenlaiseen luovuuteen. Mikään pakko ei ole jämähtää siihen tapaan, jolla minä olen runojani väsännyt, vaan jokainen voi löytää omia tapojaan tuottaa runoja.

Tykkäsin paperi-Hesarin sivun taitosta. Toimittaja Suvi Ahola oli luonut runon jutun tekstistä.

Sanomalehtiruno löytyy myös Facebookista. Sinne jokainen voi myös linkata omia tuotoksiaan.

Jos nyt suinkin ehdin käymään Tampereella huhtikuun aikana, niin ehdottomasti käyn katsomassa Text Art -näyttelyn. Sehän mainittiin myös tuossa HS:n jutussa.

Kotoilua maistelemassa

tiistai 22. marraskuuta 2011 klo 11.00 kirjoittajana Mari Koo

Huili-lehdessä 5/2011 julkaistu kolumnini. Kiitos Facebook-tovereille, jotka jakoivat ajatuksiaan aiheesta silloin kun kolumnia suunnittelin!

Viime kuukausina ei ole voinut välttyä kotoilulta. Siis tuolta termiltä, jonka mukaan puuhastellaan kotona: leivotaan sämpylöitä, askarrellaan nimikyltit wc-pyyhkeisiin, kasvatetaan minitomaatit, askarrellaan sisustustyynyihin koristekukkaset ja säilötään omenasosetta.

Jostain syystä kotoilun hehkutus tuntuu minusta hieman häiritsevältä. Kotoiluvastaisuudesani lienee ripaus ärsytystä siitä, miten nauttimastani kotioleilusta yritetään tehdä jotain suurta ilmiötä.
Käsittääkseni suuri osa suomalaisista jakaa tyytyväisyyteni ajanviettoon kotona. Koti on paikka, joissa useimmat viihtyvät vähintään kohtuullisen hyvin. Ei sen toiminnan ympärille tarvitse rakentaa erityistä ilmiötä, saati kaupallistaa sitä harrastukseksi.
Minä haluan vain olla kotona, en kotoilla.

Tutkimusten mukaan joka viides suomalainen kokee itsensä yksinäiseksi. Koteihin panostaminen ei varmasti vähennä heidän yksinäisyyttään. Kotoilijat tietysti sanovat, että he kutsuvat aktiivisesti vieraita kylään ja huikkaavat naapurille tervehdyksen.
Mutta varsinaista ja paljon puhuttua yhteisöllisyyttä kotoilu tuskin lisää. Kotoilun jonkinlaiset esiäidit, martat, ovat aina suunnanneet katseensa myös ulos kotipihastaan ja toimineet aktiivisesti yhdessä. Kotoilijat sen sijaan näyttävät suunnistavan korkeintaan kesämökeilleen.

Kotoilua väitetään ekologiseksi. Lienee totta silloin, jos luovutaan esimerkiksi lomamatkoista ja nautitaan lähimatkailusta.
Muutoin tuntuu, että kotoilu ei ole erityisen ekovalintaa. Kierrätys ja tuunaus ovat tietysti suositeltavaa silloin, kun tavaralle on oikeasti tarvetta.
Mutta onko se nyt niin ekoa väsätä vanhasta kukka-amppelista korvakorut yhtä juhlailtaa varten? Tai huovuttaa sukulaisille joululahjoiksi servettitelineitä vanhoista villapaidoista?

Eräs tutuista oli myös sitä mieltä, että hän kotoilussa ärsyttää “vähän sinne päin” -ajattelu. Kaikenlaista kasaillaan, mutta ei välttämättä suunnitella kovin hyvin. Toteutus voi jäädä heikommaksi, mutta pääasia on, että itse on tehnyt.
Kuka muka haluaa niitä epämääräisiä, huovutettuja servettitelineitä?

Kotoilu näyttäytyy jatkeena jo pidempään vallinneeseen sisustusbuumiin. Kotiin panostetaan aikaa, rahaa ja vaivaa. Kun keittiö on remontoitu, niin olisihan se hölmöä olla kokkailematta.
Mutta vaikka haistelen mielelläni omassa kodissani pullantuoksua, niin ei se tarkoita, ettenkö nauttisi hyvistä tuoksuista myös kahvilassa. Siellä kahvilassa voin lisäksi vilkuilla naapuripöytiin, tavata sattumalta tai tarkoituksella tuttuja ja joskus jopa ajautua keskusteluun tuntemattomien kanssa.

Eikä kaikki ole automaattisesti parempaa siksi, että se on itse tehtyä. Usein se ammattilaisen tekemä pulla voi olla maistuvampaa ja kuohkeampaa kuin oma leipomukseni.

Kulutamme kuin aateliset ja muita tekstejä

tiistai 22. maaliskuuta 2011 klo 13.22 kirjoittajana Mari Koo

Lisäilin sivuille muutaman tekstin eli Kraft&Kulturin Huili-lehdessä viimeisen puolen vuoden aikana julkaistuja kolumneja.

Oma suosikkini on Johanna Ilmakunnaksen väitöskirjaan Kuluttaminen ja ylhäisaatelin elämäntapa 1700-luvun Ruotsissa perustuva ”Kulutamme kuin aateliset”. Ihan vain siksi, että tuo kyseinen väitöskirja oli herkullista lueskeltavaa ja kiinnostava katsaus aateliston elämään ja kulutustapoihin.

Itseäni lainaten:

”Monet kuluttajuuden teemat eivät siis ole kovin uusia, vaikka helposti niin kuvittelemme. Hinta ja laatu, ostamisen onni ja ahdistus, itsestä viestiminen kulutuksen keinoin, tulojen ja menojen keskellä tasapainottelu − kaikki tuo päti 1700-luvun aatelisiin samaan tapaan kuin se näkyy meidän arjessamme.”

Monia kulutukseen liittyviä aiheita tunnun pyörittelevän vuodesta toiseen, mutta tuollaiset historiallisemmat näkökulmat unohtuvat usein. Väitöskirjaa lukiessa tietysti opin paljon muutakin aatelisesta elämäntavasta.

Ilmankunnaksen väitöksestä ilmestyy nyt keväällä myös SKS:n kustantamana kirja Kartanot, kapiot, rykmentit.

Muita Huili-kolumneja:
Valitse köyhiä kavereita
Rojuista rakkaimmat

– – –

Lisäksi mainittakoon, että täällä Sveitsissä kävin tutustumassa biodynaamiseen viljelyyn ja tein siitä jutun Uusi musta -sivuille.

Kulutuskolumnisti huilii jouluun

maanantai 20. joulukuuta 2010 klo 16.06 kirjoittajana Mari Koo

Tänä vuonna on ollut taas ilo päästä tekemään kivoja hommia. Yksi näistä on ollut energiayhtiö Kraft&Kulturin syksyllä lanseeratun asiakaslehden Huilin kolumnointi.

Tykkään Huilin ideasta eli ekologisesta lifestyle-lehdestä. Huili ei ole sellaista tavanomaista ”kierrätä ja syö kasviksia” -ekopaasausta (on sitäkin toki joukossa), vaan menee syvemmälle ja pohtii laajemmin. Myös Ritva tykkäsi Huilista.

Siksi tähän lehteen on ilo kirjoittaa kolumneja. Toisaalta kirjoittaminen on myös haastavaa, sillä oletan lukijakunnan olevan kohtuullisen tiedostavaa porukkaa, joka varmasti on miettinyt kulutuskäyttäytymistä ja yhteiskuntaamme laajasti.

Kolumnin oheen kokoan aina muutaman nettilinkkivinkin. Näitä ovat olleet mm. Reklaamiraivo– ja Keittiökameleontti -blogit. Yritän valita sellaisia, jotka eivät olisi jo kiertäneet koko suomalaista nettiväkeä.

Kolumneja olen tänä vuonna kirjoittanut myös mm. Paikallisosuuspankkien henkilöstölehteen ja yksittäisiä tekstejä myös muihin julkaisuihin.

Mutta täytyy myöntää, että kolumnit ovat välillä todella vaikeita: niissä pitäisi olla hyvä idea, mieluusti omaperäistä ajatusta ja vielä nokkelaa kielenkäyttöä. Suomessa on runsaasti hyviä kolumnisteja, joten väistämättä pohtii, miten itse pääsisi edes lähemmäs niitä parhaimpia. Kuluttajuuteen tai nettiin liittyvät kolumnit ovat tietysti minulle se helpoin alue.

Onneksi näissä aiheissa myös riittää kirjoitettavaa. Kulutus näyttää toimivan usein pohjana muidenkin kolumnistien teksteissä: esimerkiksi Hesarissa tuntuu joskus, että osastolla kuin osastolla oleva kolumni olisi liitettävissä kuluttamiseen. Tosin tämä fiilis varmaan johtuu osittain siitä, että itselläni näkökulma kulutukseen on hyvin laaja.

Blogikirjoittelu onneksi toimii jatkuvana harjoitteluna. Sen myötä en edes kuvittele, että pystyisin toistaiseksi vaikka viikottain luomaan napakan ja onnistuneen kolumnin.

Huilia saa muuten myös ostaa ainakin Akateemisesta kirjakaupasta. Hinta on 4,90 euroa. Jossain välissä varmaan laitan julkaistut kolumnini tänne julki.

– – –

Pakko vielä kehaista päivän linkkivinkkinä YLE Betan juttua broilerintuotanosta eli Kana nimeltä Ross 508. Napakasti tehty ja nimenomaan nettiin sopivaksi. Jos vielä olisi käyty läpi broilereiden teurastus, niin sitten olisi siipikarjan tuotantoketju tullut erittäin hyvin esiin.

– – –

Huomenna suuntaan joululomailuun, joten leppoisaa ja huilivaista joulunaikaa kaikille blogin lukijoille!

« vanhemmat kirjoitukset