Aloitin joulukuussa uuden työn merkeissä Hunajalla höystettyä -blogin. Tajusin, että se oli jo neljäs vuoden 2011 perustamani blogi. Kolme muuta liittyivät oman elämän “projekteihin”: selvästi blogit ovat minulle tapa tallentaa näitä tiettyjä ajanjaksoja.

Neljästä blogista kaksi on jo tosin loppunutkin.

Eloa Sveitsissä ja pohdintoja naimisiinmenosta

Viime tammikuussa aloitin Leben im Loft -blogin Sveitsin puolivuotista asumista varten. Kesäkuun blogissa ja Suomeen paluun myötä blogin päivitys loppui. On silti edelleen hienoa palata blogin kautta muistoihin: esimerkiksi 8. tammikuuta olimme jo pyöräileet 15 asteen kevätsäässä.

Toinen blogi alkoi keväällä häiden suunnittelun myötä. Olin jotenkin hämmentynyt siitä, millaisia hääblogit, -lehdet ja -ohjelmat yleensä olivat. Minulle naimisiinmeno oli myös juridinen päätös, eikä vain ihana romanttinen päivä” Kirjoitin tietysti esimerkiksi häämekon löytymisestä (Freiburgista kirpputorilta, 65 e), mutta halusin jakaa myös vähän toisenlaisia tunnelmia ja ajatuksia.

Muusasta morsian -blogi oli samalla testini Posterouksen maailmaan. Häiden jälkeen otin tämän blogin pois julkisesta levityksestä, sillä en halua jäädä nettiin roikkumaan häämietteissä.

Kissat herättävät tunteita

Kolmannen eli Kasitassu-blogin perustin talouteemme syksyllä saapuneille hoitokissoille.

Ennen uusia hoidokkeja piti lopettaa myös useamman vuoden toiminneen, Villi-kissn kuulumisten jakamiseen tarkoitettu blogi. Kyseinen hoitokatti nimittäin jouduttiin lopettamaan kesällä 18-vuotiaana. Tällöin blogiin tuli hämmentävän liikuttavia kommentteja, kuten esimerkiksi tämä:

“Kiitos, että olen saanut seurata tätä Villin (ja villiläisten) tarinaa. Kaverini kanssa tässä juuri pohdittiin, että tähän loppui myös meidän teini-ikä. Alettiin seurata tätä juttua joskus 13-vuotiaina, kun siitä koulussa kaverit vinkkas. Me saatiin vedätettyä aina äikän tunteja, kun opekin tykkäsi seurata tätä blogia heh. Mutta yllätys oli, että tästä muotoutuikin niin mielenkiintoinen kokonaisuus – sen karismaattisen kollin ympärillä tuntui tapahtuvan niin paljon. Ja meillekin tapahtui, vaikka seurasimme tätä kaikkee kaukaa sivusta. Kun me päästiin peruskoulusta pois, me sovittiin, että nähdään seuraavan kerran sit, kun Villi täyttäisi pyöreitä. No, nyt kävi näin, mutta silti sitten kun me tavataan uudestaan, mekin muistellaan Villiä, sillä se yhdisti meidät, se oli myös meidän juttu.”

Tuon kommentin jälkeen on turha tulla väittämään minulle, etteikö lemmikkiblogeillakin olisi arvoa!

Oikea ruokablogisti?

Vuoden neljäs blogi käynnistyi siis uuden työn myötä. Nyt saan työn puolesta mm. testailla hunajaisia ruokaseptejä ja kirjoittaa niistä sekä myös muuten tuoda esiin kaikkea hunajaan ja mehiläisiin liittyvää. Kuten pohtia, toimisiko tietynlainen kumppanuusmalli hunajan tuottajan ja kuluttajien välillä.

Tietysti tälle blogille on omat viestinnälliset tavoitteensa, joita oman elämän blogeille ei ole.

Saa nähdä, käynnistyykö tänä vuonna jokin uusi, henkilökohtaisempi blogi. Tämä Mari Koo elelee aika hiljaisesti, mutta ehkä välillä jotain tapahtuu. Kulutusjuhlan ylläpito sujuu vaivatta vuosien rutiinilla.

Ylipäätään siis tuntuu, että sellaista yleistä blogia en enää niin vain kirjoittele. Jaan arkeani enemmän Facebookissa. Sen sijaan näihin projektimaisiin tarkoituksiin blogi toimii edelleen.

Huili-lehdessä 5/2011 julkaistu kolumnini. Kiitos Facebook-tovereille, jotka jakoivat ajatuksiaan aiheesta silloin kun kolumnia suunnittelin!

Viime kuukausina ei ole voinut välttyä kotoilulta. Siis tuolta termiltä, jonka mukaan puuhastellaan kotona: leivotaan sämpylöitä, askarrellaan nimikyltit wc-pyyhkeisiin, kasvatetaan minitomaatit, askarrellaan sisustustyynyihin koristekukkaset ja säilötään omenasosetta.

Jostain syystä kotoilun hehkutus tuntuu minusta hieman häiritsevältä. Kotoiluvastaisuudesani lienee ripaus ärsytystä siitä, miten nauttimastani kotioleilusta yritetään tehdä jotain suurta ilmiötä.
Käsittääkseni suuri osa suomalaisista jakaa tyytyväisyyteni ajanviettoon kotona. Koti on paikka, joissa useimmat viihtyvät vähintään kohtuullisen hyvin. Ei sen toiminnan ympärille tarvitse rakentaa erityistä ilmiötä, saati kaupallistaa sitä harrastukseksi.
Minä haluan vain olla kotona, en kotoilla.

Tutkimusten mukaan joka viides suomalainen kokee itsensä yksinäiseksi. Koteihin panostaminen ei varmasti vähennä heidän yksinäisyyttään. Kotoilijat tietysti sanovat, että he kutsuvat aktiivisesti vieraita kylään ja huikkaavat naapurille tervehdyksen.
Mutta varsinaista ja paljon puhuttua yhteisöllisyyttä kotoilu tuskin lisää. Kotoilun jonkinlaiset esiäidit, martat, ovat aina suunnanneet katseensa myös ulos kotipihastaan ja toimineet aktiivisesti yhdessä. Kotoilijat sen sijaan näyttävät suunnistavan korkeintaan kesämökeilleen.

Kotoilua väitetään ekologiseksi. Lienee totta silloin, jos luovutaan esimerkiksi lomamatkoista ja nautitaan lähimatkailusta.
Muutoin tuntuu, että kotoilu ei ole erityisen ekovalintaa. Kierrätys ja tuunaus ovat tietysti suositeltavaa silloin, kun tavaralle on oikeasti tarvetta.
Mutta onko se nyt niin ekoa väsätä vanhasta kukka-amppelista korvakorut yhtä juhlailtaa varten? Tai huovuttaa sukulaisille joululahjoiksi servettitelineitä vanhoista villapaidoista?

Eräs tutuista oli myös sitä mieltä, että hän kotoilussa ärsyttää “vähän sinne päin” -ajattelu. Kaikenlaista kasaillaan, mutta ei välttämättä suunnitella kovin hyvin. Toteutus voi jäädä heikommaksi, mutta pääasia on, että itse on tehnyt.
Kuka muka haluaa niitä epämääräisiä, huovutettuja servettitelineitä?

Kotoilu näyttäytyy jatkeena jo pidempään vallinneeseen sisustusbuumiin. Kotiin panostetaan aikaa, rahaa ja vaivaa. Kun keittiö on remontoitu, niin olisihan se hölmöä olla kokkailematta.
Mutta vaikka haistelen mielelläni omassa kodissani pullantuoksua, niin ei se tarkoita, ettenkö nauttisi hyvistä tuoksuista myös kahvilassa. Siellä kahvilassa voin lisäksi vilkuilla naapuripöytiin, tavata sattumalta tai tarkoituksella tuttuja ja joskus jopa ajautua keskusteluun tuntemattomien kanssa.

Eikä kaikki ole automaattisesti parempaa siksi, että se on itse tehtyä. Usein se ammattilaisen tekemä pulla voi olla maistuvampaa ja kuohkeampaa kuin oma leipomukseni.

Lisäilin sivuille muutaman tekstin eli Kraft&Kulturin Huili-lehdessä viimeisen puolen vuoden aikana julkaistuja kolumneja.

Oma suosikkini on Johanna Ilmakunnaksen väitöskirjaan Kuluttaminen ja ylhäisaatelin elämäntapa 1700-luvun Ruotsissa perustuva “Kulutamme kuin aateliset”. Ihan vain siksi, että tuo kyseinen väitöskirja oli herkullista lueskeltavaa ja kiinnostava katsaus aateliston elämään ja kulutustapoihin.

Itseäni lainaten:

“Monet kuluttajuuden teemat eivät siis ole kovin uusia, vaikka helposti niin kuvittelemme. Hinta ja laatu, ostamisen onni ja ahdistus, itsestä viestiminen kulutuksen keinoin, tulojen ja menojen keskellä tasapainottelu − kaikki tuo päti 1700-luvun aatelisiin samaan tapaan kuin se näkyy meidän arjessamme.”

Monia kulutukseen liittyviä aiheita tunnun pyörittelevän vuodesta toiseen, mutta tuollaiset historiallisemmat näkökulmat unohtuvat usein. Väitöskirjaa lukiessa tietysti opin paljon muutakin aatelisesta elämäntavasta.

Ilmankunnaksen väitöksestä ilmestyy nyt keväällä myös SKS:n kustantamana kirja Kartanot, kapiot, rykmentit.

Muita Huili-kolumneja:
Valitse köyhiä kavereita
Rojuista rakkaimmat

- – -

Lisäksi mainittakoon, että täällä Sveitsissä kävin tutustumassa biodynaamiseen viljelyyn ja tein siitä jutun Uusi musta -sivuille.

Tänä vuonna on ollut taas ilo päästä tekemään kivoja hommia. Yksi näistä on ollut energiayhtiö Kraft&Kulturin syksyllä lanseeratun asiakaslehden Huilin kolumnointi.

Tykkään Huilin ideasta eli ekologisesta lifestyle-lehdestä. Huili ei ole sellaista tavanomaista “kierrätä ja syö kasviksia” -ekopaasausta (on sitäkin toki joukossa), vaan menee syvemmälle ja pohtii laajemmin. Myös Ritva tykkäsi Huilista.

Siksi tähän lehteen on ilo kirjoittaa kolumneja. Toisaalta kirjoittaminen on myös haastavaa, sillä oletan lukijakunnan olevan kohtuullisen tiedostavaa porukkaa, joka varmasti on miettinyt kulutuskäyttäytymistä ja yhteiskuntaamme laajasti.

Kolumnin oheen kokoan aina muutaman nettilinkkivinkin. Näitä ovat olleet mm. Reklaamiraivo- ja Keittiökameleontti -blogit. Yritän valita sellaisia, jotka eivät olisi jo kiertäneet koko suomalaista nettiväkeä.

Kolumneja olen tänä vuonna kirjoittanut myös mm. Paikallisosuuspankkien henkilöstölehteen ja yksittäisiä tekstejä myös muihin julkaisuihin.

Mutta täytyy myöntää, että kolumnit ovat välillä todella vaikeita: niissä pitäisi olla hyvä idea, mieluusti omaperäistä ajatusta ja vielä nokkelaa kielenkäyttöä. Suomessa on runsaasti hyviä kolumnisteja, joten väistämättä pohtii, miten itse pääsisi edes lähemmäs niitä parhaimpia. Kuluttajuuteen tai nettiin liittyvät kolumnit ovat tietysti minulle se helpoin alue.

Onneksi näissä aiheissa myös riittää kirjoitettavaa. Kulutus näyttää toimivan usein pohjana muidenkin kolumnistien teksteissä: esimerkiksi Hesarissa tuntuu joskus, että osastolla kuin osastolla oleva kolumni olisi liitettävissä kuluttamiseen. Tosin tämä fiilis varmaan johtuu osittain siitä, että itselläni näkökulma kulutukseen on hyvin laaja.

Blogikirjoittelu onneksi toimii jatkuvana harjoitteluna. Sen myötä en edes kuvittele, että pystyisin toistaiseksi vaikka viikottain luomaan napakan ja onnistuneen kolumnin.

Huilia saa muuten myös ostaa ainakin Akateemisesta kirjakaupasta. Hinta on 4,90 euroa. Jossain välissä varmaan laitan julkaistut kolumnini tänne julki.

- – -

Pakko vielä kehaista päivän linkkivinkkinä YLE Betan juttua broilerintuotanosta eli Kana nimeltä Ross 508. Napakasti tehty ja nimenomaan nettiin sopivaksi. Jos vielä olisi käyty läpi broilereiden teurastus, niin sitten olisi siipikarjan tuotantoketju tullut erittäin hyvin esiin.

- – -

Huomenna suuntaan joululomailuun, joten leppoisaa ja huilivaista joulunaikaa kaikille blogin lukijoille!

Viime viikolla minulla oli ilo päästä kuuntelemaan futuristi Elina Hiltusen (joka on minulle tullut tutuksi aikoinaan ennen kaikkea Heikot signaalit -blogistaan) kertomana Finpron ajatuksia tulevaisuuden kuluttajista. Nuo kolme mainittua ihmisryhmää kuuluvat Finproon syyskuussa julkaisemiin tulevaisuusnäkymiin, ja moni kohta kuulosti kovin tutulta jo pelkästään oman elämäni perusteella.

Urbaani sopeutuja kierrättää, keksii ja kehittää. Uuden urbaaniuden myötä kaupunkilaiset pyrkivät toimimaan yhdessä esimerkiksi kaupunkiviljelyn tai aikapankkien avulla. Kulutuskäyttäytyminen on myös äänestämistä: esimerkiksi yritys voi luovuttaa voittonsa hyväntekeväisyyteen.

On/off-maailmassa liikkuvat niin bittivirtasurffarit, viestivirran kuninkaat, kuminauhayksilöt kuin tunnenikkarit. Osa heistä haluaa olla yhteydessä kaikkiin kaikkialta ja verkko on päällä koko ajan. Toiset taas haluavat rajoittaa virtaa ja jättäytyvät tarkoituksella pois. Kuminauhayksilöt keräävät parhaita paloja eri kulttuureista.

Rohkea rokan syö -porukassa näkyy mm. leikkiminen ja riskibisnes. He rikkovat normeja ja toimivat nopeasti, epäonnistumista etukäteen liikaa pelkäämättä. Epänormaalius on huomiotalouden kasvateille sallittua.

Tutuilta nämä siis kuulostivat ennen kaikkea siksi, että löysin itseni monesta lokerosta. Olenhan minäkin pistänyt pienen viljelypalstan Torkkelinmäellä takapihalleni ja tavara- ja vaatehankinnoistani osa on kierrätettyjä, käytettyjä, saatuja, pikkurahalla ostettuja tai löydettyjä. Lisäksi haluan painottaa sitä, että vaikka yksittäisen yksilön toiminta ei ympäristöongelmia ratkaise, on se silti viestini myös yrityksille ja yhteiskunnalle suuremmista muutostoiveista.

Bittivirrassa porhallan vauhdilla, mutta myönnän, että usein tekee mieli myös rajoittaa menoa. Oman työni tekeminen ei ole sidottu aikaan tai paikkaan, joten voin helpohkosti lähteä Sveitsiin puoleksi vuodeksi.

Mutta olenko rohkea? En ole niitä, jotka huoletta ottaisivat riskejä eivätkä pelkäisi epäonnistumista.

Aapron Wesa kirjoitti Kulutusjuhlan Urputusjoulukalenterin ensimmäisessä tekstissä:

“Minä epäonnistun yleensä ennemmin, pääasiassa koska elän mukavuusalueella. En halua häiritä sitä ottamalla liian suuria riskejä, kuten viemällä aikaa helpolta elämältäni.”

Vaikka epämukavuusalueella olen oppinut paljon, niin minussa on samaa turvallisuushakuisuutta kuin Wesalla. Mutta kyllä Wesa mielestäni on melkoinen leikkijä ja laittaa itsensä likoon: kannattaa lukea ne muutkin Urputusjoulukalenterin tekstit.

Procommaa, somea ja Suhdetta

Elina Hiltusen puheenvuoro oli osa ProComin järjesteämää koulutustapahtumaa. Samassa yhteydessä julkaistiin myös Procomman ensimmäinen numero, joka käsittelee sosiaalista mediaa.

Minä kirjoitin julkaisuun artikkelin “Tolkkua hälyyn ja hypeen“: tekstini perustuu Teemu Arinan, Christina Forsgårdin (tällä hetkellä pinnalla erityisesti Suhteen vuoksi) ja Janne Matikaisen yhteishaastatteluun.