Kävin eilen pitämässä luentoa yliopisto-opiskelijoille Kuluttajakäyttäytymisen perusteet -luentosarjalla.  Omana aiheeni oli netin vaikutus kuluttajuuteen ja oma tapani jakaa kuluttajatietoutta: kuluttaja 2.0, joukkoäly ja vuorovaikutus, virtuaalinen kulutus, viraalimarkkinointi, Kulutusjuhla-blogi jne (Pikselivaatteita ja kokemuksenvaihtoa -kalvot Slidesharessa).

Blogikirjoittajia ei joukosta juuri tunnustaunut, mutta lukijoita sentään suurempi joukko. Eniten käsiä nousi silloin, kun kysyin, miten moni on Facebookissa.

Facebook on merkittävä asia: omalla kohdallani se on lisännyt tiettyä nettikommunikaatiota. Erityisesti tapahtumatiedotuksessa FB toimii hyvin.

Siksi se vaikuttaa myös kulttuurin kulutukseeni. Saan FB:n kautta kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin ja seurailen myös, mihin kaverini ovat ilmoittautuneet. Esimerkiksi parhaillaan menossa oleviin pari DocPoint-elokuvaa tuli parhaiten tietoisuuteeni nimenomaan Facebookin kautta. Myös erilaiset keikkatiedot leviävät Facebookissa hyvin.

(Näköjään myös veljeni eli Eko-Matti oli juuri kirjoittanut Kulutusjuhlaan otsikolla Kulutusvinkki: Kulttuuri.)

Maatalous-metsätieteiden maisteri puhuu kuluttajuudesta

Luennon jälkeen tapasin Ollia, jolle selitin, missä olin ollut luennoimassa eli maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Olen siis titteliltäni maatalous-metsätieteiden maisteri, ja sehän on monien mielestä vähän outoa, jopa huvittavaa. Tiedekunnassa siis sijaitsee taloustieteen laitos, ja sen alta löytyy myös kuluttajaekonomia oppiaine.

Näistä aiheista höpisin myös videolle. Pahoittelen taas teknisesti heikkoa laatua: ei kannata liian tarkkaan kuvaa katsella.

Muistaessani mainostan oman oppiaineeni eli kuluttajaekonomian järjestämää avointa yleisöluentoa eli brittiprofessori Frank Trentmannin vierailua keskiviikkona 17. syyskuuta. Luento on Helsingin yliopiston päärakennuksen pienessä juhlasalissa (Fabianinkatu 33, 4. krs) alkaen klo 10.

Aiheena on Free Trade Nation: Globalization and Consumer Power in Historical Perspective. Kuulemani mukaan Trentmann on mainio luennoitsija, ja itse aion tietysti mennä paikalle.

- – -

Joutilaisuuspohdintoihini liittyen: taannoin ITViikon uutispäällikkö Perttu Pitkänen kirjoitti omasta vuorotteluvapaakokemuksestaan.

“Ihmettelen luterilaista ”otsasi hiessä” –työmoraalia ja pitkien työpäivien ihannointia, jota vieläkin kansalle tuputetaan. Raamatunkin mukaan työ on rangaistus syntiinlankeemuksesta, ei siis mikään hyve itsessään. Elämässä pitää olla muutakin.

Loman lopussa jäi vielä paljon tekemättä. Ei vaan ollut aikaa harjoitella taas piirtämistä, kerrata ruotsin kielioppia tai opetella soittamaan huuliharppua. Sovelluin erinomaisesti joutilaan vapaaherran elämään, ilman varsinaista työaikaa. Minulta ei heru sympatiaa niille, joille joutilaisuus on haaste.”

Ja tällä viikolla luin Talouselämän päätoimittajan, fanittamani Pekka Seppäsen kolumnista, että hän jää puolen vuoden sapattivapaalle. Samaisessa kolumnissa hän jakaa saamiaan neuvoja, joista yksi on seuraava:

“Merkitse kalenteriin hyvissä ajoin joka viikolle lokero, jossa lukee Ajattele, ja noudata kalenteriasi. Ajattele sohvalla, kävelylenkillä tai saunassa – missä tahansa muualla kuin työpaikalla, sillä työpaikalla on mahdotonta ajatella.”

Qimki laittoi Marinadi-blogin kommenttia:

“Sun yrittäjyys-joutilaisuus pohdinta on ollut aivan mullistavaa ajateltavaa. Että onkin yrittäjä ensisijaisesti siksi että on oman aikansa valtias, ei siksi että haluaa tienata rahaa raatamalla kynnet verillä ympäripyöreitä päiviä. Yrittäjyys ei näemmä sittenkään ole ihan poissuljettu vaihtoehto kun miettii miten järjestäisi elämänsä kivalle tolalle.”

Jokohan kohta joku yrittäjäjärjestö alkaa toppuutella minua näistä lausunnoista, joissa yllytän ihmisiä yrittäjyyteen, jonka tavoitteena ei ole tuottaa suuria voittoja, vaan yrittäjälle itselleen kivaa elämää?

Helsingin yliopisto on tänä vuonna saanut myös usemman opiskelijan kertomaan opinnoista “virallisesti”. Eli blogeja, jotka välittävät tietoa opiskelusta ja siitä, mitä se ihan oikeasti on. Mukana ovat myös minulle viimeisimpien opiskelujeni myötä tutuiksi tulleet Suvi(ko) ja Matti.

Suvin blogissa on ollut nyt jo kirjoituksia niin oman yliopistoon hakemisesta kuin opiskelijan taloudesta. Kysymyksiä tipahtelee kommenttiosastolle ja Suvi vastailee sujuvasti ja omakohtaisesti.

Matti taas kirjoittaa ehkä tietyllä tavalla syvällisemmällä otteella opiskelijan maailmasta. Mattihan on hämmästyttävän fiksu nuorimies, ja blogi vain vahvistaa tätä mielikuvaa.

Lisäksi näissä opiskelijaelämän blogiessa mukana on pari minulle tuntematonta henkilöä. Emman blogi on kuvausta luokanopettajaopiskelijan arjesta, ja Janne kirjoittaa matemaatiikon näkökulmasta.

Tietojeni mukaan nämä opiskelijat saavat pienen korvauksen kirjoittamisestaan ja heitä on puuhaan myös opastettu, mutta mitään liian tiukkoja raameja kirjoittamiselle ei ole asetettu. Hyvältähän tuo näyttää: uskoisin, että blogien avulla myös yliopisto-opiskelua suunnittelevat saavat ruohonjuuritason näkemyksiä aiheeseen ja meille muillekin blogeissa on kiinnostavaa asiaa.

Tietysti monet muutkin blogit välittävät kuvaa opiskelijaelämästä. Tilastokeskuksen internetin käyttötutkimuksen mukaan mukaan opiskelijoista blogeja oli vuosi sitten keväällä lukenut joka toinen ja opiskelijoista reilulla viidellätoista prosentilla oli oma blogi.

Omaa opiskelupaikkaa ei anonyymissa blogissa paljasteta välttämättä suoraan. Kerrotaan, että opiskellaan ja alakin voi selvitä tekstejä seuraamalla, mutta koulua ei kerrota. Mutta viestiväthän myös nämä tekstit opiskelijaelämästä ja muokkaavat lukijoiden mielikuvia. Ja jos ei muuta, niin ainakin opiskelijan arki tentteineen, osa-aikatöineen, kesätyöhakuineen ja rahahuolineen välittyy helposti.

Mutta tietysti “viralliset” oppilaitosten blogit tarjoavat paljon paremman näkemyksen sellaiselle, joka on aidosti kiinnostunut esimerkiksi tietystä oppiaineesta. Omalla nimellään kirjoittava opiskelijablogaaja on hyvä tietolähde, ja kommenttiosaston kautta voi kysellä lisää.

Omaa merkitystäni oppiaineeni, kuluttajaekonomian, jonkinlaisen markkinoijana netissä on vaikea hahmottaa. Kun googlaa sanan kuluttajaekonomia, on tämä blogi listalla kärjessä heti yliopiston virallisten sivujen jälkeen. Voisin siis veikata, että lähes kaikki oppiaineseen pyrkivät käväisevät blogissani. Ja tietysti toivon, että olen lisännyt oppiaineen tunnettuutta myös muiden kuin opiskelua suunnittelevien parissa.

Yksi tapa hyödyntää blogia oppiaineen markkinoinnissa on TAMKin Taiteen ja viestinnän ryhmäblogi, joka kertoo tavoitteekseen nimenomaan hakutietämyksen parantamisen.

Sain viime viikolla sähköpostin, jonka lähettäjä harkitsi kuluttajaekonomian opiskelua, mutta halusi kuulla hieman ajatuksia yliopiston markkinointipuheen takaa esimerkiksi opintojen jälkeisestä työllistymisestä. Vastailin, mitä osasin, ja päätin kirjoittaa vähän suuremmalla ajatuksella tänne siltä varalta, että myös muut oppiaineesta kiinnostuneet googlettelevat ja päätyvät blogiini.

Kuluttajaekonomiaa opetetaan siis Helsingin yliopistossa maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa, taloustieteen laitokselta. 1990-luvun puoliväliin asti oppiaineen nimi oli kodin taloustiede. Syy siihen, että aine löytyy kyseisestä tiedekunnasta eikä esimerkiksi valtiotieteellisestä, jonne monet sitä usein veikkaavat, johtuu käsittääkseni perinteisestä “pellolta pöytään” -ajattelusta. Eli koska tiedekunnassa opetetaan elintarvikkeiden alkutuotantoa, on luontevaa ajatella, että myös sitä loppupäätä eli kuluttajaa pohditaan samassa paikassa.

Poikkitieteellistä pienellä porukalla

Kuluttajaekonomiaan otetaan kymmenkunta pääaineopiskelijaa vuosittain, ja varsin pieni opiskelijajoukko teki mielestäni opiskelustakin mielekästä: niin kanssaopiskelijat kuin henkilökunta tulevat tutuiksi.

Opintojen tarkasta rakenteesta ja sisällöstä kiinnostuneiden kannattaa tietysti vilkaista opinto-opasta (pdf). Kuluttajaekonomia on ns. poikkitieteellinen, eli se ammentaa aineksia esimerkiksi kansantaloustieteestä, sosiologiasta ja psykologiasta. Näkökulma on kuitenkin nimenomaan yksilölähtöinen, eli jos kauppakorkeassa katsotaan maailmaan usein enemmän yritysten vinkkelistä, niin kuluttajaekonomiassa lähtökohtana ovat kotitaloudet ja kuluttajat.

Sivuaineita voi valita melkoisen vapaasti: itse opiskelin läjän suppeita sivuaineita eli markkinointia, elintarvike-ekonomiaa, kauppakorkeasta tietojärjestelmätiedettä (ns. JOO-opinto-oikeus), ja sisällytin muinoin avoimessa yliopistossa tekemäni journalistiikan appron opintoihin. Koska opintoviikkoja ehti kertyä tarpeeksi, niin opintojen aikana suoritetut aikuiskasvatustieteen perusopinnot jätin tutkinnosta pois.

Yliopistoon amk:n jälkeen

Löysin itse kuluttajaekonomian vasta muutettuani Helsinkiin vuonna 2000. Tätä ennen olin valmistunut tradenomiksi Jyväskylän ammattikorkeasta. Tulin Helsinkiin töihin, mutta totesin, että olisi mukavaa opiskella itselleen korkeamman tason tutkinto ja myös intoa oppia lisää riitti. Selasin vaihtoehtoja ja löysin taloustieteen laitoksen ja kuluttajaekonomian ja tajusin, että tuota minä haluan. Töiden teon ohessa keväällä 2001 luin kahta pääsykoekirjaa, ja oikeastaan ensimmäistä kertaa pyrin tosissani yliopistoon.

Koska olin päättänyt, etten liian pitkään maisterin tutkintoa suorita, niin valmistuin alle 2,5 vuotta myöhemmin. Sain jonkin verran hyväksytettyä ammattikorkeassa suoritettuja opintoja (mm. “virkamiesruotsi”, joitakin laskentatoimeen, yritystoimintaan ja markkinointiin liittyneitä kursseja), mutta valmistumishetkellä opintoviikkoja oli kertynyt siis yli tarpeen oman kiinnostuksen ja innon vuoksi.

Mutta en mitenkään suosittele vauhdinpitoa opiskeluissa, hitaamminkin ehtii, ja esimerkiksi opiskelijajärjestötoimintaan osallistumisesta on oma ilonsa. Minulle oli etua mm. siitä, että opintojen ohessa tein sen verran freetoimittajan töitä, joista saadut tulot riittivät elämiseen ja samalla sai pätevää työkokemusta.

Mikä ihmeen MMM?

Kuluttajaekonomiasta valmistutaan tittelillä maatalous-metsätieteiden maisteri (tietysti voi suorittaa myös kanditaatin tutkinnon). Tämä aiheuttaa sen, että usein saa vastata kysymyksiin tyyliin “täh, miten sulla on tällainen tutkinto?”

Työmarkkinoilla oppiaine ei myöskään ole niin tunnettu. Harhaanjohtavaa olisi väittää, että kuluttajaekonomistit ovat erityisen haluttu ryhmä työmarkkinoilla: pelkällä tutkintotittelillä ei muutenkaan töitä usein jaeta, vaan painoarvonsa on työkokemuksella, omilla kiinnostuksenkohteilla ja ominaisuuksilla. Jotkut joutuvat valmistumisen jälkeen olemaan pidempään työttömänä, toiset saavat mieleisen homman nopeasti: tilanteet ja tapaukset vaihtelevat melkoisesti. Mutta maisterin paperi antaa valmiuden tietyn vaativuustason tehtäviin.

MMM:t ovat perinteisesti sijoittuneet paljon esimerkiksi vähittäiskauppa- ja pankkisektoreille, ja niissä työskentelee myös monia kuluttajaekonomiaa opiskelleita erilaisissa tehtävissä. Itse tiedän kuluttajaekonomiasta tai aiemmin kodin taloustieteestä valmistuneita olevan mm. seuraavissa hommissa:

- opettajia esim. AMK:ssa
- tiedottaja tai muu viestinnän tekijä esim. vähittäiskaupparyhmässä
- Kuluttajaliitossa asiantuntijana
- luottokorttiyhtiössä kouluttajana
- tutkimustehtävissä esim. markkinatutkimusyrityksissä, yliopistossa ja kuluttajatutkimuskeskuksessa
- asiamies järjestökentällä
- asiakkuudenhallintajärjestelmien parissa asiantuntijana
- kuluttajaneuvojana
- amanuenssi yliopistolla
- yksityistalouden asiantuntija pankissa

Ja minähän nykyisin tienaan suurimman osan elannostani vapaana toimittajana, jonka erityisalaa ovat kuluttajiin ja kuluttamiseen liittyvät näkökulmat. Viestinnän pariin hakeutuminen alkoi jo lukioiässä, ja esimerkiksi ammattikorkean harjoittelun suoritin viestintäassitenttina ja yliopisto-opintojen aikaan olin kesätöissä Maaseudun Tulevaisuudessa ja kirjoittelin juttuja eri lehtiin.

Valmistumisen jälkeen sain työpaikan Sähköinfo Oy:ssä, jossa toimin tiedottajana, toimittajana ja verkkosivujen toimituspäällikkönä yli kolme vuotta, kunnes päätin haluavani panostaa enemmän kuluttaja-aiheita käsittelevään viestinnän tekemiseen.

Lisäksi minulla on jatko-opiskeluoikeus kuluttajaekonomiaan. Olen siis jättänyt suunnitelman väitöskirjasta, jonka aiheena ovat blogit ja kulutuskirjoittelu. Opiskeluni on tällä hetkellä tosin lähinnä hyvä harrastus.

Koska perusopinnoistani on jo jokunen vuosi, en enää ole ehkä paras henkilö vastaamaan opiskelua koskeviin kysymyksiin. Mutta mieluusti vastailen, jos joku on halukas tietämään jotain lisää.

Ylioppilaskirjoitusten eilisessä äidinkielen kokeessa oli yksi tehtävä, jossa pyydettiin pohtimaan kuluttajuutta kuluttajaekonomian tutkijan, mainion opettajan ja kaikin puolin hyvän tyypin eli Minna Aution artikkelin innoittamana. Kyseinen teksti taas pohjautuu Minnan väitöskirjaan Kuluttajuuden rakentuminen nuorten kertomuksissa. Tehtävä kuului seuraavasti:

“Säästäväisyyttä pidettiin aiemmin hyveenä. Kuluttaminen pitää kuitenkin talouden rattaat pyörimässä. Missä menee järkevän kuluttamisen ja turhan kuluttamisen raja? Tarkastele teemaa Minna Aution artikkelin Tuhlauksen turhuus ja tarpeellisuus pohjalta.”

Kaikki tehtävät ja myös Minnan artikkeli ovat saatavissa Hesarin sivuilta pdf:nä.

Hesarin “Sanasta miestä, sarvesta härkää” -artikkelisarjassa kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto oli tehnyt oman aineensa juuri kyseisestä tehtävästä. Häntä häiritsi Radio Helsingin haastattelun perusteella se, että artikkelin mukaan tutkimuksessa ei ollut yhtään sellaista nuoren kertomusta, jossa ei voitu kuluttaa, koska ei ollut rahaa. Alanko-Kahiluodon saama arviointi aineestaan julkistetaan torstaina.

Kiinnostavaa olisi joskus aikanaan selvittää, kuinka moni nuori tarttui kuluttajuuden aiheeseen. Oman aineistoaineeni silloin vuonna 1996 kirjoitin Punahilkasta, mutta taisin jo silloin olla sen verran kiinnostunut kuluttamisesta, että tämänkaltainen aihe olisi helposti valikoitunut pohdittavakseni. Mutta nyt toinen aihe (tehtävä nro 3) taitaisi olla minulle vielä mielekkäämpi, tosin kuluttamiseen tämänkin varmasti kytkisin:

“Ranskassa kansalaiset ryntäävät kaduille, suuttuvatpa he mistä tahansa. Suomessa ryntäävät verkkoon. Lopputulos on vähemmän näyttävä mutta tehokas”. Näin arvioi toimittaja Riitta-Liisa Snellman (HS 4.6.2006). Kirjoita verkkovaikuttamisesta ja vertaile sitä muihin vaikuttamisen keinoihin.”