Tänä vuonna on ollut taas ilo päästä tekemään kivoja hommia. Yksi näistä on ollut energiayhtiö Kraft&Kulturin syksyllä lanseeratun asiakaslehden Huilin kolumnointi.

Tykkään Huilin ideasta eli ekologisesta lifestyle-lehdestä. Huili ei ole sellaista tavanomaista “kierrätä ja syö kasviksia” -ekopaasausta (on sitäkin toki joukossa), vaan menee syvemmälle ja pohtii laajemmin. Myös Ritva tykkäsi Huilista.

Siksi tähän lehteen on ilo kirjoittaa kolumneja. Toisaalta kirjoittaminen on myös haastavaa, sillä oletan lukijakunnan olevan kohtuullisen tiedostavaa porukkaa, joka varmasti on miettinyt kulutuskäyttäytymistä ja yhteiskuntaamme laajasti.

Kolumnin oheen kokoan aina muutaman nettilinkkivinkin. Näitä ovat olleet mm. Reklaamiraivo- ja Keittiökameleontti -blogit. Yritän valita sellaisia, jotka eivät olisi jo kiertäneet koko suomalaista nettiväkeä.

Kolumneja olen tänä vuonna kirjoittanut myös mm. Paikallisosuuspankkien henkilöstölehteen ja yksittäisiä tekstejä myös muihin julkaisuihin.

Mutta täytyy myöntää, että kolumnit ovat välillä todella vaikeita: niissä pitäisi olla hyvä idea, mieluusti omaperäistä ajatusta ja vielä nokkelaa kielenkäyttöä. Suomessa on runsaasti hyviä kolumnisteja, joten väistämättä pohtii, miten itse pääsisi edes lähemmäs niitä parhaimpia. Kuluttajuuteen tai nettiin liittyvät kolumnit ovat tietysti minulle se helpoin alue.

Onneksi näissä aiheissa myös riittää kirjoitettavaa. Kulutus näyttää toimivan usein pohjana muidenkin kolumnistien teksteissä: esimerkiksi Hesarissa tuntuu joskus, että osastolla kuin osastolla oleva kolumni olisi liitettävissä kuluttamiseen. Tosin tämä fiilis varmaan johtuu osittain siitä, että itselläni näkökulma kulutukseen on hyvin laaja.

Blogikirjoittelu onneksi toimii jatkuvana harjoitteluna. Sen myötä en edes kuvittele, että pystyisin toistaiseksi vaikka viikottain luomaan napakan ja onnistuneen kolumnin.

Huilia saa muuten myös ostaa ainakin Akateemisesta kirjakaupasta. Hinta on 4,90 euroa. Jossain välissä varmaan laitan julkaistut kolumnini tänne julki.

- – -

Pakko vielä kehaista päivän linkkivinkkinä YLE Betan juttua broilerintuotanosta eli Kana nimeltä Ross 508. Napakasti tehty ja nimenomaan nettiin sopivaksi. Jos vielä olisi käyty läpi broilereiden teurastus, niin sitten olisi siipikarjan tuotantoketju tullut erittäin hyvin esiin.

- – -

Huomenna suuntaan joululomailuun, joten leppoisaa ja huilivaista joulunaikaa kaikille blogin lukijoille!

Viime viikolla minulla oli ilo päästä kuuntelemaan futuristi Elina Hiltusen (joka on minulle tullut tutuksi aikoinaan ennen kaikkea Heikot signaalit -blogistaan) kertomana Finpron ajatuksia tulevaisuuden kuluttajista. Nuo kolme mainittua ihmisryhmää kuuluvat Finproon syyskuussa julkaisemiin tulevaisuusnäkymiin, ja moni kohta kuulosti kovin tutulta jo pelkästään oman elämäni perusteella.

Urbaani sopeutuja kierrättää, keksii ja kehittää. Uuden urbaaniuden myötä kaupunkilaiset pyrkivät toimimaan yhdessä esimerkiksi kaupunkiviljelyn tai aikapankkien avulla. Kulutuskäyttäytyminen on myös äänestämistä: esimerkiksi yritys voi luovuttaa voittonsa hyväntekeväisyyteen.

On/off-maailmassa liikkuvat niin bittivirtasurffarit, viestivirran kuninkaat, kuminauhayksilöt kuin tunnenikkarit. Osa heistä haluaa olla yhteydessä kaikkiin kaikkialta ja verkko on päällä koko ajan. Toiset taas haluavat rajoittaa virtaa ja jättäytyvät tarkoituksella pois. Kuminauhayksilöt keräävät parhaita paloja eri kulttuureista.

Rohkea rokan syö -porukassa näkyy mm. leikkiminen ja riskibisnes. He rikkovat normeja ja toimivat nopeasti, epäonnistumista etukäteen liikaa pelkäämättä. Epänormaalius on huomiotalouden kasvateille sallittua.

Tutuilta nämä siis kuulostivat ennen kaikkea siksi, että löysin itseni monesta lokerosta. Olenhan minäkin pistänyt pienen viljelypalstan Torkkelinmäellä takapihalleni ja tavara- ja vaatehankinnoistani osa on kierrätettyjä, käytettyjä, saatuja, pikkurahalla ostettuja tai löydettyjä. Lisäksi haluan painottaa sitä, että vaikka yksittäisen yksilön toiminta ei ympäristöongelmia ratkaise, on se silti viestini myös yrityksille ja yhteiskunnalle suuremmista muutostoiveista.

Bittivirrassa porhallan vauhdilla, mutta myönnän, että usein tekee mieli myös rajoittaa menoa. Oman työni tekeminen ei ole sidottu aikaan tai paikkaan, joten voin helpohkosti lähteä Sveitsiin puoleksi vuodeksi.

Mutta olenko rohkea? En ole niitä, jotka huoletta ottaisivat riskejä eivätkä pelkäisi epäonnistumista.

Aapron Wesa kirjoitti Kulutusjuhlan Urputusjoulukalenterin ensimmäisessä tekstissä:

“Minä epäonnistun yleensä ennemmin, pääasiassa koska elän mukavuusalueella. En halua häiritä sitä ottamalla liian suuria riskejä, kuten viemällä aikaa helpolta elämältäni.”

Vaikka epämukavuusalueella olen oppinut paljon, niin minussa on samaa turvallisuushakuisuutta kuin Wesalla. Mutta kyllä Wesa mielestäni on melkoinen leikkijä ja laittaa itsensä likoon: kannattaa lukea ne muutkin Urputusjoulukalenterin tekstit.

Procommaa, somea ja Suhdetta

Elina Hiltusen puheenvuoro oli osa ProComin järjesteämää koulutustapahtumaa. Samassa yhteydessä julkaistiin myös Procomman ensimmäinen numero, joka käsittelee sosiaalista mediaa.

Minä kirjoitin julkaisuun artikkelin “Tolkkua hälyyn ja hypeen“: tekstini perustuu Teemu Arinan, Christina Forsgårdin (tällä hetkellä pinnalla erityisesti Suhteen vuoksi) ja Janne Matikaisen yhteishaastatteluun.

Tervehdys Berliinistä! Olen ollut täällä nyt viitisen päivää ja vielä viikko on jäljellä. Koska olen ensikertaa tässä kaupungissa, niin ihmeteltävää riittää.

Tuttuun tapaan suuri kiinnostuksen kohteeni on paikallinen elintarvikekauppa. KaDeWe-tavaratalon elintarvikeosasto oli upea: kiinnostavia erikoistuotteita, luksusta, makuja maailman eri puolilta, ruoka- ja kahvipisteitä sekä myös alkoholiannoksia: pitihän sitä kuoharilasillinen ostaa, kun kerran kaupassa oli siihen mahdollisuus.

Mutta tutkailen mieluusti myös hieman arkisempia ostospaikkoja. Esimerkiksi saksalaiset luomuosastot ovat tietysti usein monipuolisia, ja ylipäätään on hauskaa tarkkailla, millaisia tuotteita ja mihin hintaan supermarketissa kaupataan.

Koska tällä hetkellä minulla on aitoa motivaatiota kehittää saksantaitoani, niin myös saksankieliset julkaisut kiinnostavat.

Lukion C-saksa on päässyt selvästi ruostumaan, ja moni aikakauslehti tuntuu liian vaikealta luettavaksi.

Mutta onneksi silmiin sattui Spiegelin nuorille tekemä version Dein Spiegel, jossa kansijuttu kysyi, saako eläimiä syödä. Eettisiä ja ekologisia lihansyönnin näkemyksiä ja myös terveellisyyttä pohtiva juttu oli kohtuullisen laaja, ja siinä oli käytetty kuvamateriaalia mm. ahtaasta kanalasta.

Ja kieli oli sellaista, että minäkin suunnilleen ymmärsin.

Dein Spiegelissä oli lisäksi useamman sivun reportaasi Pakistanin tulvien jälkeisestä elämästä. Aiemmassa numerossa oli käsitelty Wikipedian käyttöä tietolähteenä.

Ei siis ihan kevyttä kamaa tässä nuortenlehdessä, mutta omiin saksanopintoihini sopivaa niin kieleltään kuin aiheiltaan.

Kaunokirjallisuudesta, kuten niin monesta muusta kulttuurituotteesta, poimin helposti kuluttamiseen liittyvät näkemykset. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja oli kulutuskriittisissään kommenteissaan ja ajatuksissaan osuva ja hauska.

Valitettavasti en ole kuunnelmaa (jonka perusteella kirja on koottu) kuullut, vain lukenut kirjan, mutta toimii tämä tekstinäkin. Enkä voi kuin kadehtia Kyrön tapaa kirjoittaa.

Oli siis pakko poimia muutamia kulutuspätkiä blogiin asti.

Talouden kasvattamisesta kulutusta lisäämällä:

“En maksa ikinä mistään turhasta. Suurinta valehtelua ja vastuuttomuutta on tämä metakka, että pitäisi tuhlata rahaa että talous pysyisi hyvänä. Kyllä ei ole vaikeaa katsoa tiliotetta ja miettiä onko enemmän rahaa kun sitä jättää käyttämättä vai onko enemmän rahaa kun panee kaiken haisemaan niin kuin huvipurren omistajat.

Alennusmyynti on rikkauden alku. Ostamatta jättäminen on minunkin poikani perinnön kulmakivi.”

Kahvista ja pakkauksista:

“Entä minkä tähden ne ovat niin samanlaiset ne paketit pannujauhatuksessa ja suodatinjauhatuksessa? Minkä takia meidän houkuteltiin seitsemänkymmentäluvulla hankkimaan keittimet, kun pannussa saa samassa ajassa paremmat sumpit? Kyllä ei usein ymmärrä.”

Mainonnasta:

“Kyllä en syö pitsoja enkä tarvitse apua laina-asioissa enkä ole lähdössä kuumiin maihin lomalle. Pitsamainoksen voi vielä ymmärtää ja hyväksyä, se on paikallinen yrittäjä, se tervehtii jos nähdään. Mutta mitä ne on nämä ylikansallisten yritysten kolmesataasivuiset kirjat, joista voi tilata koko maailman.”

Kauppojen koosta:

“Minä ymmärsin oikein hyvin pitkin supermarkettihallin käytäviä itkeviä lapsia. Eihän ihmisiä ole tarkoitettu niin suureen, kirkkaaseen ja paljouteen. Kaupan pitää olla sellainen missä ylettyy keskeltä myymälätilaa jokaiselle hyllylle ja tiskin takana Väisäsen Seppo juttelee letkeitä ja paloittelee karjalanpaistilihoja ihan sen määrän mitä pyytää.”

Elintasosta ja köyhyydestä:

“Ei ruoka maksa liikaa.
Ei asuminen ole kallista eikä autolla ajaminen.
Ei tässä maassa kenelläkään ole oikeasti mitään hätää jos vertaa nälkävuoteen neljätoista.
Kyllä tulee toimeen kunhan on nuuka ja niukka. Kyllä olen monesta asiasta valittanut mutta en rahanmenosta koskaan, koska se olen minä joka sitä käyttää ja itseäni minä pystyn hillitsemään vaikken maailmaan kykenisikään vaikuttamaan.”

- – -

Kirjaa on kehunut myös mm. Project Maman Katja.

Itse lainasin kirjan kirjastosta (jälleen kerran kehut kirjaston Bestseller-hyllylle, jonka ansiosta uutuudet päätyvät usein nopeasti luettavakseni).
Mutta kyllä minä niin tästä kirjasta mieleni ilahdutin, että voisin jopa lahjaksi muille ostaa.

Kävin tiistaina puhumassa kuluttajavaikuttamisesta kemian alan viestijöiden viestintäpäivässä. Saavuin itse paikalle ehtiäkseni kuulemaan Vihreän Langan päätoimittajan Elina Grundströmin puheenvuoron. Grundström on myös valokuvaaja Yrjö Tuunasen kanssa tehnyt kirjan Alkuperämaa tuntematon vuonna 2002.

Puheenvuoro olikin täyttä asiaa, ja muutamia lausuntoja pistin muistiin.

Ensinnäkin kommentti siitä, että yksinkertainen “nippelitiedottaminen” kuluttajille eettis-ekologisista teemoista väistyy. Sen tilalle nousee arvokeskustelu.

Yritysten on miettitävä esimerkiksi sitä, onko vaikkapa kertakäyttöastioiden valmistaminen arvojen mukaista vai pitäisikö toiminta suunnata uudelleen. Luonnonvaroja ei ole loputtomiin, ja yritysten pitää pystyä moraalisesti perustelemaan oikeutensa niiden käyttöön.

Jalanjälkimittarit eivät ole yksiselitteisiä

Grundström kommentoi myös sitä, ettei hän usko jalanjälkimittareiden tuovan suurta ratkaisua. Ne eivät ole yksiselitteisiä tai yksinkertaisia.

Olen samaa mieltä: erilaisiin jalanjälkilaskelmiin liittyy paljon hankaluuksia, eikä niitä voi verrata esimerkiksi elintarvikkeiden energiasisältöihin (esim. viime viikolla uutisoitu Hesarin paperi- vs. nettilehti, jutun otsikointia kritisoi Vaiheinen ja jutun keskusteluosiossa laskelmia epäillään monista syistä).

Tämä ei tietysti tarkoita sitä, etteikö tuotteiden ympäristökuormitusta pitäisi tutkia ja minimoida. Mutta esimerkiksi hiilijalanjälki on vain yksi ympäristövaikutusta mittaava taso, ja laskelmien teko hankalaa.

Peruslinjauksilla pääsee eteenpäin ilman merkintöjäkin

Esimerkiksi normaalilla päivittäistavarakauppareissulla toiminnan ja ostamisen yleislinjauksilla pääsee jo pitkälle oman hiilijalanjälkensä minimoimisessa. Siis näitä tuttuja: suosi kausi- ja kasvisruokaa, vähennä eläinperäisiä tuotteita, osta kasviksista ja juureksista erityisesti avomaalla kasvaneita, vältä pakasteita, mene kauppaan muuten kuin omalla autolla jne.

Tietysti kuluttajat sanovat haluavansa merkintöjä: kuulostaahan se houkuttelevalta ja ostamista helpottavalta. Mutta vaikuttaisivatko ne aidosti toivotulla tavalla? Ravintosisällöt ovat nykyisin pakkauksissa pakollista tietoa, mutta silti suomalaiset eivät syö terveellisesti.

Kuinka lasketaan ja mitä verrataan mihinkin – tuoteryhmän tuotteita keskenään vai esimerkiksi elintarvikkeiden koko skaalalla? Kuka tekee laskelmat ja määrittää kriteerit?

Elintarvikkeiden hiilijalanjäljestä järjestettiin nyt toukokuussa MTT:n järjestämä työpaja. Minutkin oli sinne kutsuttu, mutta en sairastamisen vuoksi päässyt. Työpajan keskustelua ja ongelmia esitellään Ruokatiedon artikkelissa, ja työ merkintöjen miettimiseksi siis jatkuu.

- – -

Itse siis puhuin tiistaina kuluttajavaikuttamisesta ja Porkkanamafiasta. Esillä oli tietysti netti ja sen vaikutukset kuluttajien toimintaan sekä tietysti myös Porkkanamafian leviämiseen ja viestintään. Verkko levittää kuluttajien kokemuksia ja näkemyksiä –  totuuksia, tunteita, tietoja kuin harhaluuloja. Ennen minua puhui Marttojen edustaja: se tietysti sopi hyvin, sillä Martat ovat kuluttajaliikkeenä uranuurtajia ja myös minulle jo lapsuudesta asti tuttuja.

Jäi tosi hyvä fiilis tuosta tilaisuudesta, ja Otaniemestä kotiin oli kepeää fillaroida!