Koska muutama ihminen on viimeisten kuukausien aikana kysellyt blogimiitistä, niin pistin sitten kutsun sekä Miittiblogiin että Facebookiin. Eli siis kokoontuminen perjantaina 5. syyskuuta ravintola Weeruskassa klo 18 alkaen.

Kerrattokoon vielä taustaa blogimiiteistä:

Itse osallistuin ensimmäisen kerran blogimiittiin syksyllä 2005. Silloin koollekutsujuna toimi mm. Schizo-Janne. Tätä ennen blogimiittejä oli järjestetty useita ja myös blogipalkinto Kultainen kuukkeli eli omaa elämäänsä.

Blogimiitit ovat aina olleet vapaamuotoisia, kaikille avoimia tilaisuuksia. Omaa blogiakaan ei ole pakko pitää, eli ihan silkasta uteliaisuudesta on saanut paikalle ilmaantua. Näitä henkilöitä ei kyllä ole paikalla näkynyt, ja ylipäätään miitit ovat sujuneet hyvässä yhteisymmärryksessä eli esimerkiksi tunnistettavia kuvia blogaajista ei ole saanut julkaista ilman heidän lupaansa.

Kun olin ollut pari kertaa mukana, niin jotenkin joku ehdotti, että jos kutsuisin porukkaa piknikille. Näin tein, ja urani blogimiittien koollekutsujana oli alkanut.

Välillä miittejä on ollut varsin tiiviiseen tahtiin, mutta viimeisen vuoden aikana harvemmin. Tietyt blogiporukat ovat löytäneet toisensa ja kokoontuvat ihan muuten vaan keskenään ilman mitään virallisia ja laajasti kuulutettuja miittejä.

Ja ilmeisesti kynnys tulla julkisiinkin miitteihin on edelleen monille korkea, jos ei tunne ennestään ketään. Niin se oli minullekin, sillä enhän ollut tavannut ketään blogaajaa astellessani ensimmäiseen tapaamiseen.

Miittejä saa tietysti järjestää kuka tahansa, ja olen ehdotellut joskus miittiä kaivanneelle, että siitä vaan, ilmoita asiasta ja kutsu porukka koolle. Mutta käytännössä se ei sitten olekaan niin yksinkertaista. Minulle on myös sanottu, että “joo, voisihan sitä, mutta jos sinä kutsut, niin silloin ihmisiä myös tulee”.

Mutta siis kuukauden päästä kaikki ovat tervetulleita!

Kissamaista blogi- ja kulutuselämää Kumppani-lehdessä

Kepan Kumppani-lehdessä on kulutus- ja blogiaatoksiani sekä hoidokkini Villi-kissa Marie Kajavan tekemässä jutussa Kissan elämää?. Marie on itse asiassa Villin vanha tuttu ja seinänaapuri, mutta minun muuttaessani nykyiseen asuntoon hän jo asui toisaalla.

Kuten vakiolukijat tietävät, niin viime syksynä aloitin blogin, jonka päähahmo on Villi-kissa. Kollin isäntä lähti pitkälle työprojektille ulkomaille ja minusta tuli Villin väliaikaisemäntä eli muutin asumaan kissan kanssa isännän asuntoon. Tällöin minusta tuntui luontevalta kertoa kissan omistajille eli Villin alkuperäisemännälle ja -isännälle kuulumisia blogin kautta.

Minut yllätti kuitenkin blogin saama suosio myös muiden lukijoiden parissa. Tiesin kyllä, että Suomessa on kissablogeja, mutta en tajunnut, miten moni muukin kokee kissakirjoitukset kiinnostaviksi.

Minun ja Villin yhteiselon alkutaival oli hankala, joten draamaa syntyi jo siitä, miten kissa hyväksyy minut, ja tämä selvästi kiehtoi lukijoita. Kuvat ovat olleet kissablogissa paljon tärkeämmässä asemassa kuin muissa blogeissani, ja myös videoita olen hyödyntänyt. Suosituinta eli Villin nau’untaa on katsottu nyt yli 380 kertaa: tosin tiedän, että tietyt henkilöt ovat ladanneet saman pätkän useita kertoja omien kissojensa ihmeteltäväksi.

Villi yhdistää yli kielirajojen

Lisäksi olen saanut palautetta allergisilta ihmisiltä siitä, miten kivaa on edes virtuaalisesti kohdata karvainen elukka. Yhden englanninkielisen sähköpostin lähetti Karin, joka on muuttamassa Suomeen viiden kissansa kanssa ja kirjoitti, että hän ikään kuin opettelee englantia Villin blogin avulla.

Blogi on täyttänyt hyvin myös alkuperäisen tavoitteen eli yhteydenpidon Villin omistajiin. Kissan isäntä on kiitellyt minua useasti siitä, että olen kirjoittanut kuulumisia ja ladannut niin kuvia kuin videoita nettiin. Lemmikki on omistajalleen tärkeä, ja blogin avulla olen voinut välittää tunnelmia ja tilanteita. Isäntä on välillä myös osallistunut blogiin kirjoittamalla joukkoon omia tarinoitaan, ja myös ne ovat saavuttaneet lukijoiden suosiota.

Kontakti eläimen kautta on helpompaa

Olen aistivinani, että kissablogin kautta lähestyminen on usein helpompaa kuin omaan persoonaan perustuvan blogin. Siis netissä toistuu se sama ilmiö, mikä reaalimaailmassa: jokainen koiraa (tai kissaa) ulkoiluttanut tietää, miten paljon useammin tuntemattomat kommentoivat lemmikkiä kuin itse ulkoiluttajaa. Lemmikin kautta kontaktin ottamisen kynnys on siis alhaisempi.

Myös minulle on tultu useamman kerran sanomaan kasvokkain, miten ihana se Villi on tai kuinka henkilö lukee hanakasti blogia. Harva sanoo samaa muista blogeistani.

Elukat säntäilevät nettipalveluissa

Blogilistan Lemmikit, eläimet -kanavalta löytyy tällä hetkellä 1960 blogia. Moni näistä on kissan tai koiran oma blogi tai yhtenä blogin oleellisena osana on lemmikki.

Myös monet nettipalvelut hyödyntävät lemmikkeihin kohdistuvaa intoa: suomalainen eläimien yhteisösivusto on Petsie.fi. Samoin lemmikkeihin kohdistuvat keskustelupalstat ovat aktiivisia ja välittävät tehokkaasti esimerkisi tietyn koirarodun innokkaiden harrastajien välillä tietoa. Ihmiset ovat valmiita käyttämään rahaa ja aikaa lemmikkeihin, joten epäilemättä eläimet valtaavat vielä paljon lisää alaa nettisivustoilla ja esimerkiksi nettikaupoissa.

Onhan Villilläkin oma ryhmä Facebookissa, ja järjestäessäni kissan 15-vuotissyntymäpäivän kaikki ryhmän jäsenet saivat kutsun tulla kemuihin. Toisaalta itse osallistuin Mustan ja Harmaan blogin kommenttiosastolla kissojen syntymäpäiville, kuten teki moni muukin kissablogeista tuttu. Kissablogeille on myös oma Kissakuvahaasteensa.

On tämä ihan tervettä touhua!

Lemmikittömät ihmiset suhtautuvat usein hieman hämmentyneinä tai huvittuneina siihen intoon, jolla lemmikilliset pistävät elukkansa elämää nettiin esiin. Esimerkiksi blogeissa varsin yleinen tapa omaksua kissa tai koira minä-kertojaksi herättää ihmetystä.

CNN:n jutussa psykologi rauhoittelee ja näkee asian positiiviseksi: lemmikit ovat osa perhettä ja blogin avulla ihminen pyrkii ymmärtämään lemmikkinsä ajatuksia ja tunteita. Sitä kautta se voi auttaa myös ihmisten väliseen ymmärrykseen. Lisäksi jokainen tunnistaa tunteen siitä, että toisinaan kadehtii lemmikkiään: se syö, nukkuu ja käy vähän kävelyllä – miten kivaa elämää!

Huhtikuussa BlogHeraldissa kerrottiin japanilaiskissan blogista, joka tuolloin keräsi noin 50 000 tuhatta kävijää päivässä. Villin blogilla on vielä matkaa tähän: normaalipäivinä käyntejä on noin 50-100.