Sunnuntaina Turun Sanomien jutussa haastateltiin professori Mikko Salaspuroa, joka kertoi, että asetaldehydi-niminen aine voi aiheuttaa syöpää. Asetaldehydiä löytyy mm. käymisteitse valmistetuista elintarvikkeista, luontaisesti monista tuotteista (kuten omenat) ja vaikkapa makeutetuista jogurteista, joita lapset syövät.

Tällainen tietysti aina kiinnostaa, ovathan kyseessä lapset, terveys ja ruoka. Palstatila ja nettiklikkaukset lienevät taattuja.

Kemikaalikimaran Anja Nystén kuitenkin kertoo hieman enemmän taustoja aiheelle:

“Salaspuro on  Biohit Oyj:n tieteellinen neuvonantaja ja  hallituksen jäsen. Yhtiö julkisti marraskuussa 2009 pörssitiedotteen, jossa kerrottiin uudesta Acetium-kapselista. Tuotteella voidaan torjua syöpää aiheuttavan asetaldehydin vaikutuksia ihmisen ruoansulatuskanavassa. Acetiumia voi ostaa ilman reseptiä. Biohitin tavoitteena on saada tuote apteekkien käsikauppamyyntiin Suomessa vuoden 2010 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Acetiumin kansainvälinen markkinointi on tarkoitus aloittaa viimeistään vuoden 2011 kuluessa. Biohitin osakkeen arvo nousi pörssitiedotteen julkaisun jälkeen yhtenä päivänä 160 %. ”

Acetium -kapseleiden vaikutusta kuvataan puolestan näin:

Kliiniset kokeet ovat osoittaneet, että etanoliliuoksen kanssa tyhjään mahaan annosteltaessa 200 mg L-kysteiiniannoksella Acetium-kapseleilla pystytään sitomaan asetaldehydiä vähintään 45 minuutin ajan.

Ovatko Acetium -kapselit tarkoitettu mahavaivaisille spiritus fortuksen ystäville? Kun tuttavani kommentoi marraskuussa Biohitin kurssin huimaa nousua, totesin tuotteen liittyvät alkoholiin ja siten taatusti löytyvän markkinoita. Nauti konjakkisi Acetiumin kera, niin ei tarvitse huolestua mahasyövästä. Ensin rummutettiin etanolin aiheuttamasta asetaldehydialtistuksesta, sitten elintarvikkeiden. Kuinka  ollakaan uutiset sattuvat sopivasti samoihin aikoihin lääkkeen apteekkeihin tulon kanssa.”

“Me joudumme lapsesta asti seuraamaan elämän kiivasta tahtia. Meidän huvimmekin ovat kiihkeitä, niinkuin vain koneelliset huvit voivat olla. Jo pienetkin lapset tuodaan elokuviin ja kirjavat kuvat vilisevät heidän silmissään. Radio soittaa kotona kiivasta hottia. Autot mennä viilettävät kadulla ja ihmiset menevät työhönsä puolijuoksua. Kun tällainen kasvatus jatkuu koko ihmisen herkimmän iän, hän on aikanaan valmis nykypäivän kiireinen ihminen.”

Tohtori Maija Taka, Kotiliesi 20/1948

Viime viikolla sain sähköpostin, jossa kysyttiin, onko minulla mitään sitä vastaan, että viime vuonna kyseisen yrityksen toimeksiannosta printtiin tekemäni juttu julkaistaisiin uudelleen ja tällä kertaa netissä. Juttu kun kuulemma oli herättänyt laajempaa kiinnostusta.

Vastausviestissäni tiedustelin mahdollista palkkiota tästä: kyseessähän on kuitenkin alkuperäisestä toimeksiannosta poikkeava jutun kierrätys uuteen tarkoitukseen.

Minulle todettiin, että kantani ymmärretään, mutta toisen osapuolen näkemyksen mukaan minä saan tästä nettijulkaisusta palkkiona näkyvyyttä.

Tämä samainen argumentti on käytössä usein, mikäli tuttavapiirin kokemuksiin voi luottaa.

Taiteilijalta halutaan tv-mainoksen rekvisiitaksi teokset käytännössä ilmaiseksi, “koska onhan se sullekin mainosta”. Valokuvaajan alunperin johonkin muuhun tarkoitukseen ottamat otokset tahdotaan kierrättää nettisivuille:  “Sä saat ne sillä tavalla laajemmin esiin”. (Musiikkipuolesta nyt ei varmaan tässä tarvitse edes puhua.)

“Anna oikeudet, mutta kanna vastuu”

Viime viikolla tuli julki myös tieto, että markkinaoikeus oli hylännyt Journalistiliiton tekemän valituksen Sanoma Newsin freelancereiden sopimusehdoista. Journalistiliitto päätti perjantaina hakea päätökseen valituslupaa.

Sanoma News -sopimusehdot ovat osa tätä “ei tarvitse maksaa laajemmasta julkaisusta, koska se tuo tekijälle näkyvyyttä” -touhua. Samalla niihin liittyy tietysti paljon muuta: kuvaajille ja graafikoille sopimuksen ehdot lienevät vielä ongelmallisemmat kuin meille kirjoittajille. Tätä puolta valottaa kuvaaja Peter Forsgård kirjoituksessaan: tekijä luovuttaa oikeudet, mutta kantaa silti vastuun mahdollisista sisällön käytön aiheuttamista ongelmista.

Minä annoin luvan tekstini uudelleenjulkaisuun, ilman korvausta. Olin saanut siitä kohtuullisen palkkion, eikä teksti ollut mikään suuri ja syvällinen. Lisäksi ajattelin, että mahdollisten tulevien töiden kannalta samaan suuntaan julkaisuoikeuden antamatta jättäminen olisi voinut tehdä hallaa.

Silti jäi kieltämättä hieman kaihertamaan. Näihin tilanteisiin tarvittaisiin jämäkämpää otetta eli esimerkiksi ne sopimukset pitäisi heti alkuvaiheessa tehdä niin, että mahdollisiin lisäjulkaisuun varaudutaan.

Omaehtoinen nettijulkaiseminen poikii töitä

En usko, että juttuni julkaisu teettäjän verkkosivuilla tuottaa minulle näkyvyyden kautta merkittävää hyötyä. Nettinäkyvyydestä on tietysti muuten hyötyä, mutta se syntyy kaikesta touhuilustani verkossa. Sainhan viime viikolla myös sähköpostia: “Katsoin sivuiltasi kolumnejasi ja haluaisin keskustella kanssasi, kiinnostaisiko yhteistyö ja millä ehdoilla.”

Minulla on onneksi ilo tuottaa tekstejä sellaisille tahoille, jotka maksavat työstäni ja joiden kanssa voi sopia, missä ja miten kirjoituksiani käytetään ja millä ehdoilla. Toivottavasti niin jatkuu, eikä tarvitse törmäillä kommenttiin “kai sä nyt tämän voit tehdä tällä pikkusummalla, koska saathan sä nimesi näkyviin.”

Ilmaiseksikin kannattaa välillä tehdä

Pakko tietysti linkata vielä tähän työhuonetoverin yksinkertaisen tehokkaaseen “Opas työn hinnoitteluun” -merkintään.

Aallon Tuija käynnisteli taannoin keskustelua verkostohaastattelusta, ja Harto teki Twitterissä oman kokeilunsa. Minäkin päätin tällä viikolla yhden tekstin tuottamisen yhteydessä kääntyä Facebookin puoleen ja laitoin statuspäivityksen:

“Mari Koistinen kyselee ekohenkisiltä tovereiltaan vinkkejä yhtä S-ryhmälle tekemäänsä tekstiä varten: mitä laitatte leivän päälle (siis juuston ja lihaleikkeleiden korvikkeeksi)? Oma suosikkini on hummus, mutta kaikki vinkit ja ideat maistuisivat.”

Sain kommentteja runsaasti eli 27 eri tutultani. Kysymyksenasetteluni oli sikäli hölmö, että pari henkilöä ehti kommentoida tyyliin “en minä ole ekohenkinen, mutta…” Kysymykseni muoto johtui siitä, että juttu tulee Yhteishyvä.fi -sivujen vastuullisuusosioon, jossa ekoilu on esillä.

Vastaukset olivat hyviä ja sain siis helposti lukuisia vinkkejä leivänpäällisiin. Tällaisissa arjen mielipiteissä sosiaalisen median kanavat toimivat vallan mainiosti tietolähteinä.

Aiemminkin olen toki hyödyntänyt verkostojani, niin sähköpostilla kuin netin muissa kanavissa. Crowdsourcing sopii siis toimittajan työkaluksi, mutta ei siihen tietysti voi täysin luottaa. Jos kukaan ei FB:ssa olisikaan innostunut kommentoimaan, niin sitten olisin joutunut hakemaan näkemyksiä leipien päällyksiin toista kautta.

Juttu ei ole vielä julki, mutta ilmestyy nettiin lähiaikoina.

- – -

Vielä pala kissavideota

Viime perjantaina eli Videot verkkoon -kurssin viimeisenä päivänä kuvasin kissavideota: onhan minulla moisista jo vankka kokemus oman kissablogin myötä. Mutta tietysti näyttelykissojen meininki oli vähän toisenlaista kuin omassa kodissani.

- – -

Ulkomaalaisblogistien tapaamista

Taloudellinen tiedotustoimisto TAT oli päättänyt ilmeisesti ensimmäista kertaa pyytää joukon ulkomaalaisia bloginpitäjiä Suomeen, erityisesti Tampereen MindTrek-tapahtumaa ajatellen ja suomalaisiin start up -yrityksiin tutustumaan.

Itse sain mahdollisuuden tavata joukon eilen aamiaisen yhteydessä, kun Vesterisen Ville pyysi mukaan antamaan näkemyksiä suomalaisten sosiaalisen median käytöstä ja aktiiveista.

Porukan liikehdintää voi jonkun verran seurata Twitterissä (#finnfactstour).

Kuvassa Arctic Startupin Ville Vesterinen kertoo suomalaisesta start up -meiningistä

Aamulehden alkuvuoden katsotuin nettivideo on ollut “Kaahari törmäsi seinään Nokialla“, joka on kerännyt katsontakertoja sadantuhannen pintaan. Kakkosena tulee “Oliko se ufo? Katso video!” ja kolmosena “Poliisi iski Bandidosin tiloihin Tampereella”.

Näin kertoi Aamulehden verkkopalvelujen kehityspäällikkö Seppo Roth tänään JOKESin Videot verkkoon -kurssilla.

“Toisesta päästä voi kertoa, että kun tehtiin kuntavaalien alla puolueiden puheenjohtajien haastatteluvideoita, niin niiden katselumäärät olivat niin pieniä, etten uskalla niitä edes sanoa.”

Mutta miten saadaan kiinnostava video, kun kukaan ei ole ajanut seinään?

Minun ja työparini tehtäväksi tuli Laukonsillan rakentamisen edistyminen. Ajatuksena oli videon avulla esitellä sillalta maisemia, joita kukaan ei ole vielä nähnyt.

Ensi kesänä valmistuvalta sillalta näkymät eivät kuitenkaan niin mielettömän huikeat mielestäni olleet. Kun aiheesta lehteen tehnyt toimittaja kysyi työmaapäälliköltä, että meinataanko sillan avajaisten kunniaksi järjestää tanssit, niin sain idean, että videollehan voisi ottaa vähän valssausta. Tanssikutsuuni onneksi vastattiin myöntävästi ja niinpä video alkaa tanssahdellen.

(Lisäys eli siltä varalta, että tekniikka kiinnostaa: osa videostamme on kuvattu digipokkarillani Ixus 90S, osa järeämmällä videokameralla, eli aika kevyellä kalustella tällaista saa aikaan).

Sattumalta paikalle sattui myös pari italialaista arkkitehtia, jotka olivat lomalla Tampereella. Näin videolle saatiin vähän ulkomaalaistenkin kommenttia.

Videon laatu on mitä on, eli mielestäni se on pakattu turhan pieneksi ja muutenkin tietysti olimme vasta opettelemassa videon tekoa. Videoiden tekeminen vaatii ns. asiatoimittajalta uudenlaista ajattelutapaa. Kukapa tekstimuotoista lehtijuttua varten pyytäisi tanssia työmaalla?

Aamulehdessä on nyt ainakin toistaiseksi käytössä ilmainen Ning-järjestelmä videoita varten. Kiinnostavaa oli havainnoida, miten lehdessä tämä videopuoli hoidetaan. Selväksi tuli myös se, että niukoilla resursseilla pätkät olisi tehtävä, koska ne eivät tuota (ainakaan toistaiseksi) rahaa. Eikä se videoiden vieminen nettiin ole prosessina vielä täydellisen sujuva.

Medialan murros keikuttaa, ja moniosaajien perään huudellaan. Tämän päivän oivallus oli tajuta, että kyllä minä itse asiassa kohtuullisesti taidan näitä video- ja nettisysteemejä kuitenkin jo hallita, ja kenties joskus myös jonkinlaisella videotuotannolla voisi tienatakin.