Viime viikolla istuin datajournalismin seminaarissa, tällä viikolla kuluttajapoliittisen ohjelman pohdinnoissa. Näitä yhdistivät näkemykset tiedonjakamisen merkityksestä.

Datajournalismin näkökulmasta kaivataan lisää avoimia tilastoja ja muuta, erityisesti yhteiskunnalliseen toimintaan liittyvää aineistoa (kuten kunnanhallitusten kokousten pöytäkirjat tai tiedot julkisista hankinnoista).

Kuluttajapolitiikan näkökulmasta halutaan lisää koottua tietoa niin politiikan tekoa varten kuin kuluttajia ajatellen. Esimerkiksi professori Pirjo Laaksonen kaipasi työkalua, joka kertoisi, miten hyvin kuluttajat voivat Suomessa. Tämän työkalun, “hyvinvointibarometrin”, työstäminen vaatisi erilaisten tilastojen, kuluttajakyselyiden ja -tutkimusten yhdistämistä sekä asiantuntijanäkökulmien koostamista.

Eli siis osaltaan sitä samaa avointa dataa, jota myös datajournalismin päivässä peräänkuulutettiin.

Lisäksi Mainostajien liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski nosti esiin tarpeen siitä, että kuluttajat saisivat tietoa omasta toiminnastaan. Hanski-Pitkäkoski viittasi Britannian Consumer Empowerment Strategy -ajatuksiin (koko dokumentti PDF-tiedostona), jossa yhtenä kohtana on tiedon voima: kuluttajien pitäisi päästä käsiksi dataan, jota yritykset heistä keräävät.

Mm. pankit, luottokorttiyhtiöt ja teleyhtiöt keräävät meistä runsaasti tietoa, joka on vain heidän käytössään. Britten tavoite on “mydata”-järjestelmän kautta saada tällaiset tiedot muotoon, jossa ne olisivat muidenkin helposti ladattavissa. Sen avulla kuluttajille saataisiin tietoa heidän kulutuskäyttäytymisestään, joka taas auttaisi tekemään parempia hankintoja tulevaisuudessa.

Eli siis puolin ja toisin kaivataan avointa dataa.

Itsehän olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että henkilökohtaisesti minua ei haittaa, jos minusta kerätään tietoja. Oleellista olisi se, että minulla olisi käsitys, mitä tietoa kerätään ja minulla olisi pääsy omiin tietoihini. Tietysti toivon, että tiedon kerääminen tuottaisi esimerkiksi parempaa kohdistettua mainontaa.

Tunnettua myös on se, että kuluttajina meihin vaikuttaa tieto siitä, miten me toimimme ja toiset kaltaisemme toimivat. Muun muassa noissa energiansäästöön liittyvissä toimissa sillä on iso merkitys: tällä hetkellä puhutaan vaikkapa huoneistokohtaisien vesimittareiden merkityksestä vedenkulutuksen vähentämisessä.

Viime viikolla Suomen Kuvalehden blogissa Laura Koljonen kertoi lukevansa mielellään lifestyle-blogeja. Silti hän kaipaili naistenlehtien sivustojen alle myös muuta kuin muotia, meikkejä tai sisustusta:

“Yhtenä päivänä en jaksanut muotiblogaajan vaatepuffeja ja samassa oudossa asennossa patsastelua, ja etsin hieman toisenlaista blogia. No, eipä ollut ihan helppoa.

Itse asiassa useimpien naistenlehtien sivuilta löytyy täsmälleen identtisiä blogeja aina samoista aiheista.

Ei ole totta! Miksi meille tarjotaan naistenlehtien brändien alla vain tällaisia blogeja? Vastaus: koska niitä luetaan. Uusi kysymys: Emmekö me naiset todella muuta tahdo kuin olla irrallaan omasta arjestamme?

Kenties emme. Jos tarpeeksi moni vaatisi esimerkiksi mielenkiintoisesti kirjoitettua blogia omien rahojen budjetoinnista, sellainen alkaisi ilmestyä ensi viikolla.”

Tekstin kommentoijan kehottavat kirjoittajaa etsimään esimerkiksi Blogilistan kautta muuta luettavaa, koska sieltä kaikenlaista arkirealistista kirjoittelua löytyy runsaasti. Tosin ainakaan itse en ole törmännyt suomalaisiin, naisten pitämiin varsinaisiin oman rahan blogeihin (saa vinkata, jos joku tietää). Miehet sen sijaan kirjoittelevat rikastumisvinkkejä ja sijoitusneuvojaan sekä maailmantaloudellisia pohdintoja.

Mutta käsittääkseni tekstin perusteella haikailtiin nimenomaan medioiden ylläpitämille sivuille muitakin kuin lifestyle-blogeja.
Ja Koljonen tuo tekstissään esiin sen merkittävän syyn, miksi arjen talousblogia ei ole vielä ilmaantunut naistenlehtiin. Siis sen, ettei niillä saada samanlaista lukijamassaa kuin vaatteilla, sisustuksella ja ruualla.

Mutta vaikka oman talouden blogi ei hyppäisi kävijöillään kilpailemaan suosituimpien lifestyle-blogien rinnalle, niin voisiko se silti olla kiinnostava ja kerätä lukijoita? Kun puhutaan rahasta, niin puhutaan usein myös niistä vaatteista, kodista ja ruuasta.

Minä tietysti jaksan uskoa, että kiinnostavan oman talouden blogin voisi luoda. Tietysti uskon lisäksi, että nivomalla blogia ja printtiä yhteen voisi syntyä sekä hyviä juttuja lehteen että hyvää blogipohdintaa.

Luonnollisesti röyhistelen omaa rintaani ja väitän, että pystyisin tekemään sellaista sisältöä, joka ei olisi uuvuttavaa talousjorinaa tai pankkimaista säästä, sijoita, ota lainaa -viestintää.

Mutta realistisesti joudun tietysti miettimään, että onko Suomessa medioita, jotka ovat valmiita ostamaan tällaisen blogin ja maksamaan siitä kohtuullisen korvauksen.

Sveitsissä vietetään parhaillaan Art Basel -taidemessuja. Olin itse kiertämässä messuilla eilen, ja reilu kaksi tuntia oli aivan liian lyhyt aika kaiken näkemiseen. Näin tavikselle taidetta oli liikaa: on mahdotonta sulattaa parissa tunnissa valtava taidemäärä. Minulle sopivat paremmin pienet kerta-annokset ja kuratoidut näyttelyt.

Tänään kiinnitin paikallisessa lehdessä huomion juttuun, joka kirjoitti avoimesti messuilla olleen taiteen hinnoista. Suomalaisgalleria Anhava oli nostettu jutussa esiin messuosastona, josta sai taidetta alle 5 000 Sveitsin frangilla. Lisäksi jutussa kerrottiin muutamasta kalliimmasta hintaryhmästä.

Aamukahvipöydässämme mietimme, miksei suomalaisissa taidekritiikeissä juuri koskaan puhuta taiteen hinnoista. Galleriahinnat ovat usein esillä näyttelyluettelossa, joten olisi helppo mainita, mihin hintaluokkaan taiteilijan teokset asettuvat.

Useimmat meistä haluavat tietää hinnan, kun jutussa kirjoitetaan uudestä älypuhelimesta, elintarvikkeesta, kengistä tai sängystä. Miksi taideteoksissa tilanne on toinen?

Taideteosten hinnoista puhutaan toki esimerkiksi huutokauppojen yhteydessä. Tai jos jonkin taiteilijan teosten arvo on merkittävästi noussut viimeisinä vuosina. Tai jos tilataan esimerkiksi presidentin muotokuva. Mutta minusta olisi kiva tietää hintoja lisää.

Mainitsen nyt vielä sen, että mielestäni taidemyynnin raikas tuulahdus on ollut Hesarin Kuukausiliitteen Taidesalonki, jossa tuotteet kaupataan Huuto.netin avulla.

- – -

Taiteeseen liittyen kannattaa vilkaista myös pni:n päivän pohdinta taiteen tukemisesta.

Disclaimer: Sulhaseni on kuvataiteilija, jonka pikselimaalausten hinnat olivat viime vuoden yksityisnäyttelyssä 1 600 – 9 000 euroa.

PS. Kiitos muuten myös lukijapalautteesta, jossa haluttiin Facebookin tykkäysnappi tähän blogiin. Olen unohtanut hoitaa sen kohdilleen, mutta toivottavasti jo pian saa täällä tykätä kirjoituksista.

Olen ihmetellyt tiedotteita, joissa tuotenimien vieressä on ®-merkintä eli rekisteröidyn tavaramerkin ilmaiseva symboli.

Kuten tänään sähköpostiin tipahtaneessa Arlan ja Starbucksin tiedotteessa:

“Starbucks (Nasdaq: SBUX) ja Arla Foods lanseerasivat tänään Suomessa Starbucks® Premium Ready-to-Drink Iced Coffee -juomat: Starbucks® Iced Latte, Starbucks Doubleshot® Espresso and Milk ja Starbucks® Bottled Frappuccino®. Juomat tulevat myyntiin elintarvikeliikkeisiin ympäri maan. Starbucks® Iced Latte, Starbucks Doubleshot® Espresso and Milk ja Starbucks® Bottled Frappuccino® ovat valmiita kahvijuomia, joita voi nauttia missä ja milloin tahansa. Suomessa ei ole aikaisemmin ollut myynnissä Starbucks®-tuotteita.”

Onko tämä joku jenkkijuttu, että vaaditaan rekisteröiden tavaramerkin osoittaminen tiedotteessa joka ikinen kerta, kun tuotenimi mainitaan? Eiväthän nämä tiedotteet mene kuitenkaan lehdissä läpi näillä ®-merkinnöillä varustettuna? Näiden tiedotteiden lukeminen suomalaissilmin on lähinnä ärsyttävää ja huvittavaa, ja toimituksissa ne tuova lisätyötä, kun deletoidaan ®-merkkejä.

Ja kun Wikipedian mukaan:

“Hakemusvaiheessa olevan tavaramerkin tunnuksena käytetään yleisesti tunnusta ™. Rekisteröidyn merkin tunnuksena taas voi käyttää tunnusta ®. Näillä tunnuksilla ei kuitenkaan ole Suomessa oikeudellista merkitystä.”

Jos siis joku paremmin asiaa tunteva voi minua viisastuttaa, niin kuulisin mielelläni, vaativatko firmat nuo merkinnät jostain syystä tiedotteisiin vai mistä on kyse?

Huom. päivitys tekstin lopussa: syytin suotta Työterveyslaitosta.

Vähitellen suomalaiset uutissivustot ovat oppineet yhä enemmän linkittämään muille sivustoille. Ei toiminta vieläkään ole täydellistä, mutta arvostan aina, kun jutun yhteydessä on linkkejä järkeviin lisätietolähteisiin.

Mutta linkkaaminen on tietysti vaikeaa, jos alkuperäisen tiedon lähde ei ole laittanut esimerkiksi tiedotetta nettiin. Esimerkiksi tänään törmäsin uutiseen, jossa kerrottiin Työterveylaitoksen tutkimuksen paljastavan, että puoliso ja ystävät löydetään yleensä samasta sosiaaliluokasta.

Googlasin itseni Työterveyslaitoksen sivuille, koska odotin, että siellä jossain, todennäköisesti etusivulla, on aiheesta tiedote.

Tältä tilanne näytti:

Viimeisimmät uutiset ja tiedotteet oli päivätty 1. maaliskuuta. Eikä siis vielä tätä kirjoittaessani (eli illalla) etusivulla näy mitään tietoa tutkimuksesta, joka tänään on uutisoitu. Ehkä se on jossain syvemmällä, mutta laiskana en jaksa niin pitkälle lähteä kaivelemaan.

Tämä ei siis ole mitenkään tavatonta, että mediassa uutisoitu aihe ei löydy alkuperäisen uutisoijan sivuilta. Toivottavasti tämä oli Työterveylaitokselta vain jokin satunnainen kömmähdys, sillä muutoin heillä on paljon ja monipuolisesti ajankohtaisia tietoja sivuillaan. Tai ehkä aihe oli päätynyt STT:n uutiseksi jotain muuta kautta kuin tiedotteilla.

Tämä nyt vain valikoitui tällä kertaa esimerkikseni. Toivon siis sekä meidän tiedonjanoisten että organisaatioiden itsensä kannalta, että vastaavista tapauksista löytyisi aina myös se yrityksen tai yhteisön tiedote. Siihen voivat sitten muutkin linkata.

Ja tuskin olen ainoa, joka haluaa välillä nähdä alkuperäiset tiedotteet ja tutkimustiivistelmät.

Päivitys (kiitos anonyymin kommentoijan):

Alkuperäinen tiedote olikin julkaistu jo tammikuussa. Nyt se sitten päätyi ilmeisesti STT:n kautta jakoon.

Eli siis syytin turhaan Työterveyslaitosta. Vika siis oli tutkimuksen uutisoijissa, jotka eivät kertoneet alkuperäistä lähdettä ja tutkimuksen julkaisuaikaa.

Tästä tulikin siis osoitus siitä, miten tutkimustiedotteita kaivellaan uutisiksi myöhemmin. Viestinnällisesti olisi kyllä hyvä kertoa, että tässä ei nyt ihan uunituoretta tutkimusta ihmetellä.