Huom. päivitys tekstin lopussa: syytin suotta Työterveyslaitosta.

Vähitellen suomalaiset uutissivustot ovat oppineet yhä enemmän linkittämään muille sivustoille. Ei toiminta vieläkään ole täydellistä, mutta arvostan aina, kun jutun yhteydessä on linkkejä järkeviin lisätietolähteisiin.

Mutta linkkaaminen on tietysti vaikeaa, jos alkuperäisen tiedon lähde ei ole laittanut esimerkiksi tiedotetta nettiin. Esimerkiksi tänään törmäsin uutiseen, jossa kerrottiin Työterveylaitoksen tutkimuksen paljastavan, että puoliso ja ystävät löydetään yleensä samasta sosiaaliluokasta.

Googlasin itseni Työterveyslaitoksen sivuille, koska odotin, että siellä jossain, todennäköisesti etusivulla, on aiheesta tiedote.

Tältä tilanne näytti:

Viimeisimmät uutiset ja tiedotteet oli päivätty 1. maaliskuuta. Eikä siis vielä tätä kirjoittaessani (eli illalla) etusivulla näy mitään tietoa tutkimuksesta, joka tänään on uutisoitu. Ehkä se on jossain syvemmällä, mutta laiskana en jaksa niin pitkälle lähteä kaivelemaan.

Tämä ei siis ole mitenkään tavatonta, että mediassa uutisoitu aihe ei löydy alkuperäisen uutisoijan sivuilta. Toivottavasti tämä oli Työterveylaitokselta vain jokin satunnainen kömmähdys, sillä muutoin heillä on paljon ja monipuolisesti ajankohtaisia tietoja sivuillaan. Tai ehkä aihe oli päätynyt STT:n uutiseksi jotain muuta kautta kuin tiedotteilla.

Tämä nyt vain valikoitui tällä kertaa esimerkikseni. Toivon siis sekä meidän tiedonjanoisten että organisaatioiden itsensä kannalta, että vastaavista tapauksista löytyisi aina myös se yrityksen tai yhteisön tiedote. Siihen voivat sitten muutkin linkata.

Ja tuskin olen ainoa, joka haluaa välillä nähdä alkuperäiset tiedotteet ja tutkimustiivistelmät.

Päivitys (kiitos anonyymin kommentoijan):

Alkuperäinen tiedote olikin julkaistu jo tammikuussa. Nyt se sitten päätyi ilmeisesti STT:n kautta jakoon.

Eli siis syytin turhaan Työterveyslaitosta. Vika siis oli tutkimuksen uutisoijissa, jotka eivät kertoneet alkuperäistä lähdettä ja tutkimuksen julkaisuaikaa.

Tästä tulikin siis osoitus siitä, miten tutkimustiedotteita kaivellaan uutisiksi myöhemmin. Viestinnällisesti olisi kyllä hyvä kertoa, että tässä ei nyt ihan uunituoretta tutkimusta ihmetellä.

Tällä hetkellä luen joka aamu paperilehteä. Paitsi sunnuntaisin, koska silloin Basler Zeitung ei kolahda postilaatikkoon. Kielitaidon vajavuus toki vaikeuttaa lehden syvällistä ymmärrystä, mutta siinä aamupuuron ohella siis selaillaan lehteä.

Kyseessä on kahden kuukauden ilmaisjakso, jonka saimme siitä hyvästä, että muutimme tänne. Lieneeköhän Suomessa lehdillä samanlaista käytäntöä uusien lukijoiden kalastelemiseksi?

“Se on oikeiston lehti”

Kerroin iloisena ilmaisjaksosta eräällä baselilaistaiteilijalle. Hän tuhahti, että kyseessähän on oikeistolainen lehti, josta ei kannattaisi oikeastaan vilkaista muuta kuin viikon listaus seudun tapahtumista.

Suomessa aina unohtuvat lehtien mahdolliset poliittiset kannat. Eikä oikeistolaisuus ainakaan omiin silmiini lehdestä pomppaa: Basler Zeitung on oikeastaan ainoa “maakuntalehti” täällä, joten vaikea olisi lukea muutakaan.

En ole Suomessa aikoihin lukenut paperilehteä päivittäin. Hesari on tälläkin hetkellä digimuotoisessa tilauksessa, mutta sen lukeminen on jäänyt täällä vähälle. Eli siis mediankulutuksen aika on rajallista, ja kun lukee saksaksi uutisia, niin se tuntuu riittävän. Sekä se, että klikkailee muiden linkkejä Suomi-uutisiin.

Lehti perjantaisin ilmaiseksi kaikille

Basler Zeitung ilmeisesti jaetaan ilmaiseksi joka perjantai kaikille. Lauantaisin tilaajat saavat myös aikakauslehtimäisemmän viikkoliitteen.

Vaikuttaa siis siltä, että paperilehden levikit halutaan täällä pitää pystyssä eri keinoin. Lehti-ilmoittelu näyttää silmiini aktiiviselta, ja kaikenlaiset rivi-ilmoituspalstat, asunnonvuokraukset ja muut vilkkailta.

Tosin tykkään vilkuilla myös Basler Zeitungenin nettisivuja. Käyn vilkaisemassa välillä esimerkiksi karttaa (rullaa sivua alaspäin), johon on merkitty alueen uutistapahtumia. Paikantaminen siis tuntuu tälläkin tavalla olevan nykypäivää. Erityisesti tietysti kiinnostaa, onko juuri meidän kotipaikan lähellä tapahtunut mitään.

Puhuttelutapa muuttaa nettikeskustelun sävyä

Viime viikolla hoksasin myös kiinnittää huomiota tuohon aina mieliä kuumottavaan aiheeseen eli nettilehtien keskustelupalstoihin. Tutkailin hälytyssireeneihin liittyvää tekstiä ja testiä, ja vilkaisin jutun alla olevaa keskustelua. Osallistuminen vaatii kirjautumisen, ja kommentoijien nimet näkyvät.

Moni kommentti alkoi tyyliin “Lieber Peter/Liebe Frau Meier”. Ainakin näin suomenkielisen silmiin tämä tuntui heti kohteliaalta ja koko keskustelun sävy toisenlaiselta kuin monilla palstoilla.

Myös hyviä blogeja

Basler Zeitungenilla on myös kiinnostavia blogeja, esimerkiksi Ikean sponsoroima “Sweet Home“. Lisäksi löytyy sivu, joka kokoaa alueella asuvien blogeja.

Petri Tamminen kuvaa kirjassaan Muita hyviä ominaisuuksia tilannetta, jossa hän antoi lehtihaastattelua:

“En kylläkään usko, että toimittaja olisi kuunnellut näitäkään puheitani. Toimittajat eivät kuuntele. Mitä kokeneempi ja parempi toimittaja, sitä vähemmän hän kuuntelee. Haastateltaville tällainen hajamielisyys on hämmentävä kokemus, harmittaa että mitä tuo toinen ollenkaan tuli, jos ei kerran puheet kiinnosta. Tekee mieli kostaa, vyöryttää tarinoita, höpöttää kaikki salaisuudet. Kun valmiin jutun sitten lukee, se tuntuu aivan vieraalta. Se on ihan oma tarinansa, hyvä tai huono mutta toimittajan oma, rakennelma jonka piirustukset hänellä oli täynyt olla valmiina mielessään ja jonka pystyttämisessä hänellä oli niin suuri työ ettei hän ehtinyt kuunnella.

Lehtijutussa täytyy olla otsikko vaikka minussa ei ole.”

Tammisella on kokemusta myös juttujen tekemisestä eli mm. Mika Kaurismäen haastattelemisesta:

“Tiedustelin lopuksi, haluaisiko Kaurismäki tarkistaa haastattelun.

– En, ei se ole kuitenkaan sinne päinkään.”

- – -

Myös toimittajalle tekee hyvää, jos hän joutuu joskus haastateltavaksi.

Haastattelijan rooliin on helppo solahtaa, mutta haastateltavana on vaikeampaa. Ainakin minulle. Mutta tekee hyvää huomata, millaisia ajatuksia ja tunteita haastattelutilanne ja valmiin jutun lukeminen aiheuttaa.

Useimpia juttuja (tosin ei niitä edes kovin montaa ole, joissa minua olisi suuresti jututettu) olen lueskellut hämmästellen sitä, että noinko fiksusti puhuin. Kiitos tästä siis toimittajille, jotka kuuntelevat valikoidusti.

- – -

Ja vielä Tammista. Ihan siksikin, että hän on mielestäni loistava kirjoittaja:

“Viisaat väittävät, että kirjat kasvattavat, että lukemalla opimme käsittelemään tunteita ja löydämme ilmaisun niillekin epämääräisille oloille, joita emme ymmärrä mutta joilla on valta meitä hallita. Saattaa sitten olla, minä vain luin.”

Annamari Sipilä sivusi myös lukemista mainiossa kolumnissaan eilen Hesarissa:

“Lähtökohtaisesti elämä on liian lyhyt, jotta kenenkään täysjärkisen ihmisen kannattaisi lukea mitään muuta kuin kaunokirjallisuutta. Satunnaisesti pitää kuitenkin silmäillä faktaakin, jotta tietäisi, mitä maailmassa juuri nyt tapahtuu.”

Tervehdys Berliinistä! Olen ollut täällä nyt viitisen päivää ja vielä viikko on jäljellä. Koska olen ensikertaa tässä kaupungissa, niin ihmeteltävää riittää.

Tuttuun tapaan suuri kiinnostuksen kohteeni on paikallinen elintarvikekauppa. KaDeWe-tavaratalon elintarvikeosasto oli upea: kiinnostavia erikoistuotteita, luksusta, makuja maailman eri puolilta, ruoka- ja kahvipisteitä sekä myös alkoholiannoksia: pitihän sitä kuoharilasillinen ostaa, kun kerran kaupassa oli siihen mahdollisuus.

Mutta tutkailen mieluusti myös hieman arkisempia ostospaikkoja. Esimerkiksi saksalaiset luomuosastot ovat tietysti usein monipuolisia, ja ylipäätään on hauskaa tarkkailla, millaisia tuotteita ja mihin hintaan supermarketissa kaupataan.

Koska tällä hetkellä minulla on aitoa motivaatiota kehittää saksantaitoani, niin myös saksankieliset julkaisut kiinnostavat.

Lukion C-saksa on päässyt selvästi ruostumaan, ja moni aikakauslehti tuntuu liian vaikealta luettavaksi.

Mutta onneksi silmiin sattui Spiegelin nuorille tekemä version Dein Spiegel, jossa kansijuttu kysyi, saako eläimiä syödä. Eettisiä ja ekologisia lihansyönnin näkemyksiä ja myös terveellisyyttä pohtiva juttu oli kohtuullisen laaja, ja siinä oli käytetty kuvamateriaalia mm. ahtaasta kanalasta.

Ja kieli oli sellaista, että minäkin suunnilleen ymmärsin.

Dein Spiegelissä oli lisäksi useamman sivun reportaasi Pakistanin tulvien jälkeisestä elämästä. Aiemmassa numerossa oli käsitelty Wikipedian käyttöä tietolähteenä.

Ei siis ihan kevyttä kamaa tässä nuortenlehdessä, mutta omiin saksanopintoihini sopivaa niin kieleltään kuin aiheiltaan.

Viime keväänä sai päivänvalon uusi Freeluettelo. Kyseessä on siis netissä oleva, Suomen Freelance-journalistit ry:n luoma sivusto, jonne yhdistyksen jäsenet voivat lisätä omat tietonsa ja toimeksiantajat voivat hakea sopivia tyyppejä kirjoittamaan, kuvaamaan, tekemään grafiikoita, ohjaamaan jne.

Mainostan tätä siksi, että olen itse tänä vuonna freeyhdistyksen hallituksessa ja mielestäni tämä on aidosti hieno edistysaskel. Jos free ei ole tehnyt omia nettisivujaan, niin luetteloon omat tiedot kirjaamalla sekin homma hoituu.

Kaikki freet eivät ole vielä omia tietojaan tuonne lisänneet, mutta toivottavasti mahdollisimman moni aktivoituu pian. Heti ensimmäiseksi ei tarvitse täyttää kaikkea mahdollista, vaan esimerkiksi referenssejään voi päivittää myöhemminkin.

Toimeksiantajien kannalta on tietysti sitä parempi, mitä kattavammasta joukosta voi tekijöitä valita.

Lisäksi ainakin itse pidän tärkeänä sitä, että freet näkyvät verkossa. Kai se osaltaan on myös sitä paljon huudeltua yhteisöllisyyttä luova tekijä.

Freejournalistien määrä kasvaa ja toimenkuvat laajenevat

Freeyhdistyksessä ja journalistien keskuudessa ylipäätään yksi paljon puhuttava aihe on freetoimijoiden koko ajan kasvava määrä: vakituiset työpaikat alalla vähenevät, joten moni siirtyy työllistämään itsensä. Tämä tietysti muuttaa osaltaan alaa johonkin suuntaan, mutta miten ja mihin, se taitaa jäädä nähtäväksi.

Toinen puhetta herättävä aihe on se, että freen toimenkuva voi käsittää nykyisin paljon muutakin kuin selvää journalismia. Tämä on minulle omakohtaisesti tuttua. Esimerkiksi tänä vuonna olen juttujen laatimisen ohella mm. luennoinut, kirjoittanut raportteja, osallistunut yritysviestinnän tekemiseen tai naputellut vieraskynäblogiin tekstejä. Nyt tulevana torstaina toimin Elonmerkki-tapahtuman virallisena twiittaajana @Elonmerkki-tunnuksen takana. Ei tätä voi pitää perinteisenä journalistin työnä.

Toistaiseksi Journalistiliiton jäsenyyskriteereissä yhtenä tekijänä on se, että tekee tietyn euromäärän verran journalistista työtä. Mutta helppoa ei ole rajanveto siihen, mikä on journalistista, ja tulevaisuudessa rajat häilynevät yhä lisää, mikäli moniin minua viisaampiin henkilöihin on luottamista.

Henkisesti tietysti koen olevani toimittaja. Mutta olen myös paljon muuta.

- – -

Loppuun vielä mainospala eli jos tänne saapuu joku, joka harkitsee tilaavansa minulta työpanoksia ensi vuotta ajatellen: asun näillä näkymin tammi-kesäkuun Sveitsissä Baselissa. En siis voi käydä kasvokkain haastattelemassa kotimaassani ketään, pitää Suomessa puheenvuoroja tai toimia nettitapahtumaraportoijana. Sen sijaan otan vastaan ehdotuksia töistä, joita voi tehdä Keski-Euroopassa.