Mari Koo

Avainsanalla 'motiivit' merkittyjä kirjoituksia

Yli-innovaatioaktivistin into, unelmat ja toimeen tarttuminen rapisutti kyynisyyden

torstai 25. elokuuta 2011 klo 22.53 kirjoittajana Mari Koo

Tämä on osa Elonmerkki 2011 -tapahtuman blogikirjoituksia, joita teen 14 muun kirjoittajan kanssa. Tekstieni raakaversiopohjan eli ns. koko päivän liveblogin tein Google Docs -palveluun.

– – –

Kyynisen on helppo tuhahtaa tittelille yli-innovaatioaktivisti. Mutta kyynisyys rapisi heti, kun tittelin omistaja aloitti esityksensä: ei vain voinut olla tykkäämättä tästä Aalto-yliopiston tyypistä, joka hehkui intoa, esitti hyviä esimerkkejä, puhui unelmien tärkeydestä ja kannusti toteuttamaan ideoita heti.

Anssi Tuulenmäki sanoi, että strateginen innovointi voi kuulostaa monien korvaan bullshitiltä. Mutta mitäs siitä, jos kerran osaa kertoa, mitä tällä sanaparilla ajaa takaa:

”Jos pankeista otetaan logot pois, niin et tiedä, missä pankissa asioit. Kaikki on samaa: voit valita vain parhaan korkomarginaalin. Kaikki ovat hyviä, mutta yksikään ei ole parempi kuin toinen. Ei siis ole strategista innovaatiota.”

”Hyvä esimerkki strategisesta innovaatiosta on Omenahotelli: ne kilpailevat anopin sohvaa vastaa, kun muut kilpailevat toisiaan vastaan.
Kosmetiikkateollisuudessa samaa on tehnyt Dove. Kun muut firmat viestivät naisille, ettet ole kaunis sellaisena kuin olet, niin Dove kääntää viestin toisinpäin.”

Tuulenmäen mielestä me suomalaiset sorrumme suunnittelemaan, kun pitäisi jo tehdä.

”Ei ole niin vähäpätöistä asiaa, etteikö pystytetä työryhmää, vaikka se toiminta heti ja kokeilu tuottaisi paremmat tulokset.
Suomessa ajatellaan aluksi liian pienesti, ja kun toteutus alkaa, niin alkaa mieletön suunnittelu. ja pienikin hukkuu.
Pitäisi olla päinvastoin: riittävän isosti heti liikkeelle, siitä syntyy tarinoita ja virheitä, joista opitaan.”

Anssi, kiitos esityksestä! Jos en joka päivä olisikaan innostuneen motivoitunut kaikkeen (väliin sattuu nimittäin huonompiakin päiviä), niin ehkä edes keksin itselleni hienomman tittelin. Kotiin päästyäni ryhdyin heti ajatuksen toteuttamiseen ja kysyin mieheltäni ideaa nimikkeekseni.

Hän ehdotti ”ihanaa”.

Unelmia ja innostusta kaikille!

T: Ihana Mari Koistinen

Facebook kiinnostaa, tuottaa palautetta ja kontakteja, mutta myös kiehuttaa

torstai 27. elokuuta 2009 klo 13.35 kirjoittajana Mari Koo

Eilen luin Imagesta Ruben Stillerin kolumnia:

”Minulla on tällä hetkellä 151 Facebook-kaveria eli -surijaa. Taoitteenani on n. 500 facebooksurijaa. Olen varma, että saavutan tavoiteen vuoden loppuun mennessä, koska olen feissannut vasta kuukauden.”

Illalla kävin katsomassa stand up-esityksiä (peukut Henkalle!) ja sielläkin pariin otteeseen yritettiin luoda huumoria Facebookin avulla.

Päivän Hesarissa Jesse Itkonen pohtii, mitä tarkoittaa, kun poliisikin on Facebookissa.

Kun tapaan kavereita, usein jotenkin keskusteluissa sivutaan Facebookia. Onko huomannut sen tiedon, meinaako osallistua tapahtumaan, näkikö jonkun yhteisen tutun kommentin.

Tiistaina kävin puhumassa Porkkanamafiasta ja kuluttajien nettivaikuttamisesta TaiKissa graafisen suunnittelun opiskelijoiden luennolle. Jälleen törmäsin pohdintaan siitä, mitä sanoa niille, jotka tuhahtavat, että ”en minä halua ihmisille kertoa kaikkea, ja onhan se FB outoa toimintaa!”

Virtuaalinen kahvihuone

Eli koska FBon ollut julkisuudessa usein negatiivisten puolien vuoksi, niin mielikuva FB:a käyttämättömillä on helposti kielteinen. Kuten Kati Parppei juuri kirjoitti:

”Itse olen koettanut yli vuoden ajan selittää skeptiselle siipalleni Facebookin hyviä puolia. Hän kun on vakuuttunut siitä, että siellä vain vältellään töitä ja heitellään kavereita virtuaaliperunoilla (!).”

”[- – -] kotona työskentelevälle tutkijantekeleelle se edustaa työyhteisöä ja virtuaalista kahvihuonetta hyvässä ja pahassa. Kyllä, sinne voi unohtua jaarittelemaan ja selailemaan ihmisten kuva-albumeita varsinkin, kun oma työ tökkii. Mutta siellä puidaan myös ideoita, pohditaan käsitteitä, annetaan kollegiaalisia neuvoja, iloitaan menestyksestä ja kannustetaan huonona päivänä.

Eikä se jaarittelukaan aina turhaa ole. Lukuisten yksinäisten etätyövuosien jälkeen en tiedä, mitä päässäni olisi tapahtunut ilman blogeja ja sittemmin myös muuta sosiaalista mediaa.”

Palaute- ja kommenttikanava

Facebookissa on siis elämää. Sitä on myös muualla netissä. Twitter- tai Facebook-kommentti tai Facebookiin viety blogiteksti kerää helposti kommentteja, mutta blogiteksteistä kommentit jäävät, kuten Sulopuiston Olli havainnollisti:

”Myönnän olevani silkka Pavlovin koira, joka kaipaa palautetta. Tilannetta ei välttämättä auta se, että olen freelancer, jolta siis puuttuu työyhteisön feedback – nettijuttuihin tulevia kommentteja en jaksa lukea kuin sellaisina päivinä, jolloin on todella hyvä ja itsevarma olo.

Samaa palautteen hinkua muuten havainnollistaa äskeisen työ-merkinnän päivässä saamien kommenttien määrä. Blogissa yksi, Facebookissa 30. Feibu-kommentit olivat vieläpä mainioita.”

Tapahtumatiedotusta ja läpänheittoa

Tietysti FB:ssa on ongelmansa. Taannoin seurattiin Qaikussa, miten Viileen käyttäjätili oli poistettu ilman kunnon perusteluja ja käyttöoikeuden palautus kesti aikansa.

Minä olen ahkera ”feissaaja”. FB on työyhteisön korviketta, mutta myös yhteydenpitoa kavereihin. Samalla se on tapahtumatietojen välittäjä.

Tänä kesänä FB on toiminut päätiedotuskanavana mm. ultimate-peleillemme: missä ja milloin pelataan, ketä tulossa, vaikuttaako sää.

Lisäksi olen perustanut Helvetin Martat -ryhmän, joka on vajaassa kahdessa viikossa kerännyt parisataa jäsentä. Tämä sisäpiirivitsistä lähtenyt, rentoon ja joutilaiseen tyyliin elämään suhtautuvan ryhmän sivuille on kerrottu lukuisia vinkkejä HelMa -arkeen. Kyseessä on tietysti myös kunnianosoitus arvostamalleni Martta-järjestölle.

Facebook on siis sekä hyötyä, mutta tietysti huvia ja näennäisesti turhanpäiväistä toimintaa. Mutta sekin on tärkeää, aivan kuten se kevyt läpänheitto kommenteissa.

Kaikkea ei tarvitse paljastaa kaikille

Aallon Tuija on koostanut hyvän ohjeen siitä, miten FB:nkin yksityisasetuksia voi säätää. Kaikkea ei siis tarvitse paljastaa kaikille. Tämä tieto ei ole vieläkään tainnut levitä kaikkien korviin, etenkään heille, joilla on Facebookiin kielteisempi asenne.

Omalta osaltani olen mm. rajoittanut tililleni lataamien kuvien näkyvyyttä. En niinkään itseni takia, vaan kuvissa mahdollisesti näkyvien ystävien ja tuttujen vuoksi. Muutoin linjani on varsin avoin, sillä edelleen haluan luottaa siihen, että kun kertoo muutakin kuin ”kiillotettua ulkokuorta”, niin tekee osaltaan parempaa maailmaa.

Vadelmafilosofointia lähielämän hengessä

maanantai 3. elokuuta 2009 klo 21.41 kirjoittajana Mari Koo

Päätin aloittaa elokuun blogimeiningin vadelmapuskassa videolle juttelemalla. Nämä tällaiset hetket nimittäin saavat ajatuksia sinkoilemaan.

Videota kuunnellessa tosin huomaa, ettei spontaani jutteluni ole kovinkaan loogista tai järkevää. Jossain välissä videota on myös hiljainen hetki, kun säpsähdin, tuleeko Kulosaaren vattupuskaan joku muukin, enkä sitten vaivautunut editoimaan tätä pätkää pois. Myös muutoin teknisellä tasolla ei taaskaan juhlita, mutta tarkoitus olisi syksyn mittaan kehittyä videojulkaisijana.

Videolle kerron muun muassa omasta ns. staycation-lomailusta. Luin viime viikolla Anna Mårdin kolumnin, jossa hän kertoi, että kyseinen staycation-sana on nyt kehitetty Englannissa kuvaamaan lähilomailua: oman kotipaikan lähellä tai ainakin kotimaassa tapahtuvaa vapaa-ajanviettoa. Trendikästä tästä on tullut nyt taantuman vuoksi.

Minulla koko elämä on pitkälti ”lähielämää”. Sehän on osaltaan myös joutilaisuutta ja downshiftingia. Videolla höpisen kesäni tekemisistä, niin pyöräilyistä kuin muusta edullisesta lähielosta.

Vadelmapuskassa havaitsi jälleen, miten kannattaa katsoa vähän tarkemmin, sillä niin voi paljastua jotain uutta. Omasta lähiympäristöstäkin voi siis oppia kaikenlaista ja sitä voi hyödyntää eri tavoin, kuten esimerkiksi Dodo ry:n kaupunkiviljelyssä on tehty (aihetta käsitellään myös Globaali piknik -blogissa).

Mutta ei lähiloma välttämättä tule halvaksi. Moision Tepon tapauksessa Helsingissä vietetyllä lomalla rahat ovat kuluneet fillariin. Mutta selvästi pyöräilyllä on nyt nostetta. Pyöräliikennesuunnittelija Marek Salermo toteaa Hesarin jutussa (via pe3):

”Massa-autoistumisen aikaan 1960-luvulla pyöräilystä tehtiin lasten ja vanhusten liikkumismuoto. Siitä ajatuksesta ei ole päästy eroon”, hän sanoo.

Nyt näyttäisi, Tepon ja muiden innokkaiden myötä, pyöräilyllä olevan trendikästä nostetta. Monella on jo useampi kuin yksi pyörä, ja fillareita laitellaan ja kasataan itse. Toivottavasti polkupyörästä tulisi kaikin puolin vakavasti otettu liikenneväline tämän kulutukseenkin linkyttyvän trendin myötä.

Videon loppukevennyksenä esittelen vadelmienpoimintatekniikkani. Marjoja kertyi vajaat pari litraa, joka oli mielestäni hyvä saalis kulosaarelaispuskassa.

– – –

Jos lauantaina ei sada, niin Kulutusjuhlan lähitoiminta jatkuu parkkipaikkapiknikin hengessä Hakaniemessä klo 12-14. Tervetuloa moikkaamaan ja juttelemaan kulutuksesta, netistä, pyöräilyistä ja kaikesta muusta!

Elämä ja netti tärkeysjärjestykseen ilman syyllisyyttä

sunnuntai 24. toukokuuta 2009 klo 21.07 kirjoittajana Mari Koo

Jossain vaiheessa päätin, etten tässä blogissani sen suuremmin pahoittele, jos en aktiivisesti päivitä. Tämä on kuitenkin ennen kaikkea harrastus, ja jos muun elämän kiireet tunkevat päälle, niin blogi hiljenee.

Oleellinen syy päätökseen on silti ollut se, että tietyllä tavalla tunnen syyllisyyttä monista asioista (”pitäisi siivota”, ”lukea se ajankohtainen kirja”) turhan helposti. Siis luon itselleni paineita, että pitäisi toimia tietyllä tavalla ja jos en niin tee, niin takaraivossa oma ääni nalkuttaa. Vaikka tiedän, ettei kukaan minulta edes odota kyseistä toimintaa enkä ole kenellekään mitään luvannut.

Tunnettu tosiasiahan on, että elämä on lyhyt ja se pitää käyttää mielekkäisiin asioihin. Jos blogikirjoittamiselle ei jää aikaa, niin ei siitä kukaan kärsi. Mutta jos minulla ei ole aikaa tavata ystäviä, harrastaa liikuntaa, nauttia ruuasta, nukkua, puuhastella mukavia tai ottaa rennosti, niin minä kärsin. Tietysti pitää myös hoitaa luvatut työt ja muut oikeat velvollisuudet.

Välillä koen outona, kun ihmiset tuskailevat, ettei heillä ole aikaa ainakaan nettipörräämiseen. Ikään kuin nettielämä olisi jotenkin velvollisuus. Ei tietenkään ole mikään pakko lukea tai kirjoittaa blogeja tai kirjautua Facebookiin, vaan kannattaa tehdä sitä, minkä kokee mielekkääksi.

Sitten, kun minulta kysytään, miten minulla on aikaa, niin vastaan, että koen saavani netistä niin paljon eli ajalle tulee vastinetta. Tietysti kerron myös, etten omista televisiota, joten käytän sen ajan verkossa. Tai että teen työni tietokoneella ja netissä liikahtelu on siinä rinnalla huomaamatonta.

Toisaalta moni ilmoittaa, miten poistaa tiettyjä nettitoimintoja elämänmuutosten myötä, kuten Anu kertoo lapsensaamisen muuttaneen prioriteetteja. Näinhän se menee monessa muussakin tekemisessä: jos tulee jotain tärkeämpää, vähemmän tärkeä tipahtaa pois.

Nyt en siis ole päivittänyt tätä blogia hetkeen. Konkreettinen yksi syys oli toukokuun aikatauluja yllättäen muuttanut ulkomaanmatka. Reissussa tapasin myös ensikertaa Maurelitan. Sain kohdata muulta matkassa olleelta porukalta sitä tuttua ihmetystä blogituttujen kohtaamisesta.

”Siis tapaat jonkun kaverisi?”
”Mjoo, no siis tavallaan, en ole koskaan häntä oikeasti nähnyt tai puhelimessa jutellut, mutta netin kautta koen kyseisen ihmisen tuntevani.”
”Siis et ole koskaan tavannut ja nyt sitten noin vain menet moikkaamaan lounaalle?!”

Minulle tämä ei tietysti enää ole mitään ihmeellistä, koska olen niin moniin ihmisiin saanut ensikontaktin verkossa ja sitten vasta tavannut naamakkain. Lähes kaikki ovat olleet, kuten myös Maurelita, hyvin pitkälti mielikuvan mukaisia.

Minulle sosiaalinen media on siis myös sitä, että se tuo ihmisiä offline-elämäänikin. Esimerkiksi tänään vietin iltapäivää takapihalla neljän ystävän kanssa ruokaillen ja höpötellen. Kolmeen heistä ensikontakti on ollut aikoinaan verkossa, mutta eihän tutustumistapa ystävyyttä suuremmin määritä.

Mutta siis: elämää on tietysti muuallakin kuin netissä. Se muu elämä on myös minulle tärkeää. Jos blogi ei kesän mittaan aktiivisesti päivity, niin olen toivottavasti viettämässä sopivan joutilasta, monin tavoin riittävää, mukavaa ja  leppoisaa elämää.

Siihen elämään minulla kuuluu myös tietokone ja netti, eli en minä totaalisia poistumia edes tavoittele. Netti helpottaa arkeani ja esimerkiksi yhteydenpitoa ystäviin, joten en koe tarpeelliseksi totaalista pidäyttäytymistä online-elämästä.

– – –

Loppukevennys: eräs ystävä lähetti juuri linkin tähän videoon. Ilmeisesti ajatteli sen sopivan minulle, heh!

Toimittajista yhteisömanagereiksi?

keskiviikko 6. toukokuuta 2009 klo 18.47 kirjoittajana Mari Koo

Olin siis pari viikkoa sitten Franticin F-Wordissa. Siellä sekä YLEn Pirkka Aunola (mukana mm. YLEn Kehitys kehittyy-blogissa) että Nokian Jussi-Pekka Erkkola mainitsivat yhteisömanagerien (community manager) kasvavan ammattikunnan.

Pirkka puhui siitä, miten nykyinen netti, jakaminen ja avoimuus merkitsee toimittajien ja ohjelmantekijöiden kannalta melkoista muutosta. Aiemmin esimerkiksi televisio-ohjelman tehnyt on voinut ajatella, että homma on nyt purkissa ja se siitä. Nyt sitten YLEn ajatusten mukaan ihmisille annetaan esimerkiksi vapaus muokata tuotettuja materiaaleja.

Monelle toimittajalle tämä voi tietysti olla kova paikka  ja ensimmäisenä ajatuksena ”älä mene räpläämään sitä minun tuotostani”. Mutta ammatti-identiteettiin siis tarvitaan muutosta, ja Pirkka veikkasi toimittajista tulevan yhä enemmän näitä yhteisömanagereita, jotka liikkuvat verkossa siellä, missä ihmisetkin.

Aikoinaan Jaiku-keskustelussa todettiin, että yhteisömanagerilla voi olla varsin erilaisia rooleja ja tehtäviä. Silloin Pirkka totesi:

”Nyt kun olen käynyt läpi monia erilaisia community managerin toimenkuvia, näyttäisi isoimmaksi eroksi muodostavan se, onko cm roolissaan ensisijaisesti:

  • yrityksen brändievankelista ja markkinoija (pääduunina välittää yrityksen viestiä eteenpäin), vai
  • linkki ihmisten ja yrityksen välillä (pääduunina toimia yrityksen korvina ihmisten joukossa)”

Molemmat ulottuvuudet kuuluvat eittämättä työhön, mutta minusta jälkimmäinen vaihtoehto tuntuisi äkkiseltään jotenkin merkittävämmältä ja relevantimmalta painotukselta.”

Myös Jussi-Pekka puhui yhteisömanagerien merkityksestä. Hän uskoi, että myös yrityksen pitää olla esillä ja mukana ihmisten kasvoilla. Nokialla näitä henkilöitä ei vielä kovin paljon ole. Jussi-Pekan yksi neuvo toimintaan oli ”Be nice – or leave”. Se nyt varmaan sopii vinkiksi meille muillekin.

Jonkinlaista nettiyhteisön hallintaa olen tietysti hoitanut esim. Kulutusjuhlassa, mutta eihän se nyt vielä niin suurta ja näkyvää ole ollut. Mutta blogit ja muu nettitoiminta on varmasti opettanut paljon, joten viralliseksi yhteisömanageriksi päätyminen ei tunnu mitenkään pahalta ajatukselta.

Tietysti toimittajan pitää varmasti tulevaisuudessa hallita paljon monenlaista. Itse olen tällä hetkellä kiinnostunut esimerkiksi videokuvaus- ja -leikkaustaitojen kehittämisestä. Ja kirjoittamisessa sekä esiintymistaidoissa olisi aina vara parantaa, samoin kuin yleissivistyksessä: esimerkiksi yhteiskuntatieteitä voisin hallita paljon paremmin.

Toisaalta en osaa ottaa urasuunnittelua edelleenkään kovin vakavasti ja päämäärätietoisesti. Haluan tehdä sitä, mistä pidän. Siksi noita taitojenkin kehittämistä ajattelen nimenomaan siltä kannalta, mistä nautin, en niinkään, mistä olisi hyötyä jossakin tulevaisuuden työssä. Tuskin blogeissakaan olisin jaksanut räveltää näin kauan, ellen tästä maailmasta todella pitäisi.

« vanhemmat kirjoitukset