Tarinatalon ja YLEn yhteisprojekti Uusi Musta käynnistyi jokin aika sitten blogivetoisella nettisivulla ja kevään mittaan ohjelmaa kuullaan radiossa. Taustalla on Noora Shinglerin blogi Kemikaalicocktail, joka on kerännyt sankan kävijäjoukon ja vilkasta keskustelua viimeisen parin vuoden aikana.

Lauantaina Kemikaalikimaran Anja Nystén nosti kyseiset nettisivustot esiin journalistisesta näkökulmasta, ja siellä kommenttiosastolla käydään vilkasta keskustelua (tosin yleläisiä ei käsittääkseni vielä ole näkynyt mukana keskustelussa):

“Kemikaalicocktail-blogi on tuottaja/toimittaja Noora Shinglerin henkilökohtainen – tai ainakin oli Uuden Mustan syntymiseen asti.  Toisaalta Shingler on blogissaan alusta asti tuonut selkeästi esille yleläisyytensä sekä asiatoimittajuutensa. Onko blogi nykyisin YLE:n, koska sen juttuja on Uuden Mustan sivustolla? Vastaako YLE blogin sisällöstä, koska Uuden Mustan alareunassa on YLE:n tiedot? Kuka ylipäänsä vastaa, kun toimittaja tekee mediataloon asiajuttuja ja käsittelee samaa aiheetta omassa blogissaan? Mikä on asiajuttua, mikä mielipidettä? Onko YLE Olotilassa, Uudessa Mustassa ja Kemikaalicocktalissa samat pelisäännöt?”

Blogit kiinnostavat näkökulmien vuoksi

Itse seuraan lukuisia blogeja, joita pidän kiinnostavina, mutta joiden tulkitsen viestivän nimenomaan omasta näkökulmastaan. Samaan tapaan voi tehdä johonkin asiaan omistautunut lehti tai tv-ohjelma.

Ne antavat osaltaan ajattelemisen aihetta, tiedonjyviä tai viestivät teemoista, jotka ovat nousemassa laajemminkin pinnalle esim. kulutuskeskusteluista. Yksiselitteisiä “totuuden torvia” ne eivät tietenkään ole, ja saatan suhtautua joihinkin esiinnostettuihin aiheisiin tai väitteisiin hyvinkin kyseenalaistaen, mutta silti blogi voi olla mielestäni kiinnostava.

Tällaiseksi “näkökulmablogiksi” olen mieltänyt myös Kemikaalicocktailin. Sen myötä myös Uusi Musta on asemoitunut samaan kategoriaan. Noora on vauhdikas persoona ja tuo sanottavansa äänekkäästi esiin. Tietysti osa siitä tykkää, osa ei.

Mutta ymmärrän Nysténin esiintuomat kysymykset journalismin rajasta tässä tapauksessa vallan mainiosti. Myös suhtautuminen kommentoijiin on yksi alue, joka näyttää Nysténin blogitekstin ja sen kommenttien perusteella kummeksuttavan osaa Kemikaalicocktailin ja Uuden Mustan seuraajista.

En itse tohdi väittää olevani merkittävä kulutuksen asiantuntija, saati tuovani blogeissani julki suuria totuuksia: katson maailmaa tietystä näkökulmasta ja se näkyy blogiteksteissäni. Kuten se ajatus, että me  yksinkertaisesti käytämme liikaa luonnonvaroja, eikä se parane vain sillä, että ostamme kirpputoreilta tai käytämme luonnonkosmetiikkaa.

Tärkeintä siis olisi muuttaa suhdetta tavaraan ja omistamiseen: pärjäämme paljon vähemmällä ja sen myötä esimerkiksi kemikaalien määrä vähentyisi.

Muokkaus 25.2.: Kirjoitusvirheiden korjailua, kiitos Maria

Lisäys 25.2.
Noora Shingler kommentoi aihetta Kemikaalicocktailissa todeten mm. seuraavaa:

“Siinä missä Uutta Mustaa ylläpitää useampi henkilö, on Kemikaalicocktail yhä vain minun ääneni ja asenteeni, ärhäkkyyteni ja hippeilyni blogin muodossa, aivan kuten tähänkin saakka. Ja minä olen aivan yhtä kriittinen ja äkkipikainen kuten aikaisemminkin. YLEssä tilaaja on tiennyt millainen tyylini on eikä ole sen linjan suhteen esittänyt muutostoiveita.

Kemikaalicocktailissa toimin bloggaajana, Uudessa Mustassa työskentelen tuottajana ja toimittajana. [- - -]

Mutta siinä missä vaikka tv-toimittaja haastattelee yhteen juttuun eri tahoja ja mielipiteitä, voi blogissa edetä vähitellen ja julkaista samasta asiasta eri mieltä olevien tahojen kommentit omissa postauksissaan, tavallaan pitkittää jutun eloa verkossa, ja kehittää keskustelua vähitellen (esim. asetaldehydikeskustelu).

Siinä missä vaikka uutisjuttu on tehty valmiiksi ja esitetään valmiina tv:ssä, blogijuttu vasta aloittaa elämäänsä kun eka postaus on saatu ilmoille.”

Lisäys 27.2.

YLEn Uusien palvelujen kehityspäällikkö Tuija Aalto nostaa esiin tämän kirjoittelun ja kommentoi osaltaan:

“Journalistin roolia verkossa tässäkin blogissa paljon pohtineena olen sitä mieltä, että toimittajalla on aina erityinen vastuu yleisölleen välittämänsä tiedon oikeellisuudesta, esiintyipä hän toimittajaroolissaan sitten yle.fi-sivustolla tai muissa yhteyksissä. Sosiaaliseen mediaan laajentuvan verkkoläsnäolon kautta toimittajuus ei rajaudu mediatalon omiin välineisiin.

Se, miten vahvalla asenteella tieto tarjoillaan, on eri asia ja siinä vapauksia voi ottaa vaikka kuinka paljon.”

Uusin osoitus muotiblogien mm. verkostoitumisesta ja markkinointihyödyntämisestä on Indiedays-sivusto. Viime viikolla avatulla sivustolla kirjoittaa 19 omista blogeistaan tuttua ja näkyvää muotiblogimaailman edustajaa.

Vihjailuja sivustosta näkyi muotiblogeissa jo aiemmin, ja ilmeisesti teknisten ongelmien vuoksi avautuminen viivästyi (esim. Salla kirjoittaa tästä). Mutta nyt siis sivusto toimii ja pyrkii keräämään tuloja mainosten ja markkinointiyhteistyön avulla ja samalla tarjoaa mahdollisuuden jonkinlaisiin tienesteihin myös kirjoittajille. Blogejakin on ilmeisesti tulossa lisää:

“Indiedays on valittujen bloggaajien ja heidän lukijoidensa yhteisö. Olemme ylpeitä bloggaajistamme, joiden valintaperusteina ovat sisällön laatu ja lukijakunnan laajuus. Haluamme tarjota lukijoillemme helpon tavan löytää ja seurata laadukkaita muoti- ja lifestyleblogeja. Jos tunnet että olet ansainnut paikkasi tässä joukossa, täytä palautelomake, valitse aiheeksi ”pääsenkö bloggaajaksi” ja kerro itsestäsi ja blogistasi.”

Lisäksi joukkoa on kokoontumassa blogimiittiristeilyn merkeissä nyt tammikuussa. Kisaa käydään myös siitä, kenet äänestetään Tukholman muotiviikoille raportoimaan.

Ja ilmeisen paljon kaikkea muutakin muotiblogien maailmassa tapahtuu. En vain niin aktiivisesti tätä porukkaa seuraa, että enää pysyisin mukana kaikessa pöhinässä ja yritysyhteistyössä.

Kuulemani mukaan ilmeisesti monet tekevät myös erilaisia opinnäytetöitä tästä porukasta. Näin kuluttajaekonomistin näkökulmasta muotiblogit ovat tietysti myös kiinnostava ryhmä: miten omaa kulutusta ja kulutuskäyttäytymistä tuodaan esiin ja millaiset ajatukset kirjoituksissa näkyvät.

Kuten nyt vaikka Forumissa asustavat Anni ja Fanni. Näitä shoppailunrakastajiahan etsittiin työpaikkailmoituksella viime keväänä. Nyt nuoret naiset siis asuvat Forumissa ja jakavat ajatuksiaan erityisesti videomuodossa. Jonkun verran väliin on kirjoitettu tekstiäkin: tyyli ei tosin itseeni kolahda.

Videopätkät ovat toimivampia, mutta kaikki hehkutus tyyliin “mielettömän ihanaa” on minulle liikaa (eli selkeästi en ole kohderyhmääkään, kun en edes pidä shoppailusta).

Olisin sivuille kaivannut jotain perustietoja Annista ja Fannista. Harmittavan usein blogeista puuttuu selvitys, millä taustalla henkilö toimii.

Toinen tapa hyödyntää blogeja on tämä tuttu “kutsutaan blogaajia paikalle”. Sen tiimoilta sattui silmiin Shop with Care -blogista seuraavaa:

“Vietin tästä kauniista maanantaipäivästä muutaman tunnin Finnish Catwalk -tapahtumassa, johon sain kutsun livebloggaamaan. Epämääräisten järjestelyjen takia livebloggaamisesta ei kyllä tullut yhtikäs mitään, mutta… Muutama tapahtumasta löytynyt helmi pelasti päivän.”

Eli siis jotenkin Wanhassa Satamassa järjestetyssä tilaisuudessa oli epäonnistuttu järjestelyissä. Jokainen tapahtumia ja tietotekniikkaa yhdistellyt tietysti tietää, että tekniikan pettäminen on harmittavan yleistä ja mahdollista.

Mutta hyvä tietysti, että tapahtumien raportointimahdollisuutta tarjotaan blogeihin. Tosin liveraportointi tapahtumista omien kokemusten mukaan onnistuu kätevämmin esimerkiksi Qaikuun.

“Rakastatko shoppailua? Haluatko jakaa kokemuksiasi uusimmista löydöistä ja omasta tyylistäsi muiden kanssa? Et ujostele kameraa ja kirjallinen ilmaisukin luonnistuu.

Kauppakeskus Forum etsii kahta persoonallista ja sanavalmista nuorta naista, jotka muuttavat kauppakeskukseen asumaan ja raportoivat elämästään ja ostoksistaan blogissaan. Työhön kuuluu blogin kirjoittamista, oman lähetyksen tekemistä, tapahtumia, uusien tuotteiden testaamista ja paljon muuta.

Työstä maksetaan palkkaa.

Muutto on syksyllä ja kämppä tarjolla vuoden loppuun.

Laita avoin hakemus alla olevaan osoitteeseen yhdessä kuvasi kanssa.”

(linkkikiitos Facebookiin Katrille!)

Mutta myös muunlaista toimintaa on näkyvissä: MouMou kertoo tekevänsä nyt yhteistyötä Panic in Paradise-nettikaupan kanssa.

“Vaikka saan siis veloituksetta tavaraa, esittelen niitä niin kuin olisin sovituskopissa miettimässä, kannattaako niitä ostaa vai ei. Luottakaa siihen, pyydän.

Ja niille skeptisille tapauksille tiedoksi, joihin itsekin tällaisessa tapauksessa lukijana varmastikin kuuluisin, että vaikka innostuisittekin tilaamaan jotakin PiP:n nettikaupasta, voitte tehdä sen hyvin mielin. En siis saa mitään provikkaa teidän tilauksistanne. Lupaan ja vannon, että en salaa teiltä mitään sopimuksia.”

Saman blogin kommenttiosastolla keskusteltiin myös yleisemmin blogimarkkinoinnista. Siellä sai taas törmätä siihen, miten blogimarkkinointia ei aina osata tehdä. Kuten Ssu- kommentoi:

“Mullekin tuli tässä viimeviikolla sellainen viesti joltain mainostajalta, että hei sulla olis nyt ilo ja kunnia päästä mainostamaan tätä ja tätä nettisivua blogissasi… Minun hyötymisestäni ei sitten sanaakaan mainittu Enkä taida vielä muutenkaan olla valmis ottamaan mainoksia omaan blogiini, ja jos ottaisin, niiden pitäisi olla juuri oikeasti kategoriasta ja sellaiselta firmalta, johon itsekin luotan.”

Myös suositun Focus on Fashion -blogin Salla kirjoittaa aiheesta:

“Itselleni ei ole mitään hulppeita tarjouksia sadellut ja ainoa blogin ostoyritys olikin melkoisen kehno, enkä siihen syöttiin tarttunut. Muutenkin näiden asioiden kanssa kannattaa olla aika tarkka, sillä olisihan se nyt vähän kummallista, jos vaikka bloggailisin erä- tai talousaiheisen verkkomedian leivissä. Olen myös oppinut, että ei kannataa myydä blogiaan (tai edes mainostilaa) ihan halvalla, sillä näinkin paljon lukioita keräävä sivusto toisi oikeasti aika paljon käyntiä uuteen osoitteeseen.”

Näistäkin kommenteista näkyvät ne avoimuuden ja luottamuksen vaatimukset, jotka blogeihin kohdistuvat ja joista olen tainnut paasata kerran jos toisenkin. Eivätkä blogejaan harrastuksenaan kirjoittavat sentään ihan noin vain hihku riemuissaan kaikkien mahdollisten yhteistyöehdotusten vuoksi.

Vierityspalkki-blogin kommenttiosastolle kirjoitin myös siitä, että nämä siirtymiset kirjoittamaan isomman sivuston alle eivät välttämättä suju kivuttomasti. Viiniä ja villasukkia -blogi käväisi viime vuoden lopulla MTV3:n sivujen alla, mutta Elina lopetti yhteistyön, kun blogin sivulle ilmestyivät yllättäen mainosbannerit.

“Suuressa maailmassa” erilaiset yhteistyöt ja blogien ostot ovat paljon arkisempaa. Kuluttajabloginäkökulmasta minua tietysti kiinnosti The  Consumerist -blogin ilmoitus vuodenvaihteesta: tällöin voittoatavoittelematon Consumers Union (Consumer’s Reportin julkaisija) osti Consumeristin mediayhtiö Gawker Medialta. Viime päivinähän Consumerist on saanut julkisuutta paljastettuaan, että Facebook kiristi käyttäjäehtoja epäilyttävällä tavalla.

Aikoinaan (pari vuotta sitten?) Kulutusjuhlaa kysyttiin siirtymään toisen sivuston alle. Ei siirrytty, kun vastineeksi ei luvattu muuta kuin mahdollista kävijämäärän lisäystä. Jälkikäteen arvioituna ratkaisu ei kaduta lainkaan.

Vastaavasti Oma.fi -sivuille houkutteltiin noin kolmeakymmentä blogia vuoden 2007 loppupuolella, mm. minun Mieto marinadia. En tiedä, siirtyikö lopulta kukaan kysytyistä.

“Tähtibloggaajalle tarjoamme tiellä tähtiin avuksi ammattigraafikon, media- ja muotialan kontakteja, sekä oman PR-kampanjan.”

Olisiko tämä nyt se kisa, jonka kautta Suomi saisi oman ensimmäisen todellisen blogijulkkiksen? Vaikka muotiblogit ovat suosittuja, niin kukaan ei ole toistaiseksi noussut laajempaan tietoisuuteen ja seurattavaksi ruotsalaisten muotibloggareiden (kuten Ebba) tapaan.

Tällainen toiminta on hyvä kädenojennus blogimaailmaan, ja samalla sen myötä on selvää, että kuvia saa kopioida omaan blogiin. Tuotekuvien koodin tuominen näkyvästi kopioitavaksi sopisi monelle yritykselle.

Yhtä lailla monessa muussa aineistossa helppo jakaminen on tärkeää. Siksi viestintäihmisenä kävin vilkaisemassa Lindexin pressinurkkauksen netissä. Muotitiedotteet ovat pdf:nä ja kuvina: mieluusti ottaisin ihan oikeita nettisivuja tähän tarkoitukseen, jolloin niistäkin olisi helpompi vaikka kopioida tekstiä blogiin.

Konsernitiedotteet ovat sen sijaan silkkaa tekstiä: näistä on helppo kopioida halutut, mutta tietysti on tylsän, jopa kuivan näköistä. Ilmeisesti se usein kuuluu konsernitiedottamisen linjaan ja kelpaa minulle, vaikka ei kai se mahdotonta olisi yhdistää vähän raikkaampaa ilmettä myös tähän tiedottamiseen.

Mutta hyvä olisi muistaa, että myös tiedotteita käytetään netissä eri paikoissa ja myös niiden olisi hyvä olla sellaisia, että bloginpitäjä voi niitä helposti hyödyntää. Pressitiedotteiden käyttäjiä eivät enää ole vain viestinnän ammattilaiset, vaan myös ne tavalliset nettimaailman kulkijat.

Blogeista puhutaan

Lisää pdf:ää on Digitodayn Blogit kunniaan -kyselyn yhteenvetoraportissa. Kyselyyn vastasi yli tuhat, ja heistä blogeja luki useammin kuin 10 kertaa viikossa yli kolmasosa. Oma blogi oli noin puolella. Samoin noin puolet seurasi yhdestä kuuteen blogia, yli kymmentä blogia luki noin 35 prosenttia. Noin viidesosa ei koskaan jätä kommenttia, ja yhtä moni kommentoi usein tai säännöllisesti.

Mielestäni mielenkiintoinen kysymys oli “Kun luet blogeja, keskusteletko niistä muiden ihmisten kanssa?”. 17 prosenttia vastasi “Ei koskaan”, mutta loput siis keskustelevat blogeista. Eli siis se, mitä blogeihin kirjoitetaan, vaikuttaa myös monien muuhun kommunikaatioon.

Sain eilen Trendi Look-lehden. Tapahtuma on blogihistoriallinen, sillä lehti tuli minulle, koska Trendin Kerstin Lönnrot jätti tähän blogiin kommentin Trendin muotiblogäänestystä käsitelleeseen kirjoitukseeni ja tarjosi ilmaista lehtinäytettä.

Kyseessä on siis ensimmäinen kerta, kun olen saanut jotain tavaraa blogini perusteella: Kulutusjuhlassa olemme kertoneet, että meitä saa yrityksistä lähestyä, mutta mitään ei ole tähän mennessä tipahdellut.

Blogit, yritykset ja markkinointi keskustelu on nyt kuohunut muotiblogeissa. Jo aiemmin blogaajia lähestynyt ja tilaisuuksiin kutsunut Miltton järjesti viime viikonloppuna Fashion & Design -brunssin, johon oli kutsuttu joukko muotiblogaajia. Tapahtumasta rapotoivat mm. Colour me -blogi, Muoti ja trendit -blogin Salla ja Fluxor.

Nyt blogeissa on noussut kommentteja, joissa tyrmätään ajatus tällaisesta yritysten ja blogaajien yhteistyöstä. Jotkut lukijat epäilevät, että tilaisuudet ja mahdolliset tuotelahjat saavat kirjoittamaan silkkaa suitsutusta. Tähän kommentointiin ovat omissa blogeissa vastanneet mm. Nelliina ja Kirsikka, jotka myös osallistuivat kyseiselle brunssille. Kirsikka kirjoittaa:

“Joku ehtikin jo esittää huolestuneen kommentin siitä, miten hyväuskoiset (lue: tyhmät) bloggarit hullaantuvat kutsuista ja ilmaislahjoista ja sitten ilman mitään kritiikkiä täällä blogeissa markkinoivat ja kirjoittelevat jonkun mainostajan valmiiksi saneleman kaavan mukaan. Ja aivottomuudessaan eivät edes tajua mainostavansa, voi että! (Ja lukijatko ovat sitten niin tyhmiä, että painelevat heti kauppaan ostamaan bloggaajan mainitseman tuotteen?)” – - -

Kärkkäimmin tätä tapahtumaa ovat tietenkin arvostelleet ne, jotka itse eivät olleet paikalla ja joiden käsitys jutusta oli ehkä siksi vähän turhankin kriittinen. “Siellä ne istu aivopestävänä, tajuskohan ees että se oli mainontaa…” Ei tajuttu, kun kutsussakin luki vaan kissankokoisin kirjaimin firman logo! “Käskettiinkö niitten kirjottaa just sillee ja sillee?” Ei käsketty kirjoittamaan lainkaan, ja jos olisi käsketty niin miksi ylipäänsä olisin totellut? Niin joo siksi, kun olen aivoton ja medialukutaidoton kana, jonka sielu ostetaan sillä mozzarellasalaatilla ”

Tällainen blogikuohunta tuskin tulee yllätyksenä. Suomalaisissa blogeissa on saatu elellä aika rauhaisaa eloa, kotikutoisesti ja kivasti, tasa-arvoisesti siltä kannalta, etteivät useimmat meistä ole saaneet tai tienanneet blogillaan mitään. Nyt muotiblogien kasvun myötä tilanne on muuttunut: bloginpitäjiä on nyt kohdeltu pienimuotoisesti kuin toimittajia, joita kutsutaan avajaisiin sun muihin tilaisuuksiin ja joille tyrkitään mukaan firmojen materiaalia ja tuotteita. Mutta toimittajathan eivät sitä jutuissaan kerro. Blogeissa sen sijaan oletetaan, että nämä mahdolliset kytkökset tulevat julki.

Kuten ennenkin on tullut todetuksi, niin suurta ongelmaa asiassa ei ole, kun se vain on suhteellisen läpinäkyvää (pieniä ongelmia on helppo keksiä, ja niitä ruoditaan tuolla muotiblogien kommenttiosastoilla laajasti). Ruotsin esimerkit blogista ja piilomainonnasta ovat toivottavasti jotain sellaista, jota Suomessa ei tarvitse ihmetellä.

- – -

Eilen olin kuuntelemassa Sulakkeen järjestämässä tilaisuudessa virtuaalisesta markkinoinnista. Aallon Tuija kirjoitteli aiheesta blogiinsa ja kimpassa teimme muistiinpanoja Jaikuun, aineena mm. Sulakkeen nuorisotutkimus.

Ja tilaisuudessa sai sekä juomaa että ruokaa ja vielä t-paidan poislähtiessä.

Minun kommenttini aiheeseen ovat siis ns. kainalojuttuna, ei mitään erityisen mullistavaa. Edelleen koen vähän vieraaksi sen, että minua tituleerataan tutkijaksi, sillä en miellä sitä olevani, koska tutkimus ei sen suuremmin etene. Ehkä voisin olla vain yleispätevämmin asiantuntija, kuten kaikki muutkin kaltaiseni sellaiset, jotka eivät oikeasti mistään mitään tiedä?

Toimittajan työn kannalta tekee välillä hyvää olla haastateltavana. Roolinvaihdos kyselijästä vastaajaksi auttaa näkemään sen raadollisuuden, jonka myötä toimittajat tekevät valintoja ja myös sitä, kuinka omat sanat muokkautuvat lopulliseen julkaisumuotoon.

Tällä viikolla vastailin myös toiselle toimittajalle blogimaailmaan liittyen. Hän pohti mm. sitä, meneekö ihmisten tapa julkaista omaa elämäänsä internetiin liian pitkälle, kun kerrotaan yksityiskohtia elämästä ja pistetään julki jopa ultraäänikuvia sikiöstä.

Ymmärrän, että moni kokee tämän käsittämättömäksi, ja epäilen, etteivät ihmiset aina todella tajua sitä, kuinka kerran nettiin julkaistu on siellä kaikkien nähtävillä. Moni varmasti ajattelee, että oma blogi on vain tietyn porukan lukama julkaisu. Mutta en kyllä halua lietsoa mitään pelkoja: olenhan minäkin nettiin pistänyt vaikka mitä, ja haluan uskoa siihen tietynlaiseen henkilökohtaiseen julkisuudenhallintaan. Avoimuus voi tuottaa myös paljon hyvää.

- – -

Viikonlopun kevennyksenä on pakko linkata tuotteisiin, joiden olemassaolon kuulin tänään, kun tein juttua lemmikkieläimiin kohdistuvaan kulutukseen liittyen: rooliasuja marsuille.

Juttuun on myös kaksi ns. kainalojuttua: Nescafen syksyinen, kymmentä blogaajaa koskettanut lähestyminen, sekä spontaanisti käsityöblogeissa levinnyt sana juomajauhe Kool Aidin toimivuudesta lankojen värjäyksessa. Tästä viimeksi mainitusta sain tietoa kesällä Kristan Toimunpipo -blogista.

Juttua tehdessä oli erityisen kiinnostavaa jutella Ruotsin suuntaan Go 4 it vol. 2 -blogin Minna Paakkulaisen kanssa. Siellä muotiblogibuumin ja näihin blogeihin liittyvän markkinoinnin huippu kun on jo ohitettu.

Suomessa sen sijaan esimerkiksi vaateliikkeet ovat nyt alkaneet lähettää kutsuja avajaistilaisuuksiin. Yhden näkökulman aiheeseen kirjoitti Arttu.

Minulle ei ole tullut vieläkään yrityksiltä mitään markkinoinnillisena pidettäviä lähestymisiä blogieni vuoksi. Tosin olen ryhtynyt harkisemaan, pitäisikö kissablogini jotenkin kaupallistaa: lemmikkiruuissahan pyörii isot rahat, ja hoidokkielukan erikoisruokavalio (pääministerillinen virtsakivivaiva nimittäin) tulee sen  verran kalliiksi, että sponsori olisi paikallaan!

Oma mainos ensiksi eli siis perustin toiminimen nimeltä Viestimieli. Palveluita saa ostaa! Nettisivusäädöissä ja muussa touhuissa sain onneksi apua itseltäni fiksummilta, eli Ilkka teki hienon työn webmasterinani ja Oopa suunnitteli logon.

Blogaaminen kannattaa: en ole lainkaan varma, että minulla ensinnäkään olisi koko toiminimeä ilman tätä blogi-intoilua, ja toisekseen sitä kautta olen tutustunut osaaviin ihmisiin, kaverustunut ja ystävystynyt ja saanut apua. Se on hienoa se!

Kuohuntaa muotiblogeissa lehtijutun vuoksi

Melkoisen mylläkän Hesarin kuukausiliitteen muotiblogijuttu herätti: toimittaja nosti saamansa palautteen esiin omassa blogissaan. Monet muotiblogaajat kokevat, että juttu vähätteli ja arvosteli heitä, vaikka itse en jutun sävyä todellakaan tällaiseksi tulkinnut.

Mutta eihän tämä sinällään uutta ole blogeista kirjoittaessa. Älähdyksiä tulee, kun blogeja käsitellään valtamediassa, koska eihän tätäkään ilmiöitä koskaan voi selittää niin kaikenkattavan hyvin, että jokainen kokisi toimittajan siinä onnistuneen.

Tampereella seminaari lokakuussa

Mediakasvatusseuran, Tampereen yliopiston mediakasvatushankkeen ja Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitoksen kaikille avoin seminaari “Hei me blogataan! Digitaalisen lukutaidot sosiaalisen median käytänteissä” lokakuun 15. päivä. Ajattelin tyrkyttää omaa esitystä työryhmiin, kun kerran sana on vapaa.

Jaiku mukana Mobiili sähköinen yhteiskunta -kurssilla

Neljänneksi: Olen mukana viestinnän laitoksen järjestemällä Mobiili sähköinen yhteiskunta -kurssilla, joka alkoi eilen. Kurssia varten perustin luennon alussa oman Jaiku-kanavan, johon on nyt lisäkseni liittynyt pari kurssilaista ja muita kiinnostuineita. Eli näin nyt sitten testataan, miten tuollainen tapa sopii omaan oppimiseen. Ainakin nyt tuntuu, että perusluentoistumisen oheen sai näin hyvää lisämeininkiä ja keskustelu aiheen tiimoilta laajenee luentosalin ulkopuolelle.

Blogosfräärin yksi, kovasti viimeisen vuoden aikana noussut ilmiö oli tuotiin mukavasti esiin näiden blogikirjoittajien itsensä kautta.

Moni ns. tavisblogaajakin on kommentoinut muotiblogeja, milloin ilahtuneena, milloin huvittuneena, toisinaan ärsyyntyneenä tai jopa lohdullisuutta saaden. Jos aiemmin neuleblogit olivat meille taviskirjoittajille oudompi ryhmä, niin nyt muotiblogit kohoavat kovaa vauhtia suomalaistekin blogien joukossa omaksi osa-alueekseen. Siellä pyörii aivan oma porukkansa, runsaasti nuoria tyttöjä, joista monet ovat hyvin aktiivisia blogaajia. Ja kommentoinnin määrä on myös suuri.

Blogit ja kansalaisjournalismi -aihe on tällä vikolla ollut vahvasti esillä monessa blogissa, Maija Aallon Uutispöytälaatikko-blogin tekstistä löytyy linkkejä. Muotiblogimaailmassa on jo mielestäni jo aineksia sellaiseen “tekemisen meininkiin”: esimerkiksi Desthea tuottaa blogiinsa haastatteluita, tiedottaa ajankohtaisista tapahtumista ja kirjoittaa kokemuksiaan muotimessuilta. Ja löytyy myös kriittistä asennetta.

Eli mitäs mieltä olet, Teppo, onko tässä kaipaamasi “blogimaailman journalistinen extremeduudsoni”? (Ja jep, se Tepon 100 tuntematonta -sarja on hieno!)

- – -

Aiemmin olen kirjoittanut muotiblogeista mm. ruotsalaisten blogimainontaa käsitellessäni sekä kevättalvella, kun vähän tarkemmin selailin suomalaisia muotiblogeja.

- – -

Ja vielä lisäys muuhun blogimenoon liittyen:

Blog Day jäi eilen viettämättä, koska asioita oli sen verran priorisoitavaa sairaalareissuni jäljiljä. En siis vain jaksanut miettiä, mitkä viisi blogia nostaisin esiin. Sen sijaan Auringonkukkametsässä on tehty ansiokasta työtä ja koottu päivään osallistuneita suomenkielisiä blogeja listaksi.

Ja mikäpäs estää esittelemään hyvä blogilöytäjä muulloinkin kuin nimenomaisena päivänä: jotenkin tuntuu, että tämä puoli oli aktiivisempaa joskus aikaisemmin, kun blogeja oli vähemmän. Itsekin voisin kyllä olla tämän suhteen aktiivisempi, monta hyvää blogia on tullut vastaan, jotka olisi syytä huomioida.

Ennen varsinaista lanseerausta sellaiset 60-70 prosenttia blogiteksteistä oli positiivisia: niissä kehuttiin asuja ja haluttiin ehdottomasti ostaa jokin tuotteista.

Kun H&M julkisti uuden malliston, niin blogitekstien sävy muuttui negatiiviseksi. Kaupoissa oli ollut “ryysis”, vaatteet eivät vastanneet kuvien perusteella syntyneitä mielikuvia ja monet tuotteista myytiin loppuun nopeasti, mutta ne päätyivät myyntiin ruotsalaisten Huuto.netiin eli Blocket.se:hen.

Odotukset, toiveet ja pettymys

Tässähän siis tapahtui klassisia kuluttajien näkemyksiin vaikuttaneita asioita: moni varmasti tietää sen fiiliksen, kun vaate näyttää kuvassa hyvältä, mutta todellisuudessa se ei istu päälle lainkaan tai näyttää muuten vaan väärältä. Luonnollisesti seurauksena on pettymys, koska odotukset ovat olleet jotain muuta.

Eli netissäkin pitäisi pystyä tarjoamaan mahdollisimman todenmukainen kuva tuotteista. Se on hankalaa, koska vaatetta ei voi tunnustella ja koettaa, mutta vähintään useita erilaisia kuvia olisi saatava tarjolle.

Tarjoa tietoa vähitellen

Mason antoi myös pari vinkkiä yrityksille blogimarkkinointiin. Hän kehotti käyttämään blogaajien omia työkaluja, kuten videoita, ja jakamaan tietoa ripotellen, eli ei koko kampanjasivua auki samana päivänä. Näin kävijät saadaan palaamaan sivuille.

- – -

Masonin blogin kautta päädyin myös seuraaviin tiedonlähteisiin:

Tanskalainen Semoblog tarjoaa blogikirjoittajille mahdollisuuden tienata rahaa:

“A website in Denmark semoblog.com have started a service which gives bloggers between 40 and 400 danish kronor per post that they write about specific products or services. semoblog.com have stated that the only demand is that blogger is open with the fact that they have recived money to write the bloggpost.”

Blogimarkkinointiin perehtyneessä, Lundin yliopistossa tehdyssä tutkielmassa todetaan tutut seikat puskaradiosta, avoimuudesta, mielipidejohtajuudesta ja luotettavuudesta (via):

“Our analysis has showed that the blog are considered credible based on the fact that they are based on word of mouth communication. The credibility is also affected since the receiver of a message is more likely to identify with the blogger, and by openness. This is amplified by the fact that the blogger often is a leader of opinion, and by the media itself. The conclusions concerning the ability to control shows that companies should have an increased possibility to affect the communicated message.
This indicates that it is possible for a blog to be credible and also be affected by companies. The key factor is openness.”

(Kirjoittelen tätä reilun 38 asteen kuumeessa, joten jos ajatuksissa on tavanomaista enemmän sekavuutta, voin syyttää sairautta.)

Vielä viime syksynä ehdin ilahtuneena tsekkailla muotiblogeja, mutta nyt tulva on jo liian suuri. Blogilistan hakemistosta sanoilla muoti tai trendit löytyy kymmeniä blogeja, ja varmasti näitä on muuallakin kuin listalla.

Aktiivista ja aktivoivaa vuorovaikutusta

Osalla muotiblogeista tuntuu olevan varsin aktiivinen kommentoijakunta: esimerkiksi You name it -blogissa näyttää olevan jokaisen postauksen perässä kommenttejakin, parhaimmillaan kymmeniä.

Gone with the trend -blogin kirjoittaja taasen järjestää lukijoitaan aktivoivan “Viikon kysymyksen”. Esimerkiksi nyt kysytään, mikä on tärkeintä muotiblogissa: ajankohtaiset muotiasiat, kerätyt asukokokoelmat, ylläpitäjän uudet ostokset, ylläpitäjän päivän asu, julkkisjutut vai jokin muu.

Kysely aika hyvin varmasti kuvaakin muoti- ja trendiblogien sisältöä. Luonnollista on, että blogaajan oma ääni, tyyli ja mielipiteet tulevat voimakkaasti esiin ja persoona todellakin pannaan peliin. Kirjoittajilla on “tyyli-ikoneja” ja suosikkisuunnittelijoita ja kenties he ovat erityisen kiinnostuneista jostakin ulkoasuun kuuluvasta osasta: kengät, laukut, hameet, korut jne.

Muotiblogi tarjoaa mahdollisuuden myö julkiseen haaveiluun: voin esitellä, että tämän haluaisin, mutta varsinainen ostos jätetäänkin tekemättä. Näin blogissa voi viestiä omaa kuluttajaidentiteettiään ilman varsinaista kulutusta.

Miehet esittelevät teknologiamuotia

Useimmat blogeista ovat nuorten, noin 15-30 -vuotiaiden naisten, kirjoittamia. Johonkin vanhempaankin ihmiseen olen törmännyt.

Miehet tuntuvat kirjoittavan laajemmin designista ja ajankohtaisista ilmiöistä (esimerkiksi jo pitkän blogiuran tehnyt Luksus).

Yksi miesten kuluttamiseen liittyvien blogien ryhmä näyttää olevan kaikenlaisten uusien laitteiden esittely, kuten Teknolelu tai Hilavitkutin. Trendejähän näissäkin omalla tavallaan esitellään, mutta vain eri näkökulmasta.

Teknologiaan suuntautuneissa blogeissa ylläpitäjien roolissa ei tosin oma persoona näy lainkaan samalla tavalla kuin muotiblogeissa, vaan teknologisissa vimpaimissa riittää vain niiden esittely, lähes aina kuvan kera.

Mutta en nyt todellakaan väittää, että sukupuoliroolitus olisi blogiteksteissä niin valtavan perinteinen. Ns. haircut-blogissa mies voi kehua hiuskiinnettä tai kivoja kenkiä, ja vastaavasti moni nainen hehkuttaa uutta kännykkää, autoa tai mp3-soitinta.

“Bland annat hävdar närmare 60 procent att de genomfört ett köp efter att ha läst om en produkt på en blogg. Undersökningen visar också att förtroendet för bloggarnas kunskap och den upplevda kvaliteten på bloggarnas innehåll är mycket högt, vilket kan vara en del av förklaringen till att bloggläsandet i så hög grad leder till faktiska köp.”

Eli juuri sitä samaa, jota olen jo varmaan kyllästymiseen asti toistellut: blogaajista muodostuu vastaava puskaradio kuin mistä tahansa muusta yhteisöstä. Luotan erityisesti jollain lailla tutuksi kokemani blogaajan kommentteihin ja kokemuksiin yhtä lailla kuin kenen tahansa ns. IRL-kaverin.

Kävin etsimässä käsiini Mikan Absolut-blogissa mainitun Dagens Nyheterin artikkelin (Ekonomi, s. 13, toimittajana Anne Parichart Eriksson), ja juttu sisälsi mielenkiintoista tietoa naapurimaamme blogeista ja blogimainostuksesta.

Kysely oli tammikuun lopulla toteutettu niin, että 25 suosittua blogia seuraavaata, runsaalta 1 700 vastaajalta oli kysytty, miksi ja kuinka he lukevat näitä blogeja. Vastaajista kolme neljäsosaa oli naisia.

• 87 % lukee blogeja huviksi ja ajankuluksi
• 84 % lukee blogeja päivittäin
• 82 % mielestä blogien vinkit ja jutut ovat hyviä tai todella hyviä
• 75 % luottaa blogaajan aihealueen tuntemukseen
• 59 % on joskus ostanut tuotteen saatuaan vinkin jostain blogista
• 87 % uskoo, että blogeissa on luotettavaa tietoa
• 47 % sanoo, ettei mainonta blogissa vaikuta luotettavuuteen; 30 % mainonta vähentää luotettavuutta, 6 % lisää luotettavuutta, 17 % ei vastannut

Juttuun haastateltu Mahir-toimiston Fredrik Pallin toteaa, että blogaajat voisivat hankkia rahaa mainoksilla ilman, että menettäisivät kovinkaan montaa lukijaa. Ruotsissa yritykset tekevät jo pienissä määrin oikeaa yhteistyötä blogaajien kanssa, mutta tarkempaa tietoa Pallin ei paljasta.

H&M uskoo blogimarkkinointiin

H&M sen sijaan kertoo yrityksen ensimmäisestä blogi-pr-kampanjasta: 15 muotiblogaajalle oli annettu mahdollisuus arvioida tuotteita ennen niiden tuloa kauppoihin. Yrityksen mukaan blogien avulla tavoitetaan nuoria ja saadaan laajemi näkyvyys, ja tavoitteena on rakentaa blogaajien kanssa pitkäaikaisempaa yhteistyötä.

Lisäksi juttuun on haastateltu Hannahsthlm-muotiblogin Johanna Törnqvistiä. Hän kertoo saavansa yrityksiltä muutamia sähköposteja viikottain, ja lisäksi yritykset ovat lähettäneet hänelle tuotteita, jotta hän kirjoittaisi niistä. Blogaaja on saanut yrityksiltä myös tarjouksia siitä, että jos Johanna mainostaa, niin hänelle lähetetään tuotteita.

Johannan mukaan valtaosa tuotteista, joista hän kirjoittaa, ovat kuitenkin sellaisia, jotka hän on itse löytänyt. Hänen lukijansa eivät kuitenkaan saa tietää, onko jonkun tuotteen taustalla pr-kampanja. Johanna sanoo valitsevansa aina itse, kirjoittaako vai ei, eikä tunne, että häntä pakotettaisiin jonkin tuotteen mainostamiseen.

Suomi tulee perässä?

Varmasti suomalaisiin blogeihinkin markkinointi tekee tuloaa, kunhan vauhtiin päästään. Toistaiseksi en ainakaan ole kuullut tuollaisista merkittävimmistä pr-toiminnoista, mutta jos joku lukija tietää, niin voisi vinkata.

Oman tutkimuksen kannalta pohdin, että ehkä joku vastaava kysely suomalaisissa blogeissa voisi toimia edes jonkinlaisena pienenä alkusoittona: ei välttämättä mitään vankkaa tieteellistä pohjaa, mutta hieman hahmottelua siihen, missä täällä mennään.