Mari Koo

Avainsanalla 'muotiblogit' merkittyjä kirjoituksia

Nytkö se blogijulkkis syntyy?

torstai 6. marraskuuta 2008 klo 15.29 kirjoittajana Mari Koo

“Sinustako Suomen suosituin muotibloggari?”, kysytään ja pyydetään ilmoittautumaan JC:n järjestämään kisaan.

“Tähtibloggaajalle tarjoamme tiellä tähtiin avuksi ammattigraafikon, media- ja muotialan kontakteja, sekä oman PR-kampanjan.”

Olisiko tämä nyt se kisa, jonka kautta Suomi saisi oman ensimmäisen todellisen blogijulkkiksen? Vaikka muotiblogit ovat suosittuja, niin kukaan ei ole toistaiseksi noussut laajempaan tietoisuuteen ja seurattavaksi ruotsalaisten muotibloggareiden (kuten Ebba) tapaan.

Lindex helpottaa kuvien lisäystä blogiin

maanantai 12. toukokuuta 2008 klo 19.08 kirjoittajana Mari Koo

Go it 4 vol. 2 -blogin Minttu on havainnut, miten Lindex on liittänyt sivuilleen mahdollisuuden jakaa tuotekuvia helposti blogiin. Tuotteiden netissä oleviin kuviin on lisätty painike “Liitä kuva blogiisi” ja sen kautta aukeaa ikkuna, jossa tarjotaan koodinpätkä kopioitavaksi.

Tällainen toiminta on hyvä kädenojennus blogimaailmaan, ja samalla sen myötä on selvää, että kuvia saa kopioida omaan blogiin. Tuotekuvien koodin tuominen näkyvästi kopioitavaksi sopisi monelle yritykselle.

Yhtä lailla monessa muussa aineistossa helppo jakaminen on tärkeää. Siksi viestintäihmisenä kävin vilkaisemassa Lindexin pressinurkkauksen netissä. Muotitiedotteet ovat pdf:nä ja kuvina: mieluusti ottaisin ihan oikeita nettisivuja tähän tarkoitukseen, jolloin niistäkin olisi helpompi vaikka kopioida tekstiä blogiin.

Konsernitiedotteet ovat sen sijaan silkkaa tekstiä: näistä on helppo kopioida halutut, mutta tietysti on tylsän, jopa kuivan näköistä. Ilmeisesti se usein kuuluu konsernitiedottamisen linjaan ja kelpaa minulle, vaikka ei kai se mahdotonta olisi yhdistää vähän raikkaampaa ilmettä myös tähän tiedottamiseen.

Mutta hyvä olisi muistaa, että myös tiedotteita käytetään netissä eri paikoissa ja myös niiden olisi hyvä olla sellaisia, että bloginpitäjä voi niitä helposti hyödyntää. Pressitiedotteiden käyttäjiä eivät enää ole vain viestinnän ammattilaiset, vaan myös ne tavalliset nettimaailman kulkijat.

Blogeista puhutaan

Lisää pdf:ää on Digitodayn Blogit kunniaan -kyselyn yhteenvetoraportissa. Kyselyyn vastasi yli tuhat, ja heistä blogeja luki useammin kuin 10 kertaa viikossa yli kolmasosa. Oma blogi oli noin puolella. Samoin noin puolet seurasi yhdestä kuuteen blogia, yli kymmentä blogia luki noin 35 prosenttia. Noin viidesosa ei koskaan jätä kommenttia, ja yhtä moni kommentoi usein tai säännöllisesti.

Mielestäni mielenkiintoinen kysymys oli “Kun luet blogeja, keskusteletko niistä muiden ihmisten kanssa?”. 17 prosenttia vastasi “Ei koskaan”, mutta loput siis keskustelevat blogeista. Eli siis se, mitä blogeihin kirjoitetaan, vaikuttaa myös monien muuhun kommunikaatioon.

Blogit markkinoimassa trendikkäästi

perjantai 25. huhtikuuta 2008 klo 12.08 kirjoittajana Mari Koo

Muokkaus myöhemmin: virke oli jäänyt vajaaksi, joten ajatus oli poikki.

Sain eilen Trendi Look-lehden. Tapahtuma on blogihistoriallinen, sillä lehti tuli minulle, koska Trendin Kerstin Lönnrot jätti tähän blogiin kommentin Trendin muotiblogäänestystä käsitelleeseen kirjoitukseeni ja tarjosi ilmaista lehtinäytettä.

Kyseessä on siis ensimmäinen kerta, kun olen saanut jotain tavaraa blogini perusteella: Kulutusjuhlassa olemme kertoneet, että meitä saa yrityksistä lähestyä, mutta mitään ei ole tähän mennessä tipahdellut.

Blogit, yritykset ja markkinointi keskustelu on nyt kuohunut muotiblogeissa. Jo aiemmin blogaajia lähestynyt ja tilaisuuksiin kutsunut Miltton järjesti viime viikonloppuna Fashion & Design -brunssin, johon oli kutsuttu joukko muotiblogaajia. Tapahtumasta rapotoivat mm. Colour me -blogi, Muoti ja trendit -blogin Salla ja Fluxor.

Nyt blogeissa on noussut kommentteja, joissa tyrmätään ajatus tällaisesta yritysten ja blogaajien yhteistyöstä. Jotkut lukijat epäilevät, että tilaisuudet ja mahdolliset tuotelahjat saavat kirjoittamaan silkkaa suitsutusta. Tähän kommentointiin ovat omissa blogeissa vastanneet mm. Nelliina ja Kirsikka, jotka myös osallistuivat kyseiselle brunssille. Kirsikka kirjoittaa:

“Joku ehtikin jo esittää huolestuneen kommentin siitä, miten hyväuskoiset (lue: tyhmät) bloggarit hullaantuvat kutsuista ja ilmaislahjoista ja sitten ilman mitään kritiikkiä täällä blogeissa markkinoivat ja kirjoittelevat jonkun mainostajan valmiiksi saneleman kaavan mukaan. Ja aivottomuudessaan eivät edes tajua mainostavansa, voi että! (Ja lukijatko ovat sitten niin tyhmiä, että painelevat heti kauppaan ostamaan bloggaajan mainitseman tuotteen?)” – - -

Kärkkäimmin tätä tapahtumaa ovat tietenkin arvostelleet ne, jotka itse eivät olleet paikalla ja joiden käsitys jutusta oli ehkä siksi vähän turhankin kriittinen. “Siellä ne istu aivopestävänä, tajuskohan ees että se oli mainontaa…” Ei tajuttu, kun kutsussakin luki vaan kissankokoisin kirjaimin firman logo! “Käskettiinkö niitten kirjottaa just sillee ja sillee?” Ei käsketty kirjoittamaan lainkaan, ja jos olisi käsketty niin miksi ylipäänsä olisin totellut? Niin joo siksi, kun olen aivoton ja medialukutaidoton kana, jonka sielu ostetaan sillä mozzarellasalaatilla :)

Tällainen blogikuohunta tuskin tulee yllätyksenä. Suomalaisissa blogeissa on saatu elellä aika rauhaisaa eloa, kotikutoisesti ja kivasti, tasa-arvoisesti siltä kannalta, etteivät useimmat meistä ole saaneet tai tienanneet blogillaan mitään. Nyt muotiblogien kasvun myötä tilanne on muuttunut: bloginpitäjiä on nyt kohdeltu pienimuotoisesti kuin toimittajia, joita kutsutaan avajaisiin sun muihin tilaisuuksiin ja joille tyrkitään mukaan firmojen materiaalia ja tuotteita. Mutta toimittajathan eivät sitä jutuissaan kerro. Blogeissa sen sijaan oletetaan, että nämä mahdolliset kytkökset tulevat julki.

Kuten ennenkin on tullut todetuksi, niin suurta ongelmaa asiassa ei ole, kun se vain on suhteellisen läpinäkyvää (pieniä ongelmia on helppo keksiä, ja niitä ruoditaan tuolla muotiblogien kommenttiosastoilla laajasti). Ruotsin esimerkit blogista ja piilomainonnasta ovat toivottavasti jotain sellaista, jota Suomessa ei tarvitse ihmetellä.

- – -

Eilen olin kuuntelemassa Sulakkeen järjestämässä tilaisuudessa virtuaalisesta markkinoinnista. Aallon Tuija kirjoitteli aiheesta blogiinsa ja kimpassa teimme muistiinpanoja Jaikuun, aineena mm. Sulakkeen nuorisotutkimus.

Ja tilaisuudessa sai sekä juomaa että ruokaa ja vielä t-paidan poislähtiessä.

Muotiblogeista avoimuuteen

perjantai 18. huhtikuuta 2008 klo 18.12 kirjoittajana Mari Koo

Suomen muotilehtiosasto sai uuden tuotoksen Ellen myötä, ja minua haastateltiin lyhyesti juttuun kommentoimaan muotiblogeja. Tai tyyliblogeja, miten tätä blogijoukkoa nyt haluaa kutsua. Päätähdet jutussa ovat ansiokkaasti Minttu, joka pitää Go 4 it vol. 2 -blogia ja toista sukupuolta edustaa Silver. Hän on myös ladannut itse jutun blogiin pdf:nä.

Minun kommenttini aiheeseen ovat siis ns. kainalojuttuna, ei mitään erityisen mullistavaa. Edelleen koen vähän vieraaksi sen, että minua tituleerataan tutkijaksi, sillä en miellä sitä olevani, koska tutkimus ei sen suuremmin etene. Ehkä voisin olla vain yleispätevämmin asiantuntija, kuten kaikki muutkin kaltaiseni sellaiset, jotka eivät oikeasti mistään mitään tiedä?

Toimittajan työn kannalta tekee välillä hyvää olla haastateltavana. Roolinvaihdos kyselijästä vastaajaksi auttaa näkemään sen raadollisuuden, jonka myötä toimittajat tekevät valintoja ja myös sitä, kuinka omat sanat muokkautuvat lopulliseen julkaisumuotoon.

Tällä viikolla vastailin myös toiselle toimittajalle blogimaailmaan liittyen. Hän pohti mm. sitä, meneekö ihmisten tapa julkaista omaa elämäänsä internetiin liian pitkälle, kun kerrotaan yksityiskohtia elämästä ja pistetään julki jopa ultraäänikuvia sikiöstä.

Ymmärrän, että moni kokee tämän käsittämättömäksi, ja epäilen, etteivät ihmiset aina todella tajua sitä, kuinka kerran nettiin julkaistu on siellä kaikkien nähtävillä. Moni varmasti ajattelee, että oma blogi on vain tietyn porukan lukama julkaisu. Mutta en kyllä halua lietsoa mitään pelkoja: olenhan minäkin nettiin pistänyt vaikka mitä, ja haluan uskoa siihen tietynlaiseen henkilökohtaiseen julkisuudenhallintaan. Avoimuus voi tuottaa myös paljon hyvää.

- – -

Viikonlopun kevennyksenä on pakko linkata tuotteisiin, joiden olemassaolon kuulin tänään, kun tein juttua lemmikkieläimiin kohdistuvaan kulutukseen liittyen: rooliasuja marsuille.

Juttupätkää blogimarkkinoinnista

torstai 6. joulukuuta 2007 klo 21.44 kirjoittajana Mari Koo

Tein Taloussanomiin jutun suomalaisesta blogimarkkinoinnista otsikolla Yritykset heräilevät blogimarkkinointiin. Juttua tehdessäni oletuksena oli, että juttu ilmestyy printissä, mutta nettiin se sitten meni lopulta ja hyvä niin. Toimitukselle pisteet myös siitä, että juttuun laitettiin oikeasti linkit mainittuihin blogeihin, kuten toivoin.

Juttuun on myös kaksi ns. kainalojuttua: Nescafen syksyinen, kymmentä blogaajaa koskettanut lähestyminen, sekä spontaanisti käsityöblogeissa levinnyt sana juomajauhe Kool Aidin toimivuudesta lankojen värjäyksessa. Tästä viimeksi mainitusta sain tietoa kesällä Kristan Toimunpipo -blogista.

Juttua tehdessä oli erityisen kiinnostavaa jutella Ruotsin suuntaan Go 4 it vol. 2 -blogin Minna Paakkulaisen kanssa. Siellä muotiblogibuumin ja näihin blogeihin liittyvän markkinoinnin huippu kun on jo ohitettu.

Suomessa sen sijaan esimerkiksi vaateliikkeet ovat nyt alkaneet lähettää kutsuja avajaistilaisuuksiin. Yhden näkökulman aiheeseen kirjoitti Arttu.

Minulle ei ole tullut vieläkään yrityksiltä mitään markkinoinnillisena pidettäviä lähestymisiä blogieni vuoksi. Tosin olen ryhtynyt harkisemaan, pitäisikö kissablogini jotenkin kaupallistaa: lemmikkiruuissahan pyörii isot rahat, ja hoidokkielukan erikoisruokavalio (pääministerillinen virtsakivivaiva nimittäin) tulee sen  verran kalliiksi, että sponsori olisi paikallaan!

« vanhemmat kirjoitukset   uudemmat kirjoitukset »