Mari Koo

Avainsanalla 'netti' merkittyjä kirjoituksia

Nettilukutaidon perusteita: tarkista julkaisuajankohta

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013 klo 8.35 kirjoittajana Mari Koo

Luen kolumnia, joka mielestäni sanailee osuvasti. Kun olen klikkaamassa Facebookin tykkäystä, niin huomaan, että olen jo tykännyt tästä tekstistä.

Sitten vilkaisen kolumnin julkaisupäivämäärää. Se on kolmen vuoden takaa.

Tämä on hauska muistutus siitä, miten vähän netissä vuosien varrella lukemistani teksteistä muistan. Enhän muista edes kaikkea sitä, mitä olen kirjoittanut.

Mutta samalla se on tärkeämpi muistutus: katso verkossa aina julkaisuajankohta. Sosiaalinen media nostaa helposti esiin vanhoja tekstejä. ”Tänä keväänä” -otsikko ei välttämättä tarkoita kevättä 2013.

Esimerkiksi muutama kuukausi sitten verkostossani linkattiin Ministeriö kieltää perunan kotikasvatuksen -juttuun. Kyseessä oli kuitenkin viime vuoden aprillipila (tosin julkaisupäivämääränä näkyy maaliskuun viimeinen päivä, joten päivämääräkään ei välttämättä heti soita hälytyskelloja).

Syksyllä juttua ei noin vain osata lukea aprillauksena. Uutismuotoisuus tuo luotettavuutta, jonka voi helposti uskoa.

Julkaisupäivämäärien tarkistaminen näyttää unohtuvan myös uutisia tuottavilta sivuilta. Iltasanomat julkaisi uutisen Nokian puhelinkehityksestä The Guardian -lehden jutun perusteella. Pian kuitenkin havaittiin, että Guardianin juttu on vuodelta 2009, ja juttua muokattiin. Muokkauksesta kerrotaan jutun lopussa: hyvä, että moka mainitaan avoimesti.

Kohta on taas aprillipäivä. Sen päivän pilat ovat lähinnä harmitonta huvia. Mutta vuosien takaisten uutisten kierrättäminen uusina ei ole niin hupaisaa.

Eikä näissä blogiteksteissäni ole vieläkään sitä Fb-tykkäysnappulaa. Yritän hoitaa kuntoon sitten joskus, kun taas ehkä aktivoidun tässä blogissa!

Vastuullista paikallista lihakauppaa – esittelyssä sveitsiläinen Jenzer

perjantai 23. syyskuuta 2011 klo 16.58 kirjoittajana Mari Koo

Sveitsissä kohtasin muutamia kiinnostavia yritysten vastuullisuuteen ja siihen liittyvään viestintään liittyviä esimerkkejä. Olen ajatellut hyödyntää niitä mm. koulutuksissa, mutta on tietysti järkevää esitellä jotain blogissakin. Tietysti tällaisen lihakaupan kohdalla voi todeta, että ”No se Sveitsi on niin erilainen kuin Suomi, ei täällä edes ole noita lihakauppoja”, mutta eiköhän tapauksesta voi silti ottaa oppia.

Siksi nyt pääsee esiin Jenzerin lihakauppa, jonka kotipaikka sijaitsi Arlesheimissa eli tuossa noin 10 kilometriä Baselista olleessa kylässä, jossa asuimme.

Jenzer tuli tutuksi jo ennen muuttoa, kun katsastin yrityksen nettisivut. Siellä lävähtää hieman ärsyttävästi pyörimään video, jossa kerrotaan sveitsinsaksalla yrityksestä, sen tuotteista ja toiminnasta. Vaikka teurastusta ei näytetä, niin videolla kuvataan mm. lihojen paloittelua ja makkaranvalmistusta. ”Naturakvalitet” on usein toistuva sana. Se ei ole luomua, mutta tietysti vihjaa laatuun panostamiseen. Yritys ostaa lihansa pääsääntöisesti pohjoisesta Sveitsistä: taustalla ovat ajatukset laadukkaasta lihantuotannosta, jonka taustat tiedetään, sekä kuljetusten minimointi.

Nettisivuilta löytyy tietoa myös yrityksen ympäristöpanostuksista Ökologie-osastossa. Siellä mainitaan esimerkiksi hiilidioksidipäästöjen ja vedenkulutuksen vähentämistavoitteet.

Mielenkiintoisesti perusympäristöystävällisyyslausunnoista poikkeaa tieto siitä, että Jenzer toimittaa tuotteitaan vain lähellä toimiville ravintoloille. Lisäksi 80 prosentilla työntekijöistä työmatka on maksimissaan 10 kilometriä.

Vielä kiinnostavammaksi tämän maininnan tekee se, että lähellä työpaikkaa asuminen on otettu mukaan myös rekrytointi-ilmoituksiin. Talvella Jenzer haki töihin kuljettajaa. Yhtenä kriteerinä oli asuminen lähialueella. Tietysti Baselin seudulla tällaista on helpompi vaatia kuin esimerkiksi hajanaisemmassa Suomessa.

Monissa seudun ravintoloissa törmäsimmekin ruokalistoissa mainintaan, että makkarat tai muut lihatuotteet ovat Jenzeriltä. Hyvämaineista lihakauppaa siis halutaan tietysti tuoda esiin myös ravintolaruokailijoille.

Kuten monilla muillakin keskieurooppalaisilla yrityksillä, niin Jenzerin lihakaupalla on yli sadan vuoden historia. Se tuo tiettyä painoarvoa toimintaan. Kaikki paikalliset tutut, joille Jenzerin mainitsivat, tiesityvät yrityksen ja kehuivat tuotteita. Hintoja tosin pidettiin korkeina: Baselin alueella hintavertailua voi tehdä myös selvästi halvempiin Saksaan ja Ranskaan.

Itse en kovin paljon lihaa syö, mutta meille tuli tavaksi ostaa Jenzeriltä kerran viikossa makkaroita ja mahdollisesti muitakin tuotteita, kuten tuorepastaa tai juustoa. Erilaiset kausituotteet, kuten karhunlaukka tai omena, näkyivät makkaroissakin. Palvelu liikkeessä oli aina hyvää (yleisesti ottaen Sveitsi ei välttämättä ole mikään erityisen hyvän palvelun maa ainakaan ulkomaalaisille): irtotuotteet ostettiin tiskin takana hääränneiltä myyjiltä, joten niitä sai juuri haluamansa määrän.

Keväällä ostimme Jenzeriltä laadukasta parsaa. Kyseiset parsat tulivat parinkymmenen kilometrin päästä Saksan puolelta. Myyntitiskillä oli selvitys ja kuva parsoja viljelevästä perheestä. Tarkkoja alkuperätietoja jaettiin myös muista tuotteista auliisti.

Entäs sosiaalinen media ja muu markkinointi? Jenzeriä ei valitettavasti löydä Facebookista (seuraisin mielelläni), tuskin Twitteristäkään. Sen sijaan Jenzer näytti käyttävän resursseja mm. paikallislehden pieniin etusivuilmoitukseen, maastopyöräjoukkuun sponsoroimiseen (Goldwurst-Power -paidoilla varustettuja fillaroijia näki usein) ja pakettiautojen näkyviin teippauksiin.

Jenzerin opetuksena mielestäni on siis se, että myös lihakauppa voi toimia vastuullisesti. Oleellista on toiminta (kuten laadukkaat tuotteet, hyvä palvelu, avoimuus myytävien tuotteiden taustoista, selkeät tavoitteet toiminnan kehittämiseksi) ja se, kuinka toiminnasta viestitään. Kun vastuullisuus näkyy uskottavasti esimerkiksi rekrytointi-ilmoituksissa, niin on helppoa ajatella, että tämä yritys haluaa tehdä voittonsa kestävin keinoin.

Silloin myös asiakkaana on valmis maksamaan makkarastaan enemmän kuin jossain kasvottomassa yrityksessä.

Loppuun vielä tilastotietoa:
Sveitsiläiset syövät vuodessa lihaa selvästi vähemmän kuin suomalaiset eli viime vuonna n. 54 kg/hlö, (Suomessa luku on yli 70 kg). Tosin määrä on ollut Sveitsissä kasvussa.

Taiteilija voi käyttää nettikuvia teostensa raaka-aineena ilman tekijänoikeusongelmia

perjantai 2. syyskuuta 2011 klo 15.46 kirjoittajana Mari Koo

Laitat kuvan nettiin. Muutaman vuoden kuluttua huomaat, että joku taiteilija on hyödyntänyt kuvaasi teoksessaan kysymättä sinulta siihen lupaa. Onko taiteilijan toiminta oikein esimerkiksi tekijänoikeuslain nojalla (joka siis yleisesti vaatii esim. luvan kysymisen tai sitaattioikeuden nojalla tehdyn lainauksen, jos käyttää toisen kuvia, tekstejä tai muuta tuotantoa)?

Yleisesti ottaen taiteilija saa käyttää toisten kuvia teosten luomiseen. Se todettiin jo 1970-luvulla, kertoo Valokuvaajan tekijänoikeusopas (PDF, s. 26, oppaassa myös kuvat alkuperäisestä kuvasta ja taideteoksesta):

“Valokuvien jäljentäminen maalaamalla oli tuohon aikaan verrattain yleistä ja ärsytti valokuvaajia, koska se yleensä tapahtui lupaa kysymättä. Kyseisessä tapauksessa lähdettiin asiaa selvittämään oikeudessa. Korkein oikeus katsoi aikanaan perusteluissaan, ettei valokuvaajalla ole oikeutta aiheeseen, ja [valokuvaaja] Ojutkangas hävisi jutun. Tapaus herätti valokuvaajien ja kuvataiteilijoiden kesken vilkkaan keskustelun, jonka kuluessa
soveliaan ja sopimattoman lainauksen rajoja pohdittiin.”

Millä edellytyksillä kuvasta tulee uusi teos?

Opas jatkaa aiheen käsittelyä:

“Valokuvateoksesta tulee uusi teos, jos sen valmistamiseen käytettävää tekniikkaa muutetaan siten, että kuva olennaisesti muuttuu; esim. valokuvateosta mallina käyttäen tehdään maalaus, laveeraus tms. tai mustavalkoisesta kuvasta tehdään värikuva tms. Uusi teos voidaan valmistaa myös yhdistämällä olemassa olevia valokuvia tai valokuvateoksia montaasitekniikalla uudeksi teokseksi. Viimekädessä sitten oikeudessa ratkaistaan onko kyse uudesta teoksesta vai tekijänoikeuksien loukkauksesta.”

Koska puolisoni on taiteilija, joka tekee nettikuvista kuvankäsittelyn kautta öljyvärimaalauksia, niin halusin selvittää asiaa. Välillähän taiteilija kohtaa tilanteita, joissa häneltä kysytään, että millä oikeudella hän ottaa toisten kuvia netistä.

Sopiva tilanne tuli vastaan ProComin Mitä laki sanoo? -koulutuksessa. Tosin jo aiemmin sen verran olin aihetta kartoittanut, että en uskonut kuvien käytössä taiteen lähtökohtina olevan varsinaista ongelmaa, ja herra taiteilijallakin oli jo opiskeluajaltaan näkemys, että kuvien käyttö on sallittua.

ProComin tilaisuudessa keskusteltaessa Päivi Tiilikka (OTT, VT, tutkijatohtori, Kansainvälisen talousoikeuden instituutti) muistutti, että alkuperäisellä kuvan ottajalla on moraalinen oikeus kuvaan. Tällöin siis voi olla kiistanalaista, voiko kuvaa käyttää esimerkiksi eläinten oikeuden puolustamiseen liittyvässä taideteoksessa, jos kuvan ottaja ei kuvaansa haluaisi tällaiseen yhteyteen.

Sami Lukkarinen: Aamu, 2010, oil on canvas, 160x200cm.

Euroopan Parhaat Verkkosivut -”kisailu” vonkaa mukaan

maanantai 20. kesäkuuta 2011 klo 13.25 kirjoittajana Mari Koo

Sain tänään sähköpostin otsikolla ”Sivustonne on valittu Suomen edustajaksi Euroopan Parhaat Verkkosivut -kilpailuun!”

Jo melkein heti nauratti. Eihän ole pitkä aika siitä, kun Suomen Parhaat Verkkosivut -”kilpailun” järjestäjät uhkailivat oikeustoimilla minua ja pariakymmentä muuta, jotka olimme blogeissamme tai nettifoorumeilla kritisoineet kisaa. Se uhkailu ei johtanut lopulta mihinkään.

Mutta nyt siis verkkosivukisaamisessa on lähdetty kansainväliseen meininkiin. Sähköpostissa kerrottiin:

”Käynnistämme kesällä historian ensimmäisen Euroopan Parhaat Verkkosivut -kilpailun. Kilpailuun osallistuu www-sivuja 21:stä Euroopan maasta. Parhaat sivustot valitaan reaaliajassa näkyvällä äänestyksellä, joka on käynnissä koko kilpailun ajan.

Otamme Suomesta kilpailuun mukaan tällä viikolla yhdeksän referenssiosallistaa, jotka olemme valikoineet tarkkaan yli 100 000 suomalaisen www-sivuston joukosta. Nämä yhdeksän referenssiosallistujaa pääsevät mukaan kilpailuun maksutta kahden kuukauden ajaksi.

Kutsumme sivustonne mukaan kilpailun yhdeksi Suomen edustajaksi. Kahden maksuttoman kuukauden jälkeen lähetämme teille -50% laskun normaaliosallistujahinnasta ( euroa + alv) ja maksamalla sen olette mukana kilpailussa koko v. 2011. Jos ette halua jatkaa ilmaista jaksoa pidemmälle, poistamme sivustonne elokuussa osallistujalistalta. Tässä tapauksessa teille ei koidu osallistumisesta mitään kuluja.

Osallistuminen tuo sivustollenne paljon kansainvälistä näkyvyyttä ja sivukävijöitä yli 20:stä eri maasta, ja lisäksi voitte olla taistelemassa arvokkaista palkinnoista muiden kilpailijoiden kanssa.

Voitte tutustua kilpailun sääntöihin ja osallistuviin maihin sivuilta:

www.europesbestwebsites.com

Otatteko referenssipaikan vastaan? Pyydämme nopeaa vastausta, koska 9 ensimmäistä Suomen osallistujaa julkaistaan sivuillamme jo maanantaina.”

Kuten arvata saattaa, niin en todellakaan osallistu.

Asiakaslehdet: turhaa kallista paperia, journalistisen työn pohjasakkaa vai lukijoita kiinnostavaa aineistoa?

maanantai 6. kesäkuuta 2011 klo 14.42 kirjoittajana Mari Koo

Viimeisten kuukausien aikana olen sivusilmällä seuraillut mielipiteitä asiakaslehdistä. Journalistisissa piireissä herätti keskustelua Journalistin juttu, jossa Hesarista lähteneet toimittajat lyttäsivät asiakaslehdet freetoimittajan työllistäjinä:

”Asiakaslehdet sen sijaan ovat Virtaselle kauhistus.

”Jos menee asiakaslehtipuolelle, menettää uskottavuutensa journalistina. Asiakkaan mieliksi kirjoittaminen ei ole ollenkaan toimittajan työtä”, Virtanen sanoo.

Silfverberg yhtyy heti näkemykseen: ”Ne ovat paskoja lehtiä.”

Lienee selvää, että suuri osa freetoimittajista saa elantonsa asiakaslehdistä ja yritysviestinnästä. Lehtiä on laaja joukko, joista taviskuluttajana ei kohtaa kuin pienen osan. Myös minulle asiakaslehdet tuovat elantoa. Jo opiskeluaikaan rustasin tekstejä esimerkiksiksi Ensto Oy:n lehteen, joka oli käytännössä b-to-b -julkaisu, ja Agronomiliitolle, jonka järjestölehti Alimenta on omanlaisensa asiakaslehti.

Sittemmin juttujani on ollut monenlaisissa asiakaslehdissä ja olen kirjoittanut yritysten verkkosivuille. Kirjoitan niihin mielelläni, eikä se mielestäni syö journalistista uskottavuuttani. Välillä voidaan käydä keskusteluja juttujen näkökulmista ja painotuksista, mutta samaa keskustelua käydään myös muissa julkaisuissa. Ei hyvä asiakasviestintä ole sitä, että vain hehkutetaan julkaisun maksajan tuotteita ja palveluita.

Luen mielelläni monia asiakaslehtiä, erityisesti kuluttajille suunnattuja: mielestäni ne tarjoavat hyvää tietoa ja kun julkaisija on selvillä, niin juttujen asenteita voi arvioida sen mukaan. Perusnaistenlehdestä on huomattavasti vaikeampi tietää, kuinka paljon esimerkiksi mainosrahat ovat päässeet vaikuttamaan sisältöön.

Mutta pitäisikö paperisista julkaisuista luopua kokonaan? Katleena heittää ajatuksia siitä, että asiakasviestinnässä kannattaisi panostaa useimmiten verkkoon eikä paperilehtiin:

”Onko muka VR:n imago hyvä, vaikka sillä on Matkaan-lehti? Tai muistatko, kuka on Fennian tai Vattenfallin asiakaslehden päätoimittaja? Muistatko edes lehden nimeä? Ylimääräinen puita kuluttava paperipruju ei tee minkään valtakunnan vaikutusta asiakkaaseen. Sitä paitsi jos kaikilla puljuilla on asiakaslehti, kukaan ei erotu massasta.

Pidä mieluummin yllä laadukasta verkkosivustoa, jossa on monipuolisia artikkeleita toimialaltasi, usein päivittyvä blogi, kunnolliset haku- ja keskustelutoiminnot sekä yrityksesi vanhojen tuotteiden kauppapaikka. Säästät luontoa ja asiakkaasi aikaa. Lisäksi tiedon helppo löytyminen koukuttaa asiakasta ja saa myös hakukoneet suosimaan sinua.”

Tuolla tekstin kommenteissa moni ilmoittaa, että on olemassa myös hyviä asiakaslehtiä. Yksi minua ilahduttavista lehdistä on Alkon Etiketti. Siitä pitää myös Hanna:

”Tosiaan minun nähdäkseni Etiketti on aina ollut laadukas, mutta nyt kun sen ulkoasu on uudistettu niin ajattelin muistuttaa teitä tämän ilmaisen lehden olemassa olosta. Harvemmin nimittäin asiakaslehdet ovat näin vertailukelpoisia maksullisten aikakauslehtien kanssa, vai mitä? ”

« vanhemmat kirjoitukset