Tapasin tällä viikolla nettiaktiivia tuttua, joka nimesi Facebookin ja muun vastaava sosiaalisen median hehkutuksen sekä viestinnän “höpöhöpöhallelujaksi”.

Nyökyttelin ja ymmärsin hyvin fiiliksen.

“Olen aina ollut juorunnälkäinen ja perso huomiolle. Facebookissa pystyin siekailematta ruokkimaan molempia paheitani – jopa työajalla.”

Olenhan tässä itsekin välillä kokenut, että sosiaaliseen mediaan lastataan kaikenlaisia odotuksia maailmanrauhasta köyhyyden poistamiseen ja ilmastonmuuutoksen pysäyttämiseen. Puhumattakaan siitä, miten tietysti yritykset luovat asiakassuhteitaan, saadaan ihmiset tuottamaan sisältöjä ja yhteiskunnallinen hyvinvointi kehittyy.

Osa muistaa kommentoida, että älkääs viitsikö, onhan näitä tullut ja mennyt, tuskin some (kuten sosiaalinen media nykyisin lyhennetään) nyt mitään niin hienoa on.

Ihmekös tuo, että tuntuu sekavalta ja hankalalta.

Facebookiin voi heitellä höpöhöpöä ja kertoa, mitä on juuri syönyt, kuinka uusi iPhone (“rakas heroiini”) toimii tai mikä biisi pistää tänään jalat notkumaan. Twitterissä välitetään linkkejä sosiaalisen median tutkimuksiin, erilaisin uutisiin, kerrotaan väliin jotain arjesta ja vietetään #taskubileitä.

“Puhuttuaan 45 minuuttia ohjelmistosovelluksista, sähköisistä lukulaitteista ja älypuhelimistä Sunila huokaisee.
“Minua ärsyttää se, miten paljon ihmiset käyttävät aikaa erilaisten alustojen pohtimiseen, sillä loppujen lopuksi vain sisällöllä on väliä. Sen kehittämisestä puhutaan aivan liian vähän.”

Kun nyt “tunnen” satoja ihmisiä ja jaan sisältöjä, niin hienosti menee. Vai meneekö?

Kenelle kertoo sen, että rakastaa? Tai että pelottaa, kun läheisellä on vakava sairaus? Entä kun herää keskellä yötä maailmantuskaan ja kaikki ahdistaa?

Loppupeleissä ratkaisevat ne tärkeimmät ihmiset. Ne, joiden kanssa elää arkeaan.

Mikä merkitys sillä sitten on, millaista asiantuntijuutta rakentaa verkossa, ellei olisi niitä, jotka voi herättää keskellä yötä ja sanoa, että nyt itkettää.

Voi sen ahdistuksen blogiinkin kirjoittaa. Tai kertoa Facebookiin:

“Kun kohtaan vaikeuksia työssä tai siviilielämässä, tiedän että Facebookissa minua ymmärretään.”

Mutta ei se nyt vaan ole sama asia kuin jutella ääneen, jollekin tärkeälle.

Myönnän, että hetkittäin ahdistaa lukea, että pitäisi luoda nettistrategiaa, valita “oikeita” kanavia tai miettiä verkkomainettaan.

“Iso kysymys on pian se, miten rentoutua ja irtautua virrasta. Ihmiset ovat niin hirveän kytkeytyneitä laitteisiinsa”, Erkkola toteaa ja vilkaisee puhelimensa kelloa.

Toisinaan pohdin, pitäisikö silti, noin niin kuin oman tulevaisuuden turvaksi, muuttaa kotikonnuille Pohjois-Karjalaan ja opetella kasvattamaan omat perunansa ja porkkanansa. Ihan siltä varalta, että maailma ajautuu tilanteeseen, jossa on huomattavasti tärkeämpää hallita kasvienkasvatus kuin mobiilin päätelaitteen käyttö.

Mutta enhän minä malta nettielämästäni luopua. Enkä edelleenkään vähättele sen merkitystä elämälleni.

Kunhan vain muistuttelen itselleni, että mikä on oikeasti tärkeää. Eli eipä tässäkään kirjoituksessa siis tehty muuta kuin lisätty hälyä verkkoon.

Siirryn siis tiskaamaan eilisen madekeittoon pohjautuneen illanvieton jäljiltä astioita ja odottelemaan isää, joka saapuu liperiläisen mehu-, hillo- ja karjalanpiirakkalastin kanssa tänään luokseni.

- – -

Lainaukset Vihreän Langan (5.2.2009) Anu-Elina Lehden jutusta iElämä. Mainitut henkilöt Nokian markkinointipäällikkö Jussi-Pekka Erkkola ja viestintätalouden asiantuntija Arto Sunila.

Muita kirjoitukseen ja pohdintaan tällä viikolla vaikuttaneita linkkejä:

Mashable: 5 Essential Tools for Mobile Journalist (via PekkaPekkala)

7 Days to turn your blog into a Social Media Hub (via Kittikatti)

Katri Lietsala (Gemilo): Sosiaalisen median ohjeistus auttaa alkuun

Jarkko Vesa: Some ja hypekäyrä

Riku Vassinen: Tyttö sinä olet brändi

Sähköposti on saanut viimeisen viikon ajan täytettä erilaisista firmojen sähköisistä joulutervehdyksistä. Niissä usein kerrotaan, kuinka korttirahat on lahjoitettu erilaisiin hyväntekeväisyyksiin niiden perustoivotusten ja -kiitosten myötä.

En ole tainnut klikata auki yhtäkään korteissa ollutta linkkiä. Aika monet olen deletoinut suoraan, ja kauniista ajatuksesta huolimatta melkein enemmän ärsyttää, kun sähköpostiloota täyttyy firmojen joulutoivotuksista.

Perinteisillekään joulukorteille en tosin ole paljoakaan enempää lämmennyt.

Kavereiden ja tuttavien joulutervehdykset ovat eri asia. Niitä on huomattavasti kiinnostavampaa avata ja tsekata, millaisia joulukuvia mukaan on liitetty.

Itse en ole lähettänyt sähköisiä tai perinteisiä joulutervehdyksiä edes ns. asiakkaille. Toivottavasti kukaan ei ole tästä pahastunut. Taloudellista maailmanparannusta pyrin hoitamaan pitkin vuotta mm. Kiva.orgin ja erilaisten järjestöjen kautta, ja nyt jouluna tietysti vielä vähän ahkerammin.

Onnellisuutta ja joulutoivotuksia

Siksi toivotan leppoisaa joulua näin blogissani ja sen oman kuvan kera (kun ei ole lapsia ja hoidokkikissakaan ei tällä hetkellä ole luonani, niin pitää poseerata itse, heh).

Viime perjantaina Helsinki oli upean talvinen ja houkutti kävelylle. Ulkoilla aion joulunakin, mutta en minä netistäkään luovu: nörtteilysuhde tiivistynee iPhonen kautta, jonka otan nyt käyttööni.

Juuri kuulin Radio Helsingistä, että Ismo Alanko Teholla -poppoon uuden biisin “Onnellisuus” voi kuulla ja ladata muusikon omilta nettisivuilta. Ensikuulemalta hieno biisi, joten kuunnelkaa tekin: osaltaan tämä on esimerkki musiikinkulutuksen nykymeiningistä.

Onnellisuus tietysti syntyy paljolti muiden ihmisten ansiosta. Läheisyyttä ja lämpöä siis kaikille, ja kiitokset teille, jotka olette kanssani olleet tekemässä tästäkin vuodesta hienon ja antoisan joko kasvokkain tai netissä!

“maailman kaikki kaupungit
on täynnä onnen sirpaleita
niistä muodostuu
onnellisuus”

- Ismo Alanko Teholla: Onnellisuus

Miksi on kivaa tulla kutsutuksi blogikirjoittelunsa vuoksi johonkin yrityksen tilaisuuteen? Siksi, että silloin voi kuvitella olevansa jotenkin merkittävä.

Tietysti itse aihe voi kiinnostaa, ja usein tietysti kiinnostaakin. Mutta silti: fiilis omasta tärkeydestään on ihmiselon kannalta tärkeää.

Siihen päälle kun lisätään vielä sosiaalinen puoli, kuuluminen tiettyyn porukkaan, niin omanarvontunne vain kohoaa.

Olin eilen Nokian N97-kutsuvierastilaisuudessa. Kutsu tuli tilaisuudessa puhuneelta Nokian Jussi-Pekalta, joka kuuluu tuttavapiiriini, ja ajattelin, että mikä ettei, kai sitä voisi piipahtaa lounaalla, vaikka en varsinaisesti mobiiliteknologian kehityksestä ole suuremmin kiinnostunut enkä jaksa kännyköitä ihmeemmin rassata.

Paikan päällä oli runsaasti tuttuja tyyppejä sosiaalisesta mediasta: vanhoista blogitutuista mm. Tuija, Haakana, Irmeli, Janne, Arttu ja muuten kasvokkain kohdatuista esim.  Mikko, Ville, Kitti, Hanna, Teemu, Antti. Jokunen muotibloggari ja muita kutsuttuja.

Eli siis omanlaisensa sisäpiirin kohtaaminen. Tilaisuus näytettiin Nokian toimesta livevideona verkkoon. Läsnäolijat raportoivat ahkerasti Twitteriin ja muut kiinnostuneet, kuten Hessu, kommentoivat joukkoon omalta osaltaan.

Välitöntä ja avointa, mutta mikä on minun roolini?

Hessu kirjoittaa etäseurannastaan blogissaan:

“Mielestäni tapahtuma oli näin kuluttajan ja teknologian ystävän silmin katsottuna hyvin onnistunut. Kuten todettua välittyi tilaisuudesta välitön tunnelma ja avoimuus oli keskeisessä asemassa esityksissä. Yleisön kysymyksiin vastattiin avoimesti ja kritiikkiäkin otettiin vastaan. Viestintätilaisuuden näkökulmasta homma oli siis mielestäni hyvin onnistunut.”

Niin, välitöntä ja avointa. Mutta miksi minua silti vaivaa se, kuinka tällaisiin tilaisuuksiin pitäisi suhtautua?

Toimittajana olen käynyt lukuisissa tiedotustilaisuuksissa. Pelinsäännöt ovat selvät: kun kerran työaikaani käytän tähän tilaisuuteen, niin jotenkin sen työssä hyödynnän. Sen tietää myös tilaisuuden järjestänyt tahoa, eli he voivat odottaa usein odottaa juttua, jossa aihetta käsittelen. Ja minä saan palkan tai palkkion jutustani.

Mutta entäs blogissani? Pitääkö minun raportoida nettiin näistä? Twitteriin en laittanut tilaisuudesta mitään, en edes huikkaissut, että hei, minäkin täällä.

En pidä teknologiablogia, joten aihe sinällään ei ollut juuri minulle. Jos en kerro, johdanko nettipersoonaani seuraavia harhaan, koska en kerro kaikista “ilmaisista lounaista”, joita blogi minulle tuottaa? Mitään muuta en kuitenkaan näistä hyödy, vain tietoa ja pikkukivaa, eli en saa sitä palkkiota, jonka toimittajana tienaisin.

Ja jos en kerro, niin en ehkä sen jälkeen olekaan enää osa porukkaa.  Ehkä minut tiputetaan pois tilaisuuden järjestelyihin osallistuneiden viestintä- ja pr-toimisto Milttonin ja Franticin listoilta eikä kutsuja saavu. Enkä sitten saa enää kokea olevani yhtään merkittävä näissä piireissä, nyyh.

Mutta jos kerron, niin osaltani teen juuri sitä, mitä yritys minulta haluaa eli markkinoin heitä. Jos en aihetta lähemmin tunne, niin analyyttisyys tai kriittisyys ei oikein onnistu.

Henkilökohtaisuus ja kaverisuhteet tuottavat ongelmansa

Bloggaajat ovat vaikuttajia, eivät journalisteja, julistettiin Conexion kyselyn tulosten otsikossa. Jep, tämä lienee jo usein todettu. Minäkin vastailin kyselyyn, kuten reilut parikymmentä muuta suomalaista, ja nyt sitten mainostan, että tuollainenkin on tehty. Se lähetettiin minulle kesäkuun lopulla kertoen, että “ojennamme tutkimusmateriaalin ensijulkaisuoikeudella tutkimuksessa mukana olleille bloggaajille”. Jäi tosin tämä ensijulkaisuoikeus hyödyntämättä.

Mutta rajanveto roolien välille on vaikeaa. Olen myös toimittaja ja toimittajan ajatustavalla varustettu. Koen, että blogin henkilökohtaisuuden ja kaverisuhteiden vuoksi yritystilaisuuksista raportointi ei olekaan ihan yksinkertaista. Toimittajana voi etäännyttää itseään, hoitaa haastattelun ja jutun, mutta blogissani olen minä.

Tuija raportoi eilisestäkin toimittajan otteella. Olisi hauska kuulla, miten hän kokee nämä tilaisuudet ja tilanteet.

Tuijahan on yhdessä Marylka Yoe Uusisaaren kanssa julkaissut Nettielämää -kirjan. Minäkin sain siitä pdf-version. Koska Tuija on tuttuja, koen, että jotenkin tämäkin pitäisi raportoida, mutta en ole saanut aikaiseksi perehtyä kirjaan, joten en voi sanoa siitä mitään järkevää.

Eli taas iskee kasvoja vasten blogien, suhteiden, verkostojen ja markkinoinnillisen sanan levittämisen vaikeus.

“Kyl me tajutaan, miten meitä hyödynnetään!”

Muotiblogien puolella erilaisia yritysten sponsoroimia tilaisuuksia on järjestetty Suomessakin paljon, ja siellä on myös aiheesta keskusteltu (esim. Stazzyn blogi 22.4.2008: Bloggari ei ole ammattitoimittaja). Osa kokee, että kirjoittajat esittelevät kritiikittömästi sponsorien tuotteet, osa taas näkee tärkeäksi tuoda julki kyseiset sponsorit.

Muotibloggareita helposti arvostellaan: nuoret tyttöset eivät tajua, miten yritykset heitä pyörittävät.

Mutta eiväthän ne tilaisuudet eroa tällaisesta Nokian tilaisuudesta. Paitsi että hehkutus keskittyi heti Twitteriin ja viestien taustalla oli “aikuisia ammattilaisia”. Kun joukkoon solahti vähän kriittisempiä kysymyksiäkin, niin syntyi fiilis avoimuudesta ja tasapuolisuudesta.

Pakko tietysti lisätä se, että aina on tietysti aina niitä blogaajia, jotka eivät halua mitään yhteistyötä yritysten kanssa tai mainontaan viittaavaa blogiinsa. Se on tietysti selkeä linjaus.

Ja mitäs minä tässä nillitän ja nihkeilen, ihmettelen ja kirjoittelen? Kriittinen lukija voi todeta, että kyseessä taitaa olla vain neidin tarkoitus luoda imagoa viestintäammattilaisena ja nettipörrääjänä, jota yritykset eivät muka noin vain voisi pyörittää.

Kuvassa Kari Haakanan käsi sekä Kitti ja Janne S. Nokia N97-kutsuvierastilaisuudessa.

Eilen illalla kokoonnuttiin Kulutusjuhlan järjestämään Kuluttajat, yritykset ja verkkokeskustelut -tilaisuuteen pohtimaan, miten yritykset seuraavat ja hyödyntävät kaikkea sitä, mitä me kuluttajat verkkoon ilmaisemme.

Suviko ansiokkaasti raposi kirjoitellen Qaikuun ja Kitti striimasi videot Qikiin (osa 1 ja osa 2). Näin saimme mukaan myös etäosallistujia, ja tietysti tallenteet ovat tutustuttavissa nyt myöhemminkin.

Panelisteina toimivat siis Salla Laaksonen (HY), Jussi-Pekka Erkkola (Nokia) ja Tommi Lehtonen (Whitevector). En vielä ole ehtinyt kuunnella keskusteluja läpi, mutta pari ajatusta jäi muhimaan, niin kirjoitan nyt fiilispohjalta.

Minä toimin keskustelun vetäjänä, mutta onneksi yleisö oli aktiivista ja kyseleväistä. Koska mukana oli selvästi monia, joita aihe kiinnosti nimenomaan bisnesnäkökulmasta, niin se painottui keskustelussa. (Tietysti myös miespuoliset panelistit edustivat nimenomaan yrityspuolta.) Eli jos nyt itselleni tilaisuuden järjestäjänä vähän annan kritiikkiä, niin ehkä olisi pitänyt ottaa paneeliin mukaan vielä joku ihan eri vinkkelistä verkkokeskusteluja tutkaileva. Taisi olla muuten ensimmäinen paneelikeskustelu, jonka vedin.

Mutta hyvä näin, sillä keskustelu oli runsasta ja toi myös ihan konreettisesti esiin yritysten kohtaamia haasteita nettikeskustelujen kanssa.

Kilpailijoitakin seurataan

Selväksi tuli se, että pelkkä seuraaminen ei tee autuaaksi, etenkään isossa yrityksessä, jossa keskustellaan paljon. Tärkeintä olisi löytää jotain relevanttia ja yrityksen kannalta oleellista. Siinä sivussa seurataan myös kilpailijoita ja heidän tuotteitaan. Ja sitten sitä saatua tietoa pitäisi hyödyntää. Keskusteluihin osallistuminen on jo uusi askel.

Se Nokialta saamani yhteydenotto blogini vuoksi, josta keskustelussa mainitsin, on tietysti aikoinaan raportoitu tänne blogiin.

Miten ja mitä mitataan?

Yhdeksi aiheeksi nousi mittaaminen, eli miten yritykset voivat tietää, miten verkkokeskusteluihin uhratut panostukset (seuranta, osallistuminen jne.) tuottavat. Tähän ei tietysti kenelläkään ollut yksiselitteistä vastausta, vaikka niitä lukuja yritysmaailmassa tietysti halutaan.

Jäin miettimään asiaa omalla kohdallani. Minulle netti on tuonut myös bisnestä, mutta minun ei ole kuitenkaan tarvinnut pohtia, kannattaako kirjoittaa blogia tai osallistua: se on kivaa, hyödyllistä ja opettavaista. Selvät taloudelliset hyödyt tulevat, jos tulevat.

Yksi etu, jota en voi millään mitata, ovat tietysti ihmiset ja luodut kontaktit. On hienoa, että voin olla mukana kokoamassa fiksuja ihmisiä juttelemaan netistä. En minä tällaisia tilaisuuksia olisi koskaan organisoimassa, ellen pörräisi blogeissa, Jaikussa ja nyt Qaikussa. Onneksi ei silti tarvitse edes laske, mikä on nettiaktiivisuuteni ROI!

Ymmärtävätkö ihmiset, että heitä seurataan?

Yhtenä aiheena olen välillä mielessäni pyöritellyt sitä, ymmärtävätkö ihmiset, että heidän verkkokommenttejaan oikeasti voidaan seurata. Jussi-Pekka oli aiemmin kertonut, miten hän seuraa Twitterissä Nokian keskusteluja ja kysyin häneltä siitä, miten ihmiset suhtautuvat, jos siellä yrityksen edustaja reagoi. Jussi-Pekka sanoi, että kommentit otetaan hyvin vastaan: osa on yllättynyt, osa toivoisi näkyvyyttä yrityksiltä vielä enemmän.

Mutta kuten illan keskusteluissa tuli ilmi, niin valtaosa suomalaisista yrityksistä on vielä vähän ymmällään sosiaalisen median kanssa.

Illassa läsnäolleet olivat tietysti ainakin suurelta osin henkilöitä, jotka uskovat verkon, kuluttajien ja joukkojen voimaan, mutta välttämättä ei ole kovin helppo vakuuttaa muita. Mutta vinkkejä on netti pullollaan: Vassisen Riku kirjoittaa Daily Diego -blogissa aiheesta otsikolla Sosiaalisen median raamit kuntoon.

On kivaa kun on hauskaa!

Tilaisuudesta on myös kuvia, eli Ilkalta löytyy useampi otos.

Kuten usein käy, niin illan viimeinen on hauskin: Suviko nappasi ns. Facebook-kuvan, sillä olihan yksi illan puheenaiheista Facebook ja sen uudistukset. Tietysti moni nettiaihe: ideoimme esimerkiksi Vuoden mikrobloggaajat -gaalaa (eilen olleen Grand Onen innoittamana), ja suunnittelu jatkui tietysti mikroblogissa vielä tänään.

Kiitos vielä kerran kaikille mukana olleille, tilaisuutta tallentaneille ja etänä osallistuneille!

- – -

Jatkossa Kulutusjuhla ry järjestää tietysti lisää jotain meininkiä. Todennäköisesti seuraavalla kerralla mennään lähemmäksi ruohonjuuritason kulutusta, mutta tietysti netti keskusteluineen pysyy aina mukana. Jos Kulutusjuhlan jäsenillä on ideoita tai toiveita, niin niitä saa tietysti esittää.

Tiistaina vietettiin ensimmäistä Tietoyhteiskuntapäivää. Jostakin syystä minulle tuli kutsu päivän päätapahtumaan Korjaamolle, ja piti tietysti mennä katsomaan, miltä näyttää virallisen Suomen tietoyhteiskunta-ajattelu.

Ehdin olla paikalla valitettavasti vain ensimmäisen puoliskon. Raportoin Jaikuun meiningeistä (mutta just nyt Jaiku on jälleen kerran alhaalla ja mitään raportoinnistani ei näy).

Näin jälkikäteen mieleeni jäi muutama kommentti ja fiilis:

- Verkkolaskujen merkitys: miksi tämä tuntuu nyt nousevan niin vahvasti esiin? Kuinka merkittävää oikeasti on se, että kuluttajille tipahtaa lasku sähköisenä verrattuna vaikka suoraveloitukseen? Tuleeko kansalaisesta tietoyhteiskunnan hyvä jäsen, jos hän käyttää e-laskuja? (Siis hlökohtaisesti käytän niitä ja toimitan myös firmani nimissä e-laskuja, mutta mietinpähän vaan…)

- Virallinen tietoyhteiskunta näyttää olevan varsin byrokraattista, hidasliikkeistä ja vakavaa, ja pukeutuu pääsääntöisesti tummiin pikkutakkeihin.

- Maija-Riitta Ollila heitti, että netti sopii sekä intro- että ekstroverteille. Olen niin samaa mieltä: nautin suuresti monista nettipalveluista, joiden vuoksi minun ei tarvitse soittaa kenellekään, saati asioida missään. Ollila puhui paljon myös laumaälystä ja sen merkityksestä.

- Kalliolan kansalaisopiston vanhusten nettihankkeista vastannut henkilö totesi, että pienten projektien sijaan tarvittaisiin hyviä, valtakunnallisia hankkeita. Monenlaista puuhataan ympäri Suomen, usein päällekkäin tai “oivalletaan” jotain sellaista, joka jo jossain toisaalla on ajat sitten havaittu. Mutta kun tieto ei liiku, niin tätä tapahtuu.

Tänään sain Liikenne- ja viestintäministeriöstä eräältä henkilöltä sähköpostin, jossa kysyttiin, olinko henkilö, joka raportoi tapahtuman Jaikuun/Twitteriin ja kiitettiin teostani. Tunnustin olleeni, ja esitin, että jos ensi vuonna virallinen taho hoitaisi tapahtuman paremmin nettiin. Näin kuulemma aiotaaan tehdä.

Arjen tietoyhteiskunta -sivut tarjoavat virallisen tarinoinnin ja kuvia tapahtumasta.

Ilmastotalkoot ja kuluttajien asenteet

Keskiviikkona suuntasin llmastotalkoot-hankkeen tämän vuoden avaustilaisuuteen, jossa myös julkistettiin tutkimustietoa ihmisten ilmastoasenteista. Tänä vuonna aiotaan nostaa esiin esimerkiksi ruuan merkitystä ilmastonmuutoksessa.

Mieleen jäi esimerkiksi pohdinta siitä, miten eri tavalla ihmiset voivat mieltää oman toimintansa ympäristöystävällisyyden. Siis voi olla, että henkilö voi sanoa, että “en toimi kovinkaan ilmastoystävällisesti“. Käytännössä hän voi silti olla melkoisen ekologinen tyyppi, mutta koska tietoa on paljon, niin hän kokee tekevänsä liian vähän (kuten minusta usein tuntuu). Tietysti tämä toimii myös toisinpäin: joku voi mieltää itsensä ekoksi, vaikka todellisuudessa toiminta olisi jotain ihan muuta.

Eli jälleen kerran: kuluttajalta kysyttäessä pitää miettiä vastauksia vähän pintaa syvemmälle, kuten tässä tutkimuksessa oli tehty.

Luovaa naisyrittäjyyttä

Sain kivan kutsun tulla puhumaan vapaamuotoiseen naisporukkaan, Iltavuoroon, naisyrittäjyydestä. Luovan talouden yrittäjyyteen johdatti tänä iltana työ- ja elinkeinoministeriön Petra Tarjanne, ja tunnistin itseni tietyistä näkökulmista, joita hän esitti. Eli esimerkiksi intohimon asiaan, verkostojen merkityksen, tarpeen murtaa yrittäjyyteen kohdistuvia ennakkoluuloja ja (valitettavan?) vähäisen tarpeen tavoitella voittoa.

Tarjanne nosti esiin myös sen, kuinka virallisella taholla pitäisi paremmin osata tunnistaa vähän erilaisia yritysideoita. Tämä kuulosti tutulta sen perusteella, mitä start up -puolelta  olen kuulostellut, eli rahoitusta esimerkiksi nettimaailman ideoihin ei välttämättä saa, koska niitä ideoita ei ymmärretä.

Pöydän ääressä kerroin myös sen, että itselleni on välillä vaikeaa ollut tajuta se, mitä oikeasti osaan ja mistä voisi tehdä myös bisnestä. Pidän tiettyä osaamistani sellaisena “Kaikkihan tämän tietää”, vaikka todellisuudessa näin ei ole. Eli kuten joku tähän totesi, niin tarvittaisiin tietynlaista konseptointia oman osaamisen kartoittamisen kautta.

Kulutusjuhlan kuulumisia

Kulutusjuhla ry järjestää ensimmäisen keskustelutilaisuuden ensi torstaina klo 19 Punavuoren Ahvenessa. Aiheena on Kuluttajat, yritykset ja verkkokeskustelut (tapahtumakutsu Facebookissa).  Mukana ovat Jussi-Pekka Erkkola Nokialta, aihetta käsittelevän käsittelevän gradun (pdf) tehnyt Salla Laaksonen ja Whitevectorin Tommi Lehtonen. Kaikki henkilöt ovat myös tuttujani, joten uskallan luvata, että saadaan mielenkiintoinen keskustelu aikaan.

Ystävälliset sielut ovat myös luvanneet raportoida tilaisuutta verkkoon (kiitos Suviko ja Kitti), eli jos tekniikka toimii, niin sekä tekstiä että videota toimitetaan paikan päältä kaikkien seurattavaksi.

Kylteri-lehdessä julkaistiin juttu Kulutusjuhlasta (pdf, s. 12-13).

Mediapäivät, blogit ja vaihdanta

Sain Journalistilisen kulttuurin edistämissäätiön avustuksen Mediapäiville, joten suuntaan siis 3.-4. huhtikuuta sinne. Lauantain yleisöpäivässä ovat esillä myös blogit ja muuta sosiaalista mediaa.

Oma osallistumiseni päiviin sai uusia tuulia, kun lupasin käydä vahtimassa myös lainaus- ja vuokrauspalvelu Kuinoman ständiä. Kukaan Kuinoman aktiiveista ei pääse paikalle, joten ilmoitin, että toki minä sen verran voin sitäkin hoitaa, sillä onhan minusta moneksi ja hyvää toimintaa kannattaa tukea.