Suomen muotilehtiosasto sai uuden tuotoksen Ellen myötä, ja minua haastateltiin lyhyesti juttuun kommentoimaan muotiblogeja. Tai tyyliblogeja, miten tätä blogijoukkoa nyt haluaa kutsua. Päätähdet jutussa ovat ansiokkaasti Minttu, joka pitää Go 4 it vol. 2 -blogia ja toista sukupuolta edustaa Silver. Hän on myös ladannut itse jutun blogiin pdf:nä.

Minun kommenttini aiheeseen ovat siis ns. kainalojuttuna, ei mitään erityisen mullistavaa. Edelleen koen vähän vieraaksi sen, että minua tituleerataan tutkijaksi, sillä en miellä sitä olevani, koska tutkimus ei sen suuremmin etene. Ehkä voisin olla vain yleispätevämmin asiantuntija, kuten kaikki muutkin kaltaiseni sellaiset, jotka eivät oikeasti mistään mitään tiedä?

Toimittajan työn kannalta tekee välillä hyvää olla haastateltavana. Roolinvaihdos kyselijästä vastaajaksi auttaa näkemään sen raadollisuuden, jonka myötä toimittajat tekevät valintoja ja myös sitä, kuinka omat sanat muokkautuvat lopulliseen julkaisumuotoon.

Tällä viikolla vastailin myös toiselle toimittajalle blogimaailmaan liittyen. Hän pohti mm. sitä, meneekö ihmisten tapa julkaista omaa elämäänsä internetiin liian pitkälle, kun kerrotaan yksityiskohtia elämästä ja pistetään julki jopa ultraäänikuvia sikiöstä.

Ymmärrän, että moni kokee tämän käsittämättömäksi, ja epäilen, etteivät ihmiset aina todella tajua sitä, kuinka kerran nettiin julkaistu on siellä kaikkien nähtävillä. Moni varmasti ajattelee, että oma blogi on vain tietyn porukan lukama julkaisu. Mutta en kyllä halua lietsoa mitään pelkoja: olenhan minäkin nettiin pistänyt vaikka mitä, ja haluan uskoa siihen tietynlaiseen henkilökohtaiseen julkisuudenhallintaan. Avoimuus voi tuottaa myös paljon hyvää.

- – -

Viikonlopun kevennyksenä on pakko linkata tuotteisiin, joiden olemassaolon kuulin tänään, kun tein juttua lemmikkieläimiin kohdistuvaan kulutukseen liittyen: rooliasuja marsuille.

Viima kirjoitteli, miten hänellä oli helmikuussa jäänyt moni asia tasolle “tästä sitten joskus blogiin”, mutta ei sitten koskaan ehtinyt. Viiman koonti helmikuulta oli pätevää luettavaa, joten kokoan siis taas omat tältä viikolta mieleenjääneet.

Nettisensuurin vastustus jatkuu

Ensin edelleen jatkuva nettisensuurikeskustelu. Tästä ovat lukuisat henkilöt kirjoittaneet minua paljon paremmin (hyvä tiedonlähde linkkeihin ja tietoihin on aiheesta käyty Jaiku-keskustelu, ja blogeissa asaa ovat pohtineet mm. Pörrö ja Merten), joten tyydyin vain ottamaan osaa varsinaiseen mielenosoitukseen. Mutta eihän tämä keskustelu ole ohi, ja sitä on tietysti syytä jatkaa niin kauan, ennen kuin homma järkevöityy.

Eikä tämä sensuurin vastustus katoa netistä ihan pian. Nyt You Tubessa on sensuurin vastainen video, johon jokainen voi osallistua lähettämällä oman kuvansa tai videopätkän osoitteeseen sensuurivideo(at)gmail.com. Lisätietoa hommasta saa wikistä. Hieno suoritus tämä video, täytyy myöntää, ja toivottavasti materaalia eli teipattuja suita kertyy lisää!

Jaiku oppimisen apuna

Tiistain Hesarissa Tiede & luonto -sivuilla oli Kari A. Hintikan kirjoittama juttu internetin meiningeistä, kuten syötteistä ja Jaikusta. Ja sinnehän oli mainintana päässyt myös tiedeviestintä-kurssimme, jolla Jaikua hyödynsimme (kuva tekstipätkästä Flickrissäni, kurssimme mainittu tuossa Ideariihi-sanalla alkavassa kappaleessa).

Mää en jaksa!

Sun Äitis sanaili tavalla, jonka tunnistin itsestäni:

“Ihan vain tiedoksi: olen kyllästynyt sosiaaliseen mediaan! Milloin tästä katosi kaikki hauska? Milloin sosiaalisen median haltuunotto muuttui suorittamiseksi? Hei, eiks tän pitänyt olla paikka, jossa istuskellaan aloillaan ja odotetaan, että kookospähkinät putoavat syliin! Miksi minusta sitten välillä tuntuu naparetkelle varustautuvalta? Milloin minä itse oikeastaan viimeksi olin hauska? “

Ja Verkkoyhteisöjä tutkiva Miia jatkaa:

“Jos kriittisesti avataan maailma sanojen takana, jääkö jäljelle muuta kuin joukko saitteja, egon boostausta (hyvästi sisäsyntyinen motivaatio), informaatioroskan levittämistä (näkemiin tiedon syventäminen) ja ulkoiseen kontrolliin perustuvaa reittaamista (so long luottamus)?

Minua loputtomat osaamispääomat, verkostot, teknoyhteisöllisyys ja innovaatiostrategiat riepovat siihen malliin, että alan vaihtaminen väitöskirjan jälkeen on muodostunut kuluvan talven mittaan itsestäänselvyydeksi.”

(Molemmat yllämainitut kirjoittajat viittavat myös HETKY:n sosiaalista mediaa käsittelevään teemanumeroon, siellä niitä on, blogeja ja Facebookia ja kaikkea.)

Tämän päälle kun sitten jatkuvasti silmiin sattuu tekstejä, joissa hehkutetaan yhteisöllisyyttä, niin tuntuu, että ei ehkä aina jaksa, mutta ehkä pitäisi vaan ottaa kannustus vastaa: Finfoodin uutista havaitsin otsikon “Hyvän olon viesti luo yhteisöllisyyttä ja kannustaa jaksamaan”. Uutisesta paljastui Maa- ja kotitalousnaisten kampanja, jota varten on ajanhengen mukaisesti perustettu myös blogi. Aika hiljaista on ainakin toistaiseksi tuolla ollut hyvän mielen jakaminen.

Virtuaalimaailmaan, no jaa

Eilen istuin virtuaalimaailmoja syleilleessä Tekesin järjestämässä tilaisuudessa. Myyntipuheet Second Lifen hyödyntämiseen olivat melkoiset, mutta virtuaalimaailmojen haasteet ja ongelmat sivuttiin hyvin pikaisesti. Nimittäin oikeasti se Second Life on kuitenkin kovin raskas alusta ja myös hankala käyttää (jep, olen yrittänyt opetella). Aktiivisten käyttäjien määräkään ei loppujen lopuksi vielä niin suuri ole. Eikä se edes näytä visuaalisesti kovin hyvältä.

Järkevimmät näkemykset aiheeseen esitti mielestäni Simon Green Koneelta. Hänelle vain oli varattu kovin lyhyt aika. Miehen ajatuksia voi kuunnella videohaastattelusta, jonka Tuija oli tehnyt tilaisuuden jälkeen. Että ensin muu nettimeininki kuntoon ja sitten ehkä harkitaan, jos myös virtuaalimaailmoihin.

Tilaisuuden kyselyosuudessa joku mies ihmetteli, onko joku muka valmis ostamaan oikean auton virtuaalimaailmassa. “Kun pitäisihän se auto päästä kokeilemaan ja tuntemaan.”

Ihmiset ovat jo nyt valmiita ostamaan autoja netin kautta. Toki renkaita voi käydä liikkeessä potkimassa tai vaikkapa tutkailla tutun autoa, mutta lopullisen tilauksen moni olisi valmis tekemään netissä: ei tarvitse jaaritella myyjän kanssa, käyttää aikaa liikkeessä ja auto mahdollisesti tuodaan vielä oven eteen.

Minulle netissä ostamisen hyvyyttä on sen ajasta ja paikasta riippumattomuus ja oma rauha tehdä valintoja. Siksi se, että virtuaalimaailmojen kaupankäynnissä tuodaan voimakkaasti esiin mahdollisuus päästä suoraan kontaktiin asiakaspalvelijan kanssa, ei ole mielestäni mikään suunnaton etu kaltaiselleni myyjää välttelevälle henkilölle. Mutta toki on hyvä, jos apua saa, jos tahtoo: esimerkiksi Ikean virtuaaliassistentti Anna on tullut testattua ja sehän oli ihan kelvollinen. Kysymyksen naputtelun jälkeen ruudulle lävähti toivottu vastaus, eikä tarvinnut siis soitella tai olla muuten varsinaisesti suorassa yhteydessä kehenkään.

Olin kuuntelemassa e-kaupan tutkimusiltapäivää. Keskusteluissa tuli ilmi se, kuinka määrittely on taas tässäkin tapauksessa ongelmallista. Kuluttaja ei esimerkiksi välttämättä miellä tekevänsä verkko-ostosta, etenkin jos tuote on esimerkiksi matka tai muu palvelu. Ja miten sitten jaotellaan verkossa veikkaaminen, matkojen tilaus, ostokset kotimaisista ja ulkomaisista kaupoista jne.

Pystyisinkö äkkiseltään itsekään sanomaan, mitä kaikkea loppujen lopuksi ostanut verkon kautta viimeisen kolmen kuukauden aikana? Ainakin junalippuja ja tehnyt lehtitilauksia, muuttanut kännykkäpalveluitani ja varmasti muutakin, mutta se vaatisi jo tiliotteen ja Visa-laskun kaivamista esiin. Koska nettiostaminen on osaltani niin arkista, en sitä sen kummemmin ajattele erityisen erillisenä tapana tehdä hankintoja.

Luonnollisesti tilaisuudessa tuli esiin se, että netissä haetaan runsaasti tietoa, vaikka itse ostos tehtäisiin fyysisessä kaupassa (esimerkiksi kodinkoneista ja viihde-elektroniikasta).

Keskustelupalstojen merkitystä tiedonhankinnassa käytiin myös läpi. Esimerkkinä mainittiin saksalaisten ja Saksasta tilattujen lastenvaunujen suosio Suomessa: Vauva-lehden keskustelupalstalla niistä kuulemma puhutaan paljon, vaikka niitä ei muuten markkinoidakaan.

Yhteisöllisyys, UGC (User Generated Content) ja Web 2.0 mainittiin monta kertaa, ja se, miten suomalaiset verkkokaupat eivät sitä vielä juuri hyödynnä.

Blogiluottamus vaihtelee tilanteen mukaan 

Blogitkin puheissa vilahtivat. Tosin minua hämmästytti, että jossain kommenttipuheenvuorossa todettiin, että koska Jokelan tragediassa ihmiset luottivat perinteisiin uutisoinnissa mediataloihin eivätkä esimerkiksi blogeihin, niin tämä kertoisi siitä, etteivät ihmiset ylipäätään luota blogeihin.

Onhan kai selvää, että tiedonhankinta kriisitilanteessa eroaa merkittävästi siitä, kun kuluttaja haeskelee netistä tietoa astianpesukoneesta tai videokamerasta. En minäkään Jokelan tapauksessa blogeihin sännännyt, vaan kuuntelin radiota, selasin uutissivuja ja seurasin Jaiku-keskustelua ja sieltä löytyneitä linkkejä.

Mutta jos nyt etsin vaikka kivaa lounaspaikkaa Helsingistä, niin kyllä minulla lounasblogit ovat varteenotettava ja luotettava tiedonlähde.

Edelleen olen myös sitä mieltä, että satunnaisesti tietoa googlaava ei aina edes ajattele lukevansa blogia, vaikka sinne päätyisikin. Esimerkiksi Kulutusjuhlassa vuoden aikana yhdet suosituimmat hakusanat liittyvät kondomeihin ja niiden hintoihin. Tuskin blogin tekstiä lukemaan päätyvä ajattelee, että hän ei luota kyseiseen pätkään, koska se on blogissa (hurjasti spämmiä on tuo teksti kerännyt, pitäisi varmaan poistaa ne!).

Luottokorttimaksut arveluttavat edelleen 

TNS Gallupin Ismo Tenkasen mukaan suurin verkko-ostamista rajoittava tekijä on luottokortin käyttöpelko. Yli 40 prosenttia suomalaisista ei halua antaa luottokorttitietoja. Toisaalta ihan kaikilla ei edelleenkään ole luottokorttiakaan. Kuulemma taustalla ovat julkisuuteen nousseet tapaukset, joiden juuret ovat aikuisviihdepalveluiden käytössä tapahtuneissa laskutuksissa ja niiden ongelmallisuudessa. Eli suomalaisille pitäisi siis viestiä siitä, että luottokortilla ostosten tekeminen netissä on turvallista ja toimivaa.

Jaikussa Köykän Sami muuten kerää listaa hyvistä e-kaupoista.

Verkkoyhteisökeskustelu on ryöpsähtänyt esiin toden teolla viime aikoina. Miia kirjoittaa osuvasti omat huomionsa:

“Miksi monenkäyttäjän palvelu on Web.hevon2 -maailmassa automaattisesti yhteisö? Mitä yhteisöllistä on omien pääntuotosten lataamisessa verkkoon ehkä kenties jonkun nähtäville?”

Ja vielä netin keskustelupalstoista:

“2000-luvun medialukutaitoon pitäisi kuulua mielipidesampojen ja yleisten oksennuspalstojen erottaminen fokusoiduista, asiakeskeisistä yhteisöistä, joiden keskusteluilla varsin usein on lopputulos ja määränpää, välihuumoria tietenkään unohtamatta.”

Miian väitöskirja on loppusuoralla, josta suuret onnittelut! Minun väikkärini edistymisestä on edelleen turha kysellä mitään: jos se tutkimussuunnitelma edes joskus kirkastuisi…

Nettikauppa kehittyy, asiakastyytyväisyys ei parane

The New York Timesissa oli artikkeli nettikauppojen käyttäjien tyytymättömyydestä: vaikka rahaa sivustojen kehittämiseen syydetään, niin asiakkaiden tyytyväisyys ei kasva. Juttuun haastateltu Larry Freed toteaa:

“If we walk into a local store, we don’t expect that experience to be better than it was a couple years ago,” Mr. Freed said. “But we expect sites to be better. The bar goes up every year.”

Tämähän on tietysti ihan luonnollista, koska netti kehittyy muutenkin. Tavalliset kaupat ovat rakenteeltaan melkoisen samanlaisia vuosikymmenestä toiseen, eikä itse kaupankäyntikään ole juuri muuttunut.

Nettiostoskäyttäytymisen kannalta jutussa on yksityiskohta kuvien merkityksestä ostopäätökseen. Asiakas oli valittanut, ettei hän pysty päättelemään käsilaukun kokoa suhteessa itseensä, koska ei voi tietää laukkua pitävän mallin mittoja. Kun laukku sitten kuvattiin kolmen eri kokoisen naisen käsittelyssä, niin ne asiakkaat, jotka näkivät nämä uudet kuvat, ostivat laukun vähintään kymmenen prosenttia todennäköisemmin kuin vain yhdellä mallilla laukun nähneet.

Yleisesti jutussa ennustetaan vähemmän yllättävästi, että videot tulevat merkittävään rooliin myynninedistämisessä.

Jos vähitellen töihin

Kesäni on siis sujunut pitkälti lomaillen. Nyt olisi vähitellen aika kääriä hihat ylös ja pistää oma firma pystyyn. Tavoitteena on, että elokuussa aloittelen tosissani toimimaan näiden asioiden parissa, joissa uskon olevani hyvä, eli viestinnässä niin netissä kuin muuallakin ja erityisesti kuluttajuuteen liittyvissä aihealuiessa. Eli siis myyn osaamistani tekstin ja puheen muodossa. Saapi kysellä lisää, mikäli kiinnostaa!

The New York Timesin artikkelin mukaan nettikaupan kasvu on USA:ssa hidastunut:

“- – -in the last year, growth has slowed sharply in major sectors like books, tickets and office supplies.”

Growth in online sales has also dropped dramatically in diverse categories like health and beauty products, computer peripherals and pet supplies. Analysts say it is a turning point and growth will continue to slow through the decade.”

Kasvun taittuminen on varsin luonnollista, koska niin monet amerikkalaiset ja heidän lapsensa jo tekevät ostoksia verkosta.

Nettiostos tuntuu työltä

Jutussa esimerkiksi Dellin kuluttajakauppaa edustava Alex Gruzen sanoo, että kuluttajat haluavat interaktiivisempia ostotapahtumia kuin mitä netti voi tarjota. Samaa mieltä on Harvardin professori Nancy F. Koehn:

“She said that as physical stores have made the in-person buying experience more pleasurable, online stores have continued to give shoppers a blasé experience. In addition, online shopping, because it involves a computer, feels like work.”

Jutussa todetaan, että kaupat ovat havainneet hyväksi malliksi nettiostoksen noutamisen liikkeestä. Tällöin asiakas nimittäin melkoisella todennäköisyydellä ostaa vielä jotain lisää.

Toisaalta jutun lopussa muistutetaan, että nettikaupan osuus on edelleen varsin pieni kaikesta kaupankäynnistä ja kasvunvaraa riittää.

“Analysts project that by 2011, online sales will account for nearly 7 percent of overall retail sales, though categories like computer hardware and software generate more than 40 percent of their sales on the Internet.”