Minun kommenttini aiheeseen ovat siis ns. kainalojuttuna, ei mitään erityisen mullistavaa. Edelleen koen vähän vieraaksi sen, että minua tituleerataan tutkijaksi, sillä en miellä sitä olevani, koska tutkimus ei sen suuremmin etene. Ehkä voisin olla vain yleispätevämmin asiantuntija, kuten kaikki muutkin kaltaiseni sellaiset, jotka eivät oikeasti mistään mitään tiedä?

Toimittajan työn kannalta tekee välillä hyvää olla haastateltavana. Roolinvaihdos kyselijästä vastaajaksi auttaa näkemään sen raadollisuuden, jonka myötä toimittajat tekevät valintoja ja myös sitä, kuinka omat sanat muokkautuvat lopulliseen julkaisumuotoon.

Tällä viikolla vastailin myös toiselle toimittajalle blogimaailmaan liittyen. Hän pohti mm. sitä, meneekö ihmisten tapa julkaista omaa elämäänsä internetiin liian pitkälle, kun kerrotaan yksityiskohtia elämästä ja pistetään julki jopa ultraäänikuvia sikiöstä.

Ymmärrän, että moni kokee tämän käsittämättömäksi, ja epäilen, etteivät ihmiset aina todella tajua sitä, kuinka kerran nettiin julkaistu on siellä kaikkien nähtävillä. Moni varmasti ajattelee, että oma blogi on vain tietyn porukan lukama julkaisu. Mutta en kyllä halua lietsoa mitään pelkoja: olenhan minäkin nettiin pistänyt vaikka mitä, ja haluan uskoa siihen tietynlaiseen henkilökohtaiseen julkisuudenhallintaan. Avoimuus voi tuottaa myös paljon hyvää.

- – -

Viikonlopun kevennyksenä on pakko linkata tuotteisiin, joiden olemassaolon kuulin tänään, kun tein juttua lemmikkieläimiin kohdistuvaan kulutukseen liittyen: rooliasuja marsuille.

Nettisensuurin vastustus jatkuu

Ensin edelleen jatkuva nettisensuurikeskustelu. Tästä ovat lukuisat henkilöt kirjoittaneet minua paljon paremmin (hyvä tiedonlähde linkkeihin ja tietoihin on aiheesta käyty Jaiku-keskustelu, ja blogeissa asaa ovat pohtineet mm. Pörrö ja Merten), joten tyydyin vain ottamaan osaa varsinaiseen mielenosoitukseen. Mutta eihän tämä keskustelu ole ohi, ja sitä on tietysti syytä jatkaa niin kauan, ennen kuin homma järkevöityy.

Eikä tämä sensuurin vastustus katoa netistä ihan pian. Nyt You Tubessa on sensuurin vastainen video, johon jokainen voi osallistua lähettämällä oman kuvansa tai videopätkän osoitteeseen sensuurivideo(at)gmail.com. Lisätietoa hommasta saa wikistä. Hieno suoritus tämä video, täytyy myöntää, ja toivottavasti materaalia eli teipattuja suita kertyy lisää!

Jaiku oppimisen apuna

Tiistain Hesarissa Tiede & luonto -sivuilla oli Kari A. Hintikan kirjoittama juttu internetin meiningeistä, kuten syötteistä ja Jaikusta. Ja sinnehän oli mainintana päässyt myös tiedeviestintä-kurssimme, jolla Jaikua hyödynsimme (kuva tekstipätkästä Flickrissäni, kurssimme mainittu tuossa Ideariihi-sanalla alkavassa kappaleessa).

Mää en jaksa!

Sun Äitis sanaili tavalla, jonka tunnistin itsestäni:

“Ihan vain tiedoksi: olen kyllästynyt sosiaaliseen mediaan! Milloin tästä katosi kaikki hauska? Milloin sosiaalisen median haltuunotto muuttui suorittamiseksi? Hei, eiks tän pitänyt olla paikka, jossa istuskellaan aloillaan ja odotetaan, että kookospähkinät putoavat syliin! Miksi minusta sitten välillä tuntuu naparetkelle varustautuvalta? Milloin minä itse oikeastaan viimeksi olin hauska? “

Ja Verkkoyhteisöjä tutkiva Miia jatkaa:

“Jos kriittisesti avataan maailma sanojen takana, jääkö jäljelle muuta kuin joukko saitteja, egon boostausta (hyvästi sisäsyntyinen motivaatio), informaatioroskan levittämistä (näkemiin tiedon syventäminen) ja ulkoiseen kontrolliin perustuvaa reittaamista (so long luottamus)?

Minua loputtomat osaamispääomat, verkostot, teknoyhteisöllisyys ja innovaatiostrategiat riepovat siihen malliin, että alan vaihtaminen väitöskirjan jälkeen on muodostunut kuluvan talven mittaan itsestäänselvyydeksi.”

(Molemmat yllämainitut kirjoittajat viittavat myös HETKY:n sosiaalista mediaa käsittelevään teemanumeroon, siellä niitä on, blogeja ja Facebookia ja kaikkea.)

Tämän päälle kun sitten jatkuvasti silmiin sattuu tekstejä, joissa hehkutetaan yhteisöllisyyttä, niin tuntuu, että ei ehkä aina jaksa, mutta ehkä pitäisi vaan ottaa kannustus vastaa: Finfoodin uutista havaitsin otsikon “Hyvän olon viesti luo yhteisöllisyyttä ja kannustaa jaksamaan”. Uutisesta paljastui Maa- ja kotitalousnaisten kampanja, jota varten on ajanhengen mukaisesti perustettu myös blogi. Aika hiljaista on ainakin toistaiseksi tuolla ollut hyvän mielen jakaminen.

Virtuaalimaailmaan, no jaa

Eilen istuin virtuaalimaailmoja syleilleessä Tekesin järjestämässä tilaisuudessa. Myyntipuheet Second Lifen hyödyntämiseen olivat melkoiset, mutta virtuaalimaailmojen haasteet ja ongelmat sivuttiin hyvin pikaisesti. Nimittäin oikeasti se Second Life on kuitenkin kovin raskas alusta ja myös hankala käyttää (jep, olen yrittänyt opetella). Aktiivisten käyttäjien määräkään ei loppujen lopuksi vielä niin suuri ole. Eikä se edes näytä visuaalisesti kovin hyvältä.

Järkevimmät näkemykset aiheeseen esitti mielestäni Simon Green Koneelta. Hänelle vain oli varattu kovin lyhyt aika. Miehen ajatuksia voi kuunnella videohaastattelusta, jonka Tuija oli tehnyt tilaisuuden jälkeen. Että ensin muu nettimeininki kuntoon ja sitten ehkä harkitaan, jos myös virtuaalimaailmoihin.

Tilaisuuden kyselyosuudessa joku mies ihmetteli, onko joku muka valmis ostamaan oikean auton virtuaalimaailmassa. “Kun pitäisihän se auto päästä kokeilemaan ja tuntemaan.”

Ihmiset ovat jo nyt valmiita ostamaan autoja netin kautta. Toki renkaita voi käydä liikkeessä potkimassa tai vaikkapa tutkailla tutun autoa, mutta lopullisen tilauksen moni olisi valmis tekemään netissä: ei tarvitse jaaritella myyjän kanssa, käyttää aikaa liikkeessä ja auto mahdollisesti tuodaan vielä oven eteen.

Minulle netissä ostamisen hyvyyttä on sen ajasta ja paikasta riippumattomuus ja oma rauha tehdä valintoja. Siksi se, että virtuaalimaailmojen kaupankäynnissä tuodaan voimakkaasti esiin mahdollisuus päästä suoraan kontaktiin asiakaspalvelijan kanssa, ei ole mielestäni mikään suunnaton etu kaltaiselleni myyjää välttelevälle henkilölle. Mutta toki on hyvä, jos apua saa, jos tahtoo: esimerkiksi Ikean virtuaaliassistentti Anna on tullut testattua ja sehän oli ihan kelvollinen. Kysymyksen naputtelun jälkeen ruudulle lävähti toivottu vastaus, eikä tarvinnut siis soitella tai olla muuten varsinaisesti suorassa yhteydessä kehenkään.

Pystyisinkö äkkiseltään itsekään sanomaan, mitä kaikkea loppujen lopuksi ostanut verkon kautta viimeisen kolmen kuukauden aikana? Ainakin junalippuja ja tehnyt lehtitilauksia, muuttanut kännykkäpalveluitani ja varmasti muutakin, mutta se vaatisi jo tiliotteen ja Visa-laskun kaivamista esiin. Koska nettiostaminen on osaltani niin arkista, en sitä sen kummemmin ajattele erityisen erillisenä tapana tehdä hankintoja.

Luonnollisesti tilaisuudessa tuli esiin se, että netissä haetaan runsaasti tietoa, vaikka itse ostos tehtäisiin fyysisessä kaupassa (esimerkiksi kodinkoneista ja viihde-elektroniikasta).

Keskustelupalstojen merkitystä tiedonhankinnassa käytiin myös läpi. Esimerkkinä mainittiin saksalaisten ja Saksasta tilattujen lastenvaunujen suosio Suomessa: Vauva-lehden keskustelupalstalla niistä kuulemma puhutaan paljon, vaikka niitä ei muuten markkinoidakaan.

Yhteisöllisyys, UGC (User Generated Content) ja Web 2.0 mainittiin monta kertaa, ja se, miten suomalaiset verkkokaupat eivät sitä vielä juuri hyödynnä.

Blogiluottamus vaihtelee tilanteen mukaan 

Blogitkin puheissa vilahtivat. Tosin minua hämmästytti, että jossain kommenttipuheenvuorossa todettiin, että koska Jokelan tragediassa ihmiset luottivat perinteisiin uutisoinnissa mediataloihin eivätkä esimerkiksi blogeihin, niin tämä kertoisi siitä, etteivät ihmiset ylipäätään luota blogeihin.

Onhan kai selvää, että tiedonhankinta kriisitilanteessa eroaa merkittävästi siitä, kun kuluttaja haeskelee netistä tietoa astianpesukoneesta tai videokamerasta. En minäkään Jokelan tapauksessa blogeihin sännännyt, vaan kuuntelin radiota, selasin uutissivuja ja seurasin Jaiku-keskustelua ja sieltä löytyneitä linkkejä.

Mutta jos nyt etsin vaikka kivaa lounaspaikkaa Helsingistä, niin kyllä minulla lounasblogit ovat varteenotettava ja luotettava tiedonlähde.

Edelleen olen myös sitä mieltä, että satunnaisesti tietoa googlaava ei aina edes ajattele lukevansa blogia, vaikka sinne päätyisikin. Esimerkiksi Kulutusjuhlassa vuoden aikana yhdet suosituimmat hakusanat liittyvät kondomeihin ja niiden hintoihin. Tuskin blogin tekstiä lukemaan päätyvä ajattelee, että hän ei luota kyseiseen pätkään, koska se on blogissa (hurjasti spämmiä on tuo teksti kerännyt, pitäisi varmaan poistaa ne!).

Luottokorttimaksut arveluttavat edelleen 

TNS Gallupin Ismo Tenkasen mukaan suurin verkko-ostamista rajoittava tekijä on luottokortin käyttöpelko. Yli 40 prosenttia suomalaisista ei halua antaa luottokorttitietoja. Toisaalta ihan kaikilla ei edelleenkään ole luottokorttiakaan. Kuulemma taustalla ovat julkisuuteen nousseet tapaukset, joiden juuret ovat aikuisviihdepalveluiden käytössä tapahtuneissa laskutuksissa ja niiden ongelmallisuudessa. Eli suomalaisille pitäisi siis viestiä siitä, että luottokortilla ostosten tekeminen netissä on turvallista ja toimivaa.

Jaikussa Köykän Sami muuten kerää listaa hyvistä e-kaupoista.

“Miksi monenkäyttäjän palvelu on Web.hevon2 -maailmassa automaattisesti yhteisö? Mitä yhteisöllistä on omien pääntuotosten lataamisessa verkkoon ehkä kenties jonkun nähtäville?”

Ja vielä netin keskustelupalstoista:

“2000-luvun medialukutaitoon pitäisi kuulua mielipidesampojen ja yleisten oksennuspalstojen erottaminen fokusoiduista, asiakeskeisistä yhteisöistä, joiden keskusteluilla varsin usein on lopputulos ja määränpää, välihuumoria tietenkään unohtamatta.”

Miian väitöskirja on loppusuoralla, josta suuret onnittelut! Minun väikkärini edistymisestä on edelleen turha kysellä mitään: jos se tutkimussuunnitelma edes joskus kirkastuisi…

Nettikauppa kehittyy, asiakastyytyväisyys ei parane

The New York Timesissa oli artikkeli nettikauppojen käyttäjien tyytymättömyydestä: vaikka rahaa sivustojen kehittämiseen syydetään, niin asiakkaiden tyytyväisyys ei kasva. Juttuun haastateltu Larry Freed toteaa:

“If we walk into a local store, we don’t expect that experience to be better than it was a couple years ago,” Mr. Freed said. “But we expect sites to be better. The bar goes up every year.”

Tämähän on tietysti ihan luonnollista, koska netti kehittyy muutenkin. Tavalliset kaupat ovat rakenteeltaan melkoisen samanlaisia vuosikymmenestä toiseen, eikä itse kaupankäyntikään ole juuri muuttunut.

Nettiostoskäyttäytymisen kannalta jutussa on yksityiskohta kuvien merkityksestä ostopäätökseen. Asiakas oli valittanut, ettei hän pysty päättelemään käsilaukun kokoa suhteessa itseensä, koska ei voi tietää laukkua pitävän mallin mittoja. Kun laukku sitten kuvattiin kolmen eri kokoisen naisen käsittelyssä, niin ne asiakkaat, jotka näkivät nämä uudet kuvat, ostivat laukun vähintään kymmenen prosenttia todennäköisemmin kuin vain yhdellä mallilla laukun nähneet.

Yleisesti jutussa ennustetaan vähemmän yllättävästi, että videot tulevat merkittävään rooliin myynninedistämisessä.

Jos vähitellen töihin

Kesäni on siis sujunut pitkälti lomaillen. Nyt olisi vähitellen aika kääriä hihat ylös ja pistää oma firma pystyyn. Tavoitteena on, että elokuussa aloittelen tosissani toimimaan näiden asioiden parissa, joissa uskon olevani hyvä, eli viestinnässä niin netissä kuin muuallakin ja erityisesti kuluttajuuteen liittyvissä aihealuiessa. Eli siis myyn osaamistani tekstin ja puheen muodossa. Saapi kysellä lisää, mikäli kiinnostaa!

“- – -in the last year, growth has slowed sharply in major sectors like books, tickets and office supplies.”

Growth in online sales has also dropped dramatically in diverse categories like health and beauty products, computer peripherals and pet supplies. Analysts say it is a turning point and growth will continue to slow through the decade.”

Kasvun taittuminen on varsin luonnollista, koska niin monet amerikkalaiset ja heidän lapsensa jo tekevät ostoksia verkosta.

Nettiostos tuntuu työltä

Jutussa esimerkiksi Dellin kuluttajakauppaa edustava Alex Gruzen sanoo, että kuluttajat haluavat interaktiivisempia ostotapahtumia kuin mitä netti voi tarjota. Samaa mieltä on Harvardin professori Nancy F. Koehn:

“She said that as physical stores have made the in-person buying experience more pleasurable, online stores have continued to give shoppers a blasé experience. In addition, online shopping, because it involves a computer, feels like work.”

Jutussa todetaan, että kaupat ovat havainneet hyväksi malliksi nettiostoksen noutamisen liikkeestä. Tällöin asiakas nimittäin melkoisella todennäköisyydellä ostaa vielä jotain lisää.

Toisaalta jutun lopussa muistutetaan, että nettikaupan osuus on edelleen varsin pieni kaikesta kaupankäynnistä ja kasvunvaraa riittää.

“Analysts project that by 2011, online sales will account for nearly 7 percent of overall retail sales, though categories like computer hardware and software generate more than 40 percent of their sales on the Internet.”

Koska asiaa jäi päähän muhimaan enemmän kuin yhden blogipostauksen verran, niin käsittelen päivä annin nyt osissa. Ja ensimmäisen osan aiheena on Käyttäjä tienaamassa ja maksamassa.

Kuten VTT:n raporttikin osoittaa, sosiaalisen webin liiketoiminnilla ei vielä suuria summia laajemmin tienata, mutta jostain rahaa on tietysti tultava jatkossakin.

“VTT:n mukaan tulevaisuuden uusia liiketoimintamahdollisuuksia voivat olla esimerkiksi sisällön tuottamisesta maksaminen, taustateknologioiden kehittäminen, sosiaalisen median työkalujen käyttö ammattisovelluksissa ja tulojen jako erilaisissa yhdistelmäpalveluissa. Ensimmäisiä esimerkkejä tällaisista palveluista on jo olemassa.”

Lompakko virtuaaliselle kuluttajaidentiteetilleni

Minua kiinnostaa eniten tuo sisällön tuottamisesta maksaminen. Sitähän toki jo tapahtuu muussakin mediassa, eli esimerkiksi media palkitsee ihmisiä parhaista tuote- tai uutisvinkeistä tai kännykkäkuvista.

Mutta mikä tässä mielestäni on tulevaisuuden mahdollisuus, on se, että sosiaalisen verkoston jäsenet maksavat toisilleen. Ongelma vain on toimivan maksujärjestelmän, “virtuaalirahan” puute. Mieluusti liittäisin netti-identiteettiini jonkinlaisen lompakon, josta voisin kilautella vaikka kymmenen sentin arvoisen summan esimerkiksi toisen blogaajan tai musiikintekijän hyvästä tuotoksesta. Vastaavasti joku toinen voisi sitten pistää jotain minulle, jos kokisi minun sen ansaitsevan. Siis kuten linkittäminen, “diggaaminen” ym. vastaavat toimet kertovat nyt “arvostuksesta”, niin toiminta laajenisi myös konkreettisemmaksi.

Samoin olisin valmis maksamaan pieniä summia esimerkiksi täydentävistä tiedoista jne. monissa asioissa, mutta yhtenäisen maksukäytännön puuttuessa tämä on vaikeaa.

Kyllähän näitä tietysti kehitellään ja tunnettuna esimerkkinä Habbo Hotelissa maksetaan virtuaalista tavaroistakin, joten kenties saan pian käyttöön oman lompakon virtuaali-identiteeteilleni. Kaikki eivät tietysti maksaisi koskaan mitään, mutta osa varmasti jostain jotain.

Osta musaa, sijoita artistiin

Kyllähän esimerkiksi suomireggaen esittäjä Jukka Poika jatkaa biisien myymistä vapaaehtoisperusteella: nyt voi ostaa mm. Pläski-kappaleen:

“Voit ostaa kappaleen lataamalla sen koneellesi ja maksamalla 1€ (sis.alv22%) tilillemme 405510-2252601 (Jenkkarekka äänite). Jos biisin ladattuasi päätät ettet pidäkään kappaleesta, voit tehdä asiakaspalautuksen poistamalla sen saman tien kovalevyltäsi (silloin ei tietenkään tarvitse maksaa).
terv. Jukka”

Miten paljon helpompaa olisikaan, jos voisin vain klikata virtuaalikukkarostani rahat Jukka Pojalle kulkematta pankin kautta? Toki tässä on ne omat, tunnetut ongelmat, mutta kehittyköön tekniikka käyttäjäystävälliseksi.

Sami Viitamäki esitti Diviassa crowdsourcingista puhuessaan kiinnostavan Sellaband.com -yhteisön eli eräänlaisen virtuaalisen levy-yhtiön. Sivun avulla musiikintekijät voivat pistää julki tuotoksiaan ja yhteisön jäsenet, “believersit”, voivat sijoittaa fanittamiinsa yhtyeisiin tai artisteihin rahaa. Kun riittävä summa (50 000 dollaria) on koossa, yhtye/artisti astelee levytysstudioon ja tekee pitkäsoittonsa. Mainontaa ja markkinointia hoitavat tietysti omalta osaltaan believersit. He sitten saavat oman osuutensa, jos levyllä tienataan. (“How it works”- sivu)

Levymyynti tippui viidenneksen USA:ssa

Musiikkituotanto elää tietysti tällä hetkellä melkoista myllerrystä. Jenkeissä vuoden ensimmäisellä kolmanneksella on myyty 20 prosenttia vähemmän cd-levyjä kuin vuotta aiemmin, paljastuu The Wall Street Journalista. Vaikka digitaalisen musiikin myynti on kasvanut roimasti, ovat cd-levyjen osuus silti vielä yli 80 prosenttia kaikesta myydystää musiikista. Näin ollen siis “maksetun musiikin” osuus on vähentynyt noin 10 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna, ja musiikki pörrää netissä laittomasti.

Eli uusia malleja, kuten Sellaband tai Jukka Pojan “maksa jos tykkäät”, tarvitaan tällä puolella kipeästi, jotta raha liikkuu.

Crowdstorm-sivuilla kuluttajan valintaa halutaan helpottaa tuotteiden netissä aiheuttaman “hälinän” (buzz) perusteella. “Hälinä” arvioidaan tuotteet herättämän aktiivisuuden perusteella: kuinka monta kertaa tuotetta on katsottu, kuinka moni blogaaja on siitä kirjoittanut ja kuinka moni Crowdstormin käyttäjä on siitä kirjoittanut. Näin määrittyvät parhaat tuotteet, jotka menevät viikon top-listalle, ja heikoimmat katoavat. Tässä käytetään siis samaa ideaa kuin uutisia jaottelevassa Digg.comissa.

Lisäksi käyttäjät voivat nimetä toisiaan ystäviksi. Tulevaisuuden laajennuksina lupaillaan mm. top-listalla ylimmiksi arvioiduiksi käyttäjille mahdollisuutta päästä testaamaan isojen brändien uusia tuotteita.

Stylesive- ja ThisNext -palveluissa käyttäjä voi nostaa esiin pitämiään tuotteita ja suositella niitä. Käyttäjät voivat lokeroida itsensä miten haluavat, vaikka juhlakenkien tai kahvikuppien ryhmiin. ThisNext mahdollistaa liittää blogiinsa pieniä bannereita fanittamistaan tavaroista. Varsinainen toivelistan (“Tässä on tuotteet, joista pidän”) lähettäminen vaikkapa kaverille kuulostaa ainakin omiinn suomalaiskuluttajan korviini vielä hiukkasen vieraalta.

Trysumerit tietävät ja kuluttavat

Trendwatch-sivuilta sattui silmiin kiinnostavaa tekstiä (PDF) Trysumers-termillä nimitetystä nykyajan kuluttajajoukkiosta.

“TRYSUMERS are transient, experienced consumers who are becoming more daring in how and what they consume, thanks to a wide range of societal and technological changes.”

Siis tätä Kuluttaja 2.0 -joukkiota: tietoisuutta ja uskallusta ja teknologian mahdollistamaa tiedon jakamista (yllä mainitut sivustot ovat tietysti osa tätä). Trendwatch esittelee lisää sivustoja, tuotteita ja palveluita, joissa trysumers’it ovat esillä. Mutta kuten artikkelissa muistutetaan, jokainen kuluttaja ei ole tällainen ja roolit vaihtelevat itse kullakin tilanteesta toiseen.

Tanskalaislehdessä arvioidaan, kommentoidaan ja blogataan

Journalismin puolella päädyin jotakin kautta tanskalaisen Nyhedavisenin sivuille, joissa käyttäjälähtöisyyttä on hyödynnetty eri tavoin: artikkeleita voi arvostella ja kommentoida ja käyttäjät voivat kirjata niistä omat blogitekstinsä, joihin jutusta on linkki.

Eli samaa sarjaa, josta tänään esimerkiksi Lintulahden Matti kirjoittaa.

“Juuri kun näytti siltä, että olimme ymmärtämässä internetin jatkeena perinteiselle toimintaympäristölle, viestimet alkavat jälleen käsitellä verkkoa muusta elämästä erillisenä saarekkeena. Miksi?”

Niinpä. Monille, minä mukaan luettuna, netti on arjessa mukana ilman sen suurempaa pohdintaa. Kuluttajilta on varsin turhaa enää kysyä esimerkiksi sitä, oletko tehnyt hankintoja tai vertaillut tuotteita netin avulla. Niin moni tekee sitä jo ajattelematta, että hei, tässä minä nyt netissä pohdin lentovaihtoehtoja, tilaan cd-levyjä tai varaan leffalippuja.

Tätä mielestäni hiukkasen sivusi myös Pirkka, joka kirjoitti vanhemman sukupolven digitaalisesta epävarmuudesta.

“Elämme yhteiskunnassa, jossa ajatus digitaalisuuden kasvavasta läsnäolosta arjessamme on jollain tasolla epämiellyttävä hyvin merkittävälle osalle aikuisista.”

Netti on arjessa, ja sen kanssa opitaan elämään. Se tuo paljon hyvää, esimerkiksi jo olemassaolevien kuin uusien verkostojen, rakentamista ja lujittamista, kuten tuonne Pirkan kirjoitukseen kommentoin. Ilman blogeja minulla ei olisi nyt tällaista tuttavapiiriä, ihmisiä, joilta voin kysyä neuvoa ja apua monenlaisissa seikoissa, joiden kanssa käydä kiinnostavia keskusteluja niin virtuaalisesti kuin naamakkain, tai ihan vain viettää mukavasti aikaa yhdessä myös netin ulkopuolella.

Yksi uusi blogien tulokas on Satakunnan Kansan alla oleva Blogiskooppi.

“Tämä on blogi blogeista: tarkoituksena on sukeltaa syvälle blogosfäärin salaisuuksiin. Jos et ole ikinä käynyt (yhtä useammassa) blogissa, usko huviksesi: nyt on jo korkea aika. – - – Blogiskooppi on siis vahvasti sitä mieltä, että blogit eivät ole pelkkää kevytkenkäistä sontaa. Päinvastoin blogosfääristä löytyy runsain mitoin sellaisiakin blogeja, joista on hyötyä tai jotka voivat olla lukijoilleen jopa välttämättömiä.”

Tietysti kaltaiseni blogifanin on helppo nyökytellä, mutta toisaalta kuitenkin pienesti jarruttelen. Eivät kaikki naiset lue naistenlehtiä, jokainen ei kaipaa romaaneja, toiset eivät katso televisiota, osa hyppää aina yli lehden kulttuurisivut. Kaikkien ei siis ole mikään pakko tutustua blogeihinkaan, vaikka todennäköisesti niihin nettisurffailijana törmää.

Blogiskooppi oli koonnut myös näkemyksiä blogien tulevaisuudesta. Toivottavasti Blogiskooppi jaksaa pitkään penkoa suomalaista blogosfääriä ja nostaa esiin kiinnostavia osa-alueita.

- – -

Nettimaailman ykkösnimi eli Google ilmoitti tänään, että aikoo räätälöidä palveluita suomalaisillekin. Tätä oli jo osattu odottaa, mutta mielenkiinnolla jään seuraamaan, millaista keskustelua asia herättää.