Mari Koo

Avainsanalla 'nettitietoseulonta' merkittyjä kirjoituksia

Kuluttajat, yritykset ja verkkokeskustelut -tilaisuuden pohdintaa

perjantai 20. maaliskuuta 2009 klo 18.11 kirjoittajana Mari Koo

Eilen illalla kokoonnuttiin Kulutusjuhlan järjestämään Kuluttajat, yritykset ja verkkokeskustelut -tilaisuuteen pohtimaan, miten yritykset seuraavat ja hyödyntävät kaikkea sitä, mitä me kuluttajat verkkoon ilmaisemme.

Suviko ansiokkaasti raposi kirjoitellen Qaikuun ja Kitti striimasi videot Qikiin (osa 1 ja osa 2). Näin saimme mukaan myös etäosallistujia, ja tietysti tallenteet ovat tutustuttavissa nyt myöhemminkin.

Panelisteina toimivat siis Salla Laaksonen (HY), Jussi-Pekka Erkkola (Nokia) ja Tommi Lehtonen (Whitevector). En vielä ole ehtinyt kuunnella keskusteluja läpi, mutta pari ajatusta jäi muhimaan, niin kirjoitan nyt fiilispohjalta.

Minä toimin keskustelun vetäjänä, mutta onneksi yleisö oli aktiivista ja kyseleväistä. Koska mukana oli selvästi monia, joita aihe kiinnosti nimenomaan bisnesnäkökulmasta, niin se painottui keskustelussa. (Tietysti myös miespuoliset panelistit edustivat nimenomaan yrityspuolta.) Eli jos nyt itselleni tilaisuuden järjestäjänä vähän annan kritiikkiä, niin ehkä olisi pitänyt ottaa paneeliin mukaan vielä joku ihan eri vinkkelistä verkkokeskusteluja tutkaileva. Taisi olla muuten ensimmäinen paneelikeskustelu, jonka vedin.

Mutta hyvä näin, sillä keskustelu oli runsasta ja toi myös ihan konreettisesti esiin yritysten kohtaamia haasteita nettikeskustelujen kanssa.

Kilpailijoitakin seurataan

Selväksi tuli se, että pelkkä seuraaminen ei tee autuaaksi, etenkään isossa yrityksessä, jossa keskustellaan paljon. Tärkeintä olisi löytää jotain relevanttia ja yrityksen kannalta oleellista. Siinä sivussa seurataan myös kilpailijoita ja heidän tuotteitaan. Ja sitten sitä saatua tietoa pitäisi hyödyntää. Keskusteluihin osallistuminen on jo uusi askel.

Se Nokialta saamani yhteydenotto blogini vuoksi, josta keskustelussa mainitsin, on tietysti aikoinaan raportoitu tänne blogiin.

Miten ja mitä mitataan?

Yhdeksi aiheeksi nousi mittaaminen, eli miten yritykset voivat tietää, miten verkkokeskusteluihin uhratut panostukset (seuranta, osallistuminen jne.) tuottavat. Tähän ei tietysti kenelläkään ollut yksiselitteistä vastausta, vaikka niitä lukuja yritysmaailmassa tietysti halutaan.

Jäin miettimään asiaa omalla kohdallani. Minulle netti on tuonut myös bisnestä, mutta minun ei ole kuitenkaan tarvinnut pohtia, kannattaako kirjoittaa blogia tai osallistua: se on kivaa, hyödyllistä ja opettavaista. Selvät taloudelliset hyödyt tulevat, jos tulevat.

Yksi etu, jota en voi millään mitata, ovat tietysti ihmiset ja luodut kontaktit. On hienoa, että voin olla mukana kokoamassa fiksuja ihmisiä juttelemaan netistä. En minä tällaisia tilaisuuksia olisi koskaan organisoimassa, ellen pörräisi blogeissa, Jaikussa ja nyt Qaikussa. Onneksi ei silti tarvitse edes laske, mikä on nettiaktiivisuuteni ROI!

Ymmärtävätkö ihmiset, että heitä seurataan?

Yhtenä aiheena olen välillä mielessäni pyöritellyt sitä, ymmärtävätkö ihmiset, että heidän verkkokommenttejaan oikeasti voidaan seurata. Jussi-Pekka oli aiemmin kertonut, miten hän seuraa Twitterissä Nokian keskusteluja ja kysyin häneltä siitä, miten ihmiset suhtautuvat, jos siellä yrityksen edustaja reagoi. Jussi-Pekka sanoi, että kommentit otetaan hyvin vastaan: osa on yllättynyt, osa toivoisi näkyvyyttä yrityksiltä vielä enemmän.

Mutta kuten illan keskusteluissa tuli ilmi, niin valtaosa suomalaisista yrityksistä on vielä vähän ymmällään sosiaalisen median kanssa.

Illassa läsnäolleet olivat tietysti ainakin suurelta osin henkilöitä, jotka uskovat verkon, kuluttajien ja joukkojen voimaan, mutta välttämättä ei ole kovin helppo vakuuttaa muita. Mutta vinkkejä on netti pullollaan: Vassisen Riku kirjoittaa Daily Diego -blogissa aiheesta otsikolla Sosiaalisen median raamit kuntoon.

On kivaa kun on hauskaa!

Tilaisuudesta on myös kuvia, eli Ilkalta löytyy useampi otos.

Kuten usein käy, niin illan viimeinen on hauskin: Suviko nappasi ns. Facebook-kuvan, sillä olihan yksi illan puheenaiheista Facebook ja sen uudistukset. Tietysti moni nettiaihe: ideoimme esimerkiksi Vuoden mikrobloggaajat -gaalaa (eilen olleen Grand Onen innoittamana), ja suunnittelu jatkui tietysti mikroblogissa vielä tänään.

Kiitos vielä kerran kaikille mukana olleille, tilaisuutta tallentaneille ja etänä osallistuneille!

- – -

Jatkossa Kulutusjuhla ry järjestää tietysti lisää jotain meininkiä. Todennäköisesti seuraavalla kerralla mennään lähemmäksi ruohonjuuritason kulutusta, mutta tietysti netti keskusteluineen pysyy aina mukana. Jos Kulutusjuhlan jäsenillä on ideoita tai toiveita, niin niitä saa tietysti esittää.

Blogisteille lisärahaa suosion mukaan

torstai 22. toukokuuta 2008 klo 21.38 kirjoittajana Mari Koo

Tänään kävin ProComin vierailulla Taloussanomissa kuulemassa hiukan päätoimittajan näkemyksiä talousjournalismin ja nettisivustojen kehityssuunnista. Tästä kirjoitin raportin ProComin blogin puolelle.

Sen verran tähän blogiin mainittakoon, että korva huomioi Raesteen käyttävän sanaa “blogisti”. TalSaan on tällä viikolla tullut neljä “virallista” blogia, joita kirjoittavat eri maissa asuvat naiset, esimerkiksi Baltian kirjeenvaihtaja Lenina Rautonen, ja heitä nyt sitten kutsuttiin blogisteiksi.

Joskus muinoinhan tässä blogissa mietittiin, olisiko blogisti pätevä termi kaltaisillemme blogeihin ns. suuremmalla intohimolla tai mielenkiinnolla suhtautuviin.

Raeste mainitsi mahdolliseksi myös sen, että blogikirjoittajia voitaisiin mahdollisesti palkita hyvistä klikkaus- ja lukijamääristä, vaikka perustoimittajia ei näin olekaan tarkoitus arvottaa.

Ja kuten nykytyyliin sopii, niin yhteisöllisyyttä korostettiin ja videoiden tuloon uskottiin.

- – -

Olin Kulutusjuhla-blogin ylläpitäjän roolissa illan tv-uutisissa pätkässä (voi nyt katsoa YLEn Areenasta, sieltä minäkin sen kaivoin), jossa käsiteltiin kuluttajien tiedonhankintaa netissä ja sitä, miten yritykset tätä hyödyntävät tai eivät hyödynnä. Peruspuhetta siitä, miten netti vaikuttaa hankintojen taustalla ja yritykset ovat heräilleet siihen, että keskusteluja voisi seurata.

Enkä minä ole mukana kuin yhden virkkeen verran, mutta sentään mac näkyy taas ansiokkaasti (eli juuh, ihan maksamaton mainos ja tietysti oman imagon luomista raahata konetta aina mukaan…)

- – -

Viikon blogimarkkinointihuomio on autopuolelta eli Micra Cuts -blogi, josta Kari Haakana kirjoitti ja kommentoi jo maanantaina. Auto kiertää suositulta blogaajalta toiselle ja he raportoivat tuonne yhteisblogiin käyttökokemuksiaan. Tällä viikolla kirjoittajana on Pinserin Sami.

Lisäys (nyt kun Jaiku toimii): aiheesta käytiin keskustelua myös Jaikussa.  

Ei hullumpi toteutus, vaikka itse en jaksa autoista enkä edes niihin liittyvistä blogeista innostua. Mutta polkupyörän voisin ottaa testikäyttöön, vink vink!

Apuja nettiseurantaan

lauantai 21. huhtikuuta 2007 klo 11.25 kirjoittajana Mari Koo

Vaikka täällä olen kirjoittanut blogien ja keskustelupalstojen seurantaohjelmistoista, niin enhän minä oikeasti niistä suuremmin tiedä. Joten löytyisiköhän fiksumpia auttamaan? Eli ensin erikoissuunnittelija Ari Luukinen pisti sähköpostia ja kaipaili apua seuraavaan:

“Siis ajattelen vaikkapa sellaista ratkaisua, että ohjelma skannaisi valitsemiani sivustoja ja tuottaisi tietoa sivustojen muutoksista ja uusista tiedoista, kun näihin muutoksiin liittyy tiettyjä spesifejä hakusanoja esim. digiboksi, kustannus, viranomainen, vertailu. Auttaisi tietenkin, jos tällaisessa ohjelmassa olisi mukana semanttisen hakukoneen piirteitä eli se muistaisi mistä minä työssäni olen kiinnostunut. Hakujen/syötteiden yhteenvedot, raportit ja tietojen esitystapa saisivat olla räätälöitävissä. Siis tämänkaltaisesta fiksusta työkalusta uneksin. Newsien, postituslistojen yms. lähteiden aktiivinen seuraaminen on aikaavievää ja usein tehotonta. Haluaisin tehostaa seurantaa ja tiedonhallintaa.”

Pistäkää kommenttia joko tänne kommenttiosastolle tai markkinoikaa suoraan Arille, ari.luukinen (at) kuluttajavirasto.fi.

Hiukkasen samansuuntaisia pohti myös nimimerkkimme Tarkkailija kommenttiosastollani:

“Mutta entä jos yksityishenkilönä, omaksi ilokseen tai opiskelu- ja tutkimustarkoituksiin, etsii tietoja johonkin tiettyyn aihepiiriin liittyen, blogeista ja keskusteluryhmistä? Mitä apukeinoja suosittelisitte?

Tähän mennessä olen ratkaissut asian niin, että olen joko pyytänyt vapaaehtoisia keskustelemaan aiheesta blogiini tai olen valinnut HS:n keskustelusta jonkun ketjun ja analysoinut sitä. Mutta jos haluaisi yrittää kartoittaa laajemmin käytävää keskustelua?”

Onko lukijoilla vinkkejä? Ottaisin niitä mieluusti itsekin, koska nyt kuluttajanäkökulmainen blogiseurantani alkaa olla jo varsin vaativaa blogimäärän kasvun jatkuessa.

Ruotsissa Allers ostaa osansa blogikehityksestä

maanantai 16. huhtikuuta 2007 klo 18.42 kirjoittajana Mari Koo

Ruotsissa aikakauslehtiyhtiö Allers ostaa 51 prosenttia Blogsoft-yrityksestä, joka tuottaa Blogg.se ja Webblog.se -sivustoja (via Dina Pengar). Allers pyrkii näin saamaan nettikanavan erityisesti naisten tavoittamiseen.

“Förvärvet innebär att Allers förlag tar en ännu tydligare position som mediekanal för kvinnor på internet. Innehållet i bloggar ligger dessutom nära vår kärnverksamhet – publicistisk verksamhet”, skriver Aller-chefen Martin Hansson i ett pressmeddelande.”

Hieman kateellisena olen katsastellut ruotsalaisia blogisivustoja, kuten Bloggportalen.se ja Bloggar.se. Erilaista tietoa ja toiminnallisuutta löytyy ihan toisella tavalla kuin kotoisella Blogilistallamme. Mutta raha tietysti on se ratkaiseva juttu, joten pitänee odottaa, että joku täälläkin näkee satsaamisen blogiyhteisöön kannattavaksi. Onhan se blogimarkkinointikin tuolla lahden toisella puolella jo toisella tasolla.

SosWeb2: Ne puhuu meistä!

perjantai 23. maaliskuuta 2007 klo 15.55 kirjoittajana Mari Koo

Suomalaiset yritykset, siis erityisesti kuluttajakauppaa (b-to-c) käyvät, tuntuvat nyt todella heränneen siihen, että verkossa puhutaan heistä ja se vähän hämmentää. Toisaalta sitten nyt esiin noussut crowdsourcing saa toiset näkemään runsaasti mahdollisuuksia siitä, miten oma brändi kehittyy netin avulla.

Välillä tuntuu unohtuvan, että tuo tehokas viestintävälinen eli puskaradio (WOM, word of mouth) on ollut olemassa aina. Siis nyt vain tekniikka on tehnyt mahdolliseksi sen, että kommentteja voidaan levittää nopeammin ja laajemmin. Mutta ei se huono tuote (toivottavasti!) ennenkään ole pidemmän päälle kauppaansa tehnyt.

Monta välinettä, monta keinoa

Nyt siis vaan mennään nopeammin eteenpäin. Tähän liittyy myös medioiden päällekkäinen ja ristikkäinen käyttö. Kun televisiosta tulee mainos, kuluttaja voi samalla hakea netistä lisätietoja. MediaComin markkinointijohtaja Tuomas Teinilä kommentoikin, että jenkeissä ei enää samalla tavalla esitetä mainoksissa suoraa nettisivuosoitetta, vaan tarjotaan hakusana, jolla kampanjasivu on löydettävissä.

Jos keskustelupalstoilta ja blogeista löydetty teksti huokuu asiantuntemusta ja hyviä perusteluja, niin toki siihen luotetaan ennemmin kuin yrityksen markkinointiteksiin. Kulutusyhteiskunta on pullollaan tavaraa, joten kuka tahansa on vain helpottunut, jos joku toinen, erityisesi aika lailla itseään vastaava kuluttaja, pystyy auttamaan valinnan kanssa.

Yrityksillä tuntuu olevan kova huoli siitä, että heidän tuotteitaan haukutaan, mutta ei muisteta sitä toista puolta, että netissä esitetään myös runsaasti positiivisia arvioita. Tämähän tarjoaa hienoja mahdollisuuksia.

Brändien isännät

Tähän liittyy crowdsourcing: kun tietty brändi kiinnostaa myös positiivisessa mielessä, niin sitä voidaan fanittaa niin paljon, että lähdetään mukaan yhteisölliseen toimintaan. Sami Viitamäki eilen esitti Anne Zehrenin ajatuksen siitä, että markkinoijat ovat nyt brändien isäntiä, eivät niiden johtajia: ihmisille tarjotaan mahdollisuus osallistua brändin rakentamiseen (Zehrenin mietteitä voi lukea lisää esimerkiksi Broadcasting & Cablen haastattelusta).

Miten tätä sitten markkinoijan pitäisi käytännössä tehdä? Sami sanoi näppärästi:

“Triviaali hömppä ei kiinnosta ketään, vaan pitää olla mahdollisuus parantaa elämää. On ruokittava ihmisten sisäistä motivaatiota.”

Ei siis todellakaan riitä, että kuluttajille lyödään eteen nettisivu ajatuksella “Hei, tee meille mainos”. Työkalujen on oltava kunnolliset ja toimivat. Jos asiakkaalle tulee fiilis, että en osannut tätä käyttää, niin mielikuva rapisee heti. Jokaisen klikkauksen on johdettava johonkin, Sami tiivisti netin käytettävyyden.

Aitoutta tuskin on enää tarvetta korostaa. Feikkaus havaitaan netissä nopeasti ja seuraukset ovat sen mukaiset. Toisaalta kuluttajat eivät kuitenkaan tee kaikkea ja vain pieni joukko osallistuu sisältöjen tekemiseen.

Kuluttaja vastaa toisin kuin toimii

Lisäksi kuluttajan käyttäytyminen ja ostopäätösprosessi ovat siis edelleen monimutkaisia. Netissä puhutaan paljon, mutta suuri osa siitä hukkuu hälyyn.

Eikä jokainen suomalainen ole netissä koko ajan tai hae sieltä tietoa kaikkiin hankintoihin. En minäkään. On tuotteita, jotka olen nettivinkkien perusteella hankkinut, mutta paljon teen ostoksia ihan muista syistä.

Jos puolet kuluttajista sanoo, että blogin tai keskustelupalstan kirjoitus on vaikuttanut päätökseen (kuten MediaComin viime syksynä teettämästä kyselystä kävi ilmi), niin minusta luku on aika realistinen. Puolet on siis edelleen sitä mieltä, etteivät ole netissä pörränneet tai antaneet muiden käyttäjien lausuntojen vaikuttaa mihinkään.

Aika moni varmasti väittää edelleen sitäkin, etteivät mainokset vaikuta hänen päätöksiinsä.

Eli toki kuluttajalta voi kysyä ja hän vastaa niin kuin parhaaksi näkee. Mutta mikä on totuus ja mikä mihinkin vaikuttaa, niin se onkin vaikeampi selvitettävä.

« vanhemmat kirjoitukset