Mari Koo

Avainsanalla 'podcast' merkittyjä kirjoituksia

Kulutusjuhlasta Tuhat sanaa -podcastista

perjantai 30. toukokuuta 2008 klo 12.55 kirjoittajana Mari Koo

Tuhat sanaa -blogin Tuija Aalto haastatteli Skypen kautta tänään podcastiinsa Kulutusjuhlasta ja yhdistyssuunnitelmistamme. Jälleen voi siis kuunnella minua ja mietteitä: Kulutusjuhlan lisäksi sivuttiin mm. netin kulutuskirjoittelua sekä bloginpitäjien että yritysten kannalta ja minun omia yrittäjämeininkejä.

Kiitokset Tuijalle rupatteluhetkestä, välillä on hyvä myös ääneen vastailla kysymyksiin.

Videot tulevat suomiblogeihin

tiistai 12. helmikuuta 2008 klo 21.50 kirjoittajana Mari Koo

Suomalaisissa blogeissa ei kovin paljon ole blogaajien omia videoita näkynyt, mutta selvästi tässäkin on nyt muutosta tapahtumassa.

“Virallisempaa” julkaisumuotoa edustaa Medis, jolla on nyt Rautasilta-televisio. Myös muut saavat osallistua lähetysten tekoon, ja tässä Medikseltä tullutta tietoa:

“Voin antaa halukkaille ns. kameraoikuksia, joilloin voin kenen tahansa oikeuden omaavan pistää suoraan lähetykseen omalta koneeltaan mistä päin maailmaa tahansa.

Tietysti sillä edellytyksellä, että hänellä on webbikamera tms.

Annan näitä ns. kameraoikeuksia sähköpostiosoitteessa info (at) rautasilta.com”

Medis siis koostaa parhaillaan lähetystä ja voi noutaa materiaaleja siihen myös You Tubesta.

Ja tasapuolisuuden vuoksi maininnan ansaitsee myös Striimi.net, kansalaismediaportaali, jossa vaikuttaa podcasteilla tutuksi tullut Järvisen Hessu. Striimi.netin tarkoituksena on tuottaa monenmoista sisältöä ja tarjota esimerkiksi bändeille mahdollisuutta promota itseään.

Mutta tokihan videopätkiä ympätään blogeihin muutenkin. Esimerkiksi Aallon Tuija julkaisi viime kuussa videota Sulakkeen Juhani Lassilan haastattelusta. Tuolla muotiblogipuoluella Colour me! -blogia pitävä ia julkaisi videon, jossa esittelee huonettaan. (Ja minä itse olen Villi-kissan blogiin yhdistänyt You Tubeen lataamiani videoita, joissa digikameralle kuvatuissa pätkissä lässytän kissalle, mutta en nyt pitäisi niitä merkittäväni videojulkaisuina suomalaisessa blogosfäärissä.)

Mikä videomuodossa sitten kiehtoo pelkkään ääneen eli podcasteihin? Ei välttämättä mikään.

Eihän sitä televisiotakaan välttämättä intensiivisesti katsota. Mutta videon kautta on tietysti mahdollista saada lisää meininkiä, ja moni asia ei toimisi ilman kuvaa. Teknisesti videoiden teko alkaa olla helppoa: niiden laatu on tietysti olla eri juttu. Ei kirjoittaminenkaan vaikeaa ole, mutta hyvin kirjoittaminen vaatii jo vähän enemmän.

Yrityspuolella näköjään suomalainen sijoituspalveluyritys Seligson & Co julkaisee tekstimuotoisen blogin lisäksi videoita, joissa käsitellään tietysti sijoittamisen kenttään liittyviä aiheita.

- – -

Lisäksi mainittakoon, että nyt lauantaina 16. päivä on blogimiitti klo 19 alkaen ravintola Juttutuvassa Helsingin Hakaniemessä. En ole tilaisuuden organisoija, joten en myöskään välttämättä ole siellä heti seiskan aikaan, mutta jossain vaiheessa varmasti piipahdan.

Viime vuonna se olit Sinä

keskiviikko 2. tammikuuta 2008 klo 21.02 kirjoittajana Mari Koo

Time-lehti nimesi vuosi sitten vuoden henkilöksi tahon, joka silloin netissä tietysti paljon puhutti: sinut eli netinkäyttäjät.

Nyt valintana oli Vladimir Putin, mutta lehdessä pohdittiin myös vuodentakaista valintaa. Jamie Poniewozik kirjoittaa:

“What did we praise You for again? Oh, right: “for seizing the reins of the global media, for founding and framing the new digital democracy, for working for nothing and beating the pros at their own game.” Remember? You wrote about it on Your blog! We cornered the world market in reflective film for all those mirror covers! Good times, those. Hey, You’ve lost weight, haven’t You?”

Sinä vs. He

Kirjoituksessa pohditaan “sinun” ja “heidän” (ammattikirjoittajat, mediamogulit jne.) välejä ja suhdetta. Poniwwozik toteaa:

“Maybe what really happened in 2007 was not that They took over from You but that the boundaries between You and Them blurred.”

Omalta osaltani näin on tainnut käydä: raja nettiharrastuksen ja työn välillä on hämärtynyt. Mutta se johtuu muista syistä kuin yleisestä nettikehityksestä. Koska irtisanouduin vakituisesta palkkatyöstä ja heittäydyin kirjoittamaan ja touhuilemaan muuta oman yrityksen nimissä, niin koen olevani voimakkaammin “heitä” kuin nettiin vain harrastelumielessä kirjoittava.

Saa nähdä, mitä tämä vuosi tuo tältä osalta tullessaan. Kulutusjuhla-blogi toivon mukaan kehittyy, ja sen ylläpidosta on toki tullut sen verran rutiinia, etten varmaan osaisi olla ilman. Nyt se on myös osa omaa ammattilaisuutta, esimerkiksi juttuideoiden haeskelua ja haistelua ja asioiden muistiinkirjoittamista. Usein sitä nimittäin huomaa, että jostain on jo kirjoittanut blogissaan, mutta sitä vain ei enää myöhemmin muista.

Jaikua, Facebookia ja Macia

Viime vuonna omassa netinkäytössäni merkittävimmät muutokset taitavat liittyä RSS:n laajempaan käyttöön, del.icou.sin hyödyntämiseen ja Jaikussa roikkumisen aloittamiseen. Facebook tuli myös, muta varsin vähän siellä loppujen lopuksi olen pyörinyt. Käyttöympäristönä PC vaihtui Maciin, mutta en edelleenkään tunnustaudu omppufanaatikoksi. Vuoden päästä toivon hankkineeni jonkun kätevän mobiililaitteen.

Ajallisesti viettänen netissä suurin piirtein yhtä paljon aikaa kuin vuosi sitten. Siis paljon. Omia blogeja on nyt useampi kuin vuosi sitten: tuskin niiden määrää enää tästä kasvatan.

Ääntä ja liikkuvaa kuvaa tänä vuonna?

Tosin taisin jossain vaiheessa lupailla podcastin aloittamista, ja Erkka taisi jossain ohimennen heittää ajatuksen, että jos kimpassa tehtäisiin jotain. Minä voisin kyllä samantien siirtyä myös liikkuvan kuvan lähettämiseen eli julkaista videopätkiä (siis muistakin aiheista kuin asuinkumppanista kissasta, heh). Joskus nimittäin olen asioidessani kaipaillut sitä, että voisin kuvata videota aktiivikuluttajan kehuna tai valituksena ja pistää ne nettiin. Välillä liikkuva kuva yhdistettynä ääneen olisi tehokkaampi ja sopivampi kuin pysähtynyt kuva ja teksti.

Eli siis pitäisi saada se kätevä mobiililaite käyttöön ja jaksaa opetella sen hienoudet. Merkittävä syy nihkeyteeni hankkia uutta kännykkää on nimittäin opetteluvaiheen vaatima panostus: ei vaan jaksa.

- – -

Karri Kokon uusi blogikirja

Piti mainita vielä jatkoksi edelliseen kirjoitukseen eilen tiapahtunut tieto eli se, että Karri Kokko on tehnyt uuden blogikirjan. Lainaus häneltä:

MMVII on ilmestynyt. Se perustuu vuoden 2007 aikana pitämääni blogiin Ihmisiä, päiviä, elämää ja sisältää tiedot vuoden aikana tapaamistani ihmisistä. Katso oletko sinäkin mukana.”

(Ja minähän olen mukana blogimiittien ansiosta!)

Kansalais- ja muuta mediaa

torstai 11. lokakuuta 2007 klo 22.59 kirjoittajana Mari Koo

Blogini sai kunnian jo toistamiseen päästä Ylen Kansalaismediakatsaukseen. Jälleen oli outoa kuulla omaa blogiaan Henrik Anttosen ääneenlukemana, mutta nyt, kun homma on jo jonkin aikaa pyörinyt, niin mukavaa katsontakantaa Kansalaismediakatsaus on tuonut blogimaailmaan.

Ohjelman voi siis nyt kuunnella myös ihan perinteisesti radiosta eli Radio Peilistä lauantaina klo 12:55 ja sunnuntaiaamuyöstä klo 04:44.

- – -

Google siis osti Jaikun, ja tällä hetkellä jaikuilijaksi pääsee vain käyttäjien kutsujen kautta. Mikäli joku haluaa kirjautua Jaikuun, niin minulla on kutsuja jaettavaksi eli saa laittaa mailia tai kommentin.

- – -

Uusi Suomi avautui ja luottaa blogaajiin, jotka ovat lähinnä muusta julkisuudesta tuttuja naamoja (niih, ei edes minua kysytty, eheh!). Kuten Haakana ehti jo eilen kommentoida:

“Tässä kohtaa ei oikeastaan vielä voi sanoa, ovatko Uuden Suomen bloggaajat enemmänkin vanhan polven kolumnisteja. Toistaiseksi US:n bloggaajista vain Jukka Relander on ehtinyt osallistumaan kirjoituksestaan syntyneeseen keskusteluun. Eihän tässä nyt tietenkään ole vielä kulunut päivääkään, mutta kyseessä on juuri se päivä.”

Eipä näytä blogikommentteihin vastaaminen tänäänkään suuresti edistyneen. Toivottavasti tilanne paranee: menee vähän tylsäksi, kun kommentoijat vain esittävät mielipiteitään, mutta tekstin laatijat reagoivat hitaasti tai eivät lainkaan.

Verkkomarkkinoinnista sukupuoliin ja virtuaalikuluttamiseen

perjantai 14. syyskuuta 2007 klo 16.57 kirjoittajana Mari Koo

Kuluttajat verkkomarkkinoinnin kohteena

Olen menossa puhumaan koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian Markkinointi verkossa -seminaariin, joka järjestetään 2.-3. lokakuuta. Jos jollakulla on ajatuksia siitä, mitä haluaisi kuulla aiheestani “Kuluttaja verkkomarkkinoijan saaliina” (minulta toivottiin nimenomaan kuluttajanäkökulmaa ja vähän raflaavastikin!), niin saa pistää tulemaan.

Mieluusti otan vastaan myös lähteitä ja tietoja, sillä verkkomainonta ei kuitenkaan ole se aivan paras tietämysalueeni.

Lisäksi kaikkien omakohtaiset näkemykset siitä, miten kuluttajina koette eri verkkomarkkinoinnin tavat ja muodot, ovat erityisen lämpimästi tervetulleita!

Muiden puheita kuunnellen

Kuuntelin juuri Yle Areenan kautta Kaapinpaikka-ohjelman, jossa Digikon Pirkka ja Esinetarinoiden Riitta Nieminen-Sundell keskustelivat Eve Mantun johdolla netin sukupuolirooleista. Blogitkin olivat keskustelussa mukana. Hyvä keskustelu, jossa oli paljon ajatuksia herättäviä kommentteja.

Lisäksi tällä viikolla kuuntelin Sula Pinta -podcastin, jossa aiheena oli virtuaalinen kuluttaminen. Tokion piiri -blogia kirjoittavan tutkija Vili Lehdonvirran ajatuksista kirjoitin joskus talvellla, ja tämä keskustelu sitten syvensi aihetta mukavasti.

Muutaman asian kirjasin ohjelmasta ylös:

Keskeisin teesi Vilin väitöskirjassa on, että koska kuluttaminen on pitkälti sosiaalista käyttäytymistä, niin tietoverkon välityksellä kuluttajuus virtualisoituu enenevässä määrin. Esimerkiksi Etelä-Koreassa on virtuaalimaailmoja, joita käyttää suuri joukko ihmisiä, ja virtuaaliesineet tekevät kauppansa.
Lahjaksi ostaminen on erityisesti monessa Aasian maan kulttuurissa tärkeä osa. ”On pakko ostaa jotain lahjaksi” -ajatus toimii valtavana kulutuksen moottorina. Virtuaalimaailmassa toimii sama laki, eli osoittaakseni, että välitän, on jotain ostettava.

Vili selvitti hyvin informaatio- ja virtuaalihyödykkeen eron. Informaatiohyödykkeet eivät ole niukkoja: vaikka yksi henkilö sitä käyttää, niin se ei estä muita käyttämästä sitä, kuten esimerkiksi MP3:t.

Sen sijaan virtuaalihyödykettä yhteisösivuistoilla ja virtuaalimaailmoissa (siis esim. Habbo Hotel) voi käyttää vain yksi henkilö kerrallaan, ja niiden määrä on rajallinen. Näin ne saavat ihmisen mielessä esineen kaltaisen statuksen. Kun lähettää virtuaalisen lahjan, niin siihen liittyy tietyllä tavalla samoja merkityksiä kuin konkreettiseen lahjaan: se on juuri sinulle, siitä on maksettu tietty summa ja se on valittu tietystä joukosta.

« vanhemmat kirjoitukset