Omassa elämässäni taantuma ei ainakaan vielä tunnu, eli töitä siis näyttäisi riittävän syksylläkin. Kulutukseenikaan tilanne ei toistaiseksi vaikuta, eli siis edelleen ajatuksena on “ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot”.

Mutta kaveripiirissä irtisanomiset ja töiden saamisen vaikeus on jo kohdattu. Esimerkiksi it-, mainonta- ja viestintäalat eivät nyt suuresti vedä. Moni muukin ala on lopettanut aktiivisen rekrytoinnin. Tämä on uutisten (€) mukaan havaittu myös esimerkiksi korkeakoulutettuihin työnhakijoihin keskittyneessä Kluuvin työvoimatoimistossa.

“Kluuvin-yksikön paikallisjohtaja Tom Åhlgrenin mukaan vastavalmistuneiden ja akateemisten työttömien lisääntyminen on selvästi kasvattanut kävijämäärää. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä oli maaliskuun loppuun mennessä kasvanut 29 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Nyt kesäkuun alussa työnhakijoiden määrä Kluuvissa on 42 prosenttia edelliskesän tilannetta suurempi.”

Joidenkin näkemysten mukaan meidän kolmekymppisten sukupolvi joutuu tässä taantumassa tiukille.

“Kun äsken työnantajat lähes tappelivat näistä nuorista leijonista, nyt isoissa saneerauksissa heille voidaan näyttää ovea siinä missä muillekin.

Henkilökohtainenkin talous voi olla tiukilla: on iso asuntolaina, paljon kalliita harrastuksia, ei säästöjä.

DINK-sukupolvi (Double Income, No Kids) huomaakin olevansa suuressa NINJA-joukossa (No Income, No Jobs Around).”

Itse en tosin allekirjoita jutussa julkituotua näkemystä siitä, etteikö edellistä lamaa oltaisi tajuttu nuoren iän vuoksi. Kyllähän se 1990-luvun lama varmasti väistämättä jätti nuorenkin mieleen tietyn tunteen siitä, ettei mikään, eikä ainakaan hyvinvointivaltion ja markkinatalouden jatkuva voittokulku, ole varmaa.

Sitä paitsi vuosituhanteen vaihteen it-buumi varmasti kolautteli monia. Silloin minunkin työsuhteeni päättyi yrityksen (Wapit) konkurssiin.

1990-luvulta muistan vakuuttelut siitä, kuinka suurten ikäluokkien eläköityminen tuo meille nuoremmille töitä, ja samaa taidetaan vakuutella nuorille edelleen. Vanhustenhuollossa ja vastaavissa palveluissa töitä riittää, mutta monella muulla alalla ennustaminen taitaa olla paljon vaativampaa.

Enkä minä vieläkään tiedä, mitä isona teen. Tietyllä tavalla takaraivossani väijyy koko ajan ajatus siitä, että työt voivat  loppua milloin tahansa. Yhtäkkiä kukaan ei ehkä halua ostaa tekstejäni, luennointejani tai muita palveluitani, ja rahaa ei tule mistään.

Siksi taidan elellä taloudellisesti tietyllä varovaisuudella, kuten tähänkin asti, eli ei ole isoja asuntolainoja tai kalliita harrastuksia. Niin kai downshiftingin ja joutilaisuuden hengessä kuuluukin olla.

Edullisia harrastuksia sen sijaan riittää. Esimerkiksi juhannus olisi tarkoitus viettää kotimaassa pyöräillen ja telttaillen.

Ja jos hyvin käy, niin ukulelebändimme vetää jonakin kauniina heinäkuun päivänä ulkoilmakeikan Kalliossa. Ihan ilmaista huvia siis tarjolla myös niille, joiden henkilökohtainen talous on notkahtanut!

Tiistaina vietettiin ensimmäistä Tietoyhteiskuntapäivää. Jostakin syystä minulle tuli kutsu päivän päätapahtumaan Korjaamolle, ja piti tietysti mennä katsomaan, miltä näyttää virallisen Suomen tietoyhteiskunta-ajattelu.

Ehdin olla paikalla valitettavasti vain ensimmäisen puoliskon. Raportoin Jaikuun meiningeistä (mutta just nyt Jaiku on jälleen kerran alhaalla ja mitään raportoinnistani ei näy).

Näin jälkikäteen mieleeni jäi muutama kommentti ja fiilis:

- Verkkolaskujen merkitys: miksi tämä tuntuu nyt nousevan niin vahvasti esiin? Kuinka merkittävää oikeasti on se, että kuluttajille tipahtaa lasku sähköisenä verrattuna vaikka suoraveloitukseen? Tuleeko kansalaisesta tietoyhteiskunnan hyvä jäsen, jos hän käyttää e-laskuja? (Siis hlökohtaisesti käytän niitä ja toimitan myös firmani nimissä e-laskuja, mutta mietinpähän vaan…)

- Virallinen tietoyhteiskunta näyttää olevan varsin byrokraattista, hidasliikkeistä ja vakavaa, ja pukeutuu pääsääntöisesti tummiin pikkutakkeihin.

- Maija-Riitta Ollila heitti, että netti sopii sekä intro- että ekstroverteille. Olen niin samaa mieltä: nautin suuresti monista nettipalveluista, joiden vuoksi minun ei tarvitse soittaa kenellekään, saati asioida missään. Ollila puhui paljon myös laumaälystä ja sen merkityksestä.

- Kalliolan kansalaisopiston vanhusten nettihankkeista vastannut henkilö totesi, että pienten projektien sijaan tarvittaisiin hyviä, valtakunnallisia hankkeita. Monenlaista puuhataan ympäri Suomen, usein päällekkäin tai “oivalletaan” jotain sellaista, joka jo jossain toisaalla on ajat sitten havaittu. Mutta kun tieto ei liiku, niin tätä tapahtuu.

Tänään sain Liikenne- ja viestintäministeriöstä eräältä henkilöltä sähköpostin, jossa kysyttiin, olinko henkilö, joka raportoi tapahtuman Jaikuun/Twitteriin ja kiitettiin teostani. Tunnustin olleeni, ja esitin, että jos ensi vuonna virallinen taho hoitaisi tapahtuman paremmin nettiin. Näin kuulemma aiotaaan tehdä.

Arjen tietoyhteiskunta -sivut tarjoavat virallisen tarinoinnin ja kuvia tapahtumasta.

Ilmastotalkoot ja kuluttajien asenteet

Keskiviikkona suuntasin llmastotalkoot-hankkeen tämän vuoden avaustilaisuuteen, jossa myös julkistettiin tutkimustietoa ihmisten ilmastoasenteista. Tänä vuonna aiotaan nostaa esiin esimerkiksi ruuan merkitystä ilmastonmuutoksessa.

Mieleen jäi esimerkiksi pohdinta siitä, miten eri tavalla ihmiset voivat mieltää oman toimintansa ympäristöystävällisyyden. Siis voi olla, että henkilö voi sanoa, että “en toimi kovinkaan ilmastoystävällisesti“. Käytännössä hän voi silti olla melkoisen ekologinen tyyppi, mutta koska tietoa on paljon, niin hän kokee tekevänsä liian vähän (kuten minusta usein tuntuu). Tietysti tämä toimii myös toisinpäin: joku voi mieltää itsensä ekoksi, vaikka todellisuudessa toiminta olisi jotain ihan muuta.

Eli jälleen kerran: kuluttajalta kysyttäessä pitää miettiä vastauksia vähän pintaa syvemmälle, kuten tässä tutkimuksessa oli tehty.

Luovaa naisyrittäjyyttä

Sain kivan kutsun tulla puhumaan vapaamuotoiseen naisporukkaan, Iltavuoroon, naisyrittäjyydestä. Luovan talouden yrittäjyyteen johdatti tänä iltana työ- ja elinkeinoministeriön Petra Tarjanne, ja tunnistin itseni tietyistä näkökulmista, joita hän esitti. Eli esimerkiksi intohimon asiaan, verkostojen merkityksen, tarpeen murtaa yrittäjyyteen kohdistuvia ennakkoluuloja ja (valitettavan?) vähäisen tarpeen tavoitella voittoa.

Tarjanne nosti esiin myös sen, kuinka virallisella taholla pitäisi paremmin osata tunnistaa vähän erilaisia yritysideoita. Tämä kuulosti tutulta sen perusteella, mitä start up -puolelta  olen kuulostellut, eli rahoitusta esimerkiksi nettimaailman ideoihin ei välttämättä saa, koska niitä ideoita ei ymmärretä.

Pöydän ääressä kerroin myös sen, että itselleni on välillä vaikeaa ollut tajuta se, mitä oikeasti osaan ja mistä voisi tehdä myös bisnestä. Pidän tiettyä osaamistani sellaisena “Kaikkihan tämän tietää”, vaikka todellisuudessa näin ei ole. Eli kuten joku tähän totesi, niin tarvittaisiin tietynlaista konseptointia oman osaamisen kartoittamisen kautta.

Kulutusjuhlan kuulumisia

Kulutusjuhla ry järjestää ensimmäisen keskustelutilaisuuden ensi torstaina klo 19 Punavuoren Ahvenessa. Aiheena on Kuluttajat, yritykset ja verkkokeskustelut (tapahtumakutsu Facebookissa).  Mukana ovat Jussi-Pekka Erkkola Nokialta, aihetta käsittelevän käsittelevän gradun (pdf) tehnyt Salla Laaksonen ja Whitevectorin Tommi Lehtonen. Kaikki henkilöt ovat myös tuttujani, joten uskallan luvata, että saadaan mielenkiintoinen keskustelu aikaan.

Ystävälliset sielut ovat myös luvanneet raportoida tilaisuutta verkkoon (kiitos Suviko ja Kitti), eli jos tekniikka toimii, niin sekä tekstiä että videota toimitetaan paikan päältä kaikkien seurattavaksi.

Kylteri-lehdessä julkaistiin juttu Kulutusjuhlasta (pdf, s. 12-13).

Mediapäivät, blogit ja vaihdanta

Sain Journalistilisen kulttuurin edistämissäätiön avustuksen Mediapäiville, joten suuntaan siis 3.-4. huhtikuuta sinne. Lauantain yleisöpäivässä ovat esillä myös blogit ja muuta sosiaalista mediaa.

Oma osallistumiseni päiviin sai uusia tuulia, kun lupasin käydä vahtimassa myös lainaus- ja vuokrauspalvelu Kuinoman ständiä. Kukaan Kuinoman aktiiveista ei pääse paikalle, joten ilmoitin, että toki minä sen verran voin sitäkin hoitaa, sillä onhan minusta moneksi ja hyvää toimintaa kannattaa tukea.

Kävin puhumassa pankkimaailmassa sosiaalisesta mediasta ja kuluttajien toiminnasta siellä (esityskalvot SlideSharessa). Käytin yhtenä esimerkkinä Jaiku-keskustelua, jonka Matias aloitti kommentilla “Miksi nettipankki ei näytä graafia tilin saldosta ajan funktiona? Vastaisi pohdintoihin, mihin ja milloin raha meni (vastaus iPhoneen)?”

Kyseinen keskustelu on mielestäni hieno esimerkki siitä, miten ajatukset netissä pääsevät esiin ja miten voitaisiin saada vinkkejä yritystoimintaan. Tähän liittyen nettikirjoittelusta ja sen valvonnasta voi lukea ansiokkaat ajatukset mm. Haakanalta (osa 1 & osa 1,5).

Ja kun nyt lähdin vinkkailemaan muiden teksteihin, niin Aallon Tuija on kirjoittanut hyvin otsakkeella “Sosiaalinen media vaatii asennetta“.

“Blogi on erinomainen verkkoidentiteetin perusta asiantuntijalle, joka haluaa puhutella omasta alastaan kiinnostuneita ihmisiä. Blogin perustaminen on kuitenkin vasta pieni vaiva verrattuna siihen työhön, joka on sen tunnetuksi tekemisessä. Blogin kirjoittajan on luettava ja kommentoitava muita blogeja, jotta blogsfäärissä noteerataan sen olemassaolo. Blogilistalle ilmoittaminen on yksi keino tulla näkyväksi. Mikrobloggaaminen ja Facebook -näkyvyys auttavat nekin – niiden avulla voi tiedottaa kaveripiirilleen uusista päivityksistä.”

Nettivideolähetyksethän toimivat!

Itsekin aktivoiduin ensimmäistä kertaa seuraamaan kunnolla netin kautta tullutta videolähetystä eli viime torstain eduskunnan tietoyhteiskunta-akatemiaa. Videolähetys oli koneella päällä, kun tein muita hommia, ja välillä vilkaisin Jaiku- keskustelua. Kovin tiivistä seuraamiseni ei siis ollut, mutta mieleen jäivät esimerkiksi Sulakkeen Sulka Haron (jaikuttuna & kalvot) ja Jyrki J. Kasvin (jaikuttuna & kalvot + Kasvin oma blogikirjoitus tapahtumasta, mm. Jaikun käytön huomiointi)  hyvät esitykset.

Tällaisesta nettilähetyksestä jäi kiva fiilis. Kiinnostava seminaaria jaksaa seurata netin välityksellä, mutta samalla pystyy tekemään muutakin.  Myös Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksia voisi seurata nettitelevision välityksellä Helsinki-kanavalla ja niistä jää myös tallenteet. Mikäs sen loistavampaa kuin mahdollisuus tsekata, mitä kokouksessa oikeasti puhuttiin, jos kansalaista aihe oikeasti kiinnostaa.

Martti Tulenheimo oli seurannut kokousta ja kirjaa fiiliksensä seuraavasti:

“Aika kului täysin huomaamatta ja vasta kokouksen lähennellessä loppuaan havaitsin, kuinka tarkasti olinkaan itse asiassa kuunnellut – työskennellen samalla tehokkaasti.

En jaksa uskoa, että valtuustokokousten suorana lähetyksenä seuraamisesta tulee koskaan laajojen kansankerrosten illanvietettä, mutta itse taidan kokeilla uudestaankin.

Keskustelut kulkivat sujuvina, yhteys oli ensiluokkainen ja asiat olivat jopa kiinnostavampia kuin edes vaalien aikana kuvittelin.”

Blogipikkujoulut 12. joulukuuta Weeruskassa

Blogipikkujoulut järjestetään perjantaina 12. joulukuuta, paikkana ravintola Weeruska. Kiitos pni:lle ja Virkanaiselle siitä, että ottivat tämän tapahtuman järjestelyt hoidettavaksi: näin ollen minun ei itse tarvitse hermoilla siitä, että ehdinkö paikalle heti alkuun eli kuudeksi. Se on kiva, sillä sen verran monta miittiä on pitänyt olla paikalla ajoissa. Nyt voi ottaa vähän rennommin!

Viime heinäkuussa kohtasin lenkillä selvännäkijä-joogiksi itsensä esitelleen, ulkomaalaissyntyisen miehen. Mielenkiinnoista jäin häntä kuuntelemaan, ja hän lateli näkemyksiään aurastani, persoonastani ja elämäntyylistäni. Puolen tunnin kohtaaminen päättyi siihen, että mies tyrkytti puhelinnumeroaan ja kehotti ottamaan yhteyttä, jotta saisin lisää neuvontaa, toki maksua vastaan.

Kirjoitin tästä Mieto marinadi -blogiini: itse otin tilanteen aika kepeänä huvina, mutta epäilin, että herkemmässä mielentilassa äijän horinat voisiva tehdä jopa haittaa. Sain useita kommentteja ja joukossa myös niitä, jotka kertoivat törmänneensä samaan tyyppiin ja saaneet häneltä jopa törkeitä ajatuksia.

Eilen samaan tekstiin tuli vielä yksi kohtalotoverin kommentti:

“Hei! Oli ilo löytää kirjoituksesi. Olin nimittäin puoli tuntia sitten lenkillä keskuspuistossa ja taisin törmätä tuohon samaiseen joogiin. Lähdin lenkille nimenomaan selvittelemään ajatuksiani kun mieli oli maassa. Olin päässyt vasta alkuvauhtiin kun mies ilmestyi pyöräillen viereeni. Luulin hänen kysyvän tietä ja otin napit pois korvista. Ja sen jälkeen tarniasi kuulostaa hyvin tutulta – samoja kysymyksiä ja samoja “diagnooseja”. Hän tosin pyöräili vierelläni kun minä jatkoin juoksemista ja vältyin koskettelulta. Lopulta sain tarpeekseni kun hän kertoi, että minua pidettäisiin Intiassa huorana ja joutuisin vankilaan, koska minulla oli ollut muutama poikaystävä. Ahdistuin todella pahasti hänen puheistaan ja ajattelin koko kotimatkan, että aurani on niin musta, että ohikulkijatkin sen huomaa. Kotona päätin heti katsoa netistä, josko löydän tästä tyypistä jotain tietoa – niin hämärältä se vaikutti. Ja hakusanoilla trmäsinkin tähän sinun kirjoitukseesi. Mikä ihana helpotus oli huomata, että en ole ollut aina hänen “uhrinsa” ja että hän taitaa ladella kaikille samat jutut. Aurani tuntui heti kirkastuvan =). Terkuin, eräs toinen lenkkipolun tyttö”

Tämä on mielestäni yksi blogien tärkeä tehtävä: jakaa tietynlaista vertaistukea henkilökohtaisten kokemusten kautta. Jos nyt googlaa “joogi selvännäkijä”, komeilee ensimmäisenä viittauksena tuo kyseinen blogitekstini.

Kun kerran ainakin yksi ihminen sai huomattavaa helpotusta tuosta tekstistäni, niin silloin se on näkemykseni mukaan tärkeä. Perinteisessä mediassa näin ei voi oikein ajatella, vaan pitäisi huomioida laajempi kiinnostavuus.

Tästä voisi siis taas jatkaa taas siihen keskusteluun ns. kansalaismedian merkityksestä. Henrik Anttonen tuskaili (jälleen) tällä viikolla, miten vaikeaa on löytää sisältöä hänen luotsaamaansa YLE:n viikottaiseen Kansalaismediakatsaukseen. Rekisteriselosteen mukaan Kansalaismediakatsaus “etsii nasevia näkemyksiä yhteiskunnallisista aiheista – asiaa ja ajankohtaista viikon varrelta”.

Olen seuraillut Kansalaismediakatsauksen feediä, mutta yleensä en vaivaudu ohjelmaa kuuntelemaan, vaan tsekkaan vain ohjelmaan päätyneet linkit. Olen ilolla havainnut, että katsaukseen on päätynyt usein samoja linkkejä, jotka olen laittanut myös Kulutusjuhlaan (esim. viime aikojen poiminnoista Jemoryn “Jaksuhalit, Neiti Suomi” ja Meidän Perhe-lehden alla olevasta blogista “Turhuuksien turuilla“). Kulutus on mitä suurimmissa määrin myös yhteiskunnallista, joten hienoa, että tekstit löytävät tiensä myös Kansalaismediakatsaukseen.

Mutta tuollaiset joogikohtaamisen kaltaiset pätkät lienevät sitten jotain muuta. Silti ne ovat mielestäni siis vähintään yhtä tärkeitä, koska voivat yksilötasolla koskettaa huomattavasti.

Henrikille toivotan kuitenkin hyvää jatkoa Kansalaismediakatsauksen parissa. Omalta osaltani sympatiapisteet kyllä siihen suuntaan vähenevät sitä mukaa, mitä useammin havaitsen hänen tuskailevan sitä, miten vaikeaa on löytää aineistoa. Ehkä minä luen blogeja eri mielellä, mutta mielestäni suomalaisissa blogeissa ja muussa kansalaismediaksi tässä tapauksessa luokitelluiksi aineistoiksi on kyllä niitä yhteiskunnallisiakin aiheita viikottain yhden pienen radiolähetyksen verran.

Viima kirjoitteli, miten hänellä oli helmikuussa jäänyt moni asia tasolle “tästä sitten joskus blogiin”, mutta ei sitten koskaan ehtinyt. Viiman koonti helmikuulta oli pätevää luettavaa, joten kokoan siis taas omat tältä viikolta mieleenjääneet.

Nettisensuurin vastustus jatkuu

Ensin edelleen jatkuva nettisensuurikeskustelu. Tästä ovat lukuisat henkilöt kirjoittaneet minua paljon paremmin (hyvä tiedonlähde linkkeihin ja tietoihin on aiheesta käyty Jaiku-keskustelu, ja blogeissa asaa ovat pohtineet mm. Pörrö ja Merten), joten tyydyin vain ottamaan osaa varsinaiseen mielenosoitukseen. Mutta eihän tämä keskustelu ole ohi, ja sitä on tietysti syytä jatkaa niin kauan, ennen kuin homma järkevöityy.

Eikä tämä sensuurin vastustus katoa netistä ihan pian. Nyt You Tubessa on sensuurin vastainen video, johon jokainen voi osallistua lähettämällä oman kuvansa tai videopätkän osoitteeseen sensuurivideo(at)gmail.com. Lisätietoa hommasta saa wikistä. Hieno suoritus tämä video, täytyy myöntää, ja toivottavasti materaalia eli teipattuja suita kertyy lisää!

Jaiku oppimisen apuna

Tiistain Hesarissa Tiede & luonto -sivuilla oli Kari A. Hintikan kirjoittama juttu internetin meiningeistä, kuten syötteistä ja Jaikusta. Ja sinnehän oli mainintana päässyt myös tiedeviestintä-kurssimme, jolla Jaikua hyödynsimme (kuva tekstipätkästä Flickrissäni, kurssimme mainittu tuossa Ideariihi-sanalla alkavassa kappaleessa).

Mää en jaksa!

Sun Äitis sanaili tavalla, jonka tunnistin itsestäni:

“Ihan vain tiedoksi: olen kyllästynyt sosiaaliseen mediaan! Milloin tästä katosi kaikki hauska? Milloin sosiaalisen median haltuunotto muuttui suorittamiseksi? Hei, eiks tän pitänyt olla paikka, jossa istuskellaan aloillaan ja odotetaan, että kookospähkinät putoavat syliin! Miksi minusta sitten välillä tuntuu naparetkelle varustautuvalta? Milloin minä itse oikeastaan viimeksi olin hauska? “

Ja Verkkoyhteisöjä tutkiva Miia jatkaa:

“Jos kriittisesti avataan maailma sanojen takana, jääkö jäljelle muuta kuin joukko saitteja, egon boostausta (hyvästi sisäsyntyinen motivaatio), informaatioroskan levittämistä (näkemiin tiedon syventäminen) ja ulkoiseen kontrolliin perustuvaa reittaamista (so long luottamus)?

Minua loputtomat osaamispääomat, verkostot, teknoyhteisöllisyys ja innovaatiostrategiat riepovat siihen malliin, että alan vaihtaminen väitöskirjan jälkeen on muodostunut kuluvan talven mittaan itsestäänselvyydeksi.”

(Molemmat yllämainitut kirjoittajat viittavat myös HETKY:n sosiaalista mediaa käsittelevään teemanumeroon, siellä niitä on, blogeja ja Facebookia ja kaikkea.)

Tämän päälle kun sitten jatkuvasti silmiin sattuu tekstejä, joissa hehkutetaan yhteisöllisyyttä, niin tuntuu, että ei ehkä aina jaksa, mutta ehkä pitäisi vaan ottaa kannustus vastaa: Finfoodin uutista havaitsin otsikon “Hyvän olon viesti luo yhteisöllisyyttä ja kannustaa jaksamaan”. Uutisesta paljastui Maa- ja kotitalousnaisten kampanja, jota varten on ajanhengen mukaisesti perustettu myös blogi. Aika hiljaista on ainakin toistaiseksi tuolla ollut hyvän mielen jakaminen.

Virtuaalimaailmaan, no jaa

Eilen istuin virtuaalimaailmoja syleilleessä Tekesin järjestämässä tilaisuudessa. Myyntipuheet Second Lifen hyödyntämiseen olivat melkoiset, mutta virtuaalimaailmojen haasteet ja ongelmat sivuttiin hyvin pikaisesti. Nimittäin oikeasti se Second Life on kuitenkin kovin raskas alusta ja myös hankala käyttää (jep, olen yrittänyt opetella). Aktiivisten käyttäjien määräkään ei loppujen lopuksi vielä niin suuri ole. Eikä se edes näytä visuaalisesti kovin hyvältä.

Järkevimmät näkemykset aiheeseen esitti mielestäni Simon Green Koneelta. Hänelle vain oli varattu kovin lyhyt aika. Miehen ajatuksia voi kuunnella videohaastattelusta, jonka Tuija oli tehnyt tilaisuuden jälkeen. Että ensin muu nettimeininki kuntoon ja sitten ehkä harkitaan, jos myös virtuaalimaailmoihin.

Tilaisuuden kyselyosuudessa joku mies ihmetteli, onko joku muka valmis ostamaan oikean auton virtuaalimaailmassa. “Kun pitäisihän se auto päästä kokeilemaan ja tuntemaan.”

Ihmiset ovat jo nyt valmiita ostamaan autoja netin kautta. Toki renkaita voi käydä liikkeessä potkimassa tai vaikkapa tutkailla tutun autoa, mutta lopullisen tilauksen moni olisi valmis tekemään netissä: ei tarvitse jaaritella myyjän kanssa, käyttää aikaa liikkeessä ja auto mahdollisesti tuodaan vielä oven eteen.

Minulle netissä ostamisen hyvyyttä on sen ajasta ja paikasta riippumattomuus ja oma rauha tehdä valintoja. Siksi se, että virtuaalimaailmojen kaupankäynnissä tuodaan voimakkaasti esiin mahdollisuus päästä suoraan kontaktiin asiakaspalvelijan kanssa, ei ole mielestäni mikään suunnaton etu kaltaiselleni myyjää välttelevälle henkilölle. Mutta toki on hyvä, jos apua saa, jos tahtoo: esimerkiksi Ikean virtuaaliassistentti Anna on tullut testattua ja sehän oli ihan kelvollinen. Kysymyksen naputtelun jälkeen ruudulle lävähti toivottu vastaus, eikä tarvinnut siis soitella tai olla muuten varsinaisesti suorassa yhteydessä kehenkään.