Blogin ja politiikan yhdistämisen vaikeus
maanantai 10. joulukuuta 2007 klo 16.52 kirjoittajana Mari KooViime perjantain Vihreässä Langassa oli päästy kehuskelemaan, kuinka suosituimmat politiikan blogit ovat vihreitä. Toimittaja oli juttuun (s. 7) käynyt läpi Blogilistaa ja napattu sieltä suosituimpien listalta poliitikot esiin. Kymmenestä suosituimmasta kuusi kuului Vihreille, ja ykkösenä tietysti Jyrki J. Kasvi.
Tässä jutussa tosin näkyy Blogilistan listauksien heikkous. Kasvin blogi on ansiokas ja varmasti paljon luettu, sitä en kiellä, mutta kokonaisuudessaan listan tilaajamäärät eivät kerro niin varmaa tietoa blogien tämänhetkisestä suosiosta.
Kasvilta oli myös pyydetty kommentti Vihreiden blogisuosioon:
“Useimpien kansanedustajien nettipäiväkirjat ovat kuivia ja asiapenttejä. Ylipäätään vihreät elävät nettikulttuuria, kun muut opiskelevat sitä kirjoista.”
Kasvi lienee tässä oikeassa. Vihreäthän tuovat blogit näkyvästi esiin myös nettisivullaan. Ylimalkaisen surffailuni perusteella sanoisin, etteivät monet poliittiset blogit houkuttele lukemaan. Itse nimittäin selasin kansanedustajien blogitarjontaa Eduskunnan sivuilla olevan listauksen mukaan, josta löytyy vajaat sata edustajien blogia (olen osallistunut viestinnän aineopintojen alta löytyvälle E-citizenship in Information Society -kurssille, ja tämän kurssin tehtävää varten tein katsauksen blogimaailman poliittiseen osaan).
Ensinnäkin kovin monet blogit ovat lopettaneet aktiivisen päivittymisen vaalien jälkeen (esimerkiksi Kimmo Sasin tai Pertti Salolaisen kirjoittelut). Tämähän ei tietysti ole yllätys.
Toisekseen tekstit ovat joko tylsää poliittista paatosta tai sitten mennään johonkin liiankin arkiseen päiväkirjailuun: kuten Kasvi Vihreän Langan jutussa kommentoi, niin blogissa pitää olla asiaa, mutta myös henkilökohtaisia paljastuksia. Pelkkä jompi kumpi tekee tekstistä epäkiinnostavan. Toki myös kirjoitustyylillä on merkitystä.
Harmittavan moni blogi ei myöskään tarjoa mahdollisuutta suoraan kommentointiin. En ainakaan minä jaksaisi lähetellä sähköposteja, vaikka joku ajatus aiheeseen heräisi. Myöskään RSS-syötteet eivät kuulu moniin kotisivujen alla oleviin nettipäiväkirjoihin.
Ja sitten, jos niitä kommentteja on mahdollisuus jättää, niin hyvähän se olisi, että blogin kirjoittaja niihin vastaisikin. Sitä kaipaillaan esimerkiksi Liisa Jaakonsaaren blogissa (jossa sinällään on räväkämpää otetta kuin monella muulla).
Joskus lukemisinto tyssähtää hyvin yksinkertaisiin tekijöihin, kuten Sampsa Katajan kohdalla. Hän nimittäin käyttää blogitekstissään SUURIA KIRJAIMIA.
Eli yhteenvetona: blogeja on pistetty pystyyn, mutta ei niitä suuremmin hyödynnetä etenkään nyt, kun vaaleihin on vielä pitkä matka.

