Kävin tänään pitämässä 15 minuutin alustuksen joukkoistamisen työpajassa (Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston KM-Retail -hanke).

En pidä itseäni suurena joukkoistamisen asiantuntijana, vaikka tietysti mielenkiinnolla seurailen erilaisia aiheeseen liittyviä toimintoja. Sekä kuluttajille että kansalaisille tarjotaan yhä enemmän alustoja vaikuttamiseen, mutta kaikki eivät tietysti toimi niin hyvin. Siihen on tietysti lukuisi syitä lähtien motivoitumisesta ja palkitsemisesta.

Päivän tilaisuudessa mielenkiintoista oli se, että yleisössä oli tuttuja opettajia niin Jyväskylän ammattikorkeakoulusta kuin Helsingin yliopistosta. Hassua, miten omien vanhojen opettajien läsnäolo hieman lisää jännitystä. Kai sitä haluaa näyttää, että opiskelujen jälkeen minusta on tullut ihan kelpo osaaja.

Päivän esityksen kalvoni eivät olleet laajat, mutta sisälsivät muutamia esimerkkejä, kuten Digitalkoot, Ota kantaa ja Threadless.

Kerroin myös Kari A. Hintikan raportoimasta muutaman vuoden takaisesta Pepsin kisasta ja siitä, miten joukkoäly toimi toisin kuin kisan järjestäjät odottivat.

Aloitin joulukuussa uuden työn merkeissä Hunajalla höystettyä -blogin. Tajusin, että se oli jo neljäs vuoden 2011 perustamani blogi. Kolme muuta liittyivät oman elämän “projekteihin”: selvästi blogit ovat minulle tapa tallentaa näitä tiettyjä ajanjaksoja.

Neljästä blogista kaksi on jo tosin loppunutkin.

Eloa Sveitsissä ja pohdintoja naimisiinmenosta

Viime tammikuussa aloitin Leben im Loft -blogin Sveitsin puolivuotista asumista varten. Kesäkuun blogissa ja Suomeen paluun myötä blogin päivitys loppui. On silti edelleen hienoa palata blogin kautta muistoihin: esimerkiksi 8. tammikuuta olimme jo pyöräileet 15 asteen kevätsäässä.

Toinen blogi alkoi keväällä häiden suunnittelun myötä. Olin jotenkin hämmentynyt siitä, millaisia hääblogit, -lehdet ja -ohjelmat yleensä olivat. Minulle naimisiinmeno oli myös juridinen päätös, eikä vain ihana romanttinen päivä” Kirjoitin tietysti esimerkiksi häämekon löytymisestä (Freiburgista kirpputorilta, 65 e), mutta halusin jakaa myös vähän toisenlaisia tunnelmia ja ajatuksia.

Muusasta morsian -blogi oli samalla testini Posterouksen maailmaan. Häiden jälkeen otin tämän blogin pois julkisesta levityksestä, sillä en halua jäädä nettiin roikkumaan häämietteissä.

Kissat herättävät tunteita

Kolmannen eli Kasitassu-blogin perustin talouteemme syksyllä saapuneille hoitokissoille.

Ennen uusia hoidokkeja piti lopettaa myös useamman vuoden toiminneen, Villi-kissn kuulumisten jakamiseen tarkoitettu blogi. Kyseinen hoitokatti nimittäin jouduttiin lopettamaan kesällä 18-vuotiaana. Tällöin blogiin tuli hämmentävän liikuttavia kommentteja, kuten esimerkiksi tämä:

“Kiitos, että olen saanut seurata tätä Villin (ja villiläisten) tarinaa. Kaverini kanssa tässä juuri pohdittiin, että tähän loppui myös meidän teini-ikä. Alettiin seurata tätä juttua joskus 13-vuotiaina, kun siitä koulussa kaverit vinkkas. Me saatiin vedätettyä aina äikän tunteja, kun opekin tykkäsi seurata tätä blogia heh. Mutta yllätys oli, että tästä muotoutuikin niin mielenkiintoinen kokonaisuus – sen karismaattisen kollin ympärillä tuntui tapahtuvan niin paljon. Ja meillekin tapahtui, vaikka seurasimme tätä kaikkee kaukaa sivusta. Kun me päästiin peruskoulusta pois, me sovittiin, että nähdään seuraavan kerran sit, kun Villi täyttäisi pyöreitä. No, nyt kävi näin, mutta silti sitten kun me tavataan uudestaan, mekin muistellaan Villiä, sillä se yhdisti meidät, se oli myös meidän juttu.”

Tuon kommentin jälkeen on turha tulla väittämään minulle, etteikö lemmikkiblogeillakin olisi arvoa!

Oikea ruokablogisti?

Vuoden neljäs blogi käynnistyi siis uuden työn myötä. Nyt saan työn puolesta mm. testailla hunajaisia ruokaseptejä ja kirjoittaa niistä sekä myös muuten tuoda esiin kaikkea hunajaan ja mehiläisiin liittyvää. Kuten pohtia, toimisiko tietynlainen kumppanuusmalli hunajan tuottajan ja kuluttajien välillä.

Tietysti tälle blogille on omat viestinnälliset tavoitteensa, joita oman elämän blogeille ei ole.

Saa nähdä, käynnistyykö tänä vuonna jokin uusi, henkilökohtaisempi blogi. Tämä Mari Koo elelee aika hiljaisesti, mutta ehkä välillä jotain tapahtuu. Kulutusjuhlan ylläpito sujuu vaivatta vuosien rutiinilla.

Ylipäätään siis tuntuu, että sellaista yleistä blogia en enää niin vain kirjoittele. Jaan arkeani enemmän Facebookissa. Sen sijaan näihin projektimaisiin tarkoituksiin blogi toimii edelleen.

Reilu neljä vuotta yrittäjänä päättyy osaltani vuodenvaihteessa.On ollut hienoa ja erittäin opettavaista, mutta tuntuu, että nyt kaipaan mahdollisuutta keskittyä kunnolla johonkin tiettyyn tehtävään.

Sopiva työ löytyi Suomen Mehiläistenhoitajain liitosta. Minulla on erinomaiset perusteet: pääsen kehittämään hunajaviestintää, kouluttamaan, kirjoittamaan ja näkemään työni tuloksia.

Ihastuin hunajaan tuotteena lopullisesti Sveitsissä. Siellä mehiläiset tuntuivat kuuluvan lähes kaikkien maatilojen pihapiiriin, erityisesti silloin, jos tilalla oli hedelmäpuita tai vastaavaa tuotantoa. Tarjolla oli monenlaista hunajaa, ja ihmiset saattoivat puhua intohimoisesti esimerkiksi luomuvuoristohunajasta ja myös maksaa pienestä hunajapurkista yli 10 euroa. Se teki vaikutuksen.

Uskon, että hunaja kuuluu Suomessa elintarvikkeisiin, joka on nosteessa. Nyt pääsen siis osaltani vaikuttamaan hunajan aseman kehittämiseen.

Varmasti minulla on paljon opittavaa, sillä en tunne mehiläisten hoitoa tai hunajan valmistusprosesseja. Uskon silti, että minulla on myös paljon annettavaa esimerkiksi hunajan nettinäkyvyyteen. Odottelen jo innolla esimerkiksi sitä, että pääsen levittelemään testaamiani hunajareseptejä!

Twitteröimässä Maine vaarassa -seminaarissa ensi torstaina

Mutta ennen kuin täysin hyppään uuteen, niin hoidan tietysti vielä luvatut hommat loppuun. Yksi näistä on ensi viikon torstaina järjestettävä Sanomalehtien liiton Maine vaarasa – Maineenhallintaa digitaalisessa mediassa -seminaari. Siellä on twitteröimässä, hastagina toimii #somekriisi.

Kannattaa tulla paikan päälle (seminaari on maksullinen) tai seurailla verkossa, jos kiinnostaa esimerkiksi Aamulehden opit sosiaalisesta mediasta.

Tämä on osa Elonmerkki 2011 -tapahtuman blogikirjoituksia, joita teen 14 muun kirjoittajan kanssa. Tekstieni raakaversiopohjan eli ns. koko päivän liveblogin tein Google Docs -palveluun.

- – -

Kyynisen on helppo tuhahtaa tittelille yli-innovaatioaktivisti. Mutta kyynisyys rapisi heti, kun tittelin omistaja aloitti esityksensä: ei vain voinut olla tykkäämättä tästä Aalto-yliopiston tyypistä, joka hehkui intoa, esitti hyviä esimerkkejä, puhui unelmien tärkeydestä ja kannusti toteuttamaan ideoita heti.

Anssi Tuulenmäki sanoi, että strateginen innovointi voi kuulostaa monien korvaan bullshitiltä. Mutta mitäs siitä, jos kerran osaa kertoa, mitä tällä sanaparilla ajaa takaa:

“Jos pankeista otetaan logot pois, niin et tiedä, missä pankissa asioit. Kaikki on samaa: voit valita vain parhaan korkomarginaalin. Kaikki ovat hyviä, mutta yksikään ei ole parempi kuin toinen. Ei siis ole strategista innovaatiota.”

“Hyvä esimerkki strategisesta innovaatiosta on Omenahotelli: ne kilpailevat anopin sohvaa vastaa, kun muut kilpailevat toisiaan vastaan.
Kosmetiikkateollisuudessa samaa on tehnyt Dove. Kun muut firmat viestivät naisille, ettet ole kaunis sellaisena kuin olet, niin Dove kääntää viestin toisinpäin.”

Tuulenmäen mielestä me suomalaiset sorrumme suunnittelemaan, kun pitäisi jo tehdä.

“Ei ole niin vähäpätöistä asiaa, etteikö pystytetä työryhmää, vaikka se toiminta heti ja kokeilu tuottaisi paremmat tulokset.
Suomessa ajatellaan aluksi liian pienesti, ja kun toteutus alkaa, niin alkaa mieletön suunnittelu. ja pienikin hukkuu.
Pitäisi olla päinvastoin: riittävän isosti heti liikkeelle, siitä syntyy tarinoita ja virheitä, joista opitaan.”

Anssi, kiitos esityksestä! Jos en joka päivä olisikaan innostuneen motivoitunut kaikkeen (väliin sattuu nimittäin huonompiakin päiviä), niin ehkä edes keksin itselleni hienomman tittelin. Kotiin päästyäni ryhdyin heti ajatuksen toteuttamiseen ja kysyin mieheltäni ideaa nimikkeekseni.

Hän ehdotti “ihanaa”.

Unelmia ja innostusta kaikille!

T: Ihana Mari Koistinen

Tämä on osa Elonmerkki 2011 -tapahtuman blogikirjoituksia, joita teen 14 muun kirjoittajan kanssa.

- – -

“Ei ole haitaksi ajatella uudella tavalla. Onpahan ainakin monipuolisemmin väärässä.” Jotain tällaista muistaakseni on joku itseäni nokkelampi sanonut.

Stora Enson uudelleenajattelussa ei oikeastaan ollut kyse niin vahvasta muutoksesta yrityksessä, eikä ainakaan siitä, että oltaisiin monipuolisemmin väärässä. Kyse oli enemmänkin siitä, että yhtiön sisäinen into ja energia ei välittynyt ulospäin, vaan Stora Ensoa pidettiin jähmeänä, jopa kylmänä. Huono maine eli kuulemma nimenomaan Suomessa.

Nyt menossa olevan rethink-prosessin myötä Stora Enso siis toivoo, että sidosryhmien mielikuvat vastaisivat enemmän sitä, mitä he itse kokevat. Rethink on jalkautettu, sitä on pureksittu niin johdossa kuin tehtaiden lattiatasolla, tehty voittoisia bisnesprojekteja, esitetty videoita, vaihdettu logoa.

Stora Enson kohdalla mieleeni tulee väistämättä vastuullisuus. Siihen myös Lauri Peltola viittasi kertomalla viestinnän linjauksista:

“Halusimme kertoa, kuinka liiketoimintamallit tulevat muuttumaan, koska maailma muuttuu ja vaatii yrityksiltä yhä suurempaa vastuunkantamista. Emme siis pyrkineet kertomaan sitä, että eri mittareiden mukaan Stora Enso on alansa vastuullisin.”

Ratkaisu on varmasti ollut järkevä. Sen verran rapautunutta yhteiskuntavastuullisuudesta viestiminen tuntuu kuluttajien silmiin olevan. Yritykset ovat itse osaltaan tätä aiheuttaneet, kertoo Karoliina Malmelin väitöskirjassaan (Talouselämän netti 24.8.2011):

“Malmelin havaitsi suomalaisten suuryritysten puhuvan arvoistaan yhä enemmän, mutta konkreettinen näyttö arvojen toteutumisesta jää usein heikoksi.”

Toivottavasti Stora Enson rethink pystyy tuomaan esiin myös niitä konkreettisia näyttöjä. Me suomalaiset olemme taatusti hitaita muuttamaan mielikuviamme isosta yrityksestä, joten epäluuloisuuden kääntäminen toiseen suuntaan vaatii paljon.

Peltolan loppuvaiheen kommentti on rethink-toiminnasta tietysti oleellinen niin yritystoiminnan kuin vastuullisuusajattelun kannalta:

“Mitään ei olisi tehty, ellei se olisi kehittänyt meidän bisnestämme. Tämä tekee meistä paremman, nöyremmän ja ketterämmän.”