En pidä itseäni suurena joukkoistamisen asiantuntijana, vaikka tietysti mielenkiinnolla seurailen erilaisia aiheeseen liittyviä toimintoja. Sekä kuluttajille että kansalaisille tarjotaan yhä enemmän alustoja vaikuttamiseen, mutta kaikki eivät tietysti toimi niin hyvin. Siihen on tietysti lukuisi syitä lähtien motivoitumisesta ja palkitsemisesta.

Päivän tilaisuudessa mielenkiintoista oli se, että yleisössä oli tuttuja opettajia niin Jyväskylän ammattikorkeakoulusta kuin Helsingin yliopistosta. Hassua, miten omien vanhojen opettajien läsnäolo hieman lisää jännitystä. Kai sitä haluaa näyttää, että opiskelujen jälkeen minusta on tullut ihan kelpo osaaja.

Päivän esityksen kalvoni eivät olleet laajat, mutta sisälsivät muutamia esimerkkejä, kuten Digitalkoot, Ota kantaa ja Threadless.

Kerroin myös Kari A. Hintikan raportoimasta muutaman vuoden takaisesta Pepsin kisasta ja siitä, miten joukkoäly toimi toisin kuin kisan järjestäjät odottivat.

Neljästä blogista kaksi on jo tosin loppunutkin.

Eloa Sveitsissä ja pohdintoja naimisiinmenosta

Viime tammikuussa aloitin Leben im Loft -blogin Sveitsin puolivuotista asumista varten. Kesäkuun blogissa ja Suomeen paluun myötä blogin päivitys loppui. On silti edelleen hienoa palata blogin kautta muistoihin: esimerkiksi 8. tammikuuta olimme jo pyöräileet 15 asteen kevätsäässä.

Toinen blogi alkoi keväällä häiden suunnittelun myötä. Olin jotenkin hämmentynyt siitä, millaisia hääblogit, -lehdet ja -ohjelmat yleensä olivat. Minulle naimisiinmeno oli myös juridinen päätös, eikä vain ihana romanttinen päivä” Kirjoitin tietysti esimerkiksi häämekon löytymisestä (Freiburgista kirpputorilta, 65 e), mutta halusin jakaa myös vähän toisenlaisia tunnelmia ja ajatuksia.

Muusasta morsian -blogi oli samalla testini Posterouksen maailmaan. Häiden jälkeen otin tämän blogin pois julkisesta levityksestä, sillä en halua jäädä nettiin roikkumaan häämietteissä.

Kissat herättävät tunteita

Kolmannen eli Kasitassu-blogin perustin talouteemme syksyllä saapuneille hoitokissoille.

Ennen uusia hoidokkeja piti lopettaa myös useamman vuoden toiminneen, Villi-kissn kuulumisten jakamiseen tarkoitettu blogi. Kyseinen hoitokatti nimittäin jouduttiin lopettamaan kesällä 18-vuotiaana. Tällöin blogiin tuli hämmentävän liikuttavia kommentteja, kuten esimerkiksi tämä:

“Kiitos, että olen saanut seurata tätä Villin (ja villiläisten) tarinaa. Kaverini kanssa tässä juuri pohdittiin, että tähän loppui myös meidän teini-ikä. Alettiin seurata tätä juttua joskus 13-vuotiaina, kun siitä koulussa kaverit vinkkas. Me saatiin vedätettyä aina äikän tunteja, kun opekin tykkäsi seurata tätä blogia heh. Mutta yllätys oli, että tästä muotoutuikin niin mielenkiintoinen kokonaisuus – sen karismaattisen kollin ympärillä tuntui tapahtuvan niin paljon. Ja meillekin tapahtui, vaikka seurasimme tätä kaikkee kaukaa sivusta. Kun me päästiin peruskoulusta pois, me sovittiin, että nähdään seuraavan kerran sit, kun Villi täyttäisi pyöreitä. No, nyt kävi näin, mutta silti sitten kun me tavataan uudestaan, mekin muistellaan Villiä, sillä se yhdisti meidät, se oli myös meidän juttu.”

Tuon kommentin jälkeen on turha tulla väittämään minulle, etteikö lemmikkiblogeillakin olisi arvoa!

Oikea ruokablogisti?

Vuoden neljäs blogi käynnistyi siis uuden työn myötä. Nyt saan työn puolesta mm. testailla hunajaisia ruokaseptejä ja kirjoittaa niistä sekä myös muuten tuoda esiin kaikkea hunajaan ja mehiläisiin liittyvää. Kuten pohtia, toimisiko tietynlainen kumppanuusmalli hunajan tuottajan ja kuluttajien välillä.

Tietysti tälle blogille on omat viestinnälliset tavoitteensa, joita oman elämän blogeille ei ole.

Saa nähdä, käynnistyykö tänä vuonna jokin uusi, henkilökohtaisempi blogi. Tämä Mari Koo elelee aika hiljaisesti, mutta ehkä välillä jotain tapahtuu. Kulutusjuhlan ylläpito sujuu vaivatta vuosien rutiinilla.

Ylipäätään siis tuntuu, että sellaista yleistä blogia en enää niin vain kirjoittele. Jaan arkeani enemmän Facebookissa. Sen sijaan näihin projektimaisiin tarkoituksiin blogi toimii edelleen.

Sopiva työ löytyi Suomen Mehiläistenhoitajain liitosta. Minulla on erinomaiset perusteet: pääsen kehittämään hunajaviestintää, kouluttamaan, kirjoittamaan ja näkemään työni tuloksia.

Ihastuin hunajaan tuotteena lopullisesti Sveitsissä. Siellä mehiläiset tuntuivat kuuluvan lähes kaikkien maatilojen pihapiiriin, erityisesti silloin, jos tilalla oli hedelmäpuita tai vastaavaa tuotantoa. Tarjolla oli monenlaista hunajaa, ja ihmiset saattoivat puhua intohimoisesti esimerkiksi luomuvuoristohunajasta ja myös maksaa pienestä hunajapurkista yli 10 euroa. Se teki vaikutuksen.

Uskon, että hunaja kuuluu Suomessa elintarvikkeisiin, joka on nosteessa. Nyt pääsen siis osaltani vaikuttamaan hunajan aseman kehittämiseen.

Varmasti minulla on paljon opittavaa, sillä en tunne mehiläisten hoitoa tai hunajan valmistusprosesseja. Uskon silti, että minulla on myös paljon annettavaa esimerkiksi hunajan nettinäkyvyyteen. Odottelen jo innolla esimerkiksi sitä, että pääsen levittelemään testaamiani hunajareseptejä!

Twitteröimässä Maine vaarassa -seminaarissa ensi torstaina

Mutta ennen kuin täysin hyppään uuteen, niin hoidan tietysti vielä luvatut hommat loppuun. Yksi näistä on ensi viikon torstaina järjestettävä Sanomalehtien liiton Maine vaarasa – Maineenhallintaa digitaalisessa mediassa -seminaari. Siellä on twitteröimässä, hastagina toimii #somekriisi.

Kannattaa tulla paikan päälle (seminaari on maksullinen) tai seurailla verkossa, jos kiinnostaa esimerkiksi Aamulehden opit sosiaalisesta mediasta.

- – -

Kyynisen on helppo tuhahtaa tittelille yli-innovaatioaktivisti. Mutta kyynisyys rapisi heti, kun tittelin omistaja aloitti esityksensä: ei vain voinut olla tykkäämättä tästä Aalto-yliopiston tyypistä, joka hehkui intoa, esitti hyviä esimerkkejä, puhui unelmien tärkeydestä ja kannusti toteuttamaan ideoita heti.

Anssi Tuulenmäki sanoi, että strateginen innovointi voi kuulostaa monien korvaan bullshitiltä. Mutta mitäs siitä, jos kerran osaa kertoa, mitä tällä sanaparilla ajaa takaa:

“Jos pankeista otetaan logot pois, niin et tiedä, missä pankissa asioit. Kaikki on samaa: voit valita vain parhaan korkomarginaalin. Kaikki ovat hyviä, mutta yksikään ei ole parempi kuin toinen. Ei siis ole strategista innovaatiota.”

“Hyvä esimerkki strategisesta innovaatiosta on Omenahotelli: ne kilpailevat anopin sohvaa vastaa, kun muut kilpailevat toisiaan vastaan.
Kosmetiikkateollisuudessa samaa on tehnyt Dove. Kun muut firmat viestivät naisille, ettet ole kaunis sellaisena kuin olet, niin Dove kääntää viestin toisinpäin.”

Tuulenmäen mielestä me suomalaiset sorrumme suunnittelemaan, kun pitäisi jo tehdä.

“Ei ole niin vähäpätöistä asiaa, etteikö pystytetä työryhmää, vaikka se toiminta heti ja kokeilu tuottaisi paremmat tulokset.
Suomessa ajatellaan aluksi liian pienesti, ja kun toteutus alkaa, niin alkaa mieletön suunnittelu. ja pienikin hukkuu.
Pitäisi olla päinvastoin: riittävän isosti heti liikkeelle, siitä syntyy tarinoita ja virheitä, joista opitaan.”

Anssi, kiitos esityksestä! Jos en joka päivä olisikaan innostuneen motivoitunut kaikkeen (väliin sattuu nimittäin huonompiakin päiviä), niin ehkä edes keksin itselleni hienomman tittelin. Kotiin päästyäni ryhdyin heti ajatuksen toteuttamiseen ja kysyin mieheltäni ideaa nimikkeekseni.

Hän ehdotti “ihanaa”.

Unelmia ja innostusta kaikille!

T: Ihana Mari Koistinen

- – -

“Ei ole haitaksi ajatella uudella tavalla. Onpahan ainakin monipuolisemmin väärässä.” Jotain tällaista muistaakseni on joku itseäni nokkelampi sanonut.

Stora Enson uudelleenajattelussa ei oikeastaan ollut kyse niin vahvasta muutoksesta yrityksessä, eikä ainakaan siitä, että oltaisiin monipuolisemmin väärässä. Kyse oli enemmänkin siitä, että yhtiön sisäinen into ja energia ei välittynyt ulospäin, vaan Stora Ensoa pidettiin jähmeänä, jopa kylmänä. Huono maine eli kuulemma nimenomaan Suomessa.

Nyt menossa olevan rethink-prosessin myötä Stora Enso siis toivoo, että sidosryhmien mielikuvat vastaisivat enemmän sitä, mitä he itse kokevat. Rethink on jalkautettu, sitä on pureksittu niin johdossa kuin tehtaiden lattiatasolla, tehty voittoisia bisnesprojekteja, esitetty videoita, vaihdettu logoa.

Stora Enson kohdalla mieleeni tulee väistämättä vastuullisuus. Siihen myös Lauri Peltola viittasi kertomalla viestinnän linjauksista:

“Halusimme kertoa, kuinka liiketoimintamallit tulevat muuttumaan, koska maailma muuttuu ja vaatii yrityksiltä yhä suurempaa vastuunkantamista. Emme siis pyrkineet kertomaan sitä, että eri mittareiden mukaan Stora Enso on alansa vastuullisin.”

Ratkaisu on varmasti ollut järkevä. Sen verran rapautunutta yhteiskuntavastuullisuudesta viestiminen tuntuu kuluttajien silmiin olevan. Yritykset ovat itse osaltaan tätä aiheuttaneet, kertoo Karoliina Malmelin väitöskirjassaan (Talouselämän netti 24.8.2011):

“Malmelin havaitsi suomalaisten suuryritysten puhuvan arvoistaan yhä enemmän, mutta konkreettinen näyttö arvojen toteutumisesta jää usein heikoksi.”

Toivottavasti Stora Enson rethink pystyy tuomaan esiin myös niitä konkreettisia näyttöjä. Me suomalaiset olemme taatusti hitaita muuttamaan mielikuviamme isosta yrityksestä, joten epäluuloisuuden kääntäminen toiseen suuntaan vaatii paljon.

Peltolan loppuvaiheen kommentti on rethink-toiminnasta tietysti oleellinen niin yritystoiminnan kuin vastuullisuusajattelun kannalta:

“Mitään ei olisi tehty, ellei se olisi kehittänyt meidän bisnestämme. Tämä tekee meistä paremman, nöyremmän ja ketterämmän.”

Sosiaalisen median tutkija Petri Kola eli nettitutummin Pe3 aloittaa seminaarin otsikolla  “Palasia Porkkanamafiasta – uusia naamoja ja parveilua, hyvää satoa ja ongelmapaikkoja”.  Petrihän on ollut mukana Porkkanamafiassa etenkin nettisysteemien pohdinnoissa ja on tietysti muutenkin fiksu ja mukava torkkelinmäkeläinen.

Toisena puhujana on akatemiatutkija Mika Pantzar otsikolla “Pelkkä porkkana ei riitä”. Hän kommentoi minulle puhujapyyntöä siihen tyyliin, että tulee kyllä, jos saa puhua siitä, miksi nyt kuluttajien sijaan pitäisi aktivoida yritykset toimimaan toisin: lainsäädännön ja sanktioiden vaikutus on suurempi kuin kuluttajien huonon omantunnon kautta toimiminen.

Kolmas puhuja on, tadaa, minä itse. Otsikokseni kirjasin “Kuluttajat kylvävät kokemuksiaan nettiin” eli sitä tuttua asiaa, jota blogiinkin on tullut runsaasti kirjattua.

Yksivuotisseminaari järjestetään Dodo ry:n todella mielenkiintoisen Megapolis 2024 -tapahtuman yhteydessä. Eli Porkkanamafian seminaarin jälkeen kannattaa jäädä kuuntelemaan  puhetta hyvästä ruuasta ja kaupunkilaisuudesta.

Porkkanamafian juhlinta jatkuu iltabileissä (FB-kutsu), joiden tuotolla seuraavana päivänä vietetään brunssia (FB-kutsu).

Eli tulkaahan kuuntelemaan ja moikkaamaan!

IRC-Gallerian poliisi aloitti toimintansa noin vuosi sitten, “vähän vahingossa”, kuten Forss kuvaili, ja nyt Forss on saanut myös pari kollegaa lisää. Forss totesi, että hänen toimintatapansa verkossa ovat muokkautuneet tekemisen kautta. Mitään virallista ohjeistusta hän ei ole edes kaivannut ja epäili, että jos sellainen olisi ollut, niin se olisi voinut hankaloittaa tekemistä.

“On menty ja katsottu, mitä tapahtuu. Käyttö lutviutuu palautteen ja kommenttien mukaan.”

Forssin havainnut ja kommentit työstä IRC-galleriassa olivat mielenkiintoisia ja varmasti tuttuja monella muullekin netissä aktiivisesti toimivalle.

Forss totesi, että viestintä nuorten kanssa netissä vaatii rentoa, rehellistä, avointa ja asiallista otetta. Mielistely ei kannata, ja suunsoittoa oppii sietämään. -fobballa on omat faninsa, jotka myös “puolustavat” tarvittaessa poliisia, jos joku huutelee asiattomuuksia. Samoin hän on saanut apua nuorilta mm. IRC-Gallerian sivun ulkoasuun.

Nuoret tuovat huolensa, murheensa ja kysymyksensä poliisille huomattavasti helpommin netin kautta (eli lähettämällä viestejä tai mesettämällä) kuin soittelemalla tai tulemalla juttelemaan. Mutta -fobban- nettielämä vaikuttaa myös kadulla: netistä tuttua poliisia on tietysti helpompi lähestyä.

“Nuoret eivät tee eroa nettituttujen ja muiden kavereiden välille”, Forss totesi. Sen verran Forss itse suojaa omaa vapaa-ajan nettielämäänsä, ettei esimerkiksi hyväksy Facebook-kavereiksi IRC-Galleriasta tuttuja nuoria.

Kuulostaa loogiselta, sillä en itsekään kovin helposti FB:ssa ota kaveriksini jotain vain netistä jollain lailla tuttua: nettituttuuden pitää olla pitkähkö ja syvempi, jotta hyväksyisin ystävyyskutsun.

Forssin juttelusta syntyi rohkaiseva kuva sosiaalisen median hyödyntämisestä kansalaisten palveluun viranomaistaholta. Vaikka toiminta on vienyt aikaa, myös vapaa-aikaa, niin se on tuottanut tuloksia. IRC-Galleria toimii yhteydenpitona nuoriin ja poliisin läsnäolona siellä, missä nuoretkin ovat, ja se auttaa myös rikosten selvittelyssä viikottain. Samalla poliisi pysyy kartalla nuorten maailmasta.

Oman lyhyen alustukseni aihe oli Nettielämää ja käytöstapoja. Pyrin tietysti kannustamaan verkko-osallistumiseen, sillä uskon, että vaikka se aluksi voisi tuntua työläältä, niin ajan kuluessa sen hyödyt näkyvät. Kun kansalaiset ovat netissä, niin toivon, että verojani ohjattaisiin myös siihen, että meitä palveltaisiin ja kuultaisiin entistä paremmin verkon välityksellä.

Ja jos poliisikin pystyy toimimaan IRC-Galleriassa, niin mikseivät muutkin virkamiehet kykenisi osallistumaan? Forsskin on “vain” mennyt mukaa eli alkanut toimia verkossa itse ja sen myötä opetellut nettielämää, aivan kuten minäkin. Kun on itse mukana, niin näkee netin mahdollisuudet ja hyödyt. Terveellä järjellä ja harkinnalla voi jo pitkälle päätellä esim. sen, mihin keskusteluihin kannattaa lähteä mukaan ja miten.

Tietysti virkamiestoiminnassa on omat hankaluutensa, joten todella hienoa, että aihetta pohditaan eilisen työryhmän kaltaisissa tilaisuuksissa.

Teemu Ropponen rapotoi tilaisuudesta Qaikuun ja sen perusteella Qaikussa onkin käyty hyvää keskustelua virkamiesten osallistumisesta.

Twitter-hekuman huomasin viimeksi tänään Franticin F Word -tilaisuudessa. Minä sain kutsun paikalle bloggaajana, muutoin paikalla oli tietysti suurelta osin markkinointiporukkaa. Itse tilaisuuden sisällöstäkin jäi pari asiaa mieleen ja varmasti blogattavaksi, mutta koska se Twitter on nyt se paljon puhuttu, niin aloitan siitä.

Twitteriin nimittäin tipahteli lukuisia kommentteja F Wordista. Heitin itse kokeilumielessä joukkoon pari kommenttia, ei mitään ihmeellistä. Ne tuottivat minulle kuitenkin taas joukon uusia seuraajia.

Ja heti tuli fiilis, että olen porukassa mukana, vaikken kovin montaa paikalla ollutta oikeasti tunnekaan. Pääsinhän osoittamaan, että hei, minäkin olen Twitterissä.

Markkinointia ja hehkutusta lyhyiden viestien tahtiin

Hieman huvittavaa tosin on se, että kirjauduin Twitteriin viime elokuussa ja olen laittanut sinne vain muutamia viestejä. Silti minulle on yli 150 seuraajaa. Näistä osa on laskettavissa rasittavaksi markkinointispämmiksi.

Mielikuvissani Twitter on, stereotyyppisestä näkökulmasta, varsin jenkkihenkinen. Sinne pistetään lyhyitä viestejä, jotka menevät virtana. Hehkutetaan ja hihkutaan. Eli minulla on vähän samat fiilikset Twitteristä kuin Marjutilla.

Mutta kuten Olli oivasti valaisi, niin Twitter on luonteeltaan erilainen kuin suomalaislähtöinen, hiljentynyt Jaiku ja sitä seurannut Qaiku. Minusta tosin esimerkiksi tilaisuuksien raportointi on helpompaa Qaikuun siksi, ettei merkkimäärän raja ole se Twitterin 160.

Media seuraa julkkis-twitteröijiä

Milloinkahan ensimmäinen suomalainen julkkis alkaa käyttää Twitteriä tosissaan samaan tapaan kuin jenkkijulkkikset? Eilen Yoe kertoi Qaikuun, että hän kuuntelee jenkkiarmeijaradion ohjelmaa, jossa kerrotaan julkkisten twitteröintejä, ja onhan näitä Oprahin ja muiden twitteröintejä riepoteltu jo pidempään (viime viikolla twitteröinnin aloittaneella Oprah Winfreylla on yli 500 000 seuraajaa).

Jos meilläkin julkimot innostuvat Twitteriin, niin siitä tulee varmasti samalla tavalla median “tietolähde” kuin mitä blogit ovat viime aikoina olleet.

Facebook jakaa arjen “oikeiden” kavereiden kanssa

Minun elämässäni arkikommentointi on Facebookissa (kuten Haakanalla), Qaikuun heittelen jotain asiallisempaa ja osallistun kiinnostavampiin keskusteluihin sekä raportoin tilaisuuksista. En Qaikussa kuitenkaan ole ollut niin aktiivinen kuin Jaikussa parhaimmillaan.

Facebook myös tavoittaa niitä kavereitani, jotka eivät todellakaan mihinkään Twitteriin tai Qaikuun vaivaudu (eli valtaosa). Facebookin voima on siis massa ja tietyt ominaisuudet, kuten tapahtumakutsut.

Mobiilius ei vielä jyllää arjessani

Omalla kohdallani merkittävä ja palveluiden käyttöä rajoittava tekijä on teknologia. En juurikaan käytä “oikeaa” mobiilinettiä, koska omistuksessani ei ole mitään tällaista käyttöä tukevaa laitetta (lienen siis jopa hiukkasen epäuskottava nykyaikainen nettinörtti tämän vuoksi?). Minä siis kuljettelen mukana MacBookia ja jos se ei ole mukana, niin en viesti missään.

Toinen tekijä on Twitterissä käytettävä kieli. Englanniksi, joka on Twitterissä suomalaistenkin käyttämä pääkieli, koen epävarmuutta itseni ilmaisussa, joten twiittausten muotoilu vaatii enemmän aikaa ja harkintaa.

Aamun tilaisuudessa Hesarin Lassi Kurkijärvi kertoi, ettei HS ole Twitterissä, koska he haluavat tuottaa sinnekin relevanttia sisältöä sen sijaan, että puskevat vain RSS- virtaa.

Tämä tietysti sopisi myös yksityisen ihmisen ohjeeksi näihin palveluihin. Ehkä minä en siis koe, että minulla olisi järjellistä sanottavaa Twitteriin asti.

Toisaalta yksi aamun toteamuksista oli, että parhaiten ymmärtää sosiaalisen median systeemejä olemalla niissä mukana. Vaikken aktiivisesti twiittaa, niin Twitterin jonkinlainen opettelu ei ole mennyt hukkaan.

Lisäys: Twitterissäkin olen tietysti marikoo

On paljon helpompaa seurata luentoja tai lukea tekstejä aiheista, joihin minulla on jo tietämystä. Se on turvallista. Mutta siitä ei välttämättä opi niin paljon mitään, sillä samat teemat ja näkökulmat toistuvat. Jonkinlainen “oman elämän poikkitieteellisyys” on tarpeen.

Tutut bloginäkökulmat

Esimerkiksi Mediapäivillä kävin kuuntelemassa molemmat blogeja käsitelleet luennot. Muotiblogit ja niiden ympärillä käyty keskustelu oli pitkälti yritysten kanssa tapahtuvaan yhteistyöhön ja markkinointiin keskittyvää, joten se ei tarjonnut itselleni juurikaan uutta. Mutta tuli sentään kohdattua kasvokkain tämänkin blogialueen edustajia.

Toinen keskustelu oli Helsingin yliopiston tutkijan Janne Matikaisen blogitutkimuksesta. Tänne suuntasin, koska olin itse hänen haastateltavanaan tutkimusta varten. Mitään minulle mullistavaa ei tullut ilmi.

Mediapäivien luentoja raportoitiin kimpassa Qaikuun, mm. minulta tekstiä näistä molemmista luennoista.

Ajattele valuutta uudella tavalla

Mutta päädyin siis myös hieman Pikseliähkyyn eli minulle ennestään varsin tuntemattomaan tapahtumaan. Kun näkökulma ja tekijät ovat toisentyyppiset, niin oma ajatusmaailma tuulettuu.

Esimerkiksi Uuva-projekti, “Uuden työn valuutta”, oli kuluttajaekonomistinkin aivoihin kiinnostavaa kuultavaa:

“Uuva on valuutta, arvopaperi jonka arvo määräytyy sitä vaihtavien henkilöiden välillä. Se pyrkii mahdollistamaan palvelusten vaihdon toisistaan riippumattomien järjestöjen ja toisilleen entuudestaan tuntemattomien kulttuuritoimijoiden välillä. Uuva on uudelleen käytettävä vastalahja joka tekee näkyväksi rahatalouden ulkopuolella toimivat verkostot ja tunnustaa niiden työn arvon. Uuvien käyttäminen on mielenosoittamista. Voit antaa sellaisen palkinnoksi henkilölle jonka tekemää työtä arvostat.”

Uuvahan linkittyy osaltaan esimerkiksi Heiskasen Teron pohdintoihin “sosiaalisesta vastineesta“.  Ja minusta on mielenkiintoista miettiä edes hieman näitä rahan, valuutan ja muun arvostuksen mahdollisuuksia. Uskon, että näillä olisi jotain annettavaa myös pohdittaessa median tulevaisuutta ja vaikkapa toimittajien ansaintamalleja.

Pikseliähkyssä kuuntelin myös pari muuta kiinnostavaa puheenvuoroa. Esimerkiksi Tapio Mäkelän esitti ajatuksia taiteen ja tieteen yhdistämisestä ja eettisistä kysymyksistä vaikkapa ympäristönäkökulmissa. Mieleen jäi kommentti, olisiko ok, jos Suomenlahti täyttyisi levällä, jonka voisimme hyödyntää esimerkiksi energiaksi, vaikka se samalla tietysti pilaisi koko merialueen muutoin?

Väärä mielikuva Pikseliähkystä?

Varmasti Pikseliähkyssä olisi ollut paljon muutakin kiinnostavaa. Mutta jostain syystä tapahtuma tuntuu hankalalta lähestyä, sillä mielikuva on kovin taiteellinen ja myös hieman tietotekninen. Luulen, että sama mielikuva jättää myös monet muut tapahtuman ulkopuolelle.

Silti, tai juuri siksi, niitä omia rajojaan pitää selvästi uskaltaa rikkoa. Vaikka mediaporukan kanssa on hauska pörrätä ja heiltä saan tietämystä juuri omasta alastani, niin tuulahdukset muista suunnista tekevät hyvää.

Suviko ansiokkaasti raposi kirjoitellen Qaikuun ja Kitti striimasi videot Qikiin (osa 1 ja osa 2). Näin saimme mukaan myös etäosallistujia, ja tietysti tallenteet ovat tutustuttavissa nyt myöhemminkin.

Panelisteina toimivat siis Salla Laaksonen (HY), Jussi-Pekka Erkkola (Nokia) ja Tommi Lehtonen (Whitevector). En vielä ole ehtinyt kuunnella keskusteluja läpi, mutta pari ajatusta jäi muhimaan, niin kirjoitan nyt fiilispohjalta.

Minä toimin keskustelun vetäjänä, mutta onneksi yleisö oli aktiivista ja kyseleväistä. Koska mukana oli selvästi monia, joita aihe kiinnosti nimenomaan bisnesnäkökulmasta, niin se painottui keskustelussa. (Tietysti myös miespuoliset panelistit edustivat nimenomaan yrityspuolta.) Eli jos nyt itselleni tilaisuuden järjestäjänä vähän annan kritiikkiä, niin ehkä olisi pitänyt ottaa paneeliin mukaan vielä joku ihan eri vinkkelistä verkkokeskusteluja tutkaileva. Taisi olla muuten ensimmäinen paneelikeskustelu, jonka vedin.

Mutta hyvä näin, sillä keskustelu oli runsasta ja toi myös ihan konreettisesti esiin yritysten kohtaamia haasteita nettikeskustelujen kanssa.

Kilpailijoitakin seurataan

Selväksi tuli se, että pelkkä seuraaminen ei tee autuaaksi, etenkään isossa yrityksessä, jossa keskustellaan paljon. Tärkeintä olisi löytää jotain relevanttia ja yrityksen kannalta oleellista. Siinä sivussa seurataan myös kilpailijoita ja heidän tuotteitaan. Ja sitten sitä saatua tietoa pitäisi hyödyntää. Keskusteluihin osallistuminen on jo uusi askel.

Se Nokialta saamani yhteydenotto blogini vuoksi, josta keskustelussa mainitsin, on tietysti aikoinaan raportoitu tänne blogiin.

Miten ja mitä mitataan?

Yhdeksi aiheeksi nousi mittaaminen, eli miten yritykset voivat tietää, miten verkkokeskusteluihin uhratut panostukset (seuranta, osallistuminen jne.) tuottavat. Tähän ei tietysti kenelläkään ollut yksiselitteistä vastausta, vaikka niitä lukuja yritysmaailmassa tietysti halutaan.

Jäin miettimään asiaa omalla kohdallani. Minulle netti on tuonut myös bisnestä, mutta minun ei ole kuitenkaan tarvinnut pohtia, kannattaako kirjoittaa blogia tai osallistua: se on kivaa, hyödyllistä ja opettavaista. Selvät taloudelliset hyödyt tulevat, jos tulevat.

Yksi etu, jota en voi millään mitata, ovat tietysti ihmiset ja luodut kontaktit. On hienoa, että voin olla mukana kokoamassa fiksuja ihmisiä juttelemaan netistä. En minä tällaisia tilaisuuksia olisi koskaan organisoimassa, ellen pörräisi blogeissa, Jaikussa ja nyt Qaikussa. Onneksi ei silti tarvitse edes laske, mikä on nettiaktiivisuuteni ROI!

Ymmärtävätkö ihmiset, että heitä seurataan?

Yhtenä aiheena olen välillä mielessäni pyöritellyt sitä, ymmärtävätkö ihmiset, että heidän verkkokommenttejaan oikeasti voidaan seurata. Jussi-Pekka oli aiemmin kertonut, miten hän seuraa Twitterissä Nokian keskusteluja ja kysyin häneltä siitä, miten ihmiset suhtautuvat, jos siellä yrityksen edustaja reagoi. Jussi-Pekka sanoi, että kommentit otetaan hyvin vastaan: osa on yllättynyt, osa toivoisi näkyvyyttä yrityksiltä vielä enemmän.

Mutta kuten illan keskusteluissa tuli ilmi, niin valtaosa suomalaisista yrityksistä on vielä vähän ymmällään sosiaalisen median kanssa.

Illassa läsnäolleet olivat tietysti ainakin suurelta osin henkilöitä, jotka uskovat verkon, kuluttajien ja joukkojen voimaan, mutta välttämättä ei ole kovin helppo vakuuttaa muita. Mutta vinkkejä on netti pullollaan: Vassisen Riku kirjoittaa Daily Diego -blogissa aiheesta otsikolla Sosiaalisen median raamit kuntoon.

On kivaa kun on hauskaa!

Tilaisuudesta on myös kuvia, eli Ilkalta löytyy useampi otos.

Kuten usein käy, niin illan viimeinen on hauskin: Suviko nappasi ns. Facebook-kuvan, sillä olihan yksi illan puheenaiheista Facebook ja sen uudistukset. Tietysti moni nettiaihe: ideoimme esimerkiksi Vuoden mikrobloggaajat -gaalaa (eilen olleen Grand Onen innoittamana), ja suunnittelu jatkui tietysti mikroblogissa vielä tänään.

Kiitos vielä kerran kaikille mukana olleille, tilaisuutta tallentaneille ja etänä osallistuneille!

- – -

Jatkossa Kulutusjuhla ry järjestää tietysti lisää jotain meininkiä. Todennäköisesti seuraavalla kerralla mennään lähemmäksi ruohonjuuritason kulutusta, mutta tietysti netti keskusteluineen pysyy aina mukana. Jos Kulutusjuhlan jäsenillä on ideoita tai toiveita, niin niitä saa tietysti esittää.

Toisena alustajana toimi Gemilon Lietsalan Katri, joka puhui yleisemmin sosiaalisesta mediasta. Katri on tietysti rautainen ammattilainen, ja hänen kanssaan oli mukava vastailla lukuisiin kysymyksiin, joita tilaisuudessa meille heitettiin. Aiheet vaihtelivat blogimarkkinoinnista sosiaalisen median rahallisten tulosten mittaamiseen ja vaaliblogeihin. Kitti ansiokkaasti kirjaili keskustelua Jaikuun.

Harmittavasti jäi silti olo, että tässä nyt mentiin aika pintaraapaisulla ja koko nettimeiningin laajuus jäi ehkä turhan vähälle käsittelylle tuossa yhden tunnin aikana. Ja kuten aina, niin jälkikäteen tuntuu, että parempiakin vastauksia ja kommentteja olisi voinut sanoa. Enkä minäkään ihan kaikkeen osaa vastata, eli on paljon sellaista, josta pitäisi tietää vielä enemmän.

Yksi keskustelun aihe oli blogin “haamukirjoittaja”. Blogi mielletään persoonalliseksi, ihmisen itsensä tuottamaksi, mutta on tietysti fakta, että blogitekstin varsinainen kirjoittaja voi olla joku muu. Teksti vain laitetaan esimerkiksi yrityksen johdon nimiin.

Eli samaan tapaan kuin poliitikkojen puheet on kirjoittanut avustaja tai viestintäyksikkö vääntää yrityksen johtajien lausunnot.

Katri huomautti, että usein henkilökohtaisen otteen puuttuminen näkyy blogista. Hyvin tehtynä asia ei kuitenkaan ole kovin ihmeellinen: jos koetaan, että blogi halutaan tietyn henkilön nimiin, mutta kyseisellä henkilöllä ei ole aikaa tai osaamista blogin kirjoittamiseen, niin silloin ratkaisu on ostaa joku toinen kirjoittamaan.

Ja tietysti yritys voi ostaa blogikirjoittajan kirjoittamaan omalla nimelläänkin. Silloinhan homma on selkeää ja läpinäkyvää, samankaltaista juttujen ostamista kuin mitä me freetoimittajat olemme tottuneet tekemään. (Tästä aiheesta voi lukaista lisää Alpha Consumer -blogista, jossa freekirjoittaja kertoo, miten hän tienaa kirjoittamalla yrityksille blogeja.)

Yritysten blogit ja avoimuus puhuttivat muutenkin. Pelättiin, että yritys henkilöityy liikaa tai yhden ihmisen törttöily jättää ikuisen leiman imagoon. Katri kommentoi osuvasti, että yritykset muodostuvat ihmisistä ja eikö meillä luoteta niin paljon johtajiin tai muuhun henkilöstöön, että ne voitaisiin päästää nettin kirjoittamaan.

Tajusin, että tarvitsen lisää hyviä esimerkkejä yritysblogeista. Näitä kyselinkin sitten illalla tavatessani aktiivisia nettikäyttäjiä, mutta mieluusti kuulisin vielä lisää.

Eli olisin kiitollinen, jos pistäisitte kommentteihin omia suosikkejanne yritysblogeista: yritysten alat ja blogien aiheet saavat olla mitä tahansa. Suomalaisten yritysten blogit ovat nyt etusijalla, mutta tietysti saa ehdottaa muitakin.

Hyödynnän tätä tietoutta ainakin lokakuussa, kun menen vierailemaan luennoitsijana kauppakorkeakoululla.

Mutta jostain syystä minusta ei tunnu niin ihmeelliseltä. Itsensä irtisanominen ja yrityksen perustaminen vain oli se ratkaisu, joka tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Tosin heti silloin alkuvaiheessa konkretisoituivat myös yrittäjän ongelmat: elokuun lopussa tapahtunut umpilisäkeleikkaus muistutti, miten palkkatyöläisenä ne sairasajat ja palkat ovat toista kuin aloittavalla yrittäjällä.

Silti olen tyytyväinen: aikaa on riittänyt kaikenlaiseen puuhasteluun ja tienaan tarpeeksi tullakseni toimeen (menoni ovat pienet, joten paljon en tarvitse). Moni asia on toteutunut paremmin kuin osasin odottaa, mutta jotain ei ole sitten toteutunut lainkaan.

Jatko-opintoni sen sijaan ovat käytännössä tyssähtäneet. En näköjään saa itsestäni irti motivaatiota ja aherrusta, jota se projekti vaatisi. Viimeisen vuoden mittaan suoritin muutaman yliopistokurssin viestintää, ja tänä vuonna tuskin sen enempää tapahtuu.

Videoita blogeissa yhä enemmän

Videoiden tulemisesta blogeihin kirjoitin talvella. Tällä hetkellä Sun Äitis on innostunut touhusta, ja myös Maurelita julkaisi oman videoblogauksen. SusuPetal on mennyt videolle jo ajat sitten, mutta vähän eri tavalla.

Minä olen julkaissut kissan kuulumisia videomuodossa, mutta ajattelin nyt tällä kertaa tallentaa videolle vähän muutakin, tosin kissa sylissä. Eli siis lisää mietteitä yrittäjyydestä: epävarmuuden sietämisestä ja oman osaamisen markkinoinnin vaikeudesta.

Itse en silti oikein vieläkään ole innostunut videoista, en siis katselemisesta enkä tekemisestä. Tykkään lukea tekstit omaan tahtiin: videoblogia ei voi samalla tavalla nopeasti “silmäillä”, vaan se pitää kuunnella kokonaan (kuten Qimkikin Sun Äitis -kommenttiosastolla kirjoitti). Toisille kuunteleminen ja katseleminen mitä ilmeisemmin sopii paremmin ja he tykkäävät videopätkistä.

Oman itseni tallentamista videolle en koe mitenkään kiusalliseksi, kun olen sitä siis jo kissan kanssa harrastanut pidempään. Enkä jaksa suunnitella videon tallentamista sen suuremmin, joten lopputulos on tällä kertaa tämä:

Mediamyllystä jauhoja -tilaisuus 12. syyskuuta

Jos jotakuta kiinnostaa kokea minut livenä, niin se on mahdollista (blogimiitin lisäksi) TIEKEn järjestämässä aamutilaisuudessa 12. syyskuuta YLEn Ison Pajan tiloissa. Tarkoitus olisi puhua blogeista erityisesti yritysten näkökulmasta. Tilaisuus on maksuton, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen

Kuten Johanna Moisander Dodon tilaisuudessa totesi, niin eettis-ekologisen kuluttamisen edessä on vielä paljon esteitä. Mainituiksi tulivat mm. se, että kuluttajan on hyvin vaikeaa tietää ostostensa lopulliset vaikutukset (tutkimustietokin on ristiriitaista), olemme tottuneet tiettyyn kertäkäytön kulttuuriin, emme usko omilla valinnoillamme olevan merkitystä tai emme ainakaan viitsi itse tehdä mitään, jos muutkaan eivät tee, tai odottelemme insinöörien ratkaisevan ongelmat.

Vihreän autoilun mahdottomuus

Lisäksi harvan yrityksen markkinointitoimenpiteet, saati muu toiminta, aidosti tukee eettistä ajattelua, vaan raha ohjaa vielä pitkälti mainontaa tyyliin “miksi maksaisit enemmän” tai sitten mainonta on kovin viherpesuhenkistä. Monet automainokset ovat tästä mielestäni melkoisen hyvä esimerkki, ikään kuin maailma pelastuisi kierrätettävillä yksityisautoilla ja puhtaammalla dieselillä.

Ihmekös tuo, että Norjassa kuluttajaviranomaiset ovat todenneet, ettei autoilua voi kutsua ympäristöystävälliseksi.

Helppojen valintojen tekoon ja hyvän omantunnon ostoon liittyy esimerkiksi reilun kaupan tuotteiden hyvä menekki, vaikka oikeasti voisimme toki elää myös ilman banaaneja tai kahvia.

Samoin tuo Valion viime vuonna kasvuun lähtenyt luomumaidon myynti kertoo varmasti siitäkin, että tavallinen suomalainen on vuoden mittaan saanut sellaisia viestejä, jotka ovat kasvattaneet kiinnostusta luomutuotantoon. Näitä oletettavasti ovat esimerkiksi tiedot eläinten kohtelusta tai geenimuuntelukeskustelu. Suomessa jo kovin pitkään toitotettu, että suomalainen ruoka ja sen tuotanto on niin puhdasta ja terveellistä, ja nyt siihen on tullut lommoja, jotka näkyvät ainakin kiinnostuksen kasvuna luomuun.

Samalla on julkaistu tutkimustietoja, jotka osoittavat esimerkiksi naudanlihan ja juuston kuormittavan merkittävästi ympäristöä ja kehotettu korvaamaan eläinperäisiä tuotteita kasvisperäisillä. Eli siis ennemmin soijaa kuin lihaisia pihvejä tai tuoretuotteita pakastettujen einesten sijaan.

Keinomakeus ja keveys laskussa?

Ihmettelin Valion tulevista kevään uutuuksista sitä, että kevyttuotteet jylläävät vielä kovasti ja kuluttajat kuulemma tahtovat niitä. Ruotsissahan light-linja on jo menettänyt suosiotaan.

Eettis-ekologisen ajattelun kanssa kulkee yhtämatkaa halu “aitoihin ja alkuperäisiin” makuihin, jolloin ruoka halutaan mieluummin aidolla sokerilla makeutettuna kuin vaikka aspartaamilla. Samoin kevyttuotteiden usein suuremmat lisäainemäärät ja ylipäätään pidemmälle prosessointi koetaan kielteisenä seikkana. Tätä ajattelua edustaa mm. Noora ja hänen Kemikaalicoctail-bloginsa.

Minä itse en esimerkiksi suuremmin huolestu siitä, jos joku aine mahdollisesti voisi aiheuttaa vaikka syöpää (kuollaan kuitenkin), mutta sen sijaan huolettavat uutiset, joiden mukaan keinotekoiset makeutusaineet ovat ympäristölle haitallisia.

Kiinalaisten lihat ja ruuan halpuuden ongelmat

Moisander totesi olevansa varsin kyyninen kuluttajien vaikutusmahdollisuuksista ja merkityksestä. Maailmalla jylläävät suuremmat voimat, ja kokonaisuudessaan kyse on huomattavasti isommista asioista ja rakenteista niin meillä kuin muualla. Ruoka on vain yksi pieni osa, mutta se on tietysti meitä lähellä joka päivä ja siihen liittyy myös paljon tunnetta.

Kerrotaan nyt vielä sekin, että innovaatiojournalismipalkinnolla, Innovaatiokiteellä, palkittu juttu käsittelee kiinalaisten kasvanutta lihansyöntiä. Tästä voi lukea lisää palkitun jutun valinneen Soininvaaran blogissa, josta saa myös jutun näkyviin pdf:nä. Ja kun maailma popsii yhä enemmän eläinperäistä ravintoa, niin se vaikuttaa kaikkeen.

Ruokaan liittyy tietysti kiinteästi hinta. Ruuan hinnannousu tuntuu ja näkyy tänä vuonna aiempaa voimakkaammin, mutta siinä on myös hyvät puolensa. Kuten Henrik Muukkonen kirjoittaa:

“Moni ostaa silti halvinta ruokaa sieltä, mistä sitä halvimmalla saa. Siksi ruuan hintaa pitää nostaa.

Ruoan pitää olla sen hintaista, että asiakas miettii kaksi kertaa, mitä ostaa ja mitä rahalla saa. Ruoan laatu paranee vain, jos asiakas vaatii.”

Aiemmin aiheesta kirjoittamaani:

Kuluttamisesta ilmastonmuutokseen ja takaisin

Kuluttavat kaupunkilaiset Vanhalla

Kuluttajavirasto tarttuu ekomarkkinointiin (Kulutusjuhla)

Luomulihalle kysyntää tänä jouluna – ja tulevaisuudessa? (Kulutusjuhla)

Puolalainen vilja suomalaista ekologisempaa? (Kulutusjuhla)

Valitettavasti se ei olekaan enää niin helppoa. Verkkokeskusteluihin on selvää kiinnostusta, mutta välillä mietin, osataanko yrityksissä asettaa netistä esiinnousseet mielipiteet oikeisiin mittasuhteisiin. Kuten tuolla hakuoptimointia käsitelleen kirjoitukseni kommenttiosastolla Arttu totesi, niin suomenkielistä nettiaineistoa on kuitenkin aika vähän. Googlen hauissa tämä näkyy niin, että varsin helposti pääsee etusivulle tietyillä sanoilla. Niinpä joku yksittäisen kommentti voi nousta esiin ja se saattaa saada väärän painoarvon, jos vain sitä seurataaan.

Tekstin sävyn analyysin vaikeus

Keskusteluseuraamisessa pyritään analysoimaan myös sitä, onko kommentti negatiivinen vai positiivinen. Kuten keskiviikkona tuli esiin, niin tämä ei ole mitenkään helppoa: täysin toimivaa automatiikkaa ei ole, koska kone ei voi tunnistaa tekstin sävyä oikein.

Toisaalta ihmisetkin tulkitsevat tekstejä eri tavoin: jokainen bloginpitäjäkin on varmasti kohdannut tilanteita, kun kirjoitus on tarkoitettu ironiaksi, mutta kaikki lukijat eivät sitä ymmärrä.

Tähän päälle tietysti tulevat vielä eri kielten ongelmat. Kansainvälinen yritys tarvitsisi läjän erilaisia kieliversioita, jos haluaa saada selvyyden keskusteluista.

Ja kun tähän soppaan lisätään podcastit ja videopätkät, niin seuranta ja analysointi muuttuu vielä hankalammaksi.

Kuka vaikuttaa, keneen ja missä?

Lisäksi illan aikana oli puhetta vaikuttajista ja heidän löytämisestään. Esimerkiksi blogeissa vaikuttavaksi arvioidaan se, jossa on paljon kommentteja. Ehkä se on osatotuus, mutta ei välttämättä aina. On monia blogeja, joissa vakiokommentoijien myötä kertyy kymmenittäin kommentteja, mutta jotka eivät silti välttämättä mielestäni ole laajemmin vaikuttavia. Toisaalta on blogeja, joissa ei paljon kommentoida, mutta joilla on ainakin tietyssä ryhmässä iso merkitys.

Ja ovatko nämä sitten oikeasti vaikuttavia blogaajia? Esimerkiksi pni kirjoitti taannoin siitä, miten netissä toimiva kuluttaja voi vaikuttaa myös muussa elämässä, olla edelläkävijä. Siihen, miten heitä löytää, minulla ei todellakaan ole ratkaisua.

Tai jos mietin omaa blogirooliani: minulla on monta blogia, joista yksikään ei ole megasuosittu. Mutta toisaalta lonkeroin vähän siellä sun täällä, ja se tuskin näkyy, jos jokaista blogiani katsotaan erillisenä.

Lisäksi ilta muistutti siitä, että sekin henkilö, joka näyttää olevan jonkun toisen verkoston laitamilla, voi olla keskiössä esimerkiksi kilpailijan verkostossa. Tällöin hän voikin olla merkittävä, vaikka ensisilmäyksellä näyttää toiselta.

Minulla ei tietystikään ole tarjota mitään yksikertaisia ratkaisuja näiden ongelmien hallintaa, vaan kyseessä on siis vain mieleentulleita ajatuksia mahdollisista kompastuskivistä.

“Niille” työnnetään ja “ne” vetävät

Mielestäni netti toimii yrityksille mainiona välineenä saada asiakaspalautetta. Mutta jotenkin olen havaitsevinani tiettyä ristiriitaa markkinointiväen puheissa: toisaalta sanotaan, että nyt mainonnassa siirrytään ”push’in pull’in sijasta”, mutta silti paljon mietitään, miten niille kuluttajille saataisiin työnnettyä tietoa. (Tämä ajatukseni on hyvin hahmottumaton, joten mainonnan alaa paremmin tuntevat voivat vapaasti esittää tehokkaampaa ajattelua tältä osin.)

Se, mikä eri tilaisuuksien puheenvuoroissa usein hieman häiritsee, on käytetty kieli. Puhutaan ”ne kuluttajat, jotka tuolla käyvät keskustelua” ikään kuin puhujat eivät itse olisi kuluttajia ja verkkokeskustelijoita. Ainakin koen, että kun mietin, miten minä toimin tai miten haluaisin asioiden hoituvan, niin todennäköisesti se osuu kohdalleen moneen muuhunkin.

Siis vaikka ihan peruskuluttajakäyttäytymisessä: miten minulle on syntynyt tarve saada jokin uusi tuote tai palvelu, miten sen valitsee, mitkä tekijät valinta- ja hankintaprosessissani saavat painoarvoa, kuinka minusta tulee tyytyväinen asiakas ja miten kerron asiasta muille.

Pystyisinkö äkkiseltään itsekään sanomaan, mitä kaikkea loppujen lopuksi ostanut verkon kautta viimeisen kolmen kuukauden aikana? Ainakin junalippuja ja tehnyt lehtitilauksia, muuttanut kännykkäpalveluitani ja varmasti muutakin, mutta se vaatisi jo tiliotteen ja Visa-laskun kaivamista esiin. Koska nettiostaminen on osaltani niin arkista, en sitä sen kummemmin ajattele erityisen erillisenä tapana tehdä hankintoja.

Luonnollisesti tilaisuudessa tuli esiin se, että netissä haetaan runsaasti tietoa, vaikka itse ostos tehtäisiin fyysisessä kaupassa (esimerkiksi kodinkoneista ja viihde-elektroniikasta).

Keskustelupalstojen merkitystä tiedonhankinnassa käytiin myös läpi. Esimerkkinä mainittiin saksalaisten ja Saksasta tilattujen lastenvaunujen suosio Suomessa: Vauva-lehden keskustelupalstalla niistä kuulemma puhutaan paljon, vaikka niitä ei muuten markkinoidakaan.

Yhteisöllisyys, UGC (User Generated Content) ja Web 2.0 mainittiin monta kertaa, ja se, miten suomalaiset verkkokaupat eivät sitä vielä juuri hyödynnä.

Blogiluottamus vaihtelee tilanteen mukaan 

Blogitkin puheissa vilahtivat. Tosin minua hämmästytti, että jossain kommenttipuheenvuorossa todettiin, että koska Jokelan tragediassa ihmiset luottivat perinteisiin uutisoinnissa mediataloihin eivätkä esimerkiksi blogeihin, niin tämä kertoisi siitä, etteivät ihmiset ylipäätään luota blogeihin.

Onhan kai selvää, että tiedonhankinta kriisitilanteessa eroaa merkittävästi siitä, kun kuluttaja haeskelee netistä tietoa astianpesukoneesta tai videokamerasta. En minäkään Jokelan tapauksessa blogeihin sännännyt, vaan kuuntelin radiota, selasin uutissivuja ja seurasin Jaiku-keskustelua ja sieltä löytyneitä linkkejä.

Mutta jos nyt etsin vaikka kivaa lounaspaikkaa Helsingistä, niin kyllä minulla lounasblogit ovat varteenotettava ja luotettava tiedonlähde.

Edelleen olen myös sitä mieltä, että satunnaisesti tietoa googlaava ei aina edes ajattele lukevansa blogia, vaikka sinne päätyisikin. Esimerkiksi Kulutusjuhlassa vuoden aikana yhdet suosituimmat hakusanat liittyvät kondomeihin ja niiden hintoihin. Tuskin blogin tekstiä lukemaan päätyvä ajattelee, että hän ei luota kyseiseen pätkään, koska se on blogissa (hurjasti spämmiä on tuo teksti kerännyt, pitäisi varmaan poistaa ne!).

Luottokorttimaksut arveluttavat edelleen 

TNS Gallupin Ismo Tenkasen mukaan suurin verkko-ostamista rajoittava tekijä on luottokortin käyttöpelko. Yli 40 prosenttia suomalaisista ei halua antaa luottokorttitietoja. Toisaalta ihan kaikilla ei edelleenkään ole luottokorttiakaan. Kuulemma taustalla ovat julkisuuteen nousseet tapaukset, joiden juuret ovat aikuisviihdepalveluiden käytössä tapahtuneissa laskutuksissa ja niiden ongelmallisuudessa. Eli suomalaisille pitäisi siis viestiä siitä, että luottokortilla ostosten tekeminen netissä on turvallista ja toimivaa.

Jaikussa Köykän Sami muuten kerää listaa hyvistä e-kaupoista.