Sosiaalisen median tutkija Petri Kola eli nettitutummin Pe3 aloittaa seminaarin otsikolla  “Palasia Porkkanamafiasta – uusia naamoja ja parveilua, hyvää satoa ja ongelmapaikkoja”.  Petrihän on ollut mukana Porkkanamafiassa etenkin nettisysteemien pohdinnoissa ja on tietysti muutenkin fiksu ja mukava torkkelinmäkeläinen.

Toisena puhujana on akatemiatutkija Mika Pantzar otsikolla “Pelkkä porkkana ei riitä”. Hän kommentoi minulle puhujapyyntöä siihen tyyliin, että tulee kyllä, jos saa puhua siitä, miksi nyt kuluttajien sijaan pitäisi aktivoida yritykset toimimaan toisin: lainsäädännön ja sanktioiden vaikutus on suurempi kuin kuluttajien huonon omantunnon kautta toimiminen.

Kolmas puhuja on, tadaa, minä itse. Otsikokseni kirjasin “Kuluttajat kylvävät kokemuksiaan nettiin” eli sitä tuttua asiaa, jota blogiinkin on tullut runsaasti kirjattua.

Yksivuotisseminaari järjestetään Dodo ry:n todella mielenkiintoisen Megapolis 2024 -tapahtuman yhteydessä. Eli Porkkanamafian seminaarin jälkeen kannattaa jäädä kuuntelemaan  puhetta hyvästä ruuasta ja kaupunkilaisuudesta.

Porkkanamafian juhlinta jatkuu iltabileissä (FB-kutsu), joiden tuotolla seuraavana päivänä vietetään brunssia (FB-kutsu).

Eli tulkaahan kuuntelemaan ja moikkaamaan!

IRC-Gallerian poliisi aloitti toimintansa noin vuosi sitten, “vähän vahingossa”, kuten Forss kuvaili, ja nyt Forss on saanut myös pari kollegaa lisää. Forss totesi, että hänen toimintatapansa verkossa ovat muokkautuneet tekemisen kautta. Mitään virallista ohjeistusta hän ei ole edes kaivannut ja epäili, että jos sellainen olisi ollut, niin se olisi voinut hankaloittaa tekemistä.

“On menty ja katsottu, mitä tapahtuu. Käyttö lutviutuu palautteen ja kommenttien mukaan.”

Forssin havainnut ja kommentit työstä IRC-galleriassa olivat mielenkiintoisia ja varmasti tuttuja monella muullekin netissä aktiivisesti toimivalle.

Forss totesi, että viestintä nuorten kanssa netissä vaatii rentoa, rehellistä, avointa ja asiallista otetta. Mielistely ei kannata, ja suunsoittoa oppii sietämään. -fobballa on omat faninsa, jotka myös “puolustavat” tarvittaessa poliisia, jos joku huutelee asiattomuuksia. Samoin hän on saanut apua nuorilta mm. IRC-Gallerian sivun ulkoasuun.

Nuoret tuovat huolensa, murheensa ja kysymyksensä poliisille huomattavasti helpommin netin kautta (eli lähettämällä viestejä tai mesettämällä) kuin soittelemalla tai tulemalla juttelemaan. Mutta -fobban- nettielämä vaikuttaa myös kadulla: netistä tuttua poliisia on tietysti helpompi lähestyä.

“Nuoret eivät tee eroa nettituttujen ja muiden kavereiden välille”, Forss totesi. Sen verran Forss itse suojaa omaa vapaa-ajan nettielämäänsä, ettei esimerkiksi hyväksy Facebook-kavereiksi IRC-Galleriasta tuttuja nuoria.

Kuulostaa loogiselta, sillä en itsekään kovin helposti FB:ssa ota kaveriksini jotain vain netistä jollain lailla tuttua: nettituttuuden pitää olla pitkähkö ja syvempi, jotta hyväksyisin ystävyyskutsun.

Forssin juttelusta syntyi rohkaiseva kuva sosiaalisen median hyödyntämisestä kansalaisten palveluun viranomaistaholta. Vaikka toiminta on vienyt aikaa, myös vapaa-aikaa, niin se on tuottanut tuloksia. IRC-Galleria toimii yhteydenpitona nuoriin ja poliisin läsnäolona siellä, missä nuoretkin ovat, ja se auttaa myös rikosten selvittelyssä viikottain. Samalla poliisi pysyy kartalla nuorten maailmasta.

Oman lyhyen alustukseni aihe oli Nettielämää ja käytöstapoja. Pyrin tietysti kannustamaan verkko-osallistumiseen, sillä uskon, että vaikka se aluksi voisi tuntua työläältä, niin ajan kuluessa sen hyödyt näkyvät. Kun kansalaiset ovat netissä, niin toivon, että verojani ohjattaisiin myös siihen, että meitä palveltaisiin ja kuultaisiin entistä paremmin verkon välityksellä.

Ja jos poliisikin pystyy toimimaan IRC-Galleriassa, niin mikseivät muutkin virkamiehet kykenisi osallistumaan? Forsskin on “vain” mennyt mukaa eli alkanut toimia verkossa itse ja sen myötä opetellut nettielämää, aivan kuten minäkin. Kun on itse mukana, niin näkee netin mahdollisuudet ja hyödyt. Terveellä järjellä ja harkinnalla voi jo pitkälle päätellä esim. sen, mihin keskusteluihin kannattaa lähteä mukaan ja miten.

Tietysti virkamiestoiminnassa on omat hankaluutensa, joten todella hienoa, että aihetta pohditaan eilisen työryhmän kaltaisissa tilaisuuksissa.

Teemu Ropponen rapotoi tilaisuudesta Qaikuun ja sen perusteella Qaikussa onkin käyty hyvää keskustelua virkamiesten osallistumisesta.

Twitter-hekuman huomasin viimeksi tänään Franticin F Word -tilaisuudessa. Minä sain kutsun paikalle bloggaajana, muutoin paikalla oli tietysti suurelta osin markkinointiporukkaa. Itse tilaisuuden sisällöstäkin jäi pari asiaa mieleen ja varmasti blogattavaksi, mutta koska se Twitter on nyt se paljon puhuttu, niin aloitan siitä.

Twitteriin nimittäin tipahteli lukuisia kommentteja F Wordista. Heitin itse kokeilumielessä joukkoon pari kommenttia, ei mitään ihmeellistä. Ne tuottivat minulle kuitenkin taas joukon uusia seuraajia.

Ja heti tuli fiilis, että olen porukassa mukana, vaikken kovin montaa paikalla ollutta oikeasti tunnekaan. Pääsinhän osoittamaan, että hei, minäkin olen Twitterissä.

Markkinointia ja hehkutusta lyhyiden viestien tahtiin

Hieman huvittavaa tosin on se, että kirjauduin Twitteriin viime elokuussa ja olen laittanut sinne vain muutamia viestejä. Silti minulle on yli 150 seuraajaa. Näistä osa on laskettavissa rasittavaksi markkinointispämmiksi.

Mielikuvissani Twitter on, stereotyyppisestä näkökulmasta, varsin jenkkihenkinen. Sinne pistetään lyhyitä viestejä, jotka menevät virtana. Hehkutetaan ja hihkutaan. Eli minulla on vähän samat fiilikset Twitteristä kuin Marjutilla.

Mutta kuten Olli oivasti valaisi, niin Twitter on luonteeltaan erilainen kuin suomalaislähtöinen, hiljentynyt Jaiku ja sitä seurannut Qaiku. Minusta tosin esimerkiksi tilaisuuksien raportointi on helpompaa Qaikuun siksi, ettei merkkimäärän raja ole se Twitterin 160.

Media seuraa julkkis-twitteröijiä

Milloinkahan ensimmäinen suomalainen julkkis alkaa käyttää Twitteriä tosissaan samaan tapaan kuin jenkkijulkkikset? Eilen Yoe kertoi Qaikuun, että hän kuuntelee jenkkiarmeijaradion ohjelmaa, jossa kerrotaan julkkisten twitteröintejä, ja onhan näitä Oprahin ja muiden twitteröintejä riepoteltu jo pidempään (viime viikolla twitteröinnin aloittaneella Oprah Winfreylla on yli 500 000 seuraajaa).

Jos meilläkin julkimot innostuvat Twitteriin, niin siitä tulee varmasti samalla tavalla median “tietolähde” kuin mitä blogit ovat viime aikoina olleet.

Facebook jakaa arjen “oikeiden” kavereiden kanssa

Minun elämässäni arkikommentointi on Facebookissa (kuten Haakanalla), Qaikuun heittelen jotain asiallisempaa ja osallistun kiinnostavampiin keskusteluihin sekä raportoin tilaisuuksista. En Qaikussa kuitenkaan ole ollut niin aktiivinen kuin Jaikussa parhaimmillaan.

Facebook myös tavoittaa niitä kavereitani, jotka eivät todellakaan mihinkään Twitteriin tai Qaikuun vaivaudu (eli valtaosa). Facebookin voima on siis massa ja tietyt ominaisuudet, kuten tapahtumakutsut.

Mobiilius ei vielä jyllää arjessani

Omalla kohdallani merkittävä ja palveluiden käyttöä rajoittava tekijä on teknologia. En juurikaan käytä “oikeaa” mobiilinettiä, koska omistuksessani ei ole mitään tällaista käyttöä tukevaa laitetta (lienen siis jopa hiukkasen epäuskottava nykyaikainen nettinörtti tämän vuoksi?). Minä siis kuljettelen mukana MacBookia ja jos se ei ole mukana, niin en viesti missään.

Toinen tekijä on Twitterissä käytettävä kieli. Englanniksi, joka on Twitterissä suomalaistenkin käyttämä pääkieli, koen epävarmuutta itseni ilmaisussa, joten twiittausten muotoilu vaatii enemmän aikaa ja harkintaa.

Aamun tilaisuudessa Hesarin Lassi Kurkijärvi kertoi, ettei HS ole Twitterissä, koska he haluavat tuottaa sinnekin relevanttia sisältöä sen sijaan, että puskevat vain RSS- virtaa.

Tämä tietysti sopisi myös yksityisen ihmisen ohjeeksi näihin palveluihin. Ehkä minä en siis koe, että minulla olisi järjellistä sanottavaa Twitteriin asti.

Toisaalta yksi aamun toteamuksista oli, että parhaiten ymmärtää sosiaalisen median systeemejä olemalla niissä mukana. Vaikken aktiivisesti twiittaa, niin Twitterin jonkinlainen opettelu ei ole mennyt hukkaan.

Lisäys: Twitterissäkin olen tietysti marikoo

On paljon helpompaa seurata luentoja tai lukea tekstejä aiheista, joihin minulla on jo tietämystä. Se on turvallista. Mutta siitä ei välttämättä opi niin paljon mitään, sillä samat teemat ja näkökulmat toistuvat. Jonkinlainen “oman elämän poikkitieteellisyys” on tarpeen.

Tutut bloginäkökulmat

Esimerkiksi Mediapäivillä kävin kuuntelemassa molemmat blogeja käsitelleet luennot. Muotiblogit ja niiden ympärillä käyty keskustelu oli pitkälti yritysten kanssa tapahtuvaan yhteistyöhön ja markkinointiin keskittyvää, joten se ei tarjonnut itselleni juurikaan uutta. Mutta tuli sentään kohdattua kasvokkain tämänkin blogialueen edustajia.

Toinen keskustelu oli Helsingin yliopiston tutkijan Janne Matikaisen blogitutkimuksesta. Tänne suuntasin, koska olin itse hänen haastateltavanaan tutkimusta varten. Mitään minulle mullistavaa ei tullut ilmi.

Mediapäivien luentoja raportoitiin kimpassa Qaikuun, mm. minulta tekstiä näistä molemmista luennoista.

Ajattele valuutta uudella tavalla

Mutta päädyin siis myös hieman Pikseliähkyyn eli minulle ennestään varsin tuntemattomaan tapahtumaan. Kun näkökulma ja tekijät ovat toisentyyppiset, niin oma ajatusmaailma tuulettuu.

Esimerkiksi Uuva-projekti, “Uuden työn valuutta”, oli kuluttajaekonomistinkin aivoihin kiinnostavaa kuultavaa:

“Uuva on valuutta, arvopaperi jonka arvo määräytyy sitä vaihtavien henkilöiden välillä. Se pyrkii mahdollistamaan palvelusten vaihdon toisistaan riippumattomien järjestöjen ja toisilleen entuudestaan tuntemattomien kulttuuritoimijoiden välillä. Uuva on uudelleen käytettävä vastalahja joka tekee näkyväksi rahatalouden ulkopuolella toimivat verkostot ja tunnustaa niiden työn arvon. Uuvien käyttäminen on mielenosoittamista. Voit antaa sellaisen palkinnoksi henkilölle jonka tekemää työtä arvostat.”

Uuvahan linkittyy osaltaan esimerkiksi Heiskasen Teron pohdintoihin “sosiaalisesta vastineesta“.  Ja minusta on mielenkiintoista miettiä edes hieman näitä rahan, valuutan ja muun arvostuksen mahdollisuuksia. Uskon, että näillä olisi jotain annettavaa myös pohdittaessa median tulevaisuutta ja vaikkapa toimittajien ansaintamalleja.

Pikseliähkyssä kuuntelin myös pari muuta kiinnostavaa puheenvuoroa. Esimerkiksi Tapio Mäkelän esitti ajatuksia taiteen ja tieteen yhdistämisestä ja eettisistä kysymyksistä vaikkapa ympäristönäkökulmissa. Mieleen jäi kommentti, olisiko ok, jos Suomenlahti täyttyisi levällä, jonka voisimme hyödyntää esimerkiksi energiaksi, vaikka se samalla tietysti pilaisi koko merialueen muutoin?

Väärä mielikuva Pikseliähkystä?

Varmasti Pikseliähkyssä olisi ollut paljon muutakin kiinnostavaa. Mutta jostain syystä tapahtuma tuntuu hankalalta lähestyä, sillä mielikuva on kovin taiteellinen ja myös hieman tietotekninen. Luulen, että sama mielikuva jättää myös monet muut tapahtuman ulkopuolelle.

Silti, tai juuri siksi, niitä omia rajojaan pitää selvästi uskaltaa rikkoa. Vaikka mediaporukan kanssa on hauska pörrätä ja heiltä saan tietämystä juuri omasta alastani, niin tuulahdukset muista suunnista tekevät hyvää.

Suviko ansiokkaasti raposi kirjoitellen Qaikuun ja Kitti striimasi videot Qikiin (osa 1 ja osa 2). Näin saimme mukaan myös etäosallistujia, ja tietysti tallenteet ovat tutustuttavissa nyt myöhemminkin.

Panelisteina toimivat siis Salla Laaksonen (HY), Jussi-Pekka Erkkola (Nokia) ja Tommi Lehtonen (Whitevector). En vielä ole ehtinyt kuunnella keskusteluja läpi, mutta pari ajatusta jäi muhimaan, niin kirjoitan nyt fiilispohjalta.

Minä toimin keskustelun vetäjänä, mutta onneksi yleisö oli aktiivista ja kyseleväistä. Koska mukana oli selvästi monia, joita aihe kiinnosti nimenomaan bisnesnäkökulmasta, niin se painottui keskustelussa. (Tietysti myös miespuoliset panelistit edustivat nimenomaan yrityspuolta.) Eli jos nyt itselleni tilaisuuden järjestäjänä vähän annan kritiikkiä, niin ehkä olisi pitänyt ottaa paneeliin mukaan vielä joku ihan eri vinkkelistä verkkokeskusteluja tutkaileva. Taisi olla muuten ensimmäinen paneelikeskustelu, jonka vedin.

Mutta hyvä näin, sillä keskustelu oli runsasta ja toi myös ihan konreettisesti esiin yritysten kohtaamia haasteita nettikeskustelujen kanssa.

Kilpailijoitakin seurataan

Selväksi tuli se, että pelkkä seuraaminen ei tee autuaaksi, etenkään isossa yrityksessä, jossa keskustellaan paljon. Tärkeintä olisi löytää jotain relevanttia ja yrityksen kannalta oleellista. Siinä sivussa seurataan myös kilpailijoita ja heidän tuotteitaan. Ja sitten sitä saatua tietoa pitäisi hyödyntää. Keskusteluihin osallistuminen on jo uusi askel.

Se Nokialta saamani yhteydenotto blogini vuoksi, josta keskustelussa mainitsin, on tietysti aikoinaan raportoitu tänne blogiin.

Miten ja mitä mitataan?

Yhdeksi aiheeksi nousi mittaaminen, eli miten yritykset voivat tietää, miten verkkokeskusteluihin uhratut panostukset (seuranta, osallistuminen jne.) tuottavat. Tähän ei tietysti kenelläkään ollut yksiselitteistä vastausta, vaikka niitä lukuja yritysmaailmassa tietysti halutaan.

Jäin miettimään asiaa omalla kohdallani. Minulle netti on tuonut myös bisnestä, mutta minun ei ole kuitenkaan tarvinnut pohtia, kannattaako kirjoittaa blogia tai osallistua: se on kivaa, hyödyllistä ja opettavaista. Selvät taloudelliset hyödyt tulevat, jos tulevat.

Yksi etu, jota en voi millään mitata, ovat tietysti ihmiset ja luodut kontaktit. On hienoa, että voin olla mukana kokoamassa fiksuja ihmisiä juttelemaan netistä. En minä tällaisia tilaisuuksia olisi koskaan organisoimassa, ellen pörräisi blogeissa, Jaikussa ja nyt Qaikussa. Onneksi ei silti tarvitse edes laske, mikä on nettiaktiivisuuteni ROI!

Ymmärtävätkö ihmiset, että heitä seurataan?

Yhtenä aiheena olen välillä mielessäni pyöritellyt sitä, ymmärtävätkö ihmiset, että heidän verkkokommenttejaan oikeasti voidaan seurata. Jussi-Pekka oli aiemmin kertonut, miten hän seuraa Twitterissä Nokian keskusteluja ja kysyin häneltä siitä, miten ihmiset suhtautuvat, jos siellä yrityksen edustaja reagoi. Jussi-Pekka sanoi, että kommentit otetaan hyvin vastaan: osa on yllättynyt, osa toivoisi näkyvyyttä yrityksiltä vielä enemmän.

Mutta kuten illan keskusteluissa tuli ilmi, niin valtaosa suomalaisista yrityksistä on vielä vähän ymmällään sosiaalisen median kanssa.

Illassa läsnäolleet olivat tietysti ainakin suurelta osin henkilöitä, jotka uskovat verkon, kuluttajien ja joukkojen voimaan, mutta välttämättä ei ole kovin helppo vakuuttaa muita. Mutta vinkkejä on netti pullollaan: Vassisen Riku kirjoittaa Daily Diego -blogissa aiheesta otsikolla Sosiaalisen median raamit kuntoon.

On kivaa kun on hauskaa!

Tilaisuudesta on myös kuvia, eli Ilkalta löytyy useampi otos.

Kuten usein käy, niin illan viimeinen on hauskin: Suviko nappasi ns. Facebook-kuvan, sillä olihan yksi illan puheenaiheista Facebook ja sen uudistukset. Tietysti moni nettiaihe: ideoimme esimerkiksi Vuoden mikrobloggaajat -gaalaa (eilen olleen Grand Onen innoittamana), ja suunnittelu jatkui tietysti mikroblogissa vielä tänään.

Kiitos vielä kerran kaikille mukana olleille, tilaisuutta tallentaneille ja etänä osallistuneille!

- – -

Jatkossa Kulutusjuhla ry järjestää tietysti lisää jotain meininkiä. Todennäköisesti seuraavalla kerralla mennään lähemmäksi ruohonjuuritason kulutusta, mutta tietysti netti keskusteluineen pysyy aina mukana. Jos Kulutusjuhlan jäsenillä on ideoita tai toiveita, niin niitä saa tietysti esittää.

Toisena alustajana toimi Gemilon Lietsalan Katri, joka puhui yleisemmin sosiaalisesta mediasta. Katri on tietysti rautainen ammattilainen, ja hänen kanssaan oli mukava vastailla lukuisiin kysymyksiin, joita tilaisuudessa meille heitettiin. Aiheet vaihtelivat blogimarkkinoinnista sosiaalisen median rahallisten tulosten mittaamiseen ja vaaliblogeihin. Kitti ansiokkaasti kirjaili keskustelua Jaikuun.

Harmittavasti jäi silti olo, että tässä nyt mentiin aika pintaraapaisulla ja koko nettimeiningin laajuus jäi ehkä turhan vähälle käsittelylle tuossa yhden tunnin aikana. Ja kuten aina, niin jälkikäteen tuntuu, että parempiakin vastauksia ja kommentteja olisi voinut sanoa. Enkä minäkään ihan kaikkeen osaa vastata, eli on paljon sellaista, josta pitäisi tietää vielä enemmän.

Yksi keskustelun aihe oli blogin “haamukirjoittaja”. Blogi mielletään persoonalliseksi, ihmisen itsensä tuottamaksi, mutta on tietysti fakta, että blogitekstin varsinainen kirjoittaja voi olla joku muu. Teksti vain laitetaan esimerkiksi yrityksen johdon nimiin.

Eli samaan tapaan kuin poliitikkojen puheet on kirjoittanut avustaja tai viestintäyksikkö vääntää yrityksen johtajien lausunnot.

Katri huomautti, että usein henkilökohtaisen otteen puuttuminen näkyy blogista. Hyvin tehtynä asia ei kuitenkaan ole kovin ihmeellinen: jos koetaan, että blogi halutaan tietyn henkilön nimiin, mutta kyseisellä henkilöllä ei ole aikaa tai osaamista blogin kirjoittamiseen, niin silloin ratkaisu on ostaa joku toinen kirjoittamaan.

Ja tietysti yritys voi ostaa blogikirjoittajan kirjoittamaan omalla nimelläänkin. Silloinhan homma on selkeää ja läpinäkyvää, samankaltaista juttujen ostamista kuin mitä me freetoimittajat olemme tottuneet tekemään. (Tästä aiheesta voi lukaista lisää Alpha Consumer -blogista, jossa freekirjoittaja kertoo, miten hän tienaa kirjoittamalla yrityksille blogeja.)

Yritysten blogit ja avoimuus puhuttivat muutenkin. Pelättiin, että yritys henkilöityy liikaa tai yhden ihmisen törttöily jättää ikuisen leiman imagoon. Katri kommentoi osuvasti, että yritykset muodostuvat ihmisistä ja eikö meillä luoteta niin paljon johtajiin tai muuhun henkilöstöön, että ne voitaisiin päästää nettin kirjoittamaan.

Tajusin, että tarvitsen lisää hyviä esimerkkejä yritysblogeista. Näitä kyselinkin sitten illalla tavatessani aktiivisia nettikäyttäjiä, mutta mieluusti kuulisin vielä lisää.

Eli olisin kiitollinen, jos pistäisitte kommentteihin omia suosikkejanne yritysblogeista: yritysten alat ja blogien aiheet saavat olla mitä tahansa. Suomalaisten yritysten blogit ovat nyt etusijalla, mutta tietysti saa ehdottaa muitakin.

Hyödynnän tätä tietoutta ainakin lokakuussa, kun menen vierailemaan luennoitsijana kauppakorkeakoululla.

Mutta jostain syystä minusta ei tunnu niin ihmeelliseltä. Itsensä irtisanominen ja yrityksen perustaminen vain oli se ratkaisu, joka tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Tosin heti silloin alkuvaiheessa konkretisoituivat myös yrittäjän ongelmat: elokuun lopussa tapahtunut umpilisäkeleikkaus muistutti, miten palkkatyöläisenä ne sairasajat ja palkat ovat toista kuin aloittavalla yrittäjällä.

Silti olen tyytyväinen: aikaa on riittänyt kaikenlaiseen puuhasteluun ja tienaan tarpeeksi tullakseni toimeen (menoni ovat pienet, joten paljon en tarvitse). Moni asia on toteutunut paremmin kuin osasin odottaa, mutta jotain ei ole sitten toteutunut lainkaan.

Jatko-opintoni sen sijaan ovat käytännössä tyssähtäneet. En näköjään saa itsestäni irti motivaatiota ja aherrusta, jota se projekti vaatisi. Viimeisen vuoden mittaan suoritin muutaman yliopistokurssin viestintää, ja tänä vuonna tuskin sen enempää tapahtuu.

Videoita blogeissa yhä enemmän

Videoiden tulemisesta blogeihin kirjoitin talvella. Tällä hetkellä Sun Äitis on innostunut touhusta, ja myös Maurelita julkaisi oman videoblogauksen. SusuPetal on mennyt videolle jo ajat sitten, mutta vähän eri tavalla.

Minä olen julkaissut kissan kuulumisia videomuodossa, mutta ajattelin nyt tällä kertaa tallentaa videolle vähän muutakin, tosin kissa sylissä. Eli siis lisää mietteitä yrittäjyydestä: epävarmuuden sietämisestä ja oman osaamisen markkinoinnin vaikeudesta.

Itse en silti oikein vieläkään ole innostunut videoista, en siis katselemisesta enkä tekemisestä. Tykkään lukea tekstit omaan tahtiin: videoblogia ei voi samalla tavalla nopeasti “silmäillä”, vaan se pitää kuunnella kokonaan (kuten Qimkikin Sun Äitis -kommenttiosastolla kirjoitti). Toisille kuunteleminen ja katseleminen mitä ilmeisemmin sopii paremmin ja he tykkäävät videopätkistä.

Oman itseni tallentamista videolle en koe mitenkään kiusalliseksi, kun olen sitä siis jo kissan kanssa harrastanut pidempään. Enkä jaksa suunnitella videon tallentamista sen suuremmin, joten lopputulos on tällä kertaa tämä:

Mediamyllystä jauhoja -tilaisuus 12. syyskuuta

Jos jotakuta kiinnostaa kokea minut livenä, niin se on mahdollista (blogimiitin lisäksi) TIEKEn järjestämässä aamutilaisuudessa 12. syyskuuta YLEn Ison Pajan tiloissa. Tarkoitus olisi puhua blogeista erityisesti yritysten näkökulmasta. Tilaisuus on maksuton, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen

Kuten Johanna Moisander Dodon tilaisuudessa totesi, niin eettis-ekologisen kuluttamisen edessä on vielä paljon esteitä. Mainituiksi tulivat mm. se, että kuluttajan on hyvin vaikeaa tietää ostostensa lopulliset vaikutukset (tutkimustietokin on ristiriitaista), olemme tottuneet tiettyyn kertäkäytön kulttuuriin, emme usko omilla valinnoillamme olevan merkitystä tai emme ainakaan viitsi itse tehdä mitään, jos muutkaan eivät tee, tai odottelemme insinöörien ratkaisevan ongelmat.

Vihreän autoilun mahdottomuus

Lisäksi harvan yrityksen markkinointitoimenpiteet, saati muu toiminta, aidosti tukee eettistä ajattelua, vaan raha ohjaa vielä pitkälti mainontaa tyyliin “miksi maksaisit enemmän” tai sitten mainonta on kovin viherpesuhenkistä. Monet automainokset ovat tästä mielestäni melkoisen hyvä esimerkki, ikään kuin maailma pelastuisi kierrätettävillä yksityisautoilla ja puhtaammalla dieselillä.

Ihmekös tuo, että Norjassa kuluttajaviranomaiset ovat todenneet, ettei autoilua voi kutsua ympäristöystävälliseksi.

Helppojen valintojen tekoon ja hyvän omantunnon ostoon liittyy esimerkiksi reilun kaupan tuotteiden hyvä menekki, vaikka oikeasti voisimme toki elää myös ilman banaaneja tai kahvia.

Samoin tuo Valion viime vuonna kasvuun lähtenyt luomumaidon myynti kertoo varmasti siitäkin, että tavallinen suomalainen on vuoden mittaan saanut sellaisia viestejä, jotka ovat kasvattaneet kiinnostusta luomutuotantoon. Näitä oletettavasti ovat esimerkiksi tiedot eläinten kohtelusta tai geenimuuntelukeskustelu. Suomessa jo kovin pitkään toitotettu, että suomalainen ruoka ja sen tuotanto on niin puhdasta ja terveellistä, ja nyt siihen on tullut lommoja, jotka näkyvät ainakin kiinnostuksen kasvuna luomuun.

Samalla on julkaistu tutkimustietoja, jotka osoittavat esimerkiksi naudanlihan ja juuston kuormittavan merkittävästi ympäristöä ja kehotettu korvaamaan eläinperäisiä tuotteita kasvisperäisillä. Eli siis ennemmin soijaa kuin lihaisia pihvejä tai tuoretuotteita pakastettujen einesten sijaan.

Keinomakeus ja keveys laskussa?

Ihmettelin Valion tulevista kevään uutuuksista sitä, että kevyttuotteet jylläävät vielä kovasti ja kuluttajat kuulemma tahtovat niitä. Ruotsissahan light-linja on jo menettänyt suosiotaan.

Eettis-ekologisen ajattelun kanssa kulkee yhtämatkaa halu “aitoihin ja alkuperäisiin” makuihin, jolloin ruoka halutaan mieluummin aidolla sokerilla makeutettuna kuin vaikka aspartaamilla. Samoin kevyttuotteiden usein suuremmat lisäainemäärät ja ylipäätään pidemmälle prosessointi koetaan kielteisenä seikkana. Tätä ajattelua edustaa mm. Noora ja hänen Kemikaalicoctail-bloginsa.

Minä itse en esimerkiksi suuremmin huolestu siitä, jos joku aine mahdollisesti voisi aiheuttaa vaikka syöpää (kuollaan kuitenkin), mutta sen sijaan huolettavat uutiset, joiden mukaan keinotekoiset makeutusaineet ovat ympäristölle haitallisia.

Kiinalaisten lihat ja ruuan halpuuden ongelmat

Moisander totesi olevansa varsin kyyninen kuluttajien vaikutusmahdollisuuksista ja merkityksestä. Maailmalla jylläävät suuremmat voimat, ja kokonaisuudessaan kyse on huomattavasti isommista asioista ja rakenteista niin meillä kuin muualla. Ruoka on vain yksi pieni osa, mutta se on tietysti meitä lähellä joka päivä ja siihen liittyy myös paljon tunnetta.

Kerrotaan nyt vielä sekin, että innovaatiojournalismipalkinnolla, Innovaatiokiteellä, palkittu juttu käsittelee kiinalaisten kasvanutta lihansyöntiä. Tästä voi lukea lisää palkitun jutun valinneen Soininvaaran blogissa, josta saa myös jutun näkyviin pdf:nä. Ja kun maailma popsii yhä enemmän eläinperäistä ravintoa, niin se vaikuttaa kaikkeen.

Ruokaan liittyy tietysti kiinteästi hinta. Ruuan hinnannousu tuntuu ja näkyy tänä vuonna aiempaa voimakkaammin, mutta siinä on myös hyvät puolensa. Kuten Henrik Muukkonen kirjoittaa:

“Moni ostaa silti halvinta ruokaa sieltä, mistä sitä halvimmalla saa. Siksi ruuan hintaa pitää nostaa.

Ruoan pitää olla sen hintaista, että asiakas miettii kaksi kertaa, mitä ostaa ja mitä rahalla saa. Ruoan laatu paranee vain, jos asiakas vaatii.”

Aiemmin aiheesta kirjoittamaani:

Kuluttamisesta ilmastonmuutokseen ja takaisin

Kuluttavat kaupunkilaiset Vanhalla

Kuluttajavirasto tarttuu ekomarkkinointiin (Kulutusjuhla)

Luomulihalle kysyntää tänä jouluna – ja tulevaisuudessa? (Kulutusjuhla)

Puolalainen vilja suomalaista ekologisempaa? (Kulutusjuhla)

Valitettavasti se ei olekaan enää niin helppoa. Verkkokeskusteluihin on selvää kiinnostusta, mutta välillä mietin, osataanko yrityksissä asettaa netistä esiinnousseet mielipiteet oikeisiin mittasuhteisiin. Kuten tuolla hakuoptimointia käsitelleen kirjoitukseni kommenttiosastolla Arttu totesi, niin suomenkielistä nettiaineistoa on kuitenkin aika vähän. Googlen hauissa tämä näkyy niin, että varsin helposti pääsee etusivulle tietyillä sanoilla. Niinpä joku yksittäisen kommentti voi nousta esiin ja se saattaa saada väärän painoarvon, jos vain sitä seurataaan.

Tekstin sävyn analyysin vaikeus

Keskusteluseuraamisessa pyritään analysoimaan myös sitä, onko kommentti negatiivinen vai positiivinen. Kuten keskiviikkona tuli esiin, niin tämä ei ole mitenkään helppoa: täysin toimivaa automatiikkaa ei ole, koska kone ei voi tunnistaa tekstin sävyä oikein.

Toisaalta ihmisetkin tulkitsevat tekstejä eri tavoin: jokainen bloginpitäjäkin on varmasti kohdannut tilanteita, kun kirjoitus on tarkoitettu ironiaksi, mutta kaikki lukijat eivät sitä ymmärrä.

Tähän päälle tietysti tulevat vielä eri kielten ongelmat. Kansainvälinen yritys tarvitsisi läjän erilaisia kieliversioita, jos haluaa saada selvyyden keskusteluista.

Ja kun tähän soppaan lisätään podcastit ja videopätkät, niin seuranta ja analysointi muuttuu vielä hankalammaksi.

Kuka vaikuttaa, keneen ja missä?

Lisäksi illan aikana oli puhetta vaikuttajista ja heidän löytämisestään. Esimerkiksi blogeissa vaikuttavaksi arvioidaan se, jossa on paljon kommentteja. Ehkä se on osatotuus, mutta ei välttämättä aina. On monia blogeja, joissa vakiokommentoijien myötä kertyy kymmenittäin kommentteja, mutta jotka eivät silti välttämättä mielestäni ole laajemmin vaikuttavia. Toisaalta on blogeja, joissa ei paljon kommentoida, mutta joilla on ainakin tietyssä ryhmässä iso merkitys.

Ja ovatko nämä sitten oikeasti vaikuttavia blogaajia? Esimerkiksi pni kirjoitti taannoin siitä, miten netissä toimiva kuluttaja voi vaikuttaa myös muussa elämässä, olla edelläkävijä. Siihen, miten heitä löytää, minulla ei todellakaan ole ratkaisua.

Tai jos mietin omaa blogirooliani: minulla on monta blogia, joista yksikään ei ole megasuosittu. Mutta toisaalta lonkeroin vähän siellä sun täällä, ja se tuskin näkyy, jos jokaista blogiani katsotaan erillisenä.

Lisäksi ilta muistutti siitä, että sekin henkilö, joka näyttää olevan jonkun toisen verkoston laitamilla, voi olla keskiössä esimerkiksi kilpailijan verkostossa. Tällöin hän voikin olla merkittävä, vaikka ensisilmäyksellä näyttää toiselta.

Minulla ei tietystikään ole tarjota mitään yksikertaisia ratkaisuja näiden ongelmien hallintaa, vaan kyseessä on siis vain mieleentulleita ajatuksia mahdollisista kompastuskivistä.

“Niille” työnnetään ja “ne” vetävät

Mielestäni netti toimii yrityksille mainiona välineenä saada asiakaspalautetta. Mutta jotenkin olen havaitsevinani tiettyä ristiriitaa markkinointiväen puheissa: toisaalta sanotaan, että nyt mainonnassa siirrytään ”push’in pull’in sijasta”, mutta silti paljon mietitään, miten niille kuluttajille saataisiin työnnettyä tietoa. (Tämä ajatukseni on hyvin hahmottumaton, joten mainonnan alaa paremmin tuntevat voivat vapaasti esittää tehokkaampaa ajattelua tältä osin.)

Se, mikä eri tilaisuuksien puheenvuoroissa usein hieman häiritsee, on käytetty kieli. Puhutaan ”ne kuluttajat, jotka tuolla käyvät keskustelua” ikään kuin puhujat eivät itse olisi kuluttajia ja verkkokeskustelijoita. Ainakin koen, että kun mietin, miten minä toimin tai miten haluaisin asioiden hoituvan, niin todennäköisesti se osuu kohdalleen moneen muuhunkin.

Siis vaikka ihan peruskuluttajakäyttäytymisessä: miten minulle on syntynyt tarve saada jokin uusi tuote tai palvelu, miten sen valitsee, mitkä tekijät valinta- ja hankintaprosessissani saavat painoarvoa, kuinka minusta tulee tyytyväinen asiakas ja miten kerron asiasta muille.

Pystyisinkö äkkiseltään itsekään sanomaan, mitä kaikkea loppujen lopuksi ostanut verkon kautta viimeisen kolmen kuukauden aikana? Ainakin junalippuja ja tehnyt lehtitilauksia, muuttanut kännykkäpalveluitani ja varmasti muutakin, mutta se vaatisi jo tiliotteen ja Visa-laskun kaivamista esiin. Koska nettiostaminen on osaltani niin arkista, en sitä sen kummemmin ajattele erityisen erillisenä tapana tehdä hankintoja.

Luonnollisesti tilaisuudessa tuli esiin se, että netissä haetaan runsaasti tietoa, vaikka itse ostos tehtäisiin fyysisessä kaupassa (esimerkiksi kodinkoneista ja viihde-elektroniikasta).

Keskustelupalstojen merkitystä tiedonhankinnassa käytiin myös läpi. Esimerkkinä mainittiin saksalaisten ja Saksasta tilattujen lastenvaunujen suosio Suomessa: Vauva-lehden keskustelupalstalla niistä kuulemma puhutaan paljon, vaikka niitä ei muuten markkinoidakaan.

Yhteisöllisyys, UGC (User Generated Content) ja Web 2.0 mainittiin monta kertaa, ja se, miten suomalaiset verkkokaupat eivät sitä vielä juuri hyödynnä.

Blogiluottamus vaihtelee tilanteen mukaan 

Blogitkin puheissa vilahtivat. Tosin minua hämmästytti, että jossain kommenttipuheenvuorossa todettiin, että koska Jokelan tragediassa ihmiset luottivat perinteisiin uutisoinnissa mediataloihin eivätkä esimerkiksi blogeihin, niin tämä kertoisi siitä, etteivät ihmiset ylipäätään luota blogeihin.

Onhan kai selvää, että tiedonhankinta kriisitilanteessa eroaa merkittävästi siitä, kun kuluttaja haeskelee netistä tietoa astianpesukoneesta tai videokamerasta. En minäkään Jokelan tapauksessa blogeihin sännännyt, vaan kuuntelin radiota, selasin uutissivuja ja seurasin Jaiku-keskustelua ja sieltä löytyneitä linkkejä.

Mutta jos nyt etsin vaikka kivaa lounaspaikkaa Helsingistä, niin kyllä minulla lounasblogit ovat varteenotettava ja luotettava tiedonlähde.

Edelleen olen myös sitä mieltä, että satunnaisesti tietoa googlaava ei aina edes ajattele lukevansa blogia, vaikka sinne päätyisikin. Esimerkiksi Kulutusjuhlassa vuoden aikana yhdet suosituimmat hakusanat liittyvät kondomeihin ja niiden hintoihin. Tuskin blogin tekstiä lukemaan päätyvä ajattelee, että hän ei luota kyseiseen pätkään, koska se on blogissa (hurjasti spämmiä on tuo teksti kerännyt, pitäisi varmaan poistaa ne!).

Luottokorttimaksut arveluttavat edelleen 

TNS Gallupin Ismo Tenkasen mukaan suurin verkko-ostamista rajoittava tekijä on luottokortin käyttöpelko. Yli 40 prosenttia suomalaisista ei halua antaa luottokorttitietoja. Toisaalta ihan kaikilla ei edelleenkään ole luottokorttiakaan. Kuulemma taustalla ovat julkisuuteen nousseet tapaukset, joiden juuret ovat aikuisviihdepalveluiden käytössä tapahtuneissa laskutuksissa ja niiden ongelmallisuudessa. Eli suomalaisille pitäisi siis viestiä siitä, että luottokortilla ostosten tekeminen netissä on turvallista ja toimivaa.

Jaikussa Köykän Sami muuten kerää listaa hyvistä e-kaupoista.

Eilen oli kaksi pääpuhujaa, Steve Woolgar ja Sally Waytt. Sally Waytt toimi myös oman työryhmäni puheenjohtajana. Omassa esityksessään hän pohti erityisesti niitä, jotka eivät käytä teknologiaa, erityisesti internetiä. Syyt kun eivät välttämättä ole niin yksiulotteisia: toiset eivät koe nettiä tarpeelliseksi, toisille se on teknisesti liian vaikea, jotkut jättäytyvät tiedostaen ja vapaaehtoisesti kaiken ulkopuolelle.

Minä, vanhemmat, netti ja blogini

Koska majoitun tällä reissullani vanhempien luona Joensuun naapurikunnassa Liperissä, niin netinkäyttö ja -käyttämättömyys tuli konkreettisesti esiin. Kuten Wyatt sanoi, niin se, että kotitaloudessa on nettiyhteys, ei vielä kerro siitä, mitä kodissa tapahtuu. Eli omista kuusikymppisistä vanhemmistani äiti on se, joka käyttää nettiä ja isä ei.

Niinpä isänpäivälahjaksi eilen neuvoin, alunperin isän omasta pyynnöstä, kuinka tietokone käynnistetään ja miten luetaan sähköpostit. Kirjoitin myös mahdollisimman selkeät ohjeet. Isäni ei hallitse esimerkiksi näppäimistöä edes kaksisormijärjestelmän verran, joka on suuri kynnys tietokoneen käytölle.

Lisäksi kysyin vanhemmiltani blogieni lukemisesta, ja sain vahvistuksen sille käsitykselle, mikä minulla oli. Äitini lukee blogejani säännöllisesti (erityisesti Mieto marinadi, myös Kulutusjuhla ja mitä ilmeisimmin nykyisin lisäksi kissablogini) ja mahdollisesti kertoo isällä, jos jotain tärkeämmän tuntuista löytyi. Toisinaan hän myös printtaa tekstejäni isälle luettavaksi.

Blogieni myötä sähköpostin kirjoittaminen äidin ja minun välillä on vähentynyt todella paljon, emmekä kyllä soittelekaan hirveästi. Tulkitsin itse tämän niin, että blogien ansiosta vanhemmat tietävät oleellisen (“tyttö on hyvissä voimissa”), joten tarvetta suoraan kanssakäymiseen ei suuresti ole.

Nettitutkimuksen eettisyys kiinnostaa

Wyatin puheenvuoron yhteydessä pohdittiin myös itselleni, ja toki myös viime aikaisten traagisten tapahtumien kannalta, tärkeää aihetta eli netin tutkimisen etiikkaa. Vaikka esim. blogiaineisto on julkisesti saatavissa, ei se välttämättä tarkoita, että sen tuottaja (kirjoittaja, kuvaaja jne.) julkaisuhetkellä olisi ajatellut kaikkien voivan sitä hyödyntää miten tahansa. Yhdysvalloissa tutkimusetiikka ja yksilönsuoja ovat kuulemma menneet jo niin pitkälle, että jotkut tutkijat ovat turhautuneet tosissaan.

Itse olen suunnitellut, että jos otan jonkun blogiryhmän analysoitavakseni, niin kysyn välittömästi aineiston keräämisen jälkeen luvan blogaajila. Kuluttaminen ei toki ole kovin arkaluontoinen aihe, joten sinällään tuskin mitään ongelmia tulee.

Mitä on laukussasi?

Sally Wyatt kertoi myös projektista “What’s in your bag“, jossa ihmiset paljastivat laukkujensa (ja myös taskujensa) sisältöä. Laukku kun on sekä henkilökohtainen, mutta toisaalta julkinen. Projektiin liittyvässä Flickrin kuvakollaasissa on melkoinen määrä otoksia, joissa ihmiset ovat tallentaneen laukkunsa sisällön. Kovin kiehtovaa uteliaalle mielelleni, ja jos jossain vaiheessa intoudun, niin voisi kai sitä omankin laukkunsa tuonne paljastaa.

Tänään seminaari jatkuu mm. pelitutkijana tunnetuksi tulleen professori Frans Mäyrän puheenvuorolla. Valitettavasti tässä seminaarissa ei oltu varattu vierailijatunnuksia yliopiston verkkoon, joten en pääse julkaisemaan ajatuksia esimerkiksi Jaikuun.

Harrasteluopiskeluani askel eteenpäin, ehkä

Nyt alkaa tuntua, että pitäisi varmaan ottaa aidosti tiukempi ote näihin jatko-opintoihin: edelleen kyseessä on silkka harrastus, eli minkäänlaista rahaa en ole hakenut enkä saanut, joten eteneminen on sikälikin hidasta.

Myös oma mieleni siitä, mitä oikeastaan blogeista ja kulutuskirjoittelusta haluan tutkia, vaihtelee kovin usein. Tässä vaiheessa olen tullut siihen tulokseen, että jos tästä nyt jotain oikeasti joskus tulee, niin kyseessä on ns. artikkeliväitöskirja yhtenäisen ja perinteisen monografian sijaan. Blogit ja netti kehittyvät vauhdilla ja omalle luonteellenikin se artikkeliväitöskirja sopisi paremmin.

Daryl Arnold, digitaalista markkinointia tekevästä Proferosta, piti hyvän esityksen siitä, mihin suuntaan nuoriso menee kuluttajina ja online-maailmassa. Hän totesi, ettei ihmisyys ole muuttunut, mutta kuluttajuus on kehittynyt.

Arnols käytti esityksessään esimerkkinä 22-vuotiasta Teng Xiao Yin -nimistä kiinalaista nuorta naista. Tämä neito on online lähes koko ajan, hänellä on kaksi kauppaa aasialaisessa eBayn vastineessa Taobaossa (kuten kuulemma lukuisilla muilla hänenkaltaisillaan kiinalaisilla) ja hänen sosiaalinen verkostonsa rakentuu pitkälti nettiviestinnän kautta.

Netissä muodostuu kyläyhteisökaupankäyntiä

Neito kertoi, että kaverit ja nettitutut ostavat hänen kaupastaan, koska luottavat häneen. Arnold kommentoi, että tässä on yrityksille haastetta: myös brändien pitäisi olla yhtä luotettavia kuin Teng Xiao Yinin kaltaiset myyjät, eli pitäisi päästä one-to-one -kontaktiin.

Arnoldin näkemyksen mukaan on menty takaisin vanhaan kyläyhteisö-tyyppiseen markkinaan, jossa ostetaan siltä omalta porukalta, ringistä (circle), jossa eri ihmiset ovat asiantuntijoita ja mielipidejohtajia eri aiheissa. Esimerkiksi tämä neito ilmoitti olevansa ringissä se, jolta kysellään vapaa-aikaan liittyviä vinkkejä, ja joku toinen vastaa sitten ruuasta, kolmas kosmetiikasta. Näitä rinkejä voi olla yhdellä henkilöllä erilaisia ja eri tarkoituksiin.

Arnoldin mielestä yritysten pitäisi saada luotua kontakteja näihin mielipidejohtajiin, koska he levittävät tietoa ja heihin luotetaan.

Erillisessä virtuaalipersoonassa ei ole mieltä

Teng Xiao Yin kommentoi, että hän pyrkii toimimaan samantyyppisenä henkilönä sekä off- että online. Nettiin ei siis luoda mitään erityistä roolia, koska jos henkilö kohdataan kasvokkain, niin petytään, jos hän ei vastaa netin kautta syntynyttä mielikuvaa. Rehellisyys ja avoimuus tulee siis esiin myös tätä kautta. Jos teeskentelee netissä, se kostautuu helposti, sillä valheellisesti toiminut suljetaan porukan ulkopuolelle.

Nämä kiinalaisneidon kaltaiset näyttävät siis suuntaa sille, mitä on tulevaisuus. He haluavat toimia riippumattomasti, etsivät koko ajan uutta, ovat asiantuntijoita joillan osa-alueilla, eivätkä he vedä mitään erityistä rajaa on- ja offline elämälleen: he ovat siis luontevasti bothline. He nauttivat vapaudesta, haluavat olla esillä omalla tavallaan ja toimivat ringeissään. Yhtenä pienenä esimerkkinä se, että he eivät pidä raskaista, hitaista tiedostoista siksikään, koska haluavat materiaalin helposti eteenpäin jaettavassa muodossa.

Nyt ehkä naurattaa mutta he ovat tulevaisuutta

Arnold heittikin kysymyksen, milloin tästä tulee normaalia, sillä moni vielä vain ihmettelee ja pyörittelee päätään virtuaalikukkalahjoista, jatkuvasta online-olemisesta ja vastaavista kuullessaan. Arnold päätti esityksensä toteamalla, että nämä nuoret ovat viiden vuoden päästä niitä, jotka päättävät: ”Laugh now but one day we’ll be in charge”.

Hyvä esitys myy itsensä

Lisäksi kuuntelin Nokian Antti Miettisen “Nokia siirtyy nettiin – Miten viestinä mututaa yhtiön arvoja ja muuttuu web2.0 aikaan” -esityksen. En etukäteen tajunnut, että esitys käsitteli lähinnä sisäistä viestintää, koska sen parissa Miettinen tekee töitään.

Mutta Miettisen tietyllä tavalla nöyrä asenne miellytti, toisin kuin RAB Finlandin mediajohtaja Juha Ourila. En mielelläni kritisoi esityksiä, mutta jos huumorina yritetään esittää kommentti “me tehtiin nämä haastattelut kauppakeskuksissa sellaiseen aikaan, ettei vastaajina olisi vanhuksia ja kaikenmaailman avohoidokkeja”, niin metsään mennään rytisten.

Muutenkin RABin toimeksiannosta tehty tutkimus esiteltiin kovin paljolti tuloksia suoraviivaistaen niin, että “puolet kuuntelee kauppakeskukseen mennessään kaupallista radiota, joten mainonta radiossa on siksikin tosi kova juttu”. Vaikka Ourila väliin esitti, että kuluttajan valinta- ja päätösprosessi on monimutkainen, niin silti radiomainonnan erinomaisuutta korostettiin aika tavalla liikaa.

Luulisi, että mainonnan ammattilainen tietäisi, kuinka hyvä esitys itsessään hienovaraisesti myy asiaansa: ei sitä tarvitse tuputtaa ja synnyttää fiilistä, että kuulijakuntaa vähäsen aliarvioidaan.

Esityksessä oli myös pari havainnollistavaa videota, kuten pätkä South Parkista. Knobel totesi, että yritykset ymmärtävät jo varsin hyvin virtuaalisen maailman hyödyntämisen keinot ja edut, kun esimerkiksi opetuksessa ei vielä kaikkea nähdä. Puheenvuoron lopussa korostui se, että toki myös tätä materiaalista maailmaa pitää ymmärtää: kahden eri puolen näkeminen on tärkeää osaajille.

Yksityisyyden ja julkisuuden häilyvä raja

Päivän työryhmäesityksistä odotin eniten Saria, koska olen niin paljon seurannut hänen graduntekoaan blogin välityksellä ja toki koen hänen aiheensa mielenkiintoiseksi. Ja hyvä esitys se olikin, Sari on mainiosti tehnyt havaintoja nettijulkaisijoiden ajattelusta ja toiminnasta.

Sari esitti, miten yksityisyyden ja julkisuuden raja on monelle blogaajalle hankala asia. Useat kokevat, että tekstit ovat julkisia, mutta minä en.

Esimerkiksi alan pioneerit, 1990-luvulla aloittaneet kirjoittavat naiset, saattavat kokea, että aiemmin he pystyivät kirjoittamaan vapaammin. Nyt netti on kaikilla, joten he ajattelevat, että liian moni pääsee lukemaan. Toisaalta tuoreemmat, blogisukupolvi, toimii nimimerkkien takaa ja pitää julkisuutta luonnollisena osana kirjoittamista.

Blogaaja voi ajatella, että esimerkiksi hänen omassa blogissaan olevaa kuvaan ei saa edes linkittää muualta, koska se koetaan niin yksityiseksi aineistoksi. Eli blogaajilla jotenkin välillä hämärtyy se, että jos nettiin jotain pistää, niin se sitten on siellä eikä sitä voi aina hallita niin kuin haluaisi.

Sosiaalisuuden merkitys näkyi Sarin tutkimien naisten mielipiteissä. Vaikka he eivät välttämättä saaneet juurikaan kommentteja, niin nekin koettiin tärkeiksi. Toki tämän tarve vaihtelee ihmisten kohdalla, eli osalle riittää fiilis siitä, että joku lukee hänen tekstejään. “Vanhan polven” nettijulkaisijat eivät välttämättä esimerkiksi näe tarvetta kommentointi-mahdollisuudelle, vaan heille voi riittää sähköposti tai vieraskirja.

Raapaisu kulutusblogaamiseen

Oma esitykseni oli lyhyt raapaisu kulutusblogaamisen maailmaan. Pelkään aina pitäväni liian pitkiä puheenvuoroja, joten tälläkin kertaa koetin vain hieman raottaa kiinnostukseni kohdetta (lyhykäisen esitykseni pp-kalvot Slidesharessa).

Toisaalta se omakin tutkimuksen kohde on vielä vähän hakusessa. Ja kun tämä jatko-opiskelu on edelleen ihan vaan harrastus, niin helposti se sitten jää priorisoitaessa monen muun asian jalkoihin.

Valitettavasti iltapäivän seminaarihuoneessa ei langaton netti oikein toiminut. Ei siis voinut jaikuilla.

(Ja niille, joita ehkä kiinnostaa, niin se mainittu uusin blogini, vuokranmaksunakin toimiva tarinointi, on nimeltään Villi the Kissa.)

Mutta tokihan minun puheissani oli samoja teemoja kuin muillakin seminaarissa: hakukoneiden merkitystä, nettinäkyvyyttä jne. Kuluttajanäkökulmasta olisin varmaan voinut olla vieläkin kriittisempi tiettyjä ilmiöitä kohtaan. Mutta ensi kerralla sitten, jos samasta aiheesta vielä päädyn puhumaan.

Esityksessä totesin, että olen usein harmitellut, vielä tänäkin vuonna, kun en löydä netistä haluamaani tuote- tai yritystitietoa. Olen esimerkiksi nähnyt printtimainoksen jostakin tuotteesta, mutta googletuksella saatu saalis on jäänyt laihaksi: kenties joku maininta jollakin sivulla, mutta siinä kaikki.

Muistelen, että esimerkiksi Arabian Taika-astiastosta olin kuullut ja nähnyt viime talvena, mutta ainoa virallinen tieto oli jokin lehdistötiedote. Olisin halunnut ihastella tuotetta blogissa laajemmin, mutta mitään kunnollista sivua, johon olisin voinut linkittää, ei ollut.

Nettimarkkinoinnissa pidän siis hyvin tärkeänä sitä, että kuluttaja löytää tietoa halutessaan. Tämähän on perusperiaate. Nettiä käytetään lisätietolähteenä, ja jos tieto ei löydy, niin etsijä turhautuu.

Jos yritys ei tarjoa tietoa, niin pian se on jossain muualla. Esimerkiksi blogeissa. Eli mielestäni ennen kaikkea nettimainontaa tai muuta markkinointi yrityksissä kannattaisi miettiä se perustavanlaatuinen nettinäkyvyys kuntoon.

Viipaleita esityksestä

Päivän esityksessä käyttämäni pp-kalvot voi tsekata Slidesharesta. Mitään erityisen uutta ja mullistavaa siellä ei liene, jos on blogiani pidempään lueskellut, ja asiasisällöltään ovat varsin köykäiset tuollaisenaan, ilman höpötystäni.

Esityksessä viittasin mm. seuraaviin blogiteksteihin, kiitokset siis heille:

- Marjut ja Tavastian huono mainos
- Eräs Saara ja ärtymys mainontaan
- Viasto: Riku sai mainontaa Nestlén nimissä

Isot kiitokset menevät taas Rinteen Ilkalle, joka on säätänyt ja vääntänyt ja joutunut viilaamaan, kun en ole osannut päättää, mitä oikeastaan sivuilla haluan näkyvän ja miten. Mutta blogihan saa elää ja kehittyä, joten toivottavasti täälläkin vielä tapahtuu.

Ilkka havaitsi myös sen, että netistä löytyy myös marikoo.com ja kyseistä nimeä käyttävä yritys. Tästä siis opiksi muille se, että sitä omaa nettinimimerkkiä toki kannattaa harkita. Vanha tuttu blogikaimahan minulla on myös.

Toisaalta kyllä blogeihin sopii vähän rennompikin nimi. Marinadi ei ollut mitenkään pitkällisen harkinnan tulos, mutta olen onnistunut jo itse luomaan lämpimän suhteen tähän netti-identiteettiin. Enkä osaisi nyt kuvitella, että kirjoittaisin kyseistä blogia koko nimelläni.

- – -

Tuon naamakuvani on ottanut pikkuveljeni Matti, jonka ansiosta voin taas tarjota vaikka kaljan hänelle.

- – -

Ilmoitusluontoisina asioina mainitsen sen, että tiivistelmäni Tampereella 15. lokakuuta järjestettävään Hei me blogataan! -seminaariin hyväksyttiin. Siellä on myös mm. Sari, ja innolla odotan kyseistä piipahdusta toiseen kaupunkiin.

Tosin itse en vielä ole päättänyt, mitä tarkkaan ottaen kerron. Kunnon itsereflektointi kyllä kiinnostaisi, eli yhtenä vaihtoehtona pohdin Kulutusjuhla.comin kehityskulun, haasteiden ja antoisuuden analysointia.

Seminaari on maksuton, ja sinne voi ilmoittautua 10. lokakuuta asti. Myös omia esityksiään voi vielä tämän kuun loppuun asti ehdottaa.

Myös Helsingin yliopiston Konfabulaari lähestyy: kyseinen tapahtuma on 25. lokakuuta, ja toivottavasti se onnistuu keräämään laajan joukon osallistujia.