Porkkanamafia on ollut Suomessa olemassa jo vuoden, ja yhtä lailla minä olen ollut toiminnassa enemmän tai vähemmän mukana sieltä ensimmäisestä tempauksesta lähtien. Nyt olen järjestellyt yksivuotiaan kunniaksi miniseminaaria eli lauantaina Vanhalla ylioppilastalolla keskustellaan klo 12-13 (Tiedekuntasali, 2. krs) Porkkanamafiasta ja kuluttamisesta (FB-kutsu).

Sosiaalisen median tutkija Petri Kola eli nettitutummin Pe3 aloittaa seminaarin otsikolla  “Palasia Porkkanamafiasta – uusia naamoja ja parveilua, hyvää satoa ja ongelmapaikkoja”.  Petrihän on ollut mukana Porkkanamafiassa etenkin nettisysteemien pohdinnoissa ja on tietysti muutenkin fiksu ja mukava torkkelinmäkeläinen.

Toisena puhujana on akatemiatutkija Mika Pantzar otsikolla “Pelkkä porkkana ei riitä”. Hän kommentoi minulle puhujapyyntöä siihen tyyliin, että tulee kyllä, jos saa puhua siitä, miksi nyt kuluttajien sijaan pitäisi aktivoida yritykset toimimaan toisin: lainsäädännön ja sanktioiden vaikutus on suurempi kuin kuluttajien huonon omantunnon kautta toimiminen.

Kolmas puhuja on, tadaa, minä itse. Otsikokseni kirjasin “Kuluttajat kylvävät kokemuksiaan nettiin” eli sitä tuttua asiaa, jota blogiinkin on tullut runsaasti kirjattua.

Yksivuotisseminaari järjestetään Dodo ry:n todella mielenkiintoisen Megapolis 2024 -tapahtuman yhteydessä. Eli Porkkanamafian seminaarin jälkeen kannattaa jäädä kuuntelemaan  puhetta hyvästä ruuasta ja kaupunkilaisuudesta.

Porkkanamafian juhlinta jatkuu iltabileissä (FB-kutsu), joiden tuotolla seuraavana päivänä vietetään brunssia (FB-kutsu).

Eli tulkaahan kuuntelemaan ja moikkaamaan!

Pääsin eilen osallistumaan oikeusministeriön järjestämään Wirkamiehet werkossa -työryhmään alustajan roolissa (vissiinkin Tuija oli minusta vinkannut, joten kiitos sinne). Itseäni kiinnostavampi alustaja oli Marko Forss, joka toimii peruspoliisityön ohella IRC-Gallerian lähipoliisina nimimerkillä -fobba-.

IRC-Gallerian poliisi aloitti toimintansa noin vuosi sitten, “vähän vahingossa”, kuten Forss kuvaili, ja nyt Forss on saanut myös pari kollegaa lisää. Forss totesi, että hänen toimintatapansa verkossa ovat muokkautuneet tekemisen kautta. Mitään virallista ohjeistusta hän ei ole edes kaivannut ja epäili, että jos sellainen olisi ollut, niin se olisi voinut hankaloittaa tekemistä.

“On menty ja katsottu, mitä tapahtuu. Käyttö lutviutuu palautteen ja kommenttien mukaan.”

Forssin havainnut ja kommentit työstä IRC-galleriassa olivat mielenkiintoisia ja varmasti tuttuja monella muullekin netissä aktiivisesti toimivalle.

Forss totesi, että viestintä nuorten kanssa netissä vaatii rentoa, rehellistä, avointa ja asiallista otetta. Mielistely ei kannata, ja suunsoittoa oppii sietämään. -fobballa on omat faninsa, jotka myös “puolustavat” tarvittaessa poliisia, jos joku huutelee asiattomuuksia. Samoin hän on saanut apua nuorilta mm. IRC-Gallerian sivun ulkoasuun.

Nuoret tuovat huolensa, murheensa ja kysymyksensä poliisille huomattavasti helpommin netin kautta (eli lähettämällä viestejä tai mesettämällä) kuin soittelemalla tai tulemalla juttelemaan. Mutta -fobban- nettielämä vaikuttaa myös kadulla: netistä tuttua poliisia on tietysti helpompi lähestyä.

“Nuoret eivät tee eroa nettituttujen ja muiden kavereiden välille”, Forss totesi. Sen verran Forss itse suojaa omaa vapaa-ajan nettielämäänsä, ettei esimerkiksi hyväksy Facebook-kavereiksi IRC-Galleriasta tuttuja nuoria.

Kuulostaa loogiselta, sillä en itsekään kovin helposti FB:ssa ota kaveriksini jotain vain netistä jollain lailla tuttua: nettituttuuden pitää olla pitkähkö ja syvempi, jotta hyväksyisin ystävyyskutsun.

Forssin juttelusta syntyi rohkaiseva kuva sosiaalisen median hyödyntämisestä kansalaisten palveluun viranomaistaholta. Vaikka toiminta on vienyt aikaa, myös vapaa-aikaa, niin se on tuottanut tuloksia. IRC-Galleria toimii yhteydenpitona nuoriin ja poliisin läsnäolona siellä, missä nuoretkin ovat, ja se auttaa myös rikosten selvittelyssä viikottain. Samalla poliisi pysyy kartalla nuorten maailmasta.

Oman lyhyen alustukseni aihe oli Nettielämää ja käytöstapoja. Pyrin tietysti kannustamaan verkko-osallistumiseen, sillä uskon, että vaikka se aluksi voisi tuntua työläältä, niin ajan kuluessa sen hyödyt näkyvät. Kun kansalaiset ovat netissä, niin toivon, että verojani ohjattaisiin myös siihen, että meitä palveltaisiin ja kuultaisiin entistä paremmin verkon välityksellä.

Ja jos poliisikin pystyy toimimaan IRC-Galleriassa, niin mikseivät muutkin virkamiehet kykenisi osallistumaan? Forsskin on “vain” mennyt mukaa eli alkanut toimia verkossa itse ja sen myötä opetellut nettielämää, aivan kuten minäkin. Kun on itse mukana, niin näkee netin mahdollisuudet ja hyödyt. Terveellä järjellä ja harkinnalla voi jo pitkälle päätellä esim. sen, mihin keskusteluihin kannattaa lähteä mukaan ja miten.

Tietysti virkamiestoiminnassa on omat hankaluutensa, joten todella hienoa, että aihetta pohditaan eilisen työryhmän kaltaisissa tilaisuuksissa.

Teemu Ropponen rapotoi tilaisuudesta Qaikuun ja sen perusteella Qaikussa onkin käyty hyvää keskustelua virkamiesten osallistumisesta.

Twitter on noussut voimalla esiin parin viime kuukauden aikana myös Suomessa. Tietyissä piireissä Twitterin käyttö näyttää olevan osoitus siitä, että on mukana ajassa ja meiningeissä, myös politiikassa: Lietsalan Katri on kartoittanut, miten aktiivisia suomalaispuolueet ovat omien Twitter-tilien kanssa.

Twitter-hekuman huomasin viimeksi tänään Franticin F Word -tilaisuudessa. Minä sain kutsun paikalle bloggaajana, muutoin paikalla oli tietysti suurelta osin markkinointiporukkaa. Itse tilaisuuden sisällöstäkin jäi pari asiaa mieleen ja varmasti blogattavaksi, mutta koska se Twitter on nyt se paljon puhuttu, niin aloitan siitä.

Twitteriin nimittäin tipahteli lukuisia kommentteja F Wordista. Heitin itse kokeilumielessä joukkoon pari kommenttia, ei mitään ihmeellistä. Ne tuottivat minulle kuitenkin taas joukon uusia seuraajia.

Ja heti tuli fiilis, että olen porukassa mukana, vaikken kovin montaa paikalla ollutta oikeasti tunnekaan. Pääsinhän osoittamaan, että hei, minäkin olen Twitterissä.

Markkinointia ja hehkutusta lyhyiden viestien tahtiin

Hieman huvittavaa tosin on se, että kirjauduin Twitteriin viime elokuussa ja olen laittanut sinne vain muutamia viestejä. Silti minulle on yli 150 seuraajaa. Näistä osa on laskettavissa rasittavaksi markkinointispämmiksi.

Mielikuvissani Twitter on, stereotyyppisestä näkökulmasta, varsin jenkkihenkinen. Sinne pistetään lyhyitä viestejä, jotka menevät virtana. Hehkutetaan ja hihkutaan. Eli minulla on vähän samat fiilikset Twitteristä kuin Marjutilla.

Mutta kuten Olli oivasti valaisi, niin Twitter on luonteeltaan erilainen kuin suomalaislähtöinen, hiljentynyt Jaiku ja sitä seurannut Qaiku. Minusta tosin esimerkiksi tilaisuuksien raportointi on helpompaa Qaikuun siksi, ettei merkkimäärän raja ole se Twitterin 160.

Media seuraa julkkis-twitteröijiä

Milloinkahan ensimmäinen suomalainen julkkis alkaa käyttää Twitteriä tosissaan samaan tapaan kuin jenkkijulkkikset? Eilen Yoe kertoi Qaikuun, että hän kuuntelee jenkkiarmeijaradion ohjelmaa, jossa kerrotaan julkkisten twitteröintejä, ja onhan näitä Oprahin ja muiden twitteröintejä riepoteltu jo pidempään (viime viikolla twitteröinnin aloittaneella Oprah Winfreylla on yli 500 000 seuraajaa).

Jos meilläkin julkimot innostuvat Twitteriin, niin siitä tulee varmasti samalla tavalla median “tietolähde” kuin mitä blogit ovat viime aikoina olleet.

Facebook jakaa arjen “oikeiden” kavereiden kanssa

Minun elämässäni arkikommentointi on Facebookissa (kuten Haakanalla), Qaikuun heittelen jotain asiallisempaa ja osallistun kiinnostavampiin keskusteluihin sekä raportoin tilaisuuksista. En Qaikussa kuitenkaan ole ollut niin aktiivinen kuin Jaikussa parhaimmillaan.

Facebook myös tavoittaa niitä kavereitani, jotka eivät todellakaan mihinkään Twitteriin tai Qaikuun vaivaudu (eli valtaosa). Facebookin voima on siis massa ja tietyt ominaisuudet, kuten tapahtumakutsut.

Mobiilius ei vielä jyllää arjessani

Omalla kohdallani merkittävä ja palveluiden käyttöä rajoittava tekijä on teknologia. En juurikaan käytä “oikeaa” mobiilinettiä, koska omistuksessani ei ole mitään tällaista käyttöä tukevaa laitetta (lienen siis jopa hiukkasen epäuskottava nykyaikainen nettinörtti tämän vuoksi?). Minä siis kuljettelen mukana MacBookia ja jos se ei ole mukana, niin en viesti missään.

Toinen tekijä on Twitterissä käytettävä kieli. Englanniksi, joka on Twitterissä suomalaistenkin käyttämä pääkieli, koen epävarmuutta itseni ilmaisussa, joten twiittausten muotoilu vaatii enemmän aikaa ja harkintaa.

Aamun tilaisuudessa Hesarin Lassi Kurkijärvi kertoi, ettei HS ole Twitterissä, koska he haluavat tuottaa sinnekin relevanttia sisältöä sen sijaan, että puskevat vain RSS- virtaa.

Tämä tietysti sopisi myös yksityisen ihmisen ohjeeksi näihin palveluihin. Ehkä minä en siis koe, että minulla olisi järjellistä sanottavaa Twitteriin asti.

Toisaalta yksi aamun toteamuksista oli, että parhaiten ymmärtää sosiaalisen median systeemejä olemalla niissä mukana. Vaikken aktiivisesti twiittaa, niin Twitterin jonkinlainen opettelu ei ole mennyt hukkaan.

Lisäys: Twitterissäkin olen tietysti marikoo

Viime viikolla istuin Mediapäivillä ja hiukkasen Pikseliähkyssä. Tajusin taas, että huomattavasti useammin minun pitäisi uskaltaa kurkottaa omien mukavuusrajojen ulkopuolelle ja alueille, joista en juuri mitään tiedä.

On paljon helpompaa seurata luentoja tai lukea tekstejä aiheista, joihin minulla on jo tietämystä. Se on turvallista. Mutta siitä ei välttämättä opi niin paljon mitään, sillä samat teemat ja näkökulmat toistuvat. Jonkinlainen “oman elämän poikkitieteellisyys” on tarpeen.

Tutut bloginäkökulmat

Esimerkiksi Mediapäivillä kävin kuuntelemassa molemmat blogeja käsitelleet luennot. Muotiblogit ja niiden ympärillä käyty keskustelu oli pitkälti yritysten kanssa tapahtuvaan yhteistyöhön ja markkinointiin keskittyvää, joten se ei tarjonnut itselleni juurikaan uutta. Mutta tuli sentään kohdattua kasvokkain tämänkin blogialueen edustajia.

Toinen keskustelu oli Helsingin yliopiston tutkijan Janne Matikaisen blogitutkimuksesta. Tänne suuntasin, koska olin itse hänen haastateltavanaan tutkimusta varten. Mitään minulle mullistavaa ei tullut ilmi.

Mediapäivien luentoja raportoitiin kimpassa Qaikuun, mm. minulta tekstiä näistä molemmista luennoista.

Ajattele valuutta uudella tavalla

Mutta päädyin siis myös hieman Pikseliähkyyn eli minulle ennestään varsin tuntemattomaan tapahtumaan. Kun näkökulma ja tekijät ovat toisentyyppiset, niin oma ajatusmaailma tuulettuu.

Esimerkiksi Uuva-projekti, “Uuden työn valuutta”, oli kuluttajaekonomistinkin aivoihin kiinnostavaa kuultavaa:

“Uuva on valuutta, arvopaperi jonka arvo määräytyy sitä vaihtavien henkilöiden välillä. Se pyrkii mahdollistamaan palvelusten vaihdon toisistaan riippumattomien järjestöjen ja toisilleen entuudestaan tuntemattomien kulttuuritoimijoiden välillä. Uuva on uudelleen käytettävä vastalahja joka tekee näkyväksi rahatalouden ulkopuolella toimivat verkostot ja tunnustaa niiden työn arvon. Uuvien käyttäminen on mielenosoittamista. Voit antaa sellaisen palkinnoksi henkilölle jonka tekemää työtä arvostat.”

Uuvahan linkittyy osaltaan esimerkiksi Heiskasen Teron pohdintoihin “sosiaalisesta vastineesta“.  Ja minusta on mielenkiintoista miettiä edes hieman näitä rahan, valuutan ja muun arvostuksen mahdollisuuksia. Uskon, että näillä olisi jotain annettavaa myös pohdittaessa median tulevaisuutta ja vaikkapa toimittajien ansaintamalleja.

Pikseliähkyssä kuuntelin myös pari muuta kiinnostavaa puheenvuoroa. Esimerkiksi Tapio Mäkelän esitti ajatuksia taiteen ja tieteen yhdistämisestä ja eettisistä kysymyksistä vaikkapa ympäristönäkökulmissa. Mieleen jäi kommentti, olisiko ok, jos Suomenlahti täyttyisi levällä, jonka voisimme hyödyntää esimerkiksi energiaksi, vaikka se samalla tietysti pilaisi koko merialueen muutoin?

Väärä mielikuva Pikseliähkystä?

Varmasti Pikseliähkyssä olisi ollut paljon muutakin kiinnostavaa. Mutta jostain syystä tapahtuma tuntuu hankalalta lähestyä, sillä mielikuva on kovin taiteellinen ja myös hieman tietotekninen. Luulen, että sama mielikuva jättää myös monet muut tapahtuman ulkopuolelle.

Silti, tai juuri siksi, niitä omia rajojaan pitää selvästi uskaltaa rikkoa. Vaikka mediaporukan kanssa on hauska pörrätä ja heiltä saan tietämystä juuri omasta alastani, niin tuulahdukset muista suunnista tekevät hyvää.

Eilen illalla kokoonnuttiin Kulutusjuhlan järjestämään Kuluttajat, yritykset ja verkkokeskustelut -tilaisuuteen pohtimaan, miten yritykset seuraavat ja hyödyntävät kaikkea sitä, mitä me kuluttajat verkkoon ilmaisemme.

Suviko ansiokkaasti raposi kirjoitellen Qaikuun ja Kitti striimasi videot Qikiin (osa 1 ja osa 2). Näin saimme mukaan myös etäosallistujia, ja tietysti tallenteet ovat tutustuttavissa nyt myöhemminkin.

Panelisteina toimivat siis Salla Laaksonen (HY), Jussi-Pekka Erkkola (Nokia) ja Tommi Lehtonen (Whitevector). En vielä ole ehtinyt kuunnella keskusteluja läpi, mutta pari ajatusta jäi muhimaan, niin kirjoitan nyt fiilispohjalta.

Minä toimin keskustelun vetäjänä, mutta onneksi yleisö oli aktiivista ja kyseleväistä. Koska mukana oli selvästi monia, joita aihe kiinnosti nimenomaan bisnesnäkökulmasta, niin se painottui keskustelussa. (Tietysti myös miespuoliset panelistit edustivat nimenomaan yrityspuolta.) Eli jos nyt itselleni tilaisuuden järjestäjänä vähän annan kritiikkiä, niin ehkä olisi pitänyt ottaa paneeliin mukaan vielä joku ihan eri vinkkelistä verkkokeskusteluja tutkaileva. Taisi olla muuten ensimmäinen paneelikeskustelu, jonka vedin.

Mutta hyvä näin, sillä keskustelu oli runsasta ja toi myös ihan konreettisesti esiin yritysten kohtaamia haasteita nettikeskustelujen kanssa.

Kilpailijoitakin seurataan

Selväksi tuli se, että pelkkä seuraaminen ei tee autuaaksi, etenkään isossa yrityksessä, jossa keskustellaan paljon. Tärkeintä olisi löytää jotain relevanttia ja yrityksen kannalta oleellista. Siinä sivussa seurataan myös kilpailijoita ja heidän tuotteitaan. Ja sitten sitä saatua tietoa pitäisi hyödyntää. Keskusteluihin osallistuminen on jo uusi askel.

Se Nokialta saamani yhteydenotto blogini vuoksi, josta keskustelussa mainitsin, on tietysti aikoinaan raportoitu tänne blogiin.

Miten ja mitä mitataan?

Yhdeksi aiheeksi nousi mittaaminen, eli miten yritykset voivat tietää, miten verkkokeskusteluihin uhratut panostukset (seuranta, osallistuminen jne.) tuottavat. Tähän ei tietysti kenelläkään ollut yksiselitteistä vastausta, vaikka niitä lukuja yritysmaailmassa tietysti halutaan.

Jäin miettimään asiaa omalla kohdallani. Minulle netti on tuonut myös bisnestä, mutta minun ei ole kuitenkaan tarvinnut pohtia, kannattaako kirjoittaa blogia tai osallistua: se on kivaa, hyödyllistä ja opettavaista. Selvät taloudelliset hyödyt tulevat, jos tulevat.

Yksi etu, jota en voi millään mitata, ovat tietysti ihmiset ja luodut kontaktit. On hienoa, että voin olla mukana kokoamassa fiksuja ihmisiä juttelemaan netistä. En minä tällaisia tilaisuuksia olisi koskaan organisoimassa, ellen pörräisi blogeissa, Jaikussa ja nyt Qaikussa. Onneksi ei silti tarvitse edes laske, mikä on nettiaktiivisuuteni ROI!

Ymmärtävätkö ihmiset, että heitä seurataan?

Yhtenä aiheena olen välillä mielessäni pyöritellyt sitä, ymmärtävätkö ihmiset, että heidän verkkokommenttejaan oikeasti voidaan seurata. Jussi-Pekka oli aiemmin kertonut, miten hän seuraa Twitterissä Nokian keskusteluja ja kysyin häneltä siitä, miten ihmiset suhtautuvat, jos siellä yrityksen edustaja reagoi. Jussi-Pekka sanoi, että kommentit otetaan hyvin vastaan: osa on yllättynyt, osa toivoisi näkyvyyttä yrityksiltä vielä enemmän.

Mutta kuten illan keskusteluissa tuli ilmi, niin valtaosa suomalaisista yrityksistä on vielä vähän ymmällään sosiaalisen median kanssa.

Illassa läsnäolleet olivat tietysti ainakin suurelta osin henkilöitä, jotka uskovat verkon, kuluttajien ja joukkojen voimaan, mutta välttämättä ei ole kovin helppo vakuuttaa muita. Mutta vinkkejä on netti pullollaan: Vassisen Riku kirjoittaa Daily Diego -blogissa aiheesta otsikolla Sosiaalisen median raamit kuntoon.

On kivaa kun on hauskaa!

Tilaisuudesta on myös kuvia, eli Ilkalta löytyy useampi otos.

Kuten usein käy, niin illan viimeinen on hauskin: Suviko nappasi ns. Facebook-kuvan, sillä olihan yksi illan puheenaiheista Facebook ja sen uudistukset. Tietysti moni nettiaihe: ideoimme esimerkiksi Vuoden mikrobloggaajat -gaalaa (eilen olleen Grand Onen innoittamana), ja suunnittelu jatkui tietysti mikroblogissa vielä tänään.

Kiitos vielä kerran kaikille mukana olleille, tilaisuutta tallentaneille ja etänä osallistuneille!

- – -

Jatkossa Kulutusjuhla ry järjestää tietysti lisää jotain meininkiä. Todennäköisesti seuraavalla kerralla mennään lähemmäksi ruohonjuuritason kulutusta, mutta tietysti netti keskusteluineen pysyy aina mukana. Jos Kulutusjuhlan jäsenillä on ideoita tai toiveita, niin niitä saa tietysti esittää.