Mari Koo

Avainsanalla 'sosiaalinen-web' merkittyjä kirjoituksia

Kuluttajaviranomaiset ja muut kuluttajatahot sosiaalisen median matkassa

torstai 8. syyskuuta 2011 klo 16.56 kirjoittajana Mari Koo

Olin eilen alustamassa sosiaalisesta mediasta pohjoismaisen kuluttajaverkoston kokouksessa (“konsumentnätverksmötet”). Paikalla oli siis mm. kuluttajaviranomaisia eri Pohjoismaista.

Oma alustusaiheeni oli kovin laaja, eikä puolessa tunnissa kovin syvälle ehdi perehtyä kuluttajien ja sosiaalisen median nykytilaan ja tulevaisuuteen. Viranomaisten kannalta ymmärrettävästi on tärkeää hahmottaa, millaisia muutoksia sosiaalinen media tuo, jotta voidaan arvioida esimerkiksi nykyisen lainsäädännön riittävyyttä.

Eilisen tapaamisen innostamana, erityisesti Lars Borströmin ansiosta, piipahdin katsastamaan, miten kuluttajajärjestöt ja -viranomaiset näkyvät sosiaalisessa mediassa.

Ruotsin kuluttajaviranomaiset toimivat aktiivisesti Twitterissä ja nuorille tehdään YouTubea

Boström, joka oli mukana tapaamisessa, kertoo vastaavansa myös Ruotsin Konsumentverketin Twitteristä (ja muusta sosiaalisesta mediasta). Konsumentverketin Twitter-tili vaikuttaakin aktiiviselta, samoin kuin Facebook-sivu, ja näistä tämä Ruotsin kuluttajavirasto kertoo myös avoimesti nettisivuillaan.

Samalla löytyy maininta nuorisolle suunnatusta YouTube-kanavasta sekä Wikipediaan tehdystä sivusta. Luonnollisesti virastolla on myös Facebook-sivu.

Suomessa Facebook-sivut nousevat vahvoina esiin

Suomen Kuluttajaviraston edustusta hoitaa Facebookissa käsittääkseni Kuluttaja-lehti. Twitterissä virasto on tunnuksella @kvirasto.

Kuluttajaliitto on ilahduttanut ainakin minua Facebookissa: hyvää kommentointia ajankohtaisiin aiheisiin ja erilaisten uutisten nostamista esiin.

Lisäksi on tietysti mm. Kuningaskuluttaja, joka näkyy vahvasti Facebookissa ja saa siellä keskustelua aikaan. Twitterissä on hiljaisempaa.

Varsinaisia blogeja ei tällä hetkellä näytä suomalaisilla kuluttajaorganisaatoilla olevan. Tai sitten en ole niitä osannut etsiä. Blogit tietysti vaativat enemmän paneutumista, mutta toisaalta niistä jäisi nettiin pysyvämpää jälkeä. Toki kaikki edellämainitut tuottavat verkkoon uutisia.

- – -

Omalta osaltani kuluttajuusaiheita tietysti nostan esiin niin Kulutusjuhlan Facebook-sivuilla kuin Twitter-tilillä: uskaltaisin väittää, että Twitterissä Kulutusjuhla on suomalaisista kuluttajakentän tekijöistä aktiivisin. Seuraajia on kertynyt yli yhdeksänsataa.

Maine rakentuu tunteista ja vahvimmin asiakaskohtaamisissa

torstai 25. elokuuta 2011 klo 22.27 kirjoittajana Mari Koo

Tämä on osa Elonmerkki 2011 -tapahtuman blogikirjoituksia, joita teen 14 muun kirjoittajan kanssa. Tekstieni raakaversiopohjan eli ns. koko päivän liveblogin tein Google Docs -palveluun.

- – -

Kokemusteni mukaan omassa mielessäni hyvä maine on mm. Kanniston leipomolla, kahvila Crustumilla ja Fredan torin kahvila Suksiilla. Nämä pienemmät, kotini läheisyydessä Helsingin Punavuoressa sijaitsevat yritykset ovat lähipäivinä ilahduttaneet tuotteillaan ja palveluillaan.

Kyseiset yritykset ovat siis päässeet luomaan kanssani tunnesiteen. Riku Ruokolahden (Reputation Institute Finland) mielestä maine on nimenomaan tunnetta. Vahvimmillaan maine rakentuu asiakaskohtaamisissa, joita minulla tietysti on noiden mainittujen yritysten kanssa ollut useamman kerran äskettäin.

Olen valmis myös suosittelemaan kyseisiä yrityksiä: näin tietysti toimivat kaikki eli hyvämaineista halutaan suositella.

Yritysviestinnän ja mainepohdinnan kannalta Veikkauksen Ilkka Juva jakoi oppejaan:

“Mainetta ja julkisuutta ei voi hallita eli ei voi perustaa maineenhallintayksikköä. Täytyy lähteä siitä, että arvioidaan oma toimintamme ja miltä näytämme.”

“Veikkauksen sisällä voidaan toimia avoimesti. Kaiken viestinnän lähtökohta on sisäinen viestint: vasta sitten, kun viestit on sisäisesti vahvistettu, voi pärjätä ulkona.”

Miesten puheessa mainittiin niin perinteisen kuin sosiaalisen medina merkitys maineen rakentumisessa. Molemmat Ruokolahti totesi kolmansien osapuolten näkemyksiksi yrityksestä. Toisaalta näihin molempiin tulee paljon näkemyksiä niistä suorista kosketuspinnoista: jos VR:n juna on myöhässä, niin sitä kiroillaan statuspäivityksessä.

Onneksi voi levittää myös positiivisia maineviestejä. Siihen ainakin itse haluan pyrkiä kuluttajana eli ennemmin suosittelen kuin lyttään, kerron hyvistä tuotteista ja fanitan, kun siihen on aihetta.

Liveblogivirtaa Elonmerkistä 13 muun kirjoittajan kanssa

torstai 18. elokuuta 2011 klo 13.12 kirjoittajana Mari Koo

Viime vuonna toimin Elonmerkki-tapahtuman twitteröijänä (kirjoitukseni aiheesta). Tänä vuonna osallistumismuotona on blogi: Elonmerkkiin haettiin blogiaktiiveja mukaan, ja pitihän minun tietysti pistää oma hakemukseni. Tapahtuman blogiteksteistä koostetaan kirja, jonka tuotot ohjataan hyväntekeväisyyteen.

Eli siis ensi viikon torstaina, 25. elokuuta, istun muiden kolmentoista kanssa kirjaamassa ylös, mitä Elonmerkissä puhutaan ja koetaan. Odotan innolla sekä tapahtumaa, jossa on paljon kiinnostavaaa ohjelmaa, että myös ihmisten tapaamista.

Ajattelin kirjata tekstini ensin avoimeen Google Docsiin ja vasta sitten siirtää niitä omaan blogiini. Eli tuo dokumentti on tietysti kaikille avoin koko ajan ja päivittyy sen mukaan kuin sinne kirjoitan. Hieman viilatummat tekstit laitan sitten blogiini sopivassa välissä.

Kiinnostavaa päästä kokeilemaan, miten kaikki toimii ja millainen kirja tapahtumasta syntyy. Olen joskus aiemminkin kirjoitellut pyynnöstä kirjoihin pätkiä (esim. viime vuonna ilmestyi Sirpa Juutisen ja Maj-Lis Steinerin Strateginen yritysvastuu, jossa on tekstini Porkkanamafiasta), mutta onhan tämä blogikirja jotain hyvin toisenlaista.

- – -

Päivän blogilukuvinkkinä Pörrön kirjoitus siitä, miksi erilaiset listaukset eivät välttämättä tunnu kaikista netinkäyttäjistä kivoilta. Tai miksi kaltaisteni aktiivisten sosiaalisessa mediassa pörräävien kaikki toiminta ei muita miellytä, erityisesti, jos siitä puuttuu läsnäolon tuntu.

Cision listasi online-markkinointi ja -viestintäblogeja: Tuhat sanaa ykkönen, Mari Koo kakkonen

torstai 26. toukokuuta 2011 klo 14.15 kirjoittajana Mari Koo

Cision on jo pidempään julkaissut TOP-listauksia eri aihealuiden blogeista. Toukokuussa kohteena olivat online-markkinointia ja -viestintää käsittelevät blogit.
Ykkösenä listalla on Tuija Aallon Tuhat sanaa ja kakkosena tämä minun Mari Koo -blogini. Kolmoseksi sijoittui Harto Pönkän Lehmätkin lentäis.

Listalta löytyy myös moni muu tuttu blogi: Gurumarkkinointi (joka tosin juuri ilmoitti lopettavansa), Anja Alasilta, Katleena Kortesuo, Vierityspalkki

Kiitos vaan kunniasta ja onnittelut muille listoille päätyneille!

En siis tiedä, millä perusteella Cision on rankkauksensa tehnyt. Tätä blogia seuranneet ovat varmasti havainneet, etten ole ollut erityisen aktiivinen tämän vuoden puolella, vaan olen keskittynyt muihin blogeihin. Eli voisin olettaa, että listauksessa painaa blogihistoria: Mari Koo on suomalaiseksi blogiksi varsin iäkäs (arkistot ulottuvat vuoteen 2006), joten sen myötä blogi on ehtinyt linkittyä moniin muihin verkkosivuihin.

Arvosteluni Suomen Parhaat Verkkosivut -kisasta ei tuota jatkoseuraamuksia

tiistai 19. huhtikuuta 2011 klo 23.13 kirjoittajana Mari Koo

Aiemmin tänä vuonna kirjoittelin, kuinka minä ja iso joukko muita nettikirjoittajia saivat sähköpostia, jonka mukaan meidän pitäisi poistaa Suomen Parhaat Nettisivut -kilpailua käsittelevät tekstimme. Jos emme näin toimisi, niin uhattiin jopa käräjöinnillä.

Vesilasissa silloin kuohui hetken aikaa, enkä minäkään saanut vastauksia omiin sähköposteihini.

Onneksi Korhosen Suvi teki aiheesta seurantajutun Tietoviikkoon 7. huhtikuuta.

“Nyt Websiteracen toimitusjohtaja Soile Haanpää kertoo saaneensa poliisilta päätöksen, että asiassa ei ole tapahtunut varsinaista rikosta. Hän ei ole ehtinyt perehtyä päätökseen vielä ajan kanssa ja periaatteessa asia on vielä kesken.

Verkkokirjoittajien ip-osoitteita ja sitä kautta henkilöllisyyksiä ei voitu selvittää, sillä tapaukset olivat yli kolme kuukautta vanhoja, Haanpää selittää. Poliisi kehotti tekemään uuden ilmoituksen kunnianloukkauksesta, jos uusia loukkaavia ja valheellisia kirjoituksia vielä ilmestyy.

Haanpää epäilee, että monet kirjoituksista ovat alaikäisten kirjoittamia.”

Aihe on siis toistaiseksi käsitelty. Tosin yhtiön toiminta ja lausunnot eivät edelleenkään olleet erityisen mieltäylentäviä. Mutta tätä voi sitten muistella, jos joku kysyy, onko nettikirjoittmainen aiheuttanut minulle joskus ongelmia.

Edelleen tietysti kehotan kaikkia harkitsemaan, haluaako kyseisen firman “kilpailuihin” lähteä mukaan.

« vanhemmat kirjoitukset   uudemmat kirjoitukset »