Viime viikolla pääsin osallistumaan ArtParis -messuille. Paikkana oli upea Grand Palais, ja tämä suuri rakennus oli täynnä taidetta. Suuri osa omasta ajastani avajaispäivänä keskiviikkona kului Suomen osastolla, ja siinä pystyi tarkkailemaan myös messuvieraiden käytöstä.

Silmiinpistävää, mutta ei kovin yllättävää, oli into, jolla teoksia kuvattiin. Digikamerat räpsyivät, mutta niin tekivät myös mobiililaitteet. Erityisesti iPhone näytti olevan monilla: lieneekö ranskalainen hinnoittelukäytäntö suosinut niiden hankintaa?

Lukkarisen Samin teosten kohdalla kuvaus tuotti ilmiselviä ilahtuneita oivalluksia, kun ihmiset tajusivat ruutujen läpi, mitä maalausten pikseleistä muodostuu.

Pää alaspäin oleva tyttö hahmottuu heti tästäkin kuvasta, toisin kuin jos teosta katselee parin metrin päästä “oikeasti”. Toisessa taulussa tytöllä on sydämenmuotoinen peili, josta heijastuu salaman välähdys.

“Täällä ei saa kuvata”

Kuvien ja videoiden ottaminen ja erityisesti jakaminen ei silti ole edelleenkään ole mitenkään noin vain hyväksyttyä. Ranskalaisessa pakasteita myyvässä kaupassa, Picardissa, myyjä tuli kieltämään kuvaamiseni. Yhden kuvan olin jo ottanut ja pistin sen myös esiin nettiin Kulutusjuhlaan tekemäni tekstin yhteyteen. En tiedä, rikoinko jotain ranskalaista lainsäädäntöä toiminnallani. Olen niin tottunut siihen, että Suomessa kaupassa saa kuvata ja kuvat myös julkaista.

Marko Sykkö kritisoi omassa blogitekstissään tapahtumajärjestäjien videointikieltoja. Tämä kuvaus ja sen salliminen taitaa olla netin ikuisuuskeskusteluja ja taatusti myös jatkuu, kun mukana kulkevien laitteiden laatu koko ajan paranee.

Taidemessuillakin kuvauksen haittapuolet puhuttivat. Myös taiteesta valmistetaan piraattituotteita, ja keskusteluissa epäiltiin, että joku osa kuvauksista liittyy tällaiseen toimintaan.

Ymmärrän kyllä esimerkiksi taidemuseoiden kuvauskiellot. Lisäksi esimerkiksi Lucian Freudin töiden hienous ei valkene täysin vasta kuin lähietäisyydeltä, ja olisi hieman häiritsevää, jos näyttelyn tungoksessa monet lisäksi kuvailisivat. Eli jos on reissu Pariisiin suunnitteilla kevään aikana, niin suosittelen Pompidou-keskuksessa olevaa Freudin näyttelyä.

Kuvat toimivat muistiinpanoina

iPhonen kamera on itselläni ahkerassa käytössä. Vaikka kamera ei teknisesti ole mitenkään huikean laadukas, on se riittävän hyvä arkiseen kuvanäppäilyyn. Huomaan käyttäväni kameraa usein muistiinpanovälineenä: näin tallentui esimerkiksi ravintola Rytmissä ollut tieto lauantai-aamiaisista.

Osan kuvista jaan suoraan nettiin: joko sekä Twitteriin että Facebookiin tai pelkästään FB:in. Uutta kännykkäkuvaus ja kuvien jakaminen ei minulle ole: ensimmäistä kännykkäkuvablogia pidin kolme-neljä vuotta sitten, mutta silloin kuvien laatu oli heikko.

Myös videoiden kuvaaminen ja jakaminen iPhonella on osoittautunut varsin vaivattomaksi. En vain vielä ole rutinoitunut siihen hommaan samalla tavalla kuin kuvien ottamiseen.

- – -

Nestle ja nettiaktivismia

Vielä pitää pistää ihan jostain muusta eli linkata Nettiapinaan, joka kertoo hyvin Nestlén kuohuntaa herättäneesta toiminnasta ja sosiaalisen median, erityisesti Facebookin roolista kriisien kuohuessa.

Miksi on kivaa tulla kutsutuksi blogikirjoittelunsa vuoksi johonkin yrityksen tilaisuuteen? Siksi, että silloin voi kuvitella olevansa jotenkin merkittävä.

Tietysti itse aihe voi kiinnostaa, ja usein tietysti kiinnostaakin. Mutta silti: fiilis omasta tärkeydestään on ihmiselon kannalta tärkeää.

Siihen päälle kun lisätään vielä sosiaalinen puoli, kuuluminen tiettyyn porukkaan, niin omanarvontunne vain kohoaa.

Olin eilen Nokian N97-kutsuvierastilaisuudessa. Kutsu tuli tilaisuudessa puhuneelta Nokian Jussi-Pekalta, joka kuuluu tuttavapiiriini, ja ajattelin, että mikä ettei, kai sitä voisi piipahtaa lounaalla, vaikka en varsinaisesti mobiiliteknologian kehityksestä ole suuremmin kiinnostunut enkä jaksa kännyköitä ihmeemmin rassata.

Paikan päällä oli runsaasti tuttuja tyyppejä sosiaalisesta mediasta: vanhoista blogitutuista mm. Tuija, Haakana, Irmeli, Janne, Arttu ja muuten kasvokkain kohdatuista esim.  Mikko, Ville, Kitti, Hanna, Teemu, Antti. Jokunen muotibloggari ja muita kutsuttuja.

Eli siis omanlaisensa sisäpiirin kohtaaminen. Tilaisuus näytettiin Nokian toimesta livevideona verkkoon. Läsnäolijat raportoivat ahkerasti Twitteriin ja muut kiinnostuneet, kuten Hessu, kommentoivat joukkoon omalta osaltaan.

Välitöntä ja avointa, mutta mikä on minun roolini?

Hessu kirjoittaa etäseurannastaan blogissaan:

“Mielestäni tapahtuma oli näin kuluttajan ja teknologian ystävän silmin katsottuna hyvin onnistunut. Kuten todettua välittyi tilaisuudesta välitön tunnelma ja avoimuus oli keskeisessä asemassa esityksissä. Yleisön kysymyksiin vastattiin avoimesti ja kritiikkiäkin otettiin vastaan. Viestintätilaisuuden näkökulmasta homma oli siis mielestäni hyvin onnistunut.”

Niin, välitöntä ja avointa. Mutta miksi minua silti vaivaa se, kuinka tällaisiin tilaisuuksiin pitäisi suhtautua?

Toimittajana olen käynyt lukuisissa tiedotustilaisuuksissa. Pelinsäännöt ovat selvät: kun kerran työaikaani käytän tähän tilaisuuteen, niin jotenkin sen työssä hyödynnän. Sen tietää myös tilaisuuden järjestänyt tahoa, eli he voivat odottaa usein odottaa juttua, jossa aihetta käsittelen. Ja minä saan palkan tai palkkion jutustani.

Mutta entäs blogissani? Pitääkö minun raportoida nettiin näistä? Twitteriin en laittanut tilaisuudesta mitään, en edes huikkaissut, että hei, minäkin täällä.

En pidä teknologiablogia, joten aihe sinällään ei ollut juuri minulle. Jos en kerro, johdanko nettipersoonaani seuraavia harhaan, koska en kerro kaikista “ilmaisista lounaista”, joita blogi minulle tuottaa? Mitään muuta en kuitenkaan näistä hyödy, vain tietoa ja pikkukivaa, eli en saa sitä palkkiota, jonka toimittajana tienaisin.

Ja jos en kerro, niin en ehkä sen jälkeen olekaan enää osa porukkaa.  Ehkä minut tiputetaan pois tilaisuuden järjestelyihin osallistuneiden viestintä- ja pr-toimisto Milttonin ja Franticin listoilta eikä kutsuja saavu. Enkä sitten saa enää kokea olevani yhtään merkittävä näissä piireissä, nyyh.

Mutta jos kerron, niin osaltani teen juuri sitä, mitä yritys minulta haluaa eli markkinoin heitä. Jos en aihetta lähemmin tunne, niin analyyttisyys tai kriittisyys ei oikein onnistu.

Henkilökohtaisuus ja kaverisuhteet tuottavat ongelmansa

Bloggaajat ovat vaikuttajia, eivät journalisteja, julistettiin Conexion kyselyn tulosten otsikossa. Jep, tämä lienee jo usein todettu. Minäkin vastailin kyselyyn, kuten reilut parikymmentä muuta suomalaista, ja nyt sitten mainostan, että tuollainenkin on tehty. Se lähetettiin minulle kesäkuun lopulla kertoen, että “ojennamme tutkimusmateriaalin ensijulkaisuoikeudella tutkimuksessa mukana olleille bloggaajille”. Jäi tosin tämä ensijulkaisuoikeus hyödyntämättä.

Mutta rajanveto roolien välille on vaikeaa. Olen myös toimittaja ja toimittajan ajatustavalla varustettu. Koen, että blogin henkilökohtaisuuden ja kaverisuhteiden vuoksi yritystilaisuuksista raportointi ei olekaan ihan yksinkertaista. Toimittajana voi etäännyttää itseään, hoitaa haastattelun ja jutun, mutta blogissani olen minä.

Tuija raportoi eilisestäkin toimittajan otteella. Olisi hauska kuulla, miten hän kokee nämä tilaisuudet ja tilanteet.

Tuijahan on yhdessä Marylka Yoe Uusisaaren kanssa julkaissut Nettielämää -kirjan. Minäkin sain siitä pdf-version. Koska Tuija on tuttuja, koen, että jotenkin tämäkin pitäisi raportoida, mutta en ole saanut aikaiseksi perehtyä kirjaan, joten en voi sanoa siitä mitään järkevää.

Eli taas iskee kasvoja vasten blogien, suhteiden, verkostojen ja markkinoinnillisen sanan levittämisen vaikeus.

“Kyl me tajutaan, miten meitä hyödynnetään!”

Muotiblogien puolella erilaisia yritysten sponsoroimia tilaisuuksia on järjestetty Suomessakin paljon, ja siellä on myös aiheesta keskusteltu (esim. Stazzyn blogi 22.4.2008: Bloggari ei ole ammattitoimittaja). Osa kokee, että kirjoittajat esittelevät kritiikittömästi sponsorien tuotteet, osa taas näkee tärkeäksi tuoda julki kyseiset sponsorit.

Muotibloggareita helposti arvostellaan: nuoret tyttöset eivät tajua, miten yritykset heitä pyörittävät.

Mutta eiväthän ne tilaisuudet eroa tällaisesta Nokian tilaisuudesta. Paitsi että hehkutus keskittyi heti Twitteriin ja viestien taustalla oli “aikuisia ammattilaisia”. Kun joukkoon solahti vähän kriittisempiä kysymyksiäkin, niin syntyi fiilis avoimuudesta ja tasapuolisuudesta.

Pakko tietysti lisätä se, että aina on tietysti aina niitä blogaajia, jotka eivät halua mitään yhteistyötä yritysten kanssa tai mainontaan viittaavaa blogiinsa. Se on tietysti selkeä linjaus.

Ja mitäs minä tässä nillitän ja nihkeilen, ihmettelen ja kirjoittelen? Kriittinen lukija voi todeta, että kyseessä taitaa olla vain neidin tarkoitus luoda imagoa viestintäammattilaisena ja nettipörrääjänä, jota yritykset eivät muka noin vain voisi pyörittää.

Kuvassa Kari Haakanan käsi sekä Kitti ja Janne S. Nokia N97-kutsuvierastilaisuudessa.

Olen ollut mukana Porkkanamafian toiminnasta alusta asti. Ekassa, viime syksynä järjestetyssä tempauksessa, hääräsin viestinnällisiä asioita, sitten olin pari kuukautta kuvioista poissa, kunnes taas jossain vaiheessa palasin netti- ja viestintätoimiin.

En ole kovin suuresti osallisuuttani Porkkanamafiaan esitellyt, sillä koen kai sen vain yhdeksi luontevaksi sivujuonteeksi oman elämäni netti- ja kuluttaja-aktiivina. Nyt taitaa kuitenkin olla aika tiivistää ajatuksia enemmän.

Porkkanamafian toiminta on Suomessa vajaassa vuodessa mennyt hämmästyttävän aktiiviseksi. Tempauksia on järjestetty lukuisilla paikkakunnilla, esimerkiksi Tampereella jo useampi, ja monessa muussa kaupungissa yleensä kahvilaan tai ravintolaan liittynyt tapahtuma: Mikkeli, Jyväskylä, Joensuu, Lahti, Oulu, Turku…

Netti vaikuttaa merkittävästi

Netti on tietysti ollut Porkkanamafian merkittävässä roolissa alusta alkaen. Carrotmob-video oli varmasti yksi merkittävä tekijä, jonka avulla pystyi ymmärtämään, mistä on kyse. Minä törmäsin siihen Roope Mokan Jaiku-viestissä. Idea sai netissä laajaa kannatusta (ja ilmeisesti sellaisten ihmisten parissa, joilla on nettivaikutusvaltaa), ja sen myötä pyörä lähti pyörimään.

Hintikan Kari kirjoitti Porkkanamafian, silloin vielä Carrotmobin, leviämisestä ja kansalaisvaikuttamisesta netin kautta heti toiminnan alkutaipaleella.

Ensimmäinen tempaus onnistui mainiosti, ja ilmeisesti innosti ihmisiä muillakin paikkakunnilla. Porkkanamafia näyttää kolahtavan monilla paikkakunnilla kaltaisiini kolmekymppisiin tai vanhempiin, joilla on jo kokemusta, verkostoja ja halua toimintaan.

Matkaan mahtuu mutkia ja vaikeuksia

Mutta eihän mikään toiminta ole pelkkää hehkutusta ja onnistumisia. Porkkanamafia on saanut paljon myönteistä julkisuutta, mutta alkuinnostuksen jälkeen pitäisi saada into säilymään ja myös uusia, toiminnan kehittämisestä ja ideoinnista kiinnostuneita ihmisiä mukaan. Kuten tavallista, moni sanoo, että hemmetin kiva juttu ja joo, kiinnostaa, mutta käytännön toiminta on tietysti sitten jo melkoisesti suuremman harppauksen takana.

Viestinnässä mukana olevana koen jatkuvaa harmistusta siitä, miten viestintä ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla: tietoa on siellä, täällä ja tuolla, mutta silti se ei tavoita eikä ole aina kovin helposti saatavilla. Muun muassa tätä pohdittiin ensimmäisessä eri paikkakuntien aktiiveja koonneessa Porkkanamafian “superkokouksessa” Tampereella viime perjantaina (josta hieman rapoa Qaikussa).

Kiinnostukseni kohteita ja mainioita ihmisiä

Miksi sitten itse olen tässä mukana? Ei kyse ole tietysti pelkästä halustani uskoa Porkkanamafian kuluttajille luomaan vaikutusvaltaan. Porkkanamafia liittyy vahvasti kuluttajiin, sosiaaliseen mediaan, ekologisuuteen ja viestintään, ja näistä kaikista olen kiinnostunut. On kiehtovaa seurata, miten Porkkanamafia on syntynyt, kehittynyt ja kasvanut, millaisia ongelmia kohdataan ja miten ne ratkaistaan tai miten asiat organisoituvat ilman virallista organisaatiota.

Enkä todellakaan vähättele ihmisten merkitystä: mukana on saanut pysymään porukka eli erittäin hyvät, fiksut ja hauskat tyypit.

Oma riskinsä on tietysti siinä, että ydinjengi muotoutuu liian tiiviiksi, jolloin uutena on hankala hypätä mukaan, kuten helposti monessa porukassa käy. Mutta toivottavasti uusia, innokkaita tyyppejä riittäisi: jos juuri sinä olet kiinnostunut, niin ota yhteyttä esimerkiksi minuun.

Kyse ei ole siis todellakaan vain yksittäisten kuluttajatempausten järjestämisestä. Minä, kuten ilmeisesti moni muukin aktiivi, uskoo, että tämänkaltaisella toiminnalla voitaisiin vaikuttaa yritystoimintaan myös tempauksia enemmän. Ajatuksena on siis se, että kun yritysten energiansäästöä ja kuluttajien vaikutusmahdollisuuksia tuodaan näin esiin, niin se ehkä voisi vaikuttaa syvemminkin.

Tietojeni mukaan Porkkanamafiasta on tekeillä useampikin opinnäytetyö, eli analyysejä toiminnasta lienee pian luvassa.

Toimintaa Ilmastomaajoukkueessa ja Tavastialla

Nyt Porkkanamafia tempaisee ensi kertaa kansallisella tasolla Ilmastomaajoukkueen mukana eli tuulivoiman puolesta. Tämähän on todella hieno kampanja, ja juuri tällaisen kautta Porkkanamafiakin voi osoittaa tehoaan.

Helsingissä on ensi viikolla “perinteisempi”  tempaus eli livemusiikkia kolmen bändin voimin Tavastialla (liput 10 e). Tulkaahan sinnekin!

Lisäksi olen ensi keskiviikkona YleX:n Tänään -ohjelmassa n. klo 12.20 alkaen juttelemassa Porkkanamafiasta.

Viime viikolla istuin Mediapäivillä ja hiukkasen Pikseliähkyssä. Tajusin taas, että huomattavasti useammin minun pitäisi uskaltaa kurkottaa omien mukavuusrajojen ulkopuolelle ja alueille, joista en juuri mitään tiedä.

On paljon helpompaa seurata luentoja tai lukea tekstejä aiheista, joihin minulla on jo tietämystä. Se on turvallista. Mutta siitä ei välttämättä opi niin paljon mitään, sillä samat teemat ja näkökulmat toistuvat. Jonkinlainen “oman elämän poikkitieteellisyys” on tarpeen.

Tutut bloginäkökulmat

Esimerkiksi Mediapäivillä kävin kuuntelemassa molemmat blogeja käsitelleet luennot. Muotiblogit ja niiden ympärillä käyty keskustelu oli pitkälti yritysten kanssa tapahtuvaan yhteistyöhön ja markkinointiin keskittyvää, joten se ei tarjonnut itselleni juurikaan uutta. Mutta tuli sentään kohdattua kasvokkain tämänkin blogialueen edustajia.

Toinen keskustelu oli Helsingin yliopiston tutkijan Janne Matikaisen blogitutkimuksesta. Tänne suuntasin, koska olin itse hänen haastateltavanaan tutkimusta varten. Mitään minulle mullistavaa ei tullut ilmi.

Mediapäivien luentoja raportoitiin kimpassa Qaikuun, mm. minulta tekstiä näistä molemmista luennoista.

Ajattele valuutta uudella tavalla

Mutta päädyin siis myös hieman Pikseliähkyyn eli minulle ennestään varsin tuntemattomaan tapahtumaan. Kun näkökulma ja tekijät ovat toisentyyppiset, niin oma ajatusmaailma tuulettuu.

Esimerkiksi Uuva-projekti, “Uuden työn valuutta”, oli kuluttajaekonomistinkin aivoihin kiinnostavaa kuultavaa:

“Uuva on valuutta, arvopaperi jonka arvo määräytyy sitä vaihtavien henkilöiden välillä. Se pyrkii mahdollistamaan palvelusten vaihdon toisistaan riippumattomien järjestöjen ja toisilleen entuudestaan tuntemattomien kulttuuritoimijoiden välillä. Uuva on uudelleen käytettävä vastalahja joka tekee näkyväksi rahatalouden ulkopuolella toimivat verkostot ja tunnustaa niiden työn arvon. Uuvien käyttäminen on mielenosoittamista. Voit antaa sellaisen palkinnoksi henkilölle jonka tekemää työtä arvostat.”

Uuvahan linkittyy osaltaan esimerkiksi Heiskasen Teron pohdintoihin “sosiaalisesta vastineesta“.  Ja minusta on mielenkiintoista miettiä edes hieman näitä rahan, valuutan ja muun arvostuksen mahdollisuuksia. Uskon, että näillä olisi jotain annettavaa myös pohdittaessa median tulevaisuutta ja vaikkapa toimittajien ansaintamalleja.

Pikseliähkyssä kuuntelin myös pari muuta kiinnostavaa puheenvuoroa. Esimerkiksi Tapio Mäkelän esitti ajatuksia taiteen ja tieteen yhdistämisestä ja eettisistä kysymyksistä vaikkapa ympäristönäkökulmissa. Mieleen jäi kommentti, olisiko ok, jos Suomenlahti täyttyisi levällä, jonka voisimme hyödyntää esimerkiksi energiaksi, vaikka se samalla tietysti pilaisi koko merialueen muutoin?

Väärä mielikuva Pikseliähkystä?

Varmasti Pikseliähkyssä olisi ollut paljon muutakin kiinnostavaa. Mutta jostain syystä tapahtuma tuntuu hankalalta lähestyä, sillä mielikuva on kovin taiteellinen ja myös hieman tietotekninen. Luulen, että sama mielikuva jättää myös monet muut tapahtuman ulkopuolelle.

Silti, tai juuri siksi, niitä omia rajojaan pitää selvästi uskaltaa rikkoa. Vaikka mediaporukan kanssa on hauska pörrätä ja heiltä saan tietämystä juuri omasta alastani, niin tuulahdukset muista suunnista tekevät hyvää.

Tiistaina olin pohtimassa downshifting-ilmiötä samassa tilaisuudessa kuin Serenitas. Edelleen sanalla kaivattiin suomenkielistä käännöstä, mutta hankalaa sen kehittely tuntuu olevan: kohtuullistamista, vapaata heittäytymistä? Johtaako englanninkielinenkin sana harhaan, koska kyse on elämänlaadun kasvattamisesta, eli suunta olisi “up”?

Termistä ja aiheesta olen kirjoittanut aiemminkin.

Downshifting-pyörittely porukassa jatkuu myöhemmin keväällä.  Näillä näkymin myös ensi keskiviikon Hesarissa on aihetta sivuava kolumnini. Olen lupaillut kokoavani julkaistuja kolumnejani nettiin, mutta se on edelleen tekemättä.

Vaihdantaa ja uusia aluevaltauksia

Kirjoitin Jääskeläisen Jannen pyynnöstä tekstin hänen yritysblogiinsa.  Tässä tapauksessa ei vaihdeta rahaa, vaan aion tietysti jossain välissä hyödyntää Jannen osaamista: pienyrittäjien win-win-meininkiä siis!

Janneakaan en ole koskaan kasvokkain tavannut, mutta blogien myötä olen saanut sen verran positiivisen mielikuvan, että yhteistyöhön on hauska lähteä.

Nyt olen toteuttanut myös uuden bisnesaluevaltauksen. Pari viikkoa sitten törmäsin Ohjelmistoyrittäjien edustajaan, vaihdettiin ajatuksia viestinnästä, kerroin blogi- ja mikroblogitouhuistani…. Ja niin päädyin ensimmäistä kertaa tekemään korvausta vastaan reaaliaikaista tapahtumaraportointia. Kysessä oli Ohjelmistoyrittäjien jäsentilaisuus, ja raportoin sen Qaikuun. Lisäksi laadin tilaisuudesta koosteen nettisivuille.

Twitterissä vastaava raportointi ei onnistu yhtä hyvin: sinne voi heitellä  viestejä, mutta seminaarien “koostemainen” raportti ei toimi. Siksi siis qaikuilen, ja onhan se tietysti Jaikun jälkeen helposti omaksuttava alusta.

Twitterin kanssa en ole vieläkään päässyt sinuiksi, mutta myönnän, etten sitä niin suuresti ole yrittänytkään.

Mutta näin siis löytyi uusi bisnes meikäläiselle. Raportointi on kivaa ja koen sen osaavani. Tietysti jatkan sitä edelleen myös maksutta tilaisuuksista, joissa joka tapauksessa istun.

Ja ihan kaikkiin tilaisuuksiin en varmaan lähtisi isommastakaan korvauksesta. Tällaiseen raportointiin omalla nimellä ja naamalla liittyvät samat kysymykset kuin blogeihinkin ja omaan maineeseen.

Mitä on menestys?

Ohjelmistoyrittäjien tilaisuudessa peräänkuulutettiin suomalaisyrityksiltä halua tehdä voittoa ja saavuttaa menestystä. Niinpä, itsehän olen juuri sellainen tyypillinen pienyrittäjä, joka ei haaveile kasvusta ja massiivisista tulovirroista. Minulla on tiettyä nälkää oppia ja kokea sekä vaikuttaa maailmaan omalla tavallani, ja teen sitä tyytyväisenä pienimuotoisemmin. Minun menestyksen mittarini ovat toisenlaiset kuin maailmoja valloittavan kasvuyrittäjän.

Suhteeni työhön on varmasti erilainen kuin vanhempieni, eli kuten Serenitas pohti, niin downshiftaamisessa on varmasti kyse pitkälti juuri työhön liittyvän ajattelun muutoksesta.

(Aion lomailla muutaman päivän ja yritän pysytellä pois myös netistä. Siksi siis kommentteihin tai sähköposteihin en välttämättä hetkessä reagoi, eivätkä blogit päivity.)