Datajournalismin näkökulmasta kaivataan lisää avoimia tilastoja ja muuta, erityisesti yhteiskunnalliseen toimintaan liittyvää aineistoa (kuten kunnanhallitusten kokousten pöytäkirjat tai tiedot julkisista hankinnoista).

Kuluttajapolitiikan näkökulmasta halutaan lisää koottua tietoa niin politiikan tekoa varten kuin kuluttajia ajatellen. Esimerkiksi professori Pirjo Laaksonen kaipasi työkalua, joka kertoisi, miten hyvin kuluttajat voivat Suomessa. Tämän työkalun, “hyvinvointibarometrin”, työstäminen vaatisi erilaisten tilastojen, kuluttajakyselyiden ja -tutkimusten yhdistämistä sekä asiantuntijanäkökulmien koostamista.

Eli siis osaltaan sitä samaa avointa dataa, jota myös datajournalismin päivässä peräänkuulutettiin.

Lisäksi Mainostajien liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski nosti esiin tarpeen siitä, että kuluttajat saisivat tietoa omasta toiminnastaan. Hanski-Pitkäkoski viittasi Britannian Consumer Empowerment Strategy -ajatuksiin (koko dokumentti PDF-tiedostona), jossa yhtenä kohtana on tiedon voima: kuluttajien pitäisi päästä käsiksi dataan, jota yritykset heistä keräävät.

Mm. pankit, luottokorttiyhtiöt ja teleyhtiöt keräävät meistä runsaasti tietoa, joka on vain heidän käytössään. Britten tavoite on “mydata”-järjestelmän kautta saada tällaiset tiedot muotoon, jossa ne olisivat muidenkin helposti ladattavissa. Sen avulla kuluttajille saataisiin tietoa heidän kulutuskäyttäytymisestään, joka taas auttaisi tekemään parempia hankintoja tulevaisuudessa.

Eli siis puolin ja toisin kaivataan avointa dataa.

Itsehän olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että henkilökohtaisesti minua ei haittaa, jos minusta kerätään tietoja. Oleellista olisi se, että minulla olisi käsitys, mitä tietoa kerätään ja minulla olisi pääsy omiin tietoihini. Tietysti toivon, että tiedon kerääminen tuottaisi esimerkiksi parempaa kohdistettua mainontaa.

Tunnettua myös on se, että kuluttajina meihin vaikuttaa tieto siitä, miten me toimimme ja toiset kaltaisemme toimivat. Muun muassa noissa energiansäästöön liittyvissä toimissa sillä on iso merkitys: tällä hetkellä puhutaan vaikkapa huoneistokohtaisien vesimittareiden merkityksestä vedenkulutuksen vähentämisessä.

- – -

Kyynisen on helppo tuhahtaa tittelille yli-innovaatioaktivisti. Mutta kyynisyys rapisi heti, kun tittelin omistaja aloitti esityksensä: ei vain voinut olla tykkäämättä tästä Aalto-yliopiston tyypistä, joka hehkui intoa, esitti hyviä esimerkkejä, puhui unelmien tärkeydestä ja kannusti toteuttamaan ideoita heti.

Anssi Tuulenmäki sanoi, että strateginen innovointi voi kuulostaa monien korvaan bullshitiltä. Mutta mitäs siitä, jos kerran osaa kertoa, mitä tällä sanaparilla ajaa takaa:

“Jos pankeista otetaan logot pois, niin et tiedä, missä pankissa asioit. Kaikki on samaa: voit valita vain parhaan korkomarginaalin. Kaikki ovat hyviä, mutta yksikään ei ole parempi kuin toinen. Ei siis ole strategista innovaatiota.”

“Hyvä esimerkki strategisesta innovaatiosta on Omenahotelli: ne kilpailevat anopin sohvaa vastaa, kun muut kilpailevat toisiaan vastaan.
Kosmetiikkateollisuudessa samaa on tehnyt Dove. Kun muut firmat viestivät naisille, ettet ole kaunis sellaisena kuin olet, niin Dove kääntää viestin toisinpäin.”

Tuulenmäen mielestä me suomalaiset sorrumme suunnittelemaan, kun pitäisi jo tehdä.

“Ei ole niin vähäpätöistä asiaa, etteikö pystytetä työryhmää, vaikka se toiminta heti ja kokeilu tuottaisi paremmat tulokset.
Suomessa ajatellaan aluksi liian pienesti, ja kun toteutus alkaa, niin alkaa mieletön suunnittelu. ja pienikin hukkuu.
Pitäisi olla päinvastoin: riittävän isosti heti liikkeelle, siitä syntyy tarinoita ja virheitä, joista opitaan.”

Anssi, kiitos esityksestä! Jos en joka päivä olisikaan innostuneen motivoitunut kaikkeen (väliin sattuu nimittäin huonompiakin päiviä), niin ehkä edes keksin itselleni hienomman tittelin. Kotiin päästyäni ryhdyin heti ajatuksen toteuttamiseen ja kysyin mieheltäni ideaa nimikkeekseni.

Hän ehdotti “ihanaa”.

Unelmia ja innostusta kaikille!

T: Ihana Mari Koistinen

- – -

Kokemusteni mukaan omassa mielessäni hyvä maine on mm. Kanniston leipomolla, kahvila Crustumilla ja Fredan torin kahvila Suksiilla. Nämä pienemmät, kotini läheisyydessä Helsingin Punavuoressa sijaitsevat yritykset ovat lähipäivinä ilahduttaneet tuotteillaan ja palveluillaan.

Kyseiset yritykset ovat siis päässeet luomaan kanssani tunnesiteen. Riku Ruokolahden (Reputation Institute Finland) mielestä maine on nimenomaan tunnetta. Vahvimmillaan maine rakentuu asiakaskohtaamisissa, joita minulla tietysti on noiden mainittujen yritysten kanssa ollut useamman kerran äskettäin.

Olen valmis myös suosittelemaan kyseisiä yrityksiä: näin tietysti toimivat kaikki eli hyvämaineista halutaan suositella.

Yritysviestinnän ja mainepohdinnan kannalta Veikkauksen Ilkka Juva jakoi oppejaan:

“Mainetta ja julkisuutta ei voi hallita eli ei voi perustaa maineenhallintayksikköä. Täytyy lähteä siitä, että arvioidaan oma toimintamme ja miltä näytämme.”

“Veikkauksen sisällä voidaan toimia avoimesti. Kaiken viestinnän lähtökohta on sisäinen viestint: vasta sitten, kun viestit on sisäisesti vahvistettu, voi pärjätä ulkona.”

Miesten puheessa mainittiin niin perinteisen kuin sosiaalisen medina merkitys maineen rakentumisessa. Molemmat Ruokolahti totesi kolmansien osapuolten näkemyksiksi yrityksestä. Toisaalta näihin molempiin tulee paljon näkemyksiä niistä suorista kosketuspinnoista: jos VR:n juna on myöhässä, niin sitä kiroillaan statuspäivityksessä.

Onneksi voi levittää myös positiivisia maineviestejä. Siihen ainakin itse haluan pyrkiä kuluttajana eli ennemmin suosittelen kuin lyttään, kerron hyvistä tuotteista ja fanitan, kun siihen on aihetta.

- – -

Design on isompi asia kuin mitä arjessa usein ajatellaan, totesi Ylen Atte Jääskeläinen Elonmerkin paneelikeskustelussa. Tähän on tietysti kaikkien helppo nyökytellä. Mitä design sitten todella voi tarkoittaa Ylen kaltaiselle toimijalle? Esimerkiksi sitä, miten Yle pystyi aiemmin vaikuttamaan laajasti koko kansan ajankäyttöön.

“Ennen voitiin vaikuttaa suomalaisiin, kun päätettiin laittaa uutiset tiettyyn aikaan, nyt on vähän vaikeampaa”,

Jääskeläinen kommentoi hymyillen.

Designiin liittyvä ajattelu auttaa koko ajan Ylen toiminnassa.

“Muotoiluun panostamalla syntyy hämmästyttävän paljon kilpailukykyä. Viisi vuotta sitten radio- ja tv-uutiset olivat Ylellä eri organisaatioissa ja toistensa pahoja kilpailijoita. Siitä on nyt päästy pitkä harppaus eteenpäin, ja näin on tuotettu kilpailukykyä.”

Jääskeläisen kommenteissa tuli esiin myös journalismin ja designin suhdetta. Kun design määritellään kapeasti, niin se journalismissa suljetaan kulttuuriosastoille.

Lisäksi toimittajat kavahtavat maljakoiden ja tuolien suunnittelumaailmaa siksi, että pelkäävät tuotemainontasyytteiden pelossa tehdä juttuja oikeita nimiä mainiten.

Tämä on tietysti yksi journalistinen seikka, joka on kummallisen ristiriitainen. Esimerkiksi tekniikka-, sisustus- ja naistenlehdissä voidaan nimet pistää esiin ja usein jopa hintoineen.

Mutta vaikuttaa siltä, että itseään uskottavina pitävät lehdet kavahtavat tuotenimiä ja hintoja, juuri tuon tuotemainonnan pelossa. Toimittaja kokee, että uskottavuus menee, jos pistää niitä tuotteita kunnon tietoineen julki, vaikka se todennäköisesti yleensä on lukijan palvelemista.

Toisaalta ei ole mitään uutta sekään, että melkein alan kuin alan edustaja kokee, ettei media huomioi juuri hänen alansa tapahtumia ja tekemisiä, ei ainakaan positiivisesti. Kuten Jääskeläinen sanoi (jälleen tietysti hymyllä varustautuneena):

“Hyvin muotoiltu palvelu on huomaamaton. Huonosti suunniteltu huomataan, ja sille voimme helposti järjestää julkisuutta.”

- – -

“Ei ole haitaksi ajatella uudella tavalla. Onpahan ainakin monipuolisemmin väärässä.” Jotain tällaista muistaakseni on joku itseäni nokkelampi sanonut.

Stora Enson uudelleenajattelussa ei oikeastaan ollut kyse niin vahvasta muutoksesta yrityksessä, eikä ainakaan siitä, että oltaisiin monipuolisemmin väärässä. Kyse oli enemmänkin siitä, että yhtiön sisäinen into ja energia ei välittynyt ulospäin, vaan Stora Ensoa pidettiin jähmeänä, jopa kylmänä. Huono maine eli kuulemma nimenomaan Suomessa.

Nyt menossa olevan rethink-prosessin myötä Stora Enso siis toivoo, että sidosryhmien mielikuvat vastaisivat enemmän sitä, mitä he itse kokevat. Rethink on jalkautettu, sitä on pureksittu niin johdossa kuin tehtaiden lattiatasolla, tehty voittoisia bisnesprojekteja, esitetty videoita, vaihdettu logoa.

Stora Enson kohdalla mieleeni tulee väistämättä vastuullisuus. Siihen myös Lauri Peltola viittasi kertomalla viestinnän linjauksista:

“Halusimme kertoa, kuinka liiketoimintamallit tulevat muuttumaan, koska maailma muuttuu ja vaatii yrityksiltä yhä suurempaa vastuunkantamista. Emme siis pyrkineet kertomaan sitä, että eri mittareiden mukaan Stora Enso on alansa vastuullisin.”

Ratkaisu on varmasti ollut järkevä. Sen verran rapautunutta yhteiskuntavastuullisuudesta viestiminen tuntuu kuluttajien silmiin olevan. Yritykset ovat itse osaltaan tätä aiheuttaneet, kertoo Karoliina Malmelin väitöskirjassaan (Talouselämän netti 24.8.2011):

“Malmelin havaitsi suomalaisten suuryritysten puhuvan arvoistaan yhä enemmän, mutta konkreettinen näyttö arvojen toteutumisesta jää usein heikoksi.”

Toivottavasti Stora Enson rethink pystyy tuomaan esiin myös niitä konkreettisia näyttöjä. Me suomalaiset olemme taatusti hitaita muuttamaan mielikuviamme isosta yrityksestä, joten epäluuloisuuden kääntäminen toiseen suuntaan vaatii paljon.

Peltolan loppuvaiheen kommentti on rethink-toiminnasta tietysti oleellinen niin yritystoiminnan kuin vastuullisuusajattelun kannalta:

“Mitään ei olisi tehty, ellei se olisi kehittänyt meidän bisnestämme. Tämä tekee meistä paremman, nöyremmän ja ketterämmän.”

- – -

Kuluttaja-asenne leviää työelämään, sanoivat Mika Pantzar ja Ilkka Halava EVA:lle tekemässään raportissaan viime vuonna.

Sen vahvisti osaltaan myös Christian Lindholm: kun totumme käyttämään hyvin suunniteltuja ja helppokäyttöisiä järjestelmiä kotona, niin vaadimme niitä työhönkin.

Jos et vielä ole kokeillut Dropboxia, niin kannattaa testata. Se sai Lindholmin toteamaan, että jopa tiedostojen hallinta voi olla mukavaa.
Ehkä peräti rakastettavaa: Dropbox tekee esimerkiksi tekstien ja kuvien varmuuskopioinnista ja jakamisesta eri koneiden tai ihmisten kanssa vaivatonta.

Lindholmin mukaan designin pitäisi olla Dropboxin kaltaista. Tai palvelumuotoilun sellaista kuin suomalaisen passin noutamisen, joka Lindholmilla oli sujunut hyvin kätevästi.

Dropbox ei kuitenkaan toiminut esimerkkinä vain hyvästä järjestelmästä. Se oli Lindholmille esimerkki myös siitä, miten digitaaliset start up-firmat ja internet vaikuttavat muiden yritysten tekemiseen. Aiemmin b-to-b -yrityksen ei ole tarvinnut juurikaan miettiä tuotteiden käytettävyyttä:

“On valtavasti softaa, jonka suunnitteluun ei panosteta: loppukäyttäjä on jonkun palveluksessa ja sille maksetaan palkkaa siitä, että käyttää sitä softaa, joten se voi olla paskaa, koska siitä saa palkkaa.”

Kiitos siis kaikille niille kuluttajille suunnatuille, usein ilmaisille, järjestelmille, joita minäkin käytän aktiivisesti ja jotka toimivat paljon paremmin kuin yritysten jähmeät ohjelmistot. Gmail toimii mainiosti sähköpostina. Blogialustat muuttivat käsitykseni verkon sisällöntuotantojärjestelmistä ja saivat odottamaan samoja, helppokäyttöisiä ratkaisuja muiltakin.

Kuluttajakansalainen tavoittelee merkityksellisyyttä omassa elämässä. Sitä samaa tavoittelemme työssämme. Eikä hyvä design silloin ole ainakaan haitaksi.

- – -

Muotoilija on taiteilija, ja taiteilijalla on sisäänrakennettu kyky nähdä tulevaisuuteen. Lisäksi muotoilijaa ja taiteilijaa yhdistää tavoite tehdä jotakin sellaista, jota ei aiemmin ole ollut olemassa.
Näin sanoi dekaani Helena Hyvönen Elonmerkki-tapahtumassa tänään.

Jos siis uskaltaisi vapauttaa sisäisen taitelijan, niin osaisinko nähdä paremmin tulevaisuuteen? Toisaalta jos nykyisin muotisuunnittelija kerää inspiraatioita tavallisten pukeutujaintoilijoiden blogeista, kuten Hyvönen esimerkkinä totesi, niin olemmeko me tavikset sittenkin uuden luojia jopa huomaamattamme?

Muotisuunnittelijaa tarvitaan siis työstämään eri virroista nappaamiaan ajatuksiaan, jotta saamme jotakin uutta ja ennenkokematonta. Viestijänä osaltaan varmasti toimin samoin: suodatan ympäriltäni havaintoja, koetan poimia niitä ns. heikkoja signaaleja, ja koostaa jonkin kiinnostavan viestin.

Hyvönen totesi, että muotoilijat ovat tottuneet liikaa keskustelemaan omassa porukassaan. Keskustelua pitäisi saada avattua laajemmille piireille.

Tämä ei todellakaan ole vain muotoilijoiden ongelma. Tietysti samaan joukkoon kuuluvat myös jo mainitut taiteilijat, mutta yhtä lailla me “normaaleissa” hommissa puuhastelevat. Omassa porukassa on kiva ja helppo viestiä, mutta on paljon hankalampaa laajentaa viestejä sellaisiksi, että myös muut ne tajuaisivat.

Minua ja Helena Hyvöstä yhdisti tänään asujen väri eli oranssi. Samoin yhdistävä tekijä oli taskujen puute, joka aiheuttaa käytännöllisuusongelmia.

Joten olen sen verran muotibloggaaja tänään, että koetan viestiä vaatesuunnittelijoille: muistakaa tehdä hameisiin ja mekkoihin taskuja. Edes pieniä. Minun kannaltani olisi tärkeää myös se, että helmat ovat sopivat pyöräilyyn.

Jään siis odottamaan innolla lähivuosien hame- ja mekkomallistoja, jotka yhdistävät oranssit, kivat helmat ja käytännölliset taskut. Pyöräilytarpeiden kokonaisvaltainen huomioiminen plussaa!

Eli siis ensi viikon torstaina, 25. elokuuta, istun muiden kolmentoista kanssa kirjaamassa ylös, mitä Elonmerkissä puhutaan ja koetaan. Odotan innolla sekä tapahtumaa, jossa on paljon kiinnostavaaa ohjelmaa, että myös ihmisten tapaamista.

Ajattelin kirjata tekstini ensin avoimeen Google Docsiin ja vasta sitten siirtää niitä omaan blogiini. Eli tuo dokumentti on tietysti kaikille avoin koko ajan ja päivittyy sen mukaan kuin sinne kirjoitan. Hieman viilatummat tekstit laitan sitten blogiini sopivassa välissä.

Kiinnostavaa päästä kokeilemaan, miten kaikki toimii ja millainen kirja tapahtumasta syntyy. Olen joskus aiemminkin kirjoitellut pyynnöstä kirjoihin pätkiä (esim. viime vuonna ilmestyi Sirpa Juutisen ja Maj-Lis Steinerin Strateginen yritysvastuu, jossa on tekstini Porkkanamafiasta), mutta onhan tämä blogikirja jotain hyvin toisenlaista.

- – -

Päivän blogilukuvinkkinä Pörrön kirjoitus siitä, miksi erilaiset listaukset eivät välttämättä tunnu kaikista netinkäyttäjistä kivoilta. Tai miksi kaltaisteni aktiivisten sosiaalisessa mediassa pörräävien kaikki toiminta ei muita miellytä, erityisesti, jos siitä puuttuu läsnäolon tuntu.

Leipää ja viljaa

Pari viikkoa sitten olin moderoimassa vilja-alan seminaaria. Siellä opin ja havaitsin mm. seuraavaa:

- S-ryhmässä ketjuohjaus tunnetusti määrää paljon siitä, mitä hyllyistä löytyy. Leipien kohdalla kaupoilla on kuitenkin poikkeuksellisen paljon sananvaltaa eli näistä hankinnoista noin kolmannes on kauppakohtaisia.
- Vaikka suurtalouskeittiö haluaisi korvata riisiä ohralla, niin ongelmia aiheuttavat pakkauset: rikottuja ohrasuurimoita on kuulemma vaikeahkoa saada isoissa pakkauksissa, ja pieni kotitalouspaketti on hankala isossa keittiössä.
- Suurtalouspuolella on havaintoja siitä, että luomu- ja lähituotannon suosiminen ei välttämättä nosta aterioiden valmistushintoja. Ruokalistoja voidaan muokata esim. keittopainotteisemmiksi, ja laadukkaassa luomulihassa hävikki ei ole niin suurta tavallisessa, laadultaan heikommassa lihassa.

Seminaarin jälkimainingeissa pohdittuna:

- Itse hämmästelen sitä, miten suomalainen viljakeskustelu (ja ruokakeskustelu tietysti muutenkin) pyörii paljon terveellisyyden ympärillä, mutta maku jää sivuseikaksi. Esimerkiksi pari viikkoa sitten HS:n ruokapalstalla Lasse Kurki kertoi ravintomuutoksistaan. Hän mm. jauhaa jyvät itse. Puuron terveellisyyttä kyllä kehuttiin, mutta makua ei muistettu ylistää.

Anu Hopian Molekyyligastronomia-sivuilla oli linkki tutkimukseen, jonka mukaan se, että ajattelemme ruuan terveelliseksi, saa meidät kokemaan aterian vähemmän maukkaaksi. Eli tästäkään syystä sitä terveellisyyttä ei kannattaisi koko ajan painottaa, sillä ruuan kuuluu olla myös nautintoa.

- Leipään liittyen osui Just-Foodin uutiskirjeestä silmiin seuraava pätkä 15. marraskuuta:
“A message to US readers: as you eat your lunch today, consider that, according to some estimates, one in three sandwiches made in the US will now be made with bread from Grupo Bimbo.”

Eli jos Suomessa valitetaan suurten leipomoiden markkina-asemasta, niin kyllä Jenkeissäkin osataan. Grupo Bimbo on meksikolaisfirma, joka on siis ilmeisen tehokkaasti tehnyt yritysostoja ja laajentanut toiminaansa niin Amerikassa kuin Aasiassa.

Naisten välistä

- Keskiviikkona olin Future Female -tapaamisessa. Zipipopin Helene Auramo ja Thinglinkin sekä Nopsa Travelsin Ulla Engeströn pitivät mielenkiintoiset puheenvuorot yrittämisestä ja myös kaikenlaisesta itsensä kehittämisestä.
Engeström mm. totesi, että ideoista kannattaa puhua, sillä niin niitä voi jalostaa eteenpäin ja samalla saa omistajuuden ideaan. Toisaalta idea kannattaa myös kirjoittaa ylös, että voi todistaa olleensa idean kehittäjä.

Thinglink vaikutti muuten sellaiselta, jota pitää kokeilla omissa nettimeiningeissä. Ja Nopsaankin pitäisi varmaan tehdä eräs Helsinki-reitti ennen Sveitsiin muuttoa.

- – -

Muistutan ja mainostan tähän väliin, että jos tämä blogi tuntuu päivittyvän harvakseltaan, niin energiani blogirintamalla suuntautuu ennen kaikkea Kulutusjuhlan ylläpitoon: sivuston lisäksi myös Kulutusjuhlan Twitter-tili ja Facebook-sivu riipaisevat osani huomiosta.

Tässä  kolme poimintaani päivän annista:

Kiina on iso, vauhdikas ja kehittyy huimaa kyytiä. Kyllähän tämän periaatteessa on tiennyt, mutta toimittaja Sami Sillanpään ja ministeri Anni Sinnemäen puheenvuorot Kiinaan liittyen auttoivat ymmärtämään paremmin, mistä on nyky-Kiinassa on kysymys. Kiina rakentaa kymmenien miljoonien ihmisten jättikaupunkeja, mutta toisaalta panostaa myös uusiin teknologioihin, kuten aurinko- ja tuulivoimaan, voimakkaammin kuin useimmat länsimaat.

Sinnemäki totesi, että Kiinassa elämisen rytmi on roimasti Suomea kiivaampi. Kun täällä puhutaan elämän hidastamisesta, niin lienee enemmänkin kyse siitä, että ihmiset haluavat löytää sen oman rytminsä: välillä se voi olla nopeampi, välillä verkkaisempi, Sinnemäki sanoi.

Kööpenhamina ei muuttunut pyöräilykaupungiksi yhdessä yössä, vaan takana on vuosikymmenten työ, kertoi Mikael Colville-Andersen (joka myös mm. kirjoitaa Copenhagineze-blogia ja twitteröi samalla nimellä). Kööpenhaminalaiset liikkuvat fillareilla, koska se on nopeaa ja kätevää.

Tanskalainen pyöräilykonsultti Mikael Colville-Andersen. Kuva: Megapolis 2025, Flickr.

Vain yksi prosentti valitsee pyörän ympäristösyistä, joten ei ole mielekästä edes yrittää myydä pyöräilyä pelkästään ekoperusteilla.

Suomalainen liikkuu vuorokaudessa keskimäärin reilut 40 kilometriä, sanoi Pekka Rytilä. Tästä suurin osa kuljetaan henkilöautolla, ja autolla ajetaan suurelta osin muita kuin työmatkoja. Jos autoa ei ole, niin liikuttu matka pienenee merkittävästi.

- – -

Kiitokset taas Dodolle hienosta tapahtumasta! Nykyisin toimiva nettistriimi on erittäin tervetullut lisä kaikkiin seminaareihin: seurailin tällä viikolla jonkin verran myös Kasvu murroksessa -konferenssia nettilähetyksen kautta, ja monen muunkin tapahtuman nettistriimi on helppo klikata auki ja kuunnella virtaa vaikka muun tekemisen taustalla.

Tässä vuosien varrella olen oppinut, että yleensä omat ideani eivät ole mielettömän ainutlaatuisina. Taatusti sama idea on voinut muhia myös jonkun toisen päässä.

Sen kertoo myös ruotsalainen taiteilija Ernst Billgren vastaus kysymykseen “Miten on mahdollista että toiset ehtivät vohkia minun ideani niin vikkelästi?”

“Japanin liepeillä olevilla saarilla elää apinoita, jotka syövät perunoita. Alun perin ne söivät vain ne kohdat, joissa ei ollut multaa, siten yksi apina pudotti perunan veteen, luultavasti vahingossa, ja saattoi sen jälkeen syödä perunan kokonaan. Kaikki sen saaren apinat oppivat vikkelästi pesemään perunansa, se ei ole mikään kumma, mutta jonin ajan kulutta rupesivat myös ympäröivien saaren apinat pesemään perunoitaan, vaika apinat eivät osaa uida. [- - -]
Eivät ne vohki sinun ideoitasi, te vain pesette pottunne samassa vedessä.“

(teoksesta Mitä on taide ja sata muuta tositärkeetä kysymystä)

Kuvaava ja hyvin samantyyppinen on myös Juha Jokelan yksi alaviitteistä hänen Esitystalous-teoksessaan.

“On äärimmäisen imartelevaa huomata, että luomani fiktiiviset henkilöt poimivat ideoita samasta kollektiivisen alitajunnan lohkosta kuin Suomen hallituksen virallinen visionääri filosofi Pekka Himanen.
OT, Rami ja Tanja suunnitteleat Tapiolasta selvästi jotain samanlaista, mitä Himanen Kukoistuksen käsikirja -raportissaan nimittää “henkiseksi pääkaupungiksi”. [- - -] Ideat eivät ole omiamme. Ne ovat ammennettavissa yhteisestä lähteestä.”

Koska “sama pottujenpesuvesi”, “kollektiivinen alitajunta” ja “yhteinen lähde” ovat siis olemassa, niin kannattaahan ne hyödyntää.

Siksi olen ilahtuneena havainnoinut toimittaja- ja muiden tovereiden aktiivisuutta Uutisraivaaja-kimppaideoinnissa. Uutisraivaaja: Hacks&Hackers -tilaisuus kuulostaa jo nyt mainiolta. Viisaita päitä ja hyviä tyyppejä – ja oletettavasi ideoita jalostettavaksi.

Itse en pääse tuonne lokakuun tilaisuuteen, sillä olen silloin matkoilla. Mutta onneksi työhuonetoveri Olli on aktiivinen niin verkossa kuin ihmisten yhdistämisessä.

Koska liveraportoinnista on minulta kyselty jonkin verran, niin kirjoittelin aiheesta näkemyksiäni erityisesti Elonmerkin pohjalta. Kyselin myös Inforin Hanna Reinikaiselta hieman taustoja ja ajatuksia.

Miksi liveraportointia?

Inforin Hanna Reinikainen totesi, että Twitter haluttiin ennen kaikkea Elonmerkin tausta- ja kommentointikanavaksi. Tietysti Twitterin käyttö on osaltaan myös markkinointia ja viestintää.
Twitterin #Elonmerkki-kanava pöhisikin etenkin tapahtuman aamupäivän aikaan mukavasti: twiittejä tuli niin tapahtumaan osallistuneilta kuin tapahtumaa vain Twitteristä seuranneilta. Kysymyksiä puhujille ei tällä kertaa kuitenkaan Twitterin kautta juuri tullut, mutta toki muuta kommenttia ja keskustelua.

Miksi Twitter?

Elonmerkin kohdalla valittiin raportointipaikaksi Twitter. Muitakin mahdollisuuksia tietysti on: oma liveraportointikokemukseni alkoi jo historiaan vaipuneessa Jaiku-palvelussa (esim. luentojen kimppakirjaamiskokemuksista kirjoitin blogiin syksyllä 2007). Sitä paikkaamaan Suomeen syntyi Qaiku, jolla on liveraportoinnin kannalta monia hyviä ominaisuuksia Twitteriin verrattuna. Qaikussa raportit voidaan laittaa ns. Seminaarikannuun, viestien merkkimäärä ei ole rajoitettu ja raportti syntyy helposti jälkikäteen seurailtavaan kronologiseen muotoon.

Twitter on kuitenkin tällä hetkellä se puhutuin ja tunnetuin, jonka vuoksi sen käyttö on ymmärrettävää.

Elonmerkin jälkeen Qaikussa käytiin keskustelua liveraportoinnista, ja monien Qaiku-käyttäjien mielestä paras tapa on yhdistää Twitter ja Qaiku. Twitteristä siis linkataan siihen Qaiku-ketjuun, jossa raportointi suoritetaan.

Miksi palkattu raportoija?

Hanna Reinikainen kertoi, että harkinnan jälkeen todettiin raportoinnin ostamisen olevan paras vaihtoehto. Kun raportoiti on nimetyn henkilön vastuulla, niin se tulee hoidettua. Tapahtuman järjestävän organisaation henkilöstöllä on yleensä päivän mittaan paljon muutakin tehtävää.

Lisäksi twitteröinti vaatii osaamista: henkilön on kyettävä tiivistämään puheenvuoroja järkevästi ja hänen on ymmärrettävä sosiaalisen median maailmaa.

Itselleni Elonmerkki oli hyvin mielekäs tapahtuma raportoivaksi. Koska viestintä ja sen ympärille kytkeytyvät ilmiöt kiinnostavat, niin raportointi tuntui aidosti kivalta: aihealueesta, josta en itse juuri tietäisi (esimerkiksi ohjelmointitekniikat tai ilmastointiratkaisut), olisi vaikea kirjoittaa järkeviä viestejä. Aiheen jonkinlainen tuntemus siis helpottaa twitteröintiä.

Twitter-tili tapahtumalle vai henkilölle?

Twitterissä on totuttu siihen, että yrityksillä on omat tilinsä. Erilaisten tapahtumien kohdalla on siksi luentevaa, että virallisen raportoinnin hoitaa “anonyymi” tapahtuman tai yrityksen nimimerkki. Elonmerkin kohdalla kerrottiin Twitterissä, että kyseisenä päivänä päävastuun kannan minä (@marikoo).
Raportoijana tietysti henkilö usein koetaan helpommin lähestyttäväksi ja luotettavammaksi. Onneksi Elonmerkissä monet muut twiittailivat aktiivisesti, jolloin myös ihmiset pääsivät esiin.

Mitä pitää huomioida?

Ennen tapahtumaa on oltava sovittu hastag, joka nyt oli #Elonmerkki. Hastag helpottaa tapahtumasta twiittavien toimintaa, tapahtuman seurantaa ja myös jälkikäteen twiittien löytämistä.
Sosiaalisen median luonteeseen kuuluu avoimuus ja ennakoimattomuus. Twiitit ja muut viestit voivat lähteä elämään omaa elämäänsä, mutta sitä ei pidä säikähtää. Nettiviestintä saa ihmiset myös toisinaan kommentoiaan ärhäkästikin.

Entäs tulevaisuudessa?

Tapahtumienliveraportointi nettiin ei varmasti ainakaan vähene. Eri tekniikoiden kautta pystytään välittämään tekstin lisäksi myös kuvia tai videota.
Hanna Reinikaisen mukaan Elonmerkkikin käyttää oletettavasti myös ensi vuonna jonkinlaista liveraportointia sekä taustakanavaa kommentointiin. Mutta koska välineitä tulee ja menee, niin päätös taustakanavasta tehdään sitten aikanaan.

Maksullisessa tapahtumassa kaikkea aineistoa ei ole tietysti tarkoituskaan laittaa jakoon ilmaiseksi nettiin. Eikä Twitter-viestien seuranta tietysti korvaa paikallaoloa.

Kannattaa myös muistaa, että nämä palvelut helpottavat myös tapahtumassa läsnäolevien kohtaamisia. Kun joku on tullut jo verkosta tutuksi edes nimimerkin ja käyttämänsä kuvan verran, on helpompi mennä tapahtumassakin moikkaamaan. Voihan sitä Twitterissä esimerkiksi sopia tapaamisen tiettyyn paikkaan ja tiettyyn aikaan.

Itse kohtasin Elonmerkissä ensimmäistä kertaa esimerkiksi Katleena Kortesuon, jonka blogia Ei oo totta olen seurannut innolla jo pitkään. Nappasin hänestä myös kuvan, jonka laitoin samantien jakoon Elonmerkin Twitter-kanavalle. Mobiililaitteiden myötä myös kuvat ovat vaivaton osa liveraportointia: ei niissä tietenkään laadulla kilpailla, vaan sillä, että saadaan hieman esiin tapahtuman tunnelmia ja ihmisiä.
- – -

Elonmerkki Twitterissä:  http://twitter.com/Elonmerkki

Silmiinpistävää, mutta ei kovin yllättävää, oli into, jolla teoksia kuvattiin. Digikamerat räpsyivät, mutta niin tekivät myös mobiililaitteet. Erityisesti iPhone näytti olevan monilla: lieneekö ranskalainen hinnoittelukäytäntö suosinut niiden hankintaa?

Lukkarisen Samin teosten kohdalla kuvaus tuotti ilmiselviä ilahtuneita oivalluksia, kun ihmiset tajusivat ruutujen läpi, mitä maalausten pikseleistä muodostuu.

Pää alaspäin oleva tyttö hahmottuu heti tästäkin kuvasta, toisin kuin jos teosta katselee parin metrin päästä “oikeasti”. Toisessa taulussa tytöllä on sydämenmuotoinen peili, josta heijastuu salaman välähdys.

“Täällä ei saa kuvata”

Kuvien ja videoiden ottaminen ja erityisesti jakaminen ei silti ole edelleenkään ole mitenkään noin vain hyväksyttyä. Ranskalaisessa pakasteita myyvässä kaupassa, Picardissa, myyjä tuli kieltämään kuvaamiseni. Yhden kuvan olin jo ottanut ja pistin sen myös esiin nettiin Kulutusjuhlaan tekemäni tekstin yhteyteen. En tiedä, rikoinko jotain ranskalaista lainsäädäntöä toiminnallani. Olen niin tottunut siihen, että Suomessa kaupassa saa kuvata ja kuvat myös julkaista.

Marko Sykkö kritisoi omassa blogitekstissään tapahtumajärjestäjien videointikieltoja. Tämä kuvaus ja sen salliminen taitaa olla netin ikuisuuskeskusteluja ja taatusti myös jatkuu, kun mukana kulkevien laitteiden laatu koko ajan paranee.

Taidemessuillakin kuvauksen haittapuolet puhuttivat. Myös taiteesta valmistetaan piraattituotteita, ja keskusteluissa epäiltiin, että joku osa kuvauksista liittyy tällaiseen toimintaan.

Ymmärrän kyllä esimerkiksi taidemuseoiden kuvauskiellot. Lisäksi esimerkiksi Lucian Freudin töiden hienous ei valkene täysin vasta kuin lähietäisyydeltä, ja olisi hieman häiritsevää, jos näyttelyn tungoksessa monet lisäksi kuvailisivat. Eli jos on reissu Pariisiin suunnitteilla kevään aikana, niin suosittelen Pompidou-keskuksessa olevaa Freudin näyttelyä.

Kuvat toimivat muistiinpanoina

iPhonen kamera on itselläni ahkerassa käytössä. Vaikka kamera ei teknisesti ole mitenkään huikean laadukas, on se riittävän hyvä arkiseen kuvanäppäilyyn. Huomaan käyttäväni kameraa usein muistiinpanovälineenä: näin tallentui esimerkiksi ravintola Rytmissä ollut tieto lauantai-aamiaisista.

Osan kuvista jaan suoraan nettiin: joko sekä Twitteriin että Facebookiin tai pelkästään FB:in. Uutta kännykkäkuvaus ja kuvien jakaminen ei minulle ole: ensimmäistä kännykkäkuvablogia pidin kolme-neljä vuotta sitten, mutta silloin kuvien laatu oli heikko.

Myös videoiden kuvaaminen ja jakaminen iPhonella on osoittautunut varsin vaivattomaksi. En vain vielä ole rutinoitunut siihen hommaan samalla tavalla kuin kuvien ottamiseen.

- – -

Nestle ja nettiaktivismia

Vielä pitää pistää ihan jostain muusta eli linkata Nettiapinaan, joka kertoo hyvin Nestlén kuohuntaa herättäneesta toiminnasta ja sosiaalisen median, erityisesti Facebookin roolista kriisien kuohuessa.

Tietysti itse aihe voi kiinnostaa, ja usein tietysti kiinnostaakin. Mutta silti: fiilis omasta tärkeydestään on ihmiselon kannalta tärkeää.

Siihen päälle kun lisätään vielä sosiaalinen puoli, kuuluminen tiettyyn porukkaan, niin omanarvontunne vain kohoaa.

Olin eilen Nokian N97-kutsuvierastilaisuudessa. Kutsu tuli tilaisuudessa puhuneelta Nokian Jussi-Pekalta, joka kuuluu tuttavapiiriini, ja ajattelin, että mikä ettei, kai sitä voisi piipahtaa lounaalla, vaikka en varsinaisesti mobiiliteknologian kehityksestä ole suuremmin kiinnostunut enkä jaksa kännyköitä ihmeemmin rassata.

Paikan päällä oli runsaasti tuttuja tyyppejä sosiaalisesta mediasta: vanhoista blogitutuista mm. Tuija, Haakana, Irmeli, Janne, Arttu ja muuten kasvokkain kohdatuista esim.  Mikko, Ville, Kitti, Hanna, Teemu, Antti. Jokunen muotibloggari ja muita kutsuttuja.

Eli siis omanlaisensa sisäpiirin kohtaaminen. Tilaisuus näytettiin Nokian toimesta livevideona verkkoon. Läsnäolijat raportoivat ahkerasti Twitteriin ja muut kiinnostuneet, kuten Hessu, kommentoivat joukkoon omalta osaltaan.

Välitöntä ja avointa, mutta mikä on minun roolini?

Hessu kirjoittaa etäseurannastaan blogissaan:

“Mielestäni tapahtuma oli näin kuluttajan ja teknologian ystävän silmin katsottuna hyvin onnistunut. Kuten todettua välittyi tilaisuudesta välitön tunnelma ja avoimuus oli keskeisessä asemassa esityksissä. Yleisön kysymyksiin vastattiin avoimesti ja kritiikkiäkin otettiin vastaan. Viestintätilaisuuden näkökulmasta homma oli siis mielestäni hyvin onnistunut.”

Niin, välitöntä ja avointa. Mutta miksi minua silti vaivaa se, kuinka tällaisiin tilaisuuksiin pitäisi suhtautua?

Toimittajana olen käynyt lukuisissa tiedotustilaisuuksissa. Pelinsäännöt ovat selvät: kun kerran työaikaani käytän tähän tilaisuuteen, niin jotenkin sen työssä hyödynnän. Sen tietää myös tilaisuuden järjestänyt tahoa, eli he voivat odottaa usein odottaa juttua, jossa aihetta käsittelen. Ja minä saan palkan tai palkkion jutustani.

Mutta entäs blogissani? Pitääkö minun raportoida nettiin näistä? Twitteriin en laittanut tilaisuudesta mitään, en edes huikkaissut, että hei, minäkin täällä.

En pidä teknologiablogia, joten aihe sinällään ei ollut juuri minulle. Jos en kerro, johdanko nettipersoonaani seuraavia harhaan, koska en kerro kaikista “ilmaisista lounaista”, joita blogi minulle tuottaa? Mitään muuta en kuitenkaan näistä hyödy, vain tietoa ja pikkukivaa, eli en saa sitä palkkiota, jonka toimittajana tienaisin.

Ja jos en kerro, niin en ehkä sen jälkeen olekaan enää osa porukkaa.  Ehkä minut tiputetaan pois tilaisuuden järjestelyihin osallistuneiden viestintä- ja pr-toimisto Milttonin ja Franticin listoilta eikä kutsuja saavu. Enkä sitten saa enää kokea olevani yhtään merkittävä näissä piireissä, nyyh.

Mutta jos kerron, niin osaltani teen juuri sitä, mitä yritys minulta haluaa eli markkinoin heitä. Jos en aihetta lähemmin tunne, niin analyyttisyys tai kriittisyys ei oikein onnistu.

Henkilökohtaisuus ja kaverisuhteet tuottavat ongelmansa

Bloggaajat ovat vaikuttajia, eivät journalisteja, julistettiin Conexion kyselyn tulosten otsikossa. Jep, tämä lienee jo usein todettu. Minäkin vastailin kyselyyn, kuten reilut parikymmentä muuta suomalaista, ja nyt sitten mainostan, että tuollainenkin on tehty. Se lähetettiin minulle kesäkuun lopulla kertoen, että “ojennamme tutkimusmateriaalin ensijulkaisuoikeudella tutkimuksessa mukana olleille bloggaajille”. Jäi tosin tämä ensijulkaisuoikeus hyödyntämättä.

Mutta rajanveto roolien välille on vaikeaa. Olen myös toimittaja ja toimittajan ajatustavalla varustettu. Koen, että blogin henkilökohtaisuuden ja kaverisuhteiden vuoksi yritystilaisuuksista raportointi ei olekaan ihan yksinkertaista. Toimittajana voi etäännyttää itseään, hoitaa haastattelun ja jutun, mutta blogissani olen minä.

Tuija raportoi eilisestäkin toimittajan otteella. Olisi hauska kuulla, miten hän kokee nämä tilaisuudet ja tilanteet.

Tuijahan on yhdessä Marylka Yoe Uusisaaren kanssa julkaissut Nettielämää -kirjan. Minäkin sain siitä pdf-version. Koska Tuija on tuttuja, koen, että jotenkin tämäkin pitäisi raportoida, mutta en ole saanut aikaiseksi perehtyä kirjaan, joten en voi sanoa siitä mitään järkevää.

Eli taas iskee kasvoja vasten blogien, suhteiden, verkostojen ja markkinoinnillisen sanan levittämisen vaikeus.

“Kyl me tajutaan, miten meitä hyödynnetään!”

Muotiblogien puolella erilaisia yritysten sponsoroimia tilaisuuksia on järjestetty Suomessakin paljon, ja siellä on myös aiheesta keskusteltu (esim. Stazzyn blogi 22.4.2008: Bloggari ei ole ammattitoimittaja). Osa kokee, että kirjoittajat esittelevät kritiikittömästi sponsorien tuotteet, osa taas näkee tärkeäksi tuoda julki kyseiset sponsorit.

Muotibloggareita helposti arvostellaan: nuoret tyttöset eivät tajua, miten yritykset heitä pyörittävät.

Mutta eiväthän ne tilaisuudet eroa tällaisesta Nokian tilaisuudesta. Paitsi että hehkutus keskittyi heti Twitteriin ja viestien taustalla oli “aikuisia ammattilaisia”. Kun joukkoon solahti vähän kriittisempiä kysymyksiäkin, niin syntyi fiilis avoimuudesta ja tasapuolisuudesta.

Pakko tietysti lisätä se, että aina on tietysti aina niitä blogaajia, jotka eivät halua mitään yhteistyötä yritysten kanssa tai mainontaan viittaavaa blogiinsa. Se on tietysti selkeä linjaus.

Ja mitäs minä tässä nillitän ja nihkeilen, ihmettelen ja kirjoittelen? Kriittinen lukija voi todeta, että kyseessä taitaa olla vain neidin tarkoitus luoda imagoa viestintäammattilaisena ja nettipörrääjänä, jota yritykset eivät muka noin vain voisi pyörittää.

Kuvassa Kari Haakanan käsi sekä Kitti ja Janne S. Nokia N97-kutsuvierastilaisuudessa.

En ole kovin suuresti osallisuuttani Porkkanamafiaan esitellyt, sillä koen kai sen vain yhdeksi luontevaksi sivujuonteeksi oman elämäni netti- ja kuluttaja-aktiivina. Nyt taitaa kuitenkin olla aika tiivistää ajatuksia enemmän.

Porkkanamafian toiminta on Suomessa vajaassa vuodessa mennyt hämmästyttävän aktiiviseksi. Tempauksia on järjestetty lukuisilla paikkakunnilla, esimerkiksi Tampereella jo useampi, ja monessa muussa kaupungissa yleensä kahvilaan tai ravintolaan liittynyt tapahtuma: Mikkeli, Jyväskylä, Joensuu, Lahti, Oulu, Turku…

Netti vaikuttaa merkittävästi

Netti on tietysti ollut Porkkanamafian merkittävässä roolissa alusta alkaen. Carrotmob-video oli varmasti yksi merkittävä tekijä, jonka avulla pystyi ymmärtämään, mistä on kyse. Minä törmäsin siihen Roope Mokan Jaiku-viestissä. Idea sai netissä laajaa kannatusta (ja ilmeisesti sellaisten ihmisten parissa, joilla on nettivaikutusvaltaa), ja sen myötä pyörä lähti pyörimään.

Hintikan Kari kirjoitti Porkkanamafian, silloin vielä Carrotmobin, leviämisestä ja kansalaisvaikuttamisesta netin kautta heti toiminnan alkutaipaleella.

Ensimmäinen tempaus onnistui mainiosti, ja ilmeisesti innosti ihmisiä muillakin paikkakunnilla. Porkkanamafia näyttää kolahtavan monilla paikkakunnilla kaltaisiini kolmekymppisiin tai vanhempiin, joilla on jo kokemusta, verkostoja ja halua toimintaan.

Matkaan mahtuu mutkia ja vaikeuksia

Mutta eihän mikään toiminta ole pelkkää hehkutusta ja onnistumisia. Porkkanamafia on saanut paljon myönteistä julkisuutta, mutta alkuinnostuksen jälkeen pitäisi saada into säilymään ja myös uusia, toiminnan kehittämisestä ja ideoinnista kiinnostuneita ihmisiä mukaan. Kuten tavallista, moni sanoo, että hemmetin kiva juttu ja joo, kiinnostaa, mutta käytännön toiminta on tietysti sitten jo melkoisesti suuremman harppauksen takana.

Viestinnässä mukana olevana koen jatkuvaa harmistusta siitä, miten viestintä ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla: tietoa on siellä, täällä ja tuolla, mutta silti se ei tavoita eikä ole aina kovin helposti saatavilla. Muun muassa tätä pohdittiin ensimmäisessä eri paikkakuntien aktiiveja koonneessa Porkkanamafian “superkokouksessa” Tampereella viime perjantaina (josta hieman rapoa Qaikussa).

Kiinnostukseni kohteita ja mainioita ihmisiä

Miksi sitten itse olen tässä mukana? Ei kyse ole tietysti pelkästä halustani uskoa Porkkanamafian kuluttajille luomaan vaikutusvaltaan. Porkkanamafia liittyy vahvasti kuluttajiin, sosiaaliseen mediaan, ekologisuuteen ja viestintään, ja näistä kaikista olen kiinnostunut. On kiehtovaa seurata, miten Porkkanamafia on syntynyt, kehittynyt ja kasvanut, millaisia ongelmia kohdataan ja miten ne ratkaistaan tai miten asiat organisoituvat ilman virallista organisaatiota.

Enkä todellakaan vähättele ihmisten merkitystä: mukana on saanut pysymään porukka eli erittäin hyvät, fiksut ja hauskat tyypit.

Oma riskinsä on tietysti siinä, että ydinjengi muotoutuu liian tiiviiksi, jolloin uutena on hankala hypätä mukaan, kuten helposti monessa porukassa käy. Mutta toivottavasti uusia, innokkaita tyyppejä riittäisi: jos juuri sinä olet kiinnostunut, niin ota yhteyttä esimerkiksi minuun.

Kyse ei ole siis todellakaan vain yksittäisten kuluttajatempausten järjestämisestä. Minä, kuten ilmeisesti moni muukin aktiivi, uskoo, että tämänkaltaisella toiminnalla voitaisiin vaikuttaa yritystoimintaan myös tempauksia enemmän. Ajatuksena on siis se, että kun yritysten energiansäästöä ja kuluttajien vaikutusmahdollisuuksia tuodaan näin esiin, niin se ehkä voisi vaikuttaa syvemminkin.

Tietojeni mukaan Porkkanamafiasta on tekeillä useampikin opinnäytetyö, eli analyysejä toiminnasta lienee pian luvassa.

Toimintaa Ilmastomaajoukkueessa ja Tavastialla

Nyt Porkkanamafia tempaisee ensi kertaa kansallisella tasolla Ilmastomaajoukkueen mukana eli tuulivoiman puolesta. Tämähän on todella hieno kampanja, ja juuri tällaisen kautta Porkkanamafiakin voi osoittaa tehoaan.

Helsingissä on ensi viikolla “perinteisempi”  tempaus eli livemusiikkia kolmen bändin voimin Tavastialla (liput 10 e). Tulkaahan sinnekin!

Lisäksi olen ensi keskiviikkona YleX:n Tänään -ohjelmassa n. klo 12.20 alkaen juttelemassa Porkkanamafiasta.