Miksi on kivaa tulla kutsutuksi blogikirjoittelunsa vuoksi johonkin yrityksen tilaisuuteen? Siksi, että silloin voi kuvitella olevansa jotenkin merkittävä.

Tietysti itse aihe voi kiinnostaa, ja usein tietysti kiinnostaakin. Mutta silti: fiilis omasta tärkeydestään on ihmiselon kannalta tärkeää.

Siihen päälle kun lisätään vielä sosiaalinen puoli, kuuluminen tiettyyn porukkaan, niin omanarvontunne vain kohoaa.

Olin eilen Nokian N97-kutsuvierastilaisuudessa. Kutsu tuli tilaisuudessa puhuneelta Nokian Jussi-Pekalta, joka kuuluu tuttavapiiriini, ja ajattelin, että mikä ettei, kai sitä voisi piipahtaa lounaalla, vaikka en varsinaisesti mobiiliteknologian kehityksestä ole suuremmin kiinnostunut enkä jaksa kännyköitä ihmeemmin rassata.

Paikan päällä oli runsaasti tuttuja tyyppejä sosiaalisesta mediasta: vanhoista blogitutuista mm. Tuija, Haakana, Irmeli, Janne, Arttu ja muuten kasvokkain kohdatuista esim.  Mikko, Ville, Kitti, Hanna, Teemu, Antti. Jokunen muotibloggari ja muita kutsuttuja.

Eli siis omanlaisensa sisäpiirin kohtaaminen. Tilaisuus näytettiin Nokian toimesta livevideona verkkoon. Läsnäolijat raportoivat ahkerasti Twitteriin ja muut kiinnostuneet, kuten Hessu, kommentoivat joukkoon omalta osaltaan.

Välitöntä ja avointa, mutta mikä on minun roolini?

Hessu kirjoittaa etäseurannastaan blogissaan:

“Mielestäni tapahtuma oli näin kuluttajan ja teknologian ystävän silmin katsottuna hyvin onnistunut. Kuten todettua välittyi tilaisuudesta välitön tunnelma ja avoimuus oli keskeisessä asemassa esityksissä. Yleisön kysymyksiin vastattiin avoimesti ja kritiikkiäkin otettiin vastaan. Viestintätilaisuuden näkökulmasta homma oli siis mielestäni hyvin onnistunut.”

Niin, välitöntä ja avointa. Mutta miksi minua silti vaivaa se, kuinka tällaisiin tilaisuuksiin pitäisi suhtautua?

Toimittajana olen käynyt lukuisissa tiedotustilaisuuksissa. Pelinsäännöt ovat selvät: kun kerran työaikaani käytän tähän tilaisuuteen, niin jotenkin sen työssä hyödynnän. Sen tietää myös tilaisuuden järjestänyt tahoa, eli he voivat odottaa usein odottaa juttua, jossa aihetta käsittelen. Ja minä saan palkan tai palkkion jutustani.

Mutta entäs blogissani? Pitääkö minun raportoida nettiin näistä? Twitteriin en laittanut tilaisuudesta mitään, en edes huikkaissut, että hei, minäkin täällä.

En pidä teknologiablogia, joten aihe sinällään ei ollut juuri minulle. Jos en kerro, johdanko nettipersoonaani seuraavia harhaan, koska en kerro kaikista “ilmaisista lounaista”, joita blogi minulle tuottaa? Mitään muuta en kuitenkaan näistä hyödy, vain tietoa ja pikkukivaa, eli en saa sitä palkkiota, jonka toimittajana tienaisin.

Ja jos en kerro, niin en ehkä sen jälkeen olekaan enää osa porukkaa.  Ehkä minut tiputetaan pois tilaisuuden järjestelyihin osallistuneiden viestintä- ja pr-toimisto Milttonin ja Franticin listoilta eikä kutsuja saavu. Enkä sitten saa enää kokea olevani yhtään merkittävä näissä piireissä, nyyh.

Mutta jos kerron, niin osaltani teen juuri sitä, mitä yritys minulta haluaa eli markkinoin heitä. Jos en aihetta lähemmin tunne, niin analyyttisyys tai kriittisyys ei oikein onnistu.

Henkilökohtaisuus ja kaverisuhteet tuottavat ongelmansa

Bloggaajat ovat vaikuttajia, eivät journalisteja, julistettiin Conexion kyselyn tulosten otsikossa. Jep, tämä lienee jo usein todettu. Minäkin vastailin kyselyyn, kuten reilut parikymmentä muuta suomalaista, ja nyt sitten mainostan, että tuollainenkin on tehty. Se lähetettiin minulle kesäkuun lopulla kertoen, että “ojennamme tutkimusmateriaalin ensijulkaisuoikeudella tutkimuksessa mukana olleille bloggaajille”. Jäi tosin tämä ensijulkaisuoikeus hyödyntämättä.

Mutta rajanveto roolien välille on vaikeaa. Olen myös toimittaja ja toimittajan ajatustavalla varustettu. Koen, että blogin henkilökohtaisuuden ja kaverisuhteiden vuoksi yritystilaisuuksista raportointi ei olekaan ihan yksinkertaista. Toimittajana voi etäännyttää itseään, hoitaa haastattelun ja jutun, mutta blogissani olen minä.

Tuija raportoi eilisestäkin toimittajan otteella. Olisi hauska kuulla, miten hän kokee nämä tilaisuudet ja tilanteet.

Tuijahan on yhdessä Marylka Yoe Uusisaaren kanssa julkaissut Nettielämää -kirjan. Minäkin sain siitä pdf-version. Koska Tuija on tuttuja, koen, että jotenkin tämäkin pitäisi raportoida, mutta en ole saanut aikaiseksi perehtyä kirjaan, joten en voi sanoa siitä mitään järkevää.

Eli taas iskee kasvoja vasten blogien, suhteiden, verkostojen ja markkinoinnillisen sanan levittämisen vaikeus.

“Kyl me tajutaan, miten meitä hyödynnetään!”

Muotiblogien puolella erilaisia yritysten sponsoroimia tilaisuuksia on järjestetty Suomessakin paljon, ja siellä on myös aiheesta keskusteltu (esim. Stazzyn blogi 22.4.2008: Bloggari ei ole ammattitoimittaja). Osa kokee, että kirjoittajat esittelevät kritiikittömästi sponsorien tuotteet, osa taas näkee tärkeäksi tuoda julki kyseiset sponsorit.

Muotibloggareita helposti arvostellaan: nuoret tyttöset eivät tajua, miten yritykset heitä pyörittävät.

Mutta eiväthän ne tilaisuudet eroa tällaisesta Nokian tilaisuudesta. Paitsi että hehkutus keskittyi heti Twitteriin ja viestien taustalla oli “aikuisia ammattilaisia”. Kun joukkoon solahti vähän kriittisempiä kysymyksiäkin, niin syntyi fiilis avoimuudesta ja tasapuolisuudesta.

Pakko tietysti lisätä se, että aina on tietysti aina niitä blogaajia, jotka eivät halua mitään yhteistyötä yritysten kanssa tai mainontaan viittaavaa blogiinsa. Se on tietysti selkeä linjaus.

Ja mitäs minä tässä nillitän ja nihkeilen, ihmettelen ja kirjoittelen? Kriittinen lukija voi todeta, että kyseessä taitaa olla vain neidin tarkoitus luoda imagoa viestintäammattilaisena ja nettipörrääjänä, jota yritykset eivät muka noin vain voisi pyörittää.

Kuvassa Kari Haakanan käsi sekä Kitti ja Janne S. Nokia N97-kutsuvierastilaisuudessa.

Twitter on noussut voimalla esiin parin viime kuukauden aikana myös Suomessa. Tietyissä piireissä Twitterin käyttö näyttää olevan osoitus siitä, että on mukana ajassa ja meiningeissä, myös politiikassa: Lietsalan Katri on kartoittanut, miten aktiivisia suomalaispuolueet ovat omien Twitter-tilien kanssa.

Twitter-hekuman huomasin viimeksi tänään Franticin F Word -tilaisuudessa. Minä sain kutsun paikalle bloggaajana, muutoin paikalla oli tietysti suurelta osin markkinointiporukkaa. Itse tilaisuuden sisällöstäkin jäi pari asiaa mieleen ja varmasti blogattavaksi, mutta koska se Twitter on nyt se paljon puhuttu, niin aloitan siitä.

Twitteriin nimittäin tipahteli lukuisia kommentteja F Wordista. Heitin itse kokeilumielessä joukkoon pari kommenttia, ei mitään ihmeellistä. Ne tuottivat minulle kuitenkin taas joukon uusia seuraajia.

Ja heti tuli fiilis, että olen porukassa mukana, vaikken kovin montaa paikalla ollutta oikeasti tunnekaan. Pääsinhän osoittamaan, että hei, minäkin olen Twitterissä.

Markkinointia ja hehkutusta lyhyiden viestien tahtiin

Hieman huvittavaa tosin on se, että kirjauduin Twitteriin viime elokuussa ja olen laittanut sinne vain muutamia viestejä. Silti minulle on yli 150 seuraajaa. Näistä osa on laskettavissa rasittavaksi markkinointispämmiksi.

Mielikuvissani Twitter on, stereotyyppisestä näkökulmasta, varsin jenkkihenkinen. Sinne pistetään lyhyitä viestejä, jotka menevät virtana. Hehkutetaan ja hihkutaan. Eli minulla on vähän samat fiilikset Twitteristä kuin Marjutilla.

Mutta kuten Olli oivasti valaisi, niin Twitter on luonteeltaan erilainen kuin suomalaislähtöinen, hiljentynyt Jaiku ja sitä seurannut Qaiku. Minusta tosin esimerkiksi tilaisuuksien raportointi on helpompaa Qaikuun siksi, ettei merkkimäärän raja ole se Twitterin 160.

Media seuraa julkkis-twitteröijiä

Milloinkahan ensimmäinen suomalainen julkkis alkaa käyttää Twitteriä tosissaan samaan tapaan kuin jenkkijulkkikset? Eilen Yoe kertoi Qaikuun, että hän kuuntelee jenkkiarmeijaradion ohjelmaa, jossa kerrotaan julkkisten twitteröintejä, ja onhan näitä Oprahin ja muiden twitteröintejä riepoteltu jo pidempään (viime viikolla twitteröinnin aloittaneella Oprah Winfreylla on yli 500 000 seuraajaa).

Jos meilläkin julkimot innostuvat Twitteriin, niin siitä tulee varmasti samalla tavalla median “tietolähde” kuin mitä blogit ovat viime aikoina olleet.

Facebook jakaa arjen “oikeiden” kavereiden kanssa

Minun elämässäni arkikommentointi on Facebookissa (kuten Haakanalla), Qaikuun heittelen jotain asiallisempaa ja osallistun kiinnostavampiin keskusteluihin sekä raportoin tilaisuuksista. En Qaikussa kuitenkaan ole ollut niin aktiivinen kuin Jaikussa parhaimmillaan.

Facebook myös tavoittaa niitä kavereitani, jotka eivät todellakaan mihinkään Twitteriin tai Qaikuun vaivaudu (eli valtaosa). Facebookin voima on siis massa ja tietyt ominaisuudet, kuten tapahtumakutsut.

Mobiilius ei vielä jyllää arjessani

Omalla kohdallani merkittävä ja palveluiden käyttöä rajoittava tekijä on teknologia. En juurikaan käytä “oikeaa” mobiilinettiä, koska omistuksessani ei ole mitään tällaista käyttöä tukevaa laitetta (lienen siis jopa hiukkasen epäuskottava nykyaikainen nettinörtti tämän vuoksi?). Minä siis kuljettelen mukana MacBookia ja jos se ei ole mukana, niin en viesti missään.

Toinen tekijä on Twitterissä käytettävä kieli. Englanniksi, joka on Twitterissä suomalaistenkin käyttämä pääkieli, koen epävarmuutta itseni ilmaisussa, joten twiittausten muotoilu vaatii enemmän aikaa ja harkintaa.

Aamun tilaisuudessa Hesarin Lassi Kurkijärvi kertoi, ettei HS ole Twitterissä, koska he haluavat tuottaa sinnekin relevanttia sisältöä sen sijaan, että puskevat vain RSS- virtaa.

Tämä tietysti sopisi myös yksityisen ihmisen ohjeeksi näihin palveluihin. Ehkä minä en siis koe, että minulla olisi järjellistä sanottavaa Twitteriin asti.

Toisaalta yksi aamun toteamuksista oli, että parhaiten ymmärtää sosiaalisen median systeemejä olemalla niissä mukana. Vaikken aktiivisesti twiittaa, niin Twitterin jonkinlainen opettelu ei ole mennyt hukkaan.

Lisäys: Twitterissäkin olen tietysti marikoo

Tiistaina olin pohtimassa downshifting-ilmiötä samassa tilaisuudessa kuin Serenitas. Edelleen sanalla kaivattiin suomenkielistä käännöstä, mutta hankalaa sen kehittely tuntuu olevan: kohtuullistamista, vapaata heittäytymistä? Johtaako englanninkielinenkin sana harhaan, koska kyse on elämänlaadun kasvattamisesta, eli suunta olisi “up”?

Termistä ja aiheesta olen kirjoittanut aiemminkin.

Downshifting-pyörittely porukassa jatkuu myöhemmin keväällä.  Näillä näkymin myös ensi keskiviikon Hesarissa on aihetta sivuava kolumnini. Olen lupaillut kokoavani julkaistuja kolumnejani nettiin, mutta se on edelleen tekemättä.

Vaihdantaa ja uusia aluevaltauksia

Kirjoitin Jääskeläisen Jannen pyynnöstä tekstin hänen yritysblogiinsa.  Tässä tapauksessa ei vaihdeta rahaa, vaan aion tietysti jossain välissä hyödyntää Jannen osaamista: pienyrittäjien win-win-meininkiä siis!

Janneakaan en ole koskaan kasvokkain tavannut, mutta blogien myötä olen saanut sen verran positiivisen mielikuvan, että yhteistyöhön on hauska lähteä.

Nyt olen toteuttanut myös uuden bisnesaluevaltauksen. Pari viikkoa sitten törmäsin Ohjelmistoyrittäjien edustajaan, vaihdettiin ajatuksia viestinnästä, kerroin blogi- ja mikroblogitouhuistani…. Ja niin päädyin ensimmäistä kertaa tekemään korvausta vastaan reaaliaikaista tapahtumaraportointia. Kysessä oli Ohjelmistoyrittäjien jäsentilaisuus, ja raportoin sen Qaikuun. Lisäksi laadin tilaisuudesta koosteen nettisivuille.

Twitterissä vastaava raportointi ei onnistu yhtä hyvin: sinne voi heitellä  viestejä, mutta seminaarien “koostemainen” raportti ei toimi. Siksi siis qaikuilen, ja onhan se tietysti Jaikun jälkeen helposti omaksuttava alusta.

Twitterin kanssa en ole vieläkään päässyt sinuiksi, mutta myönnän, etten sitä niin suuresti ole yrittänytkään.

Mutta näin siis löytyi uusi bisnes meikäläiselle. Raportointi on kivaa ja koen sen osaavani. Tietysti jatkan sitä edelleen myös maksutta tilaisuuksista, joissa joka tapauksessa istun.

Ja ihan kaikkiin tilaisuuksiin en varmaan lähtisi isommastakaan korvauksesta. Tällaiseen raportointiin omalla nimellä ja naamalla liittyvät samat kysymykset kuin blogeihinkin ja omaan maineeseen.

Mitä on menestys?

Ohjelmistoyrittäjien tilaisuudessa peräänkuulutettiin suomalaisyrityksiltä halua tehdä voittoa ja saavuttaa menestystä. Niinpä, itsehän olen juuri sellainen tyypillinen pienyrittäjä, joka ei haaveile kasvusta ja massiivisista tulovirroista. Minulla on tiettyä nälkää oppia ja kokea sekä vaikuttaa maailmaan omalla tavallani, ja teen sitä tyytyväisenä pienimuotoisemmin. Minun menestyksen mittarini ovat toisenlaiset kuin maailmoja valloittavan kasvuyrittäjän.

Suhteeni työhön on varmasti erilainen kuin vanhempieni, eli kuten Serenitas pohti, niin downshiftaamisessa on varmasti kyse pitkälti juuri työhön liittyvän ajattelun muutoksesta.

(Aion lomailla muutaman päivän ja yritän pysytellä pois myös netistä. Siksi siis kommentteihin tai sähköposteihin en välttämättä hetkessä reagoi, eivätkä blogit päivity.)