Mari Koo

Avainsanalla 'verkkomarkkinointi' merkittyjä kirjoituksia

Fanisivu tuo näkyvyyttä luovan työn tekijöille

sunnuntai 14. helmikuuta 2010 klo 19.35 kirjoittajana Mari Koo

Vaikka fanitus Facebookin terminä minua hieman ärsyttää, niin ovathan nuo fanisivut käteviä. Siksi viime aikoina on tullut perustettua jälleen kaksi uutta fanisivua, joiden kohteena ovat tuntemani ja arvostamani henkilöt.

Ensimmäisen sivusto syntyi Kalle Haataselle: hänen ajatuksesta tulivat aikoinaan tutuksi, kun luin Pitkäveteisyyden filosofiaa -kirjan. Sittemmin tutustuin Kalleen ns. IRL (päädyin Kallen kanssa radioon keskustelemaan kulutuksesta). Hänen uuden nimikkoradio-ohjelmansa myötä totesin, että Kalle ansaitsee oman Fb-fanisivun, joten laitoin sen pystyyn. Nyt Kalle tuntuu mukavasti hoitavan fanisivuaan ohjelmaansa liittyvien tekemisten kertomisessa.

Toisen fanisivun sai taiteilija Sami Lukkarinen, joka viime aikoina on tullut minulle tärkeäksi ihmiseksi. Sami on kymmenisen vuotta käyttänyt mm. IRC-Gallerian ja City.fi:n käyttäjien omakuvia taiteessaan, mutta ei ole ollut itse kovin aktiivinen netinkäyttäjä eikä ollut ajatellut, että voisi hyödyntää fanisivua.

Kuvia teoksista ja tietoa näyttelyistä

Mielestäni Facebook on mainio keino luovan työn tekijöille kertoa tekemisistään, kuten näyttelyistä ja muusta toimintaan liittyvästä. Kun Sami vielä hyödyntää nettiä taiteessaan, niin mikäs sen loogisempaa kuin sosiaalisen median käyttöönotto.

Juttelimme etukäteen jonkin verran siitä, mitä fanisivuille laitettaisiin esiin. Päädyimme mm.  tekemään kuvakansion ”Top 10”, jossa on Samin itsensä valitsemia suosikkiteoksia omasta tuotannostaan vuosien varrella. Toinen kuvakansio kasvaa vähitellen, sillä sinne lisätään kuvia uusimmista teoksista.

Googlaus kannattaa

Lisäksi koostin tekstin, jossa on pätkiä Samin haastatteluista tai näyttelyarvioinneista. Tätä tehdessäni googlasin Samin nimeä ja sain sitä kautta esiin kirjoituksia, joihin taiteilija itse ei ollut edes törmännyt, koska ei ollut tajunnut harrastaa samanlaista nettitutkailua kuin minä. Hauskaa oli löytää esimerkiksi islantilainen blogi, jonka kirjoittaja oli kiinnittänyt huomiota Samin tuotantoon.

Samin fanisivu ei ole ollut vielä kovin montaa päivää olemassa, mutta ainakin taiteilija itse on jo innostunut fanisivusta ja sen ylläpidosta. Seuraavasta näyttelystä eli ensi keskiviikkona Tampereella galleria Huoltamolla avautuvasta Piirrustusluokasta (Croquis) on tietysti oma Fb-tapahtuma.

Piirrustusluokassa ei ole esillä Samin maalauksia, vaan se on installaatio. Myös minä olen paikalla avajaisissa keskiviikkona, joten saa tulla moikkaamaan.

Ilahduttaa myös taiteen kerääjiä

Taija kirjoitti Sivellin & Saldo -blogissa taiteilijoiden fanisivuista:

”Keskustelin joulun aikaan kuvataiteen keräämistä harrastavan henkilön kanssa Facebookista. Hän kertoi ilahtuneensa siitä, miten jotkut taiteilijat ovat ottaneet palvelun omakseen myös ammatillisessa mielessä. Taiteilijan työskentelystä kertovat päivitykset, ennakkokuvat näyttelyistä ja avajaiskutsut pitävät hänen mielenkiintoaan yllä myös taiteilijoihin, jotka eivät kuulu aivan lähipiiriin. Paljon matkustavana henkilönä hän saa Facebookin kautta  myös tietoa muualla pidettävistä näyttelyistä.”

Näkemystä ja kokemusta fanisivuihin ja muuhun sosiaalisen median käyttöön saa Elisa Tynkkysen YLE X:ä käsittelevästä tekstistä:

”Meillä on luotu yhtenäinen toimintatapa miten toimimme yleisesti sosiaalisessa mediassa; miten usein päivitämme ja mitä sisältöjä. Mutta jokaisessa mediassa on mentävä sen ehdoilla. Se ei riitä, että luodaan uusi tili jonnekin. Jokaista tiliä pitää yksitellen seurata, tuottaa, toimittaa, tutkia, kyseenalaistaa ja reagoida saavutettuihin tuloksiin.

On jännä seurata miten sellaiset päivitykset mitä itse on ajatellut kiinnostaviksi, eivät herätä mitään fiiliksiä. Kun taas sellaiset yksinkertaiset jutut, kuten yhteisömanagerimme Sipon ”Mitä jengi meinaa tehdä viikonloppuna” kerää 40 kommenttia samantien. On tärkeää löytää balanssi tiedon ja läsnäolon kesken. Me pyrimme säilyttämään tämän balanssin sillä, että meillä on eri päivittäjiä ja näillä jokaisella on oma roolinsa.”

Entäs oman nettipersoonan fanitus?

Minulla itselläni ei ole fanisivua, sillä en koe, että olisin sellainen henkilö, jolle fanisivu toisi oikeasti lisäarvoa: huutelen verkkoon jo niin monessa julkisessa paikassa.

Tosin olen saanut jonkun Fb-kaveripyynnön tuntemattomalta henkilöltä ja kun olen kysynyt, tunnemmenko jostain, on vastaus ollut, että ei, mutta seuraan blogejasi. Tällaisille henkilöille se faniryhmä sitten varmaan kuuluisi.

Toki Facebookissa voi fanitella tekemisiäni: Marolli-fanisivun pisti pystyyn Erkka ja se on siis minun ja Ollin työhuoneyhteisöä käsittelevä, ei mitenkään suurta järjenjättiläisyyttä edustava fanisivu.

Toisesta fanisivusta eli Pentelele-ukulelebändistämme kuuluu perustamiskunnia Pekalle. Bändille fanisivu on tietysti mainio: sinne saa esiin tietoja tekemisistä, linkkejä ukulelevideoihin tai -nettiteksteihin, tiedot keikoista, kuvia soittelustamme jne.

Tietysti hääräilen myös Kulutusjuhlan fanisivulla: sen käyttöä pitäisi kyllä tehostaa eli sen suhteen ei voi kuin katsoa peiliin.

.

Kuka firmojen sähköisiä joulukortteja jaksaa availla?

tiistai 22. joulukuuta 2009 klo 14.22 kirjoittajana Mari Koo

Sähköposti on saanut viimeisen viikon ajan täytettä erilaisista firmojen sähköisistä joulutervehdyksistä. Niissä usein kerrotaan, kuinka korttirahat on lahjoitettu erilaisiin hyväntekeväisyyksiin niiden perustoivotusten ja -kiitosten myötä.

En ole tainnut klikata auki yhtäkään korteissa ollutta linkkiä. Aika monet olen deletoinut suoraan, ja kauniista ajatuksesta huolimatta melkein enemmän ärsyttää, kun sähköpostiloota täyttyy firmojen joulutoivotuksista.

Perinteisillekään joulukorteille en tosin ole paljoakaan enempää lämmennyt.

Kavereiden ja tuttavien joulutervehdykset ovat eri asia. Niitä on huomattavasti kiinnostavampaa avata ja tsekata, millaisia joulukuvia mukaan on liitetty.

Itse en ole lähettänyt sähköisiä tai perinteisiä joulutervehdyksiä edes ns. asiakkaille. Toivottavasti kukaan ei ole tästä pahastunut. Taloudellista maailmanparannusta pyrin hoitamaan pitkin vuotta mm. Kiva.orgin ja erilaisten järjestöjen kautta, ja nyt jouluna tietysti vielä vähän ahkerammin.

Onnellisuutta ja joulutoivotuksia

Siksi toivotan leppoisaa joulua näin blogissani ja sen oman kuvan kera (kun ei ole lapsia ja hoidokkikissakaan ei tällä hetkellä ole luonani, niin pitää poseerata itse, heh). omatalvikuva

Viime perjantaina Helsinki oli upean talvinen ja houkutti kävelylle. Ulkoilla aion joulunakin, mutta en minä netistäkään luovu: nörtteilysuhde tiivistynee iPhonen kautta, jonka otan nyt käyttööni.

Juuri kuulin Radio Helsingistä, että Ismo Alanko Teholla -poppoon uuden biisin ”Onnellisuusvoi kuulla ja ladata muusikon omilta nettisivuilta. Ensikuulemalta hieno biisi, joten kuunnelkaa tekin: osaltaan tämä on esimerkki musiikinkulutuksen nykymeiningistä.

Onnellisuus tietysti syntyy paljolti muiden ihmisten ansiosta. Läheisyyttä ja lämpöä siis kaikille, ja kiitokset teille, jotka olette kanssani olleet tekemässä tästäkin vuodesta hienon ja antoisan joko kasvokkain tai netissä!

”maailman kaikki kaupungit
on täynnä onnen sirpaleita
niistä muodostuu
onnellisuus”

– Ismo Alanko Teholla: Onnellisuus

Kehuja kirjoille, lukutaidolle ja kirjastojärjestelmälle

maanantai 23. maaliskuuta 2009 klo 15.15 kirjoittajana Mari Koo

En voi kehuskella sillä, että olisin oppinut lukemaan ennen koulua. Mutta ekaluokalla omaksuin taidon, ja sen jälkeen olen lukenut läjäpäin kirjoja. Välissä on ollut todellisia ahmimiskausia, välillä on ollut hiljaisempaa.

Aina joku kirja on kesken, usein montakin. Siihen päälle vielä lehdet ja netti aineistoineen. Tällä hetkellä suuri osa lukemastani välittyy ruudun kautta, mutta edelleen tartun mielelläni kansiin sidottuihin teoksiin.

Tällä hetkellä minulla on kesken kaksi kirjaa. Toinen asiaa ja toistaiseksi vain tietokoneen ruudulla, toinen kansien välissä olevaa proosaa

Olimme kuluttajia

Tässä lainaus ensimmäisestä:

”Kukaan ei voi tulla meille sanomaan, missä saamme asua ja mihin rahamme käytämme. Rahan käyttö ja vapaus koetaan niin yhtäläisiksi, että aina kun valtio alkaa säännöstellä jonkin asian kuluttamista erittäin hyvinkin perustein (tupakointia, alkoholia, auton kokoa tai rantarakentamista – saati sitten lihansyöntiä tai lentomatkustamista) liberalisti sisällämme herää kiukkuisena. Löytyy vapauden puolustajia, jotka osaavat yhdistää vapauden rajoittamattomaan kuluttamiseen.
”Vaikka pyritte hyvään, tie johtaa totalitarismiin”, varoittaa oikeuksiin keskittyvä liberalisti. Kuluttaminen on onnistunut konkretisoimaan liiankin hyvin sen, mitä liberalismi tarkoittaa. Abstrakti ajatus ”vapaudesta” on nyt sitä, että yksilön valintoja ei pidä rajoittaa – ei etenkään shoppaillessa, kaupassa, mainoksia katsoessa ja arjen valintoja tehdessä.”

Kyseessä on Roope Mokan ja Aleksi Neuvosen (tutut mm. Demos Helsinki -ajatushautomosta ja Yhteiskunta 2.0 -blogista) nyt keskiviikkona julkaistava kirja ”Olimme kuluttajia. Neljä tarinaa vuodesta 2023”.

Nuoret miehet jakoivat ilmaisia pdf-versioita niin Facebookissa kuin Jaikussa, joten sain sen siis luettavakseni viime viikon lopulla eli siis mainio markkinointitempaus. Iso kiitos ja onnittelut sinne suuntaan!

Vielä en siis ole lukenut teosta kokonaan, mutta todella hienoja ajatuksia ja kokonaiskuvaa kuluttamisesta ja kuluttajuudesta olen saanut nauttia jo nyt.

Olimme opiskelijoita

Ja sitten lainaus toisesta kirjasta, siitä kansien välissä olevasta ja kirjastosta lainatusta:

”Päässeiden koulussa opetettiin teorioita, ranskalaisia viivoja, laatikoita, joista nuolet johtivat toisiin laatikoihin, numeroita, jotka johtivat toisiin numeroihin ja etenkin viivan alle, käyriä, joista toinen meni ylös ja toinen alas, ja jossain pisteessä ne leikkasivat toisensa, tai sitten eivät, ja miesten nimiä, jotka keksivät niin tärkeän asian, ettei sitä millään pysynyt muistamaan tenttiä pitempään. Siellä ei opetettu, mitä pitää tehdä, kun heikkoudet purskahtelivat pienistäkin raoista, tilkitseminen vei kaikki voimat ja aina joku kohta ratkesi vuotamaan.

[- – – ] Haaveilimme työpöydistä pilvenpiirtäjissä, laskeutumisista kaukaisten maiden lentokentille ja puhelimella soittamisesta, ja kun osasimme valita oikeat kurssit, lukea sopivasti, vastata tenteissä oikein, valmistuimme, ja pääsimme valitsemaan työpaikan, juuri kun lehtien sivut pursusivat mahdollisuuksia, ja oli kysymys pelkästään mahtavan työpaikan mahtavuuden asteesta.”

Tämä kirja on Mirjam Lohen Nuttu (Teos 2008, arvostelu Hesarissa). Tätä aikaa sekin kuvaa, tosin hyvin erilaisista lähtökohdista ja tyylillä kuin Mokan ja Neuvosen kirja.

Olemme kirjastonkäyttäjiä

Lukutaito on mieletön kyky. Kirjat ovat hieno tapa jakaa ajatuksia, tunteita, tietoa. Samalla tosin myönnän tuntevani pientä kateutta siitä, etten osaa itse osaa kirjoittaa tavalla, joka kohoaisi arkista tekstiä suuremmaksi. Ehkä sen vielä joskus opin.

Ja suomalaista kirjastokulttuuria kehun aina, kun se vain on mahdollista. Sen myötä terveiset Macelle, jonka blogi avaa tavalliselle kirjastonkäyttäjälle uusia näkökulmia.

Blogien hakukonemainonta tuottaa ongelmia luottoa tarjoaville yrityksille?

perjantai 31. lokakuuta 2008 klo 11.02 kirjoittajana Mari Koo

Kuluttajaviraston Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta -julkaisusta sattui silmiin luottojen markkinoijille kohdennettu viesti siitä, että heidän pitäisi valvoa, missä ympäristössä eli millaisella nettisivustolla heidän mainoksensa näkyy. Tässä yhteydessä oli otettu kantaa myös blogeissa näkyvään mainontaan seuraavasti:

”Kuluttajavirasto on huomauttanut muutamaa yritystä siitä, että niiden luottoa tarjoavia verkkosivuja on markkinoitu Internetissä blogityyppisellä sivustolla. Tämän sivuston kaupallinen tarkoitus ei käynyt selkeästi ilmi, sillä mm. pikavipeistä ja pokerinpelaamisesta annettiin tietoa artikkelein, jotka muistuttivat viralliselta tai puolueettomalta taholta annettavaa tietoa sekä kehottivat lainanottoon.

Kun yritysten sivuille johtavia mainosbannereita oli siroteltu taajaan ympäri blogia, myös sivun sisältöä oli arvioitava osana markkinointia. Yrityksiä kehotettiin vastaisuudessa huolehtimaan siitä, ettei mainosmateriaalia päädy asiattomasti luotonottamiseen tai pokerinpeluuseen houkutteleviin asiayhteyksiin. Siitä huolimatta, ettei yritys suoraan vastaa bloginpitäjän teksteistä, sen on kannettava vastuunsa siitä, missä yhteyksissä sen mainos esiintyy.”

En edelleenkään ole hakukonemarkkinointitietämyksessäni kovin pitkällä, joten en tiedä, miten hyvin markkinoija voi viestejään esimerkiksi blogeissa kohdentaa. Ovatkohan Google-mainonnan keinot tällaiseen hallintaan sopivat? Entäs Gmailin mainokset? Pitääkö luottoa tarjoavien yrityksen jättäytyä kokonaan näissä yhteyksistä mainostamisesta?

Varmaan meistä jokainen on joskus hieman huvittunut siitä, että Google-mainos ja blogin sisältö ovat itse asiassa melkein vastakkaisia. Eli esimerkiksi vaalien aikaan kokoomuslaisen mainos näkyy vasemmiston kannattajaksi julistautuneen blogissa jne.

Tietysti luottoon ja lainaan liittyvä mainonta on vakavampaa. Ei liene myöskään yrityksen etu, että jos blogi kehuu suuresti pikavippien ottamista pokerinpeluuta helpottamaan, niin siellä sitten näkyy peruspankin mainos. Ihan kuten muussakin mainonnassa valitaan ne välineet, lehdet tai tv-ohjelmat, joissa ollaan mukana. Netti ja blogit ovat vain on paljon monimutkaisempi tässä suhteessa.

Mutta kuten sanottu, en ole aiheen asiantuntija, joten joltain löytyy varmaan asiantuntevampi kommentti. Herätti vain mielenkiinnon se, että kuluttajavirasto on tällaiseen puuttunut.

Innokas työntekijä keskustelupalstaspämmäyksen takana?

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008 klo 8.15 kirjoittajana Mari Koo

Päivän Hesarin Hinta & laatu -sivuilla (D 3) sekä lyhyemmin verkossa on Jussi Laitisen kirjoittama juttu ”Mainostoimisto jäi kiinni piilomarkkinoinnista verkossa”. Juttu käsittelee nettikirjoittelua, jossa keskustelupalstoille laitetut, tiettyjä sivustoja kehuvat viestit paljastuivat samasta lähteestä olevaksi ja jäljet johtivat mainostoimisto HeyDayhin. Aiheesta sain viime marraskuussa tietää Viimalta ja sen pohjalta itse kirjoitin blogiin.

Jutun mukaan YleX:n keskustelupalstan käyttäjät ihmettelivät spämmiviestejä ja moderaattori selvitti, kuka viestien takana on.

Juttuun on saatu kommentti myös HeyDayn toimitusjohtalta Oskari Heikeliltä.

”Heydayn toimitusjohtaja Oskari Heikel on asiasta hyvin niukkasanainen. Hänen mukaansa viestien takan on yksittäinen työntekijä, joka halusi saada julkisuutta omilla töilleen. ”Olemme tehneet kaikkemme estääksemme vastaavaa tapahtumasta uudestaan.”

Heikel ei halua vastata kysymyksiin muun muassa siitä, saako HeyDay asiakkailtaan bonusta kampajasivustojen kävijämäärien perusteella. – – -”

Heikel ei kommentoi sitäkään, miksi Heyday on halunnut sensuroida YleX:n foorumista keskusteln, jossa piilomainonta paljastuu.”

Mutta siis edelleen hyvä oppitunti siitä, miten nettikeskusteluissa ei kannata markkinoida. Ja jos Heydayssa on oikeasti ollut kyse siitä, että työntekijät ovat halunneet saada mainosta omalle työlleen, niin todellakin on syytä ohjeistaa henkilökuntaa kunnolla.

Lisäys: Myös Viima on taas kirjoittanut lisää aiheesta.

« vanhemmat kirjoitukset