Muokattu illalla: lisätty puuttuva sana Fiskaters-kohtaan ja korjattu pari pikkuvirhettä.

Viimeaikaisen blogien näkymiset julkisuudessa tuntuvat taas vähän käynnistäneen keskustelua ja kommentteja blogeilla tienaamisesta tai blogaajien ja yritysten välisestä toiminnasta. Koska aihe on minua lähellä, kokoan nyt näkemyksiä ja ajatuksia, joiden lähteitä en valitettavasti osaa nimetä noin vain. Ajan myötä ja blogimaailmaa seurailleena tällaisia keinoja olen havainnut:

1. Tiedotteiden lähettäminen blogaajille

Yritykset laativat tiedotteita medialle ja pistävät näitä eteenpäin suoraan tai erilaisten palveluiden, kuten Deski.fi, kautta. Tiedotejakelua voi laajentaa myös blogaajille, mutta se vaatii harkintaa. Bloginpitäjä ei ole yleensä ole toimittaja: yllättäen sähköpostiin pamahtava yrityksen tiedote saa helposti spämmin maineen, kuten Nescafen tapauksessa.

Tai jos tiedote lähetetään blogaajille, jotka ovat tietystä tuotteesta kirjoittaneet, kuten tuo äskeittäin minuakin lähestynyt Nokian musiikkikauppa, niin kannattaisi myös tarkistaa, mitä ja missä sävyssä tuotteesta on kirjoitettu. Jos blogeissa on havaittu tuotteessa tai palvelussa ongelmia, niin tiedotteessa kannattaisi tietysti pyrkiä vastaamaan näihin ongelmiin.

Jos tiedote lähetetään suoraan blogaajille, niin ehdottomasti kannattaa kertoa, miksi juuri kyseistä blogaajaa lähestytään.

Lisäksi on silti varauduttava siihen, että blogaaja ei tykkää yrityksen lähestymisyrityksestä ja kirjoittaa blogiinsa kitkeränsävyisesti.

Itse toivoisin myös, että yritysten tiedotteet löytyisivät aina netistä vaivatta ja niihin voisi helposti linkata. Ei siis mitään pdf-tiedostoja, vaan selkeitä sivuja, joista voisi tarkistaa tiedotteen sisällön. Ja esimerkiksi RSS:n hyödyntämistä tiedotteiden jakelussa on tässäkin blogissa pohdittu.

2. Tuotenäytteiden lähettäminen blogaajille

Jenkeissä on jo varsin yleistä, että blogaajille lähetetään tuotenäytteitä tai tuotteita. Blogaajan postiosoitteen voi kysyä esim. sillä sähköpostilla. Jos hän on halukas vastaanottamaan tuotteen, niin se ei silti tarkoita, että hän automaattisesti kirjoittaisi kehuvan arvostelun blogiinsa. Yritysten on siis uskallettava antaa blogaajille vapaus kirjoittaa tai olla kirjoittamatta.

Bloginpitäjien kannalta mielestäni olisi hyvä, että he toisivat esiin, jos ovat saaneet tuotteen ilmaiseksi. Tietty blogimaine on hyvä ylläpitää, ja se säilyy, kun kertoo rehellisesti kehujen ja haukkujen taustoja.

3. Blogaajien kutsuminen tiedotustilaisuuksiin, avajaisiin, messuille jne.

Kutsut erilaisiin tilaisuuksiin ovat ainakin Ruotsin muotiblogaajien keskuudessa olleet suosittuja. Tässäkin yritys tietysti joutuu harkitsemaan, tekeekö kaikille avoimen kutsun ja esim. velvoittaa ilmoittautumaan etukäteen vai kohdennetaanko kutsu tietyille, tärkeiksi koetuille blogaajille.

Toisaalta erilaisille organisaatioille myös blogaajien kutsuminen mukaan tiedotustilaisuuksiin olisi varmasti hyvä tapa. Suomen kokoisessa maassa niitä bloginpitäjiä, joilla olisi intoa ja mahdollisuutta osallistua tilaisuuksiin, ei kuitenkaan ole niin paljon, joten yleisesti ottaen suurta ryntäystä ei tarvinne pelätä, mutta aiheeseen kiinnostuksella suhtautuvia voisi hyvinkin tulla paikalle.

Itse olen osallistunut Kulutusjuhla.com -blogin kirjoittajana Marttojen keittokirjan julkistustilaisuuteen syksyllä 2006, ja kirjoitin kirjasta heti tuoreeltaan blogiin. Erkka teki kansalaisjournalistista toimintaa Keski-Suomessa kunnallispolitiikan yhteydessä.

4. Blogimarkkinointi bannerein

Blogista voi tietysti pyrkiä ostamaan mainostilaa samalla tavalla kuin muilta sivustoilta. Monissa blogeissa pyörii jo Googlen mainokset, joten pysyvät mainosbannerit ovat siitä seuraava askel.

Mutta jälleen on syytä muistaa, että kaikki blogaajat eivät todellakaan kirjoita ansaitakseen rahaa. Banneriehdotus saatetaan siis tyrmätä hyvinkin räväkästi. On paljon kirjoittajia, jotka haluavat pitää kiinni tiukasti siitä, ettei heillä ole mitään kaupallisia kytköksiä.

5. Blogin ottaminen oman sivuston alle

Blogin kirjoittajalle voidaan tarjota korvausta siitä, että hän siirtäisi bloginsa yrityksen nettisivun alle. Tätä Suomessa on tehty esim. Sonera Plazan Elleissä.

Tietystä aiheesta kirjoittava bloginpitäjä voisi hyvin sopia yritykselle, esimerkiksi intohimoinen pyöräilijä fillareiden maahantuojalle tai tuore äiti lapsentarvikeyritykselle. Esimerkiksi Fiskarsilla on Fiskateers-yhteisönsä, jossa on neljä blogikirjoittajaa.

Sopimus voi olla kuukausi- tai tekstipalkkiopohjainen. Nimeä ja näkyvyyttä blogeissa kerännyt kirjoittaja saa todennäköisesti vähintään vakiolukijansa siirtymään mukanaan. Tällainen blogi toimii tietynlaisena yritysblogina, ja blogin myötä sivusto saa tiettyjä, esimerkiksi nettinäkyvyyteen liittyviä etuja (tästä lisää vaikkapa Hakukonemarkkinointi.fi -blogin tekstistä Neljä hyvää perustelua yritysblogin perustamiseksi: yritysblogi tietysti ensisijaisesti on yrityksen oman henkilöstön tuottamaa sisältöä).

Ja jälleen: kaikki eivät silti ole valmiita liittämään itseään yrityksen kirjoittajaksi, vaikka saisivat siitä korvauksen. Jos blogin siirtää yrityksen alle, siinä menettää jotain olennaista, mikä kuuluu omaan blogiin. Vaikka yritys sanoisi, että saa kirjoittaa mitä tahansa, niin silti bloginpitäjä saa tietyn leiman. Bloginpito korvausta vastaan myös velvoittaa eri tavalla.

6. Muut keinot

Erilaisia kehittelymahdollisuuksia yhteistyöhön tietysti on. Yritys voi tarjoutua esimerkiksi sponsoroimaan blogaajien tapaamista: viime keväänä Igglo tarjosi blogimiitille tilan ja parit juomat, ja minä hoidin koollekutsumiset jne. Osa blogaajista tietysti suhtautuu karsaasti myös tällaisiin kokoontumisiin ja siksikin blogimiitit on järjestetty ihan omakustanteisesti. Monissa harrastajaryhmissä organisoitu tapaaminen ja blogaajien kutsuminen todennäköisesti toimisi.

Ruotsalainen Blondinbella on herättänyt kohua tienaamalla ns. piilomarkkinoinnilla, jota ei voi pitää mitenkään hyvänä ratkaisuna. Myöskään flogit eli “fake blogs” eivät toimi: niistä jää oletettavasti kiinni, eikä sitä riskiä kannata ottaa.

Yritysten blogeista voidaan käyttää lyhennettä clog (“corporate blog”, tosin lyhenne voi viitata myös muihin blogeihin, jotka yhdistyvät c-kirjaimella alkavasta sanasta ja blogista),

Markkinoinnin ammattilaiset varmasti keksivät nerokkaampia keinoja blogaajien ja muiden netin sisällöntuottajien hyödyntämiseen, ja muualla maailmassa on varmasti jo kaikenlaista kokeiltu. Puskaradiosta tai viidakkorummusta eli WOMista (word-of-mouth) on markkinoinnissa Suomessakin paljon kohistu, eikä vähiten netin myötä. Sosiaalista mediaa halutaan hyödyntää eri keinoin.

Toisaalta usein huomio herää ilman suurta suunnitelmaa. Viimeisin tapaus taitaa olla YouTubessa levinnyt Supermarket Domino, joka sai näkyvyyttä myös Hesarissa viime viikolla (ja IL:n uutisessa myös): supermarket Aslakin kauppias oli kuulemma saanut paljon närkästynyttä asiakaspalautetta, jossa oli arvosteltu sitä, että ruokatavaroita on lattioilla.

Nettikommenttien ja tuttujen kanssa käymieni keskustelujen perusteella videota oli sen sijaan pidetty mainiona ja hauskana tempauksena. Videon yhteyteen onkin tuonne YouTubeen ilmestynyt lausunto, jossa videon nettiin lisännyt henkilö kirjoittaa, että tuotteet saavat melkoista kyytiä jo logistiikkaketjun eri vaiheissa.

Lopuksi

Yhteistyö blogaajien ja yritysten välillä ei ole paha asia. Sen vain pitäisi olla avointa ja reilua. Blogaajat ovat hyvin erilaisista henkilöistä koostuva ryhmä: osa siis voi haluta tehdä rahaa ja pienikin lisätulo kelpaa, mutta jotkut eivät todellakaan suostu minkäänlaiseen yhteistyöhön.

Lisäksi, kuten aina, haluan tietysti muistuttaa siitä, että se netin puskaradio toimii joka tapauksessa. Tuotteista kirjoitetaan ja palvelua arvostellaan myös blogeissa. Yritys ei voi sitä estää, eikä edes hallita. On siis parempi miettiä ajoissa, miten siihen asennoituu ja reagoi.

Aihepiiristä aiemmin kirjoittamiani:

Nettikeskustelussa teeskentely ei kannata

Mitä ostit netistä?

Blogaajia houkutellaan Iltalehden alle suurin lupauksin

Yritysnäkökulmaa blogiseurantaan

Hopotus on epäaitoa puskaradiota

Blogeja seurataan “sillä silmällä” & Vielä ruotsalaisblogeista

SosWeb 2: Ne puhuu meistä!

Maineenhallintaa netissä

(Jälleen huomasin sen, että näköjään itsekin olen jo unohtanut, mitä kaikkea blogiin olen kirjoittanut. Joten jos kirjoitukseni tuntuvat jonkun mielestä vanhan toistolta, niin en vain itsekään muista, mistä olen jo kirjoittanut!)

Olin keskiviikkona kuuntelemassa Web Analytics -otsakkeella kulkenutta iltaa. Mielenkiintoista oli kuulla, miten bisnesmaailmassa aihealue nähdään ja mihin siellä painotetaan. Tunnetusti edelleen mitataan paljon määriä: kuinka paljon kävijöitä ja missä, mutta laadullisempi puoli tunkee kovaa vauhtia rinnalle.

Valitettavasti se ei olekaan enää niin helppoa. Verkkokeskusteluihin on selvää kiinnostusta, mutta välillä mietin, osataanko yrityksissä asettaa netistä esiinnousseet mielipiteet oikeisiin mittasuhteisiin. Kuten tuolla hakuoptimointia käsitelleen kirjoitukseni kommenttiosastolla Arttu totesi, niin suomenkielistä nettiaineistoa on kuitenkin aika vähän. Googlen hauissa tämä näkyy niin, että varsin helposti pääsee etusivulle tietyillä sanoilla. Niinpä joku yksittäisen kommentti voi nousta esiin ja se saattaa saada väärän painoarvon, jos vain sitä seurataaan.

Tekstin sävyn analyysin vaikeus

Keskusteluseuraamisessa pyritään analysoimaan myös sitä, onko kommentti negatiivinen vai positiivinen. Kuten keskiviikkona tuli esiin, niin tämä ei ole mitenkään helppoa: täysin toimivaa automatiikkaa ei ole, koska kone ei voi tunnistaa tekstin sävyä oikein.

Toisaalta ihmisetkin tulkitsevat tekstejä eri tavoin: jokainen bloginpitäjäkin on varmasti kohdannut tilanteita, kun kirjoitus on tarkoitettu ironiaksi, mutta kaikki lukijat eivät sitä ymmärrä.

Tähän päälle tietysti tulevat vielä eri kielten ongelmat. Kansainvälinen yritys tarvitsisi läjän erilaisia kieliversioita, jos haluaa saada selvyyden keskusteluista.

Ja kun tähän soppaan lisätään podcastit ja videopätkät, niin seuranta ja analysointi muuttuu vielä hankalammaksi.

Kuka vaikuttaa, keneen ja missä?

Lisäksi illan aikana oli puhetta vaikuttajista ja heidän löytämisestään. Esimerkiksi blogeissa vaikuttavaksi arvioidaan se, jossa on paljon kommentteja. Ehkä se on osatotuus, mutta ei välttämättä aina. On monia blogeja, joissa vakiokommentoijien myötä kertyy kymmenittäin kommentteja, mutta jotka eivät silti välttämättä mielestäni ole laajemmin vaikuttavia. Toisaalta on blogeja, joissa ei paljon kommentoida, mutta joilla on ainakin tietyssä ryhmässä iso merkitys.

Ja ovatko nämä sitten oikeasti vaikuttavia blogaajia? Esimerkiksi pni kirjoitti taannoin siitä, miten netissä toimiva kuluttaja voi vaikuttaa myös muussa elämässä, olla edelläkävijä. Siihen, miten heitä löytää, minulla ei todellakaan ole ratkaisua.

Tai jos mietin omaa blogirooliani: minulla on monta blogia, joista yksikään ei ole megasuosittu. Mutta toisaalta lonkeroin vähän siellä sun täällä, ja se tuskin näkyy, jos jokaista blogiani katsotaan erillisenä.

Lisäksi ilta muistutti siitä, että sekin henkilö, joka näyttää olevan jonkun toisen verkoston laitamilla, voi olla keskiössä esimerkiksi kilpailijan verkostossa. Tällöin hän voikin olla merkittävä, vaikka ensisilmäyksellä näyttää toiselta.

Minulla ei tietystikään ole tarjota mitään yksikertaisia ratkaisuja näiden ongelmien hallintaa, vaan kyseessä on siis vain mieleentulleita ajatuksia mahdollisista kompastuskivistä.

“Niille” työnnetään ja “ne” vetävät

Mielestäni netti toimii yrityksille mainiona välineenä saada asiakaspalautetta. Mutta jotenkin olen havaitsevinani tiettyä ristiriitaa markkinointiväen puheissa: toisaalta sanotaan, että nyt mainonnassa siirrytään ”push’in pull’in sijasta”, mutta silti paljon mietitään, miten niille kuluttajille saataisiin työnnettyä tietoa. (Tämä ajatukseni on hyvin hahmottumaton, joten mainonnan alaa paremmin tuntevat voivat vapaasti esittää tehokkaampaa ajattelua tältä osin.)

Se, mikä eri tilaisuuksien puheenvuoroissa usein hieman häiritsee, on käytetty kieli. Puhutaan ”ne kuluttajat, jotka tuolla käyvät keskustelua” ikään kuin puhujat eivät itse olisi kuluttajia ja verkkokeskustelijoita. Ainakin koen, että kun mietin, miten minä toimin tai miten haluaisin asioiden hoituvan, niin todennäköisesti se osuu kohdalleen moneen muuhunkin.

Siis vaikka ihan peruskuluttajakäyttäytymisessä: miten minulle on syntynyt tarve saada jokin uusi tuote tai palvelu, miten sen valitsee, mitkä tekijät valinta- ja hankintaprosessissani saavat painoarvoa, kuinka minusta tulee tyytyväinen asiakas ja miten kerron asiasta muille.

Aina joskus joku kysyy minulta jotain siitä, miten se Google arvottaa niitä nettisivuja ja miten siihen sijoitukseen voisi vaikuttaa. Joudun tunnustamaan, että en ole asiantuntija ja käsitykseni mukaan Googlen arvostusmittaus on enemmän tai vähemmän mystistä enemmänkin tietäville.

Mutta sen tietysti muistan aina kertoa, että blogit pärjäävät hyvin: ne ovat aktiivisesti päivittyviä sivustoja, joihin oleellisena osana liittyy linkitykset. Ja näitä asioita Google arvostaa.

Reilu kuukausi sitten Erkka halusi testata, miten hän, perusbloginpitäjä, pärjäisi Googlessa, jos laittaisi tekstin otsikolla “hakukoneoptimointi”. Minä nappasin tästä kiinni ja laitoin Marinadi-blogiin tekstin samaisella otsikolla. Myös PA liittyi joukkoon.

Varsin hyvin olemme pärjänneet noiden joukossa, jotka tosissaan pyrkivät optimoimaan Google-hakua kyseisen sanan kohdalla. Minun ja Erkan tekstit löytyvät nyt kolmannelta hakusivulta.

En siis ole mitenkään tarkemmin seurannut hakukoneoptimoinnista käytävää keskustelua. Jotenkin on tullut fiilis, että se on nyt “so last season”, ja nyt pitäisi netissä pyrkiä johonkin muuhun. Toisaalta Googlen valta netinkäyttäjien joukossa on sen verran vankka, että toki markkinoinnissa kannattaisin usein mieluummin sanoa, että “googlaa tällä tuotenimellä” kuin ilmoittaa jokin vähänkin hankalampi nettisivun osoite.

Ja ainakin aina kannattaisi firmoissa katsoa, erityisesti mainoskampanjoita aloittaessa, mitä niillä hakusanoilla tipahtaa ruudulle. Ainakin itse käytän Google-hakuja kymmeniä kertoja päivässä sen sijaan, että naputtelisin www-sivujen osoitteita.

Blogeissahan on yhtenä huvina aina katsella omituisia hakusanoja, joilla blogiin on päädytty. Tähän blogiini ei kovin ihmeellisiä hakuja kohdistu, koska sisältö ja sanat ovat ilmeisen tylsähköjä. Oma nimeni ja nimimerkkini ovat ne suosituimmat. Marinadi-blogista sen sijaan kaivataan aiheita laidasta laitaan: treffineuvoja, dallaspullia, Jaakko Teppoa, umpilisäkeleikkausta, tissikuvia ja miesten sukkahousuja.
- – -

Ennen netin yleistymistä olin aika riippuvainen päivän lehdistä. Ärsytti, jos se ei jostain syystä ilmestynyt. Nyt huomaan samaa ärtymystä, kun tietty palvelu, jonka päivittäiskäyttöön olen tottunut, ei toimi: Jaiku on ollut alhaalla eilisillasta lähtien ja minä käyn tasaisesti testaamassa, josko se jo nyt… Onneksi virheilmoitus on ollut sympaattinen!

Arinan Teemu havannoi, miten Cafe Picnic on hukassa Millan blogi -viraalimarkkinointiyritelmällään. Muutamia Teemun huomioita:

• • On the front page you can’t identify right away if the site is a blog written by some girl called Milla, or just a cheesy commercial. This is unforgivingly misguiding for the readers.
  • The front page features 9 fake pictures taken by professional photographers with pro-cameras. The photos scream “I’m fake” right at you.
  • A commercial starts to play immediatly to disrupt you. It scares you to death with its unauthenticity.

Ja vielä paljon lisää, nin sisällöstä kuin tekniikasta (mm. ei kommentointia, ei RSS:ä, ei pysyviä linkkejä blogiteksteihin). Blogimarkkinointia voisi tehdä myös hyvin, mutta Millan tarina on kyllä kieltämättä melkoinen pohjanoteeraus, koska kyseessä ei ole edes ole blogi, vaan huonosti kirjoitettu muka-nettipäiväkirjailu.

Minä vissiinkin olisin jopa kohderyhmää eli kolmekymppinen sinkku helsinkiläisnainen ja voisin jopa nauttia hyvin tuotetusta blogimuotoon tuotetusta mainostarinasta, mutta Millan höpinä on tuskastuttavaa luettavaa.

Joten luen paljon mieluummin jatkossakin muita blogeja ja käyn muissa kahviloissa.

Kuten Teemu hyvin toteaa:

“The site is everything but authentic. It’s a shame for the whole finnish blogging community, that sites like this exist with the name “blog” written on it. Some companies do it right, some listen to ad-agency drones who don’t know what they are doing. For a better example, see blogger Veloena sponsored by Suomen Kuvalehti. She is doing a great job and probably costs less than this shameful campaign.”

Onko nyt todellakin niin, että Suomessa on herätty blogien olemassaoloon ja blogit yritetään tunkea väkisin joka paikkaan, vaikka ne eivät lainkaan toimisi näissä malleissa, on sitten kyse yritysten sisäisestä tai ulkoisesta viestinnästä, mainonnasta tai siitä, että käyttäjät saataisiin muodikkaasti osallistumaan eri nettisivuille?

Kuten Chris Garrett kirjoittaa, niin blogi ei aina ole oikea tapa:

“Just because everyone and their pet hamster seems to be blogging right now does not mean it is always the right thing to do.”

AC Nielsen julkisti mainonnan luottamusta maailmanlaajuisesti käsittelevän raportin. IT-Viikon juttuun oli napattu otsikoksi “Suomalaiset eivät luota blogeihin”.

Totta on, että Nielsenin tutkailussa suomalaiset ovat kaikken vähiten ilmoittaneet luottavansa netissä, kuten blogeissa, kerrottaviin mielipiteisiin (37 prosenttia).

Mutta ongelmahan näissä tutkimuksissa on se, että meillä blogit ovat vielä nuoria verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Ihmekös se, etteivät ihmiset luota niihin täällä samoin kuin muualla.

Uskoisin, että asenne tulee muuttumaan, kunhan netinkäyttäjät täälläkin aidosti omaksuvat blogit. Oman kokemukseni perusteella väittäisin, että ne, jotka blogeja lukevat aktiivisesti, myös luottavat niihin.

- – -

Kommenttiosastolta kannattaa muuten lukaista Katjan kirjoitus hänen kokemuksistaan bloginpidosta ja blogimainonnasta Yhdysvalloissa. Katjan kokemukset myös osoittavat blogin toimivan pienen yrittäjän markkinointikanavana.