Silmiinpistävää, mutta ei kovin yllättävää, oli into, jolla teoksia kuvattiin. Digikamerat räpsyivät, mutta niin tekivät myös mobiililaitteet. Erityisesti iPhone näytti olevan monilla: lieneekö ranskalainen hinnoittelukäytäntö suosinut niiden hankintaa?

Lukkarisen Samin teosten kohdalla kuvaus tuotti ilmiselviä ilahtuneita oivalluksia, kun ihmiset tajusivat ruutujen läpi, mitä maalausten pikseleistä muodostuu.

Pää alaspäin oleva tyttö hahmottuu heti tästäkin kuvasta, toisin kuin jos teosta katselee parin metrin päästä “oikeasti”. Toisessa taulussa tytöllä on sydämenmuotoinen peili, josta heijastuu salaman välähdys.

“Täällä ei saa kuvata”

Kuvien ja videoiden ottaminen ja erityisesti jakaminen ei silti ole edelleenkään ole mitenkään noin vain hyväksyttyä. Ranskalaisessa pakasteita myyvässä kaupassa, Picardissa, myyjä tuli kieltämään kuvaamiseni. Yhden kuvan olin jo ottanut ja pistin sen myös esiin nettiin Kulutusjuhlaan tekemäni tekstin yhteyteen. En tiedä, rikoinko jotain ranskalaista lainsäädäntöä toiminnallani. Olen niin tottunut siihen, että Suomessa kaupassa saa kuvata ja kuvat myös julkaista.

Marko Sykkö kritisoi omassa blogitekstissään tapahtumajärjestäjien videointikieltoja. Tämä kuvaus ja sen salliminen taitaa olla netin ikuisuuskeskusteluja ja taatusti myös jatkuu, kun mukana kulkevien laitteiden laatu koko ajan paranee.

Taidemessuillakin kuvauksen haittapuolet puhuttivat. Myös taiteesta valmistetaan piraattituotteita, ja keskusteluissa epäiltiin, että joku osa kuvauksista liittyy tällaiseen toimintaan.

Ymmärrän kyllä esimerkiksi taidemuseoiden kuvauskiellot. Lisäksi esimerkiksi Lucian Freudin töiden hienous ei valkene täysin vasta kuin lähietäisyydeltä, ja olisi hieman häiritsevää, jos näyttelyn tungoksessa monet lisäksi kuvailisivat. Eli jos on reissu Pariisiin suunnitteilla kevään aikana, niin suosittelen Pompidou-keskuksessa olevaa Freudin näyttelyä.

Kuvat toimivat muistiinpanoina

iPhonen kamera on itselläni ahkerassa käytössä. Vaikka kamera ei teknisesti ole mitenkään huikean laadukas, on se riittävän hyvä arkiseen kuvanäppäilyyn. Huomaan käyttäväni kameraa usein muistiinpanovälineenä: näin tallentui esimerkiksi ravintola Rytmissä ollut tieto lauantai-aamiaisista.

Osan kuvista jaan suoraan nettiin: joko sekä Twitteriin että Facebookiin tai pelkästään FB:in. Uutta kännykkäkuvaus ja kuvien jakaminen ei minulle ole: ensimmäistä kännykkäkuvablogia pidin kolme-neljä vuotta sitten, mutta silloin kuvien laatu oli heikko.

Myös videoiden kuvaaminen ja jakaminen iPhonella on osoittautunut varsin vaivattomaksi. En vain vielä ole rutinoitunut siihen hommaan samalla tavalla kuin kuvien ottamiseen.

- – -

Nestle ja nettiaktivismia

Vielä pitää pistää ihan jostain muusta eli linkata Nettiapinaan, joka kertoo hyvin Nestlén kuohuntaa herättäneesta toiminnasta ja sosiaalisen median, erityisesti Facebookin roolista kriisien kuohuessa.

Näin kertoi Aamulehden verkkopalvelujen kehityspäällikkö Seppo Roth tänään JOKESin Videot verkkoon -kurssilla.

“Toisesta päästä voi kertoa, että kun tehtiin kuntavaalien alla puolueiden puheenjohtajien haastatteluvideoita, niin niiden katselumäärät olivat niin pieniä, etten uskalla niitä edes sanoa.”

Mutta miten saadaan kiinnostava video, kun kukaan ei ole ajanut seinään?

Minun ja työparini tehtäväksi tuli Laukonsillan rakentamisen edistyminen. Ajatuksena oli videon avulla esitellä sillalta maisemia, joita kukaan ei ole vielä nähnyt.

Ensi kesänä valmistuvalta sillalta näkymät eivät kuitenkaan niin mielettömän huikeat mielestäni olleet. Kun aiheesta lehteen tehnyt toimittaja kysyi työmaapäälliköltä, että meinataanko sillan avajaisten kunniaksi järjestää tanssit, niin sain idean, että videollehan voisi ottaa vähän valssausta. Tanssikutsuuni onneksi vastattiin myöntävästi ja niinpä video alkaa tanssahdellen.

(Lisäys eli siltä varalta, että tekniikka kiinnostaa: osa videostamme on kuvattu digipokkarillani Ixus 90S, osa järeämmällä videokameralla, eli aika kevyellä kalustella tällaista saa aikaan).

Sattumalta paikalle sattui myös pari italialaista arkkitehtia, jotka olivat lomalla Tampereella. Näin videolle saatiin vähän ulkomaalaistenkin kommenttia.

Videon laatu on mitä on, eli mielestäni se on pakattu turhan pieneksi ja muutenkin tietysti olimme vasta opettelemassa videon tekoa. Videoiden tekeminen vaatii ns. asiatoimittajalta uudenlaista ajattelutapaa. Kukapa tekstimuotoista lehtijuttua varten pyytäisi tanssia työmaalla?

Aamulehdessä on nyt ainakin toistaiseksi käytössä ilmainen Ning-järjestelmä videoita varten. Kiinnostavaa oli havainnoida, miten lehdessä tämä videopuoli hoidetaan. Selväksi tuli myös se, että niukoilla resursseilla pätkät olisi tehtävä, koska ne eivät tuota (ainakaan toistaiseksi) rahaa. Eikä se videoiden vieminen nettiin ole prosessina vielä täydellisen sujuva.

Medialan murros keikuttaa, ja moniosaajien perään huudellaan. Tämän päivän oivallus oli tajuta, että kyllä minä itse asiassa kohtuullisesti taidan näitä video- ja nettisysteemejä kuitenkin jo hallita, ja kenties joskus myös jonkinlaisella videotuotannolla voisi tienatakin.

T: “Oon sieltä Wikipediasta löytänyt melkoisen monta virhettä.”

M: “No tuohon sanoisin, että niitä artikkeleiden muokkaukseen voit sinäkin osallistua.”

T: “Miksi tekisin ilmaista työtä? Teen viestintää ansaitakseni, en tuottaakseni ilmaiseksi sisältöä Wikipediaan.”

M: “Ainakin siksi, että sinäkin käytät sitä Wikipediaa ja netin muitakin ilmaissivustoja, eli vastavuoroisuuden vuoksi.”

Keskustelua ei tässä tilanteessa voitu jatkaa pidemmälle. Mutta edelleen on siis vaikeaa saada ihmisiä ymmärtämään, että meillä monilla on nettisisältöjen tuottamisessa muitakin motivaatioita kuin suora rahanansainta tai pelkkä egon esiintuominen.

Vaikka toki se netti voi auttaa ansaitsemaankin ja sen oman osaamisensa voi tuoda täällä esiin. Sitäkin olen nyt opiskelemassa Tampereella Videota verkkoon -kurssilla Journalistiliiton stipendillä.

Tavoitteeni on näiden kolmen koulutuspäivän aikana saada vähän “ammattilaisnäkemystä” nettivideoiden tekemiseen ja hyödyntämiseen. Nykytaitoni eivät ole kovin kummoiset, vaikka omiin höpinöihin ovatkin vielä riittäneet. Siitä esimerkki taas vaihteeksi alla.

Kuten nyt vaikka Forumissa asustavat Anni ja Fanni. Näitä shoppailunrakastajiahan etsittiin työpaikkailmoituksella viime keväänä. Nyt nuoret naiset siis asuvat Forumissa ja jakavat ajatuksiaan erityisesti videomuodossa. Jonkun verran väliin on kirjoitettu tekstiäkin: tyyli ei tosin itseeni kolahda.

Videopätkät ovat toimivampia, mutta kaikki hehkutus tyyliin “mielettömän ihanaa” on minulle liikaa (eli selkeästi en ole kohderyhmääkään, kun en edes pidä shoppailusta).

Olisin sivuille kaivannut jotain perustietoja Annista ja Fannista. Harmittavan usein blogeista puuttuu selvitys, millä taustalla henkilö toimii.

Toinen tapa hyödyntää blogeja on tämä tuttu “kutsutaan blogaajia paikalle”. Sen tiimoilta sattui silmiin Shop with Care -blogista seuraavaa:

“Vietin tästä kauniista maanantaipäivästä muutaman tunnin Finnish Catwalk -tapahtumassa, johon sain kutsun livebloggaamaan. Epämääräisten järjestelyjen takia livebloggaamisesta ei kyllä tullut yhtikäs mitään, mutta… Muutama tapahtumasta löytynyt helmi pelasti päivän.”

Eli siis jotenkin Wanhassa Satamassa järjestetyssä tilaisuudessa oli epäonnistuttu järjestelyissä. Jokainen tapahtumia ja tietotekniikkaa yhdistellyt tietysti tietää, että tekniikan pettäminen on harmittavan yleistä ja mahdollista.

Mutta hyvä tietysti, että tapahtumien raportointimahdollisuutta tarjotaan blogeihin. Tosin liveraportointi tapahtumista omien kokemusten mukaan onnistuu kätevämmin esimerkiksi Qaikuun.

Videota kuunnellessa tosin huomaa, ettei spontaani jutteluni ole kovinkaan loogista tai järkevää. Jossain välissä videota on myös hiljainen hetki, kun säpsähdin, tuleeko Kulosaaren vattupuskaan joku muukin, enkä sitten vaivautunut editoimaan tätä pätkää pois. Myös muutoin teknisellä tasolla ei taaskaan juhlita, mutta tarkoitus olisi syksyn mittaan kehittyä videojulkaisijana.

Videolle kerron muun muassa omasta ns. staycation-lomailusta. Luin viime viikolla Anna Mårdin kolumnin, jossa hän kertoi, että kyseinen staycation-sana on nyt kehitetty Englannissa kuvaamaan lähilomailua: oman kotipaikan lähellä tai ainakin kotimaassa tapahtuvaa vapaa-ajanviettoa. Trendikästä tästä on tullut nyt taantuman vuoksi.

Minulla koko elämä on pitkälti “lähielämää”. Sehän on osaltaan myös joutilaisuutta ja downshiftingia. Videolla höpisen kesäni tekemisistä, niin pyöräilyistä kuin muusta edullisesta lähielosta.

Vadelmapuskassa havaitsi jälleen, miten kannattaa katsoa vähän tarkemmin, sillä niin voi paljastua jotain uutta. Omasta lähiympäristöstäkin voi siis oppia kaikenlaista ja sitä voi hyödyntää eri tavoin, kuten esimerkiksi Dodo ry:n kaupunkiviljelyssä on tehty (aihetta käsitellään myös Globaali piknik -blogissa).

Mutta ei lähiloma välttämättä tule halvaksi. Moision Tepon tapauksessa Helsingissä vietetyllä lomalla rahat ovat kuluneet fillariin. Mutta selvästi pyöräilyllä on nyt nostetta. Pyöräliikennesuunnittelija Marek Salermo toteaa Hesarin jutussa (via pe3):

“Massa-autoistumisen aikaan 1960-luvulla pyöräilystä tehtiin lasten ja vanhusten liikkumismuoto. Siitä ajatuksesta ei ole päästy eroon”, hän sanoo.

Nyt näyttäisi, Tepon ja muiden innokkaiden myötä, pyöräilyllä olevan trendikästä nostetta. Monella on jo useampi kuin yksi pyörä, ja fillareita laitellaan ja kasataan itse. Toivottavasti polkupyörästä tulisi kaikin puolin vakavasti otettu liikenneväline tämän kulutukseenkin linkyttyvän trendin myötä.

Videon loppukevennyksenä esittelen vadelmienpoimintatekniikkani. Marjoja kertyi vajaat pari litraa, joka oli mielestäni hyvä saalis kulosaarelaispuskassa.

- – -

Jos lauantaina ei sada, niin Kulutusjuhlan lähitoiminta jatkuu parkkipaikkapiknikin hengessä Hakaniemessä klo 12-14. Tervetuloa moikkaamaan ja juttelemaan kulutuksesta, netistä, pyöräilyistä ja kaikesta muusta!

Tosin en ole itse vielä ehtinyt kirjaa muuta kuin lähinnä selata: loman jälkeen elämä on täyttynyt menemisistä ja tekemisistä, kuten Mediapäivät (joihin yritän lyhyesti vielä palata blogissa Qaiku-raporttien lisäksi) ja oma sosiaalinen elämä. Arvelin kyllä heti, että varmaan Aallon Tuija arvioi kirjan. Ja niin hän on tänään tehnyt, joten sinne kannattaa vilkaista kirjan omien sivujen ja blogin lisäksi.

Kiitos tietysti kirjasta ja siitä, että olen päässyt mainintoina mukaan. Hämmentää ja ilahduttaa, että minut nähdään yhdeksi Suomen kärkibloggaajista. Omaa häntää ei tohdi nostaa, mutta muiden palautetta on aina mukava saada. Kun oma kirjoittelu on saanut alkunsa harrastuksesta ja sitä myöten syvenneestä kiinnostuksesta, niin on edelleen vaikea mieltää, että tässä nyt tekisi jotain erityistä naputellessaan nettiin tekstejä ja tarkkaillessaan ilmiötä.

Prahaa videolle

Lomani Prahassa sujui oikein mukavasti. Pääsyy reissuun oli elämäni ensimmäinen puolimaraton, ja se meni huomattavasti paremmin kuin uskalsin odottaa. Aika oli 2.10.44: harjoittelumäärääni nähden nappisuoritus.

Olen nyt suunnitellut opettelevani amatööritason videoeditointia. Askel tähän sattumalta tuli juuri Prahan reissun myötä: turistipäivänä otin videokuvaa digikameralle ja koostin kotiin saavuttuani videon (joka on tuossa alla). Selvästi vielä on paljon parantamisen varaa mm. tekstitysten suhteen, mutta jatkan harjoittelua.

Videoblogit eivät vielä Suomessa ole käsittääkseni tehneet suurta ryntäystä. Yksi tekijä on varmasti se, että oman naaman ja puheen kuvaaminen vaatii kanttia: siinä näkyy paljon enemmän kuin pelkässä tekstissä. Sujuva puheentuotanto videolle ei ole kovin helppoa, sen olen saanut itsekin havaita monta kertaa.

Tekniikkahan on periaatteessa varsin yksinkertaista. Moni on kyllä kokeillut blogissaan liittää myös videota mukaan, mutta kovin aktiivisesti “vanhan polven” julkaisijat (=ne kirjoittajat, joita olen seurannut pidempään) eivät ole innostuneet.

Syy lienee myös kulttuurinen. Olemme tottuneet lukemaan ja kirjoittamaan, ja kuten tässäkin blogissa on todettu, niin videota ei voi esimerkiksi silmäillä samoin kuin tekstiä. Enhän itsekään jaksa kovin paljon katsoa videoita: jos ei heti nappaa mukaan, niin katsomisen keskeyttää ja homma jää siihen.

Lisäksi nettiin itsestään kertovia “syytetään” jo muutenkin narsismista, joten videomuotoinen itsensä esittely lienee vielä suurempaa itserakkautta?

Itselleni videoiden teko on tähän mennessä ollut hauskaa vaihtelua pelkkään kirjoittamiseen. Ei sitäkään viitsisi tehdä, ellei se tuntuisi kivalta.

Kun nettiin on jo paljastanut itsestään kirjoittamalla ja kuvin kaikenlaista, niin kynnys videoihinkin on alentunut. Joskus aiemmin olisin varmasti karsastanut ajatusta ja kokenut, että voi ei, vaikutan ihan pöljältä, tukkakin on huonosti, enkä kyllä kehtaa tuollaista löpinää julkaista, mutta nyt “itsehäpäisy” ei suuremmin huoleta.

Tosin katsojia ovat tähän mennessä keränneet enemmän kissaa käsitelleet pätkät kuin omat höpinäni, mutta se tuntuu luonnolliselta: katselenhan itsekin usein YouTubesta hauskoja eläintallenteita sen sijaan, että kuuntelisin asiaa. Viihde on tärkeää!

Kaikenlaista siinä ehdittiin jutella parin tunnin aikana: sosiaalisen median merkitystä toimittajien tiedonlähteenä, haastateltavan mahdollisuus reagoida tehtyihin juttuihin omassa blogissaan, blogien rooli median nettisivuilla, toimittajan henkilökohtaisen näkymisen merkitys netissä, hyvän blogin ominaisuuksuudet, blogeilla ansaitseminen, tulevaisuudenvisiot ja ties mitä.

“Virallisemman” osuuden jälkeen juttelin vielä muutamien mukana olleiden kanssa. Itselleni jonkinlaisena yllätyksenä hämmennyin, kun eräs heistä totesi, että hän seuraa Hesarin Hinta & laatu -sivuilta juttujani ja oikein odottaa, että löytäisi tekstini. Olin tietysti imarreltu, mutta en kai oikein osaa vieläkään mieltää itseäni “oikeaksi journalistiksi”, jonka nimeä joku tietoisesti etsisi lehdestä.

Eli kyse on tietyn ammatti-identiteetin muokkauksesta ja hakemisesta. Olen jo tottunut siihen, että joku sanoo seuraavansa blogiani, vaikka aluksi sekin tuntui niin oudolta. Journalistina olen vasta alkutaipaleella ja paljon olisi opittavaa ja kehitettävää, niin kirjoittajana kuin kulutuspuolen asiantuntijana.

Paljon on vielä opittavaa myös videotuotannossa, mutta silti toivottelen hyvät joulut sosiaalista mediaa, ääntä ja kuvaa yhdistellen eli You Tubeen laittamani pätkä tuo toivottavasti hieman jouluiloa!

Tämäkin tietyllä tavalla liittyy viime keskiviikon keskusteluihin, eli siihen, miten paljon itseään on syytä paljastaa nettiin. Minähän edustan sitä näkökantaa, että lähipiiristäni en paljoakaan kirjoittele, mutta itsestäni voin tehdä hiukkasen pellen. Tai tässä tapauksessa tietysti pukin. Minulla on myös kepeämpi elämä, ja siihen kuuluu hassuttelu ja joskus jopa joidenkin näkökulmasta hölmöily, joten tuskin sitä on syytä yrittää niin kovasti pitää poissa verkostakaan.

Onnittelut verkkoyhteisötohtorille!

Sen verran vielä asiaa, että Verkkoyhteisöt-blogia kirjoittavan Miia Kososen väitöskirja “Tiedon jakaminen virtuaaliyhteisöissä” tarkastettiin perjantaina. Onnittelut tohtorille!

Kyseinen keskustelu on mielestäni hieno esimerkki siitä, miten ajatukset netissä pääsevät esiin ja miten voitaisiin saada vinkkejä yritystoimintaan. Tähän liittyen nettikirjoittelusta ja sen valvonnasta voi lukea ansiokkaat ajatukset mm. Haakanalta (osa 1 & osa 1,5).

Ja kun nyt lähdin vinkkailemaan muiden teksteihin, niin Aallon Tuija on kirjoittanut hyvin otsakkeella “Sosiaalinen media vaatii asennetta“.

“Blogi on erinomainen verkkoidentiteetin perusta asiantuntijalle, joka haluaa puhutella omasta alastaan kiinnostuneita ihmisiä. Blogin perustaminen on kuitenkin vasta pieni vaiva verrattuna siihen työhön, joka on sen tunnetuksi tekemisessä. Blogin kirjoittajan on luettava ja kommentoitava muita blogeja, jotta blogsfäärissä noteerataan sen olemassaolo. Blogilistalle ilmoittaminen on yksi keino tulla näkyväksi. Mikrobloggaaminen ja Facebook -näkyvyys auttavat nekin – niiden avulla voi tiedottaa kaveripiirilleen uusista päivityksistä.”

Nettivideolähetyksethän toimivat!

Itsekin aktivoiduin ensimmäistä kertaa seuraamaan kunnolla netin kautta tullutta videolähetystä eli viime torstain eduskunnan tietoyhteiskunta-akatemiaa. Videolähetys oli koneella päällä, kun tein muita hommia, ja välillä vilkaisin Jaiku- keskustelua. Kovin tiivistä seuraamiseni ei siis ollut, mutta mieleen jäivät esimerkiksi Sulakkeen Sulka Haron (jaikuttuna & kalvot) ja Jyrki J. Kasvin (jaikuttuna & kalvot + Kasvin oma blogikirjoitus tapahtumasta, mm. Jaikun käytön huomiointi)  hyvät esitykset.

Tällaisesta nettilähetyksestä jäi kiva fiilis. Kiinnostava seminaaria jaksaa seurata netin välityksellä, mutta samalla pystyy tekemään muutakin.  Myös Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksia voisi seurata nettitelevision välityksellä Helsinki-kanavalla ja niistä jää myös tallenteet. Mikäs sen loistavampaa kuin mahdollisuus tsekata, mitä kokouksessa oikeasti puhuttiin, jos kansalaista aihe oikeasti kiinnostaa.

Martti Tulenheimo oli seurannut kokousta ja kirjaa fiiliksensä seuraavasti:

“Aika kului täysin huomaamatta ja vasta kokouksen lähennellessä loppuaan havaitsin, kuinka tarkasti olinkaan itse asiassa kuunnellut – työskennellen samalla tehokkaasti.

En jaksa uskoa, että valtuustokokousten suorana lähetyksenä seuraamisesta tulee koskaan laajojen kansankerrosten illanvietettä, mutta itse taidan kokeilla uudestaankin.

Keskustelut kulkivat sujuvina, yhteys oli ensiluokkainen ja asiat olivat jopa kiinnostavampia kuin edes vaalien aikana kuvittelin.”

Blogipikkujoulut 12. joulukuuta Weeruskassa

Blogipikkujoulut järjestetään perjantaina 12. joulukuuta, paikkana ravintola Weeruska. Kiitos pni:lle ja Virkanaiselle siitä, että ottivat tämän tapahtuman järjestelyt hoidettavaksi: näin ollen minun ei itse tarvitse hermoilla siitä, että ehdinkö paikalle heti alkuun eli kuudeksi. Se on kiva, sillä sen verran monta miittiä on pitänyt olla paikalla ajoissa. Nyt voi ottaa vähän rennommin!

Mutta entä jos ei koskaan ole kunnolla tehnyt uraa tai hankkinut omaisuutta? Voiko silloin olla downshiftaaja? Olen pohtinut tätä omalla kohdallani, sillä kuitenkin jo parissa vuodessa vakityössä totesin, että jotenkin muutenkin voisi elää. Enkä ole koskaan ehtinyt hankkia suurempaa omaisuutta ja varallisuutta.

Siis on helppo downshiftata, jos  elää kiireistä ja kuluttavaa elämää. Mutta jos on pienituloinen, niin on paljon vaikeampi tehdä näyttävää muutosta. Siihen ei välttämättä ole mahdollisuuttakaan, sillä eläminen kuitenkin maksaa: viisikymppinen yritysjohtaja on voinut jo saada asuntonsa maksettua ja kerrytettyä muutenkin varallisuutta, joten silloin on taloudellisesti helppo ottaa sapattivapaa tai muu irtiotto.

Kaikenlainen “vapaaehtoinen vaatimattomuus”, “joutilaampi mutta nautinnollisempi arki” tai “askeettinen hedonismi” on tietysti kulutuksen ympäristövaikutusten kannalta hyvä valinta. Ei kai silloin tarvitisisi erikseen puhua downshiftingistä, jos ihmiset lähtökohtaisesti eläisivät materiaalisesti huomattavasti niukemmin.

Kokeilin Viddler-videojakopalvelua (kiitos linkistä ja vinkistä Jerelle) ja tein videoblogauksen downshiftingiä pohtien.

- – -

Huomenna torstaina reissaan Jyväskylään, jonne sopivasti päätettiin järjestää blogi-Jaiku-Porkkanamafia -kokoontumista klo 18, paikkana ravintola Sohvi. Tutut, tuntemattomat, kiinnostuneet ja muuten vaan mukavat, tulkaahan moikkaamaan.

- – -

Lisäys:

Tanskassa pidetystä AOIR-konferenssista ovat raportoineen Lietsalan Katri Gemilon blogiin ja Sari Digitaalisen kulttuurin blogiin.  Kulutusnäkökulmasta esimerkiksi Katrin Ostokset näyttävät, millaisia olemme oli lukemisen arvoinen. Ja toki muutkin raportit ansiokkaasti tehtyjä katsauksia internetin tutkimusmaailmaan.

Tom Hodginson on julkaissut kymmenen vuoden aikana kolme kirjaa, Matkaopas joutilaisuuteen, Joutilaisuuden ylistys ja Vapauden ylistys, jotka kehottavat hyppäämään pois kiireisestä arjesta ja katselamaan maailmaa laiskanpulskeasta näkökulmasta.

Osmo Soininvaara on pyrkinyt ajamaan läpi ajattelua siitä, että tehtäisiin vähemmän töitä ja otettaisiin enemmän aikaa.

Kalle Haatanen julkaisi vuonna 2005 Pitkäveteisyyden filosofian, jossa hän mm. totesi onnellisuuden löytyvän arkisista askareista, mutta ei työpalavereista. Ja kuinka elämämme suurelta osin joka tapauksessa kuluu sellaiseen määrittelemättömään oleiluun.

Nämä ovat joitakin esimerkkejä siitä, miten haluttaisiin muuttaa sitä meillä vallitsevaa elämäntapaa vähän rennompaan ja vähemmän materialistiseen suuntaan. Tämä näkyy myös kulutustempauksissa: tehdään ostolakkoja, pyritään omistamaan vain sata tavaraa, koetetaan viettää vuosi ilman öljyä tai lähiruokaa hyödyntäen.

Sain jokin aika sitten kuulla, että eräs henkilö oli kommentoinut minua “vähän boheemiksi”. Boheemius on mitä ilmeisimmin keskiluokkaisessa ajatusmaailmassa negatiivisia mielikuvia herättävää, hiukkasen epäilyttävää toimintaa.

Mutta niin taitaa olla joutilaisuuskin.

Kun sanon pyrkiväni joutilaisuuteen, se mielletään helposti silkaksi laiskuudeksi tai haluksi elää yhteiskunnan varoilla tekemättä mitään. Siitä ei tietysti ole kyse, vaan siitä, että elämäni tuntuisi kiireettömältä ja voisin panostaa niihin asioihin, jotka koen merkittäviksi. Siinä sivussa sitten tienata tarpeeksi rahaa elämiseen ja verojen maksuun.

Mutta missä ovat joutilaan elämän puolesta puhuvat naiset? Naiset kyllä ilmaisevat tavoitteensa elämän yksinkertaistamisesta, hitaammasta tahdista sekä työn ja materian vähentämisestä, mutta harva heistäkään sanoo pyrkivänsä joutilaisuuteen.

No, minä ilmaisen asian joutilaisuuteen pyrkimisenä.

On aikaa ajaa polkupyörällä, joten ei tarvitse autoa alleen. On aikaa laittaa ruokaa kotona, niin voi panostaa edulliseen kasvissyöntiin. On aikaa roikkua netissä tai lukea kirjoja, perehtyä työhommiin niin, että itsekin on tyytyväinen lopputulokseen, makoilla aamulla pitkään sängyssä eikä tarvitse riuhtaista itseään heti ylös herätyskellon avulla. On aikaa olla yksin ja ystävien kanssa.

Tai aikaa tehdä videoita, joissa voin höpistä joutilaisuudesta ja boheemiudesta (kesto 1.48):

Osastolla muita merkittäviä asioita:

Haakana kärsii, koska Jaiku on ollut alhaalla jo liian monta päivää. Eikä hän ole kärsimyksessään yksin. Miten moisesta nettipalvelusta onkin tullut arjen tuttu ja turvallinen väylä kokea olevansa yhteydessä muihin, heitellä satunnaisia mielipiteitä ja fiiliksiä, tiedottaa tapahtumista ja raportoida tilaisuuksia?

Ei, se ei ole meille aktiivijaikuajille vain mikroblogi, johon kerrottaisiin, mitä juuri nyt teen. Eikä Twitteristä ole Jaikun korvikkeeksi.

Minulle Jaiku on pitkälti kahvipöytäkeskustelujen korvaaja, kun ei ole omaa työyhteisöä. Siinä missä tietysti nettiyhteisöt ja muut meiningit muutenkin.

Mutta jostain syystä minusta ei tunnu niin ihmeelliseltä. Itsensä irtisanominen ja yrityksen perustaminen vain oli se ratkaisu, joka tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Tosin heti silloin alkuvaiheessa konkretisoituivat myös yrittäjän ongelmat: elokuun lopussa tapahtunut umpilisäkeleikkaus muistutti, miten palkkatyöläisenä ne sairasajat ja palkat ovat toista kuin aloittavalla yrittäjällä.

Silti olen tyytyväinen: aikaa on riittänyt kaikenlaiseen puuhasteluun ja tienaan tarpeeksi tullakseni toimeen (menoni ovat pienet, joten paljon en tarvitse). Moni asia on toteutunut paremmin kuin osasin odottaa, mutta jotain ei ole sitten toteutunut lainkaan.

Jatko-opintoni sen sijaan ovat käytännössä tyssähtäneet. En näköjään saa itsestäni irti motivaatiota ja aherrusta, jota se projekti vaatisi. Viimeisen vuoden mittaan suoritin muutaman yliopistokurssin viestintää, ja tänä vuonna tuskin sen enempää tapahtuu.

Videoita blogeissa yhä enemmän

Videoiden tulemisesta blogeihin kirjoitin talvella. Tällä hetkellä Sun Äitis on innostunut touhusta, ja myös Maurelita julkaisi oman videoblogauksen. SusuPetal on mennyt videolle jo ajat sitten, mutta vähän eri tavalla.

Minä olen julkaissut kissan kuulumisia videomuodossa, mutta ajattelin nyt tällä kertaa tallentaa videolle vähän muutakin, tosin kissa sylissä. Eli siis lisää mietteitä yrittäjyydestä: epävarmuuden sietämisestä ja oman osaamisen markkinoinnin vaikeudesta.

Itse en silti oikein vieläkään ole innostunut videoista, en siis katselemisesta enkä tekemisestä. Tykkään lukea tekstit omaan tahtiin: videoblogia ei voi samalla tavalla nopeasti “silmäillä”, vaan se pitää kuunnella kokonaan (kuten Qimkikin Sun Äitis -kommenttiosastolla kirjoitti). Toisille kuunteleminen ja katseleminen mitä ilmeisemmin sopii paremmin ja he tykkäävät videopätkistä.

Oman itseni tallentamista videolle en koe mitenkään kiusalliseksi, kun olen sitä siis jo kissan kanssa harrastanut pidempään. Enkä jaksa suunnitella videon tallentamista sen suuremmin, joten lopputulos on tällä kertaa tämä:

Mediamyllystä jauhoja -tilaisuus 12. syyskuuta

Jos jotakuta kiinnostaa kokea minut livenä, niin se on mahdollista (blogimiitin lisäksi) TIEKEn järjestämässä aamutilaisuudessa 12. syyskuuta YLEn Ison Pajan tiloissa. Tarkoitus olisi puhua blogeista erityisesti yritysten näkökulmasta. Tilaisuus on maksuton, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen

Viimeaikaisen blogien näkymiset julkisuudessa tuntuvat taas vähän käynnistäneen keskustelua ja kommentteja blogeilla tienaamisesta tai blogaajien ja yritysten välisestä toiminnasta. Koska aihe on minua lähellä, kokoan nyt näkemyksiä ja ajatuksia, joiden lähteitä en valitettavasti osaa nimetä noin vain. Ajan myötä ja blogimaailmaa seurailleena tällaisia keinoja olen havainnut:

1. Tiedotteiden lähettäminen blogaajille

Yritykset laativat tiedotteita medialle ja pistävät näitä eteenpäin suoraan tai erilaisten palveluiden, kuten Deski.fi, kautta. Tiedotejakelua voi laajentaa myös blogaajille, mutta se vaatii harkintaa. Bloginpitäjä ei ole yleensä ole toimittaja: yllättäen sähköpostiin pamahtava yrityksen tiedote saa helposti spämmin maineen, kuten Nescafen tapauksessa.

Tai jos tiedote lähetetään blogaajille, jotka ovat tietystä tuotteesta kirjoittaneet, kuten tuo äskeittäin minuakin lähestynyt Nokian musiikkikauppa, niin kannattaisi myös tarkistaa, mitä ja missä sävyssä tuotteesta on kirjoitettu. Jos blogeissa on havaittu tuotteessa tai palvelussa ongelmia, niin tiedotteessa kannattaisi tietysti pyrkiä vastaamaan näihin ongelmiin.

Jos tiedote lähetetään suoraan blogaajille, niin ehdottomasti kannattaa kertoa, miksi juuri kyseistä blogaajaa lähestytään.

Lisäksi on silti varauduttava siihen, että blogaaja ei tykkää yrityksen lähestymisyrityksestä ja kirjoittaa blogiinsa kitkeränsävyisesti.

Itse toivoisin myös, että yritysten tiedotteet löytyisivät aina netistä vaivatta ja niihin voisi helposti linkata. Ei siis mitään pdf-tiedostoja, vaan selkeitä sivuja, joista voisi tarkistaa tiedotteen sisällön. Ja esimerkiksi RSS:n hyödyntämistä tiedotteiden jakelussa on tässäkin blogissa pohdittu.

2. Tuotenäytteiden lähettäminen blogaajille

Jenkeissä on jo varsin yleistä, että blogaajille lähetetään tuotenäytteitä tai tuotteita. Blogaajan postiosoitteen voi kysyä esim. sillä sähköpostilla. Jos hän on halukas vastaanottamaan tuotteen, niin se ei silti tarkoita, että hän automaattisesti kirjoittaisi kehuvan arvostelun blogiinsa. Yritysten on siis uskallettava antaa blogaajille vapaus kirjoittaa tai olla kirjoittamatta.

Bloginpitäjien kannalta mielestäni olisi hyvä, että he toisivat esiin, jos ovat saaneet tuotteen ilmaiseksi. Tietty blogimaine on hyvä ylläpitää, ja se säilyy, kun kertoo rehellisesti kehujen ja haukkujen taustoja.

3. Blogaajien kutsuminen tiedotustilaisuuksiin, avajaisiin, messuille jne.

Kutsut erilaisiin tilaisuuksiin ovat ainakin Ruotsin muotiblogaajien keskuudessa olleet suosittuja. Tässäkin yritys tietysti joutuu harkitsemaan, tekeekö kaikille avoimen kutsun ja esim. velvoittaa ilmoittautumaan etukäteen vai kohdennetaanko kutsu tietyille, tärkeiksi koetuille blogaajille.

Toisaalta erilaisille organisaatioille myös blogaajien kutsuminen mukaan tiedotustilaisuuksiin olisi varmasti hyvä tapa. Suomen kokoisessa maassa niitä bloginpitäjiä, joilla olisi intoa ja mahdollisuutta osallistua tilaisuuksiin, ei kuitenkaan ole niin paljon, joten yleisesti ottaen suurta ryntäystä ei tarvinne pelätä, mutta aiheeseen kiinnostuksella suhtautuvia voisi hyvinkin tulla paikalle.

Itse olen osallistunut Kulutusjuhla.com -blogin kirjoittajana Marttojen keittokirjan julkistustilaisuuteen syksyllä 2006, ja kirjoitin kirjasta heti tuoreeltaan blogiin. Erkka teki kansalaisjournalistista toimintaa Keski-Suomessa kunnallispolitiikan yhteydessä.

4. Blogimarkkinointi bannerein

Blogista voi tietysti pyrkiä ostamaan mainostilaa samalla tavalla kuin muilta sivustoilta. Monissa blogeissa pyörii jo Googlen mainokset, joten pysyvät mainosbannerit ovat siitä seuraava askel.

Mutta jälleen on syytä muistaa, että kaikki blogaajat eivät todellakaan kirjoita ansaitakseen rahaa. Banneriehdotus saatetaan siis tyrmätä hyvinkin räväkästi. On paljon kirjoittajia, jotka haluavat pitää kiinni tiukasti siitä, ettei heillä ole mitään kaupallisia kytköksiä.

5. Blogin ottaminen oman sivuston alle

Blogin kirjoittajalle voidaan tarjota korvausta siitä, että hän siirtäisi bloginsa yrityksen nettisivun alle. Tätä Suomessa on tehty esim. Sonera Plazan Elleissä.

Tietystä aiheesta kirjoittava bloginpitäjä voisi hyvin sopia yritykselle, esimerkiksi intohimoinen pyöräilijä fillareiden maahantuojalle tai tuore äiti lapsentarvikeyritykselle. Esimerkiksi Fiskarsilla on Fiskateers-yhteisönsä, jossa on neljä blogikirjoittajaa.

Sopimus voi olla kuukausi- tai tekstipalkkiopohjainen. Nimeä ja näkyvyyttä blogeissa kerännyt kirjoittaja saa todennäköisesti vähintään vakiolukijansa siirtymään mukanaan. Tällainen blogi toimii tietynlaisena yritysblogina, ja blogin myötä sivusto saa tiettyjä, esimerkiksi nettinäkyvyyteen liittyviä etuja (tästä lisää vaikkapa Hakukonemarkkinointi.fi -blogin tekstistä Neljä hyvää perustelua yritysblogin perustamiseksi: yritysblogi tietysti ensisijaisesti on yrityksen oman henkilöstön tuottamaa sisältöä).

Ja jälleen: kaikki eivät silti ole valmiita liittämään itseään yrityksen kirjoittajaksi, vaikka saisivat siitä korvauksen. Jos blogin siirtää yrityksen alle, siinä menettää jotain olennaista, mikä kuuluu omaan blogiin. Vaikka yritys sanoisi, että saa kirjoittaa mitä tahansa, niin silti bloginpitäjä saa tietyn leiman. Bloginpito korvausta vastaan myös velvoittaa eri tavalla.

6. Muut keinot

Erilaisia kehittelymahdollisuuksia yhteistyöhön tietysti on. Yritys voi tarjoutua esimerkiksi sponsoroimaan blogaajien tapaamista: viime keväänä Igglo tarjosi blogimiitille tilan ja parit juomat, ja minä hoidin koollekutsumiset jne. Osa blogaajista tietysti suhtautuu karsaasti myös tällaisiin kokoontumisiin ja siksikin blogimiitit on järjestetty ihan omakustanteisesti. Monissa harrastajaryhmissä organisoitu tapaaminen ja blogaajien kutsuminen todennäköisesti toimisi.

Ruotsalainen Blondinbella on herättänyt kohua tienaamalla ns. piilomarkkinoinnilla, jota ei voi pitää mitenkään hyvänä ratkaisuna. Myöskään flogit eli “fake blogs” eivät toimi: niistä jää oletettavasti kiinni, eikä sitä riskiä kannata ottaa.

Yritysten blogeista voidaan käyttää lyhennettä clog (“corporate blog”, tosin lyhenne voi viitata myös muihin blogeihin, jotka yhdistyvät c-kirjaimella alkavasta sanasta ja blogista),

Markkinoinnin ammattilaiset varmasti keksivät nerokkaampia keinoja blogaajien ja muiden netin sisällöntuottajien hyödyntämiseen, ja muualla maailmassa on varmasti jo kaikenlaista kokeiltu. Puskaradiosta tai viidakkorummusta eli WOMista (word-of-mouth) on markkinoinnissa Suomessakin paljon kohistu, eikä vähiten netin myötä. Sosiaalista mediaa halutaan hyödyntää eri keinoin.

Toisaalta usein huomio herää ilman suurta suunnitelmaa. Viimeisin tapaus taitaa olla YouTubessa levinnyt Supermarket Domino, joka sai näkyvyyttä myös Hesarissa viime viikolla (ja IL:n uutisessa myös): supermarket Aslakin kauppias oli kuulemma saanut paljon närkästynyttä asiakaspalautetta, jossa oli arvosteltu sitä, että ruokatavaroita on lattioilla.

Nettikommenttien ja tuttujen kanssa käymieni keskustelujen perusteella videota oli sen sijaan pidetty mainiona ja hauskana tempauksena. Videon yhteyteen onkin tuonne YouTubeen ilmestynyt lausunto, jossa videon nettiin lisännyt henkilö kirjoittaa, että tuotteet saavat melkoista kyytiä jo logistiikkaketjun eri vaiheissa.

Lopuksi

Yhteistyö blogaajien ja yritysten välillä ei ole paha asia. Sen vain pitäisi olla avointa ja reilua. Blogaajat ovat hyvin erilaisista henkilöistä koostuva ryhmä: osa siis voi haluta tehdä rahaa ja pienikin lisätulo kelpaa, mutta jotkut eivät todellakaan suostu minkäänlaiseen yhteistyöhön.

Lisäksi, kuten aina, haluan tietysti muistuttaa siitä, että se netin puskaradio toimii joka tapauksessa. Tuotteista kirjoitetaan ja palvelua arvostellaan myös blogeissa. Yritys ei voi sitä estää, eikä edes hallita. On siis parempi miettiä ajoissa, miten siihen asennoituu ja reagoi.

Aihepiiristä aiemmin kirjoittamiani:

Nettikeskustelussa teeskentely ei kannata

Mitä ostit netistä?

Blogaajia houkutellaan Iltalehden alle suurin lupauksin

Yritysnäkökulmaa blogiseurantaan

Hopotus on epäaitoa puskaradiota

Blogeja seurataan “sillä silmällä” & Vielä ruotsalaisblogeista

SosWeb 2: Ne puhuu meistä!

Maineenhallintaa netissä

(Jälleen huomasin sen, että näköjään itsekin olen jo unohtanut, mitä kaikkea blogiin olen kirjoittanut. Joten jos kirjoitukseni tuntuvat jonkun mielestä vanhan toistolta, niin en vain itsekään muista, mistä olen jo kirjoittanut!)

“Virallisempaa” julkaisumuotoa edustaa Medis, jolla on nyt Rautasilta-televisio. Myös muut saavat osallistua lähetysten tekoon, ja tässä Medikseltä tullutta tietoa:

“Voin antaa halukkaille ns. kameraoikuksia, joilloin voin kenen tahansa oikeuden omaavan pistää suoraan lähetykseen omalta koneeltaan mistä päin maailmaa tahansa.

Tietysti sillä edellytyksellä, että hänellä on webbikamera tms.

Annan näitä ns. kameraoikeuksia sähköpostiosoitteessa info (at) rautasilta.com”

Medis siis koostaa parhaillaan lähetystä ja voi noutaa materiaaleja siihen myös You Tubesta.

Ja tasapuolisuuden vuoksi maininnan ansaitsee myös Striimi.net, kansalaismediaportaali, jossa vaikuttaa podcasteilla tutuksi tullut Järvisen Hessu. Striimi.netin tarkoituksena on tuottaa monenmoista sisältöä ja tarjota esimerkiksi bändeille mahdollisuutta promota itseään.

Mutta tokihan videopätkiä ympätään blogeihin muutenkin. Esimerkiksi Aallon Tuija julkaisi viime kuussa videota Sulakkeen Juhani Lassilan haastattelusta. Tuolla muotiblogipuoluella Colour me! -blogia pitävä ia julkaisi videon, jossa esittelee huonettaan. (Ja minä itse olen Villi-kissan blogiin yhdistänyt You Tubeen lataamiani videoita, joissa digikameralle kuvatuissa pätkissä lässytän kissalle, mutta en nyt pitäisi niitä merkittäväni videojulkaisuina suomalaisessa blogosfäärissä.)

Mikä videomuodossa sitten kiehtoo pelkkään ääneen eli podcasteihin? Ei välttämättä mikään.

Eihän sitä televisiotakaan välttämättä intensiivisesti katsota. Mutta videon kautta on tietysti mahdollista saada lisää meininkiä, ja moni asia ei toimisi ilman kuvaa. Teknisesti videoiden teko alkaa olla helppoa: niiden laatu on tietysti olla eri juttu. Ei kirjoittaminenkaan vaikeaa ole, mutta hyvin kirjoittaminen vaatii jo vähän enemmän.

Yrityspuolella näköjään suomalainen sijoituspalveluyritys Seligson & Co julkaisee tekstimuotoisen blogin lisäksi videoita, joissa käsitellään tietysti sijoittamisen kenttään liittyviä aiheita.

- – -

Lisäksi mainittakoon, että nyt lauantaina 16. päivä on blogimiitti klo 19 alkaen ravintola Juttutuvassa Helsingin Hakaniemessä. En ole tilaisuuden organisoija, joten en myöskään välttämättä ole siellä heti seiskan aikaan, mutta jossain vaiheessa varmasti piipahdan.