Eilisessä Hesarissa oli juttua (€) poliitikkojen vaalien jälkeen hiipuneesta blogi-innosta. Tai siis useimpien tapauksessa kyse on siitä, ettei blogi ole kevään jälkeen päivittynyt käytännössä lainkaan.

Vaaleissa blogi on tietysti osa mainoskampanjaa. Mutta eipä pidemmän päälle ole kovin hyvää markkinointia, jos blogi aktivoituu lähinnä vain vaalien aikaan tai silloin, kun poliitikko ajaa jotain erityisen tärkeää asiaa läpi.

Juttuun haastateltu Jyrki J. Kasvi on yksi jo pitkään kirjoittanut suosituksi kohonnutta blogia.

“Kasvin mielessä hyvässä poliittisessa blogissa täytyy olla myös henkilökohtainen ulottuvuus, muuten siitä tulee helposti kuiva.”

Niinpä. Harva jaksaa lukea vain poliittista paatosta, vaan kiinnostavassa blogissa pitää näkyä myös henkilö. Poliitikkokin on ihminen.

Jutussa todetaan myös se, että harva poliitikko sallii bloginsa kommentoinnin.

“Jyrki Kasvin mukaan kommentointi blogeissa ja niiden välillä on kuitenkin koko asian ydin.
“Poliitikot ovat olleet liian herkkähipiäisiä kommenttien sallimisessa”, Kasvi sanoo.”

Monen poliitikon blogiin sopisikin varmasti esimerkiksi se, että blogia pääsee kommentoimaan rekisteröitymisen jälkeen. Kommentointimahdollisuuden poisjättäminen kokonaan on, kuten Kasvikin toteaa, blogin ja sen mahdollistaman vuorovaikutuksen kannalta huono ratkaisu.

- – -

Nyt olen peräti aktivoitunut niin paljon, että olen virallisesti “yksityinen elinkeinoharjoittaja”. Kunhan vielä vähän käytännön asioita saan eteenpäin, niin kerron asiasta lisää. Mutta tietysti otan jo nyt mieluusti vastaan ehdotuksia kaikenlaiseen yhteistyön tekemiseen liittyen! Tavoitteeni on siis jotenkin tulevaisuudessa tienata yhdistämällä kuluttaja-, viestintä- ja nettimaailmakokemustani ja -osaamistani.

- – -

Ja vielä muistutuksena se, että huomenna pitäisi tulla Yle1:ltä klo 13 Populaari-ohjelman lähetys, jossa keskustellaan shoppailusta (minä, VTT Kalle Haatanen ja psykologi Totte Vadén).

- – -

Loppukevennysvideo: Web Crash 2007 ja kuinka blogaajiltakin meni elämä (kiitos Antille tästä!)

Verkkoyhteisökeskustelu on ryöpsähtänyt esiin toden teolla viime aikoina. Miia kirjoittaa osuvasti omat huomionsa:

“Miksi monenkäyttäjän palvelu on Web.hevon2 -maailmassa automaattisesti yhteisö? Mitä yhteisöllistä on omien pääntuotosten lataamisessa verkkoon ehkä kenties jonkun nähtäville?”

Ja vielä netin keskustelupalstoista:

“2000-luvun medialukutaitoon pitäisi kuulua mielipidesampojen ja yleisten oksennuspalstojen erottaminen fokusoiduista, asiakeskeisistä yhteisöistä, joiden keskusteluilla varsin usein on lopputulos ja määränpää, välihuumoria tietenkään unohtamatta.”

Miian väitöskirja on loppusuoralla, josta suuret onnittelut! Minun väikkärini edistymisestä on edelleen turha kysellä mitään: jos se tutkimussuunnitelma edes joskus kirkastuisi…

Nettikauppa kehittyy, asiakastyytyväisyys ei parane

The New York Timesissa oli artikkeli nettikauppojen käyttäjien tyytymättömyydestä: vaikka rahaa sivustojen kehittämiseen syydetään, niin asiakkaiden tyytyväisyys ei kasva. Juttuun haastateltu Larry Freed toteaa:

“If we walk into a local store, we don’t expect that experience to be better than it was a couple years ago,” Mr. Freed said. “But we expect sites to be better. The bar goes up every year.”

Tämähän on tietysti ihan luonnollista, koska netti kehittyy muutenkin. Tavalliset kaupat ovat rakenteeltaan melkoisen samanlaisia vuosikymmenestä toiseen, eikä itse kaupankäyntikään ole juuri muuttunut.

Nettiostoskäyttäytymisen kannalta jutussa on yksityiskohta kuvien merkityksestä ostopäätökseen. Asiakas oli valittanut, ettei hän pysty päättelemään käsilaukun kokoa suhteessa itseensä, koska ei voi tietää laukkua pitävän mallin mittoja. Kun laukku sitten kuvattiin kolmen eri kokoisen naisen käsittelyssä, niin ne asiakkaat, jotka näkivät nämä uudet kuvat, ostivat laukun vähintään kymmenen prosenttia todennäköisemmin kuin vain yhdellä mallilla laukun nähneet.

Yleisesti jutussa ennustetaan vähemmän yllättävästi, että videot tulevat merkittävään rooliin myynninedistämisessä.

Jos vähitellen töihin

Kesäni on siis sujunut pitkälti lomaillen. Nyt olisi vähitellen aika kääriä hihat ylös ja pistää oma firma pystyyn. Tavoitteena on, että elokuussa aloittelen tosissani toimimaan näiden asioiden parissa, joissa uskon olevani hyvä, eli viestinnässä niin netissä kuin muuallakin ja erityisesti kuluttajuuteen liittyvissä aihealuiessa. Eli siis myyn osaamistani tekstin ja puheen muodossa. Saapi kysellä lisää, mikäli kiinnostaa!

Viime aikoina olen sivistänyt itseäni Tiedon kauppiaat -kirjalla, jonka on kirjoittanut akateemisten yrittäjänaisten nelikko (kiitos kirjavinkistä Sun äidilles!).

Olen lukenut kirjaa pätkittäin, koska kerralla hotkaistavaksi asiaa on tuntunut olevan liikaakin. Monet kohdat tuntuvat siltä, että tekisi mieli hihkaista, että “just noinhan se on, en vain ole osannut sitä itse sanoin ilmaista!”

Kirjassa korostetaan inhimillisyyttä ja yrittäjän persoonaa asiantuntijayrityksen toiminnassa, ja ainakin itse olen kirjan myötä yhä tarkemmin miettinyt, mitä arvostan, haluan ja osaan.

Asiantuntijaakin pelottaa

Toisaalta kirja pistää miettimään omaa tapaa toimia ja tehdä yhteistyötä sekä myös pakottaa kohtaamaan mielen taustalla välkkyviä pelkoja.

“Pelosta puhutaan harvemmin johtamisen tai asiantuntijatyön yhteydessä, koska peloista puhumista pidetään heikkouden merkkinä tai lapsellisena. Vallitsevan käsityksen mukan aikuisten tulee hallita pelkonsa eikä niiden tule vaikuttaa ammattikäyttöön. Tätä tulkintaa tukee se, että asiantuntijatyössä järjen merkitys korostuu. – - -

Koska pelkoa joka tapauksessa tunnetaan, pelkojen kieltäminen on lyhytjännitteinen toimintatapa. Ne saattavat ohjata asiantuntijatyötä enemmän kuin halutaan.” (s. 142)

Oman osaamisen arvostamiseen

Oman osaamisen kohdalla palaan aina niihin samoihin aatoksiin. Siitä, miten opittuaan jostain jotain jonkin verran tajuaa, miten paljon olisi vielä jäljellä. Siitä tulee rimakauhu, oppimisen määrä tuntuu valtavalta, ja itseltään vaatii paljon. Pitäisi osata mahdottoman hyvin, ennen kuin voi väittää osaavansa.

Ja jos jotain osaan, tai siis muut väittävät minun sitä osaavan, niin sen taidon vähättelen: “Kyllähän kuka tahansa nyt tämmöistä.”

Sama pätee myös omiin ominaisuuksiin. Toisissa ihmisissä kadehdin niitä piirteitä, jotka itseltäni puuttuvat, enkä sitten tajua, että minulla on vastaavasti sellaista, jota muut kenties kadehtivat.

- – -

Jatko-opinnot ovat nyt valitettavan vähällä huomioilla. Kävin tänään yliopistolla etsimässä artikkeleita sähköisessä muodossa ja hermot meinasi mennä, kun erään julkaisun teksteihin ei päässytkään käsiksi, vaikka olisi pitänyt, ja siihen tyssäsi se into.

Hurjalta tuntuisi tehdä lähteiden hankintaa pelkästään haeskelemassa painettua aineistoa pitkin kirjastoja ja kopioida niitä talteen: sinällään siis lienee vain hyvä, jos tutkimustyöni venyy, sillä parin vuoden päästä on varmasti taas parempia työkaluja sähköisten aineistojen hallintaan.

Valtiotieteellinen tiedekunta myönsi minulle sivuaineoikeuden viestinnän aineopintoihin (perusopinnot suoritin pari vuotta sitten avoimen yliopiston puolella), ja siellä aion käydä seuraavien kolmen lukukauden aikana suorittamassa ainakin jokusen opintojakson.