Viime viikolla sähköpostiin tipahti kutsu, joka oli osoitettu minulle bloggaajana. Kyseisellä kutsulla minun toivotettiin tervetulleeksi Miltton Showroomin Eettisen kuluttamisen viikon alkutilaisuuteen.

Miltton on jo pidempään kutsunut mm. muotiblogeja kirjoittavia erilaisiin tilaisuuksiin, kuten vaatemerkkien mallistojen esittelyihin, ja sitä kautta saanutkin näkyvyyttä.  Taitaa olla tässä mielessä alan uranuurtaja Suomessa. Minulle kutsu oli ensimmäinen.

Miltton myös mainostaa itseään nimenomaan sosiaalista mediaa hyödyntävänä firmana:

“Toiminta-ajatuksena on ei-maksettujen kanavien eli viestinnän harmaan alueen hyödyntäminen uusien työkalujen, Word of Mouthin (WOM), web 2.0:n ja mediavaikuttamisen avulla.”

Avaustilaisuuteen oli pyydetty puhumaan yritysten ympäristö- tai vastuullisuuspuolesta vastaavia henkilöitä. Keskustelu oli suurelta osin samanlaista viherpuhetta, jota on totuttu viime ajat käymään: sen sijaan, että haluttaisiin muuttaa rakenteita merkittävästi ja oikeasti alentaa kulutustasoa (yritystenhän pitää tietysti tehdä bisnestä ja homma vaikeutuu, jos kauppa ei käy), niin puhellaan nätisti kierrätystuotteista tai ympäristösertifikaateista.

Siinä ohella näytetään kuvia hymyilevistä ihmisistä ja vehreästä luonnosta. Eli se eettisen kulutuksen perusjuoni: kuluttaja voi huokaista helpottuneena, että olen niin vihreä, kun ostin tämän vastuullisesti tuotetun jakkaran.

Muutosta muualle kuin yksittäisen kuluttajan toimintaan

Hinnanmuodostus on tietysti se yksi tunnettu ongelma. Hinnassa ei näy tuotteen ympäristörasitus, päinvastoin. On nurinkurista, kuinka kuluttajan odotetaan olevan valmis maksamaan vastuullisuudesta (tai vähintään mielikuvasta), mutta yritykset eivät oikeasti joudu maksamaan siitä, että tuottavat tuotteita, jotka kuluttavat luonnonvaroja merkittävästi.

Eikä ongelma muutu, ellei päätöksiä ja näkyviä muutoksia tehdä yhteiskunnallisella tasolla.

Olen itse lähdössä ensi viikolla Prahaan, ja lentojen hinnalla ei tee kuin pari edestakaista junamatkaa Helsingistä Joensuuhun. Oletan lentojen jäävän tämän vuoden ainoaksi, mutta silti omatunto kolkuttaa.

Kansantalouden kasvun uhkaaja

Minullekin on kommentoitu, että jos kaikki toimisivat niin kuin minä eli tiputtaisivat tulotasoaan ja niukentaisivat kuluttamistaan vapaaehtoisesti, niin siinä kärsisi kansantalous. Nyt, kun kulutamme niin kuin teemme, kärsii ympäristö tavalla, jonka vuoksi ollaan huomattavan suurissa ongelmissa. En siis jaksa olla niin huolissani kansantaloudesta.

Mutta siis: kuinkakohan kauan vielä pitää järjestää erikseen eettisen tai ekologisen kuluttamisen tapahtumia? Milloin siitä tulee normi, jota ei tarvitse sen kummemmin miettiä? Vai tuleeko aika, kun muistellaan, että niin sitä surutta kulutettiin ja ostettiin kaikenlaista piittaamatta jälkipolville koituvista ongelmista?

Milttonin Eettisen viikon yksi osa ekostylisti-kisa, jonka palkintona luvataan:

“Voittaja saa palkinnoksi mukana olevien yritysten vaatepaketin sis. mm. Joutsen-untuvatakin, Nanson ja Glope Hopen vaatteita sekä Yalo-nettipuodissa myytäviä tuotteita. Sekä tietysti asukokonaisuutensa kuumimpiin muotiblogeihin ja lehtiin, sekä featuren Voi Hyvin!-lehteen.” (lihavointi minun)

Kiinnostavaa, että osana palkintoja luvataan näkyvyys muotiblogeissa ja lehdissä sekä juttu tietysssä lehdessä. Ilmeisesti Milttonilla on siis niin hyvät suhteen muotiblogeihin, että voivat luvata varman näkyvyyden voittajaluomukselle? Ja kertoohan tämä kai omaa kieltä siitä, mitä arvostetaan palkintona, eli siis näkyvyyttä.

Showroomista lähtiessäni sain pressituotepaketin, jossa oli kosmetiikkanäytteitä, heijastimia, kyniä, avaimenperää, tiedotteita, esitteitä, ruokanäytteitä… Tämä on käsittääkseni normaali tapa myös niissä tilaisuuksissa, joihin kutsutaan blogiporukkaa.

Myös Green Fashion Freek -blogin Nei (en tunnistanut, joten en voinut moikata) oli tämän päivän tilaisuudessa. Hän kritsoi mm. kritiikittömiä toimittajia, joihin yritysten ekoilu uppoaa helposti, ja Ikean tapaa myydä ekologisuuttaan:

“Bambu on ympäristöystävällisempää kasvattaa, mutta herää kysymys, miksi perinteinen puuaines pitäisi huonekalukäytössä korvata jollakin heppoisemmalla. Sehän vain huonontaa huonekalujen laatua entisestään ja lyhentää niiden käyttöikää, mikä tosin taitaa olla Ikean tähtäimessäkin, sillä mitä nopeammin tavara kuluu käyttökelvottomaksi, sitä useammin kuluttajan on käytävä ostamassa lisää kamaa. Tämä tuntuu sopivan myös monille asiakkaille, joiden mielestä on kivaa sisustaa kämppä joka vuosi uudestaan sen hetkisten trendien ja omien ailahteluiden mukaan.”

Jokunen aika sitten Äijäruokaa-blogin Ari Mäkelä suivaantui, kun sähköpostiin tipahti mainoksia pyytämättä (via Suviko Jaikussa, samassa Jaiku-keskustelussa myös pohdintaa aiheesta).

“Erityisen tökeron tästä roskapostista tekee sen, että To-otsikkotiedossa on useiden suomalaisten ruokablogien sähköpostiosoitteet.

Meilin sisältö on hivenen koominen: Hartwallin Gourmet-oluiden ylikehumista – aivan kuten ruoassa ja oluessa yhdistelmänä olisi jotain uutta.”

Mäkinen sai myös toisen viestin, joka sai miehen lopullisesti kiehahtamaan.

“Kaksi saatua roskapostia antaa aihetta epäillä, että SEK:lla on henkilörekisteri ruokablogaajista, mitä heillä ei saisi olla, ja että SEK enemmän tai vähemmän aktiivisesti myy tällaisia meilejä palveluna ruokataloille.”

Sähköpostiviestintä on edelleen taitolaji

Tästä muistui mieleen blogitapaus vuodelta 2007. Silloin Nescafe kokeili pistää viestiä pienelle joukolle bloginpitäjiä, ja se herätti mm. Viasto-blogin Rikussa hämmennystä. Eli onhan tässä näitä blogimarkkinointeja Suomessa jo jonkun aikaa harjoiteltu, mutta vielä tapahtuu kömmähdyksiä. Tosin tapahtuu niitä muussakin markkinoinnissa ja siinä, miten ihmisiä lähestytään.

Erkkolan Jussi-Pekka lainasi blogitekstissään Seth Godinia todeten, että fiksu markkinoija ei pyri mahdollisimman laajoihin sähköpostilistoihin. Laatu korvaa määrän.

Teknologiatoimittajan ja henkilökohtaisen blogin roolit

Mutta on suomalaisessa blogimarkkinoinnissa vähän muutakin. Toimittaja Tero Lehto ilmoitti pistävänsä henkilökohtaisen Mobiili- ja PDA-bloginsa tauolle. Yhtenä syynä oli PR-toimistojen toiminta:

“Kolmas tekijä oli PR-toimistojen mediasuhteiden hoito. Ne ovat kiinnostuneet blogien pitäjistä Suomessa ja alkaneet lähes roskapostittaa yksityistä sähköpostilaatikkoani, lupaa kysymättä. Yhtä suomalaista viestintätoimistoa kielsin kolmesti ennen kuin tiedotteiden tulo yksityiseen postilaatikkooni loppui.

Toisaalta samat PR-ihmiset eivät kuitenkaan ymmärtäneet, etten ole ensisijaisesti “teknologiabloggaaja”, vaan toimittaja. Se tarkoittaa, että kaiken uutisarvoisen käytän uutistoimittajana, ja muusta voin ehkä kirjoitella blogissa. Tämän tasapainottelu alkoi mennä hankalaksi.”

Siis Lehtokaan ei pitänyt siitä, että yksityiseen sähköpostiin laitettiin kaikenlaista tiedotetta. Eli tässä sähköpostiviestinnässä on selvästi vielä opeteltavaa.

Ruotsissa blogimarkkinoinnilla tehdään jo isompia huulia

Ruotsissa blogimarkkinointi saa vielä kiinnostavampia ilmiöitä. Viimeisimpänä suosituille naisblogaajille on tarjottu mahdollisuutta osallistua ilmaiseen hoitoon, jonka avulla he saisivat suuremmat rinnat (via).

Osa naisista suivaantui tyyliin “Miten te kehtaatte tarjota tällaista”, mutta joku myös tarttui tilaisuuteen. Johanna Trenck jopa julkaisi YouTube-videon, jossa piikitetään ainetta huuliin.

Ongelmaksi tuli se, ettei kyseinen leidi kertonut saavansa “hoitoa” ilmaiseksi, ja tästä ei taas pitänyt hänen bloginjulkaisupaikkansa Finest.se. Siltä suunnalta katsoen kertomatta jättäminen murentaa uskottavuutta. Ilmaisia lahjoja, joiden ilmaisuutta ei kerrota, ei haluta blogeihin.

Sen verran, mitä kyseisen Johannan blogia vilkaisin, niin oletettavasti neito on tyytyväinen saamastaan julkisuudesta. Hänen tavoitteenaan on tehdä itseään tunnetuksi:

“I’ve started slowly to begin building up my brand name in the U.S and in Sweden. From commercials, music videos, prints, spokesmodel for various websites and an upcoming cover for a magazine + a tv show which will be shown in January/ february 2009.”

Ruotsissahan blogien piilomarkkinointi on puhututtanut jo aiemmin.

Lisäys myöhemmin: Myös Q-Med -yritys, joka tarjoaa näitä ulkonäonmuokkaustoimia, vetäytyy irti tästä markkinointitavasta. He myöntävät, että viestit lähtivät 15 henkilölle, mutta samalla kerrotaan, että tulevaisuudessa niitä ei enää pistetä liikkeelle.

Olin keskiviikkona kuuntelemassa Web Analytics -otsakkeella kulkenutta iltaa. Mielenkiintoista oli kuulla, miten bisnesmaailmassa aihealue nähdään ja mihin siellä painotetaan. Tunnetusti edelleen mitataan paljon määriä: kuinka paljon kävijöitä ja missä, mutta laadullisempi puoli tunkee kovaa vauhtia rinnalle.

Valitettavasti se ei olekaan enää niin helppoa. Verkkokeskusteluihin on selvää kiinnostusta, mutta välillä mietin, osataanko yrityksissä asettaa netistä esiinnousseet mielipiteet oikeisiin mittasuhteisiin. Kuten tuolla hakuoptimointia käsitelleen kirjoitukseni kommenttiosastolla Arttu totesi, niin suomenkielistä nettiaineistoa on kuitenkin aika vähän. Googlen hauissa tämä näkyy niin, että varsin helposti pääsee etusivulle tietyillä sanoilla. Niinpä joku yksittäisen kommentti voi nousta esiin ja se saattaa saada väärän painoarvon, jos vain sitä seurataaan.

Tekstin sävyn analyysin vaikeus

Keskusteluseuraamisessa pyritään analysoimaan myös sitä, onko kommentti negatiivinen vai positiivinen. Kuten keskiviikkona tuli esiin, niin tämä ei ole mitenkään helppoa: täysin toimivaa automatiikkaa ei ole, koska kone ei voi tunnistaa tekstin sävyä oikein.

Toisaalta ihmisetkin tulkitsevat tekstejä eri tavoin: jokainen bloginpitäjäkin on varmasti kohdannut tilanteita, kun kirjoitus on tarkoitettu ironiaksi, mutta kaikki lukijat eivät sitä ymmärrä.

Tähän päälle tietysti tulevat vielä eri kielten ongelmat. Kansainvälinen yritys tarvitsisi läjän erilaisia kieliversioita, jos haluaa saada selvyyden keskusteluista.

Ja kun tähän soppaan lisätään podcastit ja videopätkät, niin seuranta ja analysointi muuttuu vielä hankalammaksi.

Kuka vaikuttaa, keneen ja missä?

Lisäksi illan aikana oli puhetta vaikuttajista ja heidän löytämisestään. Esimerkiksi blogeissa vaikuttavaksi arvioidaan se, jossa on paljon kommentteja. Ehkä se on osatotuus, mutta ei välttämättä aina. On monia blogeja, joissa vakiokommentoijien myötä kertyy kymmenittäin kommentteja, mutta jotka eivät silti välttämättä mielestäni ole laajemmin vaikuttavia. Toisaalta on blogeja, joissa ei paljon kommentoida, mutta joilla on ainakin tietyssä ryhmässä iso merkitys.

Ja ovatko nämä sitten oikeasti vaikuttavia blogaajia? Esimerkiksi pni kirjoitti taannoin siitä, miten netissä toimiva kuluttaja voi vaikuttaa myös muussa elämässä, olla edelläkävijä. Siihen, miten heitä löytää, minulla ei todellakaan ole ratkaisua.

Tai jos mietin omaa blogirooliani: minulla on monta blogia, joista yksikään ei ole megasuosittu. Mutta toisaalta lonkeroin vähän siellä sun täällä, ja se tuskin näkyy, jos jokaista blogiani katsotaan erillisenä.

Lisäksi ilta muistutti siitä, että sekin henkilö, joka näyttää olevan jonkun toisen verkoston laitamilla, voi olla keskiössä esimerkiksi kilpailijan verkostossa. Tällöin hän voikin olla merkittävä, vaikka ensisilmäyksellä näyttää toiselta.

Minulla ei tietystikään ole tarjota mitään yksikertaisia ratkaisuja näiden ongelmien hallintaa, vaan kyseessä on siis vain mieleentulleita ajatuksia mahdollisista kompastuskivistä.

“Niille” työnnetään ja “ne” vetävät

Mielestäni netti toimii yrityksille mainiona välineenä saada asiakaspalautetta. Mutta jotenkin olen havaitsevinani tiettyä ristiriitaa markkinointiväen puheissa: toisaalta sanotaan, että nyt mainonnassa siirrytään ”push’in pull’in sijasta”, mutta silti paljon mietitään, miten niille kuluttajille saataisiin työnnettyä tietoa. (Tämä ajatukseni on hyvin hahmottumaton, joten mainonnan alaa paremmin tuntevat voivat vapaasti esittää tehokkaampaa ajattelua tältä osin.)

Se, mikä eri tilaisuuksien puheenvuoroissa usein hieman häiritsee, on käytetty kieli. Puhutaan ”ne kuluttajat, jotka tuolla käyvät keskustelua” ikään kuin puhujat eivät itse olisi kuluttajia ja verkkokeskustelijoita. Ainakin koen, että kun mietin, miten minä toimin tai miten haluaisin asioiden hoituvan, niin todennäköisesti se osuu kohdalleen moneen muuhunkin.

Siis vaikka ihan peruskuluttajakäyttäytymisessä: miten minulle on syntynyt tarve saada jokin uusi tuote tai palvelu, miten sen valitsee, mitkä tekijät valinta- ja hankintaprosessissani saavat painoarvoa, kuinka minusta tulee tyytyväinen asiakas ja miten kerron asiasta muille.

Muokkauksia: Tekstiin lisätty samana päivänä linkkiä muihin viittauksiin, seuraavana päivänä lisää ITviikon kesäkuisen jutun perusteella.

Viima oli havainnut, kuinka Fortum ja HeyDay (“uuden ajan bränditoimisto”) ovat lähteneet hakoteille trendikkäässä viraalimarkkinoinnissa: keskustelupalstoille pistetään muka-nuorekkaita kommentteja liittyen ilmastonmuutosta käsittelevään Fortumin sivustoon. Samainen HeyDay on myös kirjoittanut kommentteja keskustelupalstoilla liittyen Battery-energiajuoman markkinointiin.

Jos tästä hakee hyviä puolia, niin saatiin hyvä esimerkki siitä, miten netinkäyttäjät ja kuluttajat (tässä tapauksessa Viima) havaitsevat ja nostavat esiin näitä kyseenalaisia tapoja ja keinoja tulla nettiin mukamas teeskennellen tavallista nettikeskusteluun osallistujaa.

Se reilu meininki olisi enemmän kuin paikallaan, eikä netissä porrääviä kannattaisi aliarvioida. Fortumin ilmastonmuutoskampanjalle tällaiset paljastumiset eivät ole mitenkään positiivinen asia.

Lisäys klo 13.10: Jaikussa toveri Jahapaula löysi vielä lisää näitä Fortumin sivustoon liittyviä keskusteluita Suomi24:sta (Kirjoittanut: markkinointi 26.11.2007 klo 15.45):

“Mun mielestä fortumin ilmastokampanja http://www.fortum.fi/ilmasto/ on hyvä esimerkki siitä miten yritysten pitää jeesata ja ottaa kantaa isoihin ongelmiin/kysymyksiin. kummiskin isoilla yrityksillä on niin paljon näkyvyyttä jne. että ne pystyy ajamaan tän kaltasia isoja asioita vaivattomasti ja hyvin tommosilla kampanjoilla. Mun mielestä lisää isojen yritysten pitäis lähtee samalle linjalle! vai mitä te ootte mieltä?”

Ja itse Fortumin sivustokin meni sitten sopivasti jumiin. Yhteensattuma, liikaa liikennettä vai jotain ihan muuta?

Lisäys 29. päivä klo 11 (taas nti Jahapaulan ansiosta!):

ITviikon jutussa kesäkuun 18. päivä:

“Pahinta on osallistua keskusteluun ja kiistää väitteet salanimen turvin.

– Aina löytyy joku, joka selvittää kirjoittajan oikean ip-osoitteen ja henkilöllisyyden. Sen jälkeen tilanne vain pahenee.

Nokkeluudella pääsee paremmin maaliin. Yksi hyvä keino on kääntää keskustelu muualle.

Esimerkiksi kelpaa vaikkapa energiayhtiö Fortum, joka oli vielä vuodenvaihteessa kuluttajien hampaissa optiokohun ja sähkön hinnannousun takia.

Nyt sen imago on mitä ympäristöystävällisin ja henkilöstökin vaihtaa työsuhdeautonsa vihreämpiin vaihtoehtoihin.”

Köh, ai Fortumin imago mitä ympäristöystävällisin? Ja nyt puoli vuotta jutun julkaisun jälkeen nettimainetta hallitaan sallimalla tökerien viestien laitto keskustelupalstoille? Enpä sanoisi Fortumia erityisen nokkelasti toimivaksi.

Disclaimer: Olen itse tehnyt yhdessä Whitevectorin Antti Nikun ja Tommi Lehtosen kanssa tekstin “Netin puskaradio viestii – myös yrityksille” (pdf).

Lisäsin sivupalkkiin osion “Nostoja kirjoituksistani”. Tavoitteeni on kerätä sinne omia tekstejäni, jotka itse koen jostain syystä merkittävämmiksi. Mahdollisesti myös laadin pidempiä pohdintoja, jotka yhtenä blogitekstinä olisivat liian pitkiä, mutta jotka kuitenkin voin nettiin mielestäni levittää.

Tällaisen kirjoituksen laadin nyt, eli “Miten yritysten pitäisi suhtautua nettikirjoitteluun?“. Teksti on toiminimeni nettisivun alla, koska se tuntui luontevalta paikalta kyseiselle tekstille. Käyn tekstissä läpi perusasioita liittyen siihen, miten kuluttajat kirjoittavat netissä ja kuinka yritysten tähän kannattaisi asennoitua. Kun virtuaalinen puskaradio (vipura) jyllää, niin miten yritys siitä hyötyy? Lisäksi kirjoitan jonkun verran blogimarkkinoinnista ja sen keinoista.

Eli siis lähinnä laajempaa koontia aiheista, joita olen blogissani käsitellyt. Halusin nyt jäsentää aiheesta järkevämmän kokonaisuuden, ja toivottavasti siitä on hiukkasen hyötyä muillekin.