Miltton on jo pidempään kutsunut mm. muotiblogeja kirjoittavia erilaisiin tilaisuuksiin, kuten vaatemerkkien mallistojen esittelyihin, ja sitä kautta saanutkin näkyvyyttä.  Taitaa olla tässä mielessä alan uranuurtaja Suomessa. Minulle kutsu oli ensimmäinen.

Miltton myös mainostaa itseään nimenomaan sosiaalista mediaa hyödyntävänä firmana:

“Toiminta-ajatuksena on ei-maksettujen kanavien eli viestinnän harmaan alueen hyödyntäminen uusien työkalujen, Word of Mouthin (WOM), web 2.0:n ja mediavaikuttamisen avulla.”

Avaustilaisuuteen oli pyydetty puhumaan yritysten ympäristö- tai vastuullisuuspuolesta vastaavia henkilöitä. Keskustelu oli suurelta osin samanlaista viherpuhetta, jota on totuttu viime ajat käymään: sen sijaan, että haluttaisiin muuttaa rakenteita merkittävästi ja oikeasti alentaa kulutustasoa (yritystenhän pitää tietysti tehdä bisnestä ja homma vaikeutuu, jos kauppa ei käy), niin puhellaan nätisti kierrätystuotteista tai ympäristösertifikaateista.

Siinä ohella näytetään kuvia hymyilevistä ihmisistä ja vehreästä luonnosta. Eli se eettisen kulutuksen perusjuoni: kuluttaja voi huokaista helpottuneena, että olen niin vihreä, kun ostin tämän vastuullisesti tuotetun jakkaran.

Muutosta muualle kuin yksittäisen kuluttajan toimintaan

Hinnanmuodostus on tietysti se yksi tunnettu ongelma. Hinnassa ei näy tuotteen ympäristörasitus, päinvastoin. On nurinkurista, kuinka kuluttajan odotetaan olevan valmis maksamaan vastuullisuudesta (tai vähintään mielikuvasta), mutta yritykset eivät oikeasti joudu maksamaan siitä, että tuottavat tuotteita, jotka kuluttavat luonnonvaroja merkittävästi.

Eikä ongelma muutu, ellei päätöksiä ja näkyviä muutoksia tehdä yhteiskunnallisella tasolla.

Olen itse lähdössä ensi viikolla Prahaan, ja lentojen hinnalla ei tee kuin pari edestakaista junamatkaa Helsingistä Joensuuhun. Oletan lentojen jäävän tämän vuoden ainoaksi, mutta silti omatunto kolkuttaa.

Kansantalouden kasvun uhkaaja

Minullekin on kommentoitu, että jos kaikki toimisivat niin kuin minä eli tiputtaisivat tulotasoaan ja niukentaisivat kuluttamistaan vapaaehtoisesti, niin siinä kärsisi kansantalous. Nyt, kun kulutamme niin kuin teemme, kärsii ympäristö tavalla, jonka vuoksi ollaan huomattavan suurissa ongelmissa. En siis jaksa olla niin huolissani kansantaloudesta.

Mutta siis: kuinkakohan kauan vielä pitää järjestää erikseen eettisen tai ekologisen kuluttamisen tapahtumia? Milloin siitä tulee normi, jota ei tarvitse sen kummemmin miettiä? Vai tuleeko aika, kun muistellaan, että niin sitä surutta kulutettiin ja ostettiin kaikenlaista piittaamatta jälkipolville koituvista ongelmista?

Milttonin Eettisen viikon yksi osa ekostylisti-kisa, jonka palkintona luvataan:

“Voittaja saa palkinnoksi mukana olevien yritysten vaatepaketin sis. mm. Joutsen-untuvatakin, Nanson ja Glope Hopen vaatteita sekä Yalo-nettipuodissa myytäviä tuotteita. Sekä tietysti asukokonaisuutensa kuumimpiin muotiblogeihin ja lehtiin, sekä featuren Voi Hyvin!-lehteen.” (lihavointi minun)

Kiinnostavaa, että osana palkintoja luvataan näkyvyys muotiblogeissa ja lehdissä sekä juttu tietysssä lehdessä. Ilmeisesti Milttonilla on siis niin hyvät suhteen muotiblogeihin, että voivat luvata varman näkyvyyden voittajaluomukselle? Ja kertoohan tämä kai omaa kieltä siitä, mitä arvostetaan palkintona, eli siis näkyvyyttä.

Showroomista lähtiessäni sain pressituotepaketin, jossa oli kosmetiikkanäytteitä, heijastimia, kyniä, avaimenperää, tiedotteita, esitteitä, ruokanäytteitä… Tämä on käsittääkseni normaali tapa myös niissä tilaisuuksissa, joihin kutsutaan blogiporukkaa.

Myös Green Fashion Freek -blogin Nei (en tunnistanut, joten en voinut moikata) oli tämän päivän tilaisuudessa. Hän kritsoi mm. kritiikittömiä toimittajia, joihin yritysten ekoilu uppoaa helposti, ja Ikean tapaa myydä ekologisuuttaan:

“Bambu on ympäristöystävällisempää kasvattaa, mutta herää kysymys, miksi perinteinen puuaines pitäisi huonekalukäytössä korvata jollakin heppoisemmalla. Sehän vain huonontaa huonekalujen laatua entisestään ja lyhentää niiden käyttöikää, mikä tosin taitaa olla Ikean tähtäimessäkin, sillä mitä nopeammin tavara kuluu käyttökelvottomaksi, sitä useammin kuluttajan on käytävä ostamassa lisää kamaa. Tämä tuntuu sopivan myös monille asiakkaille, joiden mielestä on kivaa sisustaa kämppä joka vuosi uudestaan sen hetkisten trendien ja omien ailahteluiden mukaan.”

“Erityisen tökeron tästä roskapostista tekee sen, että To-otsikkotiedossa on useiden suomalaisten ruokablogien sähköpostiosoitteet.

Meilin sisältö on hivenen koominen: Hartwallin Gourmet-oluiden ylikehumista – aivan kuten ruoassa ja oluessa yhdistelmänä olisi jotain uutta.”

Mäkinen sai myös toisen viestin, joka sai miehen lopullisesti kiehahtamaan.

“Kaksi saatua roskapostia antaa aihetta epäillä, että SEK:lla on henkilörekisteri ruokablogaajista, mitä heillä ei saisi olla, ja että SEK enemmän tai vähemmän aktiivisesti myy tällaisia meilejä palveluna ruokataloille.”

Sähköpostiviestintä on edelleen taitolaji

Tästä muistui mieleen blogitapaus vuodelta 2007. Silloin Nescafe kokeili pistää viestiä pienelle joukolle bloginpitäjiä, ja se herätti mm. Viasto-blogin Rikussa hämmennystä. Eli onhan tässä näitä blogimarkkinointeja Suomessa jo jonkun aikaa harjoiteltu, mutta vielä tapahtuu kömmähdyksiä. Tosin tapahtuu niitä muussakin markkinoinnissa ja siinä, miten ihmisiä lähestytään.

Erkkolan Jussi-Pekka lainasi blogitekstissään Seth Godinia todeten, että fiksu markkinoija ei pyri mahdollisimman laajoihin sähköpostilistoihin. Laatu korvaa määrän.

Teknologiatoimittajan ja henkilökohtaisen blogin roolit

Mutta on suomalaisessa blogimarkkinoinnissa vähän muutakin. Toimittaja Tero Lehto ilmoitti pistävänsä henkilökohtaisen Mobiili- ja PDA-bloginsa tauolle. Yhtenä syynä oli PR-toimistojen toiminta:

“Kolmas tekijä oli PR-toimistojen mediasuhteiden hoito. Ne ovat kiinnostuneet blogien pitäjistä Suomessa ja alkaneet lähes roskapostittaa yksityistä sähköpostilaatikkoani, lupaa kysymättä. Yhtä suomalaista viestintätoimistoa kielsin kolmesti ennen kuin tiedotteiden tulo yksityiseen postilaatikkooni loppui.

Toisaalta samat PR-ihmiset eivät kuitenkaan ymmärtäneet, etten ole ensisijaisesti “teknologiabloggaaja”, vaan toimittaja. Se tarkoittaa, että kaiken uutisarvoisen käytän uutistoimittajana, ja muusta voin ehkä kirjoitella blogissa. Tämän tasapainottelu alkoi mennä hankalaksi.”

Siis Lehtokaan ei pitänyt siitä, että yksityiseen sähköpostiin laitettiin kaikenlaista tiedotetta. Eli tässä sähköpostiviestinnässä on selvästi vielä opeteltavaa.

Ruotsissa blogimarkkinoinnilla tehdään jo isompia huulia

Ruotsissa blogimarkkinointi saa vielä kiinnostavampia ilmiöitä. Viimeisimpänä suosituille naisblogaajille on tarjottu mahdollisuutta osallistua ilmaiseen hoitoon, jonka avulla he saisivat suuremmat rinnat (via).

Osa naisista suivaantui tyyliin “Miten te kehtaatte tarjota tällaista”, mutta joku myös tarttui tilaisuuteen. Johanna Trenck jopa julkaisi YouTube-videon, jossa piikitetään ainetta huuliin.

Ongelmaksi tuli se, ettei kyseinen leidi kertonut saavansa “hoitoa” ilmaiseksi, ja tästä ei taas pitänyt hänen bloginjulkaisupaikkansa Finest.se. Siltä suunnalta katsoen kertomatta jättäminen murentaa uskottavuutta. Ilmaisia lahjoja, joiden ilmaisuutta ei kerrota, ei haluta blogeihin.

Sen verran, mitä kyseisen Johannan blogia vilkaisin, niin oletettavasti neito on tyytyväinen saamastaan julkisuudesta. Hänen tavoitteenaan on tehdä itseään tunnetuksi:

“I’ve started slowly to begin building up my brand name in the U.S and in Sweden. From commercials, music videos, prints, spokesmodel for various websites and an upcoming cover for a magazine + a tv show which will be shown in January/ february 2009.”

Ruotsissahan blogien piilomarkkinointi on puhututtanut jo aiemmin.

Lisäys myöhemmin: Myös Q-Med -yritys, joka tarjoaa näitä ulkonäonmuokkaustoimia, vetäytyy irti tästä markkinointitavasta. He myöntävät, että viestit lähtivät 15 henkilölle, mutta samalla kerrotaan, että tulevaisuudessa niitä ei enää pistetä liikkeelle.

Valitettavasti se ei olekaan enää niin helppoa. Verkkokeskusteluihin on selvää kiinnostusta, mutta välillä mietin, osataanko yrityksissä asettaa netistä esiinnousseet mielipiteet oikeisiin mittasuhteisiin. Kuten tuolla hakuoptimointia käsitelleen kirjoitukseni kommenttiosastolla Arttu totesi, niin suomenkielistä nettiaineistoa on kuitenkin aika vähän. Googlen hauissa tämä näkyy niin, että varsin helposti pääsee etusivulle tietyillä sanoilla. Niinpä joku yksittäisen kommentti voi nousta esiin ja se saattaa saada väärän painoarvon, jos vain sitä seurataaan.

Tekstin sävyn analyysin vaikeus

Keskusteluseuraamisessa pyritään analysoimaan myös sitä, onko kommentti negatiivinen vai positiivinen. Kuten keskiviikkona tuli esiin, niin tämä ei ole mitenkään helppoa: täysin toimivaa automatiikkaa ei ole, koska kone ei voi tunnistaa tekstin sävyä oikein.

Toisaalta ihmisetkin tulkitsevat tekstejä eri tavoin: jokainen bloginpitäjäkin on varmasti kohdannut tilanteita, kun kirjoitus on tarkoitettu ironiaksi, mutta kaikki lukijat eivät sitä ymmärrä.

Tähän päälle tietysti tulevat vielä eri kielten ongelmat. Kansainvälinen yritys tarvitsisi läjän erilaisia kieliversioita, jos haluaa saada selvyyden keskusteluista.

Ja kun tähän soppaan lisätään podcastit ja videopätkät, niin seuranta ja analysointi muuttuu vielä hankalammaksi.

Kuka vaikuttaa, keneen ja missä?

Lisäksi illan aikana oli puhetta vaikuttajista ja heidän löytämisestään. Esimerkiksi blogeissa vaikuttavaksi arvioidaan se, jossa on paljon kommentteja. Ehkä se on osatotuus, mutta ei välttämättä aina. On monia blogeja, joissa vakiokommentoijien myötä kertyy kymmenittäin kommentteja, mutta jotka eivät silti välttämättä mielestäni ole laajemmin vaikuttavia. Toisaalta on blogeja, joissa ei paljon kommentoida, mutta joilla on ainakin tietyssä ryhmässä iso merkitys.

Ja ovatko nämä sitten oikeasti vaikuttavia blogaajia? Esimerkiksi pni kirjoitti taannoin siitä, miten netissä toimiva kuluttaja voi vaikuttaa myös muussa elämässä, olla edelläkävijä. Siihen, miten heitä löytää, minulla ei todellakaan ole ratkaisua.

Tai jos mietin omaa blogirooliani: minulla on monta blogia, joista yksikään ei ole megasuosittu. Mutta toisaalta lonkeroin vähän siellä sun täällä, ja se tuskin näkyy, jos jokaista blogiani katsotaan erillisenä.

Lisäksi ilta muistutti siitä, että sekin henkilö, joka näyttää olevan jonkun toisen verkoston laitamilla, voi olla keskiössä esimerkiksi kilpailijan verkostossa. Tällöin hän voikin olla merkittävä, vaikka ensisilmäyksellä näyttää toiselta.

Minulla ei tietystikään ole tarjota mitään yksikertaisia ratkaisuja näiden ongelmien hallintaa, vaan kyseessä on siis vain mieleentulleita ajatuksia mahdollisista kompastuskivistä.

“Niille” työnnetään ja “ne” vetävät

Mielestäni netti toimii yrityksille mainiona välineenä saada asiakaspalautetta. Mutta jotenkin olen havaitsevinani tiettyä ristiriitaa markkinointiväen puheissa: toisaalta sanotaan, että nyt mainonnassa siirrytään ”push’in pull’in sijasta”, mutta silti paljon mietitään, miten niille kuluttajille saataisiin työnnettyä tietoa. (Tämä ajatukseni on hyvin hahmottumaton, joten mainonnan alaa paremmin tuntevat voivat vapaasti esittää tehokkaampaa ajattelua tältä osin.)

Se, mikä eri tilaisuuksien puheenvuoroissa usein hieman häiritsee, on käytetty kieli. Puhutaan ”ne kuluttajat, jotka tuolla käyvät keskustelua” ikään kuin puhujat eivät itse olisi kuluttajia ja verkkokeskustelijoita. Ainakin koen, että kun mietin, miten minä toimin tai miten haluaisin asioiden hoituvan, niin todennäköisesti se osuu kohdalleen moneen muuhunkin.

Siis vaikka ihan peruskuluttajakäyttäytymisessä: miten minulle on syntynyt tarve saada jokin uusi tuote tai palvelu, miten sen valitsee, mitkä tekijät valinta- ja hankintaprosessissani saavat painoarvoa, kuinka minusta tulee tyytyväinen asiakas ja miten kerron asiasta muille.

Viima oli havainnut, kuinka Fortum ja HeyDay (“uuden ajan bränditoimisto”) ovat lähteneet hakoteille trendikkäässä viraalimarkkinoinnissa: keskustelupalstoille pistetään muka-nuorekkaita kommentteja liittyen ilmastonmuutosta käsittelevään Fortumin sivustoon. Samainen HeyDay on myös kirjoittanut kommentteja keskustelupalstoilla liittyen Battery-energiajuoman markkinointiin.

Jos tästä hakee hyviä puolia, niin saatiin hyvä esimerkki siitä, miten netinkäyttäjät ja kuluttajat (tässä tapauksessa Viima) havaitsevat ja nostavat esiin näitä kyseenalaisia tapoja ja keinoja tulla nettiin mukamas teeskennellen tavallista nettikeskusteluun osallistujaa.

Se reilu meininki olisi enemmän kuin paikallaan, eikä netissä porrääviä kannattaisi aliarvioida. Fortumin ilmastonmuutoskampanjalle tällaiset paljastumiset eivät ole mitenkään positiivinen asia.

Lisäys klo 13.10: Jaikussa toveri Jahapaula löysi vielä lisää näitä Fortumin sivustoon liittyviä keskusteluita Suomi24:sta (Kirjoittanut: markkinointi 26.11.2007 klo 15.45):

“Mun mielestä fortumin ilmastokampanja http://www.fortum.fi/ilmasto/ on hyvä esimerkki siitä miten yritysten pitää jeesata ja ottaa kantaa isoihin ongelmiin/kysymyksiin. kummiskin isoilla yrityksillä on niin paljon näkyvyyttä jne. että ne pystyy ajamaan tän kaltasia isoja asioita vaivattomasti ja hyvin tommosilla kampanjoilla. Mun mielestä lisää isojen yritysten pitäis lähtee samalle linjalle! vai mitä te ootte mieltä?”

Ja itse Fortumin sivustokin meni sitten sopivasti jumiin. Yhteensattuma, liikaa liikennettä vai jotain ihan muuta?

Lisäys 29. päivä klo 11 (taas nti Jahapaulan ansiosta!):

ITviikon jutussa kesäkuun 18. päivä:

“Pahinta on osallistua keskusteluun ja kiistää väitteet salanimen turvin.

– Aina löytyy joku, joka selvittää kirjoittajan oikean ip-osoitteen ja henkilöllisyyden. Sen jälkeen tilanne vain pahenee.

Nokkeluudella pääsee paremmin maaliin. Yksi hyvä keino on kääntää keskustelu muualle.

Esimerkiksi kelpaa vaikkapa energiayhtiö Fortum, joka oli vielä vuodenvaihteessa kuluttajien hampaissa optiokohun ja sähkön hinnannousun takia.

Nyt sen imago on mitä ympäristöystävällisin ja henkilöstökin vaihtaa työsuhdeautonsa vihreämpiin vaihtoehtoihin.”

Köh, ai Fortumin imago mitä ympäristöystävällisin? Ja nyt puoli vuotta jutun julkaisun jälkeen nettimainetta hallitaan sallimalla tökerien viestien laitto keskustelupalstoille? Enpä sanoisi Fortumia erityisen nokkelasti toimivaksi.

Disclaimer: Olen itse tehnyt yhdessä Whitevectorin Antti Nikun ja Tommi Lehtosen kanssa tekstin “Netin puskaradio viestii – myös yrityksille” (pdf).

Tällaisen kirjoituksen laadin nyt, eli “Miten yritysten pitäisi suhtautua nettikirjoitteluun?“. Teksti on toiminimeni nettisivun alla, koska se tuntui luontevalta paikalta kyseiselle tekstille. Käyn tekstissä läpi perusasioita liittyen siihen, miten kuluttajat kirjoittavat netissä ja kuinka yritysten tähän kannattaisi asennoitua. Kun virtuaalinen puskaradio (vipura) jyllää, niin miten yritys siitä hyötyy? Lisäksi kirjoitan jonkun verran blogimarkkinoinnista ja sen keinoista.

Eli siis lähinnä laajempaa koontia aiheista, joita olen blogissani käsitellyt. Halusin nyt jäsentää aiheesta järkevämmän kokonaisuuden, ja toivottavasti siitä on hiukkasen hyötyä muillekin.

Kirjoittaja, Katie Delahaye Paine, kehottaa ajattelemaan blogosfääriä porukkana, “focus groupina”, joka koostuu asiakkaista (nykyisistä ja tulevista), yhteistyökumppaneista, työntekijöistä jne. Kuten kaikessa muussakin mediaseurannassa, niin blogeissakin pitäisi miettiä myös muuta kuin määrä: miten kirjoitetaan, kuka kirjoittaa. Todennäköisesti vain pieni osa kaikesta tekstistä on relevanttia yrityksen kannalta.

Jokaiseen kommenttiin ei syytä reagoida

Artikkelissa kehotetaan myös pitämään järki mukana ja pää kylmänä, eli esimerkiksi ei kannata heti rynnätä keskusteluun, kun vastaan tulee ensimmäinen negatiivinen kommentti.

Ensin kannattaa tutkailla blogia yleisesti: miten se on kirjoitettu, kuka sitä kirjoittaa, millaisia tekstit ovat, onko siellä kommentteja. Ei välttämättä kannata reagoida mitenkään, jos kyseessä on blogi, johon ei ole linkkejä ja jossa ei ole keskustelua. Mutta jos blogi tai kyseinen teksti on suosittu (siihen tulee paljon linkityksiä tai kommentteja), niin tilanne on toinen.

Peruspressitiedote on blogaajalle usein roskaa

Lisäksi myös se tärkeä muistutus, joka yritysten pitäisi pitää mielessä, jos blogaajia lähestytään:

“Do not spam bloggers! Generic press releases sent to bloggers will probably get you labeled as a “junk sender.” Nothing you ever send will get through, ever again.”

Tekstin mukaan yksi oleellinen syy seurata blogeja on se, että myös toimittajat seuraavat niitä. Juttuideoitahan blogeista kaivelee jo moni suomalainenkin, ja voi olla, että jokin blogiteksti herättää laajemminkin median mielenkiinnon. Henkilökohtaisesti minä itse ainakin saan paljon virikkeitä blogien kulutuskirjoittelusta niin blogi- kuin muuhun kirjoittamiseen.

Mutta toki artikkeli muistuttaa myös siitä, kuinka blogitekstien avulla pääsee perehtymään mm. siihen, miten kuluttajat tekevät valintoja ja mistä he löytävät tietoja.

Blogissa korostuu kirjoittaja

Oman sanasensa Katie Delahaye Paine toteaa myös yritysten omista blogeista (kun vastikään niitä intran blogeja täällä pohdittiin):

“The reason blogs become popular is that they reflect the real personalities and values of the people writing them. No one reads a blog to get more corporate-speak. They read blogs to get the information BEHIND the corporate speak.”

Blogeja siis kirjoittavat ihmiset, eivät yritykset, ja siksi blogien sisällönkin pitäisi rakentua sen mukaisesti.

Tuhannet opiskelijat uhkasivat HSBC-pankkia boikotilla Facebookissa. He perustivat yhteisön, johon nopeasti liittyi yli 5000 jäsentä. Tämä sai pankin perumaan suunnitelmansa.

Ilmeisesti kyseessä on ensimmäinen Facebookin kautta tehty kuluttajaboikotti, joka on johtanut yrityksessäkin tekoihinkin.

Kiinnostava tapaus, saa nähdä, syntyykö näitä enemmänkin ja mitkä ovat vaikutukset. Nettiaddresseihin verrattunahan Facebookissa ihmiset osallistuvat “aidommilla” henkilöllisyyksillään, eli kun addresseissa ei voi todentaa henkilöitä, niin Facebookissa se onnistuu huomattavasti helpommin.

Mutta toisaalta jos boikotteja syntyy kuin sieniä sateella ja niihin osallistutaan noin vain, niin painoarvo vähenee.

Mutta kuten tänään puhuessani Demos Helsingin ja Dodo ry:n tilaisuudessa totesin, niin onhan Facebookissa muuten kuluttajien väliseen tiedonvälitykseen mahdollisuuksia, jotka jo itse olen havainnut. Jos heittää sinne kysymyksen suosikkikahvilasta tms., niin sen saa laajalle porukalle, joka kuitenkin koostuu tutuista (eli luotettavista) henkilöistä. Sama toiminto on tietysti ollut jo kaikenmaailman IRC-kanavilla ja muualla, eli eihän tämä mitään mullistavaa ole nettiäkään ajatellen.

Hopottajathan ei enää ole Suomessa ihan uusi juttu, ja kun systeemi lanseerattiin vajaa kaksi vuotta sitten, niin jo ensireaktioni oli pikkuisen nihkeä. Mielestäni hyvä tuote saa puskaradiomainetta ihan ilmaiseksi, vaikka toki ymmärrän, että Hopottajien käyttö voi tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta sanan levittämiseksi. Mutta kyllä yritys voi vain jakaa tuotteitaan suoraan kuluttajille ja pyytää palautetta, jos haluaa.

Hopottaja siis rekisteröityy palveluun ja saa kampanjatuotteen veloituksetta käyttöönsä sekä ohjeet hopotukseen. Sitten hän kerää ns. hopotuspisteitä, jotka lasketaan sen mukaan, kuinka hän raportoi hopotuksiaan (sekä kasvokkaisia että esim. sähköpostitse tekemiään), ja eniten pisteitä keränneet palkitaan.

“Hopotttaja raportoi Hopotuksensa netissä ja arvioi Hopotuksensa onnistumista tapauskohtaisesti. Raportista käy ilmi myös kenelle, koska, mitä ja miten hän on hopottanut.”

Säännöissä kerrotaan vielä seuraavaa:

“Raportin tulee palvella kampanja-asiakkaan tarpeita. Palveluntuottaja voi pyytää Hopottajaa täydentämään ja täsmentämään hopotusraportteja, jotta raportti täyttää sille määritellyt edellytykset, ja jotta Hopottaja saisi siitä Hopotuspisteitä.

Palveluntuottajalla on oikeus oman yksinomaisen harkintansa mukaan olla hyväksymättä Hopotusraportteja, määrätä Hopotuspisteille kampanja- tai Hopottajakohtainen maksimi tai tehdä muita rajoituksia Hopotuspisteiden kertymiseen tai niiden perusteella mahdollisesti suoritettaviin palkkioihin.”

Mitään varsinaista takuuta siitä, että hopotusraportti olisi aito, ei siis sinällään ole. Tämän vahvisti myös toverini, joka on ollut mukana hopottajissa. Hän totesi, että oli tuntunut suorastaan kornilta täytellä raportteja tyyliin “naapurille tuossa postilaatikolla tuotteesta kerroin”, ikään kuin kukaan niin tekisi.

Hän mainitsi myös nähneensä jonkin hopotettaviin tuotteisiin liittyneen, hyvin laaditun blogitekstin, joten sinällään tietysti hopotus voi hämmentää blogeissakin. Tätä en osaa toistaiseksi pitää kovin suurena ongelmana: jos on saavuttanut “hyvän blogimaineen”, niin tuskin sitä haluaa riskeerata hopottamalla jostain, jota pitäisi oikeasti huonona. Toki anonyymisti voi vaikka blogin perustaa pelkkää hopotusta ja muuta tuotekehua varten, mutta enpä usko näitä vielä suuremmin olleen.

Normaali kuluttajan valintaprosessi puuttuu

Lisäksi Hopottaminen sisältää mielestäni useita heikkouksia niin kuluttajien kuin sitä käyttävän yrityksen kannalta.

Puskaradio perustuu ihmisten väliseen luottamukseen. Hopottajia ei varsinaisesti kehoteta kehumaan tuotteita, mutta koska tuote on saatu veloituksetta, niin kuluttaja ei ole tehnyt “normaalia” valintaprosessia. Lisäksi hopotuksen saa kuulemma kertoa tutuille, mutta sittenhän se vie pohjan puskaradioajatukselta. “Hopotan teille nyt tätä, kun sit saan niitä pisteitä.”

Jos hopottaja kehuu tuotetta, josta ei oikeastaan niin piittaa, niin hänhän huijaa niin itseään, tuttujaan kuin kampanjan järjestäjää. Mutta houkutus tällaiseen lienee kohtuullinen, koska vain hopotusraporteilla voi saavuttaa sen mahdollisen lisäpalkkion. Enkä todellakaan tiedä, miten noita hopotusraporttien oikeellisuuksia voisi tarkistaa. Tuttuni kertoi, että jotkut olivat keränneet hopotuspisteitä niin paljon, että mahdottomalta tuntui niiden kertyneen aitojen hopotusten perusteella.

Yritys taasen ei mielestäni voi olla varma, että saatu palaute on aidosti rehellistä. Näin ollen tällaisesta kampanjasta maksaminen on varsin turhaa.

Blogeilla tavoitetaan esimerkiksi tietyt harrastajaryhmät

Hopottamisen tyylistä puskaradiotoimintaa voisi harjoittaa muutenkin ja aidommalla otteella, ja varmasti niin tehdäänkin. Kun tuote on hyvä, niin se saa mainetta, ja myös netissä.

Esimerkiksi Krista on raportoinut neuleblogeissa levinneestä tiedosta Kool Aid -jauheen soveltuvuudesta lankojen värjäämiseen. Tuotteen maahantuoja totesi sähköpostissaan Kristalle: “Eli kyllä juuri tämän Kool Aidin kohdalla blogien kirjoittelulla on ollut suuri merkitys Toki pitää itse myyjänä huolehtia asiakkaistaan niin että blogeissa kirjoitetaan positiivisesti tai missä tahansa. Jos palvelisin yhdenkin asiakkaan huonosti, voit varmasti arvata että myös se tieto viedään blogiin…
Olen itse laittanut mainoksen ainoastaan omalle nettisivulle.Blogit ovat hoitaneet oikeastaan koko mainostamisen.”

Tokihan nettiä ja yhteisöjä Suomessakin ihan tosissaan ja rahalla käytetty tuotteiden lanseeramiseen. Yksi esimerkki eli Fazerin salmiakkisuklaa ja IRC-galleria esiteltiin Luovat-blogissa (ja jota Vesa kriittisesti arvioi Otsoni-blogissaan).

Kehun aiheesta mutta en vain rahasta

Kyseisen tv-pätkän toimittaja kysyi, onko minuun oltu yritysten taholta oltu yhteydessä ja tarjottu tuotteita Kulutusjuhlaan arvioitavaksi. Näin ei ole tapahtunut, vaikka toki olisin valmis asiasta keskustelemaan ja mieluusti ottaisin kaikenlaista ilmaiseksi arvioitavaksi.

En vain missään tapauksessa halua sitoutua kehumaan tuotetta, jos en olisi sitä mieltä. En olisi valmis ottamaan riskiä, että puhun hyvää jostakin vastoin aitoa mielipidettäni, ja kyllä se olisi vastoin periaatteitanikin.

Mutta jos firma uskoo siihen, että olen kohderyhmän edustaja, joka tuotteesta/palvelusta tykkää, niin tänne vaan! Ja tietysti tuon mahdollisten arviointieni kohdalla esiin, jos sattuisi tällainen diili jostain syntymään. Läpinäkyvyytta ja avoimuutta lienen toistellut kyllästymiseen asti.

Lisää aiheesta mm. seuraavissa aiemmissa kirjoituksissani:

Markkinointi näkyy jo Ruotsin blogeissa

Flogit floppaavat

Haja-ajatuksia blogeista ja kulutuskirjoittelusta

(Ja tietysti otan mieluusti kommentteja vastaan ja kerron lisää mielipiteitäni, saa ottaa yhteyttä suoraankin. Lisäksi olen tietysti kiinnostunut kuulemaan suomalaisista WOM (word-of-mouth) -kampanjoista!)

Vastauksia kyselyynsä Juuso sai mielestäni oikein mainion määrän eli 939. Kuten Juusostakin, niin myös minusta yllättävästi vastaajista yli 80 prosenttia on naisia: onko kyse siitä, että he vastaavat kyselyihin helpommin, vuodatus-fooruminn vaikutus (Juuso kertoo suuren osan vastaajista tulleen sieltä) vai mistä? Ovatko naiset suomalaisessa blogosfäärissä niin selvä enemmistö: käsityöblogit antavat toki viitteitä siitä, että naisia on paljon, mutta tuskin noin paljon.

Puolen tunnin blogilukuannos päivittäin

Yli puolet vastaajista on iältään 22-35-vuotiaita. Opiskelijoita tai koululaisia on kolmannes, samoin työssä täysipäiväisesti käyviä.

Juuso toteaa: “- – -pikaisella silmäyksellä keskimääräinen blogien lukija näyttäisi lukevan lähes päivittäin blogeja käyttäen tähän aikaa enintään 30 minuuttia päivässä.” Joka kolmas sanoo lukevansa säännöllisesti 1-4 blogia. Yli sadan blogin seuraajia on joukkoon mahtunut kuusi kappaletta. Lähes kaikilla on myös oma blogi, ja noin 55 prosentilla se on ollut vuoden tai alle. Yhden blogin ylläpito riittää suurimmalle osalle, kaksi blogia on noin joka neljännellä.

Kehuja haukkuja useammin

Mutta sitten siihen osuuteen, joka omasta näkökulmastani on kaikkein kiintoisin, eli kuinka paljon kirjoittajat ovat mielestään kehuneet tai haukkuneet tuotteita ja palveluita blogeissaan.

Noin 20 prosenttia sanoo haukkuneensa yritystä tai tuotteita kerran tai kahdesti, kymmenisen prosenttia tätä useammin, eli yhteensä kolmisenkymmentä prosenttia.

Kehuja antaneiden määrä on suurempi eli nelisenkymmentä prosenttia. Lisäksi kehujista parikymmentä prosenttia kertoo tehneensä tätä useammin kuin kahdesti.

Lisäksi Juuso on kysynyt sitä, ovatko blogien kehut vaikuttaneet jonkun tuotteen tai palvelun käyttöönottoon. Yli neljäkymmentä prosenttia muistaa tällaista tapahtuneen. Kyselyssä annettiin myös mahdollisuus nimetä näitä tuotteita, ja näistä Juuso lupailee tarkempaa tietoa kesällä.

(Toki pitää pitää mielessä taas se, että ostopäätösprosessi on monitahoinen ilmiö ja se, millaiset tekijät ovat hankintoihin vaikuttaneet, ei ihmiselle itselleenkään aina ole selvää. Ja kuten olen joskus sanonut, niin sinällään prosenttiluvut tällaisesta tiedosta eivät ole kovin oleellisia: varmasti blogit vaikuttavat, mutta vaikutusta vain on hirvittävän hankala mitata.)

Mutta joka tapauksessa kysely näyttäisi tukevan sitä fiilistä, mikä minulla on blogien tuote- ja palveluarvioinnista, eli blogosfäärissä kehutaan ansiokkaasti. Perinteisestihän puskaradion toiminnasta on todettu, että huonosta tuotteesta/palvelusta valitetaan lähipiirille paljon, mutta kehut kerrotaan vain harvalle.

Itse haluaisin siis analysoida ainakin tätä: onko suomalaisissa blogiteksteissä kehuja vai haukkuja, ja millaisia ne ovat?

Juuso on kysellyt myös suhtautumisesta yritysblogeihin, joten siitä tiedosta kiinnostuneet: kannattaa vilkaista kyseinen pdf. Ja tietysti jään odottamaan Juuson omia, aikanaan syntyviä analyysejä ja itse opinnäytetyötä!

Blogistit tulevat

Irrallinen huomio matrixx2.01-blogissa olevasta Kari A. Hintikan Mikrobitti-kolumnista:

“Kirjoitin mashupeista taannoin hieman (MB05/12), mutta nyt ne ovat nousemassa valtavirtaan Yahoo Pipesin myötä ja blogistit hehkuttavat.”

Kyllä, blogisti on sanana saamassa lisää huomiota! (Bloggaaja, blogaaja ja blogisti -terminvääntöähän käytiin viikko sitten).

- – -

Ja flunssa jatkuu. Onpahan aikaa kirjoitella blogiin, kun ei jaksa keskittyä lukemaan mitään älyllistä.

Ennen varsinaista lanseerausta sellaiset 60-70 prosenttia blogiteksteistä oli positiivisia: niissä kehuttiin asuja ja haluttiin ehdottomasti ostaa jokin tuotteista.

Kun H&M julkisti uuden malliston, niin blogitekstien sävy muuttui negatiiviseksi. Kaupoissa oli ollut “ryysis”, vaatteet eivät vastanneet kuvien perusteella syntyneitä mielikuvia ja monet tuotteista myytiin loppuun nopeasti, mutta ne päätyivät myyntiin ruotsalaisten Huuto.netiin eli Blocket.se:hen.

Odotukset, toiveet ja pettymys

Tässähän siis tapahtui klassisia kuluttajien näkemyksiin vaikuttaneita asioita: moni varmasti tietää sen fiiliksen, kun vaate näyttää kuvassa hyvältä, mutta todellisuudessa se ei istu päälle lainkaan tai näyttää muuten vaan väärältä. Luonnollisesti seurauksena on pettymys, koska odotukset ovat olleet jotain muuta.

Eli netissäkin pitäisi pystyä tarjoamaan mahdollisimman todenmukainen kuva tuotteista. Se on hankalaa, koska vaatetta ei voi tunnustella ja koettaa, mutta vähintään useita erilaisia kuvia olisi saatava tarjolle.

Tarjoa tietoa vähitellen

Mason antoi myös pari vinkkiä yrityksille blogimarkkinointiin. Hän kehotti käyttämään blogaajien omia työkaluja, kuten videoita, ja jakamaan tietoa ripotellen, eli ei koko kampanjasivua auki samana päivänä. Näin kävijät saadaan palaamaan sivuille.

- – -

Masonin blogin kautta päädyin myös seuraaviin tiedonlähteisiin:

Tanskalainen Semoblog tarjoaa blogikirjoittajille mahdollisuuden tienata rahaa:

“A website in Denmark semoblog.com have started a service which gives bloggers between 40 and 400 danish kronor per post that they write about specific products or services. semoblog.com have stated that the only demand is that blogger is open with the fact that they have recived money to write the bloggpost.”

Blogimarkkinointiin perehtyneessä, Lundin yliopistossa tehdyssä tutkielmassa todetaan tutut seikat puskaradiosta, avoimuudesta, mielipidejohtajuudesta ja luotettavuudesta (via):

“Our analysis has showed that the blog are considered credible based on the fact that they are based on word of mouth communication. The credibility is also affected since the receiver of a message is more likely to identify with the blogger, and by openness. This is amplified by the fact that the blogger often is a leader of opinion, and by the media itself. The conclusions concerning the ability to control shows that companies should have an increased possibility to affect the communicated message.
This indicates that it is possible for a blog to be credible and also be affected by companies. The key factor is openness.”

(Kirjoittelen tätä reilun 38 asteen kuumeessa, joten jos ajatuksissa on tavanomaista enemmän sekavuutta, voin syyttää sairautta.)

Pitäisikö blogaajan tietää seurannasta?

Kotimatkalla heräsi mieleen ajatus tähän eri yrityksen harjoittamaan blogiseurantaan liittyen: jos yksityinen blogi on päätynyt esim. Cisionin asiakkaan toiveista seurattavien listoille, niin olisiko reilua, että blogaaja saisi tästä tiedon?

Itse tiedostan toki sen, että ainakin joku Cisionilta tämän käy lukaisemassa (terveiset vaan sinne!), mutta entäs muut? Mitä mieltä olet: haluaisitko tietää, jos blogiasi tarkkaillaan?

Lisäys klo 15.10: Niin, Cisionin suunnalta olisi erityisen kiinnostavaa kuulla ajatuksia sekä tilaisuudesta, blogiseurannasta että tästä kirjoituksesta, saa minulla mailatakin, jos ei kommentoimaan rohkene lähteä.

Ruotsissa herätty puolen vuoden sisällä

Masonin näkemykset ruotsalaisesta blogosfääristä, sen seurannasta ja blogien vaikutuksesta kuluttajiin olivat pitkälti samat kuin itselläni: blogeista voi hyötyä, mutta tolkku kannattaa pitää mielessä. Hän kertoi, että Ruotsissa blogit ovat nousseet vahvasti pinnalle viimeisen puolen vuoden aikana. Taustalla ovat blogeillle kehittyneet palvelut, kuten se eilen mainitsemani Blogportalen.se, Knuff.se ja myäs Hesarin käyttöönottama Twingly, jotka ovat lisänneet lukijamääriä ja tehostaneet verkoston toimintaa.

Mason totesi, että hänen mielestään moni huutelee blogissaan mitä tahansa siksi, että ei todellisuudessa usko kovin monen (ainakaan huuteluiden kohteen) näitä kommentteja edes lukevan. Eli Masonin mukaan ihmiset eivät kuvittele itselleen mitään suurempaa lukijakuntaa. Toisaalta blogien voima on hänenkin mielestään nimenomaan verkosto: blogin kymmenen lukijan kautta tieto saattaa levitä linkitysten myös laajalti.

Mason on muuten julkaissut esim. Bloggaren är köpt -artikkelin Aftonbladetissa liittyen blogimainostukseen. Kysyin tältä pohjalta, onko hän havainnut nnäit tilanteita, joissa blogaaja on väärinkäyttänyt sitä, että tietää saavansa rahaa. Masonin vastauksen mukaan näitä on tullut vastaan, mutta aika monet on nopeasti tajuttu ja ne ovat tietysti vaikuttaneet negatiivisesti blogaajan maineeseen.

Mason näkee blogit ja keskustelupalstat markkinoijien kannalta lähinnä focus groupeina, ei siis varsinaisesti kattavaa kuluttajatietoa ja -mielipiteitä kertovana järjestelmänä. Olen tästä samaa mieltä. Mason totesi myös ruotsalaisblogaajien ikärakenteen painottuvan hyvin voimakkaasti nuoriin, joka vaikuttaa aiheisiin, joista he kirjoittavat.

Blogien merkityksen arvottaminen

Tilaisuuden lopuksi Sanna Kurkela kertoi Cisionin tarjoamista palveluista (nettikeskutelujen seurannasta olen yleisellä tasolla kirjoitellut jo aiemmin). Jäin pohdiskelemaan sitä, millä perusteella seurattavat blogit loppujen lopuksi valikoituvat ja miten näitä seurantapalveluita tarjoavat firmat blogeja arvottavat. Viime viikolla Tietoviikossa M-Brainilta oli aihetta käsiteltyyn juttuun mielestäni kommentoitu, että he seuraavat lähinnä poliitikkojen ja vastaavien blogeja, ja tavisblogeja yleensä vain pyynnöstä (itse lehtijuttu on nyt hukassa, joten en voi tarkistaa asiaa). Mason taasen esitteli blogien keskinäiseen linkkaamiseen perustuvia “kartastoja”.

Mutta eiväthän esimerkiksi linkit kerro koko totuutta blogin merkittävyydestä. Omista blogeistani arvioisin yritysten, ja myös yleisen keskustelun, kannalta merkittävämmäksi Kulutusjuhla.comin kuin Marinadin, vaikka Marinadiin on enemmän linkkejä ja päivittäinen kävijämäärä on suurempi. Kulutusjuhla on “oikeaa asiaa” ja sinne tullaan paljolti nimenomaan googlettamalla tuotenimiä ja vastaavia asioita.

Tästä olisi kyllä mielenkiintoista kuulla jonkun kommentti, kun omia blogejani katselen hyvin subjektiivisesti. Tosin minussahan olisi ehdottomasti ainesta analysoimaan toisten blogeja!

Alexander Mason kertoi mm. siitä, miten Ruotsissa oli H&M:n malliston lanseerauksen yhteydessä seurattu blogikirjoituksia.

Tänään olen mm. kuunnellut podcasteja ja pyörähdellyt monilla nettisivuilla. Nyt voisi olla paikallaan koota näitä esiin.

- Naurispajan podcasteja on ilo kuunnella: tekemisen meininki ja iloinen rupattelu ja runsaasti myös pohdintaa ekohenkisemmästä kuluttamisesta. Täältä sain tiedon myös suomalaisten podcastien feedistä.

- “Parempi myöhään kuin ei milloinkaan” -henkinen podcast-hetki vierähti viime vuoden puolella tehdyn Verkkokakkosen vitososan parissa, jossa puhuttiin mukavasti esimerkiksi crowdsourcingista. Mukana oli mm. Niko Nyman, joka tekee yhdessä Sami Salmenkiven kanssa kirjaa. Kirjaan liittyen on kiinnostava blogi, jonka viimeisin teksti jaottelee netin käyttäjiä alkuasukkaisiin ja turisteihin.

- Matkalla-blogissaan Marjut mietti verkkoidentiteettiä ja sitä, kuinka vielä hämmentyy, kun joku kertoo lukevansa blogiasi. En minäkään ole vielä tottunut siihen, että ensikohtaamisella toinen kertoo tietävänsä blogeistani. Ei siitä nimittäin kovin kauan ole, kun lähipiirissä herätti lähinnä ihmetystä: “Siis mikä? Blogi? Mikä se on?”

- Erkka oli lähettänyt mailia Sutori.com -sivustosta (kiitos sinne!). Eli yksi lisää näihin kuluttajien nettiyhteisöpalveluihin, joissa yrityksiä voidaan arvioida ja kommentoida. “Each story is accompanied by a “goodwill rating”, which contributes to the goodwill meter — an aggregated view of how the Sutori community feels about each company.” Sivuston näkemyksen mukaan kyse on siitä, miten yritykset myyvät eikä vain se, mitä ne myyvät.

- Erkan kautta löytyi myös tieto Technoratin David Sifryn State of the blogosphere -raportista, joka on nyt nimeltään State of the live web. Tietoviikko uutisoi tutkimuksen otsikolla “Blogi-innostus hiippuu”. Eli ehkä se Gartnerin ennustus tälle vuodelle siitä, että blogaajiksi jäävät touhua rakastavat ja kokeilijat ovat jo kokeilunsa tehneet, voisi pitää paikkansa.

- Ja tämäkin nyt pitää jälkijunaisesti huomioida: Hesari on ottanut muutamissa blogeissaan käyttöön Twinglyn blogihaun. “Se listaa HS.fi:n blogipostauksen perässä kaikki blogit, jotka ovat linkittäneet kyseiseen HS.fi:n blogipostaukseen.”

Kulutusyhteiskuntaa Petroskoissa

Nettiympyröihin liittymättä kommentoin vielä Petroskoissa pohtimaani kuluttamista. Ulkomailla on nimittäin mielestäni kiinnostavaa käydä paikallisessa päivittäistavarakaupassa ja tarkastella valikoimaa, hintoja ja brändejä.

Petroskoissa tuotteita on varsin laajalti ja kaikkea perustavaraa kyllä löytyy riittämiin. Mutta ei siellä näy millään lailla esimerkiksi eettisyys tai ekologisuus: reilunkaupan tuotteet tai kierrätysaate saavat vielä odottaa leviämistään. Kansainväliset, isot brändit (vaikkapa makeiset) maksavat enemmän kuin paikalliset, eli ovat tietyllä tavalla enemmän arvostettuja.

Turistina ilahdutti se, etteivät esimerkiksi minulle tutut pikaruokaketjut olleet vielä Petroskoihin löytäneet. Mutta eipä ollut vielä nettikahviloitakaan. Paikallisen pääpostissa internetiin yhdistyviä koneita periaatteessa löytyi, mutta sinä päivänä, kun kävin asiaa kyselemässä, netti ei toiminut.

Henkilökohtaisesti minua ei enää juurikaan kiinnosta nämä tutkimukset siitä, kuinka moni sanoo seuraavansa blogeja tai kertovatko he tekstien vaikuttuvan ostopäätöksiin. Itseäni viime viikolta lainaten:

“- – - kuluttajan käyttäytyminen ja ostopäätösprosessi on edelleen monimutkainen.
- – - On tuotteita, jotka olen nettivinkkien perusteella hankkinut, mutta paljon teen ostoksia ihan muista syistä.”

Toinen asia on se, että googletuksen kautta löydettyä sivua ei ajatella varmasti useinkaan keskustelupalstana tai blogina. Se on tietolähde siinä, missä muutkin. Ja puskaradio on, kuten sanottu, vanha juttu.

Kyselyiden ongelmana on tietysti se tunnettu seikka, että kuluttaja voi vastata toisin kuin oikeasti toimii. En minäkään muista, miten tuotteiteni ostopäätökset syntyvät. Aika vahvana tekijänä arjessa ovat kuitenkin tottumukset tai hetken mielihalut.

Mikä minua sitten blogeissa ja kulutuskirjoittelussa kiinnostaa? Se, miten tuotteista kirjoitetaan (tai kuvataan) ja millaisen merkityksen ne osana muuta aineistoa saavat. Mainitaanko tuotenimiä vai ei? Kerrotaanko, mistä kirjoittaja ajattelee kimmoikkeen ostokselle saaneensa? Harvempi mainitsee arkiset ostoksensa, vaan kyse on yleensä jostain uutuustuotteesta, merkittävämmästä hankinnasta, epätavallisen hyvästä tai huonosta palvelusta tai jotenkin tunteisiin vedonneesta (kauan etsitty, kirppislöydöt jne.). Ja leviävätkö tiedot hyvistä ja huonoista vinkeistä blogeissa, ja jos leviävät, niin milloin ja miksi?

Entäs tulevaisuudessa, kun jokaisella on mahdollisuus jo kaupassa jakaa tietoa ostoistaan jonkun järjestelmän avulla?

Välillä tuntuu unohtuvan, että tuo tehokas viestintävälinen eli puskaradio (WOM, word of mouth) on ollut olemassa aina. Siis nyt vain tekniikka on tehnyt mahdolliseksi sen, että kommentteja voidaan levittää nopeammin ja laajemmin. Mutta ei se huono tuote (toivottavasti!) ennenkään ole pidemmän päälle kauppaansa tehnyt.

Monta välinettä, monta keinoa

Nyt siis vaan mennään nopeammin eteenpäin. Tähän liittyy myös medioiden päällekkäinen ja ristikkäinen käyttö. Kun televisiosta tulee mainos, kuluttaja voi samalla hakea netistä lisätietoja. MediaComin markkinointijohtaja Tuomas Teinilä kommentoikin, että jenkeissä ei enää samalla tavalla esitetä mainoksissa suoraa nettisivuosoitetta, vaan tarjotaan hakusana, jolla kampanjasivu on löydettävissä.

Jos keskustelupalstoilta ja blogeista löydetty teksti huokuu asiantuntemusta ja hyviä perusteluja, niin toki siihen luotetaan ennemmin kuin yrityksen markkinointiteksiin. Kulutusyhteiskunta on pullollaan tavaraa, joten kuka tahansa on vain helpottunut, jos joku toinen, erityisesi aika lailla itseään vastaava kuluttaja, pystyy auttamaan valinnan kanssa.

Yrityksillä tuntuu olevan kova huoli siitä, että heidän tuotteitaan haukutaan, mutta ei muisteta sitä toista puolta, että netissä esitetään myös runsaasti positiivisia arvioita. Tämähän tarjoaa hienoja mahdollisuuksia.

Brändien isännät

Tähän liittyy crowdsourcing: kun tietty brändi kiinnostaa myös positiivisessa mielessä, niin sitä voidaan fanittaa niin paljon, että lähdetään mukaan yhteisölliseen toimintaan. Sami Viitamäki eilen esitti Anne Zehrenin ajatuksen siitä, että markkinoijat ovat nyt brändien isäntiä, eivät niiden johtajia: ihmisille tarjotaan mahdollisuus osallistua brändin rakentamiseen (Zehrenin mietteitä voi lukea lisää esimerkiksi Broadcasting & Cablen haastattelusta).

Miten tätä sitten markkinoijan pitäisi käytännössä tehdä? Sami sanoi näppärästi:

“Triviaali hömppä ei kiinnosta ketään, vaan pitää olla mahdollisuus parantaa elämää. On ruokittava ihmisten sisäistä motivaatiota.”

Ei siis todellakaan riitä, että kuluttajille lyödään eteen nettisivu ajatuksella “Hei, tee meille mainos”. Työkalujen on oltava kunnolliset ja toimivat. Jos asiakkaalle tulee fiilis, että en osannut tätä käyttää, niin mielikuva rapisee heti. Jokaisen klikkauksen on johdettava johonkin, Sami tiivisti netin käytettävyyden.

Aitoutta tuskin on enää tarvetta korostaa. Feikkaus havaitaan netissä nopeasti ja seuraukset ovat sen mukaiset. Toisaalta kuluttajat eivät kuitenkaan tee kaikkea ja vain pieni joukko osallistuu sisältöjen tekemiseen.

Kuluttaja vastaa toisin kuin toimii

Lisäksi kuluttajan käyttäytyminen ja ostopäätösprosessi ovat siis edelleen monimutkaisia. Netissä puhutaan paljon, mutta suuri osa siitä hukkuu hälyyn.

Eikä jokainen suomalainen ole netissä koko ajan tai hae sieltä tietoa kaikkiin hankintoihin. En minäkään. On tuotteita, jotka olen nettivinkkien perusteella hankkinut, mutta paljon teen ostoksia ihan muista syistä.

Jos puolet kuluttajista sanoo, että blogin tai keskustelupalstan kirjoitus on vaikuttanut päätökseen (kuten MediaComin viime syksynä teettämästä kyselystä kävi ilmi), niin minusta luku on aika realistinen. Puolet on siis edelleen sitä mieltä, etteivät ole netissä pörränneet tai antaneet muiden käyttäjien lausuntojen vaikuttaa mihinkään.

Aika moni varmasti väittää edelleen sitäkin, etteivät mainokset vaikuta hänen päätöksiinsä.

Eli toki kuluttajalta voi kysyä ja hän vastaa niin kuin parhaaksi näkee. Mutta mikä on totuus ja mikä mihinkin vaikuttaa, niin se onkin vaikeampi selvitettävä.

Yhtä oikeaa tapaa esimerkiksi nettikeskusteluihin mukaan menemiseen Aula ei tietystikään sanonut. Hän totesi, että selkeät asiavirheet toki kannattaa korjata, mutta suinpäin ei liene järkevää säntäillä kommentoimaan jokaista nettiin ilmaistua ja sieltä löydettyä kommenttia. Toisaalta joidenkin yritysten kohdalla voi olla täysin sovelias ratkaisu jättäytyä kokonaan pois verkosta. Ja kuten Aula totesi, niin mölyä maailmaan mahtuu.

Aina vain tapaus Lehtovaara

Jälleen kerran esimerkkinä siitä, miten yritys reagoi väärin nettikeskusteluun, nousi esiin tapaus Lehtovaara (englanninkielinen selostus). Tietyllä tavalla kuvaavaa on, ettei parin vuoden sisällä mitään vastaavaa ole tapahtunut, josta olisi saatu uusi esimerkki, vaikka netissä on varmasti poristu ja kirjoiteltu. Yksikään yritys ei sentään ole enää lähtenyt oikeustoimilla uhkaamaan, eikä mitään muutakaan suoranaista kuluttajatapausta ole vielä noussut riittävän kiinnostavaksi.

Kuten on moneen kertaan todettu, että ilman median huomiota (ja blogaajan taustaa sekä aktiivisuutta) Lehtovaara olisi jäänyt vain pienen piirin tietämäksi jutuksi. Toistaiseksi asioiden nouseminen yleiseen tietoisuuteen vaatii muutakin kuin pirstaleisen ja hajaneisen netin.

Huono maine ei estä ostosta

Toisaalta aina näitä maine ja netti -juttuja kohdatessani mietin, että myös esimerkiksi eettis-ekologiselta maineeltaan huonommat yritykset tekevät kannattavaa bisnestä. Kuluttajan toiminta on häilyväistä ja monisyistä, ja valintahetkellä vaakakupissa painavat niin monet seikat.

“Tiedän, että McDonald’s ei ole maineeltaan paras valinta, mutta koska tiedostan tämän, voin ostaa sieltä silti pehmiksen, kun se on tässä kätevästi saataville”.

Eli se kysymys, mikä luennollakin nousi esiin: kuinka moni nyt todella on jättänyt menemättä Lehtovaaraan kyseisen selkkauksen vuoksi?

Ja miksi maineenhallintaan nimenomaan aina yhdistetään se tietyntyyppinen “kehuminen”, eli yritys yrittää näyttää olevansa kaikinpuolin hyvä ja vastuullinen? Miksi ei voi suoraan tunnustaa vaikka sitä, että yritetään tehdä mahdollisimman halvalla ja muusta viis, jos se on todella yrityksen tapa toimia? Sehän olisi rehellistä ja näin toimisi pohjana uskottavalle maineelle.

Welho osallistui blogikommentointiin

Viime viikolla sain yhden omakohtaisen “yritys mukaan nettikeskusteluun” -kokemuksen, kun Kulutusjuhlaan tekstin, johon kokosin muutamien blogaajien kommentteja Welhosta. Lähetin saatesanojen kera linkin kyseiseen tekstiin Welhon tiedottajalle, ja hän vastasi siihen asiallisesti jo samana päivänä. Liitin vastauksen osaksi blogitekstiä.

Kulutusblogin pitäjänä olen tietysti ilahtunut, että sain vastauksen. Viestinnän tekijän näkökulmasta tosin ymmärrän senkin, jos yrityksissä ei haluta lähteä nettiin blogeja kommentoimaan, sillä sehän vaatii resursseja, suunnittelua, linjauksia ja on oikeastaan varsin loputon suo.

Kulutusjuhlan tapauksessa etuna oli varmasti se, että mukana oli useita eri kommentteja ja tietysti se, että pisin mailin suoraan tiedottajalle. Siis “taviskuluttajaan” verrattuna minulla lienee etuna se, että ymmärrän hiukan paremmin, miten esimerkiksi yritysten viestintä toimii.