Mari Koo

Avainsanalla 'yhteiskunta' merkittyjä kirjoituksia

Ura, koti, yksilöllisyys, hyvinvointi

tiistai 1. marraskuuta 2011 klo 20.12 kirjoittajana Mari Koo

Pistänpä nyt talteen pari työtä, kohtuullistamista ja arkea käsittelevää blogikirjoistusta, ilman sen suurempaa analysointia.

Ensiksi vanhempi eli Esinetarinoista:

”Ennen kaikkea pieni elämä on pirun tavallista, ja sehän ei käy. Kaikkien tulee erottua massasta (lievä paradoksi, eh?) ja olla jotain enemmän. Tämä samainen yksilöllisyyshype ajaa nuoria haluamaan julkkiksiksi, koska julkkis on jotenkin enemmän olemassa, koska se on siellä julkisuudessa. Ne tavallisuuden ja kohtuullisuuden puolustajat, jotka menevät teeveeohjelmiin ja verkkoon, ovatkin ehkä lunastaneet paikkansa aktiivisten osallistujien silmissä. Ehkä. [- – -]

Jännintä tässä on kuitenkin se, että monet oikein dynaamiset naiset ovat vaivihkaa kertoneet, että oikeasti he haluaisivat olla kotona. He haluaisivat ainakin jonkin aikaa vain istua kotona katsomassa ikkunasta ulos, samalla kun pataruoka hautuu uunissa. Moni haluaisi hoitaa lapset kotona. Se ei kuitenkaan jostain syystä ole heille mahdollista, oikeasta tai kuvitellusta syystä. (Tunnen myös miehiä, jotka haluaisivat olla kotona. Tasoissa ollaan taas 🙂 Tässä saattaa muuten olla yksi syy Loton suureen suosioon – tavoitteena ei ole olla rikas vaan saada päättää ajankäytöstään ja tekemisistään.”

Sitten uudempi eli Filosofian puutarhan Saara:

”Toinen tabu on se, että suurin osa palkkatyöstä on kaikkea muuta kuin uran tekemistä. Suurin osa työntekijöistä on edelleen tavallisia duunareita joiden etenemiseen -tai potkujen saamiseen- vaikuttavat oman suorituksen lisäksi suhdanteet ja jotka eivät ikinä voi unelmoida johtajaurasta. Silti puhe työelämästä on paljolti urapuhetta, joka maalaa työn kuin työn poluksi menestykseen, valtaan ja vaurauteen. [- – -]

Jos palkkaa kotiinsa siivoojan, siitä voi saada oikein valtiovallan tukemaa kotitalousvähennystä, mutta jos talon siivoavan henkilön sukunimi lukee ulko-ovessa, hän on lorvailija joka ei tee mitään hyödyllistä. Talouden logiikka, se sama joka saa Kelan olemaan huolissaan ihmisten työkyvystä eikä heidän terveydestään, tunkeutuu kodin seinien sisään ja saa ihmiset järjestämään yksityisimmän elämänsä talouselämän vaatimusten, ei perheen, yhteiskunnan ja maan hyvinvoinnin mukaan.”

”Ei pidä luulla, että näin kiihkeä edistyksen rakkaus on henkisen energian merkki”

maanantai 24. lokakuuta 2011 klo 18.00 kirjoittajana Mari Koo

Pidin koulussa historiasta, sillä se tuntui helpohkolta aineelta. Mutta en silti ollut erityisen kiinnostunut historiasta: kaikki ne sodat, vuosiluvut ja henkilöt tuntuivat kai jotenkin liian vaikeasti hahmotettavalta kokonaisuudelta.

Jälkeenpäin olen harmitellut monta kertaa, etten hallitse paremmin esimerkiksi viimeisten parinsadan vuoden historiaa. Esimerkiksi yliopistossa jokaisen aineen perusopinnoissa käytiin läpi kyseisen tieteenalan historiaa. Sen hahmottaminen olisi ollut helpompaa, jos olisi ollut parempi käsitys historiasta kokonaisuudessaan.

En näin vanhempanakaan ole silti perehtynyt historiaan laajasti. Mutta nykyisin luen mielelläni historiallisia teoksia (nuorena ne eivät juuri kiinnostaneet).

Kuten Angel Ganivetin Suomalaiskirjeitä (1897). Törmäsin lainauksiin kirjasta Kjell Westön uusimmassa teoksessa Halkeamia. Kiinnostus heräsi, joten lainasin Suomalaiskirjeet kirjastosta.

Ganivetin näkemykset yli sadan vuoden takaisesta Helsingistä ovat herkullisia. Kuten vaikkapa polkupyöräily ja suomalaisten teknologiausko:

”Polkupyörä on aiheuttanut suoranaisen hulluuden, ja naiset ovat omaksuneet sen ikään kuin emansipaation välineeksi. Ei voi kertaakaan lähteä kävelylle törmäämättä pyöräilevään nuoreen naiseen. – – – Sillä täällä ei välitetä muusta kuin voimien säästämisestä, ja kunhan uutuus vain on hyödyllinen, kaikki hyväksyvät sen massana eikä kenenkään päähän pälkähdä arvostella tai hangoitella vastaan.”

”Mutta ei pidä luulla, että näin kiihkeä edistyksen rakkaus on henkisen energian merkki. Asia on aivan päinvastoin. Pinnallinen mielipide näkee helposti kuumeisessa elämäntavassa, kun mies on yhtenään junamatkoilla ja antaa määräyksiään lennättimitse tai puhelimitse tai kiertää kuin vartiomies polkupyörästään, todistuksen erikoisesta aivovoimasta. Mutta itse asiassa kaikessa tässä pitäisi nähdä elimistön tasapainohäiriö: liialliseen lihasvoimaan liittyy hermojärjestelmän kuihtuminen. Kas tässä syy siihen, että etelämaiden kansat suhtautuvat luontaisen torjuvasti mekaanisiin uutuuksiin eivätkä kykene sietämään uusimpien kulkuvälineiden vaatimaa liiallista raadantaa.”

Kaisa on napannut samasta kirjeestä suomalaisen salaatin ohjeen sekä maininnan venäläisistä pakastebroilereista.

Mitä tulee aikalaiskuvauksiin 1800-luvun polkupyöräilystä, niin Mikko Kylliäisen toimittana I. K. Inha: Muistelmia polkupyöräretkeltäni on myös oiva teos. Luin sen viime kesänä Sveitsissä, jonne Inhan pyörämatka ulottui.

Ruuhka-Suomi vs. maalaisidylli?

tiistai 3. toukokuuta 2011 klo 15.00 kirjoittajana Mari Koo

Sitran Maamerkit-ohjelma arvioi, että suomalaisella maaseudulla voi olla edessään hyvä tulevaisuus. Parhaiten menestyvät ne kunnat, jotka osaavat vastata uusien kuluttajaryhmien kysyntään.

”Ekologisuutta arvostavien ja parempaa maailmaa rakentavien Lohas-kuluttajien määrä kasvaa jatkuvasti ja tästä kysynnästä avautuu aivan uusia mahdollisuuksia maaseudulle ja sen merkityksistä ammentavalle liiketoiminnalle, sanoo Jyri Arponen Sitran Maamerkit-ohjelmasta.”

Maaseutuoptimismi on vahvassa nousussa, ja maaseudun tulevaisuuden merkityksen nähdään kasvavan.

Eli siis hyvin näyttäisi suomalaiselle maaseudulle käyvän. Mutta tietyistä vanhoista kaavamaisista ajattelutavoista pitäisi varmasti päästä irti.

Eräs tuttuni lähetti kuvan Joensuun lentokentältä (kenttä sijaitsee kotikunnassani Liperissä):

Miksi ihmeessä rakennetaan tällaisia vastakohtia? Helsinkiläistynyt liperiläinen lähinnä masentuu moisesta. Maalla syytetään helposti kaupunkilaisia siitä, etteivät he arvosta eivätkä ymmärrä maaseutua. Mutta ei sitä ymmärrystä kaupunkilaisiin näytä liikaa olevan, jos tällaisella valomainoksella uskotaan vetovoiman kasvavan.

Olen kohtuullisen potentiaalinen paluumuuttaja kotikonnuilleni. Siellä ovat juureni, vanhempani ja jonkinasteinen tunneside. Enkä varmaan olisi lainkaan hullumpi kunnan veronmaksaja, ja saattaisin jopa työllistää itse itseni. (Totuuden nimissä on mainittava, että maalla asumisessa on kokemukseni mukaan myös runsaasti heikkoja puolia, jonka vuoksi en mitenkään hingu elämänmuutosta).

Mutta ilmakuva Liperistä ei ole se tekijä, joka minua houkuttaisi, etenkään, jos sille nostetaan vastakohdaksi ”Ruuhka-Suomi”. Minun Helsinkini ei ole autoilua, vaan kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä. Enemmän olen joutunut autossa istumaan Liperissä, jossa matkat lähimpään kauppaan ovat pitkiä ja joukkoliikennettä pidetään toimivana, jos kerran päivässä menee linja-auto.

Joten siis Liperin kunta: muuttakaa viestinne lentokentällä toisenlaiseksi. Kertokaa vaikka siitä, että Liperissä on mahdollista saada järvikalaa kotiinkuljetettuna tai perunoita kylän viljelijältä. Tai että rivitaloasunto on niin halpa, että helsinkiläistä melkein huvittaa (kaikki eivät välittömästi haaveile omakotitalosta). Varmasti keksitte vielä jotain paljon parempaa.

Mutta älkää jumiutuko omiin ennakkoluuloihinne eteläisemmästä Suomesta.

Samalla sitten voitte alkaa suhtautua vakavasti niihin, jotka haluavat kasvattaa omaa ruokaa luomuna ja siinä sivussa muillekin. The New York Timesissa oli juttu, jossa kerrottiin, miten uusi sukupolvi haluaa ryhtyä maanviljelijöiksi.

Siellä päin maailmaa maanviljelyssä on menossa aivan uudet tuulet. Kun ihmisten halua tietää ruuantuotannon taustoista on kasvanut, on lisääntynyt kysyntä tehomaataloudesta poikkeaville tuotantotavoille. Pari-kolmekymppiset vaihtavat maanviljelijöiksi. Vaikka osaaminen on heikkoa, niin intoa oppimiseen riittää.

Sitran raportin perusteella myös Suomessa olisi mahdollisuudet samankaltaisiin suuntauksiin. Tuskin kovin monesta silti tulee päätoimista viljelijää, mutta arvostus maatalouteen ja maaseutuun on varsin hyvällä tasolla.

Kolme mieleenjäänyttä poimintaa Megapolis 2025-tapahtumasta

lauantai 25. syyskuuta 2010 klo 22.41 kirjoittajana Mari Koo

Osallistuin tänään lauantaina Vanhalla ylioppilastalolla Megapolis 2025 -tapahtumaan: tästä Kaupunkien rytmit -alaotsikolla järjestetystä tapahtumasta olin suurimman osan paikanpäällä, mutta sitten suuntasin kotiin ja viimeiset puheenvuorot kuuntelin ja katsastin netin kautta.

Tässä  kolme poimintaani päivän annista:

Kiina on iso, vauhdikas ja kehittyy huimaa kyytiä. Kyllähän tämän periaatteessa on tiennyt, mutta toimittaja Sami Sillanpään ja ministeri Anni Sinnemäen puheenvuorot Kiinaan liittyen auttoivat ymmärtämään paremmin, mistä on nyky-Kiinassa on kysymys. Kiina rakentaa kymmenien miljoonien ihmisten jättikaupunkeja, mutta toisaalta panostaa myös uusiin teknologioihin, kuten aurinko- ja tuulivoimaan, voimakkaammin kuin useimmat länsimaat.

Sinnemäki totesi, että Kiinassa elämisen rytmi on roimasti Suomea kiivaampi. Kun täällä puhutaan elämän hidastamisesta, niin lienee enemmänkin kyse siitä, että ihmiset haluavat löytää sen oman rytminsä: välillä se voi olla nopeampi, välillä verkkaisempi, Sinnemäki sanoi.

Kööpenhamina ei muuttunut pyöräilykaupungiksi yhdessä yössä, vaan takana on vuosikymmenten työ, kertoi Mikael Colville-Andersen (joka myös mm. kirjoitaa Copenhagineze-blogia ja twitteröi samalla nimellä). Kööpenhaminalaiset liikkuvat fillareilla, koska se on nopeaa ja kätevää.

Tanskalainen pyöräilykonsultti Mikael Colville-Andersen. Kuva: Megapolis 2025, Flickr.

Vain yksi prosentti valitsee pyörän ympäristösyistä, joten ei ole mielekästä edes yrittää myydä pyöräilyä pelkästään ekoperusteilla.

Suomalainen liikkuu vuorokaudessa keskimäärin reilut 40 kilometriä, sanoi Pekka Rytilä. Tästä suurin osa kuljetaan henkilöautolla, ja autolla ajetaan suurelta osin muita kuin työmatkoja. Jos autoa ei ole, niin liikuttu matka pienenee merkittävästi.

– – –

Kiitokset taas Dodolle hienosta tapahtumasta! Nykyisin toimiva nettistriimi on erittäin tervetullut lisä kaikkiin seminaareihin: seurailin tällä viikolla jonkin verran myös Kasvu murroksessa -konferenssia nettilähetyksen kautta, ja monen muunkin tapahtuman nettistriimi on helppo klikata auki ja kuunnella virtaa vaikka muun tekemisen taustalla.

Netti levittää tietoa häirikköjoogista – myös poliisille

perjantai 6. elokuuta 2010 klo 13.22 kirjoittajana Mari Koo

Kolmisen vuotta sitten kirjoitin Mieto marinadi -blogiini, miten tapasin keskuspuistossa joogiksi esiintyneen harmaapäisen miehen. Hän mm. höpisi auroista ja pyrki siirtämään käsistä pitelemällä energiaa minuun. Mies tyrkytti numeroaan ja mieluusti olisi ottanut minunkin yhteystietoni jatkokeskusteluihin.

Minua tilanne lähinnä huvitti. Mutta sen jälkeen, kun olin kirjoittanut tekstini ja aloin saada kommentteja, niin huvittuneisuus vaihtyi tyrmistykseen ja ärtymykseen. Kävi ilmi, että sama äijä on ladellut törkeyksiä ja saanut herkemmät ihmiset lähes pois tolaltaan.

Kirjoitin taas uuden tekstin ja omat varoitukseni sanat.

Monet ”joogin” kohdanneet kirjoittivat, miten googletuksen kautta löysivät tekstini ja helpottuivat, kun eivät olleet ainoita, jotka tyyppi oli pysäyttänyt. Kommentteja on tipahdellut kolmen vuoden aikana kymmenittäin.

Ilmoitus poliisille lukuisten blogikommenttien perusteella

Kesäkuussa lähetin aiheesta viestiä IRC-Gallerian poliisina minulle tutuksi tulleelle Marko Forssille (FB:ssa ylikonstaapeli Fobba). Hän vastasi ilmoittavansa blogitekstini seksuaalirikosjaokselle.

Viime sunnuntaina Noora Mattila kirjoitti samasta joogista Hesarissa (teksti maksullisessa verkkolehdessä). Hän viittasi myös minun blogitekstiini, josta oli saanut tiedon Facebookissa.

”Joku linkitti kommenttiketjuun Mieto marinadi -nimisen blogin, jonka kirjoittaja oli myös joutunut selvänäkijän luennolle. Blogitekstin alla 23 naista ilmoittautui joogin uhreiksi. Yksi muisti tavanneensa tämän jo 90-luvun alussa.
Ei voi olla totta. Ukkohan on käynyt läpi kaikki Helsingin naiset!”

Fobba kommentoi blogiin viitaten esimerkiksi kunnianloukkaukseen

Mattilan jutun jälkeen blogitekstiini on viikon mittaan tullut yhä uusia kommentteja ja tietoja joogin häiriköinneistä. Pyysin sitten myös Forssilta, voisiko hän ottaa kantaa esimerkiksi mahdollisiin rikoksen tunnusmerkkeihin näissä tapauksissa. Hän jätti kommentin todeten mm. seuraavaa:

”Blogilla kirjoitetuissa tapauksissa ei ole ilmennyt sellaista, jotka äkkiseltään täyttäisivät jonkun seksuaalirikoksen tunnusmerkistön. Tosin törkypuheet ja suunsoitot voi täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.

Tekojen ”lähin” seksuaalirikokseen viittava nimike voisi olla pakottaminen seksuaaliseen tekoon. Seksuaalinen teko tarkoittaa sellaista seksuaalista tekoa jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja se on olosuhteet huomioon ottaen seksuaalisesti olennainen. Rikosnimikkeen täyttymiseksi teon täytyy sisältää väkivaltaa tai uhkaamista. Eli tekijän täytyy ”murtaa” kohteena olevan henkilön tahto väkivallalla tai uhkauksella.

Jos joku käy käsiksi yllättäen esimerkiksi rintoihin, voi se täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.”

Vertaistukea ja virallista tietoa netin kautta

Kokonaisuudessa tämä on tietysti esimerkki siitä, miten sosiaalinen media voi oikeasti levittää tietoa, joka ei ns. perinteisissä kanavissa samalla tavalla toimisi.

Samalla olen ilahtunut siitä, että poliisissa on tajuttu netin mahdollisuudet ja lähdetään keskusteluun mukaan. Fobban kommentti on erittäin hyvä lisäys muiden kyseisen blogitekstin kommenttien joukossa.

Mutta tärkeintä lienee se vertaistuki, jonka monet joogin kohdanneet ja tilanteesta ahdistuneet ovat saaneet, kun ovat löytäneet blogitekstin ja kommentit.

« vanhemmat kirjoitukset