Tämän kevään ainoiksi opinnoiksi jää Tieteen popularisointi -kurssi, joka järjestetään tiedekuntamme jatko-opiskelijoille Olen siis edelleen kirjoilla jatko-opiskelijana, mutta suuria suorituksia sillä saralla on turha odottaa

Menin mukaan tietysti kiinnostuksesta aiheeseen ja toivoin, että saisin hyviä neuvoja ja vinkkejä. Lähes kaikki muut kurssia käyvät ovat luonnontieteellisemmin suuntautuneita (biotekniikkaa, metsäpuolta jne.) ja ihan oikeasti tekevät tutkimusta.  Kurssilla keskityttiin tutkijoiden “mediayhteistyöhön”, tiedotetekstien kirjoittamiseen ja YLEn tiedetoimitukseen.

Blogeista tai tutkijoiden omista tavoista tehdä tutkimustaan julkisemmaksi esimerkiksi netin avulla ei oikeastaan keskusteltu sivulausetta enempää. Minä olisin tietysti voinut paasata aiheesta, mutta ehkä onneksi siihen ei tullut mahdollisuutta.

Kurssia vetää YLEn radiopuolen tiedetoimittaja Sisko Loikkanen. Kurssia pidettiin porukassa kahtena päivänä, ja erityisesti minua on ilahduttanut “pilkunviilaus”.

Tiedän kärsiväni ajoittain pahasta ns. substantiivitaudista. Sisko nosti aiheen kurssilla esiin, ja toivottavasti jatkossa osaan kirjoittaa napakampaa tekstiä, jossa turhat substantiivimuodot on karsittu.

Substantiivitaudista ja kömpelöistä lauseista käytiin luennolla läpi mm. seuraavia esimerkkejä:

”Näin hankalassa kohteessa on oltava tarkkana kaikkien teknisten ratkaisujen ja varsinkin niiden sijoittamisen kanssa.”

”Tavaroiden tuottajilta tämä edellyttää nykyistä enemmän valmiuksia kierrätysmateriaalien hyödyntämiseen.”

Tyypillisiä substantiivi-ilmauksia ja tapoja, joilla ne voisi korvata:

“…on annettu opetusta” —> opetettu
“…tutkimus on keskittynyt” —> keskeisesti tutkitaan
“…sen mallintaminen on vaikeaa” —> on vaikea mallintaa

Yritän siis parhaillaan karsia näitä ilmaisuja pois omista teksteistäni. Onneksi saan myös tietyiltä toimeksiantajilta erittäin opastavaa palautetta ja muokkausta, jonka avulla omia virheitään oppii näkemään.

Substantiivitaudin yleistymisen syyksi on veikkailtu mm. englannin vaikutusta. Lisäksi substantiivikieli on sellaista sopivan epämääräistä, esimerkiksi julkishallinnon suosima tapa ilmaista asioita. Kun näitä lausuntoja kopioidaan tiedotteista, lausunnoista, tutkimuksista ja muista teksteistä, niin ne valuvat mediaan asti.

Omalla kohdallani en voi syyttää kuin itseäni. Vielä on paljon kehitettävää ja opittavaa. Olen huono ja laiska viilaamaan tekstejäni, mutta ilman sitä en kirjoittajana kehity.

Lisäys: Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksella on hyvä teksti Substantiivitaudin oireita. Samalla korjauksia: kuvaavaa, että teen typeriä kirjoitusvirheitä oleelliseen sanaan tällaisessa tekstissä, heh.

Kävin eilen pitämässä luentoa yliopisto-opiskelijoille Kuluttajakäyttäytymisen perusteet -luentosarjalla.  Omana aiheeni oli netin vaikutus kuluttajuuteen ja oma tapani jakaa kuluttajatietoutta: kuluttaja 2.0, joukkoäly ja vuorovaikutus, virtuaalinen kulutus, viraalimarkkinointi, Kulutusjuhla-blogi jne (Pikselivaatteita ja kokemuksenvaihtoa -kalvot Slidesharessa).

Blogikirjoittajia ei joukosta juuri tunnustaunut, mutta lukijoita sentään suurempi joukko. Eniten käsiä nousi silloin, kun kysyin, miten moni on Facebookissa.

Facebook on merkittävä asia: omalla kohdallani se on lisännyt tiettyä nettikommunikaatiota. Erityisesti tapahtumatiedotuksessa FB toimii hyvin.

Siksi se vaikuttaa myös kulttuurin kulutukseeni. Saan FB:n kautta kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin ja seurailen myös, mihin kaverini ovat ilmoittautuneet. Esimerkiksi parhaillaan menossa oleviin pari DocPoint-elokuvaa tuli parhaiten tietoisuuteeni nimenomaan Facebookin kautta. Myös erilaiset keikkatiedot leviävät Facebookissa hyvin.

(Näköjään myös veljeni eli Eko-Matti oli juuri kirjoittanut Kulutusjuhlaan otsikolla Kulutusvinkki: Kulttuuri.)

Maatalous-metsätieteiden maisteri puhuu kuluttajuudesta

Luennon jälkeen tapasin Ollia, jolle selitin, missä olin ollut luennoimassa eli maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Olen siis titteliltäni maatalous-metsätieteiden maisteri, ja sehän on monien mielestä vähän outoa, jopa huvittavaa. Tiedekunnassa siis sijaitsee taloustieteen laitos, ja sen alta löytyy myös kuluttajaekonomia oppiaine.

Näistä aiheista höpisin myös videolle. Pahoittelen taas teknisesti heikkoa laatua: ei kannata liian tarkkaan kuvaa katsella.

Muistaessani mainostan oman oppiaineeni eli kuluttajaekonomian järjestämää avointa yleisöluentoa eli brittiprofessori Frank Trentmannin vierailua keskiviikkona 17. syyskuuta. Luento on Helsingin yliopiston päärakennuksen pienessä juhlasalissa (Fabianinkatu 33, 4. krs) alkaen klo 10.

Aiheena on Free Trade Nation: Globalization and Consumer Power in Historical Perspective. Kuulemani mukaan Trentmann on mainio luennoitsija, ja itse aion tietysti mennä paikalle.

- – -

Joutilaisuuspohdintoihini liittyen: taannoin ITViikon uutispäällikkö Perttu Pitkänen kirjoitti omasta vuorotteluvapaakokemuksestaan.

“Ihmettelen luterilaista ”otsasi hiessä” –työmoraalia ja pitkien työpäivien ihannointia, jota vieläkin kansalle tuputetaan. Raamatunkin mukaan työ on rangaistus syntiinlankeemuksesta, ei siis mikään hyve itsessään. Elämässä pitää olla muutakin.

Loman lopussa jäi vielä paljon tekemättä. Ei vaan ollut aikaa harjoitella taas piirtämistä, kerrata ruotsin kielioppia tai opetella soittamaan huuliharppua. Sovelluin erinomaisesti joutilaan vapaaherran elämään, ilman varsinaista työaikaa. Minulta ei heru sympatiaa niille, joille joutilaisuus on haaste.”

Ja tällä viikolla luin Talouselämän päätoimittajan, fanittamani Pekka Seppäsen kolumnista, että hän jää puolen vuoden sapattivapaalle. Samaisessa kolumnissa hän jakaa saamiaan neuvoja, joista yksi on seuraava:

“Merkitse kalenteriin hyvissä ajoin joka viikolle lokero, jossa lukee Ajattele, ja noudata kalenteriasi. Ajattele sohvalla, kävelylenkillä tai saunassa – missä tahansa muualla kuin työpaikalla, sillä työpaikalla on mahdotonta ajatella.”

Qimki laittoi Marinadi-blogin kommenttia:

“Sun yrittäjyys-joutilaisuus pohdinta on ollut aivan mullistavaa ajateltavaa. Että onkin yrittäjä ensisijaisesti siksi että on oman aikansa valtias, ei siksi että haluaa tienata rahaa raatamalla kynnet verillä ympäripyöreitä päiviä. Yrittäjyys ei näemmä sittenkään ole ihan poissuljettu vaihtoehto kun miettii miten järjestäisi elämänsä kivalle tolalle.”

Jokohan kohta joku yrittäjäjärjestö alkaa toppuutella minua näistä lausunnoista, joissa yllytän ihmisiä yrittäjyyteen, jonka tavoitteena ei ole tuottaa suuria voittoja, vaan yrittäjälle itselleen kivaa elämää?

Akateemisen matkani varrella tutuksi tullut Sari tekee digitaalisen kulttuurin väitöskirjaa internet-elämäjulkaisemisesta ja haluaa nyt vastauksia kysymyksiin niin kirjoittajilta, lukijoilta kuin tämän piirin ulkopuolelle jättäytyneiltä:

“Mitä aihe ”elämäjulkaiseminen Internetissä” tuo mieleesi? Millaista se on, missä sitä tapahtuu? Ketkä sitä tekevät? Teetkö sitä itse? Mitä siitä ajattelet?”

Tarkempia kysymyksiä, lisätietoja ja vastausohjeet ovat Sarin kirjoituskutsussa.

Helsingin yliopisto on tänä vuonna saanut myös usemman opiskelijan kertomaan opinnoista “virallisesti”. Eli blogeja, jotka välittävät tietoa opiskelusta ja siitä, mitä se ihan oikeasti on. Mukana ovat myös minulle viimeisimpien opiskelujeni myötä tutuiksi tulleet Suvi(ko) ja Matti.

Suvin blogissa on ollut nyt jo kirjoituksia niin oman yliopistoon hakemisesta kuin opiskelijan taloudesta. Kysymyksiä tipahtelee kommenttiosastolle ja Suvi vastailee sujuvasti ja omakohtaisesti.

Matti taas kirjoittaa ehkä tietyllä tavalla syvällisemmällä otteella opiskelijan maailmasta. Mattihan on hämmästyttävän fiksu nuorimies, ja blogi vain vahvistaa tätä mielikuvaa.

Lisäksi näissä opiskelijaelämän blogiessa mukana on pari minulle tuntematonta henkilöä. Emman blogi on kuvausta luokanopettajaopiskelijan arjesta, ja Janne kirjoittaa matemaatiikon näkökulmasta.

Tietojeni mukaan nämä opiskelijat saavat pienen korvauksen kirjoittamisestaan ja heitä on puuhaan myös opastettu, mutta mitään liian tiukkoja raameja kirjoittamiselle ei ole asetettu. Hyvältähän tuo näyttää: uskoisin, että blogien avulla myös yliopisto-opiskelua suunnittelevat saavat ruohonjuuritason näkemyksiä aiheeseen ja meille muillekin blogeissa on kiinnostavaa asiaa.

Tietysti monet muutkin blogit välittävät kuvaa opiskelijaelämästä. Tilastokeskuksen internetin käyttötutkimuksen mukaan mukaan opiskelijoista blogeja oli vuosi sitten keväällä lukenut joka toinen ja opiskelijoista reilulla viidellätoista prosentilla oli oma blogi.

Omaa opiskelupaikkaa ei anonyymissa blogissa paljasteta välttämättä suoraan. Kerrotaan, että opiskellaan ja alakin voi selvitä tekstejä seuraamalla, mutta koulua ei kerrota. Mutta viestiväthän myös nämä tekstit opiskelijaelämästä ja muokkaavat lukijoiden mielikuvia. Ja jos ei muuta, niin ainakin opiskelijan arki tentteineen, osa-aikatöineen, kesätyöhakuineen ja rahahuolineen välittyy helposti.

Mutta tietysti “viralliset” oppilaitosten blogit tarjoavat paljon paremman näkemyksen sellaiselle, joka on aidosti kiinnostunut esimerkiksi tietystä oppiaineesta. Omalla nimellään kirjoittava opiskelijablogaaja on hyvä tietolähde, ja kommenttiosaston kautta voi kysellä lisää.

Omaa merkitystäni oppiaineeni, kuluttajaekonomian, jonkinlaisen markkinoijana netissä on vaikea hahmottaa. Kun googlaa sanan kuluttajaekonomia, on tämä blogi listalla kärjessä heti yliopiston virallisten sivujen jälkeen. Voisin siis veikata, että lähes kaikki oppiaineseen pyrkivät käväisevät blogissani. Ja tietysti toivon, että olen lisännyt oppiaineen tunnettuutta myös muiden kuin opiskelua suunnittelevien parissa.

Yksi tapa hyödyntää blogia oppiaineen markkinoinnissa on TAMKin Taiteen ja viestinnän ryhmäblogi, joka kertoo tavoitteekseen nimenomaan hakutietämyksen parantamisen.