Viime maanantaina julkaistiin S-ryhmän Vastuullisen kuluttamisen opas, johon minä laadin tekstit.

Opas on verkossa minun näkemykseni mukaan hieman hankalina digipaper- ja pdf-versioina eli ei siis esim. kätevästi yksittäisille sivuille linkattavassa muodossa. Tekijän näkökulmasta sitä ei myöskään siis voi päivittää, kuten vaikkapa blogitekstejäni voisin.

Eihän oppaan laatiminen tietysti ollut täysin ongelmatonta. Ennen kaikkea huomasin vaikeudeksi sen, millä tasolla näistä aiheista kirjoittaisi. Tilaa on rajallisesti ja asiaa riittäisi, joten karsintaa joutui tekemään jo laatiessaan oppaan runkoa (sitä varten minulle asettiin toiveeksi käydä läpi eri kaupan osastoja).

Itselleni monet eettis-ekologisen kuluttamisen teemat tuntuvat loppuunkulutetuilta itsestäänselvyyksiltä. Tietoa näyttää minun silmiini olevan tarjolla runsaasti. Mutta moni muu kuluttaja ilmeisesti kaipaa vielä perustietoja.

Mutta oli kivaa tehdä laajempaa kokonaisuutta, kun sai keskittyä yhteen aihekokonaisuuteen rauhassa (että vinkvink vaan, jos tätä sattuu lukemaan joku taho, joka kaipailisi johonkin vastaavanlaiseen tekijää!).

Hyvää kritiikkiä Vihreässä Langassa

Kerroin itse oppaasta Kulutusjuhlassa (jonka tekstissä toivoin, että näissä vastuullisuusasioissa otettaisiin laajemmat näkökulmat eikä kaikkea aina sysättäisi kuluttajan harteille toteamalla tyyliin “anna palautetta, osta luomua”), Twitterissä ja Facebookissa.

Näissä vastaanotto oli myönteinen: oppaan ulkoasua kehuttiin ja sisältökin ilmeisesti koettiin “taviskuluttajalle” sopivana. Sivuille kohdistuvaa linkitysmahdollisuutta kommenteissakin kaivattiin. Samalla esitettiin havaintoja siitä, miksei omassa Prismassa saa hyviä luomukasviksia ja kyseltiin, miten tähän voisi vaikuttaa.

Onneksi Vihreän Langan (19.2.2010, s. 24) Lasse Leipola esittää aiheellista kritiikkiä:

“Kuinka moni on kuullut S-ryhmän tällä viikolla julkaisemasta Vastuullisen kuluttajan oppaasta? S-ryhmässä on nähtävästi päädytty siihen että paras tapa valistaa kuluttajia on tehdä se salaa.
Netistä löytyvä opas on ihan asiallinen, ja siitä löytyy eettisen kuluttamisen perusasiat, kuten kotimaisten kasvisten suosiminen ja reilu kauppa.
Tosin oppaan perusteella voisi kuvitella, että S-ryhmän kaupat ovat kuin maatilatoreja, joissa myydään pääasiassa raaka-aineita. Säilykkeistä ja pakasteista kirjoitetaan vähän, eineksistä ja puolivalmisteista ei juuri lainkaan.
Palmuöljyn haitallisuus mainitaan kosmetiikkaa käsittelevällä sivulla, mutta se jää kertomatta, että valtaosa palmuöljystä päätyy eineksiin, kekseihin, sipseihin ja muuhun ruokaan.”

Mitäpä tässä voisi oppaan kirjoittajana muuta kuin myöntää kyseiset puutteet? Vaikka oppaan tekstit luki tietysti lisäkseni useampi muukin, niin näihin ei kiinnitetty huomiota.

Esimerkiksi mainitusta palmuöljystä olen laatinut tekstin Yhteishyvä.fi -sivuille ja siinä käsitellään nimenomaan elintarvikkeiden palmuöljyä ja sen korvaamista muilla öljyillä mm. Rainbow-tuotteissa. Siis periaatteessa aiheesta olisi ollut todella helppoa mainita muutama rivi myös oppaassa, mutta niinpä se sitten oli kuitenkin jäänyt tekemättä.

Siksi olisi mainiota, jos pääsisin opasta muokkaamaan. Ehkä tulevaisuudessa sellaisen luominen onnistuu.

Mitä oppaasta viestimiseen tulee, niin käsittääkseni siitä kerrotaan vielä esimerkiksi Yhteishyvän printtiversiossa.

Vaikuttaako maineeseen – minun tai yrityksen?

Olen noin 2,5 vuotta tehnyt Yhteishyvä.fi -sivuille vastuulliseen kuluttamiseen liittyviä tekstejä, kuten Ekomatseja, yhtenä osana freekirjoitteluani. Yhteistyö S-ryhmän viestintään on sujunut hyvin, eikä esimerkiksi muuhun verkkokirjoitteluuni ole pyritty vaikuttamaan.

Itse olen yrittänyt olla tarkkana siitä, etten kehu esim. Kulutusjuhlassa S-ryhmää ilman mainintaa siitä, että myös teen heille jonkin verran töitä. Toisaalta olen tainnut pidättäytyä kehumisesta silloinkin, kun aihetta olisi voinut olla. Näin tietysti pyrin olemaan herättämättä turhia epäilyjä siitä, että kirjoitteluuni vaikuttaisi merkittävästi yhteyteni kaupparyhmään (jollain tasolla se varmaan vaikuttaa vähintään tiedostamatta: seuraan S-ryhmään liittyvää uutisointia varmasti tarkemmin juuri yhteyden vuoksi).

Käsittääkseni S-ryhmän viestinnässä siis koetaan, että minun nettitoimintani ja kulutuskriittisyyteni on hyväksi myös heille.

Mutta enpä ihmettele, jos herää kysymyksiä: ovatko nämä tekstit kunnon journalismia, kun ne tehdään yhtiölle, jonka tehtävä on myydä kaikenlaista ja saada ihmiset kuluttamaan, ja siinä sivussa esimerkiksi olla mukana ydinvoimahankkeissa?

Tai väheneekö tämän toimeksiantajan vuoksi uskottavuuteni netti- ja kuluttaja-aktiivina eli onko kaksinaismoralistista toisaalla kritisoida vähittäiskauppajärjestelmiä, mutta silti sitten tehdä vapaana kirjoittajana töitä heille? Olenko vain pelinappulana kuuluisassa firmojen harrastamassa viherpesussa?

Ongelmia siis riittää, niin kirjoituksissa kuin omantunnonkysymyksissä. Yhtä lailla kuin niissä arjen ostosvalinnoissa.

Viime viikolla sain sähköpostin, jossa kysyttiin, onko minulla mitään sitä vastaan, että viime vuonna kyseisen yrityksen toimeksiannosta printtiin tekemäni juttu julkaistaisiin uudelleen ja tällä kertaa netissä. Juttu kun kuulemma oli herättänyt laajempaa kiinnostusta.

Vastausviestissäni tiedustelin mahdollista palkkiota tästä: kyseessähän on kuitenkin alkuperäisestä toimeksiannosta poikkeava jutun kierrätys uuteen tarkoitukseen.

Minulle todettiin, että kantani ymmärretään, mutta toisen osapuolen näkemyksen mukaan minä saan tästä nettijulkaisusta palkkiona näkyvyyttä.

Tämä samainen argumentti on käytössä usein, mikäli tuttavapiirin kokemuksiin voi luottaa.

Taiteilijalta halutaan tv-mainoksen rekvisiitaksi teokset käytännössä ilmaiseksi, “koska onhan se sullekin mainosta”. Valokuvaajan alunperin johonkin muuhun tarkoitukseen ottamat otokset tahdotaan kierrättää nettisivuille:  “Sä saat ne sillä tavalla laajemmin esiin”. (Musiikkipuolesta nyt ei varmaan tässä tarvitse edes puhua.)

“Anna oikeudet, mutta kanna vastuu”

Viime viikolla tuli julki myös tieto, että markkinaoikeus oli hylännyt Journalistiliiton tekemän valituksen Sanoma Newsin freelancereiden sopimusehdoista. Journalistiliitto päätti perjantaina hakea päätökseen valituslupaa.

Sanoma News -sopimusehdot ovat osa tätä “ei tarvitse maksaa laajemmasta julkaisusta, koska se tuo tekijälle näkyvyyttä” -touhua. Samalla niihin liittyy tietysti paljon muuta: kuvaajille ja graafikoille sopimuksen ehdot lienevät vielä ongelmallisemmat kuin meille kirjoittajille. Tätä puolta valottaa kuvaaja Peter Forsgård kirjoituksessaan: tekijä luovuttaa oikeudet, mutta kantaa silti vastuun mahdollisista sisällön käytön aiheuttamista ongelmista.

Minä annoin luvan tekstini uudelleenjulkaisuun, ilman korvausta. Olin saanut siitä kohtuullisen palkkion, eikä teksti ollut mikään suuri ja syvällinen. Lisäksi ajattelin, että mahdollisten tulevien töiden kannalta samaan suuntaan julkaisuoikeuden antamatta jättäminen olisi voinut tehdä hallaa.

Silti jäi kieltämättä hieman kaihertamaan. Näihin tilanteisiin tarvittaisiin jämäkämpää otetta eli esimerkiksi ne sopimukset pitäisi heti alkuvaiheessa tehdä niin, että mahdollisiin lisäjulkaisuun varaudutaan.

Omaehtoinen nettijulkaiseminen poikii töitä

En usko, että juttuni julkaisu teettäjän verkkosivuilla tuottaa minulle näkyvyyden kautta merkittävää hyötyä. Nettinäkyvyydestä on tietysti muuten hyötyä, mutta se syntyy kaikesta touhuilustani verkossa. Sainhan viime viikolla myös sähköpostia: “Katsoin sivuiltasi kolumnejasi ja haluaisin keskustella kanssasi, kiinnostaisiko yhteistyö ja millä ehdoilla.”

Minulla on onneksi ilo tuottaa tekstejä sellaisille tahoille, jotka maksavat työstäni ja joiden kanssa voi sopia, missä ja miten kirjoituksiani käytetään ja millä ehdoilla. Toivottavasti niin jatkuu, eikä tarvitse törmäillä kommenttiin “kai sä nyt tämän voit tehdä tällä pikkusummalla, koska saathan sä nimesi näkyviin.”

Ilmaiseksikin kannattaa välillä tehdä

Pakko tietysti linkata vielä tähän työhuonetoverin yksinkertaisen tehokkaaseen “Opas työn hinnoitteluun” -merkintään.

Kirjoitan tätä Cafe Kafkassa. Takanani näyttää istuvan myös kaksi muuta naista tietokoneiden kanssa. Olin sopinut tänne aiemmin yhden haastattelun ja jäin sitten naputtamaan konettani ja hoitamaan työhommia ja nettinörtteilyä.

Eli vaikka työhuone on olemassa, niin aina en sinne mene, vaan istun jossakin julkisella paikalla. Näin toimii myös moni muu, ja olen joskus miettinyt juttua, jossa kiertäisi muutamissa kahviloissa ja kirjastoissa ja kyselisi tietokoneiden kanssa paikalla olevilta, mitä he tekevät ja miksi juuri täällä. Toistaiseksi juttu on tekemättä, kuten lukuisat muutkin ideani.

Itse olen nyt Kafkassa, koska tämä kahvila

• sijaitsee Helsingin keskustassa eli tapaaminen on kätevää sopia tänne
• etenkin lounasajan jälkeen sopivan rauhallinen kahdenkeskiseen jutteluun ja on yleisesti viihtyisä paikka
• käytettävissä langaton netti
• useita pistorasioita, joista saa virtaa tietokoneeseen
• ja tietysti voi ostaa kahvia ja muuta syömistä

Eli etätyöläisenä arvostan sijaintia, viihtyvyyttä ja sähkövirtaa. Nettiyhteys on plussaa, mutta nykyisin mukana kulkee myös oma yhteys, joten minulle tämä ei ole välttämätöntä.

Helsingin keskustassa saatan työskennellä myös esimerkiksi Kirjasto 10:ssä. Haastatteluja olen tehnyt myös mm. Kiasman kahvilassa. Hakaniemen ja Merihaan kulmilla (eli ne arkeni normaalit alueet) sovin tapaamisia usein Rytmiin, toisinaan Javaan. Rytmissä on usein päiväsaikaan lukuisia muitakin tietokoneiden kanssa hyödyntämässä paikan nettiyhteyttä, ja tällöin mm. pistokepaikoista on kysyntää.

Näin ollen jälleen kerran esitän toiveen kaikille kahviloille: huolehtikaa siitä, että asiakkailla on mahdollisuus saada sähkövirtaa tietokoneisiinsa. Silloin etätyöläinen tai kuka tahansa muu koneen naputtaja voi huoletta istua pidempään ilman pelkoa akun tyhjentymisestä. Eikä olisi haittaa, että joku lappunen kertoisi myös ilmaisen WLAN:in olemassaolon.

Aiheesta on tietysti ollut puhetta jo ajat sitten esimerkiksi pni:n kirjoittamana.

Sähköposti on saanut viimeisen viikon ajan täytettä erilaisista firmojen sähköisistä joulutervehdyksistä. Niissä usein kerrotaan, kuinka korttirahat on lahjoitettu erilaisiin hyväntekeväisyyksiin niiden perustoivotusten ja -kiitosten myötä.

En ole tainnut klikata auki yhtäkään korteissa ollutta linkkiä. Aika monet olen deletoinut suoraan, ja kauniista ajatuksesta huolimatta melkein enemmän ärsyttää, kun sähköpostiloota täyttyy firmojen joulutoivotuksista.

Perinteisillekään joulukorteille en tosin ole paljoakaan enempää lämmennyt.

Kavereiden ja tuttavien joulutervehdykset ovat eri asia. Niitä on huomattavasti kiinnostavampaa avata ja tsekata, millaisia joulukuvia mukaan on liitetty.

Itse en ole lähettänyt sähköisiä tai perinteisiä joulutervehdyksiä edes ns. asiakkaille. Toivottavasti kukaan ei ole tästä pahastunut. Taloudellista maailmanparannusta pyrin hoitamaan pitkin vuotta mm. Kiva.orgin ja erilaisten järjestöjen kautta, ja nyt jouluna tietysti vielä vähän ahkerammin.

Onnellisuutta ja joulutoivotuksia

Siksi toivotan leppoisaa joulua näin blogissani ja sen oman kuvan kera (kun ei ole lapsia ja hoidokkikissakaan ei tällä hetkellä ole luonani, niin pitää poseerata itse, heh).

Viime perjantaina Helsinki oli upean talvinen ja houkutti kävelylle. Ulkoilla aion joulunakin, mutta en minä netistäkään luovu: nörtteilysuhde tiivistynee iPhonen kautta, jonka otan nyt käyttööni.

Juuri kuulin Radio Helsingistä, että Ismo Alanko Teholla -poppoon uuden biisin “Onnellisuus” voi kuulla ja ladata muusikon omilta nettisivuilta. Ensikuulemalta hieno biisi, joten kuunnelkaa tekin: osaltaan tämä on esimerkki musiikinkulutuksen nykymeiningistä.

Onnellisuus tietysti syntyy paljolti muiden ihmisten ansiosta. Läheisyyttä ja lämpöä siis kaikille, ja kiitokset teille, jotka olette kanssani olleet tekemässä tästäkin vuodesta hienon ja antoisan joko kasvokkain tai netissä!

“maailman kaikki kaupungit
on täynnä onnen sirpaleita
niistä muodostuu
onnellisuus”

- Ismo Alanko Teholla: Onnellisuus

Työtuolinani toimistohuoneella on jumppapallo. Kaverini soittaessa venyttelin puhelun aikana selkää ja Olli otti kuvan. Ja tämä tietysti sitten levitettiin niin Twitteriin kuin Facebookiin.

Lisäksi työhuoneelle saatiin tänään tärkeä arjen laite eli kahvinkeitin. Olli keitti kahvit ja minä toin pullat K-market Kotikonnusta, jossa tänään järjestettiin Porkkanamafian tempaus. Todella hienoa, että vähittäiskauppakin on nyt saatu mukaan näihin meininkeihin: itse edelleen olen Porkkanamafiassa hääräämässä viestinnän parissa.