Mari Koo

Avainsanalla 'yrittäjyys' merkittyjä kirjoituksia

Deadline on hyvä piiskuri

keskiviikko 19. lokakuuta 2011 klo 15.16 kirjoittajana Mari Koo

Joskus selailin Freeluettelossa mukana olevien ihmisten esittelyjä itsestään ja hoksasin, että varsin moni korosti tekevänsä työt aikataulussa. Kun jokin aika sitten olin puhumassa Tampereella journalistiikan opiskelijoille freetyön tekemisestä, niin mainitsin tästä. Sanoin, ettei itselleni ollut tullut mieleen tapani kunnioittaa takarajoja.

Olin nimittäin ajatellut, että tietysti free tekee hommat annetun deadlinen mukaan, ellei merkittäviä esteitä (sairastumiset jne.) satu omalle tai esimerkiksi haastateltavien kohdalle. Silloin toimeksiantajalle ilmoitetaan mahdollisimman nopeasti viivästymisestä ja ratkotaan yhdessä, miten toimitaan.

Todellisuudessa aikatauluista varmaan lipsutaan yleisesti. Olen kuullut, kun lehden kokoamisesta vastaava toteaa, miten iloinen yllätys oli, kun kaikki jutut olivat tipahtaneet sähköpostiin takarajan mukaan.

Itse olen sitä tyyppiä, jolle takarajat työskentelylle ovat tärkeitä. Lähestyvä deadline piiskaa työskentelemään. Siksi pidän juttujen ja vastaavien hommien tekemisestä: niille on laadittava hyvä aikataulu.

”Kunhan nyt joskus” -takarajat ovat aivan liian epämääräisiä, joten yritän aikatauluttaa hommat edes itselleni.

Tietysti työelämässä väistämättä oppii, että monet aikataulut venyvät ja paukkuvat. Jos joku projektissa viivästyy, niin se usein viivästyttää kaikkien työtä. Free kuitenkin yleensä voi omalla toiminnallaan vaikuttaa paljon aikataulujensa toteutumiseen.

Silti mietin edelleen, onko todella niin, että freetekijöillä on varaa olla tekemättä töitään muuten kuin aikataulussa.

Pitäisikö tässä siis mainostaa, että olen riippuvainen deadlinen lähestymisestä ja toimin sen mukaan?

Vastuullista paikallista lihakauppaa – esittelyssä sveitsiläinen Jenzer

perjantai 23. syyskuuta 2011 klo 16.58 kirjoittajana Mari Koo

Sveitsissä kohtasin muutamia kiinnostavia yritysten vastuullisuuteen ja siihen liittyvään viestintään liittyviä esimerkkejä. Olen ajatellut hyödyntää niitä mm. koulutuksissa, mutta on tietysti järkevää esitellä jotain blogissakin. Tietysti tällaisen lihakaupan kohdalla voi todeta, että ”No se Sveitsi on niin erilainen kuin Suomi, ei täällä edes ole noita lihakauppoja”, mutta eiköhän tapauksesta voi silti ottaa oppia.

Siksi nyt pääsee esiin Jenzerin lihakauppa, jonka kotipaikka sijaitsi Arlesheimissa eli tuossa noin 10 kilometriä Baselista olleessa kylässä, jossa asuimme.

Jenzer tuli tutuksi jo ennen muuttoa, kun katsastin yrityksen nettisivut. Siellä lävähtää hieman ärsyttävästi pyörimään video, jossa kerrotaan sveitsinsaksalla yrityksestä, sen tuotteista ja toiminnasta. Vaikka teurastusta ei näytetä, niin videolla kuvataan mm. lihojen paloittelua ja makkaranvalmistusta. ”Naturakvalitet” on usein toistuva sana. Se ei ole luomua, mutta tietysti vihjaa laatuun panostamiseen. Yritys ostaa lihansa pääsääntöisesti pohjoisesta Sveitsistä: taustalla ovat ajatukset laadukkaasta lihantuotannosta, jonka taustat tiedetään, sekä kuljetusten minimointi.

Nettisivuilta löytyy tietoa myös yrityksen ympäristöpanostuksista Ökologie-osastossa. Siellä mainitaan esimerkiksi hiilidioksidipäästöjen ja vedenkulutuksen vähentämistavoitteet.

Mielenkiintoisesti perusympäristöystävällisyyslausunnoista poikkeaa tieto siitä, että Jenzer toimittaa tuotteitaan vain lähellä toimiville ravintoloille. Lisäksi 80 prosentilla työntekijöistä työmatka on maksimissaan 10 kilometriä.

Vielä kiinnostavammaksi tämän maininnan tekee se, että lähellä työpaikkaa asuminen on otettu mukaan myös rekrytointi-ilmoituksiin. Talvella Jenzer haki töihin kuljettajaa. Yhtenä kriteerinä oli asuminen lähialueella. Tietysti Baselin seudulla tällaista on helpompi vaatia kuin esimerkiksi hajanaisemmassa Suomessa.

Monissa seudun ravintoloissa törmäsimmekin ruokalistoissa mainintaan, että makkarat tai muut lihatuotteet ovat Jenzeriltä. Hyvämaineista lihakauppaa siis halutaan tietysti tuoda esiin myös ravintolaruokailijoille.

Kuten monilla muillakin keskieurooppalaisilla yrityksillä, niin Jenzerin lihakaupalla on yli sadan vuoden historia. Se tuo tiettyä painoarvoa toimintaan. Kaikki paikalliset tutut, joille Jenzerin mainitsivat, tiesityvät yrityksen ja kehuivat tuotteita. Hintoja tosin pidettiin korkeina: Baselin alueella hintavertailua voi tehdä myös selvästi halvempiin Saksaan ja Ranskaan.

Itse en kovin paljon lihaa syö, mutta meille tuli tavaksi ostaa Jenzeriltä kerran viikossa makkaroita ja mahdollisesti muitakin tuotteita, kuten tuorepastaa tai juustoa. Erilaiset kausituotteet, kuten karhunlaukka tai omena, näkyivät makkaroissakin. Palvelu liikkeessä oli aina hyvää (yleisesti ottaen Sveitsi ei välttämättä ole mikään erityisen hyvän palvelun maa ainakaan ulkomaalaisille): irtotuotteet ostettiin tiskin takana hääränneiltä myyjiltä, joten niitä sai juuri haluamansa määrän.

Keväällä ostimme Jenzeriltä laadukasta parsaa. Kyseiset parsat tulivat parinkymmenen kilometrin päästä Saksan puolelta. Myyntitiskillä oli selvitys ja kuva parsoja viljelevästä perheestä. Tarkkoja alkuperätietoja jaettiin myös muista tuotteista auliisti.

Entäs sosiaalinen media ja muu markkinointi? Jenzeriä ei valitettavasti löydä Facebookista (seuraisin mielelläni), tuskin Twitteristäkään. Sen sijaan Jenzer näytti käyttävän resursseja mm. paikallislehden pieniin etusivuilmoitukseen, maastopyöräjoukkuun sponsoroimiseen (Goldwurst-Power -paidoilla varustettuja fillaroijia näki usein) ja pakettiautojen näkyviin teippauksiin.

Jenzerin opetuksena mielestäni on siis se, että myös lihakauppa voi toimia vastuullisesti. Oleellista on toiminta (kuten laadukkaat tuotteet, hyvä palvelu, avoimuus myytävien tuotteiden taustoista, selkeät tavoitteet toiminnan kehittämiseksi) ja se, kuinka toiminnasta viestitään. Kun vastuullisuus näkyy uskottavasti esimerkiksi rekrytointi-ilmoituksissa, niin on helppoa ajatella, että tämä yritys haluaa tehdä voittonsa kestävin keinoin.

Silloin myös asiakkaana on valmis maksamaan makkarastaan enemmän kuin jossain kasvottomassa yrityksessä.

Loppuun vielä tilastotietoa:
Sveitsiläiset syövät vuodessa lihaa selvästi vähemmän kuin suomalaiset eli viime vuonna n. 54 kg/hlö, (Suomessa luku on yli 70 kg). Tosin määrä on ollut Sveitsissä kasvussa.

Jyviä ja poimintoja, makuja ja naisenergiaa

torstai 25. marraskuuta 2010 klo 22.07 kirjoittajana Mari Koo

Olen kehunut ihmisille, että blogi on ollut mainio tapa selata omaa lähivuosien historiaa ja ajatustenkehittelyä. Mutta eihän sitä ilman kirjoittamista blogiin kerry mitään muisteltavaa, joten nyt muutamia poimintoja viimeisiltä viikoilta.

Leipää ja viljaa

Pari viikkoa sitten olin moderoimassa vilja-alan seminaaria. Siellä opin ja havaitsin mm. seuraavaa:

– S-ryhmässä ketjuohjaus tunnetusti määrää paljon siitä, mitä hyllyistä löytyy. Leipien kohdalla kaupoilla on kuitenkin poikkeuksellisen paljon sananvaltaa eli näistä hankinnoista noin kolmannes on kauppakohtaisia.
– Vaikka suurtalouskeittiö haluaisi korvata riisiä ohralla, niin ongelmia aiheuttavat pakkauset: rikottuja ohrasuurimoita on kuulemma vaikeahkoa saada isoissa pakkauksissa, ja pieni kotitalouspaketti on hankala isossa keittiössä.
– Suurtalouspuolella on havaintoja siitä, että luomu- ja lähituotannon suosiminen ei välttämättä nosta aterioiden valmistushintoja. Ruokalistoja voidaan muokata esim. keittopainotteisemmiksi, ja laadukkaassa luomulihassa hävikki ei ole niin suurta tavallisessa, laadultaan heikommassa lihassa.

Seminaarin jälkimainingeissa pohdittuna:

– Itse hämmästelen sitä, miten suomalainen viljakeskustelu (ja ruokakeskustelu tietysti muutenkin) pyörii paljon terveellisyyden ympärillä, mutta maku jää sivuseikaksi. Esimerkiksi pari viikkoa sitten HS:n ruokapalstalla Lasse Kurki kertoi ravintomuutoksistaan. Hän mm. jauhaa jyvät itse. Puuron terveellisyyttä kyllä kehuttiin, mutta makua ei muistettu ylistää.

Anu Hopian Molekyyligastronomia-sivuilla oli linkki tutkimukseen, jonka mukaan se, että ajattelemme ruuan terveelliseksi, saa meidät kokemaan aterian vähemmän maukkaaksi. Eli tästäkään syystä sitä terveellisyyttä ei kannattaisi koko ajan painottaa, sillä ruuan kuuluu olla myös nautintoa.

– Leipään liittyen osui Just-Foodin uutiskirjeestä silmiin seuraava pätkä 15. marraskuuta:
”A message to US readers: as you eat your lunch today, consider that, according to some estimates, one in three sandwiches made in the US will now be made with bread from Grupo Bimbo.”

Eli jos Suomessa valitetaan suurten leipomoiden markkina-asemasta, niin kyllä Jenkeissäkin osataan. Grupo Bimbo on meksikolaisfirma, joka on siis ilmeisen tehokkaasti tehnyt yritysostoja ja laajentanut toiminaansa niin Amerikassa kuin Aasiassa.

Naisten välistä

– Keskiviikkona olin Future Female -tapaamisessa. Zipipopin Helene Auramo ja Thinglinkin sekä Nopsa Travelsin Ulla Engeströn pitivät mielenkiintoiset puheenvuorot yrittämisestä ja myös kaikenlaisesta itsensä kehittämisestä.
Engeström mm. totesi, että ideoista kannattaa puhua, sillä niin niitä voi jalostaa eteenpäin ja samalla saa omistajuuden ideaan. Toisaalta idea kannattaa myös kirjoittaa ylös, että voi todistaa olleensa idean kehittäjä.

Thinglink vaikutti muuten sellaiselta, jota pitää kokeilla omissa nettimeiningeissä. Ja Nopsaankin pitäisi varmaan tehdä eräs Helsinki-reitti ennen Sveitsiin muuttoa.

– – –

Muistutan ja mainostan tähän väliin, että jos tämä blogi tuntuu päivittyvän harvakseltaan, niin energiani blogirintamalla suuntautuu ennen kaikkea Kulutusjuhlan ylläpitoon: sivuston lisäksi myös Kulutusjuhlan Twitter-tili ja Facebook-sivu riipaisevat osani huomiosta.

Työt, tekijät ja downshiftaus

perjantai 5. marraskuuta 2010 klo 14.50 kirjoittajana Mari Koo

Eilen olin Akavan Erityisalojen Työtä elämään -tapahtumassa Vanhalla ylioppilastalolla puhumassa urasta ja downshiftaamisesta (toki sinne väliin tipahteli myös mm. sosiaalista mediaa…).

Kuten siitä, että mielekäs tekeminen on elämässä tärkeää, kuten myös sosiaaliset suhteet ja riittävä toimeentulo. Ja niihin voi päästä vaikka jättäytymällä pois vakituisesta, hyväpalkkaisesta kokopäivätyöstä ja ryhtymällä osa-aikaiseksi yrittäjäksi (joka hinnoittelee itsensä niin, että ei tarvitse euroja venytellä, tai suhteuttaa kulutuksensa pienempiin tuloihin). Tätä usein nykyisin kutsutaan downshiftaamikseksi tai kohtuullistamiseksi.

Työn mielekkyys merkitsee paljon

Samassa tapahtumassa julkistettiin kyseisen liiton kysely nuorten odotuksista työhön. Mielestäni ne tuntuivat hyvin samanhenkisiltä kuin omani: työn pitää olla kivaa, kiinnostavat tehtävät ovat tärkeämpiä kuin korkea palkka ja työltä odotetaan joustavuutta. Työpaikkaa ollaan valmiita vaihtamaan, jos se ei täytä odotuksia tai vastaa omaa arvomaailmaa.

Siksi hiukkasen hämmensi, miten tutkimus oli uutisoitu tai siis oikeastaan se, miten Akavan erityisalojen toiminnanjohtaja oli tuloksia tulkinnut:

”Käsitykset työtävieroksuvasta ”downshiftaajasukupolvesta” joutavat romukoppaan, Luomanmäki sanoo”

Eli siis jälleen downshiftaus on ajateltu työnvieroksumiseksi. Eihän siitä ole kyse, vaan juuri tuosta, mitä nuoret olivat kertoneet, kuten työpaikan arvomaailman yhteensopivuus omaan ajatteluun:

”Kynnys vaihtaa työpaikkaa on matala. Jos työpaikan arvot tai ilmapiiri eivät ole kohdallaan, lähdetään kohti uusia mahdollisuuksia, vaikka tulotaso laskisikin.”

Vaikka itse alan olla hieman kyllästynyt jauhamaan downshiftingista, niin silti häiritsee se, että termi leimataan laiskotteluksi tai työn vieroksumiseksi.

Esimerkiksi Turun Ylioppilaslehdessa ystäväni Mace kertoo omasta ”Aika on tärkeämpää kuin raha” -ajattelustaan, johon liittyy mm. välivuosien pitäminen. Silti kukaan Macen tunteva tai edes Macen blogia lukeva tuskin voisi sanoa, että hän olisi jotenkin työtävieroksuva.

Downshiftaaja voi tehdä paljon töitä tai työkaltaista toimintaa (vapaaehtoistyö, harrastukset…). Hän saattaa myös tienata runsaasti. Hän voi olla todella tehokas ja aikaansaava. Kyllä useimmat meistä neljässä tunnissa voivat tehdä paljon, jos se, mitä tekee, on mieluista ja kiinnostavaa.

Monet kokevat ennemminkin ”upshiftaavansa”, koska voivat keskittyä itseään kiinnostaviin aiheisiin ja toimintaan.

Ritva on kirjoittanut juuri aiheesta osuvan tekstin Kolme syytä kannattaa downshiftingia, joka kokoaa näkemykset hyvin.

Osmo Soininvaara taas totesi tällä viikolla blogissaan:

”Eräs VM:n virkamies valitti minulle, että veroja ei tule tarpeeksi, koska nuoret koulutetut laiskottelevat ja tyytyvät pienempiin ansioihin. Samaa ilmiötä on myös kotihoidontuen suosion kasvu – myös hyväpalkkaisten keskuudessa, vaikka valinta on heille hyvin kallis.

Vapaaehtoinen, henkilökohtainen rahan vaihtaminen vapaa-aikaan on minusta hyvin terveellinen ilmiö. Tätä ei pidä paheksua, päinvastoin; ei ahneutta ainakaan ennen ole hyveenä pidetty.”

Osta hyvä Sveitsi- ja kulutusblogi!

torstai 28. lokakuuta 2010 klo 12.46 kirjoittajana Mari Koo

Yrittäjänä toimimisen yksi vaikeimmista puolista on minulle myynti. Se, että tarttuu puhelimeen ja kauppaa ideaansa jollekin.

Koska se on vaikeaa, niin ajattelin kokeilla, jos blogistani olisi konkreettista apua ensi vuoden tekemisiäni ajatellen.

Olen siis muuttamassa tammi-kesäkuuksi Sveitsiin. Ruokarahat pitäisi tienata, ja jonkin verran juttuja on jo ideoituna. Mutta minulle tietysti sopisi erittäin hyvin se, että pitäisin blogia Sveitsin kokemuksistani jollekin yritykselle, medialle tai muulle taholle sovittua korvausta vastaan.

Onko Sveitsi luomun ja pyöräilyn edelläkävijä?

Erityisesti tietysti aion havainnoida kuluttajan elämää ja arkea: miten vähittäiskauppa toimii? Ovatko luomu- ja lähituotteet niin hyvin saatavilla kuin Suomeen asti väitetään? Kuinka kalliiksi eläminen Euroopan kalleimmaksi väitetyssä maassa tulee? Millaisia ovat Baselin palvelut? Löytyykö lempikahvila ja -leipomo? Miten Sveitsissä huomioidaan ympäristönäkökulmat?

Ja tietysti myös matkanteosta. Kun nyt kerran tuonne lähdetään, niin oletettavasti myös ajellaan junalla eri paikkoihin ja katsellaan ympäriinsä. Lisäksi Basel väittää olevansa yksi Euroopan parhaimpia pyöräilykaupunkeja, ja tietysti ihan fillaroinnin ilosta varmasti rullailen kaksipyöräisellä.

Epäilemättä elämään mahtuu myös taidetta. Olenhan lähdössä Sveitsiin kumppanin vuoksi ja hänen ansiostaan. Puolen vuoden ajan kotimme on siis ateljeesäätiön kautta taiteilijan saama residenssi Arlesheimissa, noin kymmenen kilometrin päässä Baselin keskustasta.

Ideoita ja vinkkejä, kiitos!

Nyt vain pitäisi saada blogi-idea myydyksi. Olen parilta aiemmista touhuista tutulta taholta kysäissyt, mutta heitä ei ymmärrettävistä syistä juuri tällainen kiinnosta.

Mutta haluan uskoa, että on joku sivusto tai yritys, jota kiinnostaisi, mutta jota en vain osaa lähestyä.

Joten siis: osaatko sinä ideoida, kenelle ideaani esittelisin? Vai edustatko jopa itse sellaista tahoa, jolle Sveitsi-blogini voisi tuottaa arvoa?

Ideoita saa esittää kommenttiosastolle, sanaa saa levittää ja lisää kysellä. Tietysti voi pistää myös sähköpostia (mari.koistinenATviestimieli.fi) tai soittaa (050-5526577).

Ja toki voi tiedustella ihan perusjuttujenkin kirjoittamista, mikäli Keski-Euroopan teemat kiinnostavat.

« vanhemmat kirjoitukset