Viime keväänä sai päivänvalon uusi Freeluettelo. Kyseessä on siis netissä oleva, Suomen Freelance-journalistit ry:n luoma sivusto, jonne yhdistyksen jäsenet voivat lisätä omat tietonsa ja toimeksiantajat voivat hakea sopivia tyyppejä kirjoittamaan, kuvaamaan, tekemään grafiikoita, ohjaamaan jne.

Mainostan tätä siksi, että olen itse tänä vuonna freeyhdistyksen hallituksessa ja mielestäni tämä on aidosti hieno edistysaskel. Jos free ei ole tehnyt omia nettisivujaan, niin luetteloon omat tiedot kirjaamalla sekin homma hoituu.

Kaikki freet eivät ole vielä omia tietojaan tuonne lisänneet, mutta toivottavasti mahdollisimman moni aktivoituu pian. Heti ensimmäiseksi ei tarvitse täyttää kaikkea mahdollista, vaan esimerkiksi referenssejään voi päivittää myöhemminkin.

Toimeksiantajien kannalta on tietysti sitä parempi, mitä kattavammasta joukosta voi tekijöitä valita.

Lisäksi ainakin itse pidän tärkeänä sitä, että freet näkyvät verkossa. Kai se osaltaan on myös sitä paljon huudeltua yhteisöllisyyttä luova tekijä.

Freejournalistien määrä kasvaa ja toimenkuvat laajenevat

Freeyhdistyksessä ja journalistien keskuudessa ylipäätään yksi paljon puhuttava aihe on freetoimijoiden koko ajan kasvava määrä: vakituiset työpaikat alalla vähenevät, joten moni siirtyy työllistämään itsensä. Tämä tietysti muuttaa osaltaan alaa johonkin suuntaan, mutta miten ja mihin, se taitaa jäädä nähtäväksi.

Toinen puhetta herättävä aihe on se, että freen toimenkuva voi käsittää nykyisin paljon muutakin kuin selvää journalismia. Tämä on minulle omakohtaisesti tuttua. Esimerkiksi tänä vuonna olen juttujen laatimisen ohella mm. luennoinut, kirjoittanut raportteja, osallistunut yritysviestinnän tekemiseen tai naputellut vieraskynäblogiin tekstejä. Nyt tulevana torstaina toimin Elonmerkki-tapahtuman virallisena twiittaajana @Elonmerkki-tunnuksen takana. Ei tätä voi pitää perinteisenä journalistin työnä.

Toistaiseksi Journalistiliiton jäsenyyskriteereissä yhtenä tekijänä on se, että tekee tietyn euromäärän verran journalistista työtä. Mutta helppoa ei ole rajanveto siihen, mikä on journalistista, ja tulevaisuudessa rajat häilynevät yhä lisää, mikäli moniin minua viisaampiin henkilöihin on luottamista.

Henkisesti tietysti koen olevani toimittaja. Mutta olen myös paljon muuta.

- – -

Loppuun vielä mainospala eli jos tänne saapuu joku, joka harkitsee tilaavansa minulta työpanoksia ensi vuotta ajatellen: asun näillä näkymin tammi-kesäkuun Sveitsissä Baselissa. En siis voi käydä kasvokkain haastattelemassa kotimaassani ketään, pitää Suomessa puheenvuoroja tai toimia nettitapahtumaraportoijana. Sen sijaan otan vastaan ehdotuksia töistä, joita voi tehdä Keski-Euroopassa.

YLE julkaisi eilen jutun, jossa käsitellään downshiftingin, kohtuullistamisen, ideologiaa. Aiemmin tänä vuonna Anu Silfverberg käsitteli teemaa kolumnissaan:

“Tänä päivänä on elitistinen teko luopua vakituisesta työstä”, hän selitti. “Se ei ehkä tee rikkaaksi, mutta se edellyttää sosiaalista pääomaa. Ja siitä luokassa on kyse. Työstä ei luopuisi ellei odottaisi, että asiat järjestyvät itselle parhain päin.

Huomautin ystävälle, että köyhä hän kuitenkin on monella mittarilla. Hän kohautti olkapäitään. “Aristokratia ja köyhät ovat habitukseltaan muistuttaneet aina enemmän toisiaan kuin keskiluokkaa.”

Niin: toinen vain on joutilas ja toinen raataa. Downshifting on etuoikeutettujen hommaa.”

Minunkaltaisten kohtuullistajien, vakituisesta palkkatyöstä vapaaehtoisesti poisheittäytyneiden, on helppo kertoa, miten mukavaa vähemmät työt, mahdollisuus määrittää omaa ajankäyttöään ja pienemmät tulot ovat. Kuten noin vuosi sitten kirjoitin HS:n kolumnissa:

“Vähäistä kulutusta ja joutilaisuutta arvostetaan, kun niitä toteuttaa ihminen, joka halutessaan voisi helposti olla myös kiireinen ja hyvätuloinen.”

Itse en tajunnut kolumnissani nostaa esiin sosiaalista pääomaa ja sosiaalisten verkostojen merkitystä. Työtitteli ei ole niin tärkeä, vaan se, mitä olen ja missä piireissä toimin. Siihen auttaa myös netti.

YLEn jutussa tutkija Minna Autio toteaa:

“- Yhteiskunta on muuttunut sillä tavoin, että sosiaaliseen elämään ei välttämättä tarvita suuria määriä rahaa. Työtön tai rahaton nuori voi kuulua esimerkiksi nettiyhteisöjen kautta erilaisiin pienryhmiin, eikä rahan tai työn puute sulje häntä enää yhteiskunnan ulkopuolelle, Autio sanoo.”

Tietysti olisi hienoa, jos kohtuullistamisen aate saisi jalansijaa niin kulutuksessa kuin ajankäytössä. Tällä hetkellä on aika hankalaa vaatia esimerkiksi nelipäiväistä työviikkoa ilman pätevää perustetta. Työajan lyhennyksestähän on jo pitkään puhunut esimerkiksi Osmo Soininvaara.

Olen omaan elämääni ja valintoihini toki tyytyväinen. Määräysvalta omaan ajankäyttöön ja tekemiseen on hienoa: en minä odota suuresti kesälomaa, koska arkenikin on vallan mukavaa, ja työn ja vapaa-ajan raja hyvin häilyvä (mutta kun se on oma valinta, niin se ei siis vaivaa).

Rahaa riittää yli arjen pakollisten menojen, verojakin saan maksaa yhteiskunnan pyörittämiseksi ja intoa riittää myös esimerkiksi yhdistystoimintaan tai Porkkanamafiaan. Koen hyvää omaatuntoa siitä, että kulutusvalinnoillani voin toimia niin kuin opetan. Eli siis tämä kaikki on tietynlaista “itsensä toteuttamista”.

Toiset varmasti saavat mainioita fiiliksiä hyväpalkkaisista töistä ja kiireisemmästä arjesta, eli en siis halua tyrkyttää kaikille omaa tapaani elää.

Tiedostan myös, että toisinkin elämässäni olisi voinut mennä: sattumalla on merkityksensä. Enkä tiedä, mitä tulevaisuus tuo. Saati, että elämäni olisi koko ajan onnea ja ihanuutta.

Eikä tämä downshifting-puhe tähän jää. Lisää on luvassa huomenna torstaina YLEn aamu-tv:ssä, johon lupauduin haastateltavaksi: nettikirjoitteluni kautta minut tuonnekin löydettiin. Paikalla lienee joku toinenkin antamassa asiantuntijanäkemystä. (Muokkaus: saamieni tietojen mukaan edustan aihetta ihan itse).

- – -

Lisäys: aihetta käsittelevä Voimalan jakso on myös vielä katsottavissa YLE Areenalta: “Tuoko vapaaehtoinen köyhyys paremman elintason. Rahasta ja kohtuullistamisesta puhuvat Jaakko Rytsölä, reppumatkailija Tero Tähtinen, tj. Ilkka Seppälä, tutkijat Tuuli Hirvilammi ja Ritva Rajander-Juusti.”

Lisäys 2: muita kirjoituksiani aiheesta

3.9.2009: Kohtuullista onnea ja kulutusta, riittävä elanto ja Ihmisen osa

15.6.2009: Taantuman tunnelmissa

26.3.2009: Heittäytyen netissä ja naamakkain

20.2.2009: Viipaleita elämästä – joutilasta avoimuutta

9.11.2008: Downshifting-termin ongelmallisuudesta

27.8.2008: Joutilaisuutta, yksinkertaisuutta vai boheemiutta

Viime maanantaina julkaistiin S-ryhmän Vastuullisen kuluttamisen opas, johon minä laadin tekstit.

Opas on verkossa minun näkemykseni mukaan hieman hankalina digipaper- ja pdf-versioina eli ei siis esim. kätevästi yksittäisille sivuille linkattavassa muodossa. Tekijän näkökulmasta sitä ei myöskään siis voi päivittää, kuten vaikkapa blogitekstejäni voisin.

Eihän oppaan laatiminen tietysti ollut täysin ongelmatonta. Ennen kaikkea huomasin vaikeudeksi sen, millä tasolla näistä aiheista kirjoittaisi. Tilaa on rajallisesti ja asiaa riittäisi, joten karsintaa joutui tekemään jo laatiessaan oppaan runkoa (sitä varten minulle asettiin toiveeksi käydä läpi eri kaupan osastoja).

Itselleni monet eettis-ekologisen kuluttamisen teemat tuntuvat loppuunkulutetuilta itsestäänselvyyksiltä. Tietoa näyttää minun silmiini olevan tarjolla runsaasti. Mutta moni muu kuluttaja ilmeisesti kaipaa vielä perustietoja.

Mutta oli kivaa tehdä laajempaa kokonaisuutta, kun sai keskittyä yhteen aihekokonaisuuteen rauhassa (että vinkvink vaan, jos tätä sattuu lukemaan joku taho, joka kaipailisi johonkin vastaavanlaiseen tekijää!).

Hyvää kritiikkiä Vihreässä Langassa

Kerroin itse oppaasta Kulutusjuhlassa (jonka tekstissä toivoin, että näissä vastuullisuusasioissa otettaisiin laajemmat näkökulmat eikä kaikkea aina sysättäisi kuluttajan harteille toteamalla tyyliin “anna palautetta, osta luomua”), Twitterissä ja Facebookissa.

Näissä vastaanotto oli myönteinen: oppaan ulkoasua kehuttiin ja sisältökin ilmeisesti koettiin “taviskuluttajalle” sopivana. Sivuille kohdistuvaa linkitysmahdollisuutta kommenteissakin kaivattiin. Samalla esitettiin havaintoja siitä, miksei omassa Prismassa saa hyviä luomukasviksia ja kyseltiin, miten tähän voisi vaikuttaa.

Onneksi Vihreän Langan (19.2.2010, s. 24) Lasse Leipola esittää aiheellista kritiikkiä:

“Kuinka moni on kuullut S-ryhmän tällä viikolla julkaisemasta Vastuullisen kuluttajan oppaasta? S-ryhmässä on nähtävästi päädytty siihen että paras tapa valistaa kuluttajia on tehdä se salaa.
Netistä löytyvä opas on ihan asiallinen, ja siitä löytyy eettisen kuluttamisen perusasiat, kuten kotimaisten kasvisten suosiminen ja reilu kauppa.
Tosin oppaan perusteella voisi kuvitella, että S-ryhmän kaupat ovat kuin maatilatoreja, joissa myydään pääasiassa raaka-aineita. Säilykkeistä ja pakasteista kirjoitetaan vähän, eineksistä ja puolivalmisteista ei juuri lainkaan.
Palmuöljyn haitallisuus mainitaan kosmetiikkaa käsittelevällä sivulla, mutta se jää kertomatta, että valtaosa palmuöljystä päätyy eineksiin, kekseihin, sipseihin ja muuhun ruokaan.”

Mitäpä tässä voisi oppaan kirjoittajana muuta kuin myöntää kyseiset puutteet? Vaikka oppaan tekstit luki tietysti lisäkseni useampi muukin, niin näihin ei kiinnitetty huomiota.

Esimerkiksi mainitusta palmuöljystä olen laatinut tekstin Yhteishyvä.fi -sivuille ja siinä käsitellään nimenomaan elintarvikkeiden palmuöljyä ja sen korvaamista muilla öljyillä mm. Rainbow-tuotteissa. Siis periaatteessa aiheesta olisi ollut todella helppoa mainita muutama rivi myös oppaassa, mutta niinpä se sitten oli kuitenkin jäänyt tekemättä.

Siksi olisi mainiota, jos pääsisin opasta muokkaamaan. Ehkä tulevaisuudessa sellaisen luominen onnistuu.

Mitä oppaasta viestimiseen tulee, niin käsittääkseni siitä kerrotaan vielä esimerkiksi Yhteishyvän printtiversiossa.

Vaikuttaako maineeseen – minun tai yrityksen?

Olen noin 2,5 vuotta tehnyt Yhteishyvä.fi -sivuille vastuulliseen kuluttamiseen liittyviä tekstejä, kuten Ekomatseja, yhtenä osana freekirjoitteluani. Yhteistyö S-ryhmän viestintään on sujunut hyvin, eikä esimerkiksi muuhun verkkokirjoitteluuni ole pyritty vaikuttamaan.

Itse olen yrittänyt olla tarkkana siitä, etten kehu esim. Kulutusjuhlassa S-ryhmää ilman mainintaa siitä, että myös teen heille jonkin verran töitä. Toisaalta olen tainnut pidättäytyä kehumisesta silloinkin, kun aihetta olisi voinut olla. Näin tietysti pyrin olemaan herättämättä turhia epäilyjä siitä, että kirjoitteluuni vaikuttaisi merkittävästi yhteyteni kaupparyhmään (jollain tasolla se varmaan vaikuttaa vähintään tiedostamatta: seuraan S-ryhmään liittyvää uutisointia varmasti tarkemmin juuri yhteyden vuoksi).

Käsittääkseni S-ryhmän viestinnässä siis koetaan, että minun nettitoimintani ja kulutuskriittisyyteni on hyväksi myös heille.

Mutta enpä ihmettele, jos herää kysymyksiä: ovatko nämä tekstit kunnon journalismia, kun ne tehdään yhtiölle, jonka tehtävä on myydä kaikenlaista ja saada ihmiset kuluttamaan, ja siinä sivussa esimerkiksi olla mukana ydinvoimahankkeissa?

Tai väheneekö tämän toimeksiantajan vuoksi uskottavuuteni netti- ja kuluttaja-aktiivina eli onko kaksinaismoralistista toisaalla kritisoida vähittäiskauppajärjestelmiä, mutta silti sitten tehdä vapaana kirjoittajana töitä heille? Olenko vain pelinappulana kuuluisassa firmojen harrastamassa viherpesussa?

Ongelmia siis riittää, niin kirjoituksissa kuin omantunnonkysymyksissä. Yhtä lailla kuin niissä arjen ostosvalinnoissa.

Viime viikolla sain sähköpostin, jossa kysyttiin, onko minulla mitään sitä vastaan, että viime vuonna kyseisen yrityksen toimeksiannosta printtiin tekemäni juttu julkaistaisiin uudelleen ja tällä kertaa netissä. Juttu kun kuulemma oli herättänyt laajempaa kiinnostusta.

Vastausviestissäni tiedustelin mahdollista palkkiota tästä: kyseessähän on kuitenkin alkuperäisestä toimeksiannosta poikkeava jutun kierrätys uuteen tarkoitukseen.

Minulle todettiin, että kantani ymmärretään, mutta toisen osapuolen näkemyksen mukaan minä saan tästä nettijulkaisusta palkkiona näkyvyyttä.

Tämä samainen argumentti on käytössä usein, mikäli tuttavapiirin kokemuksiin voi luottaa.

Taiteilijalta halutaan tv-mainoksen rekvisiitaksi teokset käytännössä ilmaiseksi, “koska onhan se sullekin mainosta”. Valokuvaajan alunperin johonkin muuhun tarkoitukseen ottamat otokset tahdotaan kierrättää nettisivuille:  “Sä saat ne sillä tavalla laajemmin esiin”. (Musiikkipuolesta nyt ei varmaan tässä tarvitse edes puhua.)

“Anna oikeudet, mutta kanna vastuu”

Viime viikolla tuli julki myös tieto, että markkinaoikeus oli hylännyt Journalistiliiton tekemän valituksen Sanoma Newsin freelancereiden sopimusehdoista. Journalistiliitto päätti perjantaina hakea päätökseen valituslupaa.

Sanoma News -sopimusehdot ovat osa tätä “ei tarvitse maksaa laajemmasta julkaisusta, koska se tuo tekijälle näkyvyyttä” -touhua. Samalla niihin liittyy tietysti paljon muuta: kuvaajille ja graafikoille sopimuksen ehdot lienevät vielä ongelmallisemmat kuin meille kirjoittajille. Tätä puolta valottaa kuvaaja Peter Forsgård kirjoituksessaan: tekijä luovuttaa oikeudet, mutta kantaa silti vastuun mahdollisista sisällön käytön aiheuttamista ongelmista.

Minä annoin luvan tekstini uudelleenjulkaisuun, ilman korvausta. Olin saanut siitä kohtuullisen palkkion, eikä teksti ollut mikään suuri ja syvällinen. Lisäksi ajattelin, että mahdollisten tulevien töiden kannalta samaan suuntaan julkaisuoikeuden antamatta jättäminen olisi voinut tehdä hallaa.

Silti jäi kieltämättä hieman kaihertamaan. Näihin tilanteisiin tarvittaisiin jämäkämpää otetta eli esimerkiksi ne sopimukset pitäisi heti alkuvaiheessa tehdä niin, että mahdollisiin lisäjulkaisuun varaudutaan.

Omaehtoinen nettijulkaiseminen poikii töitä

En usko, että juttuni julkaisu teettäjän verkkosivuilla tuottaa minulle näkyvyyden kautta merkittävää hyötyä. Nettinäkyvyydestä on tietysti muuten hyötyä, mutta se syntyy kaikesta touhuilustani verkossa. Sainhan viime viikolla myös sähköpostia: “Katsoin sivuiltasi kolumnejasi ja haluaisin keskustella kanssasi, kiinnostaisiko yhteistyö ja millä ehdoilla.”

Minulla on onneksi ilo tuottaa tekstejä sellaisille tahoille, jotka maksavat työstäni ja joiden kanssa voi sopia, missä ja miten kirjoituksiani käytetään ja millä ehdoilla. Toivottavasti niin jatkuu, eikä tarvitse törmäillä kommenttiin “kai sä nyt tämän voit tehdä tällä pikkusummalla, koska saathan sä nimesi näkyviin.”

Ilmaiseksikin kannattaa välillä tehdä

Pakko tietysti linkata vielä tähän työhuonetoverin yksinkertaisen tehokkaaseen “Opas työn hinnoitteluun” -merkintään.

Kirjoitan tätä Cafe Kafkassa. Takanani näyttää istuvan myös kaksi muuta naista tietokoneiden kanssa. Olin sopinut tänne aiemmin yhden haastattelun ja jäin sitten naputtamaan konettani ja hoitamaan työhommia ja nettinörtteilyä.

Eli vaikka työhuone on olemassa, niin aina en sinne mene, vaan istun jossakin julkisella paikalla. Näin toimii myös moni muu, ja olen joskus miettinyt juttua, jossa kiertäisi muutamissa kahviloissa ja kirjastoissa ja kyselisi tietokoneiden kanssa paikalla olevilta, mitä he tekevät ja miksi juuri täällä. Toistaiseksi juttu on tekemättä, kuten lukuisat muutkin ideani.

Itse olen nyt Kafkassa, koska tämä kahvila

• sijaitsee Helsingin keskustassa eli tapaaminen on kätevää sopia tänne
• etenkin lounasajan jälkeen sopivan rauhallinen kahdenkeskiseen jutteluun ja on yleisesti viihtyisä paikka
• käytettävissä langaton netti
• useita pistorasioita, joista saa virtaa tietokoneeseen
• ja tietysti voi ostaa kahvia ja muuta syömistä

Eli etätyöläisenä arvostan sijaintia, viihtyvyyttä ja sähkövirtaa. Nettiyhteys on plussaa, mutta nykyisin mukana kulkee myös oma yhteys, joten minulle tämä ei ole välttämätöntä.

Helsingin keskustassa saatan työskennellä myös esimerkiksi Kirjasto 10:ssä. Haastatteluja olen tehnyt myös mm. Kiasman kahvilassa. Hakaniemen ja Merihaan kulmilla (eli ne arkeni normaalit alueet) sovin tapaamisia usein Rytmiin, toisinaan Javaan. Rytmissä on usein päiväsaikaan lukuisia muitakin tietokoneiden kanssa hyödyntämässä paikan nettiyhteyttä, ja tällöin mm. pistokepaikoista on kysyntää.

Näin ollen jälleen kerran esitän toiveen kaikille kahviloille: huolehtikaa siitä, että asiakkailla on mahdollisuus saada sähkövirtaa tietokoneisiinsa. Silloin etätyöläinen tai kuka tahansa muu koneen naputtaja voi huoletta istua pidempään ilman pelkoa akun tyhjentymisestä. Eikä olisi haittaa, että joku lappunen kertoisi myös ilmaisen WLAN:in olemassaolon.

Aiheesta on tietysti ollut puhetta jo ajat sitten esimerkiksi pni:n kirjoittamana.