Niin on blogimaailma mennyt parissa vuodessa eteenpäin, etteivät erilaiset blogimarkkinointitempauset jaksa enää suuremmin pohdituttaa. Eli blogien ja markkinoinnin yhdistäminen on selvästi arkipäiväistynyt, eikä se näköjään herätä enää minunkaan huomiotani yhtään samalla tavalla kuin joskus ennen.

Kuten nyt vaikka Forumissa asustavat Anni ja Fanni. Näitä shoppailunrakastajiahan etsittiin työpaikkailmoituksella viime keväänä. Nyt nuoret naiset siis asuvat Forumissa ja jakavat ajatuksiaan erityisesti videomuodossa. Jonkun verran väliin on kirjoitettu tekstiäkin: tyyli ei tosin itseeni kolahda.

Videopätkät ovat toimivampia, mutta kaikki hehkutus tyyliin “mielettömän ihanaa” on minulle liikaa (eli selkeästi en ole kohderyhmääkään, kun en edes pidä shoppailusta).

Olisin sivuille kaivannut jotain perustietoja Annista ja Fannista. Harmittavan usein blogeista puuttuu selvitys, millä taustalla henkilö toimii.

Toinen tapa hyödyntää blogeja on tämä tuttu “kutsutaan blogaajia paikalle”. Sen tiimoilta sattui silmiin Shop with Care -blogista seuraavaa:

“Vietin tästä kauniista maanantaipäivästä muutaman tunnin Finnish Catwalk -tapahtumassa, johon sain kutsun livebloggaamaan. Epämääräisten järjestelyjen takia livebloggaamisesta ei kyllä tullut yhtikäs mitään, mutta… Muutama tapahtumasta löytynyt helmi pelasti päivän.”

Eli siis jotenkin Wanhassa Satamassa järjestetyssä tilaisuudessa oli epäonnistuttu järjestelyissä. Jokainen tapahtumia ja tietotekniikkaa yhdistellyt tietysti tietää, että tekniikan pettäminen on harmittavan yleistä ja mahdollista.

Mutta hyvä tietysti, että tapahtumien raportointimahdollisuutta tarjotaan blogeihin. Tosin liveraportointi tapahtumista omien kokemusten mukaan onnistuu kätevämmin esimerkiksi Qaikuun.

Kun tulin kotiin lomaltani, niin täällä odotti myös Anja Alasillan painotuore Blogi tulee töihin -kirja. Hienoa, että viestinnän ammattilainen on kasannut perusoppaan siitä kaikesta, mitä yritysblogiin liittyen pitäisi ottaa huomioon.

Tosin en ole itse vielä ehtinyt kirjaa muuta kuin lähinnä selata: loman jälkeen elämä on täyttynyt menemisistä ja tekemisistä, kuten Mediapäivät (joihin yritän lyhyesti vielä palata blogissa Qaiku-raporttien lisäksi) ja oma sosiaalinen elämä. Arvelin kyllä heti, että varmaan Aallon Tuija arvioi kirjan. Ja niin hän on tänään tehnyt, joten sinne kannattaa vilkaista kirjan omien sivujen ja blogin lisäksi.

Kiitos tietysti kirjasta ja siitä, että olen päässyt mainintoina mukaan. Hämmentää ja ilahduttaa, että minut nähdään yhdeksi Suomen kärkibloggaajista. Omaa häntää ei tohdi nostaa, mutta muiden palautetta on aina mukava saada. Kun oma kirjoittelu on saanut alkunsa harrastuksesta ja sitä myöten syvenneestä kiinnostuksesta, niin on edelleen vaikea mieltää, että tässä nyt tekisi jotain erityistä naputellessaan nettiin tekstejä ja tarkkaillessaan ilmiötä.

Prahaa videolle

Lomani Prahassa sujui oikein mukavasti. Pääsyy reissuun oli elämäni ensimmäinen puolimaraton, ja se meni huomattavasti paremmin kuin uskalsin odottaa. Aika oli 2.10.44: harjoittelumäärääni nähden nappisuoritus.

Olen nyt suunnitellut opettelevani amatööritason videoeditointia. Askel tähän sattumalta tuli juuri Prahan reissun myötä: turistipäivänä otin videokuvaa digikameralle ja koostin kotiin saavuttuani videon (joka on tuossa alla). Selvästi vielä on paljon parantamisen varaa mm. tekstitysten suhteen, mutta jatkan harjoittelua.

Videoblogit eivät vielä Suomessa ole käsittääkseni tehneet suurta ryntäystä. Yksi tekijä on varmasti se, että oman naaman ja puheen kuvaaminen vaatii kanttia: siinä näkyy paljon enemmän kuin pelkässä tekstissä. Sujuva puheentuotanto videolle ei ole kovin helppoa, sen olen saanut itsekin havaita monta kertaa.

Tekniikkahan on periaatteessa varsin yksinkertaista. Moni on kyllä kokeillut blogissaan liittää myös videota mukaan, mutta kovin aktiivisesti “vanhan polven” julkaisijat (=ne kirjoittajat, joita olen seurannut pidempään) eivät ole innostuneet.

Syy lienee myös kulttuurinen. Olemme tottuneet lukemaan ja kirjoittamaan, ja kuten tässäkin blogissa on todettu, niin videota ei voi esimerkiksi silmäillä samoin kuin tekstiä. Enhän itsekään jaksa kovin paljon katsoa videoita: jos ei heti nappaa mukaan, niin katsomisen keskeyttää ja homma jää siihen.

Lisäksi nettiin itsestään kertovia “syytetään” jo muutenkin narsismista, joten videomuotoinen itsensä esittely lienee vielä suurempaa itserakkautta?

Itselleni videoiden teko on tähän mennessä ollut hauskaa vaihtelua pelkkään kirjoittamiseen. Ei sitäkään viitsisi tehdä, ellei se tuntuisi kivalta.

Kun nettiin on jo paljastanut itsestään kirjoittamalla ja kuvin kaikenlaista, niin kynnys videoihinkin on alentunut. Joskus aiemmin olisin varmasti karsastanut ajatusta ja kokenut, että voi ei, vaikutan ihan pöljältä, tukkakin on huonosti, enkä kyllä kehtaa tuollaista löpinää julkaista, mutta nyt “itsehäpäisy” ei suuremmin huoleta.

Tosin katsojia ovat tähän mennessä keränneet enemmän kissaa käsitelleet pätkät kuin omat höpinäni, mutta se tuntuu luonnolliselta: katselenhan itsekin usein YouTubesta hauskoja eläintallenteita sen sijaan, että kuuntelisin asiaa. Viihde on tärkeää!

Nyt on siis käynnistynyt ensimmäinen oikea ulkopuoliselle tekemäni, suurempi blogiprojekti eli WWF:n Kulutusviidakko-blogi. Tarkoituksena on parin kuukauden ajan naputella siitä, miten länsimainen kulutus kytkeytyy sademetsiin ja mitä tavallinen kuluttaja voisi asialle tehdä.

Ensiaskel kohti blogia otettiin kesäkuussa, kun WWF:n Sampsa (joka siis pelastaa sademetsiä) otti yhteyttä ja pyysi juttelemaan mahdollisesta blogiprojektista. Sittemmin olemme kokoontuneet muutaman kerran ideoimaan ja suunnittelemaan sisältöjä ja muita blogiin liittyviä asioita. Tässä on siis ollut puolisen vuotta aikaa vääntää omia aivojaan ja näkökulmiaan myös sademetsien suuntaan.

Blogiin tuntui olevan tarjolla sisältöä hyvin runsaasti. Niinpä sitten monista hyvistä ideoista on päässyt valikoimaan olennaisimpia, koska kaikkea ei parissa kuukaudessa ehdi käyttää. Kun nyt olen valmistellut tekstejä ja aiheita, niin tietysti myös suunnitelmat ovat hieman viilautuneet.

Omiin arvoihin sopivaa

Blogista siis maksetaan minulle, eli en suinkaan puhdasta hyväntekeväisyyttä tee. Itselleni on silti tärkeää, että jos lähden mukaan johonkin tällaiseen, niin voin myös itse allekirjoittaa minut palkanneen tahon arvomaailman. Tämän vuoksi en siis ihan kaikkien yritysten tai nettisaittien julkiblogistiksi suostuisi, vaikka siitä maksettaisiin isommatkin summat.

Mielestäni blogin ylläpito on sisällöntuotantoa siinä missä muukin kirjoittaminen, joten siitä pitää myös saada ansioita, kuten muustakin. Eli ei sen ansainnan pitäisi olla julkaisualustaan sidottu.

Kulutusviidakko-blogi on osa WWF:n sademetsien suojeluun liittyvää kampanjointia. Toivottavasti sen sisältö myös kiinnostaa ja kerää lukijoita: ensimmäiset tekstit ovat varsin tiukkaa asiaa, mutta keveämpääkin pohdintaa oman elämäni kulutusvalinnnoista ja sademetsistä on luvassa. Aihe tuskin saa sankkoja massoja kiinnostumaan, mutta toivottavasti onnistuu herättämään ajatuksia ja kiinnostusta.

Ja tietysti toivon, että blogi nousee myös Googlen hauissa esiin: olen tässä blogiin aineistoja kerätessäni havainnut, ettei sademetsistä ja kuluttamisesta loppujen lopuksi niin suuresti ole suomenkielistä materiaalia internetissä.

Tekemällä oppimista

Itselleni tämä on kiinnostava ja innostava projekti, josta varmasti myös oppii tulevaisuutta varten niin sademetsistä kuin tämäntyylisestä blogin kirjoittamisesta. Toivottavasti blogi täyttää myös ne odotukset, jotka sille on WWF:n puolelta asetettu.

Eihän tämä ole ensimmäinen suomalaisblogi, joka toteutetaan palkkaamalla ulkopuolinen kirjoittaja. Mutta luulisin, että ainakin ensimmäisiä sellaisia, joissa projektiblogia suunnitellaan ja pohjustetaan harkiten ja jossa kirjoittaja saa myös oikeasti selvän palkkion tekemästään työstä (käsitykseni mukaan suomalaisblogeista maksettavat palkkiot ovat yleensä satasia kuukaudessa, mutta useimmitenhan kyseessä on kirjoittaja, jolle blogi on kivaa lisätienestiä: minunhan pitää viestintähommilla oikeasti elättää itseni). Tietysti palkkio velvoittaa myös tekemään “kunnon” sisältöjä.

Pakko vielä tallentaa tänne kuvaruutukaappaus blogista:

Viestinnän ammattilainen Anja Alasilta kirjoitti vuoden ensimmäisessä blogitekstissään, että nyt alkoi suomalaisten yritysblogien vuosi: hän uskoo blogien tuovan kaivattua vuorovaikutusta yritysten ja asiakkaiden tai johdon ja henkilöstön välille.

“Bloginpitäjien teksteihin näyttää myös iskostuvan ilahduttavaa suorasukaisuutta. Ajat ovat sen verran poikkeukselliset, ettei tästä selvitä talouskasvun vuosina tavaksi tulleella sanahelinällä.”

Toivottavasti Alasilta on tässä oikeassa. Ehkä poliittisten blogien viimevuotinen esiinnousu saa yritykset uskomaan, että kenties blogilla voisi tehdä jotain oikeasti hyödyllistä ja verkkokirjoittamiseen omaksuttaisiin uutta asennetta?

Itse odotan myös sitä, että yritykset ryhtyisivät osallistumaan verkkokeskusteluun muuallakin kuin niissä omissa blogeissa. Luulisi, että tänä vuonna nähdään yhä useampia suomalaisia “sosiaalisen median viestijöitä”, jotka nettikeskusteluseurannan lisäksi myös kävisivät korjaamassa keskustelujen virheitä tai antamalla vinkkejä.

Pienille yrityksille tämä on usein helpompaa ja siitä minullakin on jo omia kokemuksia: Kulutusjuhlassa oli tekstiä soijakynttilöistä ja niiden valmistaja kävi kommentoimassa soijan alkuperää.

“Hei!

Olen Kynttiläpaja Kalevantulen yrittäjä ja löysin keskustelun sattumalta, kun googlasin netistä sanalla “soijakynttilä”. Yksi syy siihen, että päädyin käyttämään kynttilöissäni soijavahaa oli se, että vahaan käytetty soija on viljelty Pohjois-Amerikassa eikä sen tieltä siten ole hakattu sademetsää. Saadakseni asiasta varmuuden tenttasin tavarantoimittajaa useaan otteeseen ja kirjallisten ilmoitusten lisäksi heidän (brittiläinen) edustajansa kertoi omin silmin nähneensä, kuinka soijapellot kasvavat tehtaan ympärillä eikä soijaa todellakaan tuoda mistään muualta. Lisätietoja käyttämästäni soijavahasta löytyy tavarantoimittajan sivuilta http://www.ngiwax.com“

Tämä tietysti kertoo myös siitä, että monilla suomenkielisillä sanoilla Googlessa on vielä hyvin helppo päästä esiin, eli yrittäjä voi bongata pelkästään googlaamalla omaa yritystään tai siihen liittyviin palveluihin ja tuotteisiin liittyviä keskusteluita.

Tänään kävin Helsingin kauppakorkeakoululla pitämässä luennot aiheesta Maineenhallinta ja vuorovaikutus verkossa. Kun kerran maineesta puhuttiin, niin tietysti otin lähteekseni Sallan mainion gradun Organisaatiomaineen tarinat sosiaalisen median keskusteluissa (pdf).

Nettiin voi päätyä epävirallinenkin keskustelu

Yhtenä ajatuksena heitin taas sen, miten yritysten pitäisi tiedostaa se, että julkisissa tilanteissa lausutut sanat voivat päätyä verkkoon ja sitä kautta laajempaan levitykseen kuin mitä henkilö itse osaisi ajatella. Tästä julkisesta puheesta olen kirjoittanut aiemminkin, mutta asia tuli mieleeni eilen, kun luin Leo Straniuksen tekstiä Suomen Luonnonsuojeluliiton Ilmastoblogista:

“Heti seminaarin jälkeen HK Ruokatalon kaupallinen johtaja Antti Lauslahti liimautui kylkeeni kiinni ja halusi keskustella tarkemmin ruokapolitiikasta. Hänen mukaansa vaarannamme suomalaisten proteiinin saannin ja ruuan omavaraisuuden, mikäli esitämme lihansyönnin korvaamista kasvispohjaisilla tuotteilla. Yritin täsmentää hänelle sitä, että proteiinin tarve on kyllä tyydytettävissä soijapohjaisilla tuotteilla ja palkokasveilla sekä kerroin KotiMIPS-hankkeen yhteydessä tehdystä työstä liittyen elintarvikkeiden luonnonvarojen kulutukseen.”

Tuskin HK Ruokatalon Lauslahti oli tullut miettineeksi, että Leo kirjoittaa hänen kommenttinsa nettiin. Ja minä sitten levitän sitä sekä täällä että Kulutusjuhlassa.

Kun radiotoimittaja Kiasman johtajaa haastatteli

Mielenkiintoinen on myös Kiasman johtajan Berndt Arellin kirjoituksen siitä, miten hän koki radiotoimittajan työskentelytavan epäammattimaiseksi. Samalla tämä on yksi esimerkki lisää siitä, miten haastatellut voivat julkaista blogissaan oman näkemyksensä jutusta ja sen teosta, eli maineenhallintaa myös tätä kautta:

“Kyseisen haastattelun aluksi hän laittoi päälle nauhurin, alkoi lukea ennakkoon valmisteltuja kysymyksiä suoraan paperista ja nostamatta katsettaan siirtyi parin ensimmäisen kysymyksen jälkeen käsittelemään kokonaan toista aihepiiriä: millainen olen museonjohtajana ja johtajana ylipäätään. Emme olleet sopineet tällaisesta ennakkoon eikä hän käsitellyt asiaa lainkaan ennen haastattelun alkua. Vaikutti siltä, että tämä aihepiiri olikin itse asiassa ollut koko haastattelun pääasia.

Minulla ei sinänsä ole mitään tällaista keskustelua vastaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että toimittaja tässä yhteydessä toimi epäammattimaisesti ja epäeettisesti täysin turhaan.”

Päivän esityksen kalvot ovat pitkälti tuttua tavaraa, yritysblogeista jne., ja tutusti ne ovat julki SlideSharessa.