“Asiakaslehdet sen sijaan ovat Virtaselle kauhistus.

”Jos menee asiakaslehtipuolelle, menettää uskottavuutensa journalistina. Asiakkaan mieliksi kirjoittaminen ei ole ollenkaan toimittajan työtä”, Virtanen sanoo.

Silfverberg yhtyy heti näkemykseen: ”Ne ovat paskoja lehtiä.”

Lienee selvää, että suuri osa freetoimittajista saa elantonsa asiakaslehdistä ja yritysviestinnästä. Lehtiä on laaja joukko, joista taviskuluttajana ei kohtaa kuin pienen osan. Myös minulle asiakaslehdet tuovat elantoa. Jo opiskeluaikaan rustasin tekstejä esimerkiksiksi Ensto Oy:n lehteen, joka oli käytännössä b-to-b -julkaisu, ja Agronomiliitolle, jonka järjestölehti Alimenta on omanlaisensa asiakaslehti.

Sittemmin juttujani on ollut monenlaisissa asiakaslehdissä ja olen kirjoittanut yritysten verkkosivuille. Kirjoitan niihin mielelläni, eikä se mielestäni syö journalistista uskottavuuttani. Välillä voidaan käydä keskusteluja juttujen näkökulmista ja painotuksista, mutta samaa keskustelua käydään myös muissa julkaisuissa. Ei hyvä asiakasviestintä ole sitä, että vain hehkutetaan julkaisun maksajan tuotteita ja palveluita.

Luen mielelläni monia asiakaslehtiä, erityisesti kuluttajille suunnattuja: mielestäni ne tarjoavat hyvää tietoa ja kun julkaisija on selvillä, niin juttujen asenteita voi arvioida sen mukaan. Perusnaistenlehdestä on huomattavasti vaikeampi tietää, kuinka paljon esimerkiksi mainosrahat ovat päässeet vaikuttamaan sisältöön.

Mutta pitäisikö paperisista julkaisuista luopua kokonaan? Katleena heittää ajatuksia siitä, että asiakasviestinnässä kannattaisi panostaa useimmiten verkkoon eikä paperilehtiin:

“Onko muka VR:n imago hyvä, vaikka sillä on Matkaan-lehti? Tai muistatko, kuka on Fennian tai Vattenfallin asiakaslehden päätoimittaja? Muistatko edes lehden nimeä? Ylimääräinen puita kuluttava paperipruju ei tee minkään valtakunnan vaikutusta asiakkaaseen. Sitä paitsi jos kaikilla puljuilla on asiakaslehti, kukaan ei erotu massasta.

Pidä mieluummin yllä laadukasta verkkosivustoa, jossa on monipuolisia artikkeleita toimialaltasi, usein päivittyvä blogi, kunnolliset haku- ja keskustelutoiminnot sekä yrityksesi vanhojen tuotteiden kauppapaikka. Säästät luontoa ja asiakkaasi aikaa. Lisäksi tiedon helppo löytyminen koukuttaa asiakasta ja saa myös hakukoneet suosimaan sinua.”

Tuolla tekstin kommenteissa moni ilmoittaa, että on olemassa myös hyviä asiakaslehtiä. Yksi minua ilahduttavista lehdistä on Alkon Etiketti. Siitä pitää myös Hanna:

“Tosiaan minun nähdäkseni Etiketti on aina ollut laadukas, mutta nyt kun sen ulkoasu on uudistettu niin ajattelin muistuttaa teitä tämän ilmaisen lehden olemassa olosta. Harvemmin nimittäin asiakaslehdet ovat näin vertailukelpoisia maksullisten aikakauslehtien kanssa, vai mitä? “

Anja Alasillan kirjoitukset ympäri nettiä

Mahtavaa, että viestinnän asiantuntija kirjoittaa näkemyksiä maailmansta blogiinsa, jakaa kirjoitusvinkkejä Facebook-sivulla ja kommentoi aktiivisesti Twitterissä.

Katleena Kortesuon viestintäblogi

Toinen viestinnänkouluttaja, jolla on kiinnostava ja mainio blogi.

Merkintöjä mediasta

Outi Vainionkulma-Immonen kuuluu myös viestintäammattilaisiin, jonka blogia on ilo seurata.

Ajattelun ammattilainen

Lauri Järvilehto kirjoittaa niin yleisiä elämänvinkkejä kuin pienempiä, ajattelun arvoisia näkökulmia.

Innovaatiojournalismin seuran blogi

Tämä blogi on päässyt mukavasti liikkeelle tänä vuonna: usean kirjoittajan voimin toteutettua, vaihtelevaa sisältöä.

Kelan tutkimusosaston blogi

En olisi osannut arvata pari vuotta sitten, että voisin tykätä myös Kelan blogista. Hienoa, että näin on nyt käynyt!

Pekka Pekkalan kolumnit

Kaikinpuolin hieno mies, johon minulla on ollut ilo ja kunnia tutustua, ennen kuin hän lähti Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Nyt Pekka on palannut, ja viimeinen HS-kolumni on taas osoitus siitä, että Pekalla on paljon fiksuja ajatuksia, jotka hän osaa myös tuoda hyvin julki.
(Ja tähän mielipiteeseen ei vaikuta se, että pari päivää sitten onnistuin kohtaamaan Pekan ja hän antoi “Kallion kohtuuposselle” Laura Leen kirjan Broke Is Beautiful. Living and Loing the Cash-Strapped Life. Kiitos vaan, teoksesta pitää laatia vielä omakin kirjoituksensa.)

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen blogi

Aktiivisesti päivittyvä, monen kirjoittajan voimin toteutettu blogi, josta saa niin tietoa kuin iloa.

Ei saa mennä ulos saunaiholla

“Synkeässä Savossa syntyneen, Hämeeseen joutuneen eronneen keski-ikäisen naisen kirjoitelmia” sisältävä blogi tuo mieleen sen, miksi blogeihin aikoinaan tykästyin. Arjen havaintoja ja kadehdittavaa kielenkäyttöä.

- – -

Tästä jäi nyt varmasti puuttumaan monta mainitsemisen arvoista tuotosta ja sisällöntuottajaa. Lisäksi tietysti olen iloinen, että moni vanha suosikkini jaksaa edelleen blogata. Kaiken muun nettipöhinän keskellä blogit ovat minulle edelleen tärkeitä, vaikka itsekään en ihan samaan tahtiin kirjoitakaan joka paikkaan.

Myönnän myös sen, että uusia blogeja ei välttämättä seurattavakseni päädy kovin helposti. Jo ennestään minulla on paljon luettavaa, ja toisaalta uusia blogilöytöjä en edes aktiivisesti etsi. Tässäkin siis tärkeitä ovat muiden suositukset ja linkit.

Lisäys:

Syntilistani jatkoksi pitää tietysti mainita, että oma kommentointini muiden blogeihin on myös jäänyt turhan vähäiseksi. Eli vaikka tykkäisi tai teksti herättäisi ajatuksia, niin silti jää tekemättä kommentti tai kiitokset. Siksi näitä kehuja pitää välillä kerätä oman blogitekstin verran.

Kuten nyt vaikka Forumissa asustavat Anni ja Fanni. Näitä shoppailunrakastajiahan etsittiin työpaikkailmoituksella viime keväänä. Nyt nuoret naiset siis asuvat Forumissa ja jakavat ajatuksiaan erityisesti videomuodossa. Jonkun verran väliin on kirjoitettu tekstiäkin: tyyli ei tosin itseeni kolahda.

Videopätkät ovat toimivampia, mutta kaikki hehkutus tyyliin “mielettömän ihanaa” on minulle liikaa (eli selkeästi en ole kohderyhmääkään, kun en edes pidä shoppailusta).

Olisin sivuille kaivannut jotain perustietoja Annista ja Fannista. Harmittavan usein blogeista puuttuu selvitys, millä taustalla henkilö toimii.

Toinen tapa hyödyntää blogeja on tämä tuttu “kutsutaan blogaajia paikalle”. Sen tiimoilta sattui silmiin Shop with Care -blogista seuraavaa:

“Vietin tästä kauniista maanantaipäivästä muutaman tunnin Finnish Catwalk -tapahtumassa, johon sain kutsun livebloggaamaan. Epämääräisten järjestelyjen takia livebloggaamisesta ei kyllä tullut yhtikäs mitään, mutta… Muutama tapahtumasta löytynyt helmi pelasti päivän.”

Eli siis jotenkin Wanhassa Satamassa järjestetyssä tilaisuudessa oli epäonnistuttu järjestelyissä. Jokainen tapahtumia ja tietotekniikkaa yhdistellyt tietysti tietää, että tekniikan pettäminen on harmittavan yleistä ja mahdollista.

Mutta hyvä tietysti, että tapahtumien raportointimahdollisuutta tarjotaan blogeihin. Tosin liveraportointi tapahtumista omien kokemusten mukaan onnistuu kätevämmin esimerkiksi Qaikuun.

Tosin en ole itse vielä ehtinyt kirjaa muuta kuin lähinnä selata: loman jälkeen elämä on täyttynyt menemisistä ja tekemisistä, kuten Mediapäivät (joihin yritän lyhyesti vielä palata blogissa Qaiku-raporttien lisäksi) ja oma sosiaalinen elämä. Arvelin kyllä heti, että varmaan Aallon Tuija arvioi kirjan. Ja niin hän on tänään tehnyt, joten sinne kannattaa vilkaista kirjan omien sivujen ja blogin lisäksi.

Kiitos tietysti kirjasta ja siitä, että olen päässyt mainintoina mukaan. Hämmentää ja ilahduttaa, että minut nähdään yhdeksi Suomen kärkibloggaajista. Omaa häntää ei tohdi nostaa, mutta muiden palautetta on aina mukava saada. Kun oma kirjoittelu on saanut alkunsa harrastuksesta ja sitä myöten syvenneestä kiinnostuksesta, niin on edelleen vaikea mieltää, että tässä nyt tekisi jotain erityistä naputellessaan nettiin tekstejä ja tarkkaillessaan ilmiötä.

Prahaa videolle

Lomani Prahassa sujui oikein mukavasti. Pääsyy reissuun oli elämäni ensimmäinen puolimaraton, ja se meni huomattavasti paremmin kuin uskalsin odottaa. Aika oli 2.10.44: harjoittelumäärääni nähden nappisuoritus.

Olen nyt suunnitellut opettelevani amatööritason videoeditointia. Askel tähän sattumalta tuli juuri Prahan reissun myötä: turistipäivänä otin videokuvaa digikameralle ja koostin kotiin saavuttuani videon (joka on tuossa alla). Selvästi vielä on paljon parantamisen varaa mm. tekstitysten suhteen, mutta jatkan harjoittelua.

Videoblogit eivät vielä Suomessa ole käsittääkseni tehneet suurta ryntäystä. Yksi tekijä on varmasti se, että oman naaman ja puheen kuvaaminen vaatii kanttia: siinä näkyy paljon enemmän kuin pelkässä tekstissä. Sujuva puheentuotanto videolle ei ole kovin helppoa, sen olen saanut itsekin havaita monta kertaa.

Tekniikkahan on periaatteessa varsin yksinkertaista. Moni on kyllä kokeillut blogissaan liittää myös videota mukaan, mutta kovin aktiivisesti “vanhan polven” julkaisijat (=ne kirjoittajat, joita olen seurannut pidempään) eivät ole innostuneet.

Syy lienee myös kulttuurinen. Olemme tottuneet lukemaan ja kirjoittamaan, ja kuten tässäkin blogissa on todettu, niin videota ei voi esimerkiksi silmäillä samoin kuin tekstiä. Enhän itsekään jaksa kovin paljon katsoa videoita: jos ei heti nappaa mukaan, niin katsomisen keskeyttää ja homma jää siihen.

Lisäksi nettiin itsestään kertovia “syytetään” jo muutenkin narsismista, joten videomuotoinen itsensä esittely lienee vielä suurempaa itserakkautta?

Itselleni videoiden teko on tähän mennessä ollut hauskaa vaihtelua pelkkään kirjoittamiseen. Ei sitäkään viitsisi tehdä, ellei se tuntuisi kivalta.

Kun nettiin on jo paljastanut itsestään kirjoittamalla ja kuvin kaikenlaista, niin kynnys videoihinkin on alentunut. Joskus aiemmin olisin varmasti karsastanut ajatusta ja kokenut, että voi ei, vaikutan ihan pöljältä, tukkakin on huonosti, enkä kyllä kehtaa tuollaista löpinää julkaista, mutta nyt “itsehäpäisy” ei suuremmin huoleta.

Tosin katsojia ovat tähän mennessä keränneet enemmän kissaa käsitelleet pätkät kuin omat höpinäni, mutta se tuntuu luonnolliselta: katselenhan itsekin usein YouTubesta hauskoja eläintallenteita sen sijaan, että kuuntelisin asiaa. Viihde on tärkeää!

Ensiaskel kohti blogia otettiin kesäkuussa, kun WWF:n Sampsa (joka siis pelastaa sademetsiä) otti yhteyttä ja pyysi juttelemaan mahdollisesta blogiprojektista. Sittemmin olemme kokoontuneet muutaman kerran ideoimaan ja suunnittelemaan sisältöjä ja muita blogiin liittyviä asioita. Tässä on siis ollut puolisen vuotta aikaa vääntää omia aivojaan ja näkökulmiaan myös sademetsien suuntaan.

Blogiin tuntui olevan tarjolla sisältöä hyvin runsaasti. Niinpä sitten monista hyvistä ideoista on päässyt valikoimaan olennaisimpia, koska kaikkea ei parissa kuukaudessa ehdi käyttää. Kun nyt olen valmistellut tekstejä ja aiheita, niin tietysti myös suunnitelmat ovat hieman viilautuneet.

Omiin arvoihin sopivaa

Blogista siis maksetaan minulle, eli en suinkaan puhdasta hyväntekeväisyyttä tee. Itselleni on silti tärkeää, että jos lähden mukaan johonkin tällaiseen, niin voin myös itse allekirjoittaa minut palkanneen tahon arvomaailman. Tämän vuoksi en siis ihan kaikkien yritysten tai nettisaittien julkiblogistiksi suostuisi, vaikka siitä maksettaisiin isommatkin summat.

Mielestäni blogin ylläpito on sisällöntuotantoa siinä missä muukin kirjoittaminen, joten siitä pitää myös saada ansioita, kuten muustakin. Eli ei sen ansainnan pitäisi olla julkaisualustaan sidottu.

Kulutusviidakko-blogi on osa WWF:n sademetsien suojeluun liittyvää kampanjointia. Toivottavasti sen sisältö myös kiinnostaa ja kerää lukijoita: ensimmäiset tekstit ovat varsin tiukkaa asiaa, mutta keveämpääkin pohdintaa oman elämäni kulutusvalinnnoista ja sademetsistä on luvassa. Aihe tuskin saa sankkoja massoja kiinnostumaan, mutta toivottavasti onnistuu herättämään ajatuksia ja kiinnostusta.

Ja tietysti toivon, että blogi nousee myös Googlen hauissa esiin: olen tässä blogiin aineistoja kerätessäni havainnut, ettei sademetsistä ja kuluttamisesta loppujen lopuksi niin suuresti ole suomenkielistä materiaalia internetissä.

Tekemällä oppimista

Itselleni tämä on kiinnostava ja innostava projekti, josta varmasti myös oppii tulevaisuutta varten niin sademetsistä kuin tämäntyylisestä blogin kirjoittamisesta. Toivottavasti blogi täyttää myös ne odotukset, jotka sille on WWF:n puolelta asetettu.

Eihän tämä ole ensimmäinen suomalaisblogi, joka toteutetaan palkkaamalla ulkopuolinen kirjoittaja. Mutta luulisin, että ainakin ensimmäisiä sellaisia, joissa projektiblogia suunnitellaan ja pohjustetaan harkiten ja jossa kirjoittaja saa myös oikeasti selvän palkkion tekemästään työstä (käsitykseni mukaan suomalaisblogeista maksettavat palkkiot ovat yleensä satasia kuukaudessa, mutta useimmitenhan kyseessä on kirjoittaja, jolle blogi on kivaa lisätienestiä: minunhan pitää viestintähommilla oikeasti elättää itseni). Tietysti palkkio velvoittaa myös tekemään “kunnon” sisältöjä.

Pakko vielä tallentaa tänne kuvaruutukaappaus blogista:

“Bloginpitäjien teksteihin näyttää myös iskostuvan ilahduttavaa suorasukaisuutta. Ajat ovat sen verran poikkeukselliset, ettei tästä selvitä talouskasvun vuosina tavaksi tulleella sanahelinällä.”

Toivottavasti Alasilta on tässä oikeassa. Ehkä poliittisten blogien viimevuotinen esiinnousu saa yritykset uskomaan, että kenties blogilla voisi tehdä jotain oikeasti hyödyllistä ja verkkokirjoittamiseen omaksuttaisiin uutta asennetta?

Itse odotan myös sitä, että yritykset ryhtyisivät osallistumaan verkkokeskusteluun muuallakin kuin niissä omissa blogeissa. Luulisi, että tänä vuonna nähdään yhä useampia suomalaisia “sosiaalisen median viestijöitä”, jotka nettikeskusteluseurannan lisäksi myös kävisivät korjaamassa keskustelujen virheitä tai antamalla vinkkejä.

Pienille yrityksille tämä on usein helpompaa ja siitä minullakin on jo omia kokemuksia: Kulutusjuhlassa oli tekstiä soijakynttilöistä ja niiden valmistaja kävi kommentoimassa soijan alkuperää.

“Hei!

Olen Kynttiläpaja Kalevantulen yrittäjä ja löysin keskustelun sattumalta, kun googlasin netistä sanalla “soijakynttilä”. Yksi syy siihen, että päädyin käyttämään kynttilöissäni soijavahaa oli se, että vahaan käytetty soija on viljelty Pohjois-Amerikassa eikä sen tieltä siten ole hakattu sademetsää. Saadakseni asiasta varmuuden tenttasin tavarantoimittajaa useaan otteeseen ja kirjallisten ilmoitusten lisäksi heidän (brittiläinen) edustajansa kertoi omin silmin nähneensä, kuinka soijapellot kasvavat tehtaan ympärillä eikä soijaa todellakaan tuoda mistään muualta. Lisätietoja käyttämästäni soijavahasta löytyy tavarantoimittajan sivuilta http://www.ngiwax.com“

Tämä tietysti kertoo myös siitä, että monilla suomenkielisillä sanoilla Googlessa on vielä hyvin helppo päästä esiin, eli yrittäjä voi bongata pelkästään googlaamalla omaa yritystään tai siihen liittyviin palveluihin ja tuotteisiin liittyviä keskusteluita.

Nettiin voi päätyä epävirallinenkin keskustelu

Yhtenä ajatuksena heitin taas sen, miten yritysten pitäisi tiedostaa se, että julkisissa tilanteissa lausutut sanat voivat päätyä verkkoon ja sitä kautta laajempaan levitykseen kuin mitä henkilö itse osaisi ajatella. Tästä julkisesta puheesta olen kirjoittanut aiemminkin, mutta asia tuli mieleeni eilen, kun luin Leo Straniuksen tekstiä Suomen Luonnonsuojeluliiton Ilmastoblogista:

“Heti seminaarin jälkeen HK Ruokatalon kaupallinen johtaja Antti Lauslahti liimautui kylkeeni kiinni ja halusi keskustella tarkemmin ruokapolitiikasta. Hänen mukaansa vaarannamme suomalaisten proteiinin saannin ja ruuan omavaraisuuden, mikäli esitämme lihansyönnin korvaamista kasvispohjaisilla tuotteilla. Yritin täsmentää hänelle sitä, että proteiinin tarve on kyllä tyydytettävissä soijapohjaisilla tuotteilla ja palkokasveilla sekä kerroin KotiMIPS-hankkeen yhteydessä tehdystä työstä liittyen elintarvikkeiden luonnonvarojen kulutukseen.”

Tuskin HK Ruokatalon Lauslahti oli tullut miettineeksi, että Leo kirjoittaa hänen kommenttinsa nettiin. Ja minä sitten levitän sitä sekä täällä että Kulutusjuhlassa.

Kun radiotoimittaja Kiasman johtajaa haastatteli

Mielenkiintoinen on myös Kiasman johtajan Berndt Arellin kirjoituksen siitä, miten hän koki radiotoimittajan työskentelytavan epäammattimaiseksi. Samalla tämä on yksi esimerkki lisää siitä, miten haastatellut voivat julkaista blogissaan oman näkemyksensä jutusta ja sen teosta, eli maineenhallintaa myös tätä kautta:

“Kyseisen haastattelun aluksi hän laittoi päälle nauhurin, alkoi lukea ennakkoon valmisteltuja kysymyksiä suoraan paperista ja nostamatta katsettaan siirtyi parin ensimmäisen kysymyksen jälkeen käsittelemään kokonaan toista aihepiiriä: millainen olen museonjohtajana ja johtajana ylipäätään. Emme olleet sopineet tällaisesta ennakkoon eikä hän käsitellyt asiaa lainkaan ennen haastattelun alkua. Vaikutti siltä, että tämä aihepiiri olikin itse asiassa ollut koko haastattelun pääasia.

Minulla ei sinänsä ole mitään tällaista keskustelua vastaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että toimittaja tässä yhteydessä toimi epäammattimaisesti ja epäeettisesti täysin turhaan.”

Päivän esityksen kalvot ovat pitkälti tuttua tavaraa, yritysblogeista jne., ja tutusti ne ovat julki SlideSharessa.

Mutta nyt siis positiivista hehkutusta blogien puolesta!

Ne perusmainostukset blogien puolesta kuuluvat esimerkiksi seuraavasti:

Erityisesti pienelle yritykselle blogi on helppo ja nopea tapa viestiä ja markkinoida. Kirjoittaminen vie aikaa, mutta tunnetusti esimerkiksi Googlen hakutuloksissa voi päästä korkealle blogin avulla. Suomenkielistä aineistoa on netissä vielä varsin vähän, joten asiablogilla pääsee monessa aiheessa varsin korkealle ilman suurempaa hakukoneoptimointia. Blogi on teitysti myös väylä päästä vuorovaikutukseen lukijoiden kanssa.

Aina kuitenkan se sisällön tuottaminen ei ole ihan niin yksinkertaista. Mutta toki bloginkin kirjoittamista voi ulkoistaa.

Palkataan kirjoittaja

Blogaajan palkkaaminen ei Suomessa ole kovin yleistä: blogeja on kyllä ostettu esim. Plazalle (edit: oli väärin nimettynä), samoin Veloena lopetti juuri Suomen Kuvalehden puolella blogin pidon, ja markkinointimielessä toimii esimerkiksi Micra Cuts -blogi (auto kiertää blogaajalta toiselle ja he kertovat blogissa kokemuksistaan).

Varsinaisesti blogikirjoittajan palkkaaminen on käsittääkseni kuitenkin vielä melko tuntematonta.

Siis jos tuntuu, ettei omasta porukasta löydy blogiin sisällöntuottajaa, niin mikään ei estä maksamasta jollekin ulkopuoliselle. Hän voi olla kyseisen alan asiantuntija ja jo kyntensä blogien parissa näyttänyt, joten homma todistettavasti luonnistuu. Hänellä on myös jo valmiiksi blogiverkostoa ja ymmärrystä tässä ympäristössä toimimiseen.

Itselleni on ensi vuoden alussa tulossa tällainen projektiblogi: parin kuukauden ajan kirjoitan eräälle järjestölle omalla nimelläni blogia, joka liittyy kulutukseen. Blogia on nyt suunniteltu, ja tavoitteena on, että se sisältää muutakin kuin meikäläisen oman elämän jorinoita.

Eli siis myös samankaltaista “sisällöntuotantoa” kuin mikä tahansa muu kirjoittaminen, josta minulle maksetaan.

Maksetussa blogissa omat haasteensa

Tähän liittyen törmätään tietysti muutamiin mahdollisiin ongelmiin. Onko ulkopuolinen kirjoittaja uskottava yhteisön blogaajana? Entä jos bloginpito ei suju toivotulla tai sovitulla tavalla?

Ei ostettu blogaaja varmaan joka tilanteeseen käy, mutta tietyntyyppisiin blogeihin vallan mainiosti. Jos joku jo nyt hyvin kirjoittaa hyvin vaikkapa kodin remontoinnista ja sisustuksesta, niin miksei hän voisi tehdä sitä maksusta jonkun yrityksen sivuille.

Tosin blogaajat ovat usein tarkkoja siitä, missä he blogiaan pitävät. Ihan pienestä summasta ainakaan koko blogia ei olla valmiita siirtämään jonnekin toisaalle eli siis käytännössä ei olla valmiita myymään “blogisieluaan” (tämähän nähtiin jo silloin, kun Oma.fi kosiskeli blogaajia). Eivätkä kaikki halua tienata blogillaan mitään: jos joku maksaa kirjoittamisesta, niin se väistämättä jollakin tavalla vaikuttaa lopputulokseen. Oma, arkinen naputtelu riittää monille, koska jo siitä saa henkistä hyvää.

Mutta onhan mahdollista, että myös oman blogin pito jatkuu ja tietyt asiat siirtyvät käsiteltäväksi siellä, jossa siitä maksetaan. Esimerkiksi se sisustusintoinen pitää kangaskaupan sivuilla tekstiilejä käsittelevää blogia, mutta muut sisustusjutut säilyttää omassa blogissaan.

Yhdistyksissä jäsenistön hyödyntäminen

Varmaan joskus yli vuosi sitten Erkan kanssa tuli puhetta siitä, kuinka erilaiset yhdistykset voisivat kerätä sivuilleen jäsenistönsä tai muiden aiheesta kirjoittavien blogeja eli sitä blogien tärkeää tehtävää, vertaistukea, edistämään.

Yhdistyksissä resurssit ovat usein muuten rajalliset, mutta  jäsenistö varmasti mielellään jakaisi ajatuksiaan näin. Siis esimerkiksi atopiaa ja muita ihosairauksia käsitteleviä blogeja olisi Iholiiton sivuilla keskustelupalstan ohessa.

Varmaan näin jo jossain toimitaankin. Vaatii jonkun verran teknistä säätöä, mutta ei mitenkään mahdottomasti, ja tätä kautta kuitenkin voitaisiin saada hyvää sisältöä.

Tai sitten se mahdollisuus, jota myös välillä ehdottelen: blogi siitä, mitä muut blogeissa (tai muualla netissä) aiheesta kirjoittavat. Kulutusjuhlassa tämä on oleellinen osa sisältöä, ja mielestäni sen tekeminen on itsellenikin mielekästä. Valtaosa niistä on itseni keräämiä ja havaitsemia, jonkun verran tulee muiltakin.

Tämän tyyppinen palvelu on tietysti esimerkiksi kaupallinen Foody, mutta pienemmässä mittakaavassa voisi toimia yhdistysmaailmassa.

Tällaista pohdintaa tällä kertaa. Jäi oletettavasti taas jotain tärkeää pois, mutta tuli nyt sentään jotain kirjattua tästäkin aiheesta ylös.

Miksi yrityksen ei kannata tai kannattaa aloittaa blogi?

Yritysblogia suunnittelevalle hyvä aloituspätkä on “10 Reasons Your Company Shouldn’t Blog“.  Advertising Agen sivuilla tällä viikolla julkaistu artikkeli kuvaa osuvasti yritysblogin ongelmallisuutta: blogi vaatii niitä resursseja (eli ei ole niin halpaa), se ei ole pikatie onneen, blogiin tarvitaan hyvää ja erottuvaa sisältöä.

Samaan syssyyn kannattaa lukaita Maggie ja Me -blogista Miikka Leinosen kirjoitus heidän yritysbloginsa tuoreesta taipaleesta ja aiheesta “Blogi markkinoinnin välineenä“. Hän toteaa mm. seuraavaa:

“Blogin jutut eivät synny itsestään. Noin 10% työajasta kannattaa varata tekstien naputtamiseen. Kirjoitukset on hyvä suunnitella ja aikatauluttaa etukäteen, jotta niitä voi pohdiskella aina luppoajalla. Blogilta ei voi odottaa välittömiä vaikutuksia liiketoimintaan, joten kirjoittaminen vaatii sitkeyttä.”

Englanninkielisessä aineistossa on napakka What makes for a good blog? -kirjoitus: blogilla on ääni, siinä on innostusta ja intohimoa johonkin aiheeseen, se on jopa hieman outo, siinä ei ole tiukkoja rajoa tyyliin “näin monta kirjoitusta viikossa”.

Tarinankerrontaa omalla äänellä

Holmilan Eero on koostanut omaa blogiopastaan, joka on myös lukemisen arvoinen. Osa 6 kertoo:

“Blogin kirjoittamisessa on mielestäni yksi sääntö ylitse muiden: älä pakota, anna aikaa. Blogiäänen löytäminen kestää oman tovinsa, jonka aikana kirjoittaminen voi tuntua hieman tönköltä, ja rehellisyyden nimissä, myös olla sitä.

Ei kuitenkaan huolta, oma blogiääni löytyy yleensä ihan kirjoittamisen kautta.”

Nettibisnes.infon sivuilta löytyy Blogiin kirjoittamisen muoto-opas. Siinä on hyviä vinkkejä blogin parantamiseen teknisemmästä näkökulmasta.

Englanninkielistä materiaalia blogien kirjoittamiseen on runsaasti. Yhdysvalloissa moni pitää blogia ansaitakseen, joten vinkit ovat usein sen mukaisia. Yksi näistä on ProBloggerin “Blogging for Beginners“, josta voi vilkaista esimerkiksi tekstit  “Writing Good Content” ja “Using Titles Effectively on Blogs“.

Siihen jatkoksi vaikka Blog Heraldista “What don’t you know about blogging, can hurt you“.

“Blogging is about storytelling, telling your story, whatever it is, with the world. It’s also about the social. Letting others know you and you knowing others.

Blogging is about sharing. If you aren’t social, sharing, caring, and giving, you are losing out on what blogging really means.”

Ensin itse opetellen, sitten firman nimissä

Kannattaa huomioida myös Tuijan näkemys:

“Sitä mukaa kun yrityksissä aletaan herätä sosiaalisen median mahdollisuuksiin, aletaan työntekijöitä suostutella mukaan yritysblogin kirjoittamiseen. Ennen kuin lähtee mukaan verkkoläsnäoloon yrityksen piikkiin, kannattaa olla taskussa vähintään vuosi kokemusta bloggaamisesta ja muusta verkkoläsnäolosta omaan lukuun. Näin yritysblogiin mahdollisesti liittyessään tietää jo jotakin siitä, mitä sosiaalisessa mediassa toimiminen käytännössä tarkoittaa.”

Mertenin näkemykset korporaatioblogien ongelmallisuuksiin tulevat hyvin esiin teksteissä “Mutta oikeasti haluaisin kertoa teille räävittömän vitsin…” ja Miksi Mauno ei kirjoita? siihen, miksi korporaatioblogin kirjoittaminen ei innosta. Kannattaa lukea erityisesti niissä firmoissa, joissa olisi kova halu patistella henkilöitä naputtamaan blogejaan, mutta väki ei hihku riemusta.

Itse olen kirjoittanut mm. otsikolla Yritysblogien ongelmista ja onnistumisista.

Omia vinkkejäni kaiken yllä mainitun lisäksi voisivat olla seuraavat:

• Lue muita blogeja: miksi tykkäät jostakin ja miksi et toisesta? Siitä oppii.
• Luota itseesi: se, mikä kiinnostaa sinua, kiinnostaa oletettavati montaa muutakin (ei varmaankaan koko maailmaa, mutta se ei ole tarkoituskaan).
• Hyödynnä oma tyylisi ja ole aito ja avoin: blogeissa kiinnostavat myös ihmiset, eivät vain asiat, joten henkilökohtaista otetta saisi olla asiablogissakin.

Tänään muistin tarkistaa senkin, missä vaiheessa blogeihin kohdistuvan hypen haihtumisesta puhuttiin. Loppuvuonna 2006 Gartner ennusti, että vuosi 2007 olisi blogien huippuvuosi. Monella tavalla varmaan niin olikin. Suomi tietysti tulee vähän perässä, ja määrällisesti blogeja tietysti syntyy Suomeen koko ajan lisää. Mutta onneksi homma on sikäli järkevöitynyt, että blogit eivät enää ole sinällään mitään ihmeellistä, vaan jo vähän “normaalimpi” osa kaikkea muuta viestintää.

Tässä vielä päivän esitykseni kalvot:

Lisäys seuraavana päivänä: Ja kiitokset kaikille, joiden ansiosta olen noita linkkejä löytänyt, valitettavasti en enää pysty muistamaan, mistä kaikkialta olen noita kaivellut.

Toisena alustajana toimi Gemilon Lietsalan Katri, joka puhui yleisemmin sosiaalisesta mediasta. Katri on tietysti rautainen ammattilainen, ja hänen kanssaan oli mukava vastailla lukuisiin kysymyksiin, joita tilaisuudessa meille heitettiin. Aiheet vaihtelivat blogimarkkinoinnista sosiaalisen median rahallisten tulosten mittaamiseen ja vaaliblogeihin. Kitti ansiokkaasti kirjaili keskustelua Jaikuun.

Harmittavasti jäi silti olo, että tässä nyt mentiin aika pintaraapaisulla ja koko nettimeiningin laajuus jäi ehkä turhan vähälle käsittelylle tuossa yhden tunnin aikana. Ja kuten aina, niin jälkikäteen tuntuu, että parempiakin vastauksia ja kommentteja olisi voinut sanoa. Enkä minäkään ihan kaikkeen osaa vastata, eli on paljon sellaista, josta pitäisi tietää vielä enemmän.

Yksi keskustelun aihe oli blogin “haamukirjoittaja”. Blogi mielletään persoonalliseksi, ihmisen itsensä tuottamaksi, mutta on tietysti fakta, että blogitekstin varsinainen kirjoittaja voi olla joku muu. Teksti vain laitetaan esimerkiksi yrityksen johdon nimiin.

Eli samaan tapaan kuin poliitikkojen puheet on kirjoittanut avustaja tai viestintäyksikkö vääntää yrityksen johtajien lausunnot.

Katri huomautti, että usein henkilökohtaisen otteen puuttuminen näkyy blogista. Hyvin tehtynä asia ei kuitenkaan ole kovin ihmeellinen: jos koetaan, että blogi halutaan tietyn henkilön nimiin, mutta kyseisellä henkilöllä ei ole aikaa tai osaamista blogin kirjoittamiseen, niin silloin ratkaisu on ostaa joku toinen kirjoittamaan.

Ja tietysti yritys voi ostaa blogikirjoittajan kirjoittamaan omalla nimelläänkin. Silloinhan homma on selkeää ja läpinäkyvää, samankaltaista juttujen ostamista kuin mitä me freetoimittajat olemme tottuneet tekemään. (Tästä aiheesta voi lukaista lisää Alpha Consumer -blogista, jossa freekirjoittaja kertoo, miten hän tienaa kirjoittamalla yrityksille blogeja.)

Yritysten blogit ja avoimuus puhuttivat muutenkin. Pelättiin, että yritys henkilöityy liikaa tai yhden ihmisen törttöily jättää ikuisen leiman imagoon. Katri kommentoi osuvasti, että yritykset muodostuvat ihmisistä ja eikö meillä luoteta niin paljon johtajiin tai muuhun henkilöstöön, että ne voitaisiin päästää nettin kirjoittamaan.

Tajusin, että tarvitsen lisää hyviä esimerkkejä yritysblogeista. Näitä kyselinkin sitten illalla tavatessani aktiivisia nettikäyttäjiä, mutta mieluusti kuulisin vielä lisää.

Eli olisin kiitollinen, jos pistäisitte kommentteihin omia suosikkejanne yritysblogeista: yritysten alat ja blogien aiheet saavat olla mitä tahansa. Suomalaisten yritysten blogit ovat nyt etusijalla, mutta tietysti saa ehdottaa muitakin.

Hyödynnän tätä tietoutta ainakin lokakuussa, kun menen vierailemaan luennoitsijana kauppakorkeakoululla.

Lintula on haastatteluista löytänyt seuraavia syitä yritysblogeille (s. 69):

“Yritysblogia kirjoittavat organisaatiot kokevat yritysblogin olemassa olon näyttävän muille, että he ovat ajassa kiinni kahdella tasolla: teknisen osaamisen ja alan asiantuntijuuden tasoilla. Tämä oli haastattelujen perusteella yksi suurimmista syistä organisaatiolle blogata. Muita syitä olivat esimerkiksi oman äänensä ja näkyvyyden saaminen. Lisäksi yritysblogin perustamiseen suurin syy oli organisaation jäsenten, yleensä yhden, mielenkiinto uutta viestintävälinettä kohtaa.”

Tutkituista blogeista näyttävät tällä hetkellä olevan aktiivisa Pohjoisranta, Forsgård ja F-Secure. Kuten edellisessä kirjoituksessa totesin, niin blogi hiljenee tai lopettaa helposti. Lintula kertoo gradunsa resurssipulasta selityksenä (s. 79):

“Kaikki haastateltavat mainitsivat resurssit tai niiden vähyyden keskusteluissa yhdeksi yritysbloggausta hiljentäväksi tekijäksi. Resursseista erityisesti aika tai ajanpuute tuli esille keskusteltaessa myös oman yritysblogin parantamisesta. Toisaalta kuitenkin suurin osa haastelluista koki keskustelun edetessä ajan puutteen eräänlaisena tekosyynä kirjoituslaiskuudelle kuin oikeana esteenä. Ajanpuute oman blogin kirjoittamisen lisäksi koski muiden blogien ja keskustelun seuraamista internetissä yleensäkin. Olisi paljon aiheita ja sivuja, joita olisi tärkeää seurata, mutta työaika on rajallinen eikä internetissä surffailua monilla työpaikoilla katsota hyvällä.”

Mutta onneksi hyviä yritysblogeja näyttäisi syntyvän myös lisää. Pienelle tai aloittavalle yritykselle blogi voi olla pätevä tapa kertoa osaamisesta.

Esimerkiksi juttelin äskettäin nykyisin asiakaslehtitoimisto Maggieta luotsaavan Miikka Leinosen kanssa ja hän totesi, että heidän bloginsa, Maggie ja me, on toiminut hyvin. Leinonen osaa tietysti nettiinkin kietoutuvan viestintätaustansa ansiosta hyödyntää verkkoa ja tietää, miten esimerkiksi Googlessa päästää ylhäälle hakutuloksissa. Toisaalta suomenkielistä nettitekstiä on edelleen monesta aiheesta sen verran vähän, että Googlenkin avulla voi varsin helposti saada sanottavansa esiin, vaikkei suuremmin hakukoneoptimointia miettisi.

Samoin olen nyt vilkuillut Arkimedian artikkeleita: siellä kirjoitetaan mm. blogialusta WordPressistä, ja sehän tietysti kiinnostaa monia blogeja käyttäviä. Kyllähän tuollainen blogi (vaikkei sivulla varsinaisesti käytetä sanaa blogi) tuo uskottavuutta yritykselle, joka tekee työtä nimenomaan WordPress-pohjaisten sivujen luomisen ja konsultoinnin parissa.

Onko lukijoiden silmiin sattunut hyviä suomalaisia yritysblogeja? Erityisesti olisi mukava kuulla sellaisista, joissa yrityksen asiakkaat ovat kuluttajia ja blogia käytetään siis kuluttajaviestinnässä. Moni yritysblogi kun taitaa toimia nimenomaan b-to-b-puolella.

Viimeaikaisen blogien näkymiset julkisuudessa tuntuvat taas vähän käynnistäneen keskustelua ja kommentteja blogeilla tienaamisesta tai blogaajien ja yritysten välisestä toiminnasta. Koska aihe on minua lähellä, kokoan nyt näkemyksiä ja ajatuksia, joiden lähteitä en valitettavasti osaa nimetä noin vain. Ajan myötä ja blogimaailmaa seurailleena tällaisia keinoja olen havainnut:

1. Tiedotteiden lähettäminen blogaajille

Yritykset laativat tiedotteita medialle ja pistävät näitä eteenpäin suoraan tai erilaisten palveluiden, kuten Deski.fi, kautta. Tiedotejakelua voi laajentaa myös blogaajille, mutta se vaatii harkintaa. Bloginpitäjä ei ole yleensä ole toimittaja: yllättäen sähköpostiin pamahtava yrityksen tiedote saa helposti spämmin maineen, kuten Nescafen tapauksessa.

Tai jos tiedote lähetetään blogaajille, jotka ovat tietystä tuotteesta kirjoittaneet, kuten tuo äskeittäin minuakin lähestynyt Nokian musiikkikauppa, niin kannattaisi myös tarkistaa, mitä ja missä sävyssä tuotteesta on kirjoitettu. Jos blogeissa on havaittu tuotteessa tai palvelussa ongelmia, niin tiedotteessa kannattaisi tietysti pyrkiä vastaamaan näihin ongelmiin.

Jos tiedote lähetetään suoraan blogaajille, niin ehdottomasti kannattaa kertoa, miksi juuri kyseistä blogaajaa lähestytään.

Lisäksi on silti varauduttava siihen, että blogaaja ei tykkää yrityksen lähestymisyrityksestä ja kirjoittaa blogiinsa kitkeränsävyisesti.

Itse toivoisin myös, että yritysten tiedotteet löytyisivät aina netistä vaivatta ja niihin voisi helposti linkata. Ei siis mitään pdf-tiedostoja, vaan selkeitä sivuja, joista voisi tarkistaa tiedotteen sisällön. Ja esimerkiksi RSS:n hyödyntämistä tiedotteiden jakelussa on tässäkin blogissa pohdittu.

2. Tuotenäytteiden lähettäminen blogaajille

Jenkeissä on jo varsin yleistä, että blogaajille lähetetään tuotenäytteitä tai tuotteita. Blogaajan postiosoitteen voi kysyä esim. sillä sähköpostilla. Jos hän on halukas vastaanottamaan tuotteen, niin se ei silti tarkoita, että hän automaattisesti kirjoittaisi kehuvan arvostelun blogiinsa. Yritysten on siis uskallettava antaa blogaajille vapaus kirjoittaa tai olla kirjoittamatta.

Bloginpitäjien kannalta mielestäni olisi hyvä, että he toisivat esiin, jos ovat saaneet tuotteen ilmaiseksi. Tietty blogimaine on hyvä ylläpitää, ja se säilyy, kun kertoo rehellisesti kehujen ja haukkujen taustoja.

3. Blogaajien kutsuminen tiedotustilaisuuksiin, avajaisiin, messuille jne.

Kutsut erilaisiin tilaisuuksiin ovat ainakin Ruotsin muotiblogaajien keskuudessa olleet suosittuja. Tässäkin yritys tietysti joutuu harkitsemaan, tekeekö kaikille avoimen kutsun ja esim. velvoittaa ilmoittautumaan etukäteen vai kohdennetaanko kutsu tietyille, tärkeiksi koetuille blogaajille.

Toisaalta erilaisille organisaatioille myös blogaajien kutsuminen mukaan tiedotustilaisuuksiin olisi varmasti hyvä tapa. Suomen kokoisessa maassa niitä bloginpitäjiä, joilla olisi intoa ja mahdollisuutta osallistua tilaisuuksiin, ei kuitenkaan ole niin paljon, joten yleisesti ottaen suurta ryntäystä ei tarvinne pelätä, mutta aiheeseen kiinnostuksella suhtautuvia voisi hyvinkin tulla paikalle.

Itse olen osallistunut Kulutusjuhla.com -blogin kirjoittajana Marttojen keittokirjan julkistustilaisuuteen syksyllä 2006, ja kirjoitin kirjasta heti tuoreeltaan blogiin. Erkka teki kansalaisjournalistista toimintaa Keski-Suomessa kunnallispolitiikan yhteydessä.

4. Blogimarkkinointi bannerein

Blogista voi tietysti pyrkiä ostamaan mainostilaa samalla tavalla kuin muilta sivustoilta. Monissa blogeissa pyörii jo Googlen mainokset, joten pysyvät mainosbannerit ovat siitä seuraava askel.

Mutta jälleen on syytä muistaa, että kaikki blogaajat eivät todellakaan kirjoita ansaitakseen rahaa. Banneriehdotus saatetaan siis tyrmätä hyvinkin räväkästi. On paljon kirjoittajia, jotka haluavat pitää kiinni tiukasti siitä, ettei heillä ole mitään kaupallisia kytköksiä.

5. Blogin ottaminen oman sivuston alle

Blogin kirjoittajalle voidaan tarjota korvausta siitä, että hän siirtäisi bloginsa yrityksen nettisivun alle. Tätä Suomessa on tehty esim. Sonera Plazan Elleissä.

Tietystä aiheesta kirjoittava bloginpitäjä voisi hyvin sopia yritykselle, esimerkiksi intohimoinen pyöräilijä fillareiden maahantuojalle tai tuore äiti lapsentarvikeyritykselle. Esimerkiksi Fiskarsilla on Fiskateers-yhteisönsä, jossa on neljä blogikirjoittajaa.

Sopimus voi olla kuukausi- tai tekstipalkkiopohjainen. Nimeä ja näkyvyyttä blogeissa kerännyt kirjoittaja saa todennäköisesti vähintään vakiolukijansa siirtymään mukanaan. Tällainen blogi toimii tietynlaisena yritysblogina, ja blogin myötä sivusto saa tiettyjä, esimerkiksi nettinäkyvyyteen liittyviä etuja (tästä lisää vaikkapa Hakukonemarkkinointi.fi -blogin tekstistä Neljä hyvää perustelua yritysblogin perustamiseksi: yritysblogi tietysti ensisijaisesti on yrityksen oman henkilöstön tuottamaa sisältöä).

Ja jälleen: kaikki eivät silti ole valmiita liittämään itseään yrityksen kirjoittajaksi, vaikka saisivat siitä korvauksen. Jos blogin siirtää yrityksen alle, siinä menettää jotain olennaista, mikä kuuluu omaan blogiin. Vaikka yritys sanoisi, että saa kirjoittaa mitä tahansa, niin silti bloginpitäjä saa tietyn leiman. Bloginpito korvausta vastaan myös velvoittaa eri tavalla.

6. Muut keinot

Erilaisia kehittelymahdollisuuksia yhteistyöhön tietysti on. Yritys voi tarjoutua esimerkiksi sponsoroimaan blogaajien tapaamista: viime keväänä Igglo tarjosi blogimiitille tilan ja parit juomat, ja minä hoidin koollekutsumiset jne. Osa blogaajista tietysti suhtautuu karsaasti myös tällaisiin kokoontumisiin ja siksikin blogimiitit on järjestetty ihan omakustanteisesti. Monissa harrastajaryhmissä organisoitu tapaaminen ja blogaajien kutsuminen todennäköisesti toimisi.

Ruotsalainen Blondinbella on herättänyt kohua tienaamalla ns. piilomarkkinoinnilla, jota ei voi pitää mitenkään hyvänä ratkaisuna. Myöskään flogit eli “fake blogs” eivät toimi: niistä jää oletettavasti kiinni, eikä sitä riskiä kannata ottaa.

Yritysten blogeista voidaan käyttää lyhennettä clog (“corporate blog”, tosin lyhenne voi viitata myös muihin blogeihin, jotka yhdistyvät c-kirjaimella alkavasta sanasta ja blogista),

Markkinoinnin ammattilaiset varmasti keksivät nerokkaampia keinoja blogaajien ja muiden netin sisällöntuottajien hyödyntämiseen, ja muualla maailmassa on varmasti jo kaikenlaista kokeiltu. Puskaradiosta tai viidakkorummusta eli WOMista (word-of-mouth) on markkinoinnissa Suomessakin paljon kohistu, eikä vähiten netin myötä. Sosiaalista mediaa halutaan hyödyntää eri keinoin.

Toisaalta usein huomio herää ilman suurta suunnitelmaa. Viimeisin tapaus taitaa olla YouTubessa levinnyt Supermarket Domino, joka sai näkyvyyttä myös Hesarissa viime viikolla (ja IL:n uutisessa myös): supermarket Aslakin kauppias oli kuulemma saanut paljon närkästynyttä asiakaspalautetta, jossa oli arvosteltu sitä, että ruokatavaroita on lattioilla.

Nettikommenttien ja tuttujen kanssa käymieni keskustelujen perusteella videota oli sen sijaan pidetty mainiona ja hauskana tempauksena. Videon yhteyteen onkin tuonne YouTubeen ilmestynyt lausunto, jossa videon nettiin lisännyt henkilö kirjoittaa, että tuotteet saavat melkoista kyytiä jo logistiikkaketjun eri vaiheissa.

Lopuksi

Yhteistyö blogaajien ja yritysten välillä ei ole paha asia. Sen vain pitäisi olla avointa ja reilua. Blogaajat ovat hyvin erilaisista henkilöistä koostuva ryhmä: osa siis voi haluta tehdä rahaa ja pienikin lisätulo kelpaa, mutta jotkut eivät todellakaan suostu minkäänlaiseen yhteistyöhön.

Lisäksi, kuten aina, haluan tietysti muistuttaa siitä, että se netin puskaradio toimii joka tapauksessa. Tuotteista kirjoitetaan ja palvelua arvostellaan myös blogeissa. Yritys ei voi sitä estää, eikä edes hallita. On siis parempi miettiä ajoissa, miten siihen asennoituu ja reagoi.

Aihepiiristä aiemmin kirjoittamiani:

Nettikeskustelussa teeskentely ei kannata

Mitä ostit netistä?

Blogaajia houkutellaan Iltalehden alle suurin lupauksin

Yritysnäkökulmaa blogiseurantaan

Hopotus on epäaitoa puskaradiota

Blogeja seurataan “sillä silmällä” & Vielä ruotsalaisblogeista

SosWeb 2: Ne puhuu meistä!

Maineenhallintaa netissä

(Jälleen huomasin sen, että näköjään itsekin olen jo unohtanut, mitä kaikkea blogiin olen kirjoittanut. Joten jos kirjoitukseni tuntuvat jonkun mielestä vanhan toistolta, niin en vain itsekään muista, mistä olen jo kirjoittanut!)

Kieltämättä myös Bittersweets-tuotekategoria kiehtoo kovasti!

• • On the front page you can’t identify right away if the site is a blog written by some girl called Milla, or just a cheesy commercial. This is unforgivingly misguiding for the readers.
  • The front page features 9 fake pictures taken by professional photographers with pro-cameras. The photos scream “I’m fake” right at you.
  • A commercial starts to play immediatly to disrupt you. It scares you to death with its unauthenticity.

Ja vielä paljon lisää, nin sisällöstä kuin tekniikasta (mm. ei kommentointia, ei RSS:ä, ei pysyviä linkkejä blogiteksteihin). Blogimarkkinointia voisi tehdä myös hyvin, mutta Millan tarina on kyllä kieltämättä melkoinen pohjanoteeraus, koska kyseessä ei ole edes ole blogi, vaan huonosti kirjoitettu muka-nettipäiväkirjailu.

Minä vissiinkin olisin jopa kohderyhmää eli kolmekymppinen sinkku helsinkiläisnainen ja voisin jopa nauttia hyvin tuotetusta blogimuotoon tuotetusta mainostarinasta, mutta Millan höpinä on tuskastuttavaa luettavaa.

Joten luen paljon mieluummin jatkossakin muita blogeja ja käyn muissa kahviloissa.

Kuten Teemu hyvin toteaa:

“The site is everything but authentic. It’s a shame for the whole finnish blogging community, that sites like this exist with the name “blog” written on it. Some companies do it right, some listen to ad-agency drones who don’t know what they are doing. For a better example, see blogger Veloena sponsored by Suomen Kuvalehti. She is doing a great job and probably costs less than this shameful campaign.”

Onko nyt todellakin niin, että Suomessa on herätty blogien olemassaoloon ja blogit yritetään tunkea väkisin joka paikkaan, vaikka ne eivät lainkaan toimisi näissä malleissa, on sitten kyse yritysten sisäisestä tai ulkoisesta viestinnästä, mainonnasta tai siitä, että käyttäjät saataisiin muodikkaasti osallistumaan eri nettisivuille?

Kuten Chris Garrett kirjoittaa, niin blogi ei aina ole oikea tapa:

“Just because everyone and their pet hamster seems to be blogging right now does not mean it is always the right thing to do.”

Totta on, että Nielsenin tutkailussa suomalaiset ovat kaikken vähiten ilmoittaneet luottavansa netissä, kuten blogeissa, kerrottaviin mielipiteisiin (37 prosenttia).

Mutta ongelmahan näissä tutkimuksissa on se, että meillä blogit ovat vielä nuoria verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Ihmekös se, etteivät ihmiset luota niihin täällä samoin kuin muualla.

Uskoisin, että asenne tulee muuttumaan, kunhan netinkäyttäjät täälläkin aidosti omaksuvat blogit. Oman kokemukseni perusteella väittäisin, että ne, jotka blogeja lukevat aktiivisesti, myös luottavat niihin.

- – -

Kommenttiosastolta kannattaa muuten lukaista Katjan kirjoitus hänen kokemuksistaan bloginpidosta ja blogimainonnasta Yhdysvalloissa. Katjan kokemukset myös osoittavat blogin toimivan pienen yrittäjän markkinointikanavana.