Mari Koo

Avainsanalla 'yritysviestintä' merkittyjä kirjoituksia

Saako tiedottaja palkaksi räkäistä naurua, jos vetoaa viestinnän eettisiin ohjeisiin?

maanantai 20. maaliskuuta 2017 klo 13.19 kirjoittajana Mari Koo

”Viestinnän eettiset ohjeet edellyttävät, että virheellisiä väitteitä ei esitetä eikä myöskään esitetä asioita tavalla, joka antaa niistä harhaanjohtavan kuvan.”

Näin kirjoittivat viime viikolla Viestinnän eettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Elisa Juholin ja varapuheenjohtaja Henrik Rydenfelt. He viittasivat kirjoituksellaan esimerkiksi Valioon ja turvealaan, jotka ovat viime aikoina olleet esillä siksi, että ovat kertoneet jotain muuta kuin mitä tutkimuksissa on sanottu.

Kukin organisaatio ja ala pyrkii tietysti edistämään omaa asiaansa tai bisnestä. Mutta keinot eivät saisi olla mitä tahansa. Nykyisin jää myös helposti kiinni väitteistä, jotka eivät pidäkään paikkaansa. Juholin ja Rydenfelt toteavat toimintaohjeissaan mm. seuraavaa:

Toisten esittämiin, omiin intresseihin sopiviin väitteisiin on suuri houkutus nojata, vaikka ne osoittautuvat lopulta kestämättömiksi. Ei pidä antaa johtaa itseään harhaan ja hyväksyä puolueellisia tai yksipuolisia esityksiä.”

Itse haluan uskoa, että lopulta tässä pelissä voittajiksi nousevat ne yritykset, jotka oikeasti puhuvat faktoista eiväkä vaihtoehtoisista totuuksista. Ne saavat puolelleen myös fiksut kuluttajat. Firman maine rapautuu tehokkaasti, jos viestintä vain kiillottaa ja kehuu.

Arvostan sitä, kun alan sisältä pystytään nostamaan esiin myös niitä vähemmän mairittelevia aiheita. Esimerkiksi tutkija Markus Vinnari, itsekin vegaani, ruoti hyvin blogitekstissään veganismin ongelmia. Hän totesi, että on myös veganismin etu, kun ruokavalion helppoudesta tai maukkaudesta ei anneta liian ruusuista kuvaa. Sama ajatuskuvio pätee varmaan melkein mihin tahansa muuhunkin aiheeseen tai tuotteeseen.

Lisäksi soppaa sekoittavat viestintäammattilaisten roolit. Jussi Pullinen kirjoitti Hesarissa niistä haasteista, joita avoimuuden aika ja työntekijälähettiläisiin nojaava ajattelu asettaa. Pullinen toteaa, että työntekijän pitäisi olla ensisijaisesti oma itsensä, vasta sitten työntekijä. Johdon tulisi huolehtia kulttuurista ja siitä, että asioista voi kertoa avoimesti. Tämä avoimuus toimii yhtiön mainoksena ja luottamuksen takeena.

Mutta pystyykö viestintää tekevä henkilö oikeasti sanomaan, että en muuten suostu tällaista valheellista tiedotetta kirjoittamaan? Ovatko yhtiöt valmiita tuohon Pullisen esiintuomaan kulttuuriin, jossa voidaan kertoa asioista avoimesti? Vai saako tiedottaja johdolta lähinnä räkäistä naurua, jos vetoaa viestinnän eettisiin ohjeisiin? ”Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt?”

Samalla myös moni toimittaja joutuu pohtimaan, voiko välittää tätä firman tiedotetta eteenpäin vai onkohan tässä nyt paljon puppua joukossa? Jos jo aiemmin sama firma on jäänyt kiinni totuuden muuntelusta, niin tekeekö se samaa edelleen?

Perustoimittajana puppupuheen määrää on toki vaikea arvioida. Onneksi on Pauli Ohukaisen kaltaisia tieteentekijöitä.  Näin saamme kuulla suoraan tutkijalta, että ei se juuston syöminen edelleenkään ole sydänterveyttä edistävä tekijä, vaikka otsikoista niin olisi voinut luulla.

Ellun Kanojen blogissa Merja Mähkä kannustaa tutkijoita ja muita asiantuntija tarttumaan härkää sarvista ja kommunikoimaan rohkeasti itse. Tällöin pienenee riski myös siihen, että muut hoitavat viestinnän ja oikovat mutkat suoriksi.

Lisää erilaisia viestinnällisiä kriisejä on silti varmasti luvassa esimerkiksi elintarvikealalla ja ympäristöön liittyvissä aiheissa. On edelleen houkuttelevaa vääntää tutkimustietoa itselle edulliseen muotoon.

Onpahan aineistoa Kasper Strömmanin humoristisiin blogauksiin.

Asiakaslehdet: turhaa kallista paperia, journalistisen työn pohjasakkaa vai lukijoita kiinnostavaa aineistoa?

maanantai 6. kesäkuuta 2011 klo 14.42 kirjoittajana Mari Koo

Viimeisten kuukausien aikana olen sivusilmällä seuraillut mielipiteitä asiakaslehdistä. Journalistisissa piireissä herätti keskustelua Journalistin juttu, jossa Hesarista lähteneet toimittajat lyttäsivät asiakaslehdet freetoimittajan työllistäjinä:

”Asiakaslehdet sen sijaan ovat Virtaselle kauhistus.

”Jos menee asiakaslehtipuolelle, menettää uskottavuutensa journalistina. Asiakkaan mieliksi kirjoittaminen ei ole ollenkaan toimittajan työtä”, Virtanen sanoo.

Silfverberg yhtyy heti näkemykseen: ”Ne ovat paskoja lehtiä.”

Lienee selvää, että suuri osa freetoimittajista saa elantonsa asiakaslehdistä ja yritysviestinnästä. Lehtiä on laaja joukko, joista taviskuluttajana ei kohtaa kuin pienen osan. Myös minulle asiakaslehdet tuovat elantoa. Jo opiskeluaikaan rustasin tekstejä esimerkiksiksi Ensto Oy:n lehteen, joka oli käytännössä b-to-b -julkaisu, ja Agronomiliitolle, jonka järjestölehti Alimenta on omanlaisensa asiakaslehti.

Sittemmin juttujani on ollut monenlaisissa asiakaslehdissä ja olen kirjoittanut yritysten verkkosivuille. Kirjoitan niihin mielelläni, eikä se mielestäni syö journalistista uskottavuuttani. Välillä voidaan käydä keskusteluja juttujen näkökulmista ja painotuksista, mutta samaa keskustelua käydään myös muissa julkaisuissa. Ei hyvä asiakasviestintä ole sitä, että vain hehkutetaan julkaisun maksajan tuotteita ja palveluita.

Luen mielelläni monia asiakaslehtiä, erityisesti kuluttajille suunnattuja: mielestäni ne tarjoavat hyvää tietoa ja kun julkaisija on selvillä, niin juttujen asenteita voi arvioida sen mukaan. Perusnaistenlehdestä on huomattavasti vaikeampi tietää, kuinka paljon esimerkiksi mainosrahat ovat päässeet vaikuttamaan sisältöön.

Mutta pitäisikö paperisista julkaisuista luopua kokonaan? Katleena heittää ajatuksia siitä, että asiakasviestinnässä kannattaisi panostaa useimmiten verkkoon eikä paperilehtiin:

”Onko muka VR:n imago hyvä, vaikka sillä on Matkaan-lehti? Tai muistatko, kuka on Fennian tai Vattenfallin asiakaslehden päätoimittaja? Muistatko edes lehden nimeä? Ylimääräinen puita kuluttava paperipruju ei tee minkään valtakunnan vaikutusta asiakkaaseen. Sitä paitsi jos kaikilla puljuilla on asiakaslehti, kukaan ei erotu massasta.

Pidä mieluummin yllä laadukasta verkkosivustoa, jossa on monipuolisia artikkeleita toimialaltasi, usein päivittyvä blogi, kunnolliset haku- ja keskustelutoiminnot sekä yrityksesi vanhojen tuotteiden kauppapaikka. Säästät luontoa ja asiakkaasi aikaa. Lisäksi tiedon helppo löytyminen koukuttaa asiakasta ja saa myös hakukoneet suosimaan sinua.”

Tuolla tekstin kommenteissa moni ilmoittaa, että on olemassa myös hyviä asiakaslehtiä. Yksi minua ilahduttavista lehdistä on Alkon Etiketti. Siitä pitää myös Hanna:

”Tosiaan minun nähdäkseni Etiketti on aina ollut laadukas, mutta nyt kun sen ulkoasu on uudistettu niin ajattelin muistuttaa teitä tämän ilmaisen lehden olemassa olosta. Harvemmin nimittäin asiakaslehdet ovat näin vertailukelpoisia maksullisten aikakauslehtien kanssa, vai mitä? ”

Cision listasi online-markkinointi ja -viestintäblogeja: Tuhat sanaa ykkönen, Mari Koo kakkonen

torstai 26. toukokuuta 2011 klo 14.15 kirjoittajana Mari Koo

Cision on jo pidempään julkaissut TOP-listauksia eri aihealuiden blogeista. Toukokuussa kohteena olivat online-markkinointia ja -viestintää käsittelevät blogit.
Ykkösenä listalla on Tuija Aallon Tuhat sanaa ja kakkosena tämä minun Mari Koo -blogini. Kolmoseksi sijoittui Harto Pönkän Lehmätkin lentäis.

Listalta löytyy myös moni muu tuttu blogi: Gurumarkkinointi (joka tosin juuri ilmoitti lopettavansa), Anja Alasilta, Katleena Kortesuo, Vierityspalkki

Kiitos vaan kunniasta ja onnittelut muille listoille päätyneille!

En siis tiedä, millä perusteella Cision on rankkauksensa tehnyt. Tätä blogia seuranneet ovat varmasti havainneet, etten ole ollut erityisen aktiivinen tämän vuoden puolella, vaan olen keskittynyt muihin blogeihin. Eli voisin olettaa, että listauksessa painaa blogihistoria: Mari Koo on suomalaiseksi blogiksi varsin iäkäs (arkistot ulottuvat vuoteen 2006), joten sen myötä blogi on ehtinyt linkittyä moniin muihin verkkosivuihin.

®-merkinnän viljeleminen suomalaisissa tiedotteissa ihmetyttää

perjantai 6. toukokuuta 2011 klo 12.36 kirjoittajana Mari Koo

Olen ihmetellyt tiedotteita, joissa tuotenimien vieressä on ®-merkintä eli rekisteröidyn tavaramerkin ilmaiseva symboli.

Kuten tänään sähköpostiin tipahtaneessa Arlan ja Starbucksin tiedotteessa:

”Starbucks (Nasdaq: SBUX) ja Arla Foods lanseerasivat tänään Suomessa Starbucks® Premium Ready-to-Drink Iced Coffee -juomat: Starbucks® Iced Latte, Starbucks Doubleshot® Espresso and Milk ja Starbucks® Bottled Frappuccino®. Juomat tulevat myyntiin elintarvikeliikkeisiin ympäri maan. Starbucks® Iced Latte, Starbucks Doubleshot® Espresso and Milk ja Starbucks® Bottled Frappuccino® ovat valmiita kahvijuomia, joita voi nauttia missä ja milloin tahansa. Suomessa ei ole aikaisemmin ollut myynnissä Starbucks®-tuotteita.”

Onko tämä joku jenkkijuttu, että vaaditaan rekisteröiden tavaramerkin osoittaminen tiedotteessa joka ikinen kerta, kun tuotenimi mainitaan? Eiväthän nämä tiedotteet mene kuitenkaan lehdissä läpi näillä ®-merkinnöillä varustettuna? Näiden tiedotteiden lukeminen suomalaissilmin on lähinnä ärsyttävää ja huvittavaa, ja toimituksissa ne tuova lisätyötä, kun deletoidaan ®-merkkejä.

Ja kun Wikipedian mukaan:

”Hakemusvaiheessa olevan tavaramerkin tunnuksena käytetään yleisesti tunnusta ™. Rekisteröidyn merkin tunnuksena taas voi käyttää tunnusta ®. Näillä tunnuksilla ei kuitenkaan ole Suomessa oikeudellista merkitystä.”

Jos siis joku paremmin asiaa tunteva voi minua viisastuttaa, niin kuulisin mielelläni, vaativatko firmat nuo merkinnät jostain syystä tiedotteisiin vai mistä on kyse?