Kannustavaa sähköpostia

Eilen pistin sähköpostia Kuluttajatutkimuskeskukseen tutkimuspäällikkö Petteri Revolle, jonka tapasin viime keväänä tv-haastattelun yhteydessä. Tänään häneltä tuli mukava ja kannustava viesti, jonka liitteenä oli myös mielenkiintoinen teksti.

Kuluttajatutkimuskeskus järjestää säännöllisesti Teknologian yhteiskunnallinen ja kulttuurinen tutkimus -seminaarin, ja olen kuulemma tervetullut sinne seuraavalla kerralla (viime vuoden seminaarialustuksissa on mm. Jari Aron teksti ruuasta ja valokuvablogeista). Kuulostaa hienolta!

Petteri suositteli vuoden päästä toteutettaa Nordic Consumer Research Conference’a yhdeksi välietapiksi tutkijan tielleni. Pitää muistaa seurata konferenssin nettisivuja.

Olinkin jo aiemmin käynyt vilkaisemassa Onniblogia, jossa vähitellen julkaistaan Innovaatioiden kotiutuminen -kirjan artikkeleiden tiivistelmiä. Jo julkaistujen tiivistelmien perusteella vaikuttaa siltä, että luvassa on mielenkiintoinen teos (artikkeleiden otsikkoina mm. Mobiilin käyttöliittymän arkisosiologia ja Kuluttamisen luovat ja kesyt piirteet). 

Tässä melkein tulee sellainen olo, kuin olisin jo oikeasti tutkimusta tekemässä!