Kuuntelin tänään kotipuuhastelun ohessa Yle Radio 1:ltä Tiedekahvilan keskustelun tohtorikoulutuksesta (ohjelman voi kuunnella podcastina Ylen sivujen kautta). Keskustelijoina olivat professori Kalle Michelsen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta, professori Jukka Paakki, väitöstutkija Tanja-Maria Ranta Helsingin yliopistosta ja Hannele Huhtala Työterveyslaitoksesta.
Ei ohjelmassa mitään järin uutta tietoa aiheesta tullut, mutta ihan kiinnostavaa oli kuunnella esimerkiksi London School of Economicsista tohtoriksi valmistuneen Hannele Huhtalan tarinointia sikäläisistä tohtoriopinnoista. Suomalainen malli kun poikkeaa paljon anglosaksisesta tyylistä: ei taitaisi Englannissa kaltaisellani "harrastelijaopiskelijalla" olla pääsyä tohtorin tutkintoa tekemään.
Hieman yllätyin kuullessani, että viimeisen kymmenen vuoden aikana jatko-opiskelijat ovat alkaneet Suomessa, ainakin jos ovat yliopistossa töissä, kutsua itseään tutkijoiksi. Tätä suuntausta pidettiin keskustelussa huolestuttavana, sillä väitöskirja on kuitenkin monelle vasta opettelua oikeaksi tutkijaksi. Minä tietysti miellän itseni nimenomaan jatko-opiskelijaksi, tutkijana en itseäni tohtisi tituleerata.
Keskustelussa käytiin tietysti läpi näitä jo muuten tuttuja teemoja: jatko-opinnot ovat joillekin kakkosvaihtoehto, kun töitä ei löydy; perinteisesti tohtorit työllistyivät automaattisesti yliopistoon, mutta nyt meininki on toinen; tohtoreista pari prosenttia on työttömänä (suuri osa kuulemma biotieteellisen alan ihmisiä); jatko-opiskelijoiden ohjaus ei Suomessa parhaalla mahdollisella tavalla toimi jne.
Lisäksi todettiin se, että kaikki tohtorit eivät työllisty koulutusta vastaaviin hommiin, ja joskus työllistyminen tohtorina on vaikeampaa kuin maisterina. Minä en ole mieltänyt, että mahdollinen tutkintoni toisi automaattisesti uralle nousua, sillä kuten ohjelmassa todettiin, niin ihmisten palkkaaminen eri tehtäviin vaatii muitakin ominaisuuksia kuin jonkun tietyn tutkintopaperin. Näinhän sen mielestäni kuuluukin olla: kokonaisuus ratkaiskoon. Toki toivon, että jatkotutkinto parantaa omaa osaamistani ja tätä kautta myös kiinnostavuuttani työnantajien silmissä.
Tiedänpä yhden paikan, missä kaikki tutkimusapulaiset kutsuvat itseään tutkijoiksi, jopa ne, jotka eivät ole edes lopputyövaiheessa, valmistumisesta puhumattakaan.
Sen sijaan ainakin täällä TKK:lla kaikki valmistuneet.. no.. tutkijat ovat tutkijoita. Se ei mielestäni ole kummallista.
Jep, tutkijat saavat puolestani olla tutkijoita riippumatta siitä, onko maisteri, tohtori tai mikä vaan, jos todellakin oikeasti tekee sellaista työtä.
Kai tuo tutkimusapulaisten itsensä tutkijoiksi korottaminen kertoo ylipäänsä tittelikipeydestämme
Kyllä minä kutsun itseäni tutkijaksi ihan hyvällä omatunnolla. Sitähän minä siellä päivät puuhastelen, ja itse ovat tämän kyseisen tittelin käyneet oveni pieleen tarralla liimaamassa.
Karppaaja: Tuossa keskustelussa oltiin ilmeisesti huolissaan siitä, että kun jatko-opiskelijat tituleeraavat itseään tutkijoiksi ilman kunnon perusteita, niin tutkijan ammatin imago laskee.
Mutta kuten sanottu, niin jos työ on aidosti tutkijan hommaan, niin tietysti silloin tittelinkin pitää olla sen mukainen.
Vaan mikä tekee tutkijasta erikoistutkijan?
Tab: Erikoistutkijuudesta minulla ei ole mitään tietoa! Vaatinee useita selkeitä näyttöjä juuri johonkin perehtymisestä?