Samat aiheet pysyvät

Tämän päivän Hesarin 50 vuotta sitten -palstalla oli ote lehden silloisesta pääkirjoituksesta:

"Korkeakouluopinnot edellyttävät lahjoja, sitkeyttä ja määrätietoisuutta, vievät runsaasti aikaa ja tulevat varsin kalliiksi. Siitä huolimatta ne eivät avaa läheskään aina taloudellisia mahdollisuuksia, jotka olisivat paremmat kuin ei-akateemisille urilla tarjoutuvat. Nuorten tulevaisuuttaan suunnittelevien ihmisen tulisi oppia suhtautumaan näihin tosiasioihin johdonmukaisesti. Suunnittelemattomuus ja epäonnistuminen uran valinnassa merkitsee tappiota ei ainoastaan yksilölle itselleen, vaan myös yhteiskunnalle. Valintaa on usein vaikeuttanut tietämättömyys akateemisten urien yleisestä luonteesta, niiden avaamista toimialoista, etenemismahdollisuuksia ja taloudelliista tuloksista, jotka ne voivat antaa." 

Tämän teksin jälkeen kerrotaan Akavan julkaisemasta "Akateemiset urat" -oppaasta.