Blogikirjoittelun syyt ja seuraukset

Lähiaikoina olen muutamaan otteeseen keskustellut aiheesta "miksi kirjoitan blogeja ja miten minulla on siihen aikaa". Tietysti myös viikon takainen blogimiitti, Turun reissu, keskustelut blogaavien tovereiden kanssa, parhaillaan kesken olevat kirjat (Scoble & Israel: Naked Conversations; Gilmor: We the Media: Grassroots journalism by the People, for the People)  ja esimerkiksi blogeissa tapahtuneet identiteettipaljastukset ja pohdinnat (PA esittäytyi lehtiartikkelin avulla, alkaen s. 8, Sun Äitis tunnusti olevansa PA:n äiti) vaikuttavat siihen, että mietin asiaa vielä tavallistakin enemmän.

Kuten aiemmin olen kirjoittanut, aloitin blogien lukemisen joskus vuonna 2003, Mieto marinadi -blogin vuonna 2004, vuotta myöhemmin kulutusblogin (nykyinen ryhmäblogi Kulutusjuhla.com) ja sitten tänä syksynä tuli tämä kolmas blogi.

Vähemmän muuta mediaa

Kysymykseen, miten minulla on tähän aikaa, vastaan yleensä, että minulla ei ole televisiota. Se on tietysti osatotuus. Sen parituntisen, jonka keskivertosuomalainen käyttää television äärellä, vietän netissä, ja enemmänkin. Tietokone ja nettiyhteys ovat koko ajan päällä, kun olen kotona. Myös palkkatyöni tapahtuu suurelta osin tietokoneella, ja päivän mittaan tsekkaan esimerkiksi Ampparit.com -palvelun kautta uutisia. Blogejakin vilkaisen, kun koen tarvitsevani taukoa työstä. 

Luen paljon blogeja: asiaa, pohdintaa, hauskutusta, tuttujen kuulumisia. Onneksi nyt voin perustella toimintaani tällä jatko-opiskelullani. Toki blogien lukeminen vaikuttaa siihen, että luen jotain muuta vähemmän, eli romaanikirjat eivät tällä hetkellä kovin hyvin tunnu mahtuvan edes yöpöydälle.

Blogien avulla koen saavani paljon sellaista tietoa, jonka hankkiminen muutoin ei onnistuisi yhtä näppärän huomaamattomasti. Päivän puheenaiheet, viimeisimmät uutiset, nettimaailman kehityskulut ja vastaavat pyörivät blogikirjoituksissa, ja niistä jää jälkensä. Toki myös paljon tärkeää ihmisten elämään yleisesti liittyvää pohdintaa, jonka taas koen henkilökohtaiselle kehittymiselle arvokkaana.

Henkilökohtainen ote ja tyyli 

Mikä blogeissa sitten kiehtoo? Se, että niissä kuuluu kirjoittajan ääni. Perinteinen journalismi on pyrkinyt objektiivisuuteen, mutta blogissa sitä ei tarvitse kenenkään tehdä.

Blogit tarjoavat mahdollisuuden peilata omia ajatuksia ja tekoja. Tietysti virtuaalisessakin maailmassa helposti kommunikoi eniten niiden kanssa, jotka kokee jollain lailla samanmielisiksi: en ainakaan itse jaksa lukea niitä blogeja, joiden kirjoittajan arvomaailma tuntuu poikkeavan omastani merkittävästi.

Mutta silti erilaisten blogien lukeminen avartaa omaa ajattelua. Samalla tekee hyvää havaita, että kiinnostavan blogin kirjoittaja voi olla yhtä lailla mies kuin nainen, 16-vuotias lukiolainen tai viisikymppinen kotiäiti.

Yhdessä yksin? 

Se, että suomalaista blogia kirjoittava on tyypillisesti alle 35-vuotias sinkku, ei liene suuri yllätys. Yksin asuvien kotitalousten määrä kasvaa, ja tietysti sinkulla on melkoinen vapaus valita oma ajankäyttönsä. Blogien kautta voi luoda virtuaalista verkostoa, jonka avulla tuntee kuuluvansa johonkin ryhmään. On helpottavaa lukea, että Kerma on havainnut samat sinkkuuden varjopuolet kuin itse tai ilahtua, kun Viisari hehkuttaa ihastustaan.

Blogi tarjoaa tietysti myös jonkinlaista väylää luoda ns. IRL-suhteita muihin. Tällä hetkellä Hurinan lanseeraama treffimeemi on levinnyt moneen blogiin. Lisäksi eri kaupunkien miitit (esim. Oulun blogimiitit) tarjoavat mahdollisuuden tavata kasvokkain.  

Miitit ovat johtaneet blogeissa sisäpiiri-termin käyttöön. Ilmeisesti tämä alkoi aikanaan siitä, että miiteissä jotkut miiteissä käymättömät blogaajat kokivat, että erityisesti Helsingin Kalliossa järjestetyt tapahtumat olivat pienen porukan omaa juttua, ja muita katsottaisiin hieman nenänvartta pitkin. Nyttemmin sisäpiiri on lähinnä vitsikkyyttä tavoitteleva termi, jota miiteissä käyvät itse viljelevät.

Itse osallistuin ensimmäiseen miittiini reilu vuosi sitten, ja nyt minunkin on kuvailtu olevan "blogiskenen sisäpiiriä". Luulen, että tunnistaisin naamalta yli viisikymmentä blogaajaa: heidän oikeita nimiään en välttämättä tiedä, mutta blogit kylläkin. Lisäksi olen muutamaan tutustunut muiden yhteyksien kautta. Tästä verkostosta on hyötynsä myös muussa elämässä, kuten aina kontakteja luotaessa.

Blogaaminen harrastuksena tuo jonkinasteista yhteenkuuluvuuden tunnetta, vaikka ihmiset muuten olisivatkin erilaisia. Toiselta blogikirjoittajalta voi kysyä neuvoa tai vinkkiä, jos uskoo, että toinen hallitsee juuri sen osa-alueen hyvin.

Kirjoittamisen vimma

Suuri syy blogien pitämiselle on tietysti halu kirjoittaa. Olen aina kirjoittanut enemmän tai vähemmän ajatuksiani, ja kirjoittaminen on minulle tapa selventää päätäni, oppia uutta ja jäsentää tunteita tai mielipiteitä. En koe olevani luova kirjoittaja, mutta asiateksti syntyy luontevasti ja vaivatta.

Yhden blogitekstin kirjoittaminen ei normaalisti vie kovinkaan paljon aikaa (ehkä varttitunnin), mutta toisaalta nämä pidemmätkin pläjäykset ovat niihin käytetyn ajan arvoisia. Mieto marinadi -blogin vanhoja tekstejä lukiessani palautan mieleeni sen hetken ja ne fiilikset.

Toisaalta Kulutusjuhla.com on oman kuluttajuuteen liittyvän ammattitaidon ylläpitoa. Kun kokoan sinne ajankohtaisia uutisia, pohdin kulutuskäyttäytymista tai arvioin ostoksiani, niin samalla pääsen hyödyntämään sitä osaamista, joka oman opiskelun ja kiinnostuksen kautta on kertynyt.

Tämän Opintoputki-blogin toivon auttavan minua opiskeluissani eri tavoin. Kirjaan ylös opintojen eteeni tekemät konkreettiset toimenpiteet, pistän mieleen kiinnostavia tutkimuksia tai muuta tutkimusta ja samalla olen "pakotettu" tekemään jotain opintojeni vuoksi. Edes kirjoittamaan tällaisia tekstejä.

Lisäksi saan muilta kommentteja, jotka omalta osaltaan pistävät ajattelemaan ja toimimaan. 

Vaivatonta ilman velvoitteita

Olen pohtinut sitä, miten blogikirjoittamiseni muuttuisi, jos joku maksaisi minulle tästä. Äskettäin Veloenan blogi siirtyi Suomen Kuvalehden alle, ja hän on ilmeisesti saanut ohjeeksi jatkaa kirjoittamista samaan tyyliin kuin ennen.

Kulutusasiaa uskoisin kirjoittavani helposti samalla tavoin kuin tähänkin asti. Muusta blogaamisesta on vaikea kuvitella saavansa maksua. Kuluttamisasioissa koen sentään olevani jonkinlainen asiantuntija, ja tällöin tuntuisi oikeastaan ihan luontevalta, jos jokin muu media siitä maksaisi.

Mutta toki epäilyttää, että sitten, kun kirjoittaminen muuttuisi harrastuksesta "pakoksi", ei se enää olisi niin kivaa ja kiinnostavaa.

Epäilemättä jatkossa yhä useampi taho bongaa hyviä blogeja ja tarjoaa mahdollisuutta kirjoittaa maksua vastaan. Tässä on monta hyvää puolta, sillä jo kyntensä näyttänyt blogaajaa on varma valinta: blogikirjoittaminen ainakin itselläni on yhtä lailla vaatinut opettelua kuin mikä tahansa muukin toiminta.

Ns. blogiskenessä tunnetulla blogilla on jo myös vakiintunut lukija- ja linkkaajakuntansa. Tuntuu, että blogaajat suhtautuvat hieman nihkeästi eri medioiden toimittajien blogeihin, vaikka toki tässäkin poikkeuksensa.

Blogina ei varmasti kannattaisi edes esitellä mitä tahansa toimituksen Ajankohtaista-sivustoa: esimerkiksi Kauneus ja Terveys -lehden Nyt-blogi on mielestäni ainakin tähän asti ollut vain tuotepuffien esiintuomista ilman toimittajan esittämää pohdintaa tai kritiikkiä. Se mielestäni kuuluu jollain lailla hyvään blogiin.

Anonyymistä nimeen ja naamaan 

Kirjoittamiseni tapa ja tyyli on reilun kahden vuoden aikana muuttunut monestakin syystä. Ensin aloitin anonyymisti Marinadina, en kertonut blogistani juuri kenellekään enkä tuntenut ketään blogaajaa. Silloin teksti oli ehkä tietyllä tavalla usein arkipäiväisemmin kirjoitettua, sitä päiväkirjamaista tyyliä.

Nyt kolmen blogin parissa, ei-anonyyminä olen omaksunut kaksi blogi-identiteettiä: on Marinadi, joka pohtii, hihittää, taivastelee ja häröilee jokapäiväisen elämänsä parissa, ja sitten Mari Koo, joka on kuluttaja-opiskelija-tiedonjakaja.

Marinadikaan ei kerro yksityisistä asioistaan kuin pintavedoin, koska en koe tärkeäksi tilittää maailmalle julki elämäni kaikkia ongelmia tai onnellisuuksia. Itse pystyn palaamaan vanhojen tekstieni aikaisiin olotiloihin ilman, että muille kerron mitään siitä, mitä minulle on tapahtunut.

Anonyymiteetin "menetys" on oikeastaan ollut helpottavaa. Enää ei tarvitse miettiä, mitä oikeastaan voi kirjoittaa, jos esim. joku tietty henkilö eksyisi blogiin ja tunnistaisi sen minun tuotoksekseni. Nyt raja piirtyy jokseenkin automaattisesti.

Rakkaat lukijat, kommentoijat ja tilaajat

Julkista blogia kirjoittava haluaa sille myös lukijoita. Blogilistan sijoituksia ja tilaajamääriä seurataan enemmän tai vähemmän tiiviisti, ja erityisten kävijälaskureiden ja linkkaustietoja välittävien palveluiden (kuten Technorati) avulla saa selville, mainitseeko joku omassa blogissaan minun blogini.

Toiset väittävät, ettei omalla listasijoituksella ja lukijamäärällä ole mitään merkitystä. Minä myönnän, että on mukavaa, kun Mieto marinadi kiinnostaa tällä hetkellä noin kahtasataa Blogilistan käyttäjää suosikkiruksin arvoisesti. Harmittaa, ettei Kulutusjuhla ole vielä tavoittanut samaa lukijämäärää, sillä tietysti koen Kulutusjuhlassa olevan asian merkitykselliseksi.

Sen sijaan tässä blogissa lukija- ja tilaajamäärä eivät ole niin tärkeitä (vaikka toki niitäkin seuraan), vaan oleellista minulle on tietää, että tätä blogia lukevat ovat asiastani aidosti kiinnostuneita. Eli ovat kai jollain lailla kohderyhmää.

Kommentit ovat minulle jokaisessa blogissa tärkeä ja ilahduttava asia. Pakko tosin myöntää, etten itsekään nykyisin varmaankaan kommentoi yhtä ahkerasti kuin blogaamista aloittaessani. Nyt lukulistallani on niin monta blogia, että jo pelkkä lukeminen vie aikaa. Kommentointiin ei tunnu olevan sitä lisäminuuttia tai paria, vaikka kirjoittaja olisi ilmaissut asiansa erinomaisesti ja itse nyökyttelee ruudun äärellä. 

Blogilistalla jylläävät tällä hetkellä runsaslukuisesti neuleblogit. Käymieni keskustelujen perusteella moni ei-neuleblogaaja toivoisi, että nämä harrastusblogit voisi rajata pois muista listauksista, edes siltä omaltaan.

Oma napa lähin ja tärkein

Välillä tietysti on pakko muistuttaa itseään siitä, että vaikka tiiviisti pyörin blogien parissa, niin eivät ne tavallisella kaduntallaajalle eivätkä monelle tutullenikaan kerro yhtään mitään. Tämä on harrastukseni, joka ehkä näyttäytyy omituisena monien silmiin, mutta koen saavani tästä jotain sellaista, että tämä on kaiken käytetyn ajan ja vaivan arvoista.

Tämä oli tähänastisen blogihistoriani pisin ja aikaavienein teksti. Ja on minulla ihan oikeasti muutakin elämää! 

– – – 

Blogisanastoa on puolileikillisesti kerännyt ja suomentanut Kirokuru. Itse olen nyt siirtynyt "blogaamaan" yhdellä geellä, ja en ihmettelisi, jos kohta kiinnyn sanaan "blogisti".  

4 Thoughts to “Blogikirjoittelun syyt ja seuraukset

  1. Olisi ollut jotenkin mukavasti ajan hengen mukaista, jos kirjamessuilla olisi jo ollut esillä blogisteja – ehkä aika ei ole vielä kypsä. (”Oikeat” kirjailijatkin olisivat varmaan suuttuneet. Tosin moni kirjailija pitää blogia.)

    Blogisti on mielestäni sekä julkaisija, kustannustoimittaja että kirjailija yhdessä persoonassa.

  2. Hyä näkökulma, itselleni kirjailijoiden maailma on sen verran vieras, etten osaa sitä ajatella. Eli itse miellän tutumman lehtimaailman kautta, että blogisti on julkaisija, kustantaja ja päätoimittaja.

    Ehkä siellä messuillakin ensi vuonna!

  3. Tuo päätoimittajan rooli on blogistille aika “raskas”. Jenkeissähän tulkinta on ollut sen suuntainen, mikä on siellä tarkoittanut tietenkin oikeudenkäyntejä blogisteja vastaan julkaistun, loukkaavan tai tekijänoikeutta rikkovan, sisällön perusteella, koska blogisti on päätoimittajan tapaan vastuussa blogistaan. Kimppablogit ovat vielä kimurantimpia. Kuka on niiden päätoimittaja?

  4. Lurker, totta tuokin, en ajatellut juridista puolta ollenkaan. Ehkä sitten puhun vain toimitussihteereistä :)

Comments are closed.