Web 2.0:n määrittelyä ja merkityksiä

Kun Web 2.0 pääsee Hesarin Tiede & luonto -sivujen (D1 tänään) pääjutuksi, on silloin jo oletettavissa, että termi alkaa olla tuttu laajemminkin.

Jutun on kirjoittanut Kari A. Hintikka, jonka Matrixx2.01 -blogia olen seuraillut. Hintikka toteaa Web 2.0:n määrittelyn hankalaksi, mutta jakaa uuden iskusanan neljään pääteemaan: blogien muodostamaan blogosääriin, yhteisöjen eri verkkopalveluihin (mm. Wikipedia), uusiin ansainnan mailleihin (esim. laihdutussivustot) sekä internet-ohjelmointiin.

Hintikan mukaan kyse on siitä, että Web 2.0 kenties kuvaakin ehkä eniten niitä odotuksia, joita www:lle asetettiin kymmenen vuotta sitten. Netti on nyt yhä enemmän yhteisöllisyyttä.

“Yhteisöllisyys ilmenee internetissä yhä monipuolisemmin. Se voi perustua yhdessäoloon, sisällön tuottamiseen ja jakamiseen. Paljolti se on myös uusien tuttujen ja deittien etsimistä.

Se voi myös johtaa suoranaisen joukkovoiman käyttöön netissä, kuten Suomessa keväällä 2006. Lordin kannattajat hyökkäsivat juorulehtiä ja niiden mainostajia vastaan.”

Hintikka tuo esiin myös sen Jacob Nielsenin käsityksen siitä, että yhteisön uudet sisällöt ovat yhden prosentin kokoisen käyttäjäkunnan harteilla.

“Niinpä palvelujen tarjoajien kannataisi miettiä, miten säilyttää tuo yhden prosentin käyttäjäkunta. Monella netinkäyttäjällä on kokemusta sitä, miten mielenkiintoinen keskustelufoorumi lässähtää. Ei tarvita kuin että muutama alkuperäinen aktiivi siirtyy pois.”

Tagged: Tags