Katsooko tv:tä kuluttaja vai kansalainen?

Seppo Kangaspunta pohtii, mikä on ero, jos television katsoja mielletään kuluttajaksi tai kansalaiseksi:

“Jos sanon, että digi-tv:n markkinoinnissa yleisöä on lähestytty kuluttajana ja sitä on kehitetty nimenomaan kulutusvälineeksi, ruokin kahtiajakoa. On syytäkin. Vaikka alkuvaiheen missio vuorovaikutteinen lisäpalvelutelevisio ei toteutunutkaan, jäi kehityslinja elämään. – – –

Kun avaan television, voin leikkiä ajatuksella, lähestytäänkö minua nyt kuluttajana vai kansalaisena. Aktivoidunko ajattelemaan ja toimimaan kansalaisena? Vai innostunko kuluttamaan ohjelmatuotteita pureskelematta ja mainoskatkolla lämpenenkin jo tavaran estetiikalle?”

En minä osaa nähdä tv:tä katsovaa kuluttajaa ihan tuollaisessa roolissa kuin Ahveninen. Kyllä kuluttajakin mielestäni voi ajatella ja toimia, ei vain vastaanottaa. Kuluttaminen mielletään nykyisin nimenomaan aktiiviseksi toiminnaksi, ei vain passiiviseksi, ylhäältä ohjailluksi toiminnaksi.

Jokin aika sitten pohdiskelin sitä, että äänestäjiäkin kutsutaan pian kuluttajiksi. Median kohderyhmää mietittäessä kuluttaja-kansalainen -jako on tietysti jo hämärtynyt, kuten Kangaspunta osoittaa.

– – –

Kulutusjuhla-blogimme nautti taas pienen siivun julkisuutta, kun tämän viikon Annassa blogia kehaistiin. Kävijämääriä tämä ei ainakaan toistaiseksi ole näyttänyt mittavasti lisäävän, mutta kaikki on tietysti plussaa. (Kuvan saa klikattua isommaksi).

Kulutusjuhla.com Annassa (7/07)

– – –

Hesarin Internetin kirjeenvaihtaja-blogin Miska Rantanen oli kirjoittanut taas pätevästi sunnuntain lehteen siitä, miten verkko on ainakin näennäisesti peruskäyttäjän kannalta siistiytynyt.

“Keskustelupalstojen kurinpalautus on osa yleisempää internetin siistiytymistä. Verkossa ei voi enää elää yhtä pellossa kuin takavuosina. – – –

Laittoman tai arveluttavan aineiston löytämiseksi on hallittava perustiedot erilaisten alakulttuurien luonteesta ja koodikielestä. Tämä puolestaan vaatii alakulttuurin tuntemusta, teknistä taitoa tai motivaatiota oppia.

Keskivertokäyttäjä eksyy törkysaiteille täysin vahingossa yhä harvemmin.”

Mielestäni tämä sunnuntain Hesarin palsta on ainakin tähän asti ollut hyvä lisä: valottaa varsin järjellisellä tavalla internetin maailmaa myös niille, jotka eivät siellä tolkuttomasti pörrää.

Tagged: Tags

4 Thoughts to “Katsooko tv:tä kuluttaja vai kansalainen?

  1. Tuohon kuluttaja-asiaan liittyen; paras oli kun näin jossain vankeja kutsuttavan vankilan asiakkaiksi. Johonkin pitäisi kyllä vetää raja.

  2. Asiakkaaksi kutsuminen eri tilanteissa on tietysti jo ihan oma lukunsa :) . Minä tyydyn vain seurailemaan sitä, miten kuluttaja-termiä käytetään.

  3. Vähän asiaa sivuten, verkkopalvelun kannalta lehtijutut eivät tosiaan ole kovinkaan tehokkaita liikenteen ohjaajia, itse asiassa aika surkeita (ellei juttua julkaista myös linkillisenä verkossa). Hyödyt lienevät enemmän tunnettuuden, brändin pikkuhiljaa tapahtuvana kasvamisena, olettaen että lehtijutut eivät jää yhteen.

  4. Erkka, jep, printissä oleva nettiosoite ei todellakaan suuresti tuo kävijöitä. Kun olin marraskuussa Hesarissa esillä Kulutusjuhlan kera, niin kävijöitä taisi olla ehkä 100-150 enemmän kuin normipäivänä. Ja aika moni niistäkin tuli Sun Äitis linkin kautta.

    Pidemmällä aikavälillä Hesarin Uutispöytälaatikossa joulukuussa ollut maininta Kulutusjuhlasta on varmasti tuonut ainakin yhtä paljon kävijöitä.

    Nimenomaan tunnettavuuden hiiiiitaasti kasvattamisena maininnat printissä toimivat. Ja tietysti itsestä on kivaa, että oma blogi noteerataan ihan naistenlehdessä :)

Comments are closed.