Tämä Polkkapossun blogikirjoitus on osuva muistutus siitä, ettei se nuorten nettilähdekriittisyys ole vielä ihan kohdallaan:
“Heh, sain muuten vihaista sähköpostia eräältä kasiluokkalaiselta, joka oli käyttänyt sivuillani olevia juttuja lähteinään jossain koulutyössä.
Ihan vinkkinä vaan kaikille lukijoilleni, että jos jutussani lukee vaikkapa Yksi kuuluisimmista lihamurekkeista syntyi Golgatan keittiössä vuosisatoja sitten, kun paikallinen kokki hihkaisi: “Se on täytetty”, se ei välttämättä tarkoita, että lihamureke olisi alunperin sieltä kotoisin. Pitää olla kriittinen lukemaansa kohtaan hyvät teinit ja varsinkin näillä sivuilla kaikkea lukeemansa ei pidä ottaa niin vakavasti. Järjen käyttö ei muutenkaan ole täällä vapaaehtoista.”
Sinällään mainiota, että kyseinen koululainen on vaivautunut laittamaan Polkkapossulle sähköpostiakin. Mutta toivottavasti oppi on mennyt perille ja seuraavassa koulutyössään teini on vähän tarkempi siitä, millaisia tekstejä lainaa.
Intran blogi ei synny tyhjästä
Eräs tuttu kertoi, miten hänen työpaikkansa (siis suuri yritys) intrassa on blogi, jonne muutama johtohenkilö on kukin laatinut tekstin. Viimeiset päivitykset ovat kesälomakautta edeltävältä ajalta, eikä kommentteja ole mainittavasti kertynyt.
Kun tällaista kuuntelee, herää kysymys, onko vain lähdetty liikkeelle ajatuksella “blogit on nyt se juttu” ja sitten räppäisty jotain intraan. Sääli, että yrityksissä toimitaan näin ja menetetään ne mahdollisuudet, jotka ajatuksella tehdyllä blogilla voitaisiin saavuttaa.
Yksittäiset ihmiset voivat mielestäni huoletta perustaa blogeja, testata ja sitten hylätä, jos se ei toimi. Näkyyhän blogilistalla joukottain näitä kokeiluja: pari postausta ja sitten homma jää.
Mutta yrityksissä huonosti alkanut blogikokeilu on paljon suurempi menetetty mahdollisuus.
En tunne tilastoja, mutta minulla on vähän kutina, että aika monet intrablogit starttaavat viesteillä, joissa kerrotaan organisaation strategiasta ja visiosta, eli kirjoittaja kuvittelee nousevansa lavalle pitämään puhetta. Moiset asiat ovat tietenkin tärkeä osa johtamisviestintää, mutta blogi ei välttämättä ole se oikea kanava siihen – eihän puheitakaan pidetä päivittäin.
Johdon/esimiestason kannalta blogin pitäisi merkitä näyttäytymistä, läsnäoloa ja kannustavaa palautetta. Olisi aivan mahtavaa, jos esimiehet esittelisivät positiiviseen sävyyn työntekijöitä ja heidän projektiensa etenemistä. Työpanoksen huomioiminen ja julkinen kehu lämmittää mieliä ja samalla konttorin toinen pääty hajulle, mitä toisessa päädyssä puuhataan.
Tällekään linjalle ei varmaan kannata lähteä aivan heti, vaan bloggaaminen kannattaa aloittaa varsin harjoittelevalla asenteella ja kevyellä sisällöllä, esim. lyhyillä anekdooteilla tai vaikkapa julkaisemalla kuvia firman/henkilöstön yhteisistä tapahtumista.
Erkka, minulla on vähän samanlainen kutina. Kyseinen tuttuni sanoi, että ne muutamat tekstit olivat pitkiä, ja minulle jäi mielikuva nimenomaan tällaisesta “puheenpidosta”. Jos ei blogeja ole lukenut ja niiden ajatusmaailmaa sisäistänyt, niin varmasti helposti turvaudutaan siihen vanhaan tuttuun tapaan viestiä henkilöstölle.
Johdon/esimiestason kannalta blogin pitäisi merkitä näyttäytymistä, läsnäoloa ja kannustavaa palautetta. Nimenomaan!
Ehdottamasi aloitustapa, harjoittelua ja kevyttä sisältöä, on varmasti toimiva. Sellainen sisältö kiinnostaa, ihmisethän tykkäävät katsoa kuvia jne.
Jep, ja erityisen kiinnostuneita ihmiset ovat omasta naamastaan ja nimestään. Pidemmän päälle myös naapurin vastaavista.
“Johtaja puhuu minusta, jee!” vs. “Johtaja puhuu firmasta, zzzzz…”
Intran blogien käytön pikaisella tutkimuksella kuvittelisin saavan hyvän kuvan yrityksen hierarkkisuuden tasosta. Jos johto onnistuu käyttämään blogia toimivasti, niin se myös isolla todennäköisyydellä kertoo siitä, että johto kykenee laskeutumaan työntekijöiden tasolle vuorovaikutuksessa. Olisko jollekin opinnäytteen aihe? Jos pomo bloggaa pk-firmassa ja 15 kommenttia viikossa henkilöstön eri tasoilta, niin onko yhtä kuin vähäinen hierarkkisuus organisaatiossa?
Erkka: Oma napa ja naama, ne kiehtovat aina!
Tero: Suomalaisten firmojen introjen blogeista on aika vähän ollut toistaiseksi puhetta, mutta tarvetta niiden tutkailuille varmaan olisi. Harmi, kun ei pääse introihin noin vain tutkailemaan 🙂
Blogit ovat olleet kovassa nosteessa niiden lyhyen historian ajan, ja itse väittäisi, että kansan syvät rivit ovat vielä tulossa kovaa vauhtia blogaamisen piiriin. Jo nyt aika on näyttänyt, minkälaisiin tarpeisiin blogaaminen sopii. Kysymys on nimenomaan itseilmaisusta ja omasta seikkailusta “julkisuudessa” kuitenkin usein paljasatamatta todellista minää. Okei poikkeuksia tietysti on, kuten mainio Mari Koo 🙂
Esimerksi Ruokablogaamisessa näkee selvästi, että blogi sopii mitä parhaiten siihen, että ihminen voi ilmaista itseään ja jakaa tietoa muiden kanssa. http://www.makuhaku.fi -palvelussa tajusin itse ensimmäisen kerran, että wow, kuinka paljon ihmiset ruokablogeja pitävät.
Osa blogeista kuivuu kokoon alkuinnostuksen jälkeen, mutta esimerkiksi ruokablogeissa, joita itse seuraan aktiivisesti on valtava määrä pitkäaikaisia blogaajia.
Toisaalta itsellä on yliopistolta hyvä esimerkki, että käytimme blogia kurssin aikana kommunikointiin, jolloin blogi sai aivan erilaisen merkityksen. Tämä blogi oli vain pari viikkoa “livenä”. Eipä täyttynyt sähköpostilaatikot etäryhmätöitä tehdessä viesteistä. Näinhän sitä ihmiset aina keksivät uudenlaisia käyttötarkoituksia medioille ja teknologioille.
Kiitos Mari sinulle mahtavasta blogista ja hyvää syksyä!
Terveisin Joakim
Joakim: Ruokablogeja on todellakin huimat määrät, ja niissäkin on jo Suomessakin omia alaryhmiään (leivontablogeja, marsipaanikoristelua, ulkona syömistä jne…). Ja onhan sekin porukka jo kokoontunut myös livetapaamisiin. Erilaisille harrastajille blogit toki tarjoavat hyvän tavan jakaa tietouttaan ja luoda yhteenkuuluvutta: omat kaverit eivät välttämättä jaksa innostua, mutta blogaagien joukosta löytyy aina yhtä lailla intohimoisia. Oli sitten kyse neulomisesta, pienoismallien rakentamisesta, runojen kirjoittamisesta, valokuvaamisesta, koirista tai viinien arvioinnista.
Mutta on muistettava myös se, ettei blogaaminen sovi kaikille, eikä kaikkien sitä tarvitse tehdä (ei yksityisten ihmisten eikä yritysten). Eikä ainakaan siinä mittakaavassa kuin kaltaiseni hurahtaneet 😉 Ja ettei se blogi ihan tyhjästä synny, vaan se vaatii aikaa ja halua. Suomi toki seuraa perässä monia muita maita, kuten Ruotsia, jossa blogeja jo hyödynnetään laajemmin kuin Suomessa.
Mehän käytimme kurssin aikana Jaikua kommunikointiin, ja mikroblogi taipui siihen muottiin hyvin (vähän aikaa sitten aiheesta kirjoitin).
Kiitos vaan kehuista: sinälläänhän tämä meikäläisen blogijulkisuus on ollut vielä aika vähäistä, eikä ainakaan mitenkään suunniteltua ja laskelmoitua. En silloin 3,5 vuotta sitten ensimmäistä blogia aloittaessani ajatellut, että mihin tämä johtaisikaan!