Päivän Hesari (maksullinen juttu, lehdessä s. D1-2) kirjoitti naisista ja tietotekniikasta: miksi naiset yhä edelleen ovat harvassa tietotekniikan huipulla ja onko sillä väliä?
“Ei ehkä kannata odottaa, että naisetkin löytävät nörtin itsestään. Teknisillä aloilla voitaisiin katsoa peiliin ja miettiä, mikä estää naisten virtaamisen sisään. Monilla muilla aloilla uskotaan, että tasa-arvon edistäminen vaatii valtavirtaistamista: jokaista ratkaisua on katsottava myös sillä silmällä, miten se vaikuttaa sukupuolten tasa-arvoon.
“Tietotekniikassa näin ei ole tehty. Siellä hoetaan edelleen, ettei sukupuolella ole alalla mitään väliä. Ei suostuta näkemään koko asiaa”, Vehviläinen sanoo.”
Huomaan itsessäni aika mielenkiintoisen piirteen näitä tasa-arvojuttuja lukiessani. Koen pienoista syyllisyyttä siitä, että olen tehnyt ne perinteiset naisten valinnat ja arjessanikin toimin stereotypioiden mukaan.
En ole opiskellut tekniikkaa, vaan talous-yhteiskuntatieteellisiä aineita, teetän mieluusti miehillä ruuvien poraamiset, työtehtävät ovat ollet sukupuolelleni tyypillisiä, netinkäyttäjänä olen ilahtunut virtuaalimaailman sosiaalisista puolista, käyn lounaskeskusteluja laihduttamisesta, leivon, käytän naiseuttani hyväksi eri tilanteissa.
Blogiakin kirjoitan kuten naiset: tilitän nytkin tuntemuksiani sen sijaan, että laatisin esimerkiksi poliittisesti merkittävämpää tasa-arvokirjoitusta.
Lisäksi vielä vahvistan tiettyä ajattelua esimerkiksi kertomalla, että koen luontevaksi työskennellä miesvaltaisessa porukassa, kun siellä tuntuu olevan suorempi meininki. Toisaalta epäilen tämän johtuvan myös siitä, että olen kasvanut kahden veljen kanssa ja pienestä pitäen ollut mukana jätkäporukoissa.
Tunteekohan kukaan mies koskaan vastaavaa? Kun tietoliikennetekniikan insinöri lukee juttuja hoitoalan naisvaltaisuudesta, niin miettiikö hän, että olisi pitänyt tasa-arvon vuoksi mennä lukemaan jotain muuta kuin miehille miellettyä?
Eli siis koen, että minun pitäisi omilla valinnoillani edesauttaa tasa-arvoisuutta ja naismaisesti syyllistyn, koska sen sijaan toimin kuten tyypillinen nainen.
Sitten syyllistyn tästä ajattelusta, koska tämä on niin naismaista.
On niitä miehissäkin, joilla on kuvaamiasi taipumuksia perusteelliseen itsereflektioon, sovitaanko että se on inhimillistä 🙂
Mietit, tunteekohan kukaan mies mitään vastaavaa katumusta siitä ettei tullut omalta osaltaan tasapainottaneeksi sukupuolittunutta työelämän roolijakoa. Tunteeko moni nainenkaan? Väittäisin, että edustat aika poikkeuksellista ajattelua, johtuen ehkä siitä, että olet persoonaltasi analyyttinen ja pohtiva ja nautit asioiden vääntelystä ja kääntelystä, enemmänkin kuin siitä että olet naispuolinen immeinen? Toivottavasti saat tuohon miehiltä kommentteja.
Toisaalta ‘miesaloilla’ on keskimäärin paremmat palkat, joten tyypillisiä ‘naisvalintoja’ tehneillä on lisäsyytä (mahdolliseen) uravalintakatumukseen myös siinä.
Yhtä kiinnostavaa olisi tietää, mitä palkkakuopassa oleville ‘naisaloille’ hakeutuneet miehet ajattelevat. Kaduttaako, että tuli valittua se tie? Ovatko miespuoliset tehyläiset mitenkään erityisesti nyt näkyvillä lisää liksaa – rintamassa? En ole pannut merkille, että olisivat.
Disclaimer: Kommentin kirjoittaja on ensimmäiseltä ammatiltaan toimittaja, mikä on viime vuosikymmeninä kovasti naisistunut ala, ja suuntautunut viimeisten viiden vuoden aikana suuntautunut digimediaan, ei tosin tasapainottaakseen sukupuolten välistä työnjakoa vaan silkkaa ammatillista kunnianhimoisuuttaan.
Niinpä, nuo ovat sellaisia asioita, joita olen itsekin pohtinut monet kerrat. Humanistiopiskelija ja teknisesti täysin kyvytön ja haircut-bloggaaja ja… Aina on sellainen olo, että vahvistaa niin sanotusti ‘vääriä’ stereotypioita. Toisaalta taas olen perheessä se, joka huseeraa maailmalla ja toinen osapuoli – pitkästä työttömyydestä johtuen – on päävastuussa kodista ja lapsesta: koen siis huonoa omatuntoa myös siitä, että *en* kaikissa kohdin sovi ‘naismuottiin’.
Kyllä me ihmiset olemme omituisia, koskaan ei muka ole hyvä! (Tuon miesporukoissa työskentelyn ja yleensäkin oleskelun miellyttävyyden allekirjoitan muuten ihan kympillä! Nimimerkillä “Seitsemän pojan pihassa ainoana mimminä varttunut”…)
Ja kyllä minäkin ne ruuvit porautan miehellä — vaikka se lisäksi laittaakin ruuan ja pyykkää. ;D
Tuula, niin, olenhan nyt jo ahdistunut tämän kirjoituksen nais-mies -vastakkainasettelusta, kun kyse on kuitenkin nimenomaan ihmisyydestä 🙂
Mietin tässä, tunnenko esimerkiksi tehyläisiä miehiä. Enpä juuri. Mutta en kyllä tunne naisiakaan. Mutta jos nyt esimerkiksi jollain mutu-tuntumalla mietin vaikkapa luokanopettajia, niin jonkun hataran käsitykseni mukaan kyseisen koulutuksen hankkineista miehistä suhteellisesti suurempi osuus työskentelee muussa kuin opetajan hommassa (eli paremmin palkatussa). Pitäisi ehkä etsiä jotain faktaa tälle tuntumalleni…
Sari, sinähän se vasta perfektionisti oletkin! 🙂 Muta hyvä havaita, etten ole yksin näiden pohdintojeni kanssa.
Äh, siis TUIJA. Mielessäni pyöri Tuula-niminen henkilö ennen kuin aloin kirjoittamaan kommenttia, ja nimet meni sekaisin 🙂
Tunnustan syyllistyneeni kaikkeen muuhun mainitsemaasi paitsi naisalalla opiskeluun! Kummasti sitä voi miesalalla opiskelleellekin käydä niin, että olosuhteiden ja omien, arvoperustaisten valintojensa yhteisvaikutuksesta päätyy naistenhommiin opettajaksi.
“blogiakin kirjoitan kuin naiset”, sanot. Vaan huomaapa, että sillä, että ylipäätään kirjoitat + liikut blogeissa, hankit osamista myös tämän valtakunnan struktuureista ja toimintatavoista. Jos nörtti miesalalla opiskellut, ei ole liikkunut blogeissa ja sosiaalisen median kuvioissa laajemmin, hän ei noin vain osaisi suunnitella palveluita yms. sellaisiksi, että ne istuvat tähän maailmaan (siis vaikka osaisi ohjelmoida ja tehdä, jos vain tietäisi mitä ohjelmoida ja miten tehdä). Nyt en osaa kirjallisesti selittää, mutta jahka nähdään, niin jutellaan. Olen vakuuttunut, että ajatuksessa, jota en osaa sanoiksi pukea on silti järkeä.
Äiskä, luulen jollain lailla saavani ajatuslankasi päästä kiinni. Mutta palataan tähän!